Arvostelut käyttäjältä liskomies

En nyt anna kirja-arvostelulle tähtiä, koska kirjallisuuskritiikki on pohjimmiltaan myös kirjoittajansa subjektiivinen kokemus teoksesta, eikä sellaisena voi olla oikea tai väärä.

Kiitos sinulle, kun viitsit myös kirja-arvosteluita tänne postailla, Jukka Behmin kirja vaikuttaa kritiikkisi pohjalta sellaiselta, että se minunkin täytyy laittaa lukulistalle... :)

Novellin parasta antia on aikalaiskuvaus ja erityisesti tuon ajan pienen maalaiskuolun kuvailu. Itsekin olen syntyjään pieneltä paikkakunnalta, ja paljon tuttua oli mukana: opettajan suosikit ja inhokit, joiden lisäksi tosielämässä oli sitten iso joukko meitä harmaata massaa, joihin opettajat eivät tuntuneet kiinnittävän juuri mitään huomiota. Fyysistä väkivaltaa opettajien toimesta en muista koskaan todistaneeni, mutta ainakin novellin maailmassa sekin tuntui uskottavalta. Samoin tuli esiin aikansa pienille agraariyhteisöille tyypillinen yleinen auktoriteettein pelko, joka nosti opettajan Jumalasta seuraavaksi. Siis ylöspäin. Opettajan tekemiset olivat kaikkien tiedossa, eikä moisia kasvatusmetodeita varsinaisesti hyväksytty, mutta kukaan ei myöskään uskaltanut puuttua asiaan.

Teksti on tyypillistä Veskua, mukavaa luettavaa omaperäisellä ja tunnistettavalla tyylillä kirjoitettuna.

Jos nyt jostakin pitää nillittää, niin hieman sellainen tunne tuli, että tässä on tungettu romaanin mittainen idea novellin pituiseen tekstiin. Tämä näyttäytyy lukijalle mm. siinä, että aika paljon tapahtumia vain kerrotaan, ja melko vähän avataan varsinaisiksi kohtauksiksi, jotka toisivat henkilöt ja tapahtumat lähemmäksi lukijaa.

Hauska ja nokkela tarina. Loppu hieman lässähtää, olisin toivonut, että oravajumalan uhkaus eläimeksi muuttumisesta olisi toteutunut, ja olisit saanut siitä irti vielä yhden käänteen. Mutta kaiken kaikkiaan mukava novelli.

Eikös runoudessa olennaista ole, että lukija tekee oman tulkintansa tekstistä?

Pitkällä selitykselläsi riistät lukijalta tämän nautinnon. Sinä olet jo puheenvuorosi saanut; se on sinun runosi. Anna sen elää ja kehittyä lukijan mielessä, muodostaa ajatuksia ja tulkintoja. Luota runoosi, anna sille vapaus.

Ei ole olemassa mitään sääntöä, joka määrää, että tarinan keskeisimmän henkilön pitäisi olla miellyttävä ihminen. Kannattaa myös opetella erottamaan toisistaan päähenkilön ja protagonistin käsitteet: tarinan päähenkilö on aika monessa kirjassa tai elokuvassa joku muu kuin protagonisti, jonka puolelle lukija/katsoja asettuu. Toisinaan päähenkilö on tarinan antagonisti: Hannibal Lecter on oman tarinansa päähenkilö, eikä varmaan monikaan pidä häntä erityisen miellyttävänä. Samalla tavalla Darth Vader/Anakin Skywalker on Star Wars-saagan alkuperäinen keskushenkilö, jonka tekojen ja ratkaisujen ympärille tapahtumat asettuvat. Kiehtovan Vaderista tekee ennenkaikkea se, ettei hän ole yksiselitteisesti paha hahmo.

Pahinta mielestäni on, jos tekstin päähenkilö tai merkittävä sivuhenkilö on yksiulotteinen ja paperinukkemainen valkea ritari tai pahis. Sellainen teksti tuntuu tylsältä ja lapselliselta lukea (jos ei ole itse lapsi) ja tekee tarinasta epäuskottavan. Tämä on aloittelevien kirjoittajien melko yleinen ongelma. Toimivimpia ja kiinnostavimpia henkilöitä ovat sellaiset, jotka eivät ole yksiselitteisesti hyviksiä tai pahiksia, vaan heissä on erilaisia (usen keskenään ristiriitaisia) luonteenpiirteitä, aivan kuten meissä kaikissa on. Usein on kysymys myös näkökulmasta: monet pitävät Äiti Teresaa varsin perustellustikin pyhimyksenä, mutta samaan aikaan kannattaa muistaa, että hänen vanhakantaiset asenteensa ehkäisyä kohtaan edesauttoivat sukupuolitautien leviämistä... Tai fiktion puolelta: ajattele vaikkapa Game of Thronesin päähenkilöitä. Esim. Tyrion Lannister on itsekeskeinen limanuljaska, mutta silti hänen hahmossaan on jotakin varsin sympaattista.

Hyvä ja syvällinen teksti haastaa aina lukijan pohtimaan tavalla tai toisella asioita, parhaimmillaan pakottaa kyseenalaistamaan.

Olennaisinta on, että päähenkilön luonnekuva on sellainen, että se säilyttää uskottavuutensa tarinan sisäisessä maailmassa. Olisi esim. epäuskottavaa, jos vaikkapa Game of Thronesin tai The Walking Deadin maailmaan olisi kirjoitettu protagonistiksi puhtaanvalkea ritari, jossa ei ole ensimmäistäkään negatiivista piirrettä.

Pikaohje tekstien liittämiseen sivustolle:

Avaa haluamasi tiedosto ja tämän sivuston kenttä, johon julkaistavat tekstit liitetään.

Valitse tekstinkäsittelyohjelmassa :Muokkaa > Valitse kaikki. (tai vaihtoehtoisesti klikkaa vasenta painiketta 3 kertaa peräkkäin tekstin marginaalissa) Teksti muuttuu sinisellä maaltuksi. Vie hiiren kursori tekstin päälle ja klikkaa oikeaa painiketta. Valitse valikosta "Kopioi". Sitten vain siirry tänne kirjoittaja.fi -sivustolle, vie kursorin kenttään, johon teksti liitetään, klikkaa hiiren oikeaa painiketta ja valitse avautuvasta valikosta "Liitä".

Jos olet tallentanut novellisi PDF-muotoon, onnistuu tekstin kopiointi silloinkin samalla tavalla (ainakin omppukoneen Esikatselun kautta).

HUOM! Tekstin asettelut eivät aina kopioidu täydellisinä tälle sivustolle, eli novellisi saattaa näyttää ulkoasultaan täällä erilaiselta kuin tiedostona omalla koneella.

Keskustelu-osiolle tämä aihe taitaisi kuulua, mutta vastaan nyt kuitenkin... ;)

Jonkinasteiseksi HPL-faniksi tunnustaudun. Itse kirjoitan enimmäkseen muuta kuin Lovecraftilaista tekstiä, mutta kyllä yksi aavistuksenomaisesti Lovecraftilaista mythosta sivuava novellini julkaistiin taannoin Portissakin, joten lienee suurilla muinaisilla ainakin jonkinasteinen ote meikäläisestä. Tai ainakin hullun arabin kirjoitukset ovat turmelleet sieluani. :D

Mutta siis oikein mielelläni luen muiden HPL-vaikutteisia tekstejä, ja mieluummin vielä sellaisia, joissa on selkeästi omaa näkemystä ja jotka ovat idealtaan, tarinaltaan ja kieleltään enemmän kuin pelkkiä Lovecraft-pastisseja. Että laitahan tulemaan vaan!!!

Toistaiseksi en ole kirjoittanut ensimmäistäkään kokonaista kirjaa, ainoastaan novelleja. Mutta vastaanpa silti. :)

Sinänsähän kaunokirjallisen tekstin ei tarvitse olla todenperäistä, mutta tekstin sisäisen logiikan ja uskottavuuden pitää säilyä loppuun asti.

Lähinnä internetistä ja kirjallisuudesta tulee tietoa haettua. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Riippuu tietenkin tekstin aiheesta ja sisällöstä. Esim. erääseen scifi-tarinaan tuli kerrattua niin kosmologiaa kuin kvanttifysiikkaakin, jotta varsin lennokas ja spekulatiivinen novelli säilyttäisi edes jonkinasteisen uskottavuuden myös niiden silmissä, jotka ovat luonnontieteisiin minua enemmän perehtyneet. Joskus, kun novellini tapahtumat sijoittuvat johonkin todelliseen ympäristöön, tulee myös kesken kirjoitusprosessin käyskenneltyä kyseisessä miljöössä, ehkä enemmänkin tunnelmia haistellen kuin konkreettisia havaintoja tehden. Jos aikoo käyttää tarinassaan esim. tähtitieteellisiä elementtejä ja termistöä, kannattaa myös faktat tarkistaa. Sama koskee kaiken tieteen ja teknologian käyttöä kaunokirjallisuudessa, esim. sitä, jos tarinan päähenkilöllä on jokin sairaus. Kirjoittaja jää takuuvarmasti kiinni, jos väittää päähenkilön sairastavan aidsia, mutta valveutuneen lukijan silmissä oireet viittaavat johonkin aivan muuhun. Jne.

Taustatyöstä ainakin itse ajattelen niin, että jos se on jäänyt tekemättä, niin laiskuus näkyy lukijalle hyvin helposti tarinan uskottavuuden horjumisena sekä siinä, että epäkohdat ja epätarkkuudet vievät lukijan huomion tarpeettomasti pois itse tarinasta. Hyvin hoidettu taustatyö sen sijaan näkyy lukijalle mielestäni niin, ettei lukiessa koko asiaa edes pohdi. Eli periaatteessa laadukas taustatyö ei suoraan näy mitenkään. Muistan kuinka ihan tosissani kiukutti, kun minä pitkän linjan tähtiharrastajana luin Mia Vänskän kirjaa Musta kuu, eivätkä kuun liikkeet kerta kaikkiaan noudattaneet muuten varsin mukiinmenevässä kauhuromaanissa todellisuutta. Vastaavaan olen törmännyt muuallakin, myös ns. ison rahan tuotannoissa niin elokuvissa kuin kirjallisuudessakin.

Houkutuksena on myös, että taustatyö nousee itse tarkoitukseksi. Olennaista taustatyötä tehdessä on muistaa, että veipä se kuinka ison siivun kirjan valmistumiseen käyttämästäsi ajasta ja energiasta, kyse on nimenomaan taustatyötä. Hyvin tehty taustatyö häipyy taustalle ja antaa aina itse tarinan nousta pääosaan.

Pakkohan tätä on kommentoida, jos ei muuten, niin päähenkilön veljen ammatin takia... ;)

Aika lyhyt pätkä, tästä on vaikea vielä vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Sinänsä pidän siitä, että Niklaksella on harvinainen ammatti, tuollaiset ei-niin-jokapäiväiset ammatit luovat aina voimakasta mielikuvaa henkilöstä. Taistelulentäjäthän ovat ammattikunta, josta lähes jokaisella on jonkinlainen (todellisuudessa useimmiten täysin virheellinen, kiitos muutaman varsin epärealistisen Hollywood-leffan...) mielikuva. Yhteen asiaan on kuitenkin pakko kiinnittää huomiota: Lentäjät ja heidän omaisensa puhuvat yksinkertaisesti Midnight Hawkseista, joka on ollut osaston virallinenkin nimi muistaakseni vuodesta 1997. Tuskin kukaan heistä käyttää kankeaa ja kapulakielistä ilmaisua "ilmavoimien taitolento-osasto".

Novellin luettuani huomasin, että tiedän paljon enemmän Niklaksesta kuin kertoja-minästä, jonka nimikin jäi pimetoon. Voisiko Niklas puhutella siskoaan jossain repliikissä nimeltä, jollon kertojan nimi tulisi luontevasti lukijan tietoon? Päähenkilön nimen on hyvä tulla esiin jo tarinan alkupuolella, ellei sen salaamisella ole jokin tarkoitus. Jäin myös miettimään, minkä ikäinen kertoja-minä on. Novellin alkupuolella minusta tuntui, ettei heillä ole Niklaksen kanssa kovinkaan suurta ikäeroa, mutta kun Niklaksen nykyinen työ tuli tietoon (MH:n lentäjät ovat about 30 - 35 -vuotiaita), alkoi äkkiä tuntua, että kertoja onkin 10 - 15 vuotta veljeään nuorempi. Ei ole oikein uskottavaa, että kolmekymppinen nainen tulisi vuosikausiksi loisimaan veljensä nurkkiin vain siksi, että poikaystävän kanssa tuli bänät. Muutenkin kertoja-minä tuntuu ripustautuvan veljensä g-housujen lahkeeseen varsin epäkypsällä tavalla. Kertojan summittainen ikä vois tulla luontevasti ilmi esim sen kautta, mitä hän tekee (opiskelee Jyväskylän yliopistossa, on jossain töissä...?).

Kerronta on sinänsä varsin sujuvaa, eikä pahempia kielellisiä kömmähdyksiä hyppää silmille. Toistoa kannattaa välttää, myös johtolauseissa (ei mielellään peräkkäin kahta johtolausetta, jossa joku lausahtaa jotakin). Esim:

Minulta meni hetki, ennenkuin ymmärsin, mitä Niklas oli juuri lukenut ja sitten lausahdin: "Vau. Alex on siis saamassa Sofin itselleen."
"Siltä näyttää", Niklas lausahti ja tutki eleettömästi kutsun liitteitä."

Olisi sujuvampaa, jos kirjoittaisit yksinkertaisesti "Niklas sanoi ja...."

Otsikosta pidän erittäin paljon. Kolmiapila saa ajattelemaan neliapilaa, joka liittyy kiinteästi Midnight Hawksiin. Nimi herättää samalla mielikuvan mahdollisesti tulossa olevasta kolmiodraamasta. Tai siitä, että Hawksit mahdollisesti menettävät tarinan edetessä jostain syystä yhden lentäjänsä... :)

Jatkoa odotellaan. :)

No olipahan tarina! :D

Itsekin olen jäänyt koulun hiihtokilpailuissa neljänneksi, ja pakko myöntää, että se jos mikä laittaa vituttamaan. Ei siinä mitään, jos häviää kunnolla, mutta neljäs sija on totta tosiaan se pahin.

Tekstiä lukiessa minulle tuli tunne, että tässähän lähes-aikamies osallistuu 9-vuotiaiden poikien hiihtosarjaan onnistuakseen kerrankin voittamaan. Mielikuvaa edesauttoi lähinnä päähenkilön useimmista 9-vuotiaista poikkeava ajatusmaailma. Varsin harva tuon ikäinen sentään on vielä ehtinyt tutustumaan neitseellisen vitun luistavuuteen. Että tavallaan lukijana minulle oli pieni pettymys, kun tuo huumorin tekemisen mahdollisuus, että esim. 16 -vuotias olisi suksinut 9-vuotiaiden sarjassa, jätettiinkin käyttämättä.

Omalla tavallaan brutaalin hauska tarina, eikä mitään erityisiä kielellisiä sudenkuoppiakaan tullut eteen. "Niin sanottu" -ilmaisun kanssa olisin varovainen kaunokirjallisuudessa.

Kiitos! :D