 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| 49 kohdetta - näytetään 11 - 20 | 1 2 3 4 5 |
Kerronta on hyvin sujuvaa ja kielellisesti rikasta mikä antaisi olettaa, että tarinakin olisi hyvä. Mutta näin ei ole. Kauniita lauseita, mutta sisältö uupuu täysin. Luin juuri tarinan, jossa ei ollut juonta. Luin mietteitä, joissa ei ollut filosofiaa.
Mitä tarinalla halusit sanoa?
Terve Sambailija,
varsin sujuvaa ja huoliteltua tekstiä, ja sinulla on laaja sanavaranto. Se ei vielä tarkoita, että sanoja osaisi käyttää hyvin, niitä voi käyttää tarpeettomasti. Monessa kohtaa lukiessa tulee tunne, että yritätköhän osoittaa kirjoituksellasi olevasi jotakin? Kielikuvissa ja kerronnassa on nähtävissä liikayrittämistä eli purppuraproosaa.
Lyhyesti sanottuna purppuraproosa on sensuellia, korkealentoista kuvailua ja metaforia, jotka ovat tarpeettomia tarinan kannalta. Lukija yleensä vihaa sellaista kuvailua. Muista aina, että novellin tarkoitus on kertoa tarina, ei näyttää kuinka erinomainen kirjoittaja on tai kuinka hän osaa asian ilmaista kukkaiskielellä.
TVTropesissa purppuraproosalle (Purple Prose) on olemassa oma sivunsa:
https://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/PurpleProse
Esimerkiksi heti alussa: "Betonikumpujen tällä puolen kasvaa kaupungin runko. Korkealle tummiin pilviin kohoavat tornivuoret, joiden huiput suutelevat taivaan kyynelten täyttämää lakea."
Asian voi ilmaista: Kaupungin takana nousevat kukkulat ja tummiin pilviin ylettyvät vuorten huiput/pilvenpiirtäjät. ('Tornivuoret' voivat tarkoittaa vuorten huippuja tai pilvenpiirtäjiä.)
Tai esimerkiksi tässä: "Syvällä hilseenhienossa kaupunkikieroudessa ei ole aina tarpeen halkoa harmaita hiuksia kun erotetaan ihminen kokonaisuudesta."
Annanpa sinun yrittää. Mitä ylemmässä lauseessa yrität sanoa? Muista tämä: Selkeys ennen tyyliä. Annat fiksumman kuvan kirjoittajana, kun esität kertomuksesi lukijalle ymmärrettävästi.
Novelli on lyhyt kerrontatapa, joten tapahtumien tulee alkaa heti. Ensimmäisessä luvussa esitellään protagonisti-Mikko ja tämän rahahuolet. Mikko on... no, rahaton. Hänen taustojaan ei paljon availla, vaikka olisin halunnut tietää MIKSI hän on veloissa, mikä on hänen ammattinsa, onko hänellä perhettä, ystäviä, sukulaisia. Ennen kaikkea: mitä hän aikoo rahahuolilleen tehdä. Siitähän tarinassa on kysymys? Jos ei, alku ei vihjaa lukijalle tarpeeksi.
Toisessa luvussa kaikkitietävä kertoja muuttuu minäkertojaksi. Näin ei pitäisi tapahtua. Kirjoittajan on syytä valita yksi kerrontatapa ja pysyä siinä. Jos aloitat kaikkitietävällä kertojalla, kerro samalla tavalla loppuun asti. Jos lukisin kirjaa, jonka kerrontatapa muuttuisi minäkertojasta hänkertojaan tai johonkin muuhun, lukeminen loppuisi siihen.
Ensimmäiseksi ohjenuoraksi unista kertomiseen: älä koskaan kerro unista. Miksi? Syy on moninainen. 1. Mitä unissa tapahtuu, jää uni maailmaan. Henkilöllä ei ole mitään pelissä, tarina ei luo jännitettä, kun kaikki 'resetoituu' kun hän herää. 2. Todelliset unet ovat satunnaisia ja sekavia. Siksi unet eivät sovellu juonenkuljettimeksi. 3. Hereillä ja nukkuessa hän on sama henkilö. Jos et kykene kertomaan henkilön ongelmista kun hän on hereillä, olet ongelmissa.
Luettuani tarinasta jää vähän maku, että et oikein tiedä mitä siinä pitäisi tapahtua. Mikä on tarinan juoni? Miksi minun pitäisi tietää Mikosta ylipäätään. Onko hän kiinnostava persoona? Ei mieletäni. Saako teksti aijattelmaan uudelta kannalta? Ei mielestäni. Miksi oikein luin tämän tarinan, mitä yrität sillä sanoa?
Kirjoitat yllä kuinka haluat kehittyä kirjoittajana. Mielestäni halusi on väärä. Sinun tulee haluta kehittyä tarinankertojana. Osaat jo kirjoittaa sujuvaa tekstiä, nyt on vuorossa kenties vaikeampi osuus: mistä sinun tulisi kirjoittaa ja miten. Neuvoisin keskittymään juonen ja kerronnan kehittämiseen. Internetistä löytyy kasapäin ohjeita ja neuvoja kuinka kehittyä tarinankertojana, etenkin englanniksi. Jos englanti ei tuota ongelmia, googlaa "writing novel" tai "writing plot" ja muuta vastaavaa.
Hyviä opiskelutuokioita tarinankerronnan parissa! Jatkahan kirjoittamista!
Terve Tjogs,
olipa vaikuttavaa kuvailua. Alun kaltaista on ilo lukea. Antaisin tästä viisi tähteä jos tarinan joka vaiheessa ymmärtäisin mistä kertomus kertoo. Nyt meni tarinan oleellisin ohi, nimittäin juoni. Onko tämä tarinan myöhäisempi luku? Henkilöitä vain ilmestyy erämaahan eikä niistä anneta lukijalle selitystä. Dialogeista puuttuu selitykset kuka on puhuja.
Miliä olisi voinut kuvailla yhtä hyvin kuin ympäristöä ja loitsimista. Pelkkä tyttö on vähän lattea varsinkin, kun hän osaa myöhemmin taitoja. Myös selitä mitä päähenkilö haluaa. Haluan tietää mitä hittoa tässä tapahtuu.
Esimerkiksi ongelmakohdasta oli, kun Mil puhui ensimmäistä kertaa. Kenen kanssa Mil puhuu? Asiaa tuli ilmi myöhemmin, mutta paljastus tuli myöhään, en jaksanut palata takaisin ja lukea dialogia uudestaan.
En ymmärtänyt henkilöiden välisiä suhteita esimerkiksi tässä kohtaa: "”Mitä tahansa tapahtuukaan, ette ole yksin. Älkää pelätkö mitään mitä tässä maailmassa” Mil toisti itselleen Jackin viimeisiä sanoja." Kenelle Mil puhuu? Mistä Jackistä hän puhuu?
Tarinassa tapahtuu jotakin eeppistä kuten esimerkiksi kun lohikäärmeellä ratsastava Mizhana saapuu. Valitettavasti hän ilmestyy tyhjästä. Tämä on pakko olla luku suuremmasta tarinasta?
Kuka oli Tronad? Ja miksi hän hyökkäsi kimppuun? Ja mitä Mil ja Mizhana saavuttivat taistelun voitossa. Ei oikein avautunut.
Terve ThereIsStillTime,
Sinulla on ytimekäs prologi, varsin toimiva. Hiomista pätkä kuitenkin vaatii. Siinä on toistoa, vaikeita lauserakenteita ja turhaa melodramaattisuutta. Kun olet saanut muun tarinan kirjoitettua, palaisin prologiin ja lisäisin vihjeitä. Sen voisi kirjoittaa tähän tapaan:
Katuvalot syttyivät yksitellen ja valaisivat lumetonta talvista pimeyttä ja hiljaisuutta. Kädet tärisivät, ja nuorukainen otti tukea talon seinästä noustessaan ylös. Hän ei tiennyt paljonko kello oli, tai edes mikä päivä oli. Hän ei vilkaissut käsiinsä, vaikka jokin tahmea peitti kämmeniä. Se oli verta, viattoman verta. Kukaan ei olisi saanut kohdata niin hirveää loppua.
Hän hätkähti ja tihrusti katuvaloja. Silmiä kirveli väsymyksestä. Hän aukoi suutaan huokaistakseen ja alkoi talsia pois kaduilta, pois kaupungista joen rannalle katumuksen painaessa hartioita lyttyyn. Joen törmällä hän viimein tuijotti kuinka tähdet heijastuivat tummasta vedestä ja pohti, montakohan henkeä joki oli ottanut itselleen.
Hän asteli rauhallisesti lähemmäksi rantaa ja laski epäröiden kätensä kylmään veteen ja antoi veden puhdistaa sen naisen veren käsistä, jota hän oli rakastanut ja joka oli rakastanut häntä.
Hän räpäytti silmiään, puri hampaitaan ja alkoi pestä käsiään. Mielessään hän pystytti muuria, joka erotti muistot illan tapahtumista ja naisesta. Se oli hirveää työtä. Hän halusi muistaa, muttei halunnut kohdata totuutta. Totuutta että hänen rakastamansa nainen oli poissa, kuollut.
Luin alkusi kokonaisuudessaan. Minun täytyy korjata mitä kirjoitin alla. Tarinasi alku on tosiaan hyvin sekava. Vasta luettua koko pätkän ymmärsin, että alun nainen on Nefer eikä Gigi.
Ongelma juontaa juurensa siitä, että panttaat nimiä. Lisäksi ensimmäisten kappaleiden lauseissa ei ole selkeää tekijää. Ensimmäisen lauseessa on tuntematon katsoja. Toisessa lauseessa emme tiedä kenen kengät ovat nostettu ristiin. Kolmannen lauseen tekijä tulee tarjoilijoiden jälkeen. Vielä tuolloin emme tiedä, onko tämä kirjoitettu kolmannessa persoonassa eli jonkun näkökulmasta vai kaikkitietävällä kertojalla. Vasta neljännessä lauseessa, joka viittaa sitä edeltävään lauseeen, selviää, että kyse on hänkertojasta. Vai onko sittenkään? Onko tarkoitus kirjoittaa tarina Neferin silmin Gigistä? Et voi yhtäkkiä vaihtaa näkökulmaa Gigiin, tai sen voi luontevasti tehdä vasta lukujen vaihtuessa.
Moni ongelma ratkeaa kertomalla heti, että ensimmäisten kappaleiden nainen on Nefer. Älä panttaa nimeä puhumalla 'naisesta'. Huomioi myös, että sellaiset lauseet missä ei ole tekijää tai missä ei ole verbiä, ovat vaikeatajuisia lauseita.
"Nainen havahtui ajatuksistaan huomatessaan oviaukkoon seisahtuneen hahmon." Miksi kuvailet häntä sanalla 'hahmo'? Miksei tytön? Kuinka jurrissa Nefer on, kun hän näkee pelkkiä hahmoja? Ole selkeä. Kirjoita oviaukkoon seisahtuneesta tytöstä tai nuoresta naisesta. Silloin kuvailussa ei tarvitse miettiä ketä se kuvaa. Eli siis: "Nefer havahtui ajatuksistaan huomatessaan oviaukkoon seisahtuneen tytön (tai nuoren naisen, baariin ei yleensä päästetä töihin tyttöjä)."
"Tiskin takana odotti yrmeänä itse omistaja(, Seth)." Ilmoita nimi jo tässä vaiheessa. Nimiä on turha pantata. Lisäksi Nefer tietää Sethin nimeltä.
"Kalju, tatuointien peittämä ja hyvin pihi mies." Tässä ei ole verbiä, lisää sellainen.
"Sanaakaan sanomatta hän avasi tiskin viereisen oven ja viittasi tytön sisään takatiloihin." 'Hän' voi viitata yhtä hyvin Neferiin (koska kirjoitat hänen näkökulmasta) tai omistajaan (koska kappale kuvaa omistajaa). Jos käytät sanaa 'tämä' 'hän' sijasta, tulkinnallisuutta ei ole, tekijä on silloin omistaja, Seth.
Kaiken kaikkiaan alku kaipaa selkeyttä. Alku kaipaa myös vihjeitä juonesta. Lopussa haluan jo tietää mistä juonessa on kyse tai en jaksa lukea pitemmälle. Puhut keijuista yhdellä sanalla. Ketkä ovat baarissa keijuja? Selvennä. Vai onko tämä fantasiaa ollenkaan?
Terve Almiel,
kaipasit mielipidettä alustasi. En voinut kieltäytyä kunniasta. Siispä tässä muutama sana, mitä voisin lähteä miettimään.
Tarinoissa onnistunut alku on kaikkein tärkein tärkein kohtaus. Epäonnistunut alku tarkoittaa, että lukija lopettaa lukemisen. Onnistunut alku saa lukijan koukuttumaan ja lukemaan eteenpäin.
Mitä hyvässä alussa täytyy olla?
1. Hyvässä alussa täytyy olla selkeä tekijä, mieluusti näkökulmahenkilö. Hänen täytyy tulla esille mieluusti ensimmäisessä lauseessa tai viimeistään seuraavan kappaleen alussa. Yritä olla selkeä, anna nimi tai selkeä kuvaus siitä millainen henkilö on. Epämääräisyyttä kannattaa välttää kuin ruttoa, pamauta tiedot reilusti pöytään. Lukija haluaa tietää kenestä kerrotaan ja missä, milloin ja miksi.
2. Hyvän alun täytyy olla kiinnostava, koukuttava. Kuka jaksaa aloittaa tylsältä vaikuttavaa tarinaa? Tai tarinaa jota ei ymmärrä? Kiinnostavuus saadaan vääntämällä usein vanhoja mielikuvia uudella tavalla. Mielikuvan tulee liittyä tarinaan, sillä sinä kirjoittajana ikään kuin vakuutat, että tästä lukija saa tietää lukiessaan tarinan. Jos petät alun lupauksen eli tarina kertoo aivan muusta, lukijan orientoituminen horjuu eikä hän pidä siitä.
3. Hyvän alun tulee vihjata tulevasta. Mistä tarina kertoo? Mitä näkökulmahenkilö haluaa? Mikä on tarinan tapahtumapaikka ja ajankohta. Jos tarinassa on fantasiaa, vihjaa siitä. Jos tarinassa on keijuja, vihjaa siitä. Jos tarinassa on alkuasetelma, vihjaa siitä.
Olen tutustunut yli sataan kirjoitusoppaaseen. Paras tarinan aluista kertova kirja on Nancy Kress - Beginnings, Middles and Ends. Toinen äärettömän hyvä kirjoitusopas on Jack M Bickham - 38 Most Common Fiction Writing Mistakes. (Molemmat löytyvät warettamalla netistä.)
Nancy Kressiä kopioiden:
Jokainen tarina lupaa lukijalle kaksi asiaa: emotionaalisen ja intellektuaalisen koukun, koska tarinoiden tarkoitus on saada meidät tuntemaan ja ajattelemaan.
Emotionaalinen lupaus tarkoittaa: Lue tämä ja sinä viihdyt, innostut, pelkäät, kiihotut, suret ja ennen kaikkea absorboidut tarinaan.
Intellektuaalisia lupauksia on kolmenlaista: 1. Lue tämä ja näet maailman toisesta kulmasta. 2. Lue tämä ja vakuutut siitä, että maailmasi on edelleen saman mitä haluat sen olevan. 3. Lue tämä ja opit uuden, paljon kiinnostavamman maailman kuin tämä.
Voit miettiä tarinasi kohdalta toteutuuko nämä seikat alussasi. Jos eivät, pitäisikö alkua muuttaa että näin tapahtuu?
Alemman linkin takana on luettelo kirjallisuuden parhaista aluista. Jokainen alku on jollakin tapaa kiinnostava, koukuttava ja vihjaa suoraan mistä tarinassa on kyse. http://americanbookreview.org/100BestLines.asp
Entäpä sinun alkusi? Tarkastellaanpa sitä.
Ensimmäiseksi kiinnitän huomiota siihen kuinka sekava alku on. En ymmärtänyt lukemaani, täytyi pysähtyä ja lukea moneen kertaan enkä ymmärtänyt siltikään. En saa selkeää kuvaa kuka on näkökulmahenkilö. Käytät 'häntä' ja 'naista' kerronassa sekaisin ja hassusti. Lauserakenteesi ovat koukeroiset, koska lauseiden tekijät jäävät epämääräisiksi. Neuvoksi antaisin: harjoittele selkeyttä. Kirjoita subjekti-verbi-objekti (Maija osti auton.) eikä esimerkiksi objekti-subjekti-verbi (Auton Maija osti.)
Aloitetaanpa ihan alusta.
"Savun hämärtämästä nurkasta ei katseella paljoa erottunut." Ensimmäisen lauseen tulisi olla selkeä ja selventää mistä tarinassa on kyse. Minun piti lukea lause moneen kertaan ennen kuin ymmärsin sen. Tässä on sama kirjoitettuna selkeämmin: Savu hämärsi nurkan.
Koska lauseesi on käänteinen, se on täytynyt jakaa kahteen osaan.
"Vain pöydälle ristiin nostettujen mutaisten saappaiden pohjat ja utuisessa valossa heikosti välkehtivä viski." Lause on pelkkä pitkä tarkennus eikä siinä ole verbiä. Kerroit jo, että nurkka oli savun hämärtämä, joten utuinen valo on toistoa. Yhdistettynä edelliseen kirjoittaisin alun:
"Savuisessa baarin nurkassa (anna kuvaus tapahtumapaikasta) nainen (anna hänelle nimi tai parempi kuvaus kuin pelkkä 'nainen') erotti pöydälle ristiin nostettujen mutaisten saappaiden pohjat ja välkehtivän viskin."
Noin, siinä voisi olla ensimmäinen lause. Tällä tavalla lukija ymmärtää kuka on näkökulmahenkilö (nainen), missä hän on (baarin nurkassa) ja mitä hän tekee (katsoo). Tämä ei vielä ole hyvä alku, sillä se ei vastaa emotionaalisesti tai intellektuaalisesti lukijan toiveisiin. Mutta se on parempi.
"Yksikään noista tyttösistä ei häntä komentanut." Tämä lause on turha. Seuraava lause selittää saman: "Olihan hän pomon ystävä ja lähes jokainen ilta pitämässä huolen noista."
"Keijut, nainen tuhahti itsekseen." Nyt en ymmärrä? Ovatko tarjoilijat keijuja? Vai paikan asiakkaat? Ovatko he oikeita keijuja vai ruumiinrakenteeltaan kevyitä. Viittaa selkeämmin!
"Katseltuaan hetken tätä epätoivoista lääppimistä ja perseen puristelua nainen puuttui asiaan." Lukija ei ymmärrä mitä hän on katsonut kun et ole kertonut mistä on kyse. Ketä tarkoitetaan? En ymmärrä. Et myöskään itsekään ymmärtänyt, sillä Gigi ei koskaan "puuttunut asiaan" mihin hänen piti puuttua. Kirjoita siis selkeästi.
"Yleensä pelkkä katse riitti." Riitti mihin? En ymmärrä.
"Jokin hänen olemuksessa oli sellainen." Liian epämääräistä, en ymmärrä vieläkään.
"Mustat korville valuvat hiukset, pyöreähköt kasvot ja suuret vaalean liilat silmät eivät sitä tehneet." Lausesta puuttuu sana 'hänen' tai 'niiden', sillä muuten en ymmärrä kenen hiuksista on kyse ja joudun arvaamaan.
"Ei, se jokin tuli luonteesta." Mikä se? 'Se' viittaa aikaisempaan sanaan, joka on 'aikuinen'. En ymmärrä. Joudun lukemaan takaisin ja vasta sitten valkeni, että 'se' viittaa monta lausetta taaksepäin sanaan 'katse'. Selkeyden nimissä et voi viitata pronominilla monta lausetta taaksepäin.
"Suoraviivainen, häikäilemätön ja hyvin temperamenttinen nainen oli nuoruutensa aikana ollut monesti ongelmissa, kun tunteet saivat yli vallan." Tässä on ehkä liikaa kuvausta. Jaa asia kahteen lauseeseen. "Hän oli suoraviivainen, häikäilemätön ja hyvin temperamenttinen nainen. Nuoruutensa aikana hän oli ollut monesti ongelmissa, kun tunteet saivat yli vallan." Muista, että olet vasta kertonut millainen hän on. Kertonut, et näyttänyt. Seuraavaksi sinun tulee näyttää sama kerronnassa.
"Olipahan muutama epäonninen menettänyt malttinsa lisäksi palan itsestään alkaessaan tappeluun naisen kanssa. Yleensä kyseessä oli sellainen harmiton pala kuin pikkusormi tai varvas, mutta eräät eivät käsittelyn jälkeen enää pitäneet itseään miehinä." Tämä nauratti. Ihan kuin nainen olisi tappelussa iskenyt joltakin raajan irti eikä vain vahingoittanut sitä. Saiko hän pahoinpitelystä linnaa? Jotenkin epäuskottava kuvaus.
Eli mitä alkusi tahtoo sanoa? Alkusi tahtoo kuvata nurkkaa (jostakin epämääräisestä paikasta jota ei kerrota). Näkökulmahenkilö ei tee mitään, vain katsoo tarjoilijoita. (passiivinen näkökulmahenkilö on tylsää luettavaa). Näkökulmahenkilö on nainen. Hienoa, mutta tahdon tietää välittömästi millainen nainen. Pelkkä nainen ei kuvaa riittävästi. Näkökulmahenkilöllä on epämääräisiä mielipiteitä epämääräisestä joukosta tarjoilijoita. Hän on epämääräisen pomon epämääräinen ystävä. Jotakin kuvataan fyysisesti samalla aikaa, kun viitataan luonteeseen.
Miten alkusi kirjoitetaan selkeästi ja aktiivisella näkökulmahenkilöllä?
Savuisessa Ratabaarin nurkassa Gigi nosti mutaiset saappaat pöydälle ristiin ja tarttui välkehtivän viskiin. Mustat, korville valuvat hiukset, pyöreähköt kasvot ja vaaleanlilat silmät loivat kuvan ikiteinistä, joka nahkavaatteissa ja varsisaappaissa yritti näyttää aikuiselta. Tarjoilijoiden paheksuvat mulkoilut eivät häntä kiinnostaneet. Olihan hän pomon ystävä, ja lähes joka ilta piti huolen noista keijuista. Keijut, hän tuhahti itsekseen. Niin heiveröisiä ja ylimielisiä, mutta silti niin houkuttelevia ja irstaita. Joka ilta joku tarjoilijoista oli pulassa päälle käyvän humalaisen kanssa.
Hän seurasi kuinka asiakas lääppi epätoivoisesti tarjoilijaa ja puristeli perseestä. Hän tuijotti tuimasti, kunnes asiakas huomasi ja häirintä loppui. Hän oli tottunut näihin. Suoraviivaisena ja häikäilemättömänä hän oli nuoruutensa aikana ollut monesti ongelmissa, kun tunteet saivat ylivallan. Olipa muutama humalainen saanut häneltä turpaan ja nyrjäyttänyt rytäkässä sormensa tai varpaansa. Epäonnisimmat eivät käsittelyn jälkeen pitäneet itseään enää miehinä.
Noin, siinä on selkeä alku ja suurin piirtein samat asiat mitä sinun alussa. (En edelleenkään tiedä puhutaanko oikeista keijuista vai vertauskuvallisesti.) Onko se hyvä alku? Ehkä parempi, mutta se ei vastaa edelleenkään emotionaaliseen ja intellektuaaliseen lupaukseen. Onko kertomus keijuista? Vai tarjoilijoista? Vai mistä? Selkeytä itsellesi ensin, millaisen tarinan haluat kertoa.
Alustasi näkee, että et vielä tiedä mitä haluat kertoa ja mikä on tarinan juoni. Mieti nämä asiat ja lisää niistä vihjeet alkuun. Näin lukijalle tulee käsitys heti alusta millaista hän on lukemassa.
Analyysista tuli pitkä. Saatan jatkaa seuraavien kappaleiden analyysia myöhemmin.
Jatkahan kirjoittamista!
Tarkennan vielä, katso Youtubesta ainakin:
PLOTTING A STORY - Terrible Writing Advice
https://www.youtube.com/watch?v=TTZEFGvMH0k
Mieti onko tarinassasi "Slide show syndrome" (2:06)
Toinen mitä voit miettiä, on välttää kirjoittamasta Grimdark-tarinaa. Grimdark-tarinoita esiintyy liian usein kirjoittaja.fi-sivustolla.
GRIMDARK – Terrible Writing Advice
https://www.youtube.com/watch?v=G5SSD8hVQrg
Aloitus määrittää pitkälti jaksaako lukea eteenpäin. Tässä olisi muutamia mietintöjä.
MILLAINEN PÄÄHENKILÖ: En voinut samaistua minäkertojaan, kun en ensimmäisessä luvussa tiedä onko hän mies vai nainen, ja minkä niminen hän on. Mitä lukija tietää järjestyksessä minäkertojasta ennen kuin hän tietää nimestä, sukupuolesta tai ammatista?
- Ei pidä juhlista, eikä vietä syntymäpäiviä
- Eristäytyvä sinkku eli yksinäinen susi
- pitää Mounicasta
- hänellä on valkoiset hiukset, joita hän häpeää
- huono viinapää
- huono koulussa keskittymisvaikeuksien takia
- Haptonin mustalammas
- 20-vuotias (TÄRKEÄ KERTOA ALKUUN)
- pitää äidin kaulakorua kaulassa
- ei oikein pidä lapsista
- villi lapsena, rauhallinen nykyään
- lapsena varas
- pitää lukemisesta
- ei rikas
- ei töissä (TÄRKEÄ)
Minäkertoja on ensimmäisen luvun perusteella varsin passiivinen toimija, mikä ei ole hyvä piirre päähenkilölle.
MILLAINEN MILJÖÖ: Mihin aikakauteen tarina sijoittuu? Tarina ei selvennä mikä aikakausi on meneillään. Leipä on pussitettua, joten aikakauden täytyy olla vähintään 1900-lukua.
ENSIMMÄINEN LUKU: Hyvissä tarinoissa aloitus tiivistää tai vihjaa millaisesta tarinasta on kyse. Jo ensimmäisessä lauseessa tai vähintään ensimmäisessä kappaleessa täytyisi esitellä koukku, jolla lukija saadaan kiinnostumaan. Onko tarinassa kyse Joshista? Jos ei, aloitus on väärä.
Ensimmäinen luku esittelee käytännössä päähenkilön ja että vampyyreita on olemassa ja ne saattavat olla uhaksi. Tavernan juhlassa vampyyrien uhka esitellään heikosti. (Tehokkaampi alku olisi esimerkiksi tarvernaan rämähtävä mies, joka huutaa peloissaan, että vampyyrit ovat lähikylissä! Jos miestä ei olisi uskottu, juhlat olisivat jatkuneet, mutta puheenaihe olisi vampyyrit ja niiltä suojautuminen.Päähenkilö olisi voinut kotiin tullessa tarkistaa oven lukon ja teljetä ikkunat, ihan kaiken varalta. Näin uhkan olisi saanut todemmaksi, lähemmäksi.)
Saatan analysoida loput luvut myöhemmin. Jatkahan kirjoittamista!
Sujuvaa ja helppolukuista kerrontaa mitä on selkeästi hiottu useampaan otteeseen. En ole lukenut aikaisempia lukuja, kenties luen ne myöhemmin. Haluan arvioida pätkän tällaisenaan. Seuraavassa huomioita, jolla tarinastasi saisi toimivamman.
Liikaa voimia! Muista, että kerrot ensisijaisesti tarinaa, jossa juoni ja henkilöt ovat pääosassa. Luku 9 ja 12 keskittyvät voimakkaasti voimiin ja niiden käyttöön. Luvussa 9 ei ole henkilökuvauksia ja tarina pysähtyy. Karhun kohtaaminen oli suunnitelty täysin mielenhallintavoiman esittämiseen, ei hyvä. Lukija, joka ei ole koskaan kuullut sanaa "taikuus", voi kiinnostua voimien käytöstä, mutta kokenut lukija pyörittää silmiään ja haukottelee. Jos haluaisit julkaista tarinasi muualla kuin Dungeon & Dragons -lehdessä, sen täytyy tarjota enemmän kuin stereotyyppisiä voimia. Tulipallot ynnä muut ovat nähty. Pahin ongelma voimissa on se, että lukijalla ei ole selkeää mielikuvaa mitkä ovat voimien rajat ja mihin kaikkeen päähenkilö pystyy. Päähenkilöllä tuntuu olevan sekä valkean että pimeän voimia, mikä on tarinassasi liikaa: et koskaan ehdi näyttää mihin kaikkeen päähenkilösi pystyy.
Nyrkkisääntönä antaisin päähenkilöille yhdestä kolmeen voimaa ja that's it, ei enempää. Kolmekin voimaa voi olla tarinan kannalta liikaa. Henkilön täytyy tulla vähällä toimeen. Sivuhenkilöille riittää yleensä yksi voima. Muista, että kyse on tarinasta, sinä kirjoitat tarinaa, et voimienkäyttöesitystä. Tarinasta tulee aina vahvempi mitä vähemmän voimia henkilöillä on. Miten niin? Ihan siitä syystä, että henkilöiden on luotettava vain tähän yhteen kykyyn, ja sitä voit esitellä monesta kulmasta.
Stereotyypiat häiritsivät muutoin sujuvaa kerrontaa. On valkoista ja mustaa velhoa, jotka ovat stereotyyppisesti hyviä ja pahoja. Tarina ei anna uutta mielikuvaa, mennään tutulla ja tylsällä. Tekeekö valkoisen magian käyttö hyväksi? Ei ilmeisesti, jos valkoisissa voimissa on tulipalloja, joita Mounica käyttää satuttaakseen näkijää. Valkoinen magia ei ole valkoista.
"Varoituslanka soi pohjoisessa" Tämä ihmetytti. Aikaisemmin kerrottiin, että päähenkilöt ovat tottuneet syömään torilta ostettua lihaa, he eivät siis ole metsästäjiä. Nyt kuitenkin he ovat asettaneet yöksi ansalangat ja ilmeisesti kellot, joita heillä on mukana?
Mielestäni tarinassa on liikaa fantasia-aiheita: velhoja, noitia, vampyyreitä, demoneita, voimia ja amuletteja, joista kaikki tuntuvat olevan pahoja tai vastapuolella syystä, koska stereotyyppisyys. Et hallitse kovin hyvin kokonaisuutta, sillä asioita on liikaa. Tarina ei siksi tuo mitään mielenkiintoisia piirteitä ja ennen kaikkea ne eivät liity tarinaan muutoin kuin uhkakuvina ja keinoina.
Parantumisessa menit kerronnallisesti mistä aita on matalin: päähenkilö parani välittömästi ja täysin, tuskin hän edes huomasi joutuneensa karhun raatelemaksi. Paljon kiinnostavampaa olisi ponnistelujen jälkeinen sairaalassa käynti (kenties maailmasi parantajat ovat töissä sairaalassa). Päähenkilön kannalta väkivallan uhka on olematon; hän paranee kuitenkin pysyvästi...
...mistä päästään toiseen ongelmaan, nimittäin tappamiseen ja tappamisella uhkailuun. Mustavalkoinen maailmankuva yhdistettynä tappamiseen vailla järkevää syytä on tylsää ja karikatyyrimaista. Näkijä hyökkää päähenkilön kimppuun vain koska on paha, ja päähenkilö aikoo tappaa näkijän vain koska on paha. (Neuvoksi: Jos haluat tarinaasi taistelua, henkilöillä täytyy olla LOOGINEN selitys miksi hän aikoo vahingoittaa toista. Pelkkä pahuus ei riitä. Keksit varmasti vaihtoehtoja.)
Ympäristöä ei kuvata riittävästi tai kiinnostavasti. (Neuvona: kuvaa yksittäistä asiaa tarkasti ja mielenkiintoisesti, jolloin lukijalle jää mielikuva. Sido kuvaus henkilöhahmojen tekemiseen, tällöin mielikuva voimistuu ja tuntuu tärkeältä.)
Tarinan tapahtumat ovat satunnaisia. Karhu sattuu tulemaan vastaan ja päähenkilö sattuu kiinnostumaan näkijästä, koska näkijä, cool? Hyvässä tarinassa kaikki tapahtumat ovat suunniteltuja eikä mitään tapahdu sattumalta. (Päähenkilö olisi vaikka halunnut näkijän avulla tietää seuraavatko vampyyrit.)
Vampyyrit vaanivat päähenkilöä, mutta tekstistä ei kuulu jännitys tai uhka.
Miksi Mounica eikä Monica? Jos jokin häiritsi tarinassa, se oli tuo nimi.
Miksi ja minne päähenkilö haluaa matkustaa tai joutuu matkustamaan? (Jossain kohtaa kerrottiin, että päähenkilö haluaa etsiä kaupungista jotain työtä. "Jotain työtä" ei ole riittävä motiivi päähenkilölle hyvässä tarinassa.)
Mitä päähenkilö haluaa? Missä on antagonisti vai onko sellaista? Kunnon tarina vaatii antagonistin. Paras antagonisti on yksi vahvatahtoinen henkilö, jonka motiivit ja toiminta vastustaa päähenkilön toimia. Etäinen ja epämääräinen uhka tai joukko henkilöitä, kuten vampyyreja, on huono antagonisti.
Tässä muutamia kysymyksiä ja ehdotuksia. Jatkahan kirjoittamista!
PS. Katsohan tätä: https://www.youtube.com/channel/UC3ogrx6d9oohf6D42G44j1A
Erinomaiset tarinan kaksi lukua! Tämä on yksi parhaimpia lukemiani tarinoita kirjoittaja.fissä. Kerronta soljuu minän ympärillä mutkattomasti. Pari hassua kirjoitusvirhettä löysin, mutta en usko, että niitä kannattaa edes metsätää.
Kerronta oli hyvin monipuolista ja kuvailu kiinnostavaa. Kenties olisin halunnut tuntea hieman tarkemmin millaisista oloista minähenkilö saapui. Pari oivaltavaa kuvausta ja olisin tyytyväinen. Mutta tähänkin olen hyvin tyytyväinen.
Tästä saat ehdottomasti täydet viisi tähteä!
| 49 kohdetta - näytetään 11 - 20 | 1 2 3 4 5 |
