Arvostelut käyttäjältä Pohjavesikala

Tämä pätkä oli vaikeammin hahmotettavissa näin erillisenä katkelmana, kuin esimerkiksi edelliset. En tiedä, onko tälläinen maininta yhtään hyödyllinen. Haluaisin lukea kyllä tämän tarinan mieluummin kokonaisena. Yritän kuitenkin jotain sanoa, mutta pointtini voivat olla täysin turhia lopullisen tekstin kannalta.

En saanut oikein minkäänlaista käsitystä ketä henkilöt olivat, mitä he olivat tuolla tekemässä ja missä he tosiaan olivat (Kruunu-nimisessä kaupungissa Siivenmutka-nimisellä alueella?). Varsinkin päähenkilön tehtävä ja asema jäivät leijumaan. Toisena ihmettelin, että kuka tuo Kaarle oikein oli. Jos tämän pätkä oli hänen ensiesittelynsä, olisi mielestäni ollut hyvä heti hänen nimensä jälkeen kertoa kuka hän oli ja miten hän päähenkilöön liittyy. Vaikkapa aseman lisäksi joku maailman taustaa raottava kommervenkki, joka oli takonut kahdesta hemmosta kokoikäiset ystävykset.

Arvelinkin, että ajatuksien kohdalta sivusto oli syönyt osan muotoilusta. Itsestäni hahmon pääkopan suora tonkiminen tällä tavalla tuntuu vähän oudolta, mutta se on kyllä paljon käytetty ja toimiva keino avara toistuvasti hahmon ajatuksia ilman jatkuvaa ", X ajatteli" rakennetta.

Kuvailua oli vähän, joten sain sellaisen kuvan, että tuo syöminki oli joku suhteellisen turha tilaisuus, jossa päähenkilö kävi vain kääntymässä vetämässä lärvit.

Pidin nimistä. Kiinnostaa, että olitko tarkoituksella valkannut oikein kunnolla suomalaiseen suuhun vääntyneitä tai valmiiksi sopivia lainanimiä. Niissä on omanlainen viehätyksensä.

Tuo valtakunta vaikuttaa todella suurelta, kun on noin monen eri merkin herrojakin, joten sata miestä tuntui sangen vähältä päähenkilölle, joka ilmeisesti oli korkeassa asemassa heidän joukossaan (vai ymmärsinkö senkin väärin?).

Soihdut tuppaavat sammumaan, joten päähenkilön ihmetystä siitä, että ne ovat sammuneet, olisi voinut tehostaa mainitsemalla, että kiertävän vartion tai muun sellaisen olisi pitänyt vaihtaa niitä uusiin, ennen kuin kaikki olivat ehtineet sammua. Kai tässä oli tarkoitus kuvata, että tulet koko linnassa ja ikkunoista näkyvästä kaupungissa sammuivat jostain tietämättömästä syystä yhtä aikaa?

"Kop, kop." tuntui tekstin tyyliin sopimattomalta. Yksinkertainen lause siitä kuka koputtaa ja mitä olisi varmaan toiminut paremmin.

Taas käytän oikeuteni olla antamasta tähtiä.

Mukava oli lukea.

Oliko tämä vain tarinan alku? Kyllähän tuossa on jonkinlainen juonen kaari, mutta loppu jäisi sangen hätiköidyksi.

Tekstissä on paljon rakenteeltaan monimutkaisia virkkeitä, joiden ei välttämättä tarvitsisi olla monimutkaisia. Varsinkin lauseenvastikkeita voisi ylentää ihan omiksi lauseikseen tai jopa virkkeiksi. Tällä tavalla tekstiä selventämällä avautuisi myös tilaa saumattomalle kuvailulle.

Tajusin tekstiä lukiessani, että en tiedä tarkkaan miten kieliopillisesti monikoista kirjoitetaan. Siitä plussaa, kun sain syyn kerrata asiaa.

Itseäni vähän hämmensi, kun kerronnan näkökulma siirtyi Nimistä Rimiin. Kyseessä on kuitenkin Nimin omaa muistelua kun ryöväyksestä kerrotaan. Onhan se vaikeaa kuvata, mitä henkilö ei näe samalla pysyen hänen omasta näkökulmassaan, mutta kerronnassa johdonmukaisuus on hyväksi. Ehkäpä se miltä Rautanaamio näyttää naamarinsa takana ei ole tarinalle olennaista. Tuntematonhan on muutenkin aina vänkempää, jos sitä ei aivan tuhottomasti pahoinpitele tehokeinona.

Ratsusoturien nistiminen hevostensa selästä ryöväyskohtauksessa vaikutti sangen helpolta. En voi tietää henkilöiden taitoeroja, mutta voisi luulla, että soturit osaisivat edes vähän tehdä työtään eli taistella hevosen selästä. Se, että jotkut yrittävät olla piilossa, ei itselleni ainakaan riittänyt perustelemaan täydellistä yllätystä. Ehkäpä kyseessä oli todella kapea tie sankan ryteikön keskellä ja vartijat olivat väsyneitä/juovuksissa/laiskoja/yms. Toinen ratsastukseen liittyvä outous mielestäni tapahtuu, kun Rim vetäisee Nimin hevosen selästä samalla kun he ratsastelevat ilmeisen kovaa. Kyseinen haaveri kuitenkin ohitetaan kuvailematta Nimin iskeytymistä maahan ollenkaan. Luulisi ainakin sattuneen vähän.

Tuo kaivo pomppasi silmään linnapihan kuvauksesta niin, että jäin miettimään miten se tulee tarinaan liittymänä. Sitä olisi voinut kuvailla niin, että se olisi sulautunut paremmin kuvaukseen. Sama juttu noissa erittäin tarkoissa jousiampujateloittajissa. Varmaan alkemistiruhtinaalla olisi ollut jännempiäkin tapoja teloittaa porukkaa, jos tarinassa ei olisi ollut pian tarvetta lisäjännitykselle. Tuskin olisi onnistunut teloittajilta Nimiä epätoivoisesti jahdata hirttosilmukalla, myrkkypikarilla, roviolla tai vaikkapa repimispöydällä.

Nimin päätös ruveta maan vapauttajaksi tulee todella nopeasti puskan takaa. Onhan hänellä henkilökohtaisia syitä tosiaan vihata ruhtinasta, mutta tuollaiset vallankumousaikeet ovat sangen idealistisia rikolliselta, jolla ei näytä olevan edes kansan tukea puolellaan. Tälläisessä kohdassahan tarinaa yleensä se tyttö ilmestyy suostuttelemaan vastahakoista kovanaamaa liittymään heidän la resistanceensa. Jos tämä olisi humoristinen tarina, tai kasvaisisi sellaiseksi, kyseinen äkkipikainen päätös voisi toisaalta olla varsin huvittava.

Tuo aivan viimeinen kappale näytti kirjoittajan muistiinpanoilta. Jos tämä teksti oli tosiaan vain tarinan alku, niin ruhtinaan taikavoimattomuutta ei vielä kannattaisi todistaa kaikkitietävällä kertojalla, paitsi jos hän on itse lopullisen tarinan päähenkilö. Toivottavasti et pahastu, että sain sellaisen kuvan, että tämä teksti saattaisi olla hassuttelun pohjustelua.

Sen verran lyhyt katkelma, että tekstin tahtia on vaikea arvioida. Mutta verkkaisuus ei pistänyt silmään. Itse asiassa alussa olevaa armeijaa olisi voinut kuvailla vähän tarkemmin, kun nyt jäi sangen runollinen käsitys nurmikkoa värjäävistä viireistä.

Kirjoitustyyli toimii, mutta tarkempaa arviointia on lyhyestä vaikea nyhjäistä. Rautakäden ja ruhtinaan valta-asetelma tulee nopeasti selville ja Branen selittämätön värähdys Ruusuveden valtiaan nähdessään herätti heti kysymyksiä hemmojen luonteesta.

Nimet ovat mieliaiheitani fiktiota väkertäessä, joten sanompas siitä.

Itseäni aina tympäisee lukiessani englantilaisia nimiä muiden kuin anglokirjailijoiden teksteissä. Varsinkin fantasiassa siitä saa välittömästi kuvan, että kirjoittaja on turhankin hyvin ammentanut englantilaisesta (fantasia)kirjallisuudesta muun materiaalin kustannuksella. Kun tekstissä vilahtaa jonkun Englannin kunkun kaima, niin mieleni heti jumittuu vastaanottamaan tuttua mikroaaltouunipuuroa kutkuttavan fantasian sijaan. Se myös herättää kysymyksen, että onko kirjoittaja tiedostanut maailmanluonnin peruskysymyksistä sitä, että täydellisessä vaihtoehtoistodellisuudessa tuskin käytettäisiin meidän todellisuuden nimiä. Toisaalta kaikkien hahmojen nimeäminen ihme sekamelskoiksi etäännyttää ne helposti lukijasta, mutta siltikään nimien ei tarvitsi juuri brittiläisiä olla. Kun tämä ongelman tiedosti ja ratkaisi jo Tolkien aikoinaan, ja meille kiltisti selvitti suositun kirjansa turvonneessa umpilisäkkeessä, niin en osaa antaa sitä anteeksi.

Haluaisin nähdä suomalaisten röyhkeästi tunkevan vanhoja suomensukuisia nimiä, kuten Kaukomieltä ja Sydänmaata, mutta tiedostan kyllä että tuollainen lennättää kirjoittajan ja lukijan mielet nopeasti myöhäisrautakauden ja Kalevalan meininkeihin. Täytyy myöntää, että itsekkin harvoin tulee löydettyä tilaisuutta ujuttaa noita. Mutta miksipä ei tässä tekstissä voisi olla vaikka (nimet karkeasti kääntäen) Aarnivahti 'Rautakäsi' ja ruhtinas Korppe Liekkilä, varsinkin kun paikannimet on mukavan suomenkielisiä. Kontinkylä varsinkin jäi mieleen: jostain kylän ympärille muodostuneesta alueesta on aikojen saatossa tullut tarpeeksi mahtavan oman armeijan lähettämiseen, mutta nimi on säilynyt. Tekohistorian kirjat ihan kahisee korvissa.

En halua antaa numeroarviointia selvästi alkuvaiheessa olevasta tekstistä, koska tekstin voi muuttua paljonkin uudellenkirjoittamisvaiheissa.

Kun eilen illalla tämän luin, niin mielessäni oli selvää rakentavaa kritiikkiä, mutta nyt on vaikea kirjoittaa sitä hyvin ylös.

Tilan ymmärtäminen on tekstistä vaikeaa. Heti alussa kuvataan kuinka hahmo on kiven nurkan takana, ja koska kivillä harvemmin on etupuolta (ja nurkkiakin harvoin) oletettavasti kuvaus olisi jostain tietystä suunnasta. Kuitenkin teksti hyppää kuvamaan mäen varjoisuutta ja palaa vasta sitten kuvamaan, että jotain on jonkin edessä. Tietysti tästä ymmärtää, mitä tarkoitetaan, mutta kuvaus ei ole sujuvaa. Tätä pystyisi selventämään poistamalla ylimääräistä irtonaista kuvausta (kuten "kiven takana" oleminen "kiven vieressä piilossa" olemisen sijaan) ja lisäämällä tilan kuvaamisen suoria suhteita ("Hahmon edessä" jonkin epämääräisen "Edessä" olemisen sijaan). Minun on myös vaikea hahmottaa missä tämä vakoojajoukko oikeastaan on. Se vaikuttaa olevan jokiäyräiden kivien takana Hahmon suunnalta katsottuna, mutta samaan aikaan he ovat jo ilmeisesti ylittäneet alueen jossa paljon jokia ja koskia, elikkäs kokonaisen laajan laakson vähintään. Tätäkin voisi selventää kertomalla vain kylmän viileästi kaikesta sen suhteessa joko siihen mäkeen tai Hahmoon.

Syy-seuraus suhde on epäselvää, mutta tuossa kohdassa missä sotilaiden näkyminen johtaa Hahmon liikahdukseen se johtuu varmaan siitä että sivusto on syönyt kappalejaot. Ihmismieli vain on sellainen, että se haluaa löytää yhteyksiä kaikesta, joten jos sanotaan, että "Hahmo liikahti" ja heti perään "Miehet jokien takana kääntyivät mäkeä (jossa se hahmo on) kohti" niin helposti ymmärtää, että hahmon liikahdus johti miesten kääntymiseen. Tai sitten hahmo oli ennaltanäkijä, mikä näyttää lopun perusteelta mahdolliselta, ja reakoi miesten liikkeeseen ennen sen tapahtumista. Sitten tämä huomioni on täysin turha.

Hahmon paljastuminen mieheksi ei ole järin yllättävää, joten sitä voisi kuvailla miehenä tai vaikka hiipparina heti alusta lähtien. Itseasiassa jos yksikseen hiippaileva hemmo olisi kuvattu heti alkuun paronina, niin sehän vasta olisikin herättänyt hämmennystä ja mielenkiintoa.

Kaikesta kritiikistäni huolimatta alulle tärkein asia eli mielenkiinnon herättäminen onnistuu. Mikä ihme on tuo lampi? Onko paroni mielipuoli, muuten vain hörhö vai yliluonnollinen olento? Miksi solaa kutsutaan majaksi? Asuuko siellä konkreettinen Ikävyys? Mitä nuo sotilaat tekevät noin ankeassa paikassa?

En anna tähtiä vielä näin alussa olevasta tarinasta.

Pidän paljonkin unimaisista matkakertomuksista. Tässä kuitenkin teksti itse sekä miljööt jäävät vaisuksia ja olisi ollut varaa vähän lennokkaampaan kuvailuun. Kun käyskennellään unissa, mielikuvitus tosiaan on ainoana rajana. Rohkeaan runomaisempaan kuvailuun on myös mielestäni tilaa, jopa rönsyilyvyyden yli hipoen, kunhan kuvatut maisemat ovat tarpeeksi mielikuvituksellisia.

Kuten tälläisissä tarinoissa on tapana, lopussa kertoja löysi unelmansa myös valveilla olon maailmasta, mikä on tavanoimaista, mutta itseäni se ei haittaa. Hyvä vaan, että tarinassa on terve, todellisuuden pakoa ylistämätön, moraali.

Tätä kauneinta naista olisi tosin voinut kuitenkin kuvailla ja antaa rakkaudesta ruusuisten lasien paistaa läpi tekstistä oikein kunnolla.

Arvostelen tässä kumpaakin osaa. Tarinassa on mysteeriä, vänköjä henkilöhahmoja ja liittolaisten välistä konfliktia, ja se onnistui hyvinkin herättämään mielenkiintoni. Tosin Kauppakillan ja näiden palkkasoturien kinan ja molemminpuolisen epäluottamuksen syy jäi epäselväksi. Jos Kilta meinaa jäynäyttää näitä Leskentekijöitä, niin kävisi varmasti huonommin kuin tavallisten palkattujen urveloiden kanssa.

Tässä vaiheessa tarinaa en oikein keksi mitään arvosteltavaa kuin pikkuasioihiin takertelun, enkä huonona kirjoittajana pysty pureutumaan proosan laatuun.

Miljöö jää minulle vähän epäselväksi. Ilmeisesti retkikunta on vaikeasti kuljettavalla jäätiköllä, mutta silti heillä on hevosia ja tuoleja sun muuta matkassaan. Tietysti tässähän voi olla kyse Kauppakillan mahtavuuden osoittamisessa kun heillä on varaa rahdata sälää ja rehua vaikka herran perseeseen.

"Kauppakielestä" tulee mieleen joku sabirin tyylinen hapuileva sekamelskakieli, jonka puhuminen "virheettömästi" olisi varsinainen ihme.

"Sieraimista valui ulos paksua savua, kuin muinaisen lohikäärmeen suusta, valmistautuessaan syöksemään tulta." Vaikea sanoa mikä tässä valmistautuu syöksemään tulta. "(Hänen) sieraimista(an) valui ulos paksua savua kuin muinaisen lohikäärmeen valmistautuessa syöksemään tulta" voisi toimia paremmin tai pelkkä "tämän" lisääminen "valmistautuessaan" eteen.

Toivon, että tämä jatkuu.

Hyvä yhdistelmä paikallista kansanuskomuksia ja perinteisempää pelottelua. Metsänpeiton ja sairaskohtauksen samankaltaisuuskin on mukaan saatu. Eläkkeellä oleva nainen ei ole tavanomaisin kauhutarinan päähenkilö, mutta toimii tässä tarinassa hyvin varsinkin kun en kauhu tarinaa odottanut.

Mörököllien kasvojen kuvaaminen pelkästään vääristyneiksi on turhan ilmeistä, eikä lukijalle jää sitä mahdollisuutta, että kyseinen outous voisi järkeistämällä olla osa normaalia todellisuutta tai ainakin väsyneen mummon huonon näön tulosta.

Pidin Elsan kohtaloa turhankin raakana tarinaa varten, kunnes viimeisessä lauseessa ei paljastunutkaan vuoden vanha raadeltu ruumis. Jälkikäteen ajateltuna ilmiselvä käänne onnistui säpsäyttämään minut.