Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Ihan kiva satu missä on aika klassisen tuntuinen opetus. Voin kuvitella että tämä nuori kertoja sitten vanhana kertoo samaa satua omille lapsenlapsilleen. Hyvä kiertämään.

Mitään kovin erityistä uutta tässä ei tuntunut olevan, mutta hyvin kierrätetty perinteisen opettavaisen lasten sadun aineksia.

Jaa... tämä ei nyt ihan auennut. Jotain tyyppejä kirjoittelemassa nimimerkeillä jollekin nettipalstoille... oliko tässä joku pointtikin?

Enpä osaa hirveästi muuta sanoa tähän, kuin että tämä vaatisi jonkun selkeämmän johtoajatuksen, jota pitäisi tuoda esiin. Nyt tämä jää vain sanahelinäksi, turhaksi tarinoinniksi mistä ei saa kiinni, millä ei tunnu olevan merkitystä ja joka ei kiinnosta millään lailla. Kuka on Susiraja, kuka on Päivänsäde1, kuka on LALakeus, kuka on Korven kaunotar, kuka on Leena??? Mistään näistä ei tämän luettua ole minkäänlaista käsitystä.

Oikeinkirjoitus sentään ihan hyvin hanskassa, joistain pienistä virheistä huolimatta.

Tässä oli kyllä jonkinlainen idea, mutta minulle teksti ei saanut sitä kunnolla avattua. Joo, minä-kertoja oli miettinyt kätensä tukemista tehosekoittimeen ja tappanut pikku Samuelin, ja nyt pojan vanhemmat suree televisiossa ja poliisit (?) on tulossa hakemaan. Mutta ei ole oikein mitään mikä saisi lukijaa, ainakaan minun kaltaista, välittämään tästä. Lähinnä suututtaa että miksi se Samuel piti muka mennä tappamaan, siksikö että oli maininnut kuolleen aviomiehen? Missasinko jotain? Vai onko tarkoitus että kyseessä on niin mielenvikainen tyyppi että ihan vain tämän takia tappaa pikku pojan? Sitten olisi vaatinut kyllä vähän lisää avaamista.

"Täällä pätevät majakan lait."

Mielikuvitusta kutkuttavasti sanottu. Tästä tulee jotenkin aavemainen fiilis. Ihan kuin oltaisi jossain toisessa maailmassa, missä meidän maailmamme lait eivät päde. Vain majakan lait.

Hirveästi tässä ei avata mistä oikein on kyse, vaan jätetään enemmän mysteeriksi. Mutta hyvin kirjoitettu. Tosin sanoisin, että tämä olisi toiminut paremmin, jos ei olisi spesifioitu että ollaan juuri Bengtskärillä. Se liittää tämän oikeaan maailmaan, ja rikkoo ainakin itselleni vähän tätä aavemaista mystiikkaa. Jos tämä olisi vain joku mystinen majakkasaari niin maaginen toisen maailman tunnelma olisi voinut upota vielä syvemmälle.

Tällainen tunne minulle ainakin tästä tuli.

Hmm. Tämä vaikuttaa jotenkin sekavalta. No, se varmaan selittyy sillä, jos teksti on vielä keskeneräistä, kuten sanoit. Ehkä kommenteistani on vielä apua, vaikka tämä onkin jo vähän vahempi teksti. Tarina kaiketi jatkuu pitemmällekin? Oliko nämä luvutkin vasta jonkinlaisia tiivistelmiä? Ne vaatisi mielestäni vähän lisää selitystä, avausta siitä minkälaisessa maailmassa tässä eletään, mistä koko jutussa on ylipäätään kyse ym. Tästä nyt jäi lähinnä mieleen virkapukuisia uniformu-armeija-oravia, jotka litkii tammenterhokonjakkia. Mikä kyllä kuulostaa hauskalta idealta! :P Mutta ns tarinan juju ei ihan vielä mulle auennut.

Hyvin näyttäisi jatkuvan tämä. Uskottavasti kuvaat tämän hahmon elämää ja tunteita. Etenkin se kirpaisi kun äiti repi syntymäpäivänä kortin palasiksi. :(

Kirjoitat hyvin, ja tunnelma muuttuu sopivasti kun päähahmo vanhenee. Ensin ei oikein ymmärrä kaikkea, sitten alkaa ymmärtää mihin äiti on vajoamassa, ja ei itse halua joutua samaan jamaan, vaikka pahasti alkaa näyttää siltä että aika samaan on hänkin joutumassa. Hirveän paljon juonta tässä ei ainakaan vielä ole, vaan enemmän sellaista yleisempää kuvailua mihin tämän hahmon elämä on menossa, mutta toimii ihan hyvin. Hahmon nimeä ei taidettu vielä mainita missään? Sinänsä se toimii minä-kertojalla ihan hyvin, mutta kun tässä on jo ainakin Maria ja Marcus mainittu niin alkaa tuntua vähän hassulta että päähahmon nimi ei ole tiedossa.

Varmaan tämä jatkuu vielä? Jos tulee paljon lisää versioita niin olisi varmaan hyvä pyytää ylläpitoa poistamaan vanhat versiot (kun niitä ei taida voida itse poistaa) jos niissä on sama sisältö mikä on myöhemmin mukana uudemmissakin, kuten edellisessä versiossa on tämän alku, eikä tainnut olla mukana mitään sellaista mitä tässä ei ole.

Tykkäsin kovasti tän tarinan scifipuolesta. Aika vähän näin tieteellistä scifiä taidetaan tänne kirjoittaa. Pisteitä aikadilataation huomioimisesta! (Vaikka nyt loppuun luettuani tajuan että sehän oli novellin nimessäkin.)

Alkukatsaus tulevan maailman yleistilaan oli ihan hyvä avaus, ennen kuin siirryttiin itse tarinaan. Sekä Sam että Kate olivat hyviä ja samaistuttavia hahmoja.

Kritiikkiä annan siitä että olisin odottanut että tuo uusi planeetta olisi vähän eksoottisempi paikka. Todellakin aika Earth 2 kun siellä on ihan samanlaisia kasveja ja eläimiä kuin täällä ja ihmisiäkin. Myöskin ihmetyttää että kapteeni ja perämies päättävät jättää muut matkustajat herättämättä "kuherruskuukautensa" takia. Itse ainakin tavallisena matkustajana suuttuisin tuosta heille aika kovasti. Nojaa, tavallaan kai ihan ymmärrettävä ajatus, mutta luulisi nyt että muillakin on oikeus nähdä tuo planeetta kuin heillä. Sekään ei ihan täysin avautunut mulle että miksi heidät lopussa laitettiin nukkumaan vielä 500 vuotta. Oliko ajatus että he ehtisivät kehittää lääketiedettä sinä aikana niin että tuo lisääntymisongelma saataisiin ratkaistua? Joka muutenkin mun mielestä pääteltiin aika kevyin todistein.

Mutta mutta. Siisti ajatus kyllä että Neil ehti paikalle ennen isäänsä, ja ehti jo saada lapsenlapsenlapsenlapsiakin. Ajan ohittamia tosiaan. Vähän jäi tosin mietityttämään että miten Neil & co tiesi mihin Sam & Kate oli mennyt kun heidän alus ei hiilimonoksidin takia jäänytkään sille ensimmäiselle planeetalle?

Ulkoasussa vähän häiritsi sivunumerot. Ne olisi voinut poistaa kun tässä nyt ei mitään sivuja ole. Samoin ilmeisesti tekstiä kopioidessa rivinvaihto-tavuviivoja oli kopioitunut mukaan, jotka vähän häiritsi.

Mutta oikein hyvä tarina!

Tämä olikin mielenkiintoista luettavaa. Jatkuu ilmeisesti vielä? Toivottavasti saat kirjoitettua loputkin, olisi kyllä kiva lukea.

Vähän oli häiritseviä kirjoitusvirheitä ja joissain kohdissa vähän naiivin oloista kerrontaa, mutta itse sisältö oli täyttä asiaa.

Alku oli kuin Meduusan isku leffa, kun numero 7 herää Jason Bournen tapaan muistamatta mistään mitään, niin odotin jotain sen tapaista, mutta ihan eri juttuhan tämä on. Mutta hyvin sai lukijan kiinnostumaan tilanteesta, oli suorastaan pakko lukea lisää. Hyvää kamaa oli myös Äänen lausahdus että ei sellaista voi tappaa joka ei ole elävä, tms. Vaikkakin kai kloonit periaatteessa on ihan eläviä? Syntyneet vain eri tavalla.

Parasta antia oli ilman muuta moraaliset haasteet joita hahmoille tässä tuputettiin. Etenkin Alecin koetus kun joutui päättämään marjoilla kuka elää ja kuka kuolee. Tiukka päätös, ja täysin ymmärrettävä, vaikkakaan ei tosiaan kovin sankarillinen ratkaisu. Äänen toteamus tämän jälkeen oli myös loistava, siitä miten kasvava nuori mies tarvitsee vitamiineja. Karu opetus Thomasille. Tähän myöskin palattiin siististi kun Alec pelkäsi että kostaako Thomas tämän nyt kun hänen henkensä oli sen varassa että Thomas pitää nappia alhaalla.

Vaikka Thomas olikin alkuun aika ärsyttävä, niin sisäinen individualistini kuitenkin huusi hänen puolestaan, kun hän huomautti heidän olevan orjia vailla vapaata tahtoa. Tästä olisi ehkä voinut saada enemmänkin irti. Tai ehkä myöhemmin vielä saadaankin? Esimerkiksi nyt kun he ovat päässeet pois laitoksesta, niin estääkö mikään heitä pakenemasta? Thomas ainakin voisi hyvin ottaa hatkat nyt kun siihen on mahdollisuus. Aika helposti Ääni tuntui heihin luottavan. Vaikka totesikin sen itsekin, tavallaan ainakin. Tai ehkä Ääni voi yhä hallita niitä tatuointeja kaukaakin? Olisi kyllä kiva saada jatkoa.

Jännä ajatus että nämä kloonit ovat tosiaan syntyneet koeputkista sellaisina kuin ovat, ilman mitään omia muistoja mutta silti tiedostaen millainen maailma yleisesti on (tai oli). Ja pohdinnan arvoinen kysymys lukijalle, että onko tällainen miten oikeutettua, vaikka sitten olisikin isoja haasteita maailmassa joita varten nämä on kehitetty. Ei hirveästi voi moittia niitäkään versioita jotka päättivät ryhtyä terroristeiksi. Kloonaajien syyksi kaikki niiden teot mielestäni menee. Ja jännä ajatus lähteä ajamaan takaa toisia versioita itsestään. Tämä oli loistavasti sanottu: "Tai siis, kun he ovat me ja me emme ole mitään järjen jättiläisiä. Kuinka fiksuja he voivat olla?" :D

Hyvä konsepti tosiaan, joka herättää paljon ajatuksia vapaudesta, moraalista ja muusta!

Tämä oli mielenkiintoinen ja omalaatuisella, vähän mystisellä tavalla kerrottu tarina. Tykkäsin myös Piano-novellistasi, ja selvästi näissä on jotenkin saman tyylistä kerrontaa. Piano oli ehkä kuitenkin vähän parempi, mutta hyvä tämäkin.

Tykkäsin siitä miten ihmishahmoja ei kuvailtu oikeastaan yhtään, vaan viitattiin vain pariskuntana. Oleellisestihan tämä oli kamppailu talon ja siinä piileskelevän pahuuden välillä, ja ihmisparat nyt vain sattui joutumaan tähän pelinappuloiksi. Tykkäsin myös että pahuutta ei mitenkään selitelty, se vain oli talossa asuva pahuus.

Ohikulkevaa vanhaa naista jo kommentoitiinkin, sen olisin itsekin jättänyt pois, tuntui vähän turhalta lisältä, joka ei tuonut mitään tarinaan.

Tässä ei ole kakkoslukua. Ensimmäisestä hypätään kolmanteen. Muutenkin tuntuu vähän turhalta jakaa tämä erillisiin lukuihin, kun teksti on kuitenkin aika lyhyt ja tarina hyvin jatkuva.

Ja viimeisenä pienenä kritiikkinä niin vähän tarinan sujuvuutta mielestäni haittasi kun ilmaistiin niin tarkasti että 22 päivää menisi ennen kuin pahuus voisi syödä heidät. Tähän mystiseen tyyliin sopisi paremmin jos ei mentäisi noin yksityiskohtiin, ja muutenkin tuosta herää kysymys että miksi juuri 22 päivää, mitä ehkä olisikin turha alkaa selittelemään.

Tämä oli paras kokonaisuus mitä olen sinulta lukenut. Tarina itsessään nyt ei ole kovin ihmeellinen, mutta se ei tuntunutkaan olevan tässä pääasia. Tämä tulevaisuuden maailma on hyvin ideoitu, ja aika realistisenkin tuntuinen. Johonkin tällaiseen ehkä tullaankin päätymään, kun ihmiskunta ei tunnu koskaan ottavan opikseen...

Tarinassa ei ollut hirveästi jännitystä, mutta eipä toisaalta tarvettakaan. Lopputaistelu toi vähän sitäkin mukaan. Ehkä olisi voinut vähän selkeämmin huomioida sen että yhdessä kohtaa hypättiin jotain yli vuosi eteenpäin, kun Ernon koulutus olikin yhtäkkiä jo päättynyt. Myös tarinan loppu tuli vähän yllättäen, sitä olisi voinut vähän pitkittääkin.

Teksti oli hyvin kirjoitettu. Ainoa mikä erityisemmin pisti silmään oli termi "non-letaali" mitä käytit aseista jossain kohtaa. Eikö tälle ole mitään järkevää suomennosta?

"Hauska" yksityiskohta oli kommentti USA:n ja Meksikon välisestä kesken jääneestä muurista jota Trump ilmeisesti oli alkanut rakennuttamaan, etenkin näin vuonna 2020 lukiessa. Pahasti yliarvioit miten pitkälle tuo projekti pääsisi (ainakin nyt näyttää siltä). :D

Ja yhdessä kohtaa sait minut oikeasti liikuttumaan. Nimittäin kun Erno näki kuvan sinivalaasta, ja kerrottiin että sinivalas oli suurin eläin mikä oli koskaan ollut olemassa. Kauhean surullista kun tajusin että ne oli kuollut sukupuuttoon. :(