Arvostelut käyttäjältä Ryövärintytär

Hyvä! Dialogin kirjoittaminen on sinulle kadehdittavan helppoa. Sinulla on rento ote kirjoittamiseen, se on ihailtava piirre. Saat tekstin tuottamisen vaikuttamaan niin vaivattomalta. Kaikin puolin hauska ja kepeä lukuelämys. Alussa ajattelin, että kokonaisuus lässähtää pannukakuksi jos tarinalla ei ole kohokohtaa, joten oli hienoa huomata, että Peten viheltely kostautui. Jos olisi enemmän aikaa (kirjoitan tätä 15min ennen töihin lähtöä) voisin analysoida tekstiä syvemminkin, mutta nyt ei ehdi.

Yhden tähden otin pois sellaisen seikan takia, että tarinan alussa ei lukijaa kiusoiteltu tarpeeksi selkeästi. On hyvä jotenkin viitata tuleviin tapahtumiin vihjailemalla, se pitää mielenkiinnon yllä. Tässä oli kyllä yritystä siihenkin suuntaan, Peten asiathan eivät menneet putkeen alussakaan: vastaanotto oli töykeää, jopa taksikuski oli töykeä. Mutta vielä olisi saanut olla jotain vähän selkeämpää ennettä siitä, että Petelle tulee vielä käymään kusisesti. Silloin lukijan ei olisi tarvinnut miettiä, tuleeko tästä pannukakku vai ei.

Mutta yhteenvetona sanottakoon, että pidin paljon, ja odotan innolla millaisia tekstejä julkaiset seuraavaksi!

Todella viihdyttävä teksti! Kyseessähän oli pelkkä kohtaus, mutta se oli kirjoitettu niin luontevasti, että jopa tällainen nelikymppinen akanrähjä pystyi asettumaan nuoren miehen asemaan. Tilannekuvaus on sinulla hallussa, en havainnut juurikaan töksähtelyä tai haparointia kohtauksen edetessä. Kuvailet niin osuvasti, että lukijana pystyin haistamaan, kuulemaan, näkemään, ja tuntemaan kaiken lukemani tupakansavua ja kipua myöten. Pidin myös siitä, miten kykenit lyhyeen tekstiin ujuttamaan takauman, nykyhetken, ja tulevan. Ajassa liukuminen käy sinulta kuin itsestään.

Puoli tähteä otin pois siksi, että Anna, joka tulee esiin tekstin lopussa, ilmestyi ihan puun takaa. Se oli sellainen ulkopuolinen vaikutin, jota ei esitelty lukijalle etukäteen. Toimii kyllä, jos tekstille tulee jatkoa ja Anna esiintyy siellä, mutta muuten se jää lähinnä kiusaamaan. En olisi ottanut tuosta edes puolta tähteä vaan jonkun neljäsosan tähdestä, niin pieni häiriötekijä se oli, mutta tähden neljäsosaa tuossa arvostelusysteemissä ei voinut nakertaa, joten piti ottaa puolikas.

Ihan heti on sanottava, että vajaat tähdet eivät tule tekstin aiheesta, päinvastoin, kirjoitat sellaisesta alasta ja miljööstä, joka kiehtoo minua ja varmasti monia muitakin, koska harva on saanut siihen itse tutustua. Pidän myös tyylistäsi kirjoittaa, siihen on helppo uppoutua ja tekstistäsi huomaa, että tiedät mistä kirjoitat. Tosi hyvä!

Jouduin kuitenkin verottamaan tähtiä katkeruudesta. Olen sitä mieltä, että tekstin päähenkilöllä saa olla vaikka millaisia mielipiteitä ja aatteet voivat olla ihan mitä tahansa, on vain hyvä jos tekstin henkilöt herättävät lukijassa voimakkaita tunteita, usein negatiivisiakin, mutta jos minusta alkaa tuntua siltä, että kirjoittaja purkaa omaa katkeruuttaan tekstin kautta osaamatta ollenkaan astua ulos tekstin sisällöstä, irrottaa päähenkilöä ja kertojaa toisistaan katsoakseen tarinaa etäämpää, sisältö alkaa muistuttaa enemmän mielipidekirjoitusta kuin proosatekstiä.

Yksikään lukija ei tahdo lukea ihmisestä, joka OIKEASTI syyttää ex-puolisoaan erosta, vaikka ero on johtunut siitä, että ex-puolisolla on ollut suhteessa paha olla. Ei kukaan halua lukea ihmisestä joka OIKEASTI oikeuttaa ryyppäämisensä sillä, että tekee väsyttävää työtä. Tiedämme, että sellaisia ihmisiä on ja voimme hyvin lukea kirjan fiktiivisestä päähenkilöstä, joka on juuri sellainen, mutta lukumukavuus kärsii heti jos lukijasta alkaa tuntua, että tarinan kirjoittaja itse on sellainen ihminen. Silloin lukija alkaa inhoamaan kirjoittajaa, eikä tunne enää kohdistukaan mihinkään fiktiiviseen hahmoon vaan todelliseen ihmiseen.

Minua harmittaa, että tekstistä tuli tuollainen fiilis, koska kokonaisuutena tykkäsin siitä, ja nuo antamani tähdet annan tarinan positiivisista puolista hyvillä mielin. Jos jonkun vinkin voin antaa niin kokeilepas seuraavassa tekstissä tuoda päähenkilön ajatuksia esille hiukan verhotummin. Silloin niitä ei ehkä mieltäisi kirjoittajan mielipiteiksi, eikä lukija niin helposti kohdistaisi negatiivisia tunteitaan kirjoittajaan, vaan osaisi laittaa ne tarinan päähenkilön piikkiin. Silloin ne on helpompi sulattaa.

Teksti vilisi tuttuja tunteita, tilanteita ja ajatuksia. Ainakin minulle, joka on ollut vastaavassa elämäntilanteessa. Sinä pohdiskelet päähenkilöittesi kautta, teet tiliä elämästä, mutta teet sen niin eteenpäin menevällä otteella, ettei se tunnu raskaalta edes silloin, kun käsiteltävät tunteet ovat alakuloisia, niissä on jopa vivahde epätoivoa. Välillä lukiessa tuli sellainen tunne, oletko päähenkilö sinä itse? Ajatukset menevät niin syvälle.

Puoli tähteä verotin täysistä sen takia, että ajoittain teksti tuntui liian pitkälle hiotulta, melkein niin kuin väkisin runomittaansa puristettu runo, jolla ei ole vapaata väylää, vaikka ajatukset ovatkin vapaita. Itselläni on paha tapa hioa ja jalostaa tekstejäni liian pitkälle, joten teksteistä tulee jäykkiä. Olisiko sinulla sama tapa? Etenkin sinun tekstiesi kohdalla olisi rikos hioa särmiä liikaa, koska kerrontasi on muuten niin luontevaa ja sanat putoilevat kuin itsestään. Tapasi kirjoittaa tavallaan vaatii vapaan väylän, ehkä sopivalla tavalla rönsyilyäkin, kunhan se ei tee sisällöstä sekavaa.

Lisäkehuna vielä iso peukku virheettömyydelle! Sinulla on kielioppi hallussa.

Teksti oli miehekkään selkeää, virheetöntä, ja korutonta, mutta sillä luotiin taitavasti mielikuva hiukan epämiellyttävästä, riidanpersosta Raimosta, jota vastenmielisistä piirteistään huolimatta oli vaikea vihata. Enemmän Raimo herätti lievää huvittuneisuutta ja sellaista melkein positiiviseksi laskettavaa ärtymystä, joka tekee arkisesta kauppareissusta hitusen verran mielenkiintoisemman. Kyllä me noita 'raimoja' tähän maailmaan tarvitaan, muuten arjesta tulee tylsää ja väritöntä.

Tykkäsin siitä, että tarinalla oli selkeä alku ja loppui, ja Raimon appelsiininostoreissun motiivit herättivät mielenkiintoa niin, että jutun halusi lukea loppuun saakka. Tähtiä verotti se, että tarinan alussa kirjoittaja suhtautui Raimoon, päähenkilöönsä, melkein alentuvasti. Tuli sellainen olo kuin tässä puhuttaisiin jotenkin vajaavaltaisesta tyypistä, vaikka myöhemmin paljastui, että miehellähän oli ihan selvä agenda. Se saattoi olla kirjoittajalta myös tarkoituksenmukaista, mutta itseäni se hiukan häiritsi. Olen monipuolinen lukija.Tykkään sekä kuvailevasta että suoraviivaisesta, pelkistetystä tekstistä. Tässä tarinassa kirjoittajan tapa kirjoittaa sopii loistavasti tekstin sisältöön. Tykkäsin!

Annan neljä tähteä jo sen takia, että kuvaus on niin väkevää ja yksityiskohdat tekivät tarinan niin todelliseksi - ehkä se tositarina onkin? Surullinen, koskettava, muistuttaa terapiakirjoittamista, mikä ei ole huono asia. Jotkut pitävät terapiakirjoittamista jotenkin arvottomampana kuin puhtaasti mielikuvituksesta syntynyttä proosaa, mutta minusta se on voimasanoja parhaimmillaan, vaikka sisältääkin joitain kompastuskiviä. Yksi kompastuskivi on näkökulman puolueellisuus. Jos näkökulma on liian vahvasti uhrin, tarina voi muuttua turhan yksiulotteiseksi. Mutta tämä kyseinen teksti on kohtaus, ei pitkä proosateksti, joten näkökulma saa olla juuri tuo kuin on. Tekstissä oli vahva tunnelataus ja kerronta oli sujuvaa, siitä siis neljä tähteä.

Olet oikeassa, TuijaK, ulkoinen ja sisäinen ajautuu ihmisen vanhetessa koko ajan suurempaan ristiriitaan. Meillä ei ole sellaista vanhenemisen kulttuuria, jossa ikä tuo tullessaan sallittuja paheita, etuuksia, joista nuoremmat voivat vain uneksia. Jos meillä sellainen olisi, emme suhtautuisi vanhenemiseen niin nuivasti. Nykyihmisen pitäisi näyttää nuorelta ja kauniilta vielä kuusikymppisenäkin, käydä salilla kolmesti viikossa, jaksaa harrastukset ja työt ja paskat parisuhteet ikihymy naamalla. Juosta vähintään se puolimaraton kerran vuoteen, jotta olisi oikeutettu kulkemaan verkkareissa. Vähemmästäkin väsyy ja ahdistuu.

Minä olen 39-vuotias, enkä tahtoisi olla vuottakaan nuorempi. Olen joskus todennut, että paras tapa välttyä ikäkriisiltä on elää kurja lapsuus, silloin ei tee mieli palata entiseen. Toki minuakin vanheneminen ajoittain mietityttää, mutta enemmän se on sellaista iäisyyden pohdintaa.