Arvostelut käyttäjältä Dhanne

Tervehdys! Kirjoitat sujuvaa ja kiireetöntä kerrontaa, siitä pisteet ja kumarrukset. Kuitenkin tarinankerrontaan pitäisi kuluttaa enemmän ajatusta kuin mitä kirjoitus tarjoaa. Tarinassa esiintyy paljon aloittelijoiden virheitä, siis tarinankerronnan osalta, joita on jälkeenpäin hyvin työlästä korjata.

Sinulla on kasa tarinankerronnallisia seikkoja, jotka eivät oikein tahdo rimmata keskenään. Ongelmana on tarinan muutoskohdissa, kun kerronan pitäisi edetä A:sta B:hen ja B:stä C:hen. Kerronnassa uusia asioita pohjusteta mitenkään vaan tapahtumat tulevat eteen yllättäen ja sen kummemmin kuvailemattomana. On Nim ja Rim ryövärit, jotka jäävät kiinni. Nim haluaa pelastaa Rimin. On Rautakasvo, jolla on outo taito. On paha ruhtinas eli alkemistiruhtinas. On avulias tyttö. Nämä seikat pitäisi nivoa tarinaksi ja tarvitset siihen enemmän kuvailua ja ennakko-vihjailua (forshadowing). Kirjoittaessa tulisi aina miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jolloin kerronta pysyy hallinnassa.

Muita ongelmakohtia johtuen edellisestä:

Kerronta sojuu kiireettömästi ja vain muutamassa kohdin olisin hidastanut ja selittänyt ympäri, kuten esimerkiksi tässä: "Vangitse hänet!", Rautakasvon ääni sihahti Rimin pään sisällä lähettäen hänet veljensä kintereille. Tässä dialogissa on ongelmana, että oletettu näkökulmahenkilö vaihtuu ennalta-arvaamattomasti Nimistä Rimiksi. Nim ei olekaan enää henkilö, jota seurataan. Tällaisia virheitä tulee välttää ja kirjoittaa uusiksi. Toisaalta lauseessa oli myös temmon kannalta ongelmallinen nopeus. Oikea tempo olisi löytynyt tällä tavalla: "Vangitse hänet!" rautakasvon ääni sihahti Nimin ystävän pään sisällä. Outo käsky sai Rimin tottelemaan ja lähtemään veljensä kintereille. Hän ei voisi tehdä muuta kuin totella.

Rautakasvon maagiset kyvyt täytyisi mielestäni selittää paremmin. Nyt en ymmärrä mihin hän pystyy, ottaako hän henkilöitä vangiksi eli ohjaako hän itse Rimiä vai eikö Rimillä vain ole enää omaa tahtoa? Vai näyttääkö hän tulevaisuuden? Mitä? Monessa kohtaa demoni ja Rim menevät sekaisin, kun Rautakasvo on ottanut pois maskinsa. Lukukokemus häiriytyy totaalisesti -- ja skippaan eteenpäin.

"Nim palasi muistoistaan takaisin" -- vaan minä en lukijana palannut. Pitipä lukea alkua myöten koko teksti uudestaan, että ymmärsin, että tässä kohtaa palataan todellisuuteen. Täytyy sanoa, että takauma vaatii huomattavasti paremman selityksen. Takauma on muutenkin tarpeeton. Ilman takaumaa kerronta olisi toiminut paremmin: Olisit aloittanut Nimin ja Rimin ryöväysyrityksestä ja jatkanut siitä kuinka kaksi punanuttuista sotilasta kuljetti Nimiä linnaaan. Mitä Rimille kävi? Kertomus on sen suhteen epäselvä.

Ruhtinaasta olisi pitänyt vihjaista ennakolta (http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/Foreshadowing), koska nyt hän ilmestyy kuin tyhjästä Nimin inhottavaksi. On myös naurettavaa, että ruhtinas on yhtä kuin pahuus. Jos hänestä tulee tarinan antagonisti, anna hänelle moniulotteinen persoona.

Tarinan kannalta Alkemistiruhtinas-kappaleet pätkän lopussa ovat irtaalliset. Nim on päähenkilö, ja hyvässä tarinassa et voi vaan hyppiä näkökulmahenkilöstä toiseen kesken tarinan, ellei siihen ole hyvää syytä, kuten luvun vaihtuminen! Lisäksi kuvaus Alkemistiruhtinaan sytyttämästä tulesta on täysin irtaallinen ja puhuttelee ainoastaan lukijaa.

Muita asioita, joita olisi tarinalta kaivannut:

1. Pidettävä päähenkilö. Nim ei vakuuttanut minua vielä siitä, että hän on pidettävä henkilö, sellainen, jota jaksaisin kannustaa lukiessani.

2. Lisää yksityiskohtia ja tiivistä kuvausta.

3. Olisin halunnut tarkemmin tietää mitä päähenkilö haluaa.

4. Olisin kaivannut intellektuaalista ja emotionaalista koukkua.

Sujuvaa kiireetöntä kerrontaa, jossa en nähnyt virheitä. Tarina ei ollut kovin oivaltava taikka päähenkilö kovin pidettävä, joten kokonaiskuva ei ole kovin mairitteleva. Tarina muuttuu alkupuolen selkeästä loppupuolen epäselkeäksi ja esoteeriseksi ajatukseksi. Pentti katoaa kesken kaiken näkökulmahenkilönä ja yhtäkkiä meillä on joku P'zing, joka muuttaa planeettojen järjestystä. Ei hyvää päivää!

Jään miettimään, mitä Pentti sai aikaan merkkaustussilla? Se että hän kirjoitti kaavoja lattialle aiheutti Maapallon tuhoutumisen? Ei avautunut minulle.

Se, että kirjoittaa sujuvaa tekstiä eteneväksi lauseiksi, ei vielä riitä -- tarvitaan kantava idea. Mielestäni tarinasta puuttuu ydinajatus: mitä tässä haetaan, yritetäänkö tässä tuoda lukijalle uutta näkökulmaa johonkin asiaan? Mitä? Tuntuu, että repäisit tarinaan perinteisen töissä käyvän suomalaisen miehen, jolla ei ole elämässä kummallista kerrottavaa; hän on Pertti vaan. Moro! Lukijaa, siis minua, ei kiinnosta.

En oikein tiedä pitäisikö tätä arvioida kerronnan sujuvuudessa (3 pistettä), tarinan kiinnostavuudessa (2,5 pistettä) vai tarinakokonaisuutena (2 pistettä)? Kun en ymmärtänyt tarinaa, arvostelen keskiarvona.

"Piikkien barbaarit, ne vasta kovia paloja ovatkin! Ne seivästivät Oton kuusenlatvaan."

Miten seivästetään ritari kuusen latvaan? Ensinnäkin kuusen oksastoista johtuen seivästäjän on joutunut kiivetä ja kantaa ruumis tai listittävä ritari oksa oksalta niin ylös kuin mahdollista. Aivan huipulle ei olisi kyetty kiivetä, sillä yhdenkään kuusen huippu ei kestä kiipeämistä. (Tiedän, koska on tullut kiivettyä niin monessa kuusessa lapsena.) Kun ruumis tai listittävä ritari, toivottavasti ei kovin pyristelevä eikä levyhaarniskaan puettu, olisi saavuttanut maksimikorkeuden, latva olisi pitänyt katkaista, joko sahalla, kirveellä tai terävällä aseella. Tämän jälkeen katkoskohta olisi pitänyt terottaa niin teräväksi seipääksi, että sillä olisi voinut teurastaa ritarin. Kaiken kaikkiaan seivästäjälle paskaduuni.

Mitähän tästä kappaleesta sanoisi? Kerrot alkuun, että jokaisella sanalla on jokin tarkoitus, mutta lukijana olen selvästi eri mieltä. Tämä ei ole kovin informatiivinen tai tapahtumarikas osuus. Niin paljon enemmän, niin paljon elävämmin ja mielenkiintoisemmin tapahtumia olisi voinut kertoa esimerkiksi henkilökemioista tai enteilevästi tulevista tapahtumista. Yksikään henkilö ei jäänyt mieleen positiivisessa tai edes negatiivisessa mielessä, eikä heillä tuntunut olevan mitään tärkeää sanottavaa. Jos tarkastelen mitä kappale kertoo, tiivistelmä yhteen lauseeseen kertoo paljon puhuvasti, että sisältöä on vähän: Juhana Kruununen pukeutuu aatelisjuhlaan, jossa hän juo itsensä känniin ja muistelee Ottoa ja tämän Kuu-miekkaa, ja herätessään kankkusessa hän ihmettelee missä kaikki ovat.

Mitä neuvoksi? Tarkastele aina onko kappale tai dialogi tarpeellinen tarinan osalta. Onko tarpeellista tietää, että Juhana ei juo viiniä vaan viinaa tai kaljaa. Jos ei, tiivistä pois tarinasta, keksi syy miksi asia pitäisi jotakin kiinnostaa tai keksi uutta tilalle. Onko tarpeellista tietää Kalle Myllysestä tai Ruupertti Kärpäksestä? Jos ei, tiivistä pois. Mitä juhlaosuudessa todella tapahtui sellaista, millä on merkitystä?

Rasvassa keitetyn kanan repiminen hampailla on tarinoissasi toistuva teema, josta voi lukea myös aikaisemmasta tekstistäsi (viimeinen lause).
https://www.youtube.com/watch?v=ac4I2DXxaG4&ab_channel=BenDover

Tervehdys, tässä palautetta kirjoituksestasi kuten pyysit. Pätkäsi on vähän liian lyhyt arviontiin, mikä toimii ja mikä ei.

Ensimmäisenä kiinnitän huomiota fantasia-armeijoiden ylisuureen kokoon: Ruusuvedellä kymmenen tuhatta miestä, Harmaamäellä viisisataa, Kontinkylällä kaksistataa. Kymmenentuhatta miestä on fantasiamaailmassa järjettömän iso armeija; Euroopassa Keskiajalla armeijat ylsivät maksimissaan kymmeneentuhanteen mieheen. Jos oletetaan, että näin kuitenkin on, valtakunnan koko tulisi olla muutama miljoona ja armeijan palkkaama valtio tulisi olla miltei vararikossa. Tässä hyvä artikkeli aiheesta fantasia-armeijan koko: http://www.writing-world.com/sf/hordes.shtml

Nimistä. Edmundista tuli mieleen C.S. Lewisin Velho ja leijonan Edmund; Rautakäsi siihen lisää mielikuva on geneerisestä badass-soturista tai armeijan henkilöstä. Koska Pakkaskuningasta ei kuvailla, nimestä tulee niin ikään mieleen Velho ja leijonan Kuningatar. En tiedä oliko tuo haettua; lukieassa nimet eivät mielestäni toimineet edellä mainituista yhteydestä johtuen.

Tempo on miellyttävä, vaikka eihän kappaleessa juuri muuta tapahtunut kuin kuvailua ja esittelydialogia. Ongelma on lähinnä siinä, että en erota kuka dialogissa puhuu, koska dialogin aikana ei ole auttavaa taustakuvailua ja -tekemistä ja muutama "hän sanoi" puuttuu.

"Minä olen vannonut palvelevani teitä, ja minulla on myös tietoa Rautakäsi kertoi. Jotenkin hassusti ilmaistu, ihan kuin pääasia olisi palvelussa eikä annettavissa tiedoissa.

Pätkäsi kaipaisi enemmän kuvailua armeijoiden eroista, tunnelmasta ja henkilöistä (Rautakädestä tiedetään että vain hänellä on musta rengaspaita). Eli syvällisempää otetta siihen mistä ollaan kertomassa. Lisää yksityiskohtia ja henkilökuvailua. Valitse myös näkökulmahenkilö äläkä hypi henkilöiden päästä toiseen.

Kerronta on melko hyvää ja virheetöntä. Lauseet olivat helppotajuisia ja eteenpäin vieviä, joten perusasiat ovat kunnossa. Kuitenkin tarinassa on monia piirteitä mistä en pidä.

1. Ensimmäisenä jään ihmettelemään kuka tässä on päähenkilö, kun kuningas ja poika kuolevat. Et voi vaan tapattaa päähenkilöitä ja olettaa, että lukija pitäisi siitä. Mielestäni tarina päättyy Odicanin kuolemaan, ja kurjasti päättyykin. Jatka vaan listimistä ja tapata koko laiva henkilöineen, mieluusti räjähdysten saattelemina, oikeasti. Lukijana en välitä.

2. Liian kylmäkiskoiset henkilöt. En pitänyt yhdestäkään henkilöhahmostasi. Liian kylmiä, persoonattomia ja virheettömiä. Paras henkilösi oli Odican, mutta hänkin olisi voinut olla tunteellisempi. Kardinaali oli henkilöistä kamalin, pelkkää tunteetonta pahuutta. Googlaa: how to write likable character.

3. Kuningas, prinssi, ylipappi, kardinaali, luutnantti, kapteeni. Pelkät tittelit tekevät kerronnasta halvan oloisen, amatöörimäisen. Henkilö ei ole titteliä kantava kyltti, heillä pitää olla muutakin kuin oletettava arvo, kuten ensimerkiksi moniulotteinen persoona.

4. Mikä oli tämän alkukappaleen tarkoitus? Näyttää kuinka kuningas ja prinssi petetään? Ei hyvä. Kirjoitus oli kohtalaista, mutta tarinan kerronnassa on paljon parannettavaa.

Perinteinen fantasiatarinan aloitus. Kerronta on sujuvaa ja lauseenrakenteet helppotajuisia. Tempo on sopiva: ei äidy selittämiseksi tai vastavuoroin ei kiirehdi. Dialogi selittää asiat hyvin eikä infodumppia ole liikaa. Miksi siis ei korkeampi arvosana?

Ennen kaikkea kaipaan miellyttävää päähenkilöä, joka on aktiivinen tekijä ja edistää tarinaa. Beldil – kai tarinan päähenkilö? – ei oikeastaan tee ensimmäisessä luvussa mitään muuta kuin pysäyttelee ihmisiä. Kuppi on hänen hallussaan, mutta hän ei tee sillä mitään. Lähtöpäätös ei myöskään ollut hänen vaan hänet lumottiin. Miksi edes Algir haluaa hänet mukaan? En näe sille mitään syytä.

Paremman tästä olisi saanut, jos päähenkilö olisi ollut aktiivinen toimija.

1. kupin löytyminen harakanpesästä olisi kuvattu elävästi vaikeuksien kautta samalla kuin Beldilistä olisi tehty pidettävä henkilöhahmo, joka haikailee seikkailua.

2. Beldil olisi käynyt myymässä kuppia kylässä tai kaupungilla. Hinta olisi ollut kuitenkin liian alhainen, joten hän ei olisi myynyt sitä. (Samalla huhut olisivat levinneet ja Algirilla olisi tietoa epäillä miksi kuppi on Beldilillä.)

3. Mökissä Algir olisi havitellut kuppia, ensin leikillään, sitten tosissaan taikomalla, mutta jostain syystä Beldil olisi ollut riittävän nokkela estääkseen tai väistääkseen lumoutumisen. Kun Algir huomasi, ettei loitsut tehonneet, hän olisi heittänyt hyvästit hankkimisaikeelle (ei halunnut tappaa viattomia). Mutta Beldil olisi kysellyt tarkemmin kupista, ja kun Algir olisi selittänyt kupin voimista, hän tehnyt ehdotuksen, että hän antaa kupin Algirille sillä verukkeella että hän saa lähteä Algirin mukaan maailmalle. (Mukaanlähdolle pitäisi tietysti keksiä hyvä syy, mutta se ei liene vaikeaa metsänerakolle.)

Upsista, unohtui kritisoida päähenkilön ja miksei myös sivuhenkilöiden pidettävyyttä. Tarinassa päähenkilön kannattaisi kirjoittaa pidettäväksi, mukavaksi ja moniulotteiseksi henkilöksi. Furusiaan ei oikeastaan ole pidettävä henkilö, sellainen jota kannustaisin vaikeuksista toiseen.

Kuinka kirjoittaa pidettävä hahmo? Googlaa: "how to make main character likeable" ja saat rutkasti ohjeita.

Erinomaisesti kirjoitettu! Kerronta ei missään nimessä ole huonoa, lauserakenteisiin ja dialogin sujumiseen ei tarvitse käyttää enempää aikaa. Kypsyys paistaa kirjoituksesta. Tietysti jokaisessa tekstissä jokaisella on omanlaisensa viehtymyksiä ja toiveita siitä mikä on hyvää kerrontaa ja mitä pitäisi tapahtua. Tässä olisi minun antamia kehitysmahdollisuuksia:

Ensimmäinen luku. Kerronta on erinomaista, mutta jäin kaipaamaan muutamia seikkoja.

1. Kaipaisin heti alkuun vihjettä siitä mitä tulee tarinassaa tapahtumaan. Toisen kappaleen loppuun voisin alleviivata taistelun mahdollisuutta, kuten: "Kantamus puurrutti, mutta näihin aikoihin vain hullut ja kerjäläiset liikkuivat ilman asevarusteita." Lisää jännitettä:
"Soturi huokaisi ja nautti rauhasta, mutta hiljaisuuden rikkoi kaukainen viheltävä aavemainen laulu, joka sekoittui tuulen ujellukseen. Se hermostutti häntä."

2. Liian ystävälliset henkilöt. Ensimmäisessä luvussa ei juuri tapahdu, jotakin mielenkiintoista tarvitsisi tapahtua dialogi tarvitsee kitkaa ihmissuhteisiin, jotta kerronnassa olisi enemmän väriä ja lukemisesta nauttisi. Eli vaikka henkilöt olisivat ystäviä tai vieraanvaraisia, anna heidän väitellä keskenään ja olla eri mieltä. Aseta vastakohdat keskustelemaan keskenään. Näin draama rakennetaan hyvissä romaaneissa. Miehet voisi korostetusti laittaa kerskailemaan taisteluilla ja siihen vastakohtana Furusiaanin ajatuksia siitä, että miehet vain kerskailevat. Taistelu itsessään on jotakin muuta, raakaa, satunnaista menettämistä.

3. Mitä Furusiaan haluaa. Haluaisin 100% ajasta tietää mitä Furusiaan haluaa tehdä. Mikä on hänen motiivinsa tulla linnoitukselle? Miksi hän on siellä? Selkeytä esimerkiksi kohdassa: "Tosiaan. Olen kuullutkin vieraanvaraisuudestanne monta hyvää sanaa." Oisoroos: "Senkö takia olet tullut?" Furusiaan: [Kerro syy tai viittaus linnoitukselle tuloon. Tämä on tärkeää lukijalle, että hän ymmärtää mitä päähenkilö haluaa.]

4. Historian kuvaus dialogissa. Täytyy sanoa, että historia toimii hyvin dialogissa. Ongelmaksi jäi se, että en pysynyt mukana mitä on tapahtunut ja mikä osa historian sodista oli tarinan kannalta tärkeää. Eli yleiskuvan esittely voisi olla paikallaan ja tärkeintä kohtaa voisi alleviivata. (Alleviivaus onnistuu väittelyllä, lukija muistaa ne kohdat dialogista parhaiten.) Nykyisellään historian sodat tuntuvat irralliselta tarinaassa, vaikka se ei ollut tarkoitus.

5. Tittelit kuten "Kiitos, vartiomies Saviir". Titteleitä tai ehdottomia kuvailuja (erakko Niir) ei mielestäni kannattaisi ilmoittaa nimen yhteydessä, sillä ne tekevät helposti moniulotteisesta henkilöstä yksiulotteisemman. Yhdellä sanalla ilmaistu ominaisuus kertoo henkilöstä väärällä tavalla kaiken. Lukija ei saa itse pohtia onko titteli oikea tai ansaittu. Miten korjata ongelmat? "Kiitos, Saviir. Olet [kelpo] vartiomies", Furusiaan sanoi ja kumarsi. "Jään sinulle velkaa." Näin kirjoitettuna saamme päähenkilön mielipiteen eikä vartiomies-titteliä nosteta jalustalle.

6. Ensimmäisen luku loppuu mitäänsanomattomasti yöunille. Päätös kaipaa, jos ei nyt cliffangeria, niin ainakin esikuvaa tulevasta, vähän mitä Furusiaan odottaa tapahtuvaksi. Esimerkiksi: "Hän ajoi matkan aikana kasvaneen partansa ja katseli hetken laskevaa aurinkoa. Raskas matka oli ohitse ja pelot tapetuksi tulemisesta olivat takanapäin. Hän saisi viettää viikkoja täällä linnoituksessa Ousoroosin hoivissa keskittyen kaikkeen muuhun kuin sotisopaansa ja aseharjoitteluun. Täällä hän saisi olla rauhassa."

Toinen luku. En voi olla huomaamatta, että luvut yksi ja kaksi ovat hieman eri muotista. Ensimmäisessä keskustellaan rauhallisesti, toisessa lähdetään jo sotaan. On ilkeä sanoa työmäärän takia, että astevaihtelu tapahtumien välillä puuttuu. Aivan kuin välistä puuttuisi todellinen toinen luku, jossa pitäisi rakentaa ihmiskuvia, kertoa ennakoivasti ja rakentaa jännitystä. Kirjoittaisin siis tähän uuden luvun, jossa tarkentaisin päähenkilö kuvausta, antaisin enteitä sodasta ja syventäisin henkilöiden välistä ystävyyttä. Mitä tulee nykyiseen toiseen lukuun:

1. Edelleen haluan tietää mitä Furusiaan haluaisi tehdä. Olkoon se eri asia kuin mitä hänen täytyy tehdä, sillä tapaa kiinnostavampi. Kun Furusiaanille valkenee, että hänen täytyy lähteä taistelemaan, olisi parempi jos Furusiaanin sisäistä elämää olisi kuvattu. Empimistä ja viivyttelyä kenties. Kuinka parempi olisi jossain muualla kuin taisteluun lähteminen.

2. Haluan Furusiaanin mielipiteen siitä miksi pyhättöä pitäisi auttaa. Onko siellä ystäviä? Vai velvollisuus? Mitä?

3. Se että Niir on velho käy ilmi ohimenevästi. Olkoon sivuhenkilö, kaipaan taikuuteen salaperäisempää otetta.

4. Miksi henkilöt menevät maan alle sokkeloon? Suunnitelmasta pitäisi edeltä käsin kertoa lukijalle, sillä tällaisenaan oikein ymmärtänyt mitä tapahtuu. Luin vasta kolmannessa luvussa miten sokkelo ja pyhättö liittyvät toisiinsa; luin siitä liian myöhään.

Kolmas luku. Selvästi jatkoa toiseen lukuun. Ei astevaihtelua.

1. Haluan Fuusianin mielenliikkeitä tai ajatuksia taisteluun lähdöstä. Kenellekään se ei voi olla niin yksinkertainen juttu, ettei mitään tuntemuksia herää. Anna hänen hermostua ja pelätä, vaikka hän olisikin lopulta rohkea sankari.

2. "Alati voimistuvaa lämmintä Auringon valoa..." Aurinko on erisnimi Aurinkokunnan tähdelle. Tarina ilmeisesti kertoo fantasiamaailmasta, joka ei ole Maa. Käytät paljon keksimiäsi nimiä, joten vaihtaisin myös tämän.

3. Taistelukuvaukset ovat pitkät mutta kerronta on erinomaista. Toisen luvun henkilökemioiden puuttuminen latistaa kuitenkin tunnelmaa. Jos tuntisin Furusiaanin ja Hiismun paremmin, voisin uppoutua heidän kamppailuunsa. Nyt en vielä välitä kuoleeko Hiismun vai ei, Furusiaan ei enää saa kuolla.

Neljäs luku. En voi olla huomaamatta, kuinka kuvailu vähenee ja dialogi lisääntyy verrattuna.

1. Liikaa vihollisia ja ruumiita. Sankarikaksikko aiheuttaa liikaa ruumiita niin helpontuntuisesti, että tuntuu, että kuolevat ovat shakkipelin nappuloita. Tvtropesin termein tarinaa uhkaa Sliding Scale of Villain Effectiveness. (tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/SlidingScaleOfVillainEffectiveness)

2. Safasaan. Ongelma on se, että hän ilmestyy yllättäen ja kuolee pois. Mikä funktio hänellä on tarinassa muuta kuin että hän on niin sanotusti korkeamman tason vihollinen? Ja tämä on kunnon tarinassa huono selitys olemassaololle.

3. "Epäsuotuisaa". Tälle hymähdin oikeasti. Huumoria saisi olla lisää, sillä viholliset tuntuvat nyrkkeilysäkeiltä kun epätoivoa ei ole ilmassa. Oikeasti viholliset saavat jotakin aikaan, mutta ilman päähenkilön tuntemuksia taistelu oli kuin harjoitusleiri. Vasta viidennen luvun alussa puhutaan painajaisista, mutta se on liian myöhään.

Viides luku. Toimiva jälkikäsittelyä tapahtuneista kuin Agatha Cristien dekkarissa.

1. Baasinsas. Kyseinen velho ja sen tärkeys ei oikeastaan selvinnyt vasta kuin lopussa kun Faskaimaan Ousoroosin poika siitä kertoi. Mieluusti Baasinasaksesta olisi kerrottu jo tarinan alkupuolella, että olisin osannut suhteuttaa tarinaa sen mukaan.

Yleisesti tarinasta. Pidin kerronnasta todella paljon, sujuvaa, virheetöntä ja asiat esitettiin kiireettömästi ja dialogi toimi. Miksi tarina ei saa täysiä pisteitä johtunee siitä, että kaipasin intellektuaalista ja emotionaalista mielihyvää tarjoavia kohtia. Kerronnassa oli selkeä tarinankaari: Furusiaan saapuu linnoitukselle -- Niir tulee kertomaan hyökkäyksestä -- matka temppelille -- taistelu -- jälkisanat. Koko paketti on siis kasassa. Jäin kenties kaipaamaan väkevämpää tarinaa, mikä on mielestäni kaikkein vaikeinta toteuttaa fantasiatarinassa.

Emotionaaliselta puolelta jäin kaipaamaan tapahtumia ja kuvailua, jotka aiheuttavat suurempia tunteita. Jatkoa ajatellen tutustuisin englanninkieliseen Wikipedian sivuun Emotion. Siellä on lueteltu kaikki tuntemukset, joita ihminen tuntee. Niitä voi helposti viljellä enemmän kirjoituksessa.

Intellektuaaliselta puolelta jäin kaipaamaan väkevämpää tarinaa. Kenties se onnistuu paremmin keksimällä premissin. Premissi on tiivistelmä, ydinajatus, mitä tarinassa tapahtuu, ja tiivistys tehdään muutamalla sanalla. Tarinassasi on hyvin yksinkertainen premissi: Furusiaan taistelee voitoon. Kun miettii tätä asiaa, huomaa, ettei se oikein viehätä intellektuaalisesti. Parempi olisi esimerkiksi: Furusiaan pelastaa [Ousoroosin äidin ja tyttären]. Tällöin kerronnassa olisi todella painotettu pelastamista, henkilöt olisivat taatusti olleet esillä taistelun aikana, eikä tarina olisi ollut pelkkää vihollisten voittamista taistelussa.
(fi.wikipedia.org/wiki/Premissi_(elokuvataide))

Jos kirjoitat uutta tarinaa, lähtisin miettimään premissin kautta. Premissiä saattaa olla lähes mahdotonta vaihtaa kesken tarinan kirjoituksen, joten se tulisi miettiä ensin.

Kaiken kaikkiaan innostaisi lukea lisää tarinoitasi! Kirjoitat antoisaa luettavaa!

Lukemani aloitus oli harvoja kehityskelpoisia tarinoita kirjoittaja.fissä. Yleensä tarinassa, kuvailussa, juonessa tai muussa kirjoitusasussa on niin paljon huonoa tai kehitettävää, että en viitsi vaivautua kommentoimaan. Tämä teksti vaikutti minut; olkoon se kelvollinen kommentoinnilleni.

Ensimmäinen kappale on mukiinmevää kuvailua, tosin viimenen lause on turha; kertoo itsestäänselvyyden. Korvaisin lauseella: "Metsämaissa oli salaperäisyyden tuntua." joka antaa osviittaa siitä, millainen tarina on kyseessä. Josielle tapahtuu metsässä salaperäistä. Yleensä ensimmäisen kappaleen on hyvä tiivistää tärkein tarinasta. Muuten en voi esimerkiksi arvata, että kyse on fantasiatarinasta. Lukija haluaa ennakkoaavistuksia.

Toisessa kappaleessa ongelmaksi tulee päähenkilö: kenen tarinasta on kyse? Charlesin vai Josien? Ellet ole valinnut kaikkitietävää kertojaa, et voi hyppiä mielestä toiseen, vaan sinun tulee valita yksi henkilö ketä seuraat ja kenen mielenliikkeistä kerrot. Anna päähenkilölle tarinan alkusanat, lukija kiittää. Miten korjata: "Ulkona on todella kaunista – vaimo", Charles sanoi ja hymyili Josielle. Josie hymyili takaisin. Oli huvittavaa kuinka mies ei ollut kyllästynyt kutsumaan häntä vaimokseen. He olivat menneet naimisiin viime huhtikuussa ja miten Charles puhui, hääpäivä oli ollut Charlesin elämän onnellisin päivä. Josie oli kuulemma näyttänyt upealta –

Kolmas kappale on yhä tärkeä: haluaisin tietää henkilöistä moniulotteisesti. Periaatteessa Josien ulkonäköä kuvataan, hänen kaipuuta metsään kuvataan ja siitä kerrotaan että hän on naimisissa, muuta tarinassa ei juuri kuvata. Mikä on hänen työnsä tai muu elämäntarinansa? Kaipaisin persoonallista otetta! Voisit esimerkiksi kuvata miksi Josie haluaa maalle. Kerro jo tässä kuinka hän kaipaa metsään. Charlsin autolla ajoista voisi kuvata elävämmin, haluan lisää jännitettä kuvailun lisäksi, ja niin että siinä olisi molemminpuoleista tunnetta: mies leikittelee autolla (kerro vaikka mutkittelevasta tiestä), nainen pelkää tai tuntee epämieluisuutta (Josie ei ole varma miehensä ajotaidoista, koska mies on romuttanut aikaisemman autonsa tai vastaavaa.) Haluaisin syyn miksi kyseinen leikittely on kirjoitettu tarinaan. Oliko tarkoitus kertoa tarinan luonteesta jotakin? Siinä se ei aivan onnistu.

Neljäs kappale. Haluaisin, että Lontoon eläin ja metsäneläin vertailuun liitettäisiin voimakkaammin Josien mielipide aikaisemmin siitä kuinka maalla on kaikki paremmin. Josie voisi odottaa muutakin kuin rentoutumista, koska sitä hän teki jo autossa. Lisäisin siis sen että hän odotti metsää rakastelua enemmän.

Viides kappale. Isoisä, ukki vai Harry? Vain yksi nimi! Terävöittäisin järkestystä siitä miten Harrya kuvaillaan. Valitse hänelle yksi nimi, jolla häntä kuvaillaan koko ajan. "[Alefordwood] on läpimitaltaan kolmeakymmentä kilometriä, sanokaa minun sanoneen". Kuinka metsä voi näyttää valtavalta muutoin kuin kartasta katsottuna? On jotenkin hassua, että metsällä on selvä raja mistä se alkaa ja mihin päättyy.

Myöhemmät kappaleet. Josien eksyminen metsään on kuvattu huonosti. Syynä on ainoastaan se, että henkilö vaihtuu lennossa Josiesta Charlesiin ja takaisin. Kuvaa koko ajan Josien näkökulmasta. Lukijana en ole kiinnostunut Charlesin säntäilystä tippaakaan. Unohda Charles, hän ei ole tarinan päähenkilö. Poistaisin kaikki Charlesin näkökulmasta kirjoitetut kappaleet ja keskittyisin Josieen.

Josie on eksynyt, joten hän haluaa löytää takaisin mökille. Halut pitäisi aina kyetä kertomaan jollakin tavalla, niin että lukijalle piirtyy selvästi kuva siitä mitä tapahtuu ja mitä henkilö haluaa tapahtuvan. Tämä on tärkeää. Siispä tytön tavatessaan hän voisi suoraan kysyä ennen Kuka olet -kysymystä: "Tiedätkö missä olemme? Miten pääsen takaisin mökilleni?" Tyttö voisi vastata "Tietysti. Ensin haluan näyttää sinulle yhden asian."

Mitä jäin tarinan alusta kaipaamaan? Viitteitä siitä mihin Josie lopulta päätyy ja mistä syystä. Ja miksi juuri Josie? Miksi ei Charles? Josiella pitäisi olla jotakin miksi hän tyttö haluaa juuri hänet.

Huomioitavaa on, että lukiessa tuli harpattua kappaleita ennen kuin palasin takaisin. Alussa on siis paljon hyvää mutta myös paljon kehitettävää.

Toivottavasti jatkat kirjoittamista!

Oikein hauska kirjoitus, päähenkilöllä on asenne kohdallaan. En tiedä mitä tähän olisi voinut lisätä, sen verran hyvää settiä oli. Siispä saat harvinaiset viisi tähteä!