Arvostelut käyttäjältä peka

Moi.

Sinusta ehkä tuntui siltä että ajatus tuli englanniksi helpommin, mutta lukijana koen että kieli mitä käytät on varsin köyhää sanastoa. Olen tästä samasta kritisoinut englanniksi runoja/lyriikoita kirjoittavia monet kerrat, joten et ole ainoa joka tämän palautteen on saanut.

Suosittelen tekemään seuraavan(te kaikki muutkin englanniksi kirjoittavat). Käännä runosi suomeksi. Jos runo ei käännettynä näytä hyvältä ei se ole sitä myöskään englanniksi.

Kokeile myös toisinpäin. Tee runosi ensin suomeksi. Kasvatat samalla sanavarastoasi.

Kiitos tekstistä.

Moi.
Kuolema on kirjoitettu aikas hyvin. Piti lukea pariin kertaan oikein tuo keskikappale. Tuli niin inha tunne. Onhan tässä sellaista tajunnanvirtaa taas, mikä näyttää olevan sinulle tyypillistä ja mikä ei oikein minuun nappaa, mutta inha kuolema on inha kuolema. Aamen.

Tätä kirjoittaessani katsahdan ulos. Siellä on ainakin yksi corvus cornix, kaksi homo sapiensia, canis lupus familiaris ja varmasti monta felis catusta. Niitä on ongelmaksi asti. Huomaan myös että näppäimistöni makaa quercus roburista tehdyllä pöydällä. Pöydällä on myös computatrumini. Mitähän yritän sanoa.

Kiitos tekstistä.

Moi.
Olen jonkin verran ollut hullujen kanssa tekemisissä ja vaikka huulluutta on tietysti laidasta laitaan, niin en kyllä jotenkin osaa tätä ihan täys hullutteluna pitää. Kevyesti psykedeelistä ehkä jollain tapaa.
Kiitos tekstistä.

Moi.
Mulla tulee tästä sinun tyylistä joku suomalainen kirja tai kirjailija mieleen, mutta en saa nyt päähän kuka... Tai sitten vain kuvittelen. En ole varsinaisesti kaikkein suurin fani, tälläisille tajunnanvirtamaisille kertomuksille, mutta hyvin olet tarinasi kirjoittanut. Yleensä tämän tyyppisessä kerronnassa kritisoin, oli se sitten julkaistu kirja tai muu teksti, on se että tajunnanvirta menee sanahullutteluksi. Niinkuin esimerkiksi tässä pätkässä:
"Hulluutta, hulluutta - sulaa hulluutta. Happoa, happo ja pahkasika."
Minusta tämä on vain sekava pätkä tekstiä. Joku muu nähnee asian erilailla. Jään taas miettimään miten saat tekstisi kantamaan pitempään? Ja ajattelen tätä tosiaan kysymyksenä. Lukisin mielelläni vähän pitemmänkin kirjoittamasi pätkän.
Pidin.
Kiitos tekstistä.

Moi.
Nuoruudesta muistan kun ostettiin markkinoilta mattopommeja. Mattareiksi tai papateiksikkin niitä sanottiin. Ne tuli mieleen kun tätä tykitystäsi luki. Highlight reelinä viikon ajattelut, vitutus ja elämän epäkohdat. Hengästyttävää ja nopeatempoista. Seuraavalla sivulla olisin jo hypännyt kyydistä, kun lukijana joutuu niin jumalattomaan myllytykseen mutta onneksi tämä loppui lyhyeen. Hahaa! Turvasatama.

Ekan kerran kun luin tuon alkukappaleen, tietämättä mistä kirjoitat, niin ajatukseni oli että mitä helvetin sekoilua tämä oikein on? Jatkossa tietysti asiat alkavat asettua raiteilleen, mutta lukijana minun piti palata alkuun lukemaan uudestaan eka rivit, nyt kun ymmärsin mistä "höpinässä" oli kysymys.

Toisen lukeman jälkeen tykkäsin, että alku on ihan ok. Osa alun universumitekstistä tuntui minusta kaukaa haetulta, mutta ehkä vaikkapa fysiikkaa opiskelleet ajattelisivat toisin. Riippunee lukijan taustasta ja kuinka Googletus herkkä ihminen on. Eihän tässä tekstin pätkässä ihan Amurin lapsista tällä kertaa puhuta, mutta en kyllä muistanut enää suoralta kädeltä Schrödingerin kissastakaan kuin nimen. Ja oliko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Hahaa!

Muuten tuo sekoilevan universumin, ja lapsen, ja sekoilevan ihmisen, ja lapsen, kontrasti on vahva ja toimiva. Katri Helena laulaa: Lapsena vain voi silmät niin loistaa. Uusi sukupolvi. Toive paremmasta. Kuka lukee enää historiaa tai suhtautuu siihen vakavasti. Voiko historiasta oppia. Tänään ei tullut Aku Ankkaa. Katri Helenaa vituttaa.

Hyvä pätkä tämä oli. Kirjoitat teräviä purskauksia. Lähetä joskus pitempi teksti. Odotan kiinnolla.

Hahaa. Tulipa tajunnanvirtapalaute.

Kiitos tekstistä.

Moi.

Huomaan miettiväni seuraavaa. Minulle tuli varsin alussa tunne että nainen on menossa tapaamaan toista naista. Paljastat sen vasta lopussa mutta tunteeni vain vahvistui lukiessa ja lopun käänne ei yllättänyt. Mutta johtuiko se siitä että olit osannut hienovaraisesti tekstissä vihjailla lopputulemasta vai siitä että näitä lyhyitä tekstin pätkiä lukiessa on oppinut ennustamaan millä tavoin tekstit tapaavat päättyä? En osaa sanoa. Ja jos loppu ei yllätä, niin onko johtuuko se kliseestä vai mistä? Jätän pääteltäväksesi pidinkö lopusta vai en. :) HaHaa!

Kirjoitat kivaa tekstiä. Se ei jostain syystä tunnu tekstillä jota lukisin esimerkiksi kirjassa. En osaa sanoa miksi, mutta lukiessa tuli tunne kuin lukisi artikkelia aikakauslehdestä. Johtuuko se tekstin temposta vai mistä. Osaisinpa vastata itselleni.

Inhokkikohtani tekstissäsi oli toinen kappale.(Tämä on asia, joka on väistämättä tehtävä, ...) Se oli sitä ensilukemalla mutta myös toisella lukemalla, jolloin myös asiayhteyden näki eritavalla. Kirjoitat naisen motiivista tulevalle salaperäiselle teolleen. Mutta jotenkin valjusti. Toistelet elämää ja että nyt täytyy jotakin tehdä. Minusta tämä on tekstin epätyydyttävin anti ja motiivina tyhjä.

Toisessa kappaleessa on myös tekstisi eniteninhokkilauseeni: "Naiset luopuvat tuulipuvuistaan, miehet pitkistä hihoistaan." En osaa samaistua lauseeseen enkä yhdistää sitä kevääseen.

Pidän siitä miten olet kuvannut naisen hermostunutta odotusta. Se tarttui ainakin minuun. Mikä minusta ei onnistunut oli tuo tunnin hujahtaminen ravintolassa. Odottavan aika on pitkä ja jotenkin tuo tunti hujahti tekstissä lopulta aika nopeasti. Saattoihan se johtua tekstisi kepeästä luettavuudestakin.

Kiitos tekstistä. Olisin mieluusti lukenut tästä 500 sanaa pidemmän version ja erilaisen lopun.

Moi.
Tästä tuli jotenkin hauska olo itselle. Tuli oikein naurunpyrskäys. Mistä johtuikin? Ymmärsin miten ymmärsin. Sehän on itsestäni kiinni. Hahaa!
Kiitos tekstistä.

Moi.
Hahaa! Tykkäsin tuosta, lopetan kissan itse, kohdasta.
Täällä runoloita lukiessa tulee monesti ajateltua että ymmärsinkö kuinka paljon. En tiedä paljonko tästä ymmärsin mutta kuvittelin ymmärtäneeni. Tulee jotenkin tuttuja tuntehia mieleen.
Kiitos tekstistä.

Moi.
Parhaimmillaan tekstisi on todella kaunista ja luot jänniä mielikuvia lukijalle. Potentiaalia kirjoittaa kiinnostavia ja luettavia tarinoita tulevaisuudessa kyllä on. Tämä kehuista, listataanpa sitten sitä parannettavaa.

Tarina on parhaimmillaan päähenkilön siirtyessä syvemmällä ja syvemmälle unimaailmaa. Seuraa kirjoittajalle haastava kohta. Mihin nyt? Päätät herättää päähenkilön unesta. Päätös ei ehkä ole kaikkein kiinnostavin lukijalle ja jotenkin tekstisi antoi ymmärtää, ainakin minulle, ettei se enää olisi edes mahdollista, mutta herätys on ihan ok vaihtoehto. Toteutus sen sijaan töksähtää. En pitänyt. Olisipa päähenkilö jäänyt unimaailmaan.

Eräänlainen. Vältä tätä sanaa tai käytä hyvin harkiten. Eräänlainen sana kuulostaa siltä kuin kirjoittaja olisi luovuttanut kuvailun suhteen koska ei tiedä mistä kertoo.

Kuin-vertaus. Käytät tekstin alkupuolella useita kuin-vertauksia. Taisi olla viisi kahdessa ensimmäisessä kappaleessa.
Esim. "kuin jonkinlaiseksi ihmeelliseksi peitoksi"
Vältä käyttämästä kuin vertausta kovin tiiviissä ryppäässä. Siitä tulee helposti toistoa ja se saa tekstin vaikuttamaan koomisen dramaattiselta tai muuten vain ylidramaattiselta.

Kun muutat tunnelmasta toiseen, harkitse miten teet sen jouhevasti. Millä muulla tavoin voisit kirjoittaa alla esimerkiksi kohdan joka alkaa.
"Mutta äkisti polveileva rytmi pysähtyy..."

Kirjoitat: "Iryn huutaa tuskissaan tajutessaan liian myöhään joutuneensa ansaan"
Lukija ihmettelee: Miksi tuskissaan? Aiempi teksti ei perustele miksi päähenkilön pitäisi tuntea kipua. Mieti kirjoittaessa oletko kirjoittanut tekstiisi logiikan jota lukija voi seurata.

Tulet kirjoittamaan parempia tekstejä kuin tämä. Olen siitä varma.

Kiitos tekstistä.

Moi.

Tekstisi alkaa tarinamaisena Meazzan mietteineen ja muuttuu sitten jonkinlaiseksi valistukseksi loppua kohden. Ajatukseni tästä on, että ehkä olisi kannattanut valita jämäkämmin tyyli jolla tekstisi kirjoitat. Tässä lyhyessä tekstissäsi tyylin muuttuminen ei vaikuta suunnitellulta(vaikka se sitä olisikin ollut).

Tähän tekstiin liittyy kiinnostava ajatus siitä, että päähenkilö ymmärtää poikkeavuutensa ja tietää syyn kiusaamiseensa johtuvan jostain jota ei pysty muuttamaan. Päällimäisenä minulle tulee mieleen avuttomuus. Tälläisen vakavan aiheen pohtiminen ja kehityshäiriöisen asemaan asettuminen on haastavaa kirjoitettavaa. Huomasit sen ehkä itsekkin kirjoittaessasi koska loppu onkin kirjoitettu melko saarnaavaan sävyyn. Vähän turhankin alleviivaten.

Jos voisin haastaa sinua kirjoittamaan tämän uudestaan niin toivoisin, että kirjoittaisit tarinan uudelleen kokonaan Meazzan näkökulmasta. Ei mikään helppo tehtävä ja luultavasti kokisit epäonnistuvasi siinä. Mutta samalla se on erinomainen kirjoitustehtävä hahmoon samaistumisessa.

Muutamia kohtia jotka särähtivät silmään lukiessa:

", häneen täällä kohdistuvat koulukiusaajien pistävät katseet.
Terävinä kuin neulat kohdatessa hänen oman katseensa."

Eka rivillä on täällä ja häneen vaihtaneet paikkaa. Toka rivi on oikeastaan kokonaan turhaa toistoa ja dramatisointia. Lue tekstiä ääneen niin pääset näistä eroon.

Tekstissä annat ymmärtää ensin että Meazzan erilaisuus on sisällä. Myöhemmin kuitenkin paljastuu että merkit ovat myös ulkoisia.

"Liikuntavammaisuuden." Dramatiikka on vaarallinen ase kirjoittajalle. Kun kirjoitat sanan Liikuntavammaisuuden erikseen, alleviivaat sitä jopa liikaa jolloin on vaarana että teksti livahtaa koomisuuden puolelle. Varovasti siis tälläisten kanssa.

Onnea ja vaivannäköä tuleviin kirjoituksiin!

Kiitos tekstistä.