Arvostelut käyttäjältä Ryövärintytär

Laitoin tähän tähdet ihan siksi, että huomaisit vastauksen tulleen. Muuten vastaukset eivät näy ellei niitä käy erikseen etsimässä.

Mielestäni noista kahdesta aiheesta ensimmäinen (Ajatuspyökki) on ehdottomasti parempi. Perustelu on yksinkertaisuudessaan se, että orvoksi jääneen lapsen kostoretki on lukemattomiin kertoihin läpi kirjoitettu aihe. En jaksaisi itse sellaista lähteä lukemaan. Ajatuspyökkien läpi virtaava liikenne on jo ideana kiehtova. Siihen tarttuisin heti.

Oikeastaan aika hassua, että juuri fantasia, jonka pitäisi olla kirjoittajan idea-avaruus vailla rajoituksia ja estoja, on sellainen kirjoittamisen alue, jossa usein tyydytään kopioimaan. Toivottavasti saat idean päästä kiinni ja onnistut luomaan jotain uutaa ja ihmeellistä. Onnea kirjoitustyöhön! Laitathan meille tänne Kirjoittajat.fi -sivustolle makupaloja työn edetessä!

Proosateksinä en voi tätä arvostella, tämä on mielestäni kannanotto tai runo, tai kannanotto runon muodossa. Arvostelen tätä siis runona.

Mielestäni tämä ei runona ole kauhean huono, ja tekstinäkin tämä on helppolukuinen, mutta rytmittämistä ei ole ajateltu juuri ollenkaan, eikä se ole koskaan hyvä asia, jos lukija joutuu miettimään, onko tämä runoa vai proosaa vai mielipidekirjoitus. Tyylilajin pitäisi tulla selväksi jo ensimmäisillä riveillä.

Sisältö on vuonna 2017 tekstiä lukevalle varsin vieras. Kapitalismi, kommunismi, politiikka, vanhahtava ajatusmaailma, vanhahtava vastakkainasettelu. Mutta osa lauseista sointuu kauniisti keskenään, siksi tekstiä on miellyttävää lukea siitä huolimatta, että aihe on etäinen. Lähestymistapaa on vaikea hakea, koska ei tiedä, pitäisikö lukiessa antaa sisällön viedä vai nauttia vain lukemisesta lukemisen vuoksi.

Nuoren tytön omakuva ja kertomus suuresta murheesta - ja tavallaan suuren murheen saavuttamisesta. Oli aikaisessa vaiheessa selvää, että jotain ikävää tulisi tapahtumaan. Jotenkin sen vain aisti sieltä riveiltä, vaikka siihen ei kovin suoraan viitattukaan. Harmitti, että aikuinen kirjoittaja tuli liian selvästi esiin joissain kohdin, aikuisen ääni paistoi läpi, vaikka tekstissä selvästi haettiin nuoren tytön ääntä. Tarina oli myös aika pitkä, eikä pituuteen ollut tarpeeksi perusteita. Sanajärjestys oli joissakin lauseissa hassu, ja nuoresta, kypsymättömästä päähenkilöstä ja päiväkirjamaisesta lähestymistavasta huolimatta asiasta toiseen hyppelyä oli vähän liikaa. Tuollaiset sekat pudottivat tähdet kahteen ja puoleen. Mutta oli tässä onnistumisiakin. Loppu oli koskettava. Vähäisestä liikkumavarasta huolimatta päähenkilön maailma tuli selvitettyä melko laajasti.

Ei tämä paras tekstisi ollut, mutta kaunis, liikuttava tarina kuitenkin.

Hyvä, sujuva teksti. Ensin ajattelin, että tämä on taas joku, jossa päähenkilö ei tiedä kuolleensa (ne ovat jotenkin amatöörimäisiä), mutta kyseessä olikin ikäkriisi. Parempi niin. Itse täytän tänä vuonna 40v. ja täytyy sanoa, että nautin suuresti tästä iästä, joten Doriksen myönteinen tapa suhtautua ikääntymiseen jättää hyvän mielen. Välillä tuntuu, että media oikein tyrkyttää naisille kriisejä, vaikka nämä itse eivät näkisi niihin mitään syytä.

Tuolla E. heitti ilmoille ajatuksen, että tämä olisi pakina, mutta minusta tämä ei sellainen ole. Äitini on kirjoittanut pakinoita lehteen jo vuosikaudet, joten se tyylilaji on tullut tutuksi. Tässä on selvä proosatekstin rytmi ja eteneminen, joskin aihe sopisi myös pakinaan. Pakinaksi tämä on kuitenkin liian pitkä ja viipyilevä. Tämä voisi vähän viilattuna sopia vaikka romaanin aluksi, miksei myös lopuksi.

Yhden tähden otan pois siitä, että tarinasta puuttui jännite. Tarinassa olisi saanut olla joku juju, vaikka joku yksittäinen juttu, joka heti alkuriveiltä jää kaivertamaan lukijan mieltä, ja teksti on ihan pakko lukea loppuun jo ihan sen takia, että tuo yksi juttu selviäisi. Tuossa muodossaan tarinan alusta asti oli päivänselvää, että joko päähenkilö on kuollut tai sitten hän käy läpi jotain psykologista mullistusta. Jonkun lisäjujun ujuttaminen lyhyeen tekstiin on loppujen lopuksi tosi helppoa. Hyvä teksti kumminkin, minäkin tykkäsin!

Odotin ja odotin, että joku toinen tulisi ensin kommentoimaan, koska tunnen olevani ainoa, joka täällä on äänessä, mutta pakko nyt laittaa arvostelu, koska teksti on hyvä.

Alusta alkaen teksti oli 'luontevaa' ja tuli mieleen, että olet varmaan kirjoittanut tämän yhdeltä istumalta spontaanin inspiraation ja luovuudenpuuskan kourissa. Tarina pysyi hyvin kasassa, eikä karkaillut turhanpäiväisyyksiin. Teksti oli helppolukuista ja lyhyeen tarinaan sopivan kevyttä. Loppu oli yllättävä, koska tarinan tunnelma ja sävy sai minut odottamaan onnellista loppua. En oikeastaan voi sanoa mitään negatiivista, joskin yhden tähden otan pois siitä, että Petterin korkeanpaikankammon huomioon ottaen hyppyä edeltävän kokemuksen olisi ehdottomasti pitänyt olla jotenkin raadollisempi ja kammottavampi. Eli kauhun ja kuolemanpelon tuntemukset eivät tulleet kovin vahvasti esiin, vaikka niitä olisi pitänyt olla. Joka tapauksessa pidin tarinasta paljon!

Tarinan huippukohta oli naisten välinen saunahetki ja sen jälkeinen kahdenkeskinen keskustelu. Ajoittain jopa teennäiseltä ja väkinäiseltä tuntunut teksti oli tuossa kohtauksessa paljon rennompaa ja luonnollisempaa. Samoin kohdat, joissa päähenkilö muisteli ja ajatteli tunteitaan, olivat tarinan parasta antia. Tuntui, että noissa kohdissa se kirjoittaja, joka sinä todella olet, pääsi parhaimmillaan esiin. Paikoitellen kuvailu oli niin osuvaa, että huomasin uppoavani hetkeen ihan täysin. Tosi hyvä! Tykkäsin myös siitä, miten sait lukijan (ainakin minut) tuntemaan sääliä Iiroa kohtaan ilman, että kauheasti painotit tilanteeseen syyttömän Iiron tukalaa tilannetta. Hienoa tarinassa oli myös se, kuinka se muuttuu. Odottava, toiveikas, epävarma alun tunnelma muuttuu loppua kohti epätoivoiseksi hapuiluksi pimeässä ja epätietoisuudessa. Tarina siis todella elää ja vie johonkin suuntaan. Uskallat antaa muutosten tapahtua. Hyvä!

Sitten vähän rakentavaa kritiikkiä.
Karsastan hiukan minä-muotoon kirjoitettuja tekstejä. Ne tulevat liian liki lukijaa, kun itse taas tykkään seurata tapahtumia vähän kauempaa, ja etenkin laajemmassa kokonaisuudessa 1.persoonassa kirjoittaminen on mielestäni iso riski. Tämä on makuasia, enkä voi viedä siitä tähtiä, mutta voisitko ajatella, että kokeilisit muuttaa tekstin 3.persoonaan?

Eiköhän meistä aikuisista jokainen tykkää erotiikasta, mutta tektissä erotiikka on taitolaji. Jos tarina ei ole varsinaisesti eroottinen novelli, mielestäni on aika turhaa selvittää lukijalle henkilöhahmon stondiksia ja himotuksia. Tunnelmaa luomalla (tunnelman luomisen sinä osaat!), kosketuksilla, ja dialogilla saadaan luotua höyryinen, kuumottava tunnelma ilman, että lukija kiusaantuu. Tekstin herättämästä kiusaantumisen tunteesta otin yhden tähden pois.

Tarina sisältää vähän kömpelöä tekstiä etenkin alussa (joskin paranee loppua kohti) ja jonkun hassun aikahypynkin: ensin viipyillään hetkessä, sitten yhtäkkiä jotain samankaltaista tapahtuukin silmänräpäyksessä (esim. alussa viipyillään laittautumisessa ja tunnelmassa, sitten Iiro yhtäkkiä kiskaisee housut jalkaansa ja lampsii ulos), jotka tulivat vähän kuin puskan takaa. Tuli sellainen olo kuin olisi hypännyt lämpimästä suihkusta kylmälle parvekkeelle ilman ennakkovaroitusta. Tästä ajoittaisesta ontumisesta otan toisen tähden pois.

Toivottavasti joku muukin antaa sinulle palautetta. Yhden ihmisen mielipide ei sinua varmaan kauheasti auta. Kiitos kuitenkin tekstistäsi ja tsemppiä työstämiseen!

Tilannekuvaus on simppeliä, mutta mielestäni hyvin onnistunutta. Teksti oli sillä tavalla helppolukuista, ettei siinä vilissyt virheitä. Päähenkilö siirtyi paikasta toiseen jumittamatta liiaksi tilanteisiin ja havaintoihin, mutta havaintoja kuitenkin tehtiin, mikä on tarinaan sisälle pääsemisen kannalta olennaista. Mielestäni olet myös onnistunut luomaan tunnelman, joka tässä tarinassa syntyy hyvin pitkälti päähenkilön mielen kautta. Hyvä!

Mitä poistettuihin tähtiin tulee, lyhyet lauseet töksähtelevät ikävästi ja luovat sen mielikuvan, että Kake on kehitysvammainen tai jotenkin muuten yksinkertainen. Tähän viittaa myös se, ettei työpäivä vaikuta kovin tehokkaalta, ja havainnot muista ihmisistä ovat vähän lapsekkaita. Onko tällainen mielikuva luotu tarkoituksella vai vahingossa? Jos tarkoituksella, olet onnistunut hyvin! Mutta töksähtelevyys haittaa lukemista niin paljon, että otan siitä pois yhden tähden. Tämäkin on makuasia. Minua on monet kerrat moitittu siitä, että kirjoitan liian pitkiä lauseita, mutta itse olen ehdottomasti pitkien lauseiden ja soljuvan tekstin ystävä, enkä tykkää siitä, että lukurytmi särkyy koko ajan pisteisiin.

Toisen tähden otan pois siksi, ettei otsikon paljastama surutyö tule kunnolla esiin ennen loppua. Teksti on lähinnä arkisten tekemisten kuvailua. Vaikka tilannekuvaus on hyvää, pitäisi muistaa kuvailla myös tunteita joko suoraan tai rivinväleistä. Tarinan nimi viittaa siihen, että tämän oli tarkoitus olla melankolinen teksti, mutta silti se oli paikoitellen jopa koominen, enkä oikein päässyt perille siitä, oliko komiikka tahatonta vai tarkoituksellista. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen, että kirjoittaessa pysyt uskollisena aiheellesi.

Mutta tässä arvostelua. Kiitos tosi paljon tästä tekstistä! Olen jo kauan odottanut, milloin tänne laitetaan lisää tarinoita. Aamukahvi ilman Kirjoittaja.fi-sivustoa on kuin vohveli ilman jäätelöä.

Tämä on kaunis tarina, joka huokuu rakkautta luontoon ja sellaista rauhaa ja seesteisyyttä, johon on lukijan helppo uppoutua. Miljöön kuvaus on todella hienoa ja henkilökuvasta muodostuu vahva. Jokainen saa itse päättää tykkääkö perinteiseen ideologiaansa pinttyneestä päähenkilöstä, mutta oli päähenkilö kuinka jäykkä ja taipumaton tahansa, ei häntä voi inhotakaan, niin paljon herkkyyttä on siinä tavassa, jolla hän sulautuu ympäristöönsä ja arvostaa luontoa ympärillään. Tarinan loppu oli myös yllättävä ja erilainen, siitäkin tykkäsin.

Otin pois kaksi tähteä siksi, että tekstissä oli jonkin verran toistoa, ja välillä tuntui, että tarinassa jämähdettiin liiankin pitkäksi aikaa paikoilleen, eikä oikein päästy eteenpäin. Jostain olisi voinut vähän karsia.

Jostain syystä tämä teksti on jäänyt minulta aiemmin lukematta. Tämä on sydäntäsärkevän surumielinen ja päähenkilön elämä täynnä itsestä riippumattomia kolhuja, joista vahvempikin väsyy. Mielestäni tätä ei kuitenkaan ollut ahdistavaa lukea, ja teksti on laadukasta, kuten kaikki kirjoittamasi näyttää olevan. Hauskinta tässä tarinassa on kuitenkin pohtia, miten se on muodostunut. Mikä on ollut se piste, jossa olet ollut, kun olet kirjoittanut tarinan alun, ja mikä on ollut se piste, jossa olet ollut tarinan päättyessä. Harmittaa oikeastaan ottaa tähtiä pois samasta asiasta, joka sai minut hykertelemään tällä tavalla. Minunhan pitäisi antaa siitä lisää tähtiä! Tämä teksti vaatii arvostelijalta salapoliisityötä.

3,5 tähteä. Jouduin vastahakoisesti vähentämään puolitoista siitä, että tämä tarina oli kuin koottu useammasta sellaisesta ideasta, jotka eivät olleet yksistään riittäneet kokonaiseksi tarinaksi. Tilkkutäkin kokoaminen on täysin sallittua, mutta jos saumat näkyvät näin selvästi, pitäisi ommelta vähän tiivistää. Tai sitten voisin antaa 6,5 tähteä siitä, että sain ilon miettiä tätä asiaa. Ja jos olen väärässä, etkä koonnutkaan tätä osista, minua nolottaa. Tilkkutäkkifiilis voi johtua siitäkin, jos tarina on kirjoitettu miettimättä sen enempää. Jos teksti on liukunut jotain kohti vähän kuin itsestään, ilman ohjailua.

Mistäkö sain tämän mielikuvan? Ensinnäkin, kuinka moni nuori kloppi juttelee Väinö Linnan henkilöhahmoista koulutunnin aikana? Vieläpä niin tarkasti, että muistaa nimiä ja yksityiskohtia? Minä luin (ensimmäisen kerran) Täällä pohjantähden alla, kun olin 17 vuotias ja muistan, kun silloisessa opinahjossani oli vierailemassa kirjailija, joka luentonsa aikana kysyi, kuinka moni on lukenut tuon opuksen. Olin monikymmenpäisen porukan ainoa, joka sen oli lukenut. Se oli 90-lukua eli aikaa, kun lukuharrastus oli toki kuolemassa, mutta oli lukijoita silti enemmän kuin nykyään. Ainakin sen perusteella, mitä olen omien lasten koulunkäyntiä seurannut. Omat lapseni ovat luokkiensa ainoat, jotka lukevat kaunokirjallisuutta myös koulun ulkopuolella, näin opettajat ovat minulle kertoneet.

Toinen silmään pistävä asia on se, että päähenkilön iästä on vaikea saada selvää kuvaa, koska välillä istuttiin luokkahuoneessa, välillä pohdittiin alakouluaikoja, sitten mietittiin töitä. Aivan kuin olisit hapuillut yksityiskohtien kanssa. Henkilön persoonallisuus on vahva, mutta muut yksityiskohdat häilyvät. Tekstin alkupää tuntui myös alakuloisuudestaan huolimatta kevyeltä verrattuna lopun hyvinkin surullisiin kuolemanaatoksiin.

Tätä oli kuitenkin tekstinsä puolesta miellyttävää lukea. Kiitos! Olisin tahtonut analysoida lisää, mutta nyt on jo kiire töihin.

Koskettava kuvaus voimansa menettäneen ihmisen ponnistelusta sairautta, todennäköisesti masennusta vastaan. Teksti vilisi kauniita, surumielisiä lauseita ja kielikuvia. Tunnelma on pysähtynyt ja seesteinen, mutta jokin elävä ja todellinen liikkuu silti siellä taustalla koko ajan. Olen itsekin käynyt taistelun masennusta vastaan ja ymmärrän hyvin sen tunteen, kun masentunut elää siellä omassa kuplassaan ja kuplan ulkopuolinen elämä tuntuu vieraalta ja epätodelliselta, pelottavalta jopa. Pidän siitä, ettei tämä ole kuitenkaan lohduton tarina. Tässä on toivoa, merkkejä heräämisestä ja halusta selviytyä.

Otan puolitoista tähteä pois siksi, että tekstin lopussa otteesi vähän herpaantuu ja poukkoilee sairaalasta rantaviivalle ja ajatuksissa kosmoksen ulkopuolelle. Se rikkoi kokonaisuutta ja eksytti lukijaa. Hieno teksti kuitenkin! Kyllä sinä kirjoittaa osaat, sitä ei voi kieltää.