Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Vähän erikoiset "juhannusjuhlat". Mystinen Raimo ei sitten koskaan paljastunut, hauskinta tässä ehkä oli spekuloida että mikäköhän mies se oikein on. Täytyy myöntää, etten ihan täysin tajunnut, mitä tässä lopulta oli meneillään. Ehkä se oli tarkoituskin, jäädä hyvin avoimeksi. Tai sitten en lukenut riittävän syvällä ajatuksella. Mutta ihan hyvä tarina joka tapauksessa.

Tässä runossa kuvataan tunteiden tukahduttamista. Moni on varmasti joskus ollut tilanteessa, missä masentaa tai raivostuttaa tai jotain muuta, mutta ei voi näyttää sitä, vaan joutuu vain hymyilemään ja teeskentelemään että kaikki on hyvin. Sillä lailla tämä on hyvin samaistuttava teksti.

Ankeuttaja lienee nimenä napattu Harry Potterista. Vähän samaa fiilistä tässä tunnelmassa onkin, tulkitsisin tätä tilannetta niin, että runon henkilö ei halua tai voi olla ankeuttaja, ja siksi pitää kaiken tämän sisällään, jottei ankeuttajan tavoin levittäisi ympärilleen masennusta ja epätoivoa. Vaan ymmärtää ja nielee tunteensa, vaikkei kukaan ympärillä ymmärrä häntä. Toivottavasti ei joudu liian usein tuohon tilanteeseen, ettei sisäinen ankeuttaja ole tullut jäädäkseen. Joskus se täytyy purkaa pois.

Arskan kanssa nämä tulee näemmä aina luettua ja kommentoitua, pienellä viiveellä välillä mutta se suotakoon anteeksi.

Kuten Arskakin mainitsi, niin tässä oli vähän uudenlaisia juttuja, ainakin valasajelun yhteydessä hämmästyttävän paljon dialogia, joka ensi alkuun tuntui ettei jotenkin sovi tähän tyyliin. Mutta asian upottua muutaman minuutin totesin, että miksei sopisi? Ei siinä dialogissa nyt mitään järkeä ainakaan ollut, joten mikäpä minä olen arvioimaan millä lailla tärähdys kuuluu kirjoittaa luettavaksi. Paitsi tietysti kritiikkiä esittävä lukija! :D

Eli toki näin kymmenennen tärähdyksen kohdalla uudet elementit ovat myös ihan tervetulleita, tuomaan vähän vaihtelua. Ei sillä että ideat näyttäisi loppuvan tai mitään. Itseäni taas tylsistyttää sen verran, että taidanpa lähteä tästä keltaisilla valoilla kohti Helsingin satamaa ja sieltä soutamaan valtameren yli New Yorkiin!

Sympaattinen pieni tarina kahden tuntemattoman ihmisen kohtaamisesta ja vaikeiden asioiden jakamisesta toisilleen. Vai olivatko he lopulta sittenkään täysin tuntemattomia? Lopun "älä luota punatukkaisiin ja vihreäsilmäisiin naisiin" vihjaa että taustalla saattaisi sittenkin olla joku yhteys. Ihan täysin se ei auennut vaan jäi melkoisen tulkinnanvaraiseksi, mutta olisiko mahdollista, että Lilyan olisi ollut Anteron aiempi menetetty rakkaus, eivätkä he vuosien jälkeen enää tunnistaneet toisiaan? Joka tapauksessa, hyvä että löysivät toisensa, ja saivat jonkun, vaikka sitten jonkun tuntemattoman, jonka kanssa käsitellä näitä asioita.

Tässä on mielenkiintoinen idea, mutta mielestäni vähän elottomasti kerrottu. Kehittelemällä tätä pitemmälle olisi hahmoihin voinut saada eloa, viedä lukijan syvemmälle Iran pään sisälle, ja herättää paljon enemmän tunteita. Tällaisenaan tämä ei oikein imaissut mukaansa.

Luin ekan luvun jo joskus viikkoja sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi lukea loput. Vähän oli päässyt unohtumaan alku, mutta varsinaisestihan tarina lähti liikkeelle vasta toisessa luvussa.

Olen pitkälti samoilla linjoilla lukeva33:n kanssa. Ihan jännä mysteeri, mitä tuolla Kuussa on tapahtunut. Mutta tiivistämällä tästä saisi helpommin luettavan. Tekstissä on aika paljon toistoa, samoja asioita mainitaan useaan kertaan. Esimerkiksi se miten autio Pääasema oli, vaikka yleensä vilisi ihmisiä. Välillä toisto toki on paikallaan, mutta tässä se pisti jo aika paljon silmään, ja toi tekstille "turhaa" pituutta.

Juoni sinänsä ei ollut erityisen jännittävä, ennen kuin löytyi tuo Kuun asukkaiden päiväkirja. Siinä kohtaa alkoi herätä enemmän mielenkiintoa, että mitähän tuolla onkaan oikeasti tapahtunut. Tuli mieleen Morian kääpiöt Tarussa Sormusten Herrasta, miten he kaivoivat liian syvälle maanalaisia rikkauksia tavoitellessaan ja herättivät balrogin unestaan. Eipä varmaan ole balrog noiden kuuräjähdysten takana, mutta seuraavissa osissa kai sitten selviää mikä tässä tapauksessa... :D

Yksi kenties vähän epäuskottava kohta oli kun kokenut lentäjä ja ison organisaation lähettämä saattue tajuaa vasta just ennen Kuuta, että kun siitä on räjähtänyt iso kappale irti, niin kiertoradalla saattaa olla ylimääräisiä kiviä. Luulisi että maailman johtavat kuulentotahot olisi osanneet ottaa tämän riskin huomioon.

Mutta tsemppiä tarinan jatkamiseen, ja laita ihmeessä tänne loputkin kunhan toivottavasti valmistuu.

Tässä on ilmeisesti alku rikostarinalle. Koska tarina ei vielä ole kunnolla alkanut, niin vaikea kommentoida tämän tarkemmin, mutta ihan hyvä alku, jolla on varmasti mahdollisuudet edetä mielenkiintoiseksi jännäriksi. Jäämme odottamaan.

Se jäi ehkä mietityttämään, että mihin tämä sijoittuu. Johonkin paikkaan nimeltä Blackwater. Ruotsista tullut ammattirikollinen antaa vaikutelman että oltaisi kotisuomessa, mutta Blackwater taas ei kuulosta suomalaiselta paikalta.

Mainion tärähtänyt kirjoitus taas, etenkin loppupuoli! Jotenkin tällä tavoin sitä voisi viettää aikaansa, niin ei tulisi koskaan tylsää. Jostain kumman syystä vain ei koskaan saunassa kulu aika miljoona kertaa nopeammin, saati sitten kävele kuolleita klassikkokirjailijoita vastaan arveluttavia päihteitä tarjoamaan.

Jotain nykypolitiikkaakin mahtui mukaan. Kunhan vai ei Putin keksisi mitään ikuisen elämän reseptiä, joskin masentavan osuvaa että tämän arvo liikkuu samoissa lukemissa kuin Coca Colan resepti. Se on tosin kovin epäuskottavaa, että tiede todistaisi ettei ananas muka kuulu pizzaan. Jyrkkä vastalause tähän! Se on kuitenkin ihan totta, että Iron Maidenia jaksaa kuunnella pitempään kuin Red Hot Chili Peppersiä, ja Nirvana tosiaan sijoittuu johonkin siihen välimaastoon. Näin se nyt vain on.

Ihan ok satu. Ehkä noita otuksia, mytäjyäjäistä ja hapsuntassulaista, olisi voinut kuvailla vähän enemmän. Olihan niistä alussa kuvailu, mutta en silti oikein osaa nähdä niitä edessäni. Jos niiden karvaisilla ominaisuuksilla tai likaisilla kynsillä olisi jotain vaikutusta juoneen, niin se ehkä kävisi helpommin.

Ihan hyvin kirjoitettu. Ainoa mitä kirjoitusteknisesti kommentoin on: "Vihdoin hevosvaunut kulkivat pitkin Muhkurametsän läpi kulkevaa maantietä." Tässä pisti silmään kun "kulkea" toistuu kaksi kertaa ihan peräkkäin, niin siihen olisi voinut keksiä jonkin toisen sanan.

Aika yksinkertainen tarinahan tämä oli, mutta saduksi sinänsä sopiva. Sadussa ei välttämättä olekaan tarpeen selittää miten hapsuntassulainen päätyi tuonne mytäjyäjäisen sillalle. Hämähäkeillä kai muuten on kahdeksan silmää – mutta ehkä tämä oli vähän erikoinen kaksisilmäinen jättiläishämähäkki. Myrkytettiin raukka. :D
Mutta saipahan Hapsuntassulainen perheensä takaisin.

Melankolista. Yleensä runoissa odottaa jonkinlaista rytmiä, säkeiden jakoa eri osiin. Tämä runo rikkoi tätä odotusta, kun kaikki tuli tasaiseen tahtiin, mutta se sopi oikeastaan ihan hyvin tähän melankoliaan.

Tässä odotetaan paljon, mutta odotukset jää kategorisesti toteutumatta. Niinhän se välillä menee. Toivottavasti aina joskus edes jotkut odotukset toteutuu!