Arvostelut käyttäjältä Banshee

"Oli syyskuun aikaisen usvainen aamu. En pitänyt aikaisista herätyksistä ja auringosta, joka väkisin pyrki paistamaan kasvoilleni ollessani vielä unenpöpperöinen. Lievensin ärtymystäni kahvikupillisen kera lempikahvilassani.
Vanilja-makulatte oli ehdoton suosikkini, joten sen juominen piristi ja sai terveen punan kohoamaan poskilleni."

Mielestäni jokaisen tarinan ei tarvitse alkaa sään kuvauksella. Suuri osa täälläkin olevista kirjoituksista alkaa säätiedotuksella, mutta hyvin harvoin informaatio tuntuu osalta tarinaa.

Kaava on aina sama - Aamu - ensisäteet - valo paistaa ikkunasta - lämmittää kasvoja. Tai sitten: kaupungissa on hiljaista - sumua/pimeää - askeleita kadulla. Tai sataa ja sää on kurja, pitää kääriytyä villapaitaan tai peittoon. Ehkä kaikki haluaakin salaa olla meteorologeja, Mette Mannosia:)

Kun on siis valta kirjoittajana valita, mistä aloittaa, niin miksi aloittaa sieltä, missä kaikki on jo käyneet? Tarina voisi alkaa vaikka asiakaspalvelijan ilmeestä, joka viestii, että kermavaahto on loppu.

Aloituksessa itsessään on toistoa.

-aikaisen / aikaisista

"käänsin katseeni paitani hihoihin. "

"Mies oli vaalea, hyvin skandinaavinen"

Ei tunnu luonnolliselta, että henkilö katsoo hihojaan, mutta kuvailee tulijan ulkonäköä.

"Nauroimme molemmat villisti ja alun jäykkyys oli sillä sinetöity. "

Eikö tämä tarkoita, että jäykkyys jatkuu? Sinetöinti on jonkin tilanteen tietynlaisena jatkumista hamaan tulevaisuuteen. Sinettejä murretaan, sinetti ei murra.

Liian nopea tempo, tuntuu tarinan aihiolta.

Jos rakentaisin itse samoista aineksista tarinan alkua, kirjoittaisin esim:

"Aikainen herätys löi vasten kasvoja, lievensin ärtymystäni kahvikupillisella lempikahvilassa. Vanilja-makulatte oli ehdoton suosikkini, juoma sai terveen punan kohoamaan poskilleni. Myyjä näytti olevan vieläkin pahoillaan valkosuklaan loppumisesta, ja ihmiset kadulla harppoivat kohti työpäivää. Harmaus valui sisälle, vesi teki vanoja kuramatolle, tippui suljettujen sateenvarjojen piikeissä. Villapaidan hihoihin oli hyvä sukeltaa ja uneksia auringosta. Kello venyi kilinän ympärille, aika upposi kerman ja kahvin pintakuvioon. Vaahtosydän ei onnistunut, mutta kaikki meni niinkuin pitikin, olin matkalla ajatusten torkahtamiseen, rentoutumiseen ennen arkeen paluuta. Minut kuitenkin herätti mies, jolla oli kädessä reikäiset lapaset."Onks nää sun?""

Varmaan ihan kakka esimerkkikappale, mutta yritin sen avulla esittää, että sää voi olla osa tarinaa muutoinkin kuin ihan ensimmäisessä lauseessa tyyliin "oli synkkä ja myrskyinen yö" - klisee on nykyään oikeastaan mikä tahansa sään kuvailu tarinan alussa. (Eikä se ikunasta katselukaan kovin uniikkia ole.)

Muuta en oikein osaa sanoa, kun oli lyhyt tekstinäyte.
Tämän jälkeen kukaan ei varmaan uskalla kertoa Bansheelle millainen sää on.

Sori, jos on kirjoitusvirheitä, nyt on perjantai ja silleen.
Casual Friday.

Heipäheipparallaa.

"Vain siksi että se kuului kuvaan, jos ihmistä kidutettiin pitkiä aikoja, hänellehän kasvaisi suuri parta, joten hänelläkin oli oltava sellainen, vaikka hänellä ei ole ollut kuin viisi päivää aikaa nauttia kidutuksesta."

Lauseessa ei ole mitään järkeä:)

"Piikki oli jo irtautunut jalasta ja parhaillaan suuri aukko kutoutui nopeasti kiinni. Hän oli onnistunut irtauttamaan Mielensä ja Tietoisuutensa toisistaan. Hänen Tietoisuutensa tiesi että haava oli jo melkein parantunut, mutta hänen Mielensä tunsi silti piikin iskusta johtuvan kivun, vaikka se oli tapahtunut jo aikaa sitten"

Kannattaa kerrata pilkkusäännöt, vaikka ne ei olekaan yhtä jännittäviä kuin maailman mahtavimmat velhot.

--->"Piikki oli jo irtautunut jalasta(,) ja parhaillaan suuri aukko kutoutui nopeasti kiinni. Hän oli onnistunut irtauttamaan Mielensä ja Tietoisuutensa toisistaan. Hänen Tietoisuutensa tiesi(,) että haava oli jo melkein parantunut, mutta hänen Mielensä tunsi silti piikin iskusta johtuvan kivun, vaikka se oli tapahtunut jo aikaa sitten"

Yms yms

Muutoin en oikein osaa kommentoida, kun en niin osaa enää fantasiaan samaistua.

Aloitat puhekielisellä ilmaisulla, mutta muutat kirjakieliseksi kertomuksen edetessä.

Tässä muutamia kommentteja:

"Aamu laskeutui Wisconsinin osavaltioon kosteana ja tyynenä. Kostea nurmikko ja tyyni ilma saivat aikaan sen, että ilman pystyisi halutessaan maistamaan"

---> Jokaisen tarinan ei tarvitse alkaa maiseman tai sään kuvauksesta. Se voi alkaa suoraan tekemisestä, usein tekeminen vangitsee lukijan paremmin kuin kaunis maisemakieli. Mainitset myös "kostea" ja "tyyni" sanat peräkkäisissä lauseissa. Vältä toistoa.

Olisin sanonut:

Aamu laskeutui Wisconsinin osavaltioon kosteana ja tyynenä, ilman pystyi maistamaan.

Yksinkertainen on yleensä paras, kannattaa heti alkuun opetella karsimaan kaikki ylimääräinen.


"Tällaisina aamuina kaikki näyttää pysähtyneen. Puun lehdet eivät keinahtele taivasta vasten, eikä maan pinta ole elävä liikkuvista varjoista. Usva vain painaa ja pitelee paksua ilmamassaa paikallaan, aivan kuin se haluaisi aamun kestävän vähän pidenpään kuin tavallisesti. "

Vaihdat aikamuotoa, aloitat imperfektissä ja siirryt preesenssiin.

"Tällaisina aamuina kaikki näyttää pysähtyneen."

---> Kulunut ajatusrakenne.

"Näihin aikoihin linnut nousevat sähkölangoille ja puiden latvoihin nauttimaan auringon 8-minuuttia sitten lähettämästä lämmöstä ja valosta, sekä seurustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia.
Aivan kuten kahviloiden vanhukset, jotka aamuisin kokoontuivat kahvilaan kahvittelemaan ja puhumaan ketunpyynnistä, tai jostakin muusta toiminnasta, mihin ainoastaan eläkelläisellä on kylliksi aikaa."

Miten tämä liittyy tarinaan? Muista, että jokainen ylimääräinen kuvailu, jonka rakennat vie pois juonesta. Kuvittele suora viiva, jossa on piikki sivulle. Siten tälläiset erottuvat lukijan silmään.

Lauserakenteet ja oikeinkirjoitus, olisin itse kirjoittanut:

"Linnut sähkölangoilla kohtaavat kahdeksan minuuttia matkanneen auringonvalon, aamuhetken puiden latvuksissa; kahviloissa eläkeläiset kokoontuvat puhumaan ketunpyynnistä, siitä mihin vanhuudessa on aikaa."

Itse jättäisin kuvailun kokonaan pois, mutta jos välttättä haluat kuvata, niin tee se yksinkertaisesti. Ajatuksesi saa mahtumaan muutamaan virkkeeseen, se oli ideani, jota yritin esittää.

Miksei tarina ala tästä kohtaa:

"Vahakabinetiksi heidän aamuista joukkoaan yleisesti kutsutaan. Tai kahvilan parlamentiksi. Poliittiset kannat ovat myös usein esillä täässä aamuisessa seurassa. Grillimakkaran lihajalostamoilla on suuri merkitys, kun aikaa on riittävästi tällaisten asioiden miettimiseen. Kahvilan nimi oli osuvasti Chamber. Erittäin omistautuneiden omistajien myötä, tämä paikka oli saanut kotoisan tunnelman. Vanhan liikehuoneiston kulmassa sijaitseva Chamber muistutti ulkoa päin enemmän tupakkikauppaa, kuin kahvilaa. Vanhanaikainen peltikyltti ja kulmaerkkeri saivat paikan näyttämään aikakoneesta pudotetulta palalta keskellä perusmodernia keskustaa. Ikkunat oli tiheään ruudutetut ja puukarmiset."

Mutta olisin selkeyttänyt:

"Vahakabinetti tai kahvilan parlamentti, poliittiset kannat olivat usein esillä aamuisessa seurassa; kahvilan nimi oli osuvasti Chamber. Paikka oli saanut omistajien myötä kotoisan tunnelman, liikehuoneiston kulmassa kahvila muistutti enemmän tupakkikauppaa, kuin kahvilaa. Peltikyltti ja kulmaerkkeri näyttivät antiikkiesineen palaselta keskellä modernia keskustaa. "


Mielestäni kuvailet liikaa:

"kkunat oli tiheään ruudutetut ja puukarmiset. Rakennuksen maali, eteenkin ikkunanpielissä, oli nähnyt jo parhaat päivänsä. Samoin epoksipinnoitettu kyltti. Sisällä aikakausi ei muuttunut ainakaan uudenpaan suuntaan, tiski oli tiski, niin kuin se miellettiin vielä 50-luvulla. Loosit olivat verhoiltu laadukkaalla kankaalla, eikä pöytäliinojen päällä ollut kolkkoa ja kylmää lasikantta. Vanhat luonnonvalkoiset pöytäliinat olivat väriltään jo jotain paljon pehmeämpää sävyä, kuin ne uutena olivat olleet. Aterimet sijaitsivat kahvipöydän päässä pienessä rottinkikorissa, joka näytti linnun pesältä. Shakkikuvioinen laattalattia oli täynnä pöytiin johtavia vaaleampia polkuja. Kahvin kanssa tilattiin piirakkaa, ei uusia wienereitä tai croissanteja"

Onko tarinan kannalta väliä missä aterimet sijaitsevat tai jos lattialaatta on shakkikuvioinen. Ehkä jotakin kiinnostaa, minua ei kiinnosta. Jättäisin kaiken tämän pois tai tiivistäisin.

"Tähän pienen kaupungin pieneen yhteisöön kuului myös Steve Randall. Hän oli vasta 43-vuotias, mutta kahvitteli mielummin Chamberissa, jonka asiakkaiden keski-ikä pyöri 60-vuoden tietämillä. Steve oli 180cm pitkä ja painoi vajaa 90kg. Hiukset olivat ruskeat, ei kovin tummat, karheat ja sivulle kammattu. "

Yksi kirjoittamisen pääsääntö: älä kuvaile näin, se ei ole luontevaa. Se on sama kuin kertoja elokuvassa pistäisi juonen pauselle ja pysäisi kertomaan jokaisen hahmon pituusen, silmien värin ja hiustenvärin. Voit jättää kertomatta ulkonäön vaikka kokonaan. Erityisesti novelleissa on usein pääosassa nopea tarina, eikä ole oleellista tietää pisamien määrää ja kasvojen mallia.

Mielestäni tämä oli hyvää selitettä:

"Tuon piirakan pöytään, se on vielä leikkaamatta� Betty sanoi, irvisti ja tarttui korvan nipukkaansa. Tämä oli vanha Unkarilainen tapa hoitaa palovammoja, kuulemma. Bettyllä oli hämmentävän paljon tietoa Unkarilaisesta elämäntyylistä naiseksi, joka ei ollut koskaan käynyt missään. Huhuttiin hänellä olevan rakastaja Unkarista, jonka kanssa hän oli yhä kirjeenvaihdossa. Mistä muualtakaan hän tietäisi tällaista nippelitietoa."

Tässä oli liikaa infodumppausta:

"kahvilan pitäjä Betty, joka oli myös Steven naapuri, oli pitänyt kahvilaa 60-luvulta asti. Hän tuli aikaisin töihin, koska oli leski ja kahvila oli hänen koko elämänsä. Siksi kahvilaan pääsi yleensä jo ennen virallista avaus aikaa. Hän meni kahvilaan vain väliaikaisesti töihin 60-luvulla, mutta paikan omistajan Helen Whitmanin valiteltua terveyttään riittävän kauan, todettiin hänellä kasvain. Helen oli lapseton ja hänen miehensä katseli mailmaa pullonpohjan läpi liian usein voidakseen ottaa kahvilaa hoitaakseen. Bettylle tarjottiin kahvilaa todella edullisesti, joten hän suostui. Helenin kuoltua hänen miehensä yritti polttaa kahvilan ja onnistuikin puoliksi, tosin hän kuoli itse kahvilaan liekkien keskelle. Tämän takia alkujaan lasten nuotiotarinoiden seurauksesta lapsia ei kahvilassa näkynyt."

Mielestäni dialogi oli ok, enemmänkin se kuvailu pisti silmään. Dialogi ja dialogin selitteet eivät niin häirinneet. Rajoittaisin ehkä henkilöiden määrää dialogissa: Betty, Alfred, Maddy, Vanessa, Ralf, Steve. Aika monta nimeä lyhyessä pätkässä.

Kyllä tästä näkee, että editointikierros on jäänyt välistä, ja pätkä on keskeneräinen. Hyviä kielellisiä ilmaisuja oli kuitenkin muutamia. Jos tämä on about ensimmäinen tekeleesi, niin ei se siihen nähden mitenkään huono ole. Nyt vaan tutustumaan kienhuoltoon ja tarinan koostamiseen - ja harjoittelemalla se lähtee käyntiin, jos intoa riittää:)

Sori jos tuli palautteeseen kirjoitusvirheitä, en jaksanut enää tarkistaa!

En yleensä kommentoi tarinaa, joten en kommentoi sitä nytkään - olen maailman huonoin keskittymään. Mutta tekniikasta hiukan:

Kirjoittaessa kannattaa välttää epämääräisyyksiä, täytesanoja, siirtymäfraaseja, liiallisia adjektiiveja, valmiiksi pureskeltua kerrontaa, monimutkaisia lauserakenteita. Yksinkertaisin ilmaisu on yleensä paras, koska jokainen ylimääräinen sana hidastaa lukijaa.

Tässä sinun ensimmäisessä kappaleessa pisti silmään lauseiden pituus, ne tuntuivat jotenkin lyhyiltä, ja siksi teksti tuntui toteavalta.

Olisin itse kirjoittanut näin:

"Avasin silmäni ja huomasin makaavani betonialustalla, jonka karheus tuntui poskeani vasten. Kompuroin ylös - pienessä varastossa ainoa valonlähde oli puoliksi sammunut loisteputki. Muistin hämärästi: minut raahattiin tänne puolitajuttomana ja ovi paiskattiin kiinni. Eikä siitä ollut kuin hetki. Syöksyin paukuttamaan ovea, väänsin lukittua kahvaa, yritin potkia tieni vapauteen ja katsoin ympärilleni; missä olisi pakotie? Lattianrajassa oli tuuletusaukko, jos vain olisin ollut muuttuja, olisin voinut mahtua läpi. Huomasin toisen tuuletuskanavan yläpuolellani, se oli isompi, mutta miten ylettyisin sinne?"

(Käytin liikaa :-; merkkejä, ei ole mikään "täydellinen esimerkki" - mutta jos kuvaisi sitä, mitä ajoin takaa.)

- Vaihdat välillä kertojan aikamuotoa
- Onko väliä, minkä kokoinen luukku on - joskus vähemmän on enemmän.
- Jos voit korvata adjektiivin subjektiivilla, niin kokeile. Päinvastoin kuin luulisi - adjektiivi ei aina tuo lisää informaatiota. Kylmä lattia voikin olla betonilattia. (Betonilattia on yleensä kylmä ja kova.) Tämä ei nyt tarkoita, että "pieni luukku" ja "suuri luukku" pitää korvata senttimitoilla -joskus pitää valita, kumpi on parempi. Mutta jos kertoo päähenkilön olevan vaikka kaunis, ja kuvailu on sen varassa, niin lukijalle se on epämääräisyys, koska kauneus voi olla monenlaista. Tosin itse vältän henkilöiden kuvailua ylipäätään. Se on helposti tökeröä ja irtoaa tarinankulusta.

Esim. "Molemmat olivat nuoria miehen alkuja, toisella oli mustat piikkihiukset kun taas toisella ne ulottuivat silmien yli. "

Kuvailitko siksi, että se sopii tarinaan, vai siksi että ajattelen sen olevan pakollinen lisä kirjoittamista? Ei - sinun ei tarvitse kuvailla henkilöitä, kukaan ei pakota tekemään niin. Voit välillä rohkeasti jättää kuvailematta, eikä tarvitse ns. vääristää tarinaa, että pääset kuvailemaan.

- vältä toistoa:

"Katselin yläpuolelleni ja huomasin toisen tuuletuskanavan suoraan yläpuolellani"

Tietyt asiat ovat itsestäänselvyyksiä: ovi ja ikkuna ovat seinässä, lamppu on katossa, loisteputki on valaisin. Liika selittely on sitä turhaa täytettä. Lisäksi katsominen ja huomaaminen on sama asia - ja kun katsoo yläpuolelle on itse suoraan alla, se on myös selvyys lukijalle.

Kirjoittaisin itse---> Huomasin yläpuolellani toisen tuuletuskanavan.

Selkeytä lauseiden sisältöä, karsi ajatus-sana toistoja. Älä kirjoita kaikkea auki, lukija ymmärtää paljon jo asianyhteydestä. Kaikki turha vie tilaa itse juonelta ja puurouttaa tekstin.


Vältä epämääräisyyksiä; "jonkinlainen varasto"

En tosiaan lukenut ajatuksella juuri ekaa kappaletta pidemmälle, mutta silmäilin pikaisesti dialogia. Mielestäni dialogi siirtyi sulavasti ja oli tasapainossa selitteiden kanssa. Ja se on hyvä. Kerronta menee hyvällä otteella eteenpäin.

Se on mälsää, kun kirjoittaa tarinan, ja joku näkee vaan ne kieliopit ja muut tekniikat, mutta älä anna sen lannistaa. Haluan vain viedä sinua eteenpäin, koska haluan kaikkien löytävän kirjallisen huippunsa. Se, että on jotain parannettavaa ei tarkoita että olet huono, vaan useimmilla meillä on kehitettävää. Se, mikä merkitsee on luovuus, tahto ja millä tasolla haluaa kirjoittaa. Kukaan ei osaa kirjoittaa valmiiksi hyvin, vaan jokaisen se pitää opetella, ja osa on aina väistämättä eri vaiheessa kuin toiset. Aiheesta päätellen olet nuorehko kirjoittaja, nuoren ihmisen tekstiksi tämä oli mielestäni oikein hyvä.

Muutamia teknisiä huomiota:

Tekstissä lukee "eräs maalaus" ja lukija kysyy "no mikä maalaus" - mutta et koskaan vastaa. Siksi epämääräisyys ei ole hyvä, lukijalla herää kysymyksiä, joihin ei koskaan vastata. Tekstistä tulee epäjohdonmukainen.

Pilkutus:

Ei pilkkua lauseenvastikkeen kanssa.
Ei pilkkua yhteisen lauseenjäsenen kanssa.

"Yksin jäätyään Hildur polvistui erään maalauksen eteen ja mutisi jotain puoliääneen. Tämän jälkeen nainen tarttui vyötäröllä roikkuvaan veitseen viiltäen sillä itseään käteen, josta tämä tiputti verta kultaiseen maljaan. Veren joukkoon hän kaatoi hienojakoista harmaata jauhoa mutisten koko seremonian ajan."

Ensimmäisessä virkkeessä on yhteinen lauseenjäsen "Hildur" - "ja mutisi jotain puoliääneen" -sivulauseessa ei enää toistu *kuka* mutisee, joten lauseilla on yhteinen lauseenjäsen. Hildur siis sekä polvistuu että mutisee, vaikka kumpikin lause ei toista Hilduria tekijänä. Pilkun voi jättää pois.

Lopussa on lauseenvastikkeita "viiltäen" "mutisten"

Jos pilkuttaisit lause menisi esim. näin:

Tämän jälkeen nainen tarttui vyötäröllä roikkuvaan veitseen, ja hän viilsi sillä itseään käteen

Vs.lauseenvastikkeen kanssa

"Tämän jälkeen nainen tarttui vyötäröllä roikkuvaan veitseen viiltäen sillä itseään käteen"

Huomaatko - pilkutetussa on kolme sanaa "ja hän viilsi"
Lauseenvastike korvaa koko rimsun yhdellä sanalla "viiltäen"
HUOM. Verbin imperfekti ei ole sama kuin lauseenvastike, "viilsi" ei ole lauseenvastike.

Lauseenvastikkeen yksi hyvistä puolista on päästä eroon pilkusta, joten käytät lauseenvastiketta turhaan, jos pilkutat sen.

****

Itse sisällöstä:

"Yksin jäätyään Hildur polvistui erään maalauksen eteen, ja mutisi jotain puoliääneen. Tämän jälkeen nainen tarttui vyötäröllä roikkuvaan veitseen, viiltäen sillä itseään käteen, josta tämä tiputti verta kultaiseen maljaan. Veren joukkoon hän kaatoi hienojakoista harmaata jauhoa, mutisten koko seremonian ajan."

Sama, mitä olen sanonut varmaan ennenkin. Vältä sanatoistoa ja asianyhteyksien toistoa. Vältä epämääräisyyksiä.

Lyhennä asiaa, esim:

"Hildur polvistui maalauksen eteen ja mutisi puoliääneen. Nainen tarttui vyötäröllään roikkuvaan veitseen, viilsi itseään käteen ja tiputti verta kultaiseen maljaan. Veren joukkoon hän kaatoi hienojakoista harmaata jauhoa kuiskutellen koko seremonian ajan."

- Hildur oli yksin, mutta sitten paikalla olikin nainen?
- Kummatkin mutisivat, käytä laajemmin verbejä
- Vältä siirtymä-ilmaisuja: tämän jälkeen, sitten, sen jälkeen...yms. Niillä lisäät vain turhaan sanamäärää. Lukija ymmärtää kyllä, että asia X tapahtui asian Y jälkeen ilman näitä siirtymäfraaseja.

"Säännöllisin väliajoin nainen piti tauon, sekoittaen maljassa olevaa nestettä. Jonkin ajan kuluttua nainen kohotti maljan yläviistoon kohti maalausta mutisten lyhyen säkeistön, jonka jälkeen tämä nielaisi tuon salaperäisen nesteen."

- Huomaatko, taas mutistaan.
- Sama homma, olet pilkuttanut lauseenvastikkeen kanssa.

Epämääräisyyksiä:
- säännöllisin väliajoin
- maljassa oleva neste
- salaperäinen neste
- jonkin ajan kuluttua

Mieti, onko oleellisempaa kuvailla säkeistön ja väliaikojen säännöllisyyttä vai maljassa olevaa salaperäistä nestettä. Huomaa, että salaperäinen itsessään on tavallaan jo epämääräisyys. Tärkeintä on ensisijaisesti kirjoittaa niin, että lukija itse ajattelee nesteen olevan salaperäinen ilman, että kyseinen adjektiivi sanotaan tekstissä. Tarjoilet asioita kovin valmiiksi-pureksittuna.

Voisit sanoa esim.

Nainen messusi, veti henkeä ja aloitti aina uudelleen sekoittaen samalla taukoamatta maljassa olevaa nestettä. Hildur ei nähnyt astian sisälle, mutta höyry nousi kattoon, ilmassa leijui kummallinen inkiväärin tuoksu; liejun poksahdellessa vasten kultamaljan pintaa kuului kuplien pauketta. Tämäpä kummallista, hän mietti. Nainen kohotti astian kohti maalausta veisaten lyhyen säkeistön ja nielaisi salaperäisen nesteen (muutama pilkku saattaa puuttua, en jaksanut miettiä)

Yritin yllä olevalla esimerkillä havainnollistaa jotain: huomaatko kuinka kirjoitin auki naisen pitämät tauot?

"Nainen messusi, veti henkeä ja aloitti aina uudelleen"

VS.

"Säännöllisin väliajoin nainen piti tauon"



Sama homma salaperäisessä nesteessä:

"Hildur ei nähnyt astian sisälle, mutta höyry nousi kattoon, ilmassa leijui kummallinen inkiväärin tuoksu ja liejun poksahdellessa vasten kultamaljan pintaa kuului kuplien pauketta. Tämäpä kummallista, hän mietti. Nainen kohotti astian kohti maalausta veisaten lyhyen säkeistön ja nielaisi salaperäisen nesteen"

VS.

"sekoittaen maljassa olevaa nestettä. Jonkin ajan kuluttua nainen kohotti maljan yläviistoon kohti maalausta mutisten lyhyen säkeistön, jonka jälkeen tämä nielaisi tuon salaperäisen nesteen."

Mielestäni sinulla on liian vähän yksityiskohtia ja liian paljon täytesanoja. Täytesanojen karsiminen ei tarkoita yksityiskohtien karsimista tarinasta. Sanoisin, että sinun pitää avata enemmän asioita tekstissä sen sijaan, että sanot valmiiksi. Kaikkea ei toki pidä avata, koska muuten tarina ei lopu koskaan. Mutta nyt et tee sitä juuri ollenkaan, vaan tarjoilet informaation valmiiksi pureskeltuna. Tällöin lukija ei pääse sisälle tarinaan, koska oivallus ja vuorovaikutus jää pinnalliseksi. Etenet nyt mielestäni aivan liian nopeasti tarinassa, ja se tuntuu nopealta ja pinnalliselta, siihen ei pääse sisälle.

"Hildurin vartalo värisi horkassa, ja tämän iho oli kalman värittämä, kellertävää vaahtoa suupielestä valuen, korisi tämä lattialla. Transsimaiseen korinaan sekoittui joistain nummilta kantautuva ulvonta."

Miksi "tämä" - miksei vain "hän"

Tässä näitä teknisiä huomoita. Tiedän, että lauseenvastikkeista yms puhuminen ei ehkä ole yhtä mieluisaa kuin tarinan itsensä arviointi, mutta mielestäni tekninen puoli kannattaa laittaa kuntoon, jotta saa niitä lukijoita enemmän. Voisit esim. keskittyä ihan pariin pääsääntöön sen sijaan, että yrität opetella ihan kaiken, ja koet sen muurina naamasi edessä. Opettele esim. mikä on yhteinen lauseenjäsen ja lauseenvastike. Sillä pääsee jo todella pitkälle, eikä se vaadi hurjaa keskittymistä, kun asian on kerran oivaltanut.

Kosto on aiheena aika kulunut, yleensä kun aletaan kirjoittamaan, niin aiheena on kosto, rakkaus tai haltiat.Teksti oli kuitenkin helposti ymmärrettävää, rytmiltään mukaansatempaavaa - hiukan kuitenkin on täytesanoja ja monimutkaisia lauseita, mutta pääosin selkeää.

Itse en pidä siitä, että hahmoilla on aina englanninkieliset nimet. Mutta makuasioita. Olisi hienoa, jos kerrankin näkisi samaistuttavia nimiä todellisesta elämästä. Johtuen siitä, että näkisin mielleläni muutakin kirjoitusta kuin fantasiaa, mikä nyt ehkä ole tässä kohtaa olleellista.

Mielestäni tässä oli liikaa verellä mässäilyä verellä mässäilyn vuoksi, ja uhri pääsi hengestään liian helposti. Mutta pidät tunnelman yllä hienosti ja tarina etenee hyvin, päähahmolla on myös persoonallisuus.

"Vähän ajan kuluttua hänen lihaksensa alkoivat nykimään, ja hänen suustaan lensi verta ympäri pöytää"

-->Vähän ajan kuluttua lihakset alkoivat nykiä, ja suusta lensi verta pöydälle.

Mieti aina yksinkertaisin mahdollinen ilmaisu.

Ilmeisesti osa suurempaa pätkää, niin tarinaa muutoin vaikea arvioida.

Jos ajattelin kunnianhimoisesti kirjoittaa pidempää tekstiä, niin kostofantasiaa lienee mahdollisimman vaikea saada läpi kustantajalla. Mutta ihan hyvin kirjoitat, jos olet vasta aloittanut. Oikeinkirjoitukseen kannattaa vielä hiukan perehtyä, pilkkuvirheitä oli ja hassuja rakenteita.

Tästä kohtaa pidin:

"Kykenemättä puhumaan hän puristi paksua kangasta käsissään ja tunsi kyynelten korventavan silmiään. Nytkö se tapahtuisi? Näinkö hän jättäisi perheelleen hyvästit? Pehmeästi Vadof laski painavan kätensä hänen tärisevälle olalleen ja veti syleilyynsä: "Me saatamme sinua hetken matkaa. Kun olet valmis." Adalay hautasi päänsä isänsä paitaan ja hengitti syvään tämän hien ja hiekan tuoksua. Ajatus lähdöstä tuntui mahdottomalta."

"Edellispäivän punainen väri oli sumentanut hänen mielensä niin, ettei tyttö ollut joutanut murehtia sellaisia. Nyt se tosiasia, ettei lordi Tomen todellakaan ollut osoittanut minkäänlaista häälahjaa tulevalle morsiamelleen tai tämän suvulle, tunki esiin kuin sieni maasta."

Olisin aloittanut tarinan tästä: "Kylä oli toipumassa edellispäivän juhlista. "

Paljon ihmisiä, en pysynyt kärryilllä, en tosin ole ajatuksella näitä lukenutkaan, niin että muistaisin kuka on kuka.

Paikoittaista kielen kompelyyttä, mutta parannusta edellisestä kerrasta, kun luin. Aihe itsessään ei minua kiinnosta, joten olen jäävi sitä arvioimaan. Ehkä vähän liikaa hyvästelyä, valuvia kyyneleitä, hiukan rauhaton tunnelma.


Nuoren ihmisen tarinaksi ihan hienoa kirjoitusta, mutta keskity vielä tekstin ylireippauden ja keimalun karsimiseen.

Tarkoitan esim tällaisia ilmaisuja ja niiden luomaa tunnelmaa:

"hän henkäisi ja tempoi"
"Innosta kirkaisten hän potkaisi kantansa"
" yskähti karahtaen punaisiksi kasvoiltaan"
"Irvistäen Adalay liukui alas"

En yhtään osaa selittää, mitä tarkoitan. Mutta yritän: jos henkilöt ovat kokoajan korkealla sykkeellä menossa, niin se voi hengästyttää lukijan. Korkealla sykkeellä tarkoita suuria tunteita, mutta myös vaihteluja niiden välillä.

"Teräsmuurilla suojatun, metallisista rakennuksista koostuvan pienen kylän lähellä kasvoi tiheä metsä. Metsän sankat lehtipuut kurottelivat uhmakkaasti kohti yöllistä taivasta, paksut ja jykevät rungot tukevasti maahan juurtuneina. Ne nousivat joukkona kuin tyhjästä keskellä tasaista tuhka-aavikkoa, kuin saari tyynen meren keskellä. Tuhka-aavikko sen ympärillä kylpi kuun kylmässä loisteessa ja sai sankan usvan ympäröivän metsän näyttämään synkältä ja pahaenteiseltä. Tasaisen, halkeillutta suola-aavikkoa muistuttavan aavikon toisella reunalla, metallisen kylän järkälemäinen muuri seisoi vankkana kuun loisteessa, kuin viimeinen linnoitus, joka uhmasi peräänantamattomasti metsän syövereistä levittäytyvää pahuutta"

Olen jo tituleerannut itseni adjektiivinatsiksi, mutta voisin jatkaa listaa runollisuusnatsilla. Säännöllisesti iskeviin runollisuuspuuskiin on itsellä auttanut runojen tekeminen näinä heikkoina hetkinä.

Ylisanoista: Valitse vaikka satunnaisena otoksella viisi fantasiakirjaa, ja katso moniko niistä alkaa kuunvalolla, synkällä ja pahaenteisellä yms. Tuskin kovinkaan moni menestynyt, ja siihen on syy. Useimmat lukijat saavat informaatioähkyn liian suuresta adjektiivien määrästä ja kuvailun yksityiskohdista.

Esim. Vanhus ja meri alkaa:

"Hän oli vanha mies ja kalasteli yksinään soutuveneellä Golfvirrassa. Nyt oli mennyt jo kahdeksankymmentäneljä päivää hänen saamatta kalaa. Ensimmäiset neljäkymmentä päivää hänen mukanaan oli ollut muuan poika. Mutta kun oli kulunut neljäkymmentä päivää eikä kalaa tullut, pojan vanhemmat olivat sanoneet hänelle, että vanhus oli nyt kerta kaikkiaan ja lopullisesti s a l a o, mikä merkitsee pahinta epäonnea, ja poika oli heidän käskystään mennyt erääseen toiseen veneeseen, joka oli saanut kolme kunnon kalaa heti ensimmäisellä viikolla.

Montaako adjektiivia ja ylisanaa on tässä alussa käytetty?
Huomaatko eron omaasi? Vaikka toki pitää huomioida, että Hemingway on minimalisti kirjoituksessa.

Kirjoituksen ei siis kuulu olla samanlaista, sen kuuluu olla erilaista ja aina yksilöllistä. Mutta minusta eräs tärkein askel kirjoittamisessa on adjektiiveista luopuminen. Sitten kun niitä osaa käyttää, niitä voi käyttää. Jokaisen asian ei tarvitse olla jotain, synkkä, hiukka, metallinen, pieni, suuri, hopeanhohtoinen yms.

Toinen asia on ajatusmuotti, joka pitää rikkoa. Kirjallisuudessa on käytetty tiettyjä ilmaisuja niin paljon, että ne ovat kuluneet puhki, niitä kannattaa välttää.

"Noin kahdensadan metrin päässä metsästä, keskellä harmaata aavikkoa, yksinäinen tumma hahmo kulki yössä rauhallisin askelin. Hänen huputettu vartalonsa piirsi pitkän ja uhmakkaan varjon harmaalle tuhkan peittämälle maalle, hänen lähestyessä kävellen kohti synkkää metsää. Miehen mustat, armeijan erikoisjoukkojen suosimat vaatteensa hylkivät taivaalta tulevaa kuunvaloa ja huppu varjosti hänen valkoisella pääkallonaamiolla peitettyjä kasvojaan. Naamari kuvasi suuttomia pääkallokasvoja, jotka mustilla silmillään tuijottivat tunteettomasti eteenpäin."


yksinäinen tumma hahmo
synkkää metsää
taivaalta tulevaa kuunvaloa
vartalonsa piirsi pitkän ja uhmakkaan varjon
puhtaan valkoisessa valossa
Aavemaisesti hohtavat
Viimeisillä voimillaan
ilmaa haukkoen
huusi tuskasta
ilma karkasi hänen keuhkoistaan
elottoman ruhon rojahtaa maahan hänen jalkojensa juureen

yms.

Tälläiset ajatusrakenteet ovat lukijalle niin tuttuja, että teksti voi menettää persoonallisuutensa. Mieti, miten voisit ilmaista ensin mieleen tulevan asian muulla tapaa. Synkkä metsä voikin olla esim. varjoja kihisevä korpi yms.

"Kirkas valo ilmestyi räjähtävällä voimalla synkkään metsään, kuin mustaan avaruuteen syntyvä tähti, työntäen pimeyden väkivaltaisesti syrjään"

Välttäisin mahtiponttisia "jokin jotain kuin se sitä siellä" ilmaisuja. Palaan taas Hemingway esimerkkiini, hän ei kertaakaan käyttänyt tätä tapaa kuvailla. Ilmankin siis pärjää, se voi olla jopa hyvä kokeilla. Tämä "kuin joku jotain" tapa kertoa on harkittu tehokeino, ei normaali tapa kuvailla kaikkea.

Tässä oli nyt muutamia huomioita.

Minusta on hienoa, että olet saanut rakennettua tarinan ja actionia siihen, tarinaa en silti niin osaa kommentoida, koska en enää juuri lue fantasiaa.

Tästä tykkäsin: " Lopulta hän nopeilla liikkeillä repäisi sokat irti mustista granaateista, sulki silmänsä ja sanoi hiljaa pimeydessä: - Kiinni."

Heippa

Mielestäni teksti oli nyt selkeämpää.

Muutamia huomioita, joita tuli mieleen:

"Kjell Edmont heräsi tiedottomuuden rajatilasta, hiestä märkänä. Yrityksistä huolimatta hän ei edelleenkään muistanut kerrassaan yhtään mitään. Viimeinen hämäräkuva oli näky kauniista hoikasta naisesta, joka oli ollut kuin enkeli"

Olisi hyvä välttää ns. epämääräisyyksiä kirjoituksessa. Esim "edelleenkään" "kerrassaan" "yhtään mitään" ovat täytesanoja, ja erityisesti tiiviissä kappaleessa lukija pysää näihin sanoihin, koska ne eivät tarkoita mitään.

Olen "adjektiivinatsi" - adjektiiveja voi toki käyttää, mutta mielestäni pitäisi rikkoa valmis muotti. "Kaunis" ei itsessään kerro mitään, eikä jokaisen tytön ja naisen tarvitse olla hoikka ja kaunis. Jos tarinassa ei ole tilaa tuoda luonnollisesti esiin millä tavalla henkilö on kaunis, niin jättäisin adjektiivin kokonaan pois ja keskittyisin tekemiseen.
Geneeriset adjektiivit eivät syvennä tarinaa, ne eivät tuo mitään lisää, ne ovat jargonia. Se on vain tapa, jolla usein aloittelevat kirjoittaja käyttävät kieltä.

Se, että joku on kuin enkeli on myös hiukan klisee.
Kuka tahansa osaa kuvailla, että nainen on kuin enkeli. Mutta mikä on sinun äänesi? Se, joka erottaa muista?

"Viimeinen hämäräkuva oli näky kauniista hoikasta naisesta, joka oli ollut kuin enkeli."

Tykkäsin ilmaisusta "viimeinen hämäräkuva"

Kehoittaisin vielä mietitmään sitä toistoa, koska "hämäräkuva" ja "näky" ovat ajatuksen tasolla sama asia eri kirjaimilla.

"Huoneen seinältä olevasta pienestä ikkunasta tuli sen verran valoa, että mies näki hieman ympärilleen. Huoneen sisusta oli karun oloinen, vanha riepu peitti kivilattiaa osittain ja seinät hikoili kosteudesta. Huoneen sisäilma oli ummehtunut. Epäilemättä huone oli jossakin kellarikerroksessa.
"
Ikkuna on itsestäänselvästi seinällä. Sana "huone" toistuu niin monta kertaa, että se tuntuu hokemiselta.

"jossain" on taas epämääräisyys.

"karun oloinen" epämääräisyys

Huoneen sisäilma --> voiko olla huoneen ulkoilmaa?


"Miesten poistuessa Hildur katseli takassa lepattavaa liekkiä. Aikansa katsottuaan liekkien neitseellistä balettia, hänen mieleen muistui tapahtumia sieltä täältä, historian hämäryydestä. Vuosia aiemmin hän oli suorittanut uhrilahjan henkilökohtaisesti Mustanvuoren jumalalle, ja tuo tapahtuma oli syöpynyt hänen verkkokalvoille. Hildur tiesi, että hänen asemansa oli heikentynyt ja oli vain kysymys kun joku syrjäyttäisi hänet."

Kieli on kaunista, mutta mielestäni tarinan kontekstiin sopimatonta ja melodramaattista.Sorrun tähän tyyliin itse vähän joka välissä, I feel the pain. Mutta kill the darlings.

Kliseitä voivat olla myös sanojen yhdistelmät, ei pelkät sanat.Esim "Syöpyä verkkokalvoille." "lepattavaa liekkiä"
Kun lähdet runolliselle tielle, kompastut jos käyttämäsi ilmaisut eivät ole täysin tuoreita.


"Huojuvin askelin mies suuntasi kulkunsa ovelle, tunnustellen sitten ovea, todeten sen olevan lukossa."

----> Huojuvin askelin mies suuntasi ovelle, todeten sen olevan lukossa.

Muista, että kaikkea ei tarvitse kertoa, älä ähkytä lauseita turhalla informaatiolla. Osa lukemisen ideasta on, että luetaan rivien välistä. Jos sana tai ajatuslisä ei ole kannalta pakollinen, jätä se vain pois. Kuten oven tunnustelu avatessa, kulkemisen alleviivaaminen yms. Tunnelma syntyy ilmankin.

Itse tarinasta - tämä aihe on kirjoitettu monta kertaa aikaisemmin. En kuulu tarinan kohderyhmään.

Näen kuitenkin kehitystä, teksti oli jotenkin selkeämpää.
Mutta vielä innostaisin miettimään lause kerrallaan, onko ylimääräistä, ja kummallisia rakenteita.

Esim.

"Veli Ambreus katseli ulos ikkunasta, haroen samalla takkuista tukkaansa, kääntyen sitten Hildurin puoleen."

Veli Ambreus katseli ulos haroen samalla takkuista tukkaansa, ja kääntyi Hildurin puoleen.

Muista, että ei lauseenvastikkeen kanssa pilkkua.
Jos pitää pilkuttaa lauseenvastikkeen kanssa, älä käytä lauseenvastiketta, koska lauseessa ei silloin useimmiten ole enää järkeä.

Lauseenvastike: "Haroen" ja "kääntyen"