 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Mielenkiintoinen näkökulma sinänsä varsin kaluttuun aiheeseen. Napakka aloitus, joka vangitsee lukijan kiinnostuksen.
Mielestäni tarinan suurin heikkous on jollain tavoin ohueksi jäävä päähenkilö. Heidi tuntuu hieman etäiseltä tyypiltä, kuin satunnainen vastaantulija vilkkaalla kadulla. Vielä hieman enemmän persoonaa hänen hahmoonsa toivoisin, silloin tarinan huolellisesti rakennettu jännitysmomentti nousisi oikeuksiinsa.
Tuosta esineiden/kemikaalien inhimillistämisestä sen verran, että joissain tilanteissa se toimii tehokeinona (etenkin, jos on kyseessä esine, jolla on päähenkilölle erityistä tunnearvoa, olipa sitten kyse vastenmielisyydestä tai kiintymyksestä), mutta muuttuu varsin helposti maneeriksi.
"Heidi kuittasi itsensä ulos laboratorion seinään asennetun laitteen avulla." Kömpelö virke, joka menettelisi koneellisesti käännetyssä ohjekirjan tekstissä. Muotoile uusiksi, lukemieni tekstiesi pohjalta väitän, että osaat kyllä. :)
Minäkin jäin miettimään sitä, että eikö tositilanteessa terveyskeskukseen pelmahtanut tyyppi, jonka sydän ei lyö, mutta joka edelleen kävelee, päätyisi jonkinlaiseen karanteeniin? Kyseessähän on entuudestaan täysin tuntematon sairaus tai tila, jonka seuraamuksista tai tartuntavaarasta kenelläkään ei voi olla tuossa vaiheessa mitään tietoa. Tila, joka on myös täysin kaiken nykytieteen vastainen. Luulisi, että tilanne yritettäisiin varmistaa jollain tavalla.
Avoimeksi jäävä loppu sopii minusta vallan hyvin tähän novelliin, lukijan ajatukset ajautuvat väkisinkin samoille linjoille Heidin kanssa.
