Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Antimateria
QR-Code dieser Seite

Antimateria Hot



MARS 2100-luku

Martin naisviha ei ottanut laantuakseen. Kuinka nuo miehiään törkeästi hyväksikäyttävät hienohelmat pystyivät elämään itsensä kanssa? Suurin osa hänen tietämistään naisista, hänen oma äitinsä mukaan lukien kuuluivat juuri tuohon kategoriaan. Ajelevat miestensä hienoilla autoilla ajatellen niitä näitä, helvetti mitä porukkaa. Miten länsimainen kulttuuri oli päästänytkin naisten aseman niin vapaasti rönsyilemään? Ei arabimaissa ikinä ole ollut mitään kuningattaria, jotka olisivat saaneet naiset valheellisesti uskomaan itseensä. Naisen nimi nainen on hyvä, pinnat sen keksijälle, naisia naidaan, ne synnyttävät ja jos ovat hengissä vielä, toivottavasti eivät, kasvattavat lapsensa. Kun naisten tehtävä synnyttäjinä on loppunut, heidät pitäisi kytkeä Matrix tyyliin johonkin mekanisimiin, jossa he tuottavat lämpöenergiaa miehiselle yhteiskunnalle. Toisaalta ylimääräinen energia oli tarpeetonta nykyisen valtavan energianlähteen ansiosta. Anti-materiareaktori oli onnistuneesti perustettu marsiin 2080-luvulla, jolloin maailman energiaongelmien uskottiin ratkenneen.

MAA
Elettiin vuotta 2100. Sadan viime vuoden aikana tekniikka on kehittynyt vielä enemmän kuin 200-100 vuotta sitten. Oikeastaan tekniikka on ottanut jälleen harppauksia viimeisen 60 vuoden aikana, kun astronautit löysivät maata kohti tulevan asteroidin uumenista strontiumin isotoopin, jota ei uskottu olevan olemassakaan. Tämän avulla kehitetty valtava energianlähde pystyi luomaan olosuhteet antimateriareaktiolle ja reaktorille, joka rakennettiin turvallissuussyistä Marsiin. Ensimmäinen reaktori aiheutti suurta vastustusta maapallon asukkaissa, koska sillä oli valtava turvallisuusriski, sillä antimateriatekniikka oli vielä todella tuntematonta ja sitä ei oltu testattu koskaan aiemmin. Pelot eivät olleet turhia. Ensimmäinen reaktori aiheutti niin valtavan räjähdyksen, että partikkeleja marsista lensi maapallolle asti aiheuttaen ilmakehään pölykerroksen, joka himmensi auringon tuomaa valoa maahan. Kun tekniikka vihdoin saatiin toimimaan ihmiskunta koki mullistuksen, joka mahdollisti ylikansoittuneen maapallon ihmisten muuttamisen siirtokuntiin kuuhun ja marsiin. Oikeastaan olosuhteet maapallolla olivat vastoin kaikkia ennustuksia huonontuneet voimakkaasti ja väestön kasvu räjähtänyt käsiin. Kaikki halusivat pois sieltä. Huono-osaisten alueiden kuten afrikan ja aasian ja latinalaisen amerikan väestö oli siirtynyt amerikkaan ja eurooppaan, jolloin myös rikollisuus oli räjähtänyt käsiin. Alkuperäinen valkoinen väestö oli joutunut pakkautumaan keskusta-alueille ja köyhät kansoittivat lähiöt ja maaseudun. Armeijat olivat joutuneet hylkäämään varuskunnat ja sotilaat vartioivat keskusta-alueiden rajoja. Entiset köyhät olivat voimistuneet, heillä oli maatilat ja tuotantokoneisto käytössään ja varakkaampien oli pakko käydä heidän kanssaan kauppaa elintarvikkeista. Maailmanpankki ja rahajärjestelmät olivat romahtaneet, kun kaikkialla vallitsi anarkia.

KUU
Kuusta oli tullut antimateriavallankumouksen jälkeen maapallon rikkaimpien ihmisten uusi koti. Jo 2040-luvulla suurin osa maailman silmäätekevistä oli päättänyt perustaa sinne siirtokuntia turvallissuussyistä. Nyt siellä oli oma antimateriareaktori ja väkiluku jo 100 miljoonaa. Kuussa valmisteltiin maan valtaamista takaisin köyhiltä yhdessä marssissa asuvien kanssa. Maassa ei ollut vielä antimateriavoimalaitosta, mutta tiedustelutieto oli antanut viitteitä siitä, että tietotaito sen rakentamiseen oli joutunut köyhien käsiin. Jos antimaterialaitos saadaan valmiiksi, kuulaisilla ja marsilaisilla ei ollut enää mitään jakoa. Maalaiset valloittasivat heidät parissa vuodessa.

MARS
Miks mun pitää – biisi 2015 luvulta soi Martin korvien kuulokkeista. Musiikilla tienaaminen ei voinut olla niin vaikeaa, jos keharitkin siihen pystyivät jo melkein sata vuotta sitten. Jotenkin Martti kokee olevansa epäonnistunut ja väliinputoaja, vaikka lukion jälkeen teknilliseen yliopistoon pääsikin. Kaverit olivat päässeet suorittamaan varusmiespalvelustaan ilmavoimiin ja heidän tulevaisuutensa oli taattu hävittäjälentäjinä. Ajat alkoivat olemaan tukalat, oli vain ajan kysymys kun maalaiset saisivat antimateria-tekniikan käyttöönsä. Tällöin piti olla iskukykyä, jota marsilaisilla kyllä riitti – antimateria-tekniikan ansiosta he ovat edelläkävijöitä tekniikassa, tosin heidän liittolaisensa kuulaiset ovat ajamassa heitä kiiinni. Maa pitäisi vallata takaisin, he olivat jo sopineet aluejaosta kuulaisten kanssa. Ajan tärkeydestä huolimatta Martti ei malttanut olla murehtimatta omia ongelmiaan. Hän joutuisi suorittamaan varusmiespalvelustaan tavallisessa varuskunnassa, josta ei ollut käytännössä mitään hyöytyä hänelle, joka valmistuisi diplomi-insinööriksi viiden vuoden päästä. Ajanhukkaa, Martti puhahti. Perkele, rahat ovat lopussa verkkopankin pikasovellusta katsoessaan. Taas pitäisi mennä myymään persettään jollekkin vuokrafirmalle, vitun vitun vittu. Opintotukikin oli niin pieni, että se meni jo ensimmäisenä viikonloppuna. No on ainakin muita samassa asemassa olevia Martti yritti rauhoitella itseään.

Noona oli palkattu armeijan leipiin kartoittamaan eri mahdollisuuksia maalaisten tuhoamiseksi. Hän työskenteli pitkää päivää laboratoriossa tehtävinään selvittää eri virus- ja bakteerikantojen vaikutusta ihmiselle. Kloonitekniikka mahdollisti ihmiskokeiden välittömän testaamisen ja ne olivat sallittuja sillä maalaisten uhka kasvoi kasvamistaan. Strontiumin isotoopin löytämisen yhteydessä oli tehty myös toinen löyty sattumalta. Asteroidi oli kuljettanut myös massaa, josta oli havaittu löytyvän ensin eloperäiseltä vaikuttavia bakteereita. Bakteerit olivat osoittautuneet kuitenkin viruksiksi, jotka suljettiin tarkoin turvakapseleihin. Kun tutkijat avasivat myöhemmin kapselit olivat virukset kadonneet, oikeastaan koko kapselit, jotka kestivät muun muassa 5000 asteen kuumutta oli sulanneet. Ensin työtä epäiltiin vakoojan kolttosiksi, mutta ihmeteltiin, miksei kapselia oltu varastettu ja toiseksi miten se oli voitu sulattaa, kun antimateriatekniikkakaan ei vielä ollut käytössä. Ratkaisun täytyi olla jotenkin virusmassassa. Niin se olikin, Noonan edeltäjät selvittivät että yksinkertaiset virukset pystyivät muuttamaan ulottovuudesta toiseen, eli toiseen aikaan ja paikkaan. Ne tekevät sen, jos ne sullotaan tiivisti esimerkiksi säilytyskapseliin. Siirtymisessä vapautuu valtava määrä energiaa, oikeastaan kyse on antimateriareaktiosta, mikä selittää kapselin sulamisen. Noonan tehtävä on selvittää voiko virusten siirtymää jotenkin kontrolloida. Taylorin polynomin avulla Noona oli onnistunut luomaan kaavan, joka ennusti 95 % oikein virusmassan siirtymän. Kun pelkkää aika-muuttujaa muokattiin sai Noona siis virusmassan lähes aina tietyllä ajanhetkellä palaamaan takaisin lähtöpaikkaansa. Paikkamuuttujan muovaaminen olisi haastavampaa, mutta jos se onnistuisi, saisi Noona maapallon väen alistumaan.

MAA
Varakkaiden rivit olivat murenemassa kaikilla rintamilla. Lisäksi he olivat tietoisia kuussa ja marsissa asuvien kaltaistensa suunnittelevan iskua, joka veisi myös heidät mennessään. Köyhien tiedustelijoita oli puolestaan soluttautunut mars- ja kuulaisten joukkoon ja he olivat vähintään yhtä perillä tulevasta iskusta kuin hekin. Lisäksi köyhien uskottiin valmistavan aseita, joilla voisi tuhota heidän lisäkseen myös mars- ja kuulaiset. Suomesta oli tullut varakkaiden ydinaluetta, joissa köyhien määrä oli vähäinen. Suomen presidentti edusti koko entisen Euroopan ja Venäjän alueen ylintä sotilaallista käskyvaltaa. Presidentti oli kahden vaiheella, hän tiesi että hänen lähimpien turvamiesten joukossa oli vuotaja ja hänen aikansa kävisi vähiin, päättäisikö hän ampua bioaseet Aasiaan ja Afrikkaan, joka tekisi lopun puolista vastarinnan joukoista, mutta joka aiheuttaisi pakostikin epidemioita myös omissa joukoissa.

MARS
Noona oli läpimurron keskellä. Taylorin polynomin paikka-muuttuja antoi 100% tuloksia virusmassan siirtämiseen. Hän pystyisi siirtämään nyt virusmassan vaikka maapallolle, jolloin se alkaisi tuhota asukkaita. Aika-avaruuteen tulisi pieni vääristymä, musta-aukko, joka välittäisi massan maahan. Tämän täytyi tapahtua tyhjiössä, muuten se imaisisi ympärillä olevan aineen, eli koko mars-planeetan itseensä ja posauttaisi myös maapallon hajalle, kun mars-planeetta tiivistyisi maan kohdalle. Noonalla oli käsissään apokalyptinen ase. Hän pystyisi hetkessä aiheuttamaan tuhon koko maapallon asukkaille.

Ylläpidon palaute

 
Antimateria 2015-08-25 18:11:00 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    August 25, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka sasikain!

Nyt on paljon asiaa lyhyessä paketissa. Jopa hieman liikaa, mutta täytyy sanoa, että tuossa on todella scifin, kunnon scifin, ainekset kasassa.

Kirjoita yksinkertaisesti. Aloitat jollain omituisella irtonaisella naisasialla, jonka kertojasta ei ole tietoa. Sitten tulee joku jälleen irrallinen energiatiedotus.
Eli ota selkeä ajatus ja valmistele juoni ja se, mitä haluat lukijalle kertoa. Juoni sai tässä pieniä punaisia lankoja, mutta seuraaminen oli hankalaa kaiken teknisen hässäkän keskellä. Miten olet ajatellut alkaa kuljettamaan tarinaa? Henkilöt, paikat, tapahtumat jne.

Vältä puhekielen termejä, kuten posauttaa.

Tämä toimii jonkinlaisena prologina ja tekee kyllä pohjan vankalle scifiseikkailulle! Todella hyvin sinulla tuntuu olevan tekniikka hallussa! :)

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.8  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Antimateria 2015-08-29 07:58:42 KirjoittajaNevá
Arvosana 
 
3.0
KirjoittajaNevá Arvostellut: KirjoittajaNevá    August 29, 2015
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Aika hyvä tarina mutta enemmänkin tämä oli tulevaisuuteen liittyvää tietotekstiä. Kunnonm scifiä riittää!!!!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Antimateria 2015-08-26 07:27:53 liskomies
Arvosana 
 
2.5
liskomies Arvostellut: liskomies    August 26, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tämä on ilmeisesti osa jonkinlaista suurempaa kokonaisuutta, ja sellaisena vaikea arvioida.

Annoin noin vähän tähtiä, koska itse tarina ei edennyt oikeastaan ollenkaan. Aika vahvalti olen Alapon kanssa samaa mieltä. Huomattava osa tekstistä oli puhdasta infodumppausta, joka on monen (lue: lähes jokaisen) aloittelevan scifistin helmasynti. Infodumppaus tarkoittaa sitä, että innostutaan kertomaan keksitystä maailmasta ja teknologiasta, jolloin varsinainen tarina luiskahtaa kuin vaivihkaa taka-alalle. Todellisuudessa pitäisi kuitenkin pyrkiä päinvastaiseen: huolella suunniteltu maailma kaikkine hienoine teknologioineen ja tieteineen on välttämätön, mutta se täytyy raaskia siirtää taustalle, jotta itse tarina herää henkiin. Aina. Muutoin tarina on kuin lukisi fysiikan kirjaa tai antimateriareaktorin käyttöohjetta. Samat taustatiedot, jotka nyt kerroit omissa kappaleissaan, olisi saanut vallan hyvin näytettyä myös päähenkilöiden Martina ja Noonan kautta sitä osin, kun se tarinan kannalta on tarpeen. Silloin teksti olisi ollut kevyempää ja mielenkiintoisempaa lukea, ja lukija olisi palkittu tarinan etenemisellä.

Epäilemättä Martti ja Noona jossain vaiheessa kohtaavat, ja siinä on paljon potentiaalia tarinalle kehittyä huikeaksikin scifi-seikkailuksi. Eli hienon maailman olet luonut, mutta nyt se pitäisi vain saattaa varsinaisen tarinan muotoon. :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS