kyseessä on toinen minun kirjoittamani ´novelli´ tänne. Tämä on hieman pidempi kuin edellinen (Kosto). Koko tarina on kirjoitettu yhden päivän aikana, aikaa kirjoittamiseen meni noin kymmenen tuntia.
Maailman mahtavin Velho oli sidottuna kidutustuoliin linnan kidutushuoneessa. Hän ei tosin vielä tiennyt olevansa Universumin mahtavin Velho, mutta hän saisi pian tietää. Hänellä oli päällä vain nahkainen alusasu, ja hänen koko kehonsa oli täynnä sekä tuoreita piiskanjälkiä joista valui vielä verta, sekä lukuisia jo parantuneita arpia. Vaikka hän oli ollut kidutettavana vasta viisi päivää, hänelle oli jo kasvanut pitkä musta parta ja hänen sekaiset hiuksensa olivat melkein olkapään pituiset. Vain siksi että se kuului kuvaan, jos ihmistä kidutettiin pitkiä aikoja, hänellehän kasvaisi suuri parta, joten hänelläkin oli oltava sellainen, vaikka hänellä ei ole ollut kuin viisi päivää aikaa nauttia kidutuksesta. Kohta pitää siirtyä eteenpäin suunnitelmassa. Hän halusi vielä kokeilla kuuluisaa Iron Maidenia, Rautarouvaa. Hän oli saanut ylipuhuttuja kiduttajansa pistämään hänet sellaiseen. Hän vakuutti että hän selviäisi laitteesta hengissä.
Hän käveli vapaaehtoisesti pieneen ihmisen muotoiseen arkkuun jossa oli saranat. Hänet sidottiin tiukkaan kiinni, hän ei voisi liikkua vähääkään. Arkun ovi oli täynnä pitkiä piikkejä. Ne oli sijoitettu siten että piikit lävistäisivät kaikki tärkeät sisäelimet. Pään kohdalla oli vain kolme pitkää piikkiä. Kaksi lävistäisivät molemmat silmät, kolmas oli suoraan suun kohdalla. Piikit olivat niin pitkiä, että arkun ollessa tyhjä ne melkein osuvat takaseinään. Kukaan ei voisi selviytyä laitteesta hengissä. Mutta Mies vain hymyili kiduttajilleen.
”Olen valmis, sulje ovi.” Miehen kasvoilla oli syvä virne. näytti melkein että hän nauttisi tilanteesta.
”Oletko aivan varma? Meillä on selvä käsky pitää sinut hengissä.” Miehet sanoivat lähes yhtä aikaa.
”Kyllä minä selviän, olenhan minä suuri ja mahtava Velho Clometharius Suuri. Heittäkää ovi nopeasti kiinni, niin se käy nopeammin.” Suuri Clomethariusksen velho lausui.
Hänelle ei ollut oikeastaan väliä millä nopeudella ovi suljettaisiin, voisihan hän hidastaa aikaa haluamallaan tavalla, niin että piikit lähestyivät häntä hänen haluamallaan nopeudella.
Sanotaan että on eräs keino tappaa Velho. Sen mukaan pitää ensin ruumiin kaikki veri valuttaa Kuivalle aavikolle. Tämän jälkeen ruumis ajettaisiin lihamyllyn läpi ja liha syötettäisiin linnuille. Tavallaan olihan se tehokas tapa tappaa Velho, mutta aivan liian monimutkainen. Häneen temppu ei edes toimisi. Hän tarvitsi vain noin nyrkinkokoisen klöntin itseään, ja hän pystyisi rekonstruktioimaan itsensä siitä. Jos sellaista ei löytynyt, voisi hän aina siirtää sielunsa toiseen kehoon. Hän oli opetellut siirtämään sielunsa ulos kehostaan. Tämä oli erittäin vaarallista, ja vain kourallinen Velhoja on päättänyt opetella taidon. Kun tietoisuutesi on kytketty pelkästään sieluusi, tietoisuus ei toimi kunnolla. Lisäksi aika ei liiku sielumaailmassa samalla tavalla. Voi olla että aikoisit irtautua sielustasi vain muutamaksi sekunniksi, ja sitten huomaatkin herääväsi tuhat vuotta tulevaisuudessa.
Tuhat Vuotta? Mitä se on kuolemattomalle? Ei niin yhtään mitään, Clometheus kysyi itseltään. Muurin murrettua hänen veljensä oli päässyt vapaaksi maagisesta vankityrmästään. Tuhat vuotta sitten hänen vangittiin muurin sisään, ja hänen suuret taikavoimansa valjastettiin Muurin käyttöön. Oliko Muurilla oma tietoisuus, ja kuinka paljon tuosta personallisuudesta oli ollut hänen veljeänsä? Hän oli ainakin varma että Muurilla oli oma tietoisuus, olihan hän puhunut Muurille. Mitään hänen veljeensä liittyvää ei kuitenkaan sanottu. Samaan aikaan kun hän mietti veljeään, piikit lävistivät hänen kehonsa. Clometharius hidasti aikaa, hän yritti keskittyä vasempaan jalkaan iskevään piikkiin. Hän koitti selvittää pystyisikö hän tuntemaan juuri jalassa tuntuvan kivun, vai ehtisikö hänen aivonsa ylikuormittua muista signaaleista ennen kuin jalasta lähtevä signaali ehtii aivoihin. Se, miten hän tunsi kivun hieman yllätti häntä. Kun ovi alkoi taas avautua, hän keskittyi ensin rekonstruktioimaan aivonsa. Vasta siinä vaiheessa hän tunsi piikin iskun jalkaansa. Piikki oli jo irtautunut jalasta ja parhaillaan suuri aukko kutoutui nopeasti kiinni. Hän oli onnistunut irtauttamaan Mielensä ja Tietoisuutensa toisistaan. Hänen Tietoisuutensa tiesi että haava oli jo melkein parantunut, mutta hänen Mielensä tunsi silti piikin iskusta johtuvan kivun, vaikka se oli tapahtunut jo aikaa sitten. Hän hymyili ja kaikki piikkien aiheuttamat haavat olivat parantuneet ennen kuin oven takana olevat kiduttajat näkivät hänet uudestaan. Ruoskaniskujen jäljet näkyivät samanlaisina kuin ennenkin.
Laitehan on mielenkiintoinen, pitää varmaan rakentaa itselle tuollainen jossain vaiheessa, Clomethar ajatteli. Hän lisäsi Listaan: Rakenna Rautarouva. Tuo Lista oli syy miksi hän oli yhä elossa. Se oli lista asioista joita hän halusi tehdä ennen kuolemaansa. Jos jonain päivänä hän vetäisi yli listan viimeisen kohteen, sitten hän tietäisi mitä sen jälkeen on enää jäljellä: kuolema. tuhatkolmesataaseitsemänkymmentäkahdeksan. niin monta tehtävää hän on vetänyt yli listasta. Tekemättömiä tehtäviä oli tällä hetkellä noin 50. Tehtävät olivat sekalaisia ja luonteeltaan hyvin erilaisia. Esimerkiksi: kesytä lohikäärme ja opettele heidän kielensä. Tai: Hanki vaimo, tee paljon lapsia ja kouluta lapset niin että heistä tulee valtion esimerkillisiä kansalaisia. Juuri nyt hänen tehtävänään oli estää sota. Egleydan etsisi syyllisiä muurin murtamiselle ja jos se löytää sopivan syntipukin on se valmis sotaan. Hänen tehtävänään oli estää kyseisen sodan syttyminen. Ensimmäinen osa suunnitelmaa oli rakentaa mainetta suurena Velhona tässä valtakunnassa. Täkäläiset olivat kuulleet vain tarinoita Suurista Velhoista, joten maineen saaminen ei todellakaan ollut vaikeaa. Hän keräsi ympärilleen suuren paraatin ja joka kulki läpi pääkaupungin. Nähdessään sieviä tyttöjä, hän taikoi heille ilmasta kauniita kukkakimppuja, joissa oli kukkia joita ei kasvanut paikallisesti. Hän kokosi melkein koko suuren kaupungin ihmettelemään häntä noin puolessa päivässä. Tuosta päivästä puhuttaisiin vielä pitkään. Hän oli kuullut että kaupunki jatkoi juhlimista vielä kolme päivää hänen pidätyksensä jälkeen. Kun Kaupunkikaarti viimein vangitsi hänet, eivät he tiennet mitä tehdä. Hän oli se, joka ehdotti kiduttamista. Mutta nyt, nyt oli aika viimein siirtyä suunnitelman seuraavaan vaiheeseen.
Kun miehet irrottivat hänet laitteesta, hän rojahti yllättäen maahan.
”luovutan, ei enää kidutusta, en kestä enempää! Voititte minut, toivottavasti olette tyytyväisiä.” Miehet katsoivat miestä epäröiden, He tarkkailivat edelleen kidutuslaiteen verisiä piikkejä ja ihmettelivät miten hän oli vielä elossa.
”Mutta suostun tunnustamaan vain jos eräs Arkkiäiti on keskuudessani. Hänen nimensä on Temperance. Hakekaa hänet paikalle, ja tuokaa lisää vartioita. Tunnustuksen jälkeen teidän täytyy ilmeisesti tappaa minut, ja luulen että tarvitsette enemmän miehiä.” Hän tuijotti kahta kiduttajaa ja varmisti katseellaan että he tiesivät tämän olleen käsky, ei kehotus.
Miehet poistuivat hyvin hämillään. Eivät edes muistaneet sitoa häntä millään tavalla, jättivät vain maahan istumaan. Clomethus nousi ylös ja ajatteli että kaipa hän voisi itsekin kävellä omaan sellinsä, eipä hän oikeastaan tarvinnut vartioita saattamaan häntä. Hän avasi oven selliosastoon jossa vastassa oleva vartija tarkkaili pöydän takana vankisellejä. Hän hätkähti kun hän huomasi vangin tulevan sisälle ilman vartijoita.
”Mi- mitä sinä täällä teet?” Mies koitti änkyttää.
”Miten niin mitä, olenhan käynyt täällä päivittäin edellisen viikon ajan. Menen selliini tietysti.”
”Mutta missä ovat vartijat?” Mies sanoi ja perääntyi kauemmas Velhosta
”Ai he? menivät valmistelemaan tunnustustani. aion tunnustaa noituuteni ja silloin voitte viimein tappaa minut” Clometheus sanoi hymyillen.
”Oikeastaan, onko täällä jotain hyvää kokoushuonetta tai vastaavaa, jossa voisin allekirjoittaa tunnustuksen. Pitää varmaan itse etsiä sopiva huone. Ei kai sinua haittaa vaikka jätän tämän sellikerran väliin. Kyllä luulen että ymmärrät.” Clometheus sanoi vartijalle ja kääntyi ympäri.
Palatsi. Sieltä olisi varmaan paras aloittaa täydellisen neuvotteluhuoneen etsintä. Tietenkin, tilanteeseen sopiva tila. Hän oli aluksi ajatellut tunnustavansa kidutushuoneessa, mutta kulkiessaan kohti sellejään hän oli saanut paremman idean.
Päästyään ulos tyrmistä, hän suuntasi pihan poikki palatsialueelle. Matkalla hän kohtasi monta vartijaa mutta he eivät haitanneet hänen matkantekoaan. He olivat liian äimistyneitä tehdäkseen mitään. Päästessään viimein suurimman temppelin ovelle hän astui sisään ja veti henkeä. Iso Eteinen oli noin kolmekymmentä metriä pitkä ja viisitoista metriä leveä suuri aukea huone. Molemmilla puolilla suurta keskellä kulkevaa käytävää oli rivi taidokkaasti kaiverrettuja valkoisia marmoripylväitä. Ihmisiä hän ei nähnyt missään. Hän kulki Jonkin aikaa palatsin käytävillä kunnes hän viimein kohtasi toisen ihmisen. noin viisitoistavuotias palvelija pesi luudallaan ahkerasti erästä palatsin käytävää.
”Anteeksi, mutta missä täällä olisi neuvotteluhuone..” Velho lähestyi tyttöä. Tyttö selvästi pelästyi ja tiputti harjansa maahan.
”Kuka olet? Mitä teet täällä?” Tyttö kysyi mieheltä, hän pelkäsi selvästi ja perääntyi kun mies lähestyi häntä.
”Ei mitään hätää, en aio vahingoittaa sinua. Olen kuuluisa Velho Clometharius Suuri. etsin parhaillaan sopivaa neuvotteluhuonetta. tiedätkö mistä löytäisin sellaisen? Tule etsitään sellainen yhdessä.” Velho sanoi. Tyttö oli perääntynyt seinää vasten ja hän painautui selkä seinää vasten. Clometheus otti häntä kädestä kiinni ja nosti hänet luokseen.
”Mutta.. mutta lattia… en voi jättää kesken..” tyttö nyyhkytti. Yllättäen, kun hän katsoi käytävän lattiaa, se suorastaa häikäisi häntä. Lattia näytti sileämmältä ja puhtaammalta kuin se oli näyttänyt uutena. Hän melkein näki kuvansa lattian pinnasta, niin paljon lattia kiilsi.
”En halua vahingoittaa sinua. Ja muuten, tuo lattia pysyy tuollaisena ikuisesti. Sinun ei enää koskaan tarvitse pestä tätä käytävää. Oletko keksinyt sopivan paikan? Vie minut tämän palatsin hienoimpaan huoneeseen, sellaiseen jossa pidetään tärkeitä kokouksia.” Clometheus sanoi.
”…Kuninkaan Aurinkohuone… Aina kun kuningas vierailee Palatsissa, hän pitää siellä kokouksiaan. Kai voisin viedä sinut sinne... Sen pitäisi ainakin olla tyhjä tähän aikaan päivästä.” tyttö sai sanotuksi. Hän oli vieläkin täysin ihmeissään kiiltävästä lattiasta.
”Hyvä, johda minut sinne. Miksi täällä muuten ei ole muita? Missä kaikki ovat?” Velho kysyi palvelijatytöltä. tyttö näytti hieman rauhoittuvan.
”Nythän on Sunnuntai!” tyttö huudahti ihmeissään. ”Kaikki ihmiset ovat ahtautuneet kaupungin eri kirkkoihin, miten et tiedä tätä?”
”Unohdin. Kun kirkon miehet kiduttivat minua, menetin varmaan ajantajuni.” Nyt vasta tyttö huomasi arvet hänen ruumiissaan. Hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä mutta hän ei sanonut mitään. Tyttö keräsi itsensä ja lähti johdattamaan miestä palatsin yläkerroksiin.
Viimein he saapuivat kolme metriä korkeiden kapeiden pariovien luokse.
”Tuo on Kuninkaan Aurinkohuone.” tyttö viittoi häntä avaamaan oven. Enää tyttö ei pelännyt häntä, hän tosin vielä tuijotti häntä epäluuloisena aina välillä. Kun mies avasi oven, hän huomasi että huoneen keskellä oli iso tumma pöytä jonka ympärillä oli 16 tuolia. 6 molemmilla sivuilla ja kaksi molemmissa päissä. huoneen seinillä oli isoja tauluja edesmenneistä kuninkaista. keskellä seiniä, molemmilla puolilla oli täytetty lohikäärmeen pää. Vain pieniä liskoja, ei oikeastaan edes kunnon lohikäärmeitä, Clometheus ajatteli. Mutta täytetyt päät toivat huoneeseen juuri oikean tunnelman. Tämä huone kävisi vallan mainiosti.
”Tämä käy vallan hyvin.” Clometheus sanoi ja käveli pöydän päähän ja istahti työstä katsoen vasemman puoleiselle tuolille.
”Tiedätkö missä kirkossa Arkkiäiti Temperance mahtaa olla. Tahtoisin tavata hänet. Olisiko mitenkään mahdollista että kävisit hakemassa hänet tänne mahdollisimman nopeasti? Ja sano hänelle että ottaa koko kirkon kunniakaartin mukanaan. Lupaan palkita sinut jos onnistut.” Mies hymyili tytölle.
”palkita...miten?” tyttö kysyi. Kun he olivat astuneet huoneeseen, pöytä oli ollut tyhjä. Nyt kuitenkin tyttö huomasi Velhon edessä suuren lasikulhon joka oli täynnä erilaisia hedelmiä. Clometheus otti kulhosta mandariinin ja alkoi kuoria sitä. Hän ajatteli että tyttö ei luultavasti edes tunnistanut puolia kulhon hedelmistä.
”Miten olisi yksi Toivomus? Voit toivoa minulta mitä tahansa haluat ja lupaan yrittää toteuttaa toiveesi. Muista kuitenkin, että vaikka olenkin voimakas Velho, en silti ole mikään Jumala. Joten ihan mitä tahansa en pysty tekemään.” Velho vastasi rauhallisesti. Tyttö tuijotti hänen kädessään olevaa hedelmää.
”No mitä vielä odotat? Lähetin myös kirkon sotilaita etsimään naista. Et saa palkintoasi jos he ehtivät hänen luokseen ennen sinua, joten jos haluat toivomuksen, ehdotan että toimit nopeasti.” Hieman hämillään palvelija niiasi hänelle ja poistui huoneesta. Hyvä. ei kestäisi kauaa ennen kuin Temperance saapuisi. Varmuuden vuoksi hän lähetti naiselle vielä viestin: Palatsin Aurinkohuone. Tuo kunniakaarti mukanasi. Nopeasti. Viestissä sanottiin. Tämän jälkeen Clometheus siirtyi istumaan pöydän vasempaan kulmaan. Eihän olisi oikein istua pöydän päässä, olihan hän silti heidän vankinsa. Clometheus teki olonsa mukavaksi tuolilla ja jatkoi rauhassa hedelmien syömistä.
***
Temperance istui kirkon eturivissä kunniapaikalla. Sunnuntain saarna oli juuri loppumassa ja hän kuunteli kiinnostuneena papin puhetta. Suurmestari lopetti puheensa toteamalla että heidän kaikkien pitäisi kuunnella Jumalaa ja tehdä kaikkensa palvellakseen hänen tahtoaan. Juuri kuin puhe oli loppunut ja koko kirkko oli hiljentynyt rukoukseen, hän sai yllättäen näyn. Hän näki samaan aikaan kaksi asiaa: Toinen oli viisi päivää sitten koko kaupungin hysteriaan saanut Velho. Ja toinen oli kuva Palatsista. tarkemmin Palatsin Aurinkohuoneesta, jossa hän tiesi miehen odottavan häntä. Hän myös jotenkin tajusi tietävän että hänen pitäisi ottaa koko kunniakaarti mukaansa huoneeseen. Hänen silmänsä olivat kiinni ja hän hätääntyi. Mitä tämä tarkoitti? Onko Velho vapaana? Miksi Velho haluaisi tavata juuri hänet? Hän ei tiennyt, ja hän ajatteli että olisi parasta totella näkyä ja suunnata Palatsiin. Nyt kuitenkin alkoi Ehtoollinen. Onneksi hän on ensimmäisten joukossa. Kun hän nousi ylös ja suuntasi alttarille hän huomasi jalkansa tärisevän. hän kuitenkin rauhoitti itsensä ja valmistautui vastaanottamaan ehtoollisviinin ja -leivän. Suurmestari siunasi hänet ja hän joi symbolisesti Jumalan veren ja söi Jumalan ruumiin kuivan leivän muodossa. Ehtoolisen jälkeen hän kääntyi ympäri ja huomasi että pieni palvelijatyttö oli saapunut kirkkoon. Muutkin katsoivat ihmeissään tyttöä, jonka likainen palveluasu ei sopinut yhtään kirkossa vallitsevaan arvokkuuteen. Tyttö tuntui etsivän jotakuta, ja kun heidän katseensa kohtasivat, tyttö alkoi helpottuneena kävellä häntä päin. Päästyään hänen luokseen hän kumartui häneen päin ja kuiskasi hiljaa:
”Velho Clometharius Suuri haluasi tavata sinut. Hän odottaa sinua Palatsin Aurinkohuoneessa.”
Temperance kuunteli ihmetteleväisenä.
”Kyllä, olen matkalla sinne” Temperance vastasi kuiskaten, mutta kuitenkin niin kovaa että hänen vieressä olevat Arkkiäidit kuulivat hänet. Hän koitti rauhoittaa heitä katseellaan, mutta hän oli varma että he tunnistivat pelon hänen silmistään. Hän tiesi että ei ollut järkevää kertoa kenellekään Velhon paosta. Hän lähti kävelemään nopeasti ulos kirkosta palvelijatyttö mukanaan.
Kun he pääsivät ulos Temperance huomasi että häntä odotettiin kirkon ulkopuolella. Kaksi miestä lähestyvät häntä. Kiduttajat, Temperance tajusi. Nämä kaksi miestä olivat vastuussa Velhon kidutuksesta ja tunnustuksen saamisesta häneltä.
”Velho Clometherius Suuri haluaa sinun todistavan hänen tunnustustaan. Hän ilmoitti että suostuu tunnustamaan, mutta vain jos sinä olet paikalla” He sanovat yhteen ääneen.
”Missä Velho on nyt!?” Temperance tivasi heiltä vastausta.
Miehet katsoivat toisiaan ihmeissään. ”Emme tiedä.. kidutushuoneessa? Siellä hän ainakin oli.”
”Ja te päästitte hänet pakoon!” Temperance tuntui täyttyvän vihasta.
”Olemme pahoillamme, ei ollut aikaa… hän vaatimalla vaati että toimisimme mahdollisimman nopeasti.. ”Miehet perääntyivät Temperancen viiltävää katsetta.
”No onneksi on ainakin joku joka tietää missä hän on.” Temperance katsoi palvelijaa.
”Te kaksi, menkää ja kootkaa kirkon kunniakaarti ja sanokaa heille että tulevat Aurinkohuoneeseen. Ja nopeasti, niin nopeasti kuin ehtivät. Ja sinä, palvelija, palaa takaisin Velhon luo ja kerro että olen tulossa. Älä päästä häntä lähtemään huoneesta ennen kuin saavun. Minun pitää käydä vaihtamassa parempaa päälle. Tavataan kohta Palatsissa.” Temperance sanoi ja alkoi kävellä nopein askelin kohti kotia.
Kun hän saapui kotiinsa, oli hänen miehensä jo saapunut. He kävivät eri kirkoissa. Alessandro, hänen miehensä näki heti hänen ilmeestään että kaikki ei ollut kunnossa.
”Mitä..” mies ehti sanoa ennen kuin Temperance käveli hänen ohitsensa kohti asevarastoa. Siellä hän säilytti taisteluhaarniskaansa. Oli hieman virheellistä kutsua asua taistelu- etuliitteellä, sillä asua ei ollut koskaan käytetty varsinaisessa taistelussa. Se oli hänen juhla-asunsa, jossa hän esiintyi kun hän oli huomion keskipisteessä. rinta-panssari oli muotoiltu vain häntä varten. käsi- ja jalkasuojat olivat samanlaisia kuin muillakin kirkon sotilailla. Kaikki panssarit olivat värjätty kullan väriseksi ja niiden kiillottamiseen oli selvästi käytetty paljon aikaa ja vaivaa.
”Ei ole aikaa selittää, minut on kutsuttu Aurinkohuoneeseen jonkinlaiseen kokoukseen. En itsekkään tiedä.” Temperance selitti miehelleen samalla kuin pisti panssarin päällensä.
”Kuningasko, mitä…?” Hänen miehensä ehti vastata.
”Ei. Ei Kuningas, joku muu” Temperance vastasi. Hän sai asun päällensä nopeasti ja harjasi nyt hiuksiaan oikeanlaisiksi. Hänen kirkkaanpunaiset hiuksensa muodostivat harjan hänen päähänsä. Sivuilta hiukset oli leikattu paljon lyhemmäksi. Hiustensa takia häntä joskus kutsuttiin Naarastiikeriksi. Hän Lähestyi miestään surullinen ilme kasvoillaan ja halasi häntä.
”Jos minulle tapahtuu joitain, haluan sinun tietävän.. että rakastan sinua, nyt ja aina” Hän melkein itki, ja hänen miehensä oli yhä hämmentynyt.
”tapahtuu…? Kerro edes ketä olet menossa tapaamaan, olet minulle edes sen velkaa” Alessandro sanoi.
”En. Olen pahoillani, mutta minun täytyy mennä. Älä ole huolissasi, ei minulle luultavasti mitään tapahdu, mutta jos…” Temperance jätti lauseen kesken ja lähti kävelemään ulos talosta. Hänen miehensä seurasi häntä pihalle.
”Tulen mukaasi, mihin ikinä oletkin astumassa, haluan olla mukana. Minäkin rakastan sinua, tiedät sen.”
”Ei. Mitä tahansa minua odottaakin, minun täytyy kohdata se yksin.” Temperance ei tiennyt miksi sanoi niin, eihän lause pitänyt edes paikkaansa. Hän alkoi kävellä kohti palatsia, eikä hän katsonut taakseen. Hän ei pystynyt. Hän vain pyyhki kyyneleet poskeltaan ja jatkoi matkaa. Hän tiesi että Alessandro seurasi hänen kulkuaan niin kauan kunnes hän katoasi kaupungin vilinään. Jumalanpalvelus oli ohi joten kadut olivat nyt täynnä ihmisiä. Mutta Temperance ei edes huomannut heitä, hän oli kokonaan keskittynyt tuohon huoneeseen johon hän oli matkalla.
Viimein hän saapui huoneen oven taakse. Paikalla oli palvelijan ja kiduttajien lisäksi noin puolet Kunniakaartista. Ovi oli kiinni, kukaan ei ollut uskaltanut avata sitä. Hän odotti hieman aikaa, ja muutama kaartilainen saapui paikalle ja ilmoittautui hänelle.
Enää hän ei jaksanut odottaa, hän veti syvään henkeä ja avasi oven. Velho istui yksinään huoneessa ja hymyili hänelle kun hän astui sisään. Miehelle oli kasvanut lyhyen vankinaolon aikana lyhyt parta ja hänen hiuksensa olivat lyhyet ja likaiset. Miehen kädessä oli viinilasi, ja pöydällä hänen edessään oli avattu viinipullo sekä tyhjä lautanen, jossa haarukka ja veitsi osoittivat kello neljää. Hän huomasi miehen käsissä ja vartalossa merkkejä kidutuksesta mutta suurin osa haavoista oli jo arpeutunut.
”Hyvä, saavuit nopeasti niin kuin arvelinkin. istu alas” Clometheus sanoi hänelle ja viittoi häntä vastapäiseen tuoliin. Temperance käveli tuolin luo. Ennen kuin hän ehti istua, mies kysyi häneltä:
”Ehtikö palvelijatyttö luoksesi ensimmäisenä? Vai vartijat?”
Temperance ihmetteli kysymystä ja sanoi että palvelija ehti ensimmäisenä.
Clometheus siirtyi katsomaan palvelijaan, joka oli myös saapunut huoneeseen.
”Muistan kyllä sopimuksemme, älä huolehdi. Mutta ikävä kyllä saattaa kulua hieman aikaa ennen kuin ehdin toteuttaa toiveesi. Ainakin sinulla on aikaa miettiä mitä haluat.” Clometheus sanoi tytölle. Temperance katsoi ihmeissään ensin miestä ja sitten palvelijaa.
”Mitä haluat minusta? Ja miksi palvelija on edelleen täällä?” . Temperance kysyi ja koitti parhaansa mukaan näyttää siltä että hän oli johdossa.
”Minun puolestani tyttö saa jäädä tänne jos hän niin haluaa” Mies vastasi rauhallisesti. Hieman Temperancen yllätykseksi tyttö istui alas pöydän ääreen, mutta hän istuutui mahdollisimman kauas Velhosta. Tässä vaiheessa huone oli täynnä Kunniakaartilaisia. Heillä kaikilla oli kultaiset panssarit ja aseinaan he pitivät kilpeä ja seivästä.
”Kysyit miksi haluan juuri sinut. Aluksi ajattelin että valitsin sinut koska sovit parhaiten tehtävään jonka annan sinulle. Mutta mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä todennäköisemmältä vaikuttaa että itseasiassa sinä olet valinnut minut. Tiedän että se voi vaikuttaa oudolta, olen kanssasi samaa mieltä siitä, se on todella outoa.” Velho selitti hänelle.
”Valitsin sinut? miksi? Mihin tarvitset minua? mikä tehtävä minua odottaa?” Temperance kysyi. Niin paljon kysymyksiä, hänestä tuntui että mitä kauemmin hän viettäisi aikaa miehen seurassa, sitä enemmän vastaamattomia kysymyksiä hänellä olisi.
”Haluan että toimit sanansaattajanani. Kertoisit kaikelle kansalle minun sanomaani ja tekisit nimestäni kuuluisamman kuin mitä se nyt jo on.” Clometheus selitti.
”Ja mikä saa sinut uskomaan että koskaan suostuisin tuollaiseen naurettavuuteen?” Temperance kysyi. Hän pelkäsi vastausta sillä hän tiesi että sen johtavan vain uusiin kysymyksiin.
”Koska en anna sinulle muita vaihtoehtoja. Mutta ei enempää siitä, lupasin kiduttajille että allekirjoittaisin tunnustuksen. Näen että sinulla on pergamentti. Anna se minulle.” Velho sanoi.
”miten niin ei vaihtoehtoa?” Temperance katui heti kysymystä. Hän tiesi että kysymykset johtaisivat toisiin kysymyksiin, ja oli parempi lopettaa ennen kuin kysymysten määrä saisi hänet sekaisin. Hän ojensi pergamentin miehelle.
Mies sivuutti hänen kysymyksensä. Hän luki pergamentin huolellisesti ja otti käteensä sulan jonka hän kastoi musteeseen. Temperance ei huomannut missä vaiheessa muste ja sulkakynä ilmestyivät mutta hän oli varma että hänen tullessaan huoneeseen niitä ei vielä ollut huoneessa. Pergamentissa mukaan hän tunnustaisi allekirjoituksellaan olevansa noita, ja olevansa tietoinen siitä että rangaistus noituudesta olisi kuolema. Velho kirjoitti nimensä kauniin koukeroisesti isoilla kirjaimilla paperiin. Hänen kynänsä ei missään vaiheessa irronnut paperista.
”No niin, nyt paperi allekirjoitettu. Tämä paperi on lupakirja teille..” Mies katsoi ympärillään olevia sotilaita. ”Voitte yrittää käyttää allekirjoitusta tekosyynä joka oikeuttaa teille minun tappamiseni. Toivottavasti edes joku teistä yrittäisi tappaa minut. Ketään ei ole ollut näet vähään aikaa perässäni. ”Clometheus sanoi ja venytti sormiaan. Temperance kuuli hänen rystysensä naksahtavan.
”Noniin, nyt on aika jatkaa matkaa.” Clometheus sanoi. Yllättäen Velho seisoi hänen takanaan veitsi hänen kurkullaan. Miehet hätääntyivät ja nostivat hitaasti keihäänsä miestä kohti. Temperance huomasi että Velho oli pukeutunut siistiin aatelisten asuun. Itseasiassa asu oli samanlainen mitä kuningas piti vapaa-aikanaan, kun hänellä ei ollut mitään virallisia asioita hoidettavana. Myös miehen parta oli kadonnut ja hänen puhtaat hiuksensa oli kammattu tyylikkäästi. Mies näytti itseasiassa komealta.
”Tuo näyttää aivan liian kömpelöltä, huomaa ettette koskaan ole oikeasti käyttäneet noita keihäitänne. Kuvittelin että tilanne olisi paljon dramaattisempi. No minkä sille voi? Viimeisiksi sanoikseni haluaisin kuitenkin toivoa että te kaikki muistaisitte Velho Clometharius Suuren ja sen mitä hän teki tässä huoneessa.” Velho sanoi äänekkäästi niin että kaikki varmasti kuulivat hänet. Sitten hän iski ilkikurisesti silmää palvelustytölle. Tämän jälkeen hän ja Temperance katosivat yllättäen. Vain pieni poksahdus ja he olivat poissa. Mitään ei jäänyt jäljelle paitsi käärö, joka hitaasti leijui keskelle pöytää.
