Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Tämä olikin pitkä kertomus, hyvää lukemistä muutamalle illalle.

En tiedä missä järjestyksessä olet kirjoittanut näitä vanhempia tarinoitasi, mutta olenko oikeassa jos arvaan, että tämä on sieltä vanhemmasta päästä? Tuntuu nimittäin että olet selvästi kehittynyt kirjoittanana tämän jälkeen.

Sanon näin koska tässä kerrotaan aika paljon asioita hyvin suoraan. Aika paljon sellaisia asioita joita ei välttämättä tarvitsisikaan erikseen mainita, jotka lukija kyllä pystyisi päättelemään itsekin. Tässä nyt jonkinlainen esimerkki siitä mitä tarkoitan: "Ehkä Orre oli jo sen verran viinin vaikutuksen alaisena, että ilmoille heitetty viesti kolahti tajunnassa kuohauttaen kuumaa verta, tai ehkä hän ei muulloinkaan sietänyt itseensä kohdistuvia ivallisia huomautuksia. Sellaiseksi hän nyt koki kulkurin lausuman." Tuo viimeinen lause on lukijalle aika selvä vaikkei sitä erikseen sanottaisikaan. Myöskin päähahmon ajatuksia kerrotaan aika suoraan, mielestäni ehkä turhankin paljon, mutta sitten taas oli joitain kohtia missä vain kerrottiin tapahtumat, mutta jäin kaipaamaan hahmojen ajatuksia. Ainakin se missä Catorin luultiin häipyneen yöllä, niin siitä Amand ja Almar keskustelivat, mutta sitten kun Cator palasi kun olikin vain mennyt tekemään veneelle mastoa, niin tähän olisin halunnut nähdä muiden reaktion. Mutta niin, nämä tällaiset asiat olet mielestäni kertonut paljon paremmin monissa muissa novelleissasi.

Itse tarina oli ihan mielenkiintoinen. Etenkin Samsumarin/Amandin hiljalleen paljastuva yhteys Barne Orreen, ja jännä paljastus että oikea Orre olikin kaapattu orjaksi ja Yarle Haffir ilmeisesti esitti Orrea. Kulkurit tuntuivat myös hyvin mielenkiintoiselta porukalta. Ja Morara oli hyvä keksintö, etenkin Samsumarin temppu luoda illuusio tästä kuolleiden valtakunnasta. Tykkäsin myös siitä miten Catorin hahmoon pikku hiljaa tuli paljon uusia ulottuvuuksia.

Tähän maailmaan missä eletään olisi ollut kiva päästä vähän syvemmällekin. Ja vähän täytyy myös huomauttaa joistain yksityiskohdista, joissa päähenkilöt pääsivät mielestäni vähän liian helpolla. Esimerkiksi Barne Orre joka ilmeisesti todellisuudessa oli Yarle Haffir oli aika helposti höynäytettävissä kolikkojen muuttamis silmänkääntötempulla. Ja eikö tuo Mahalman superaseen olemassaolo ollut kuitenkin myös Haffirin tiedossa, niin miten hän ei osannut varautua siihen että joku saattaisi yrittää käyttää sitä? Tai jos ei ollut, niin olisi voinut jotenkin mainita että miksi ei. Ja olisi ollut kiva myös tietää löysikö Emrajany vanhempiaan, se jäi tässä avoimeksi.

Mutta ihan kiva tämäkin oli lukea, vaikka joudun antamaan vähän vähemmän tähtiä kuin monille muille tarinoillesi.

Hmm. Tämä vaikuttaa jotenkin sekavalta. No, se varmaan selittyy sillä, jos teksti on vielä keskeneräistä, kuten sanoit. Ehkä kommenteistani on vielä apua, vaikka tämä onkin jo vähän vahempi teksti. Tarina kaiketi jatkuu pitemmällekin? Oliko nämä luvutkin vasta jonkinlaisia tiivistelmiä? Ne vaatisi mielestäni vähän lisää selitystä, avausta siitä minkälaisessa maailmassa tässä eletään, mistä koko jutussa on ylipäätään kyse ym. Tästä nyt jäi lähinnä mieleen virkapukuisia uniformu-armeija-oravia, jotka litkii tammenterhokonjakkia. Mikä kyllä kuulostaa hauskalta idealta! :P Mutta ns tarinan juju ei ihan vielä mulle auennut.

Hyvin näyttäisi jatkuvan tämä. Uskottavasti kuvaat tämän hahmon elämää ja tunteita. Etenkin se kirpaisi kun äiti repi syntymäpäivänä kortin palasiksi. :(

Kirjoitat hyvin, ja tunnelma muuttuu sopivasti kun päähahmo vanhenee. Ensin ei oikein ymmärrä kaikkea, sitten alkaa ymmärtää mihin äiti on vajoamassa, ja ei itse halua joutua samaan jamaan, vaikka pahasti alkaa näyttää siltä että aika samaan on hänkin joutumassa. Hirveän paljon juonta tässä ei ainakaan vielä ole, vaan enemmän sellaista yleisempää kuvailua mihin tämän hahmon elämä on menossa, mutta toimii ihan hyvin. Hahmon nimeä ei taidettu vielä mainita missään? Sinänsä se toimii minä-kertojalla ihan hyvin, mutta kun tässä on jo ainakin Maria ja Marcus mainittu niin alkaa tuntua vähän hassulta että päähahmon nimi ei ole tiedossa.

Varmaan tämä jatkuu vielä? Jos tulee paljon lisää versioita niin olisi varmaan hyvä pyytää ylläpitoa poistamaan vanhat versiot (kun niitä ei taida voida itse poistaa) jos niissä on sama sisältö mikä on myöhemmin mukana uudemmissakin, kuten edellisessä versiossa on tämän alku, eikä tainnut olla mukana mitään sellaista mitä tässä ei ole.

Tykkäsin kovasti tän tarinan scifipuolesta. Aika vähän näin tieteellistä scifiä taidetaan tänne kirjoittaa. Pisteitä aikadilataation huomioimisesta! (Vaikka nyt loppuun luettuani tajuan että sehän oli novellin nimessäkin.)

Alkukatsaus tulevan maailman yleistilaan oli ihan hyvä avaus, ennen kuin siirryttiin itse tarinaan. Sekä Sam että Kate olivat hyviä ja samaistuttavia hahmoja.

Kritiikkiä annan siitä että olisin odottanut että tuo uusi planeetta olisi vähän eksoottisempi paikka. Todellakin aika Earth 2 kun siellä on ihan samanlaisia kasveja ja eläimiä kuin täällä ja ihmisiäkin. Myöskin ihmetyttää että kapteeni ja perämies päättävät jättää muut matkustajat herättämättä "kuherruskuukautensa" takia. Itse ainakin tavallisena matkustajana suuttuisin tuosta heille aika kovasti. Nojaa, tavallaan kai ihan ymmärrettävä ajatus, mutta luulisi nyt että muillakin on oikeus nähdä tuo planeetta kuin heillä. Sekään ei ihan täysin avautunut mulle että miksi heidät lopussa laitettiin nukkumaan vielä 500 vuotta. Oliko ajatus että he ehtisivät kehittää lääketiedettä sinä aikana niin että tuo lisääntymisongelma saataisiin ratkaistua? Joka muutenkin mun mielestä pääteltiin aika kevyin todistein.

Mutta mutta. Siisti ajatus kyllä että Neil ehti paikalle ennen isäänsä, ja ehti jo saada lapsenlapsenlapsenlapsiakin. Ajan ohittamia tosiaan. Vähän jäi tosin mietityttämään että miten Neil & co tiesi mihin Sam & Kate oli mennyt kun heidän alus ei hiilimonoksidin takia jäänytkään sille ensimmäiselle planeetalle?

Ulkoasussa vähän häiritsi sivunumerot. Ne olisi voinut poistaa kun tässä nyt ei mitään sivuja ole. Samoin ilmeisesti tekstiä kopioidessa rivinvaihto-tavuviivoja oli kopioitunut mukaan, jotka vähän häiritsi.

Mutta oikein hyvä tarina!

Tämä olikin mielenkiintoista luettavaa. Jatkuu ilmeisesti vielä? Toivottavasti saat kirjoitettua loputkin, olisi kyllä kiva lukea.

Vähän oli häiritseviä kirjoitusvirheitä ja joissain kohdissa vähän naiivin oloista kerrontaa, mutta itse sisältö oli täyttä asiaa.

Alku oli kuin Meduusan isku leffa, kun numero 7 herää Jason Bournen tapaan muistamatta mistään mitään, niin odotin jotain sen tapaista, mutta ihan eri juttuhan tämä on. Mutta hyvin sai lukijan kiinnostumaan tilanteesta, oli suorastaan pakko lukea lisää. Hyvää kamaa oli myös Äänen lausahdus että ei sellaista voi tappaa joka ei ole elävä, tms. Vaikkakin kai kloonit periaatteessa on ihan eläviä? Syntyneet vain eri tavalla.

Parasta antia oli ilman muuta moraaliset haasteet joita hahmoille tässä tuputettiin. Etenkin Alecin koetus kun joutui päättämään marjoilla kuka elää ja kuka kuolee. Tiukka päätös, ja täysin ymmärrettävä, vaikkakaan ei tosiaan kovin sankarillinen ratkaisu. Äänen toteamus tämän jälkeen oli myös loistava, siitä miten kasvava nuori mies tarvitsee vitamiineja. Karu opetus Thomasille. Tähän myöskin palattiin siististi kun Alec pelkäsi että kostaako Thomas tämän nyt kun hänen henkensä oli sen varassa että Thomas pitää nappia alhaalla.

Vaikka Thomas olikin alkuun aika ärsyttävä, niin sisäinen individualistini kuitenkin huusi hänen puolestaan, kun hän huomautti heidän olevan orjia vailla vapaata tahtoa. Tästä olisi ehkä voinut saada enemmänkin irti. Tai ehkä myöhemmin vielä saadaankin? Esimerkiksi nyt kun he ovat päässeet pois laitoksesta, niin estääkö mikään heitä pakenemasta? Thomas ainakin voisi hyvin ottaa hatkat nyt kun siihen on mahdollisuus. Aika helposti Ääni tuntui heihin luottavan. Vaikka totesikin sen itsekin, tavallaan ainakin. Tai ehkä Ääni voi yhä hallita niitä tatuointeja kaukaakin? Olisi kyllä kiva saada jatkoa.

Jännä ajatus että nämä kloonit ovat tosiaan syntyneet koeputkista sellaisina kuin ovat, ilman mitään omia muistoja mutta silti tiedostaen millainen maailma yleisesti on (tai oli). Ja pohdinnan arvoinen kysymys lukijalle, että onko tällainen miten oikeutettua, vaikka sitten olisikin isoja haasteita maailmassa joita varten nämä on kehitetty. Ei hirveästi voi moittia niitäkään versioita jotka päättivät ryhtyä terroristeiksi. Kloonaajien syyksi kaikki niiden teot mielestäni menee. Ja jännä ajatus lähteä ajamaan takaa toisia versioita itsestään. Tämä oli loistavasti sanottu: "Tai siis, kun he ovat me ja me emme ole mitään järjen jättiläisiä. Kuinka fiksuja he voivat olla?" :D

Hyvä konsepti tosiaan, joka herättää paljon ajatuksia vapaudesta, moraalista ja muusta!

Tämä oli mielenkiintoinen ja omalaatuisella, vähän mystisellä tavalla kerrottu tarina. Tykkäsin myös Piano-novellistasi, ja selvästi näissä on jotenkin saman tyylistä kerrontaa. Piano oli ehkä kuitenkin vähän parempi, mutta hyvä tämäkin.

Tykkäsin siitä miten ihmishahmoja ei kuvailtu oikeastaan yhtään, vaan viitattiin vain pariskuntana. Oleellisestihan tämä oli kamppailu talon ja siinä piileskelevän pahuuden välillä, ja ihmisparat nyt vain sattui joutumaan tähän pelinappuloiksi. Tykkäsin myös että pahuutta ei mitenkään selitelty, se vain oli talossa asuva pahuus.

Ohikulkevaa vanhaa naista jo kommentoitiinkin, sen olisin itsekin jättänyt pois, tuntui vähän turhalta lisältä, joka ei tuonut mitään tarinaan.

Tässä ei ole kakkoslukua. Ensimmäisestä hypätään kolmanteen. Muutenkin tuntuu vähän turhalta jakaa tämä erillisiin lukuihin, kun teksti on kuitenkin aika lyhyt ja tarina hyvin jatkuva.

Ja viimeisenä pienenä kritiikkinä niin vähän tarinan sujuvuutta mielestäni haittasi kun ilmaistiin niin tarkasti että 22 päivää menisi ennen kuin pahuus voisi syödä heidät. Tähän mystiseen tyyliin sopisi paremmin jos ei mentäisi noin yksityiskohtiin, ja muutenkin tuosta herää kysymys että miksi juuri 22 päivää, mitä ehkä olisikin turha alkaa selittelemään.

Tämä oli paras kokonaisuus mitä olen sinulta lukenut. Tarina itsessään nyt ei ole kovin ihmeellinen, mutta se ei tuntunutkaan olevan tässä pääasia. Tämä tulevaisuuden maailma on hyvin ideoitu, ja aika realistisenkin tuntuinen. Johonkin tällaiseen ehkä tullaankin päätymään, kun ihmiskunta ei tunnu koskaan ottavan opikseen...

Tarinassa ei ollut hirveästi jännitystä, mutta eipä toisaalta tarvettakaan. Lopputaistelu toi vähän sitäkin mukaan. Ehkä olisi voinut vähän selkeämmin huomioida sen että yhdessä kohtaa hypättiin jotain yli vuosi eteenpäin, kun Ernon koulutus olikin yhtäkkiä jo päättynyt. Myös tarinan loppu tuli vähän yllättäen, sitä olisi voinut vähän pitkittääkin.

Teksti oli hyvin kirjoitettu. Ainoa mikä erityisemmin pisti silmään oli termi "non-letaali" mitä käytit aseista jossain kohtaa. Eikö tälle ole mitään järkevää suomennosta?

"Hauska" yksityiskohta oli kommentti USA:n ja Meksikon välisestä kesken jääneestä muurista jota Trump ilmeisesti oli alkanut rakennuttamaan, etenkin näin vuonna 2020 lukiessa. Pahasti yliarvioit miten pitkälle tuo projekti pääsisi (ainakin nyt näyttää siltä). :D

Ja yhdessä kohtaa sait minut oikeasti liikuttumaan. Nimittäin kun Erno näki kuvan sinivalaasta, ja kerrottiin että sinivalas oli suurin eläin mikä oli koskaan ollut olemassa. Kauhean surullista kun tajusin että ne oli kuollut sukupuuttoon. :(

Sain luettua koko tämän tarinan, eli Vampyyrien juoksun vanhat versiot + Demonin lennon. Tai Vampyyrien juoksun alusta en lukenut kaikkia näitä vanhoja osia kun olen lukenut niitä uudempia versioita, niin siinä saatan olla missannut jotain yksityiskohtia jotka on tässä ehkä relevantteja. Niinkuin ilmeisesti tässä Aaron oli varastanut kuukiven vampyyreiltä, kun siinä mitä itse luin Aaron muistaakseni löysi sen kuolleen äitinsä kätköistä. Tiivistän tähän omat ajatukseni koko kokonaisuudesta.

Tarina on ihan mielenkiintoinen, ja hyvin rakennettu näinkin mittava kokonaisuus. Hahmot on pääosin ihan hyviä ja uskottavia, vaikkakin heidän tekemiään ratkaisuja voisi perustella paremmin. He tekevät paljon virheitä mikä on uskottavaa ja tarinan kannalta hyvä, ja vaikka pidänkin Aaronin tietynlaisesta typeryydestä (Aaron taisikin jossain välissä ihan suoraan kuvata itseään aika tyhmäksi) niin joissain kohdissa se menee mielestäni vähän turhankin pitkälle. Ainakin kun Maria yrittää kerran viedä kuukiven pimeän noidille, niin mielestäni on jo vähän epäuskottavaa että Aaron antaa kiven Marialle vielä uudestaan tämän jälkeen. Ja jos Maria itsekin kerran on täysivoimainen pimeän noita, niin miksei hän vain käytä kiveä itse? Joskus myös olisin kaivannut vähän vakavampia seurauksia heidän tekemilleen virheille, esimerkiksi tässä aikalailla pahin mahdollinen tapahtuu kun pimeän noidat saa kuukiven, mutta sitten Aaron kuitenkin pelastaa tilanteen ennen kuin mitään pahaa ehtii tapahtua. Näissä ikään kuin ennalta määrätty juoni sanelee hahmojen ratkaisuja välittämättä siitä onko ne uskottavia, kun oikeassa maailmassa hahmojen ratkaisut määräisivät juonen kulun.

Tykkäsin siitä että tarina ei jakanut maailmaa mustavalkoisesti hyväksi ja pahaksi. Paitsi ehkä pimeän noidille olisin kuitenkin kaivannut vähän selityksiä että miksi he kaikki on niin yksiselitteisesti pahoja. Mutta muuten hyvin toteutettu, esimerkiksi jättiläiset on kivasti siinä hyvän ja pahan rajalla, ja vampyyrit nähdään ensin vain pahoina, mutta sitten nähdään ensin pieni vilaus hyvyydestä Brandomin kanssa ja sitten lopulta vampyyrien johtajakin auttaa Aaronia. Mutta vampyyrimaiseen tapaansa kiduttamalla vangittua pimeää noitaa ja sitten tappamalla tämän. Tässä on ihan jännä moraalinen twisti, että kukaan "hyviksistä" ei pysty itse kiduttamaan vastustajaa, mutta sitten kenelläkään ei ole ongelmaa sen kanssa kun vampyyri tulee paikalle kiduttamaan, jolloin kenenkään ei tarvitse itse "liata käsiään". Tätä olisi kuitenkin voinut käsitellä enemmän, nyt tulee sellainen tunne että lukijan pitäisi edelleen ajatella heitä täysin puhtoisina hyviksinä, mitä he eivät kyllä mielestäni ole.

Aaronin sisäinen kamppailu valon ja pimeän välillä oli myös mielenkiintoista, mutta siihen olisi voinut paneutua syvemmällekin. Välillä hänellä on pieniä omantunnontuskia jättiläisten kiristyksen ja demonin valloilleen päästämisen kanssa, mutta mielestäni ei ihan riittävästi. Tässä ei myöskään ihan tullut sellaista tunnetta että oikeasti olisi riskiä että Aaron voisi vajota kokonaan pimeyteen, mikä olisi mielestäni tuonut hyvää jännitettä tarinaan.

Jotkut kohdat on kirjoitettu vähän huolimattomasti. Esimerkki: "Syntyi paniikki ja ihmiset lähtivät juoksemaan eri suuntiin tönien toisiaan ja muutamalta ihmiselta mitä luultavammin murtui pari paikkaa, mutta se oli pieni hinta siitä, että koko kaupunki kuolisi." Tästä puuttuu aika oleellinen EI. Ja yksi vähän ärsyttävä asia: miksi "kaatui" on koko ajan kirjoitettu "kaatusi"? Ja sitten tosi usein kerrotaan hyvin tarkasti että joku asia oli "seitsemän metrin päässä" tai jotain vastaavaa. Mielestäni ihan liian usein kerrotaan noin tarkkoja yksityiskohtia kun sillä nyt ei ole mitään merkitystä onko se viisi vai kymmenen metriä. Suuren osan näistä voisi korvata sanomalla vain "lähellä" tai jotain. Muutenkin kerrontaa voisi sujuvoittaa ilmaisemalla asioita vähän hienovaraisemmin.

Tarina on siis hyvä, ja vähän hiomalla tässä olisi potentiaalia korkeampiinkin tähtiin kuin mitä nyt annan.

Ihan hyvin alkaa, kyllä tähän nuoreen kertojaan pystyy ihan hyvin samaistumaan. Näin lyhyestä pätkästä vaikea sanoa sen enempää kun ei tiedä mihin tämä jatkuu. Ehkä vähän voisi mielestäni selkeyttää sanomalla pääasian, eli sen että isä oli kuollut, vähän suorempaan, nyt jouduin hetken miettimään että mitä tässä nyt tapahtuukaan. Vaikka tietysti ymmärrettävää että alle kymmenvuotiaalla ei ole asiasta niin selkeää näkemystä. Ihan hyvä alku kuitenkin.

Jännä. Tuntuu jotenkin että avautuikohan tämä nyt mulle ihan täysin. Vaikka selvästi tässä on pointtia, ja tarina tietää mikä haluaa olla.

Luin siis kaikki 3 osaa. Eka oli hyvä intro, missä Sadun luonne/suunnitelma vähän paljastuu lukijalle. Tokassa vähän jää mysteeriksi miten Satu saa isän noin sekoamaan. Ja tässä hieno lopetus paperisilpun kanssa. Hyvin kääntyi tilanne, että ensin näytti siltä että Satu saa isän tappamaan lapsensa, mutta lopulta isä suojeleekin heitä Sadulta. Tajusin tosin tämän vasta luettuani muiden kommentteja. Vaikka vähän jäi mietityttämään että mikä se nelikirjaiminen sana nyt oli. "Tapa" vai?

Aika paljon saatu kerrottua näinkin vähällä tekstillä. Oikein tyylikästä. Mutta ehkä vähän pitempi teksti olisi saanut avattua tätä ideaa vähän paremmin. Vähän vaikeaselkoista. No, joutuupahan ainakin miettimään asiaa. Vaikka ehkä oli tarkoituskin jättää lukija tällaiseen raivostuttavaan epätietoisuuteen.