 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Terve ThereIsStillTime,
Sinulla on ytimekäs prologi, varsin toimiva. Hiomista pätkä kuitenkin vaatii. Siinä on toistoa, vaikeita lauserakenteita ja turhaa melodramaattisuutta. Kun olet saanut muun tarinan kirjoitettua, palaisin prologiin ja lisäisin vihjeitä. Sen voisi kirjoittaa tähän tapaan:
Katuvalot syttyivät yksitellen ja valaisivat lumetonta talvista pimeyttä ja hiljaisuutta. Kädet tärisivät, ja nuorukainen otti tukea talon seinästä noustessaan ylös. Hän ei tiennyt paljonko kello oli, tai edes mikä päivä oli. Hän ei vilkaissut käsiinsä, vaikka jokin tahmea peitti kämmeniä. Se oli verta, viattoman verta. Kukaan ei olisi saanut kohdata niin hirveää loppua.
Hän hätkähti ja tihrusti katuvaloja. Silmiä kirveli väsymyksestä. Hän aukoi suutaan huokaistakseen ja alkoi talsia pois kaduilta, pois kaupungista joen rannalle katumuksen painaessa hartioita lyttyyn. Joen törmällä hän viimein tuijotti kuinka tähdet heijastuivat tummasta vedestä ja pohti, montakohan henkeä joki oli ottanut itselleen.
Hän asteli rauhallisesti lähemmäksi rantaa ja laski epäröiden kätensä kylmään veteen ja antoi veden puhdistaa sen naisen veren käsistä, jota hän oli rakastanut ja joka oli rakastanut häntä.
Hän räpäytti silmiään, puri hampaitaan ja alkoi pestä käsiään. Mielessään hän pystytti muuria, joka erotti muistot illan tapahtumista ja naisesta. Se oli hirveää työtä. Hän halusi muistaa, muttei halunnut kohdata totuutta. Totuutta että hänen rakastamansa nainen oli poissa, kuollut.
