Review Detail

"Teräsmuurilla suojatun, metallisista rakennuksista koostuvan pienen kylän lähellä kasvoi tiheä metsä. Metsän sankat lehtipuut kurottelivat uhmakkaasti kohti yöllistä taivasta, paksut ja jykevät rungot tukevasti maahan juurtuneina. Ne nousivat joukkona kuin tyhjästä keskellä tasaista tuhka-aavikkoa, kuin saari tyynen meren keskellä. Tuhka-aavikko sen ympärillä kylpi kuun kylmässä loisteessa ja sai sankan usvan ympäröivän metsän näyttämään synkältä ja pahaenteiseltä. Tasaisen, halkeillutta suola-aavikkoa muistuttavan aavikon toisella reunalla, metallisen kylän järkälemäinen muuri seisoi vankkana kuun loisteessa, kuin viimeinen linnoitus, joka uhmasi peräänantamattomasti metsän syövereistä levittäytyvää pahuutta"

Olen jo tituleerannut itseni adjektiivinatsiksi, mutta voisin jatkaa listaa runollisuusnatsilla. Säännöllisesti iskeviin runollisuuspuuskiin on itsellä auttanut runojen tekeminen näinä heikkoina hetkinä.

Ylisanoista: Valitse vaikka satunnaisena otoksella viisi fantasiakirjaa, ja katso moniko niistä alkaa kuunvalolla, synkällä ja pahaenteisellä yms. Tuskin kovinkaan moni menestynyt, ja siihen on syy. Useimmat lukijat saavat informaatioähkyn liian suuresta adjektiivien määrästä ja kuvailun yksityiskohdista.

Esim. Vanhus ja meri alkaa:

"Hän oli vanha mies ja kalasteli yksinään soutuveneellä Golfvirrassa. Nyt oli mennyt jo kahdeksankymmentäneljä päivää hänen saamatta kalaa. Ensimmäiset neljäkymmentä päivää hänen mukanaan oli ollut muuan poika. Mutta kun oli kulunut neljäkymmentä päivää eikä kalaa tullut, pojan vanhemmat olivat sanoneet hänelle, että vanhus oli nyt kerta kaikkiaan ja lopullisesti s a l a o, mikä merkitsee pahinta epäonnea, ja poika oli heidän käskystään mennyt erääseen toiseen veneeseen, joka oli saanut kolme kunnon kalaa heti ensimmäisellä viikolla.

Montaako adjektiivia ja ylisanaa on tässä alussa käytetty?
Huomaatko eron omaasi? Vaikka toki pitää huomioida, että Hemingway on minimalisti kirjoituksessa.

Kirjoituksen ei siis kuulu olla samanlaista, sen kuuluu olla erilaista ja aina yksilöllistä. Mutta minusta eräs tärkein askel kirjoittamisessa on adjektiiveista luopuminen. Sitten kun niitä osaa käyttää, niitä voi käyttää. Jokaisen asian ei tarvitse olla jotain, synkkä, hiukka, metallinen, pieni, suuri, hopeanhohtoinen yms.

Toinen asia on ajatusmuotti, joka pitää rikkoa. Kirjallisuudessa on käytetty tiettyjä ilmaisuja niin paljon, että ne ovat kuluneet puhki, niitä kannattaa välttää.

"Noin kahdensadan metrin päässä metsästä, keskellä harmaata aavikkoa, yksinäinen tumma hahmo kulki yössä rauhallisin askelin. Hänen huputettu vartalonsa piirsi pitkän ja uhmakkaan varjon harmaalle tuhkan peittämälle maalle, hänen lähestyessä kävellen kohti synkkää metsää. Miehen mustat, armeijan erikoisjoukkojen suosimat vaatteensa hylkivät taivaalta tulevaa kuunvaloa ja huppu varjosti hänen valkoisella pääkallonaamiolla peitettyjä kasvojaan. Naamari kuvasi suuttomia pääkallokasvoja, jotka mustilla silmillään tuijottivat tunteettomasti eteenpäin."


yksinäinen tumma hahmo
synkkää metsää
taivaalta tulevaa kuunvaloa
vartalonsa piirsi pitkän ja uhmakkaan varjon
puhtaan valkoisessa valossa
Aavemaisesti hohtavat
Viimeisillä voimillaan
ilmaa haukkoen
huusi tuskasta
ilma karkasi hänen keuhkoistaan
elottoman ruhon rojahtaa maahan hänen jalkojensa juureen

yms.

Tälläiset ajatusrakenteet ovat lukijalle niin tuttuja, että teksti voi menettää persoonallisuutensa. Mieti, miten voisit ilmaista ensin mieleen tulevan asian muulla tapaa. Synkkä metsä voikin olla esim. varjoja kihisevä korpi yms.

"Kirkas valo ilmestyi räjähtävällä voimalla synkkään metsään, kuin mustaan avaruuteen syntyvä tähti, työntäen pimeyden väkivaltaisesti syrjään"

Välttäisin mahtiponttisia "jokin jotain kuin se sitä siellä" ilmaisuja. Palaan taas Hemingway esimerkkiini, hän ei kertaakaan käyttänyt tätä tapaa kuvailla. Ilmankin siis pärjää, se voi olla jopa hyvä kokeilla. Tämä "kuin joku jotain" tapa kertoa on harkittu tehokeino, ei normaali tapa kuvailla kaikkea.

Tässä oli nyt muutamia huomioita.

Minusta on hienoa, että olet saanut rakennettua tarinan ja actionia siihen, tarinaa en silti niin osaa kommentoida, koska en enää juuri lue fantasiaa.

Tästä tykkäsin: " Lopulta hän nopeilla liikkeillä repäisi sokat irti mustista granaateista, sulki silmänsä ja sanoi hiljaa pimeydessä: - Kiinni."