Arvostelut käyttäjältä liskomies

Pakko sanoa, että minä pidin tästä tekstistä! :)

Tähtitiede ja fysiikka ovat aina kiinnostaneet minua, ja oli hienoa lukea ei-scifi-novelli, joka alkaa puhtaalla universumin mittakaavan mielipuolisella sarjatulella. Häntänsä syövä Schrödingerin kissa viitannee myös kreikkalaisen mytologian Ouroborokseen...? Hienosti kappale tuo joka tapauksessa esiin inhimillisten käsitteiden ja ihmisen olemassaolon totaalisen tyhjänpäiväisyyden universumin mittakaavasta tarkasteltuna. Ketun nenä ei täysin avautunut, vaikka merkityksiä sillekin toki nousee mieleen. Mutta että kainalossa?

Kirjoitit: "Tyttäreni itkee, ääni menee korvasta sisään ja tulee huutona ulos." Tuossa voisi mielestäni pilkun sijasta harkita myös puolipistettä.

Tarinan rytmi todellakin oli silkkaa konekivääritulta. Sisälsiköhän novellisi tämän sivuston pisimmän virkkeen? Tyyli toimii mielestäni hyvin näin lyhyessä tekstissä, mutta ei sitä kyllä viittäsataa sivua kykenisi hulluksi tulematta lukemaan, paitsi jos teksti on taitavasti jaettu sopivan pituisiin lukuihin.

Lopetuksesta myös pidin.

Sanoit sensuroineesi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, millainen novelli on ollut alkuperäisenä... :)

Jaahas, täällä on muitakin syksyllä kirjoituskurssille meneviä. Itselläni edessä Tampereella Markku "M.G." Soikkelin scifi-kurssi. Mitä lienee siitäkin seuraa. Muutamista Soikkelin mm. Portissa julkaistuista novelleista olen pitänyt, mutta viimeisin romaaninsa Läpinäkyvä kuolema ei oikein uponnut, liikaa infodumppausta ja selittelyä minun makuuni.

Kiitos tekstistä!

Pistettä ja pilkkuakin saa käyttää. Jo pelkkä välimerkkien käyttö tekisi tekstistä huomattavasti luettavampaa. Myös kappalejako olisi suotavaa, samoin repliikkien erottaminen muusta tekstistä viivalla tai lainausmerkeillä. Kun puhuja vaihtuu, vaihtuu myös rivi.

Kirjoitit: "Kysyin miten nainen vastasi olin kaupassa kun olin menossa kassalle joku varasti sen taskustani."

Voisit kokeilla esim. jotakin tuon suuntaista:

Kysyin: "Miten?"
"Olin kaupassa", nainen vastasi. "Kun olin menossa kassalle, joku varasti sen taskustani."

Ja niin edelleen.

Tämä on ilmeisesti osa jonkinlaista suurempaa kokonaisuutta, ja sellaisena vaikea arvioida.

Annoin noin vähän tähtiä, koska itse tarina ei edennyt oikeastaan ollenkaan. Aika vahvalti olen Alapon kanssa samaa mieltä. Huomattava osa tekstistä oli puhdasta infodumppausta, joka on monen (lue: lähes jokaisen) aloittelevan scifistin helmasynti. Infodumppaus tarkoittaa sitä, että innostutaan kertomaan keksitystä maailmasta ja teknologiasta, jolloin varsinainen tarina luiskahtaa kuin vaivihkaa taka-alalle. Todellisuudessa pitäisi kuitenkin pyrkiä päinvastaiseen: huolella suunniteltu maailma kaikkine hienoine teknologioineen ja tieteineen on välttämätön, mutta se täytyy raaskia siirtää taustalle, jotta itse tarina herää henkiin. Aina. Muutoin tarina on kuin lukisi fysiikan kirjaa tai antimateriareaktorin käyttöohjetta. Samat taustatiedot, jotka nyt kerroit omissa kappaleissaan, olisi saanut vallan hyvin näytettyä myös päähenkilöiden Martina ja Noonan kautta sitä osin, kun se tarinan kannalta on tarpeen. Silloin teksti olisi ollut kevyempää ja mielenkiintoisempaa lukea, ja lukija olisi palkittu tarinan etenemisellä.

Epäilemättä Martti ja Noona jossain vaiheessa kohtaavat, ja siinä on paljon potentiaalia tarinalle kehittyä huikeaksikin scifi-seikkailuksi. Eli hienon maailman olet luonut, mutta nyt se pitäisi vain saattaa varsinaisen tarinan muotoon. :)

Koko novellin parasta antia on viimeinen virke, joka kertoo lukijalle päähenkilöstä enemmän kuin koko muu tarina yhteens. Hyvä! :D

Ja sitten siihen kritiikkiin: Kappalejaon ja pilkkujen lähes täydellinen puuttuminen tekee lukemisesta varsin tuskastuttavaa.

Kannattaa myös luottaa lukija älyyn, ja kertoa vain tarpeellinen. Esimerkiksi:

"Nopeasti en tuntenut enään yhtäkään ruumiin osaani. Olin halvaantunut kokonaan. Ainoastaan kasvoissani oli hieman tuntoa." Tuossa pätkässä toinen virke käytännössä toistaa ensimmäisen virkkeen ajatuksen, ja on siten tarpeeton. Ruumiinosa on yhdyssana. Myös ilmaisua voisi hieman hioa, esim: "Vain kasvoissani oli hieman tuntoa jäljellä."

Toinen esimerkki, kirjoitit: "Olisin juuri huutanut pelosta, mutta nainen avasi suun ja hänen pitkä kielensä lipaisi suutani. Hänen kielensä oli pitkä kuin käärme, sekin oli kokonaan limassa."

Ajatukseni: "Olin huutamaisillani pelosta, kun nainen avasi suunsa. Hänen pitkä ja limainen, käärmemäinen kielensä lipaisi huuliani." Tai jotain sinnepäin. Tiiviimpää, ja sellaisena myös tehokkaampaa, mutta välittää saman ajatuksen. Tarpeettomia sanoja kannattaa välttää, etenkin lyhyessä tekstissä. Romaanissa voi kertoa laveamminkin, eikä se välttämättä syö tarinan tehoa.

porttaali > portaali

Ajatus tuskaisesta kuolemasta tuntuu aavistuksen epäloogiselta, koska kerrot aiemmin päähenkilön menettäneen tuntonsa muualta paitsi kasvoistaan, ja myöhemmin nainen työnsi halvaannuttavan kielensä häne elimistöönsä. Tuosta "hiljaisesta" kuolemasta olisi saanut helposti puristettua lisääkin kauhua.

Ideaa tarinastasi löyty, ja lopetus oli onnistunut.

Lukijan koukuttava, vahva ja tunteen täyteinen kertomus. Pidät tarinan hienosti kasassa loppuun asti, eivätkä novellin henkilöt jää kiiltokuvamaisen ohuiksi.

Hieman huolellisuutta jäin tekstiin kaipaamaan. Muutamia pilkkuja puuttui, ja osa kertovista kappaleista kaipaa tyylillistä muokkaamista. Puhekielen käyttö on ok dialogissa ja myös kerronnassa, tosin sillä ehdolla, että kerronnan tyyli säilyy läpi koko novellin. Nyt oli päässyt käymään niin, että ajoittain jopa samassa kertovassa kappaleessa on sekä kirjakielistä, että puhekielistä ilmaisua. Tuollainen hyppelehtiminen häiritsee lukemista ja antaa vaikutelman kirjoittajan huolimattomuudesta. Oma teksti kannattaa aina ennen julkaisemista lukea huolella ja ajatuksen kanssa muutamaan kertaan läpi.

Tässä on kaikki erinomaisen novellin ainekset, teksti vain jäi kaipaamaan sitä viimeistä silausta.

Kovin on lyhyt, raapaleeksikin alamittainen. Puuttuuko novellista osa, onko tämä alku pidemmälle tarinalle?

Tuokiokuva, joka ei vielä johda minkäänlaiseen ratkaisuun. Ensimmäisen kappaleen perusteella lukija jää odottamaan, mistä Sara päättää luopua, ja kuinka päätös hänen elämäänsä vaikuttaa.

"Kun oma hevonen, vuokrahevonen, koira ja kanit, rakas harrastus, ystävät, sisko, perhe ja poikaystävä alkavat painamaan päälle opiskelussa, Saran on pian päätettävä kenestä haluaa luopua." ...päätettävä, mistä haluaa luopua. "Kenestä" viittaa vain ihmiseen, mutta listalla olivat myös harrastus, hevoset, kanit...

"kimon" Mikä on "kimo"?

Mielenkiintoinen näkökulma sinänsä varsin kaluttuun aiheeseen. Napakka aloitus, joka vangitsee lukijan kiinnostuksen.

Mielestäni tarinan suurin heikkous on jollain tavoin ohueksi jäävä päähenkilö. Heidi tuntuu hieman etäiseltä tyypiltä, kuin satunnainen vastaantulija vilkkaalla kadulla. Vielä hieman enemmän persoonaa hänen hahmoonsa toivoisin, silloin tarinan huolellisesti rakennettu jännitysmomentti nousisi oikeuksiinsa.

Tuosta esineiden/kemikaalien inhimillistämisestä sen verran, että joissain tilanteissa se toimii tehokeinona (etenkin, jos on kyseessä esine, jolla on päähenkilölle erityistä tunnearvoa, olipa sitten kyse vastenmielisyydestä tai kiintymyksestä), mutta muuttuu varsin helposti maneeriksi.

"Heidi kuittasi itsensä ulos laboratorion seinään asennetun laitteen avulla." Kömpelö virke, joka menettelisi koneellisesti käännetyssä ohjekirjan tekstissä. Muotoile uusiksi, lukemieni tekstiesi pohjalta väitän, että osaat kyllä. :)

Minäkin jäin miettimään sitä, että eikö tositilanteessa terveyskeskukseen pelmahtanut tyyppi, jonka sydän ei lyö, mutta joka edelleen kävelee, päätyisi jonkinlaiseen karanteeniin? Kyseessähän on entuudestaan täysin tuntematon sairaus tai tila, jonka seuraamuksista tai tartuntavaarasta kenelläkään ei voi olla tuossa vaiheessa mitään tietoa. Tila, joka on myös täysin kaiken nykytieteen vastainen. Luulisi, että tilanne yritettäisiin varmistaa jollain tavalla.

Avoimeksi jäävä loppu sopii minusta vallan hyvin tähän novelliin, lukijan ajatukset ajautuvat väkisinkin samoille linjoille Heidin kanssa.

Onko tämä osa laajempaa kokonaisuutta? Kaikenkaikkiaan teksti tuntui enemmän romaanin prologilta kuin varsinaiselta novellilta. Jäin odottamaan, mitä sitten? Lukijalle muodostuu kyllä selkeä kuva tarinasi maailmasta ja olosuhteista, joissa ihmiset yrittävät selviytyä, mutta novelliin olennaisena osana kuuluva käännekohta puuttuu. Tarina ikäänkuin loppuu kesken, ennen kuin oikeastaan ehtii kunnolla edes alkamaan. Lukija jää odottamaan, mitä UKD:n pääkaupungissa on vastassa, mutta tarina päättyykin yllättäen jo kylään.

Muutamia oikeinkirjoitus- ym. seikkoja:

"mutatoituneita" -> mutantoituneita

"untuvikkoja kutsuttiin nimellä haahuilija" -> ...kutsuttiin haahuilijoiksi. Sujuvampi. Sellaisten ilmaisujen kuin "kutsuttiin nimellä" tai "niin sanottu" käyttöä kannattaa harkita tarkoin kaunokirjallisuudessa. Saavat tekstin usein kuulostamaan kömpelöltä.

"laukaisi jokaisen miehen päähän patruunan" -> laukaisi luodin. Patruuna on kokonaisuus, joka sisältää luodin, hylsyn, ruudin ja sytytysnallin.

Sinänsä hyvin rakennettu maailma, mutta itse tarina jätti odottamaan jatkoa.

Tervetuloa palstalle!

Pari kertaa on tullut aloitettua, ensimmäinen käsikirjoitus sai kuolemantuomion ja toimitettiin Typerien Tekstien Helvettiin painamalla deleteä n. sivun 120 kohdalla, ja ihan ansaitusti. Toisesta on ensimmäinen versio kirjoitettuna koneelle, n. 180 sivua. Pitäisi muokata ja editoida aika rajulla kädellä, ennen kuin voi tarjota mihinkään julkaistavaksi. Ehkä tuostakin jää lopuksi elämään vain osia novelleissa tai muissa kertomuksissa, vaikka itse ideasta ja juonesta pidänkin.

Oivaltava pikku tarina. Suomalainen, tuo maapallon kateellisin eläinlaji, jolle tuo enemmän iloa toisen tappio kuin oma voitto.