Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
Uni Hot
 
Uni 2015-08-26 10:31:59 peka
Arvosana 
 
2.0
peka Arvostellut: peka    August 26, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Moi.
Parhaimmillaan tekstisi on todella kaunista ja luot jänniä mielikuvia lukijalle. Potentiaalia kirjoittaa kiinnostavia ja luettavia tarinoita tulevaisuudessa kyllä on. Tämä kehuista, listataanpa sitten sitä parannettavaa.

Tarina on parhaimmillaan päähenkilön siirtyessä syvemmällä ja syvemmälle unimaailmaa. Seuraa kirjoittajalle haastava kohta. Mihin nyt? Päätät herättää päähenkilön unesta. Päätös ei ehkä ole kaikkein kiinnostavin lukijalle ja jotenkin tekstisi antoi ymmärtää, ainakin minulle, ettei se enää olisi edes mahdollista, mutta herätys on ihan ok vaihtoehto. Toteutus sen sijaan töksähtää. En pitänyt. Olisipa päähenkilö jäänyt unimaailmaan.

Eräänlainen. Vältä tätä sanaa tai käytä hyvin harkiten. Eräänlainen sana kuulostaa siltä kuin kirjoittaja olisi luovuttanut kuvailun suhteen koska ei tiedä mistä kertoo.

Kuin-vertaus. Käytät tekstin alkupuolella useita kuin-vertauksia. Taisi olla viisi kahdessa ensimmäisessä kappaleessa.
Esim. "kuin jonkinlaiseksi ihmeelliseksi peitoksi"
Vältä käyttämästä kuin vertausta kovin tiiviissä ryppäässä. Siitä tulee helposti toistoa ja se saa tekstin vaikuttamaan koomisen dramaattiselta tai muuten vain ylidramaattiselta.

Kun muutat tunnelmasta toiseen, harkitse miten teet sen jouhevasti. Millä muulla tavoin voisit kirjoittaa alla esimerkiksi kohdan joka alkaa.
"Mutta äkisti polveileva rytmi pysähtyy..."

Kirjoitat: "Iryn huutaa tuskissaan tajutessaan liian myöhään joutuneensa ansaan"
Lukija ihmettelee: Miksi tuskissaan? Aiempi teksti ei perustele miksi päähenkilön pitäisi tuntea kipua. Mieti kirjoittaessa oletko kirjoittanut tekstiisi logiikan jota lukija voi seurata.

Tulet kirjoittamaan parempia tekstejä kuin tämä. Olen siitä varma.

Kiitos tekstistä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS