 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tästä kohtaa pidin:
"Kykenemättä puhumaan hän puristi paksua kangasta käsissään ja tunsi kyynelten korventavan silmiään. Nytkö se tapahtuisi? Näinkö hän jättäisi perheelleen hyvästit? Pehmeästi Vadof laski painavan kätensä hänen tärisevälle olalleen ja veti syleilyynsä: "Me saatamme sinua hetken matkaa. Kun olet valmis." Adalay hautasi päänsä isänsä paitaan ja hengitti syvään tämän hien ja hiekan tuoksua. Ajatus lähdöstä tuntui mahdottomalta."
"Edellispäivän punainen väri oli sumentanut hänen mielensä niin, ettei tyttö ollut joutanut murehtia sellaisia. Nyt se tosiasia, ettei lordi Tomen todellakaan ollut osoittanut minkäänlaista häälahjaa tulevalle morsiamelleen tai tämän suvulle, tunki esiin kuin sieni maasta."
Olisin aloittanut tarinan tästä: "Kylä oli toipumassa edellispäivän juhlista. "
Paljon ihmisiä, en pysynyt kärryilllä, en tosin ole ajatuksella näitä lukenutkaan, niin että muistaisin kuka on kuka.
Paikoittaista kielen kompelyyttä, mutta parannusta edellisestä kerrasta, kun luin. Aihe itsessään ei minua kiinnosta, joten olen jäävi sitä arvioimaan. Ehkä vähän liikaa hyvästelyä, valuvia kyyneleitä, hiukan rauhaton tunnelma.
Nuoren ihmisen tarinaksi ihan hienoa kirjoitusta, mutta keskity vielä tekstin ylireippauden ja keimalun karsimiseen.
Tarkoitan esim tällaisia ilmaisuja ja niiden luomaa tunnelmaa:
"hän henkäisi ja tempoi"
"Innosta kirkaisten hän potkaisi kantansa"
" yskähti karahtaen punaisiksi kasvoiltaan"
"Irvistäen Adalay liukui alas"
En yhtään osaa selittää, mitä tarkoitan. Mutta yritän: jos henkilöt ovat kokoajan korkealla sykkeellä menossa, niin se voi hengästyttää lukijan. Korkealla sykkeellä tarkoita suuria tunteita, mutta myös vaihteluja niiden välillä.
