Arvostelut käyttäjältä Arska

Kaunis tarina kaikessa surumielisyydessään. Älä suotta anteeksi pyytele surullisuutta. Suru on osa elämän tunneskaalaa, ja tärkeä tunne omassa osassaan.

Lukijana jäin kaipaamaan tarinassa laajempaa kuvailua. Dialogi rakentaa kyllä hyvin tarinan surumielisyyttä, mutta syvällisempi kuvailu taivuttaisi draaman kaarta jyrkemmin, sillä olet onnistunut luomaan tekstiisi oivaltavuutta, josta voisit ottaa enemmänkin voimaa kerrontaasi. Vertauskuvallisuus(symboliikka) pilkistää ajoittain esiin, ja sitä voisi olla lisääkin, mutta toki parempi niin, ettei se ryöstä juonesta pääosaa. Eli parempi näin, kun se nousee esiin aavistuksenomaisena kuin liian hyökkäävänä.

Siis: kaunis, hyvä kerronta surumielisessä tarinassa. Arvoateluasteikolla kolme ja puoli tähteä lähinnä siksi että, sisällöllisesti kerronnasta olisit pystynyt ottamaan esiin voimaakkaamman tulkinnan. Minulle jäi vahva tunne siitä että, pystyt viemään lukijan tarinaasi. Se on paljon enemmän kuin se että, tuot tarinan lukijallesi.

----Kiitos Carlottawa--------



Arska

ps. jäin vielä pohtimaan, oliko tarina aivan oikeassa kategoiassa( jännitys ja toiminta )? Mikä muu se olisi voinut olla? surumielisyydessä on vivahdus romantiikkaakin, joka tulee kerronnan kauneudesta. Silti tarina ei kuulu Romantiikkaosastoon. Katogoria Muut pitää sisällään kaikenlaista laidasta toiseen, joten ehkä siellä ...eikä sillä nyt isompaa väliäkään. Kirjoittajan näkemys on se oikea.

Tillin tallin tarinaa. Leppoisan mukavaa luettavaa, jonka kirjoittaja on onnistunut luomaan tarinaansa juonellisesti mukavasti etenevän ja selkeän kokonaisuuden.

Kerronta on selkeää ja eteenpäin suuntautunutta, jolloin lukijalla on kiinnostava ja mukavan leppoisa makupala nautittavanaan. Täydestä tähtisikermästä pudotin hieman siksi, ettei tarina oikastaan yllätä missään vaiheessa. Juoni etenee loogisesti, jopa liiankin loogisesti ja jätti ainakin minut ilman sitä yllättävää käännettä, jota odottelin tarinan päätteeksi.

Kokonaisuus on kuitenkin miellyttävää luettavaa, ja ehkä pieneksi yllätykseksi loppuun on tarkoitettu tuo tuhman tädin muuttuminen ilopilleriksi.

Hyvää työtä. Kiitos.

Onneksi meillä on oikeus ilmaista mielipiteemme, vaikka se ei aina edustaisi sitä yleisesti hyväksi nähtävää suuntausta. Tässä ei nyt sentään edetä vielä poikkeaviin mittoihin, mutta tiettyä agressiota Yaman mielipiteeseensä on asettanut.
Mielenkiinnolla olen tavannut tämän näkemyksen sokkeloissa, joita yksi ehdottomista suosikkikirjoittajistani on esiin asettanut.

Oma näkemykseni eroaa jonkin verran tässä kohtaa. Itse arvostan palautetta suuresti, jopa siinä määrin, että pidän sitä kirjoittajan palkkiona tämän tyylisissä foorumeissa.

Koska pidän Yamanin kirjoittamaa mielipidettä jossakin määrin provosoivana, en malta olla ottamatta kantaa. Toki mielessäni pidän viisaan valtiomiehen näkemyksen: jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. No, totta kai pitää! Jollei provosoidu, se on jokseenkin sama kuin kusisi provosoijan muroihin. Sehän olisi jo provokaatio.

Palatakseni vielä tuohon ensimmäisen kappaleen sisältöön, jossa puhut tilastosta. Silläkin uhalla, että tässä nyt tyhmyyteni pulpahtaa täyteen kukkaansa, haluaisin tietää mihin yksittäiseen tilastoon viittaat?

Jätetään toviksi tämä älyllisyysteema ja palataan palautteen antamiseen ja sen saamiseen. Palaute on siis kirjoittajan palkkio. Onnekseni minulla on taloudellinen toimeentulo turvattu toisaalla, joten minun ei palautteellani tarvitse ravita itseäni ja perhettäni. Voisi nälkä tulla ensimmäisen kauppareissun jälkeen hyvinkin joutuisasti.
Muutoin palautetta on mukava saada, ja siitä on jopa hyötyä itsensä kehittämisessä. Kyllä minä uskallan myöntää odottavani palautetta kirjoitelmilleni, jopa ylläpidolta. Tosin yläpito ei kommentoi tekstejäni, ja luulen syyn olevan pienessä väärinymmärryksessä. Ylläpito oli pitkään kiinni omassa kirjallisessa projektissaan. Foorumille pääsi pakkautumaan paljon arvioitavaa tuotantoa, joten ilmoitin, ettei minun vanhoihin kirjoitelmiini tarvitse aikaa tärvätä. Tästä seurauksena ylläpito ei ole kommentoinut kirjoitelmiani enää. Toki syy voi olla siinäkin, ettei tekstiäni kertakaikkisesti voi arvioidakaan.

Käsittelet tyhmyysnäkemystä toistuvasti, joten palataan teemaan. Älykkäänä ihmisenä olet varmaankin muodostanut mielipiteen myös tyhmyydestä, ja sen myönteisistä puolista. Vai onko olemassa myös tilasto, jonka mukaan tyhmyydessä ei olisi myönteisyyttä. Omalta kohdaltani olen ainakin havainnut, kuinka helppoa on löytää itseään älykkäämpää seuraa. Ylivertaisen älykkyyden omaavalla asiassa saattaa olla ylikäymättömiä vaikeuksia.

Pitäisikö jo lopettaa? En tiedä, mutta lopetan runoon, joka on omani ja kokonainen.


Kun vintiltä valo on sammunut,

kai siellä lepakot kuitenkin lentää.

Ajatus nurkkaansa juuttunut on, mutta

päättyy aamunkoittohon haamujen valta.


Mielipide palautteen tarpeettomuudesta sai minut pohtimaan vakavasti vaihtoehtoa, jossa lopetan joutavan kirjoittelun ja keskityn pelkästään palautteen kirjoittamiseen ja jätän novellien laatimisen asian osaavien tehtäväksi.

Lopuksi: Pidän suuresti Yamanin tavasta ravistaa luutuneita mielipiteitä. Erilaisuudessa piilee mahdollisuudet ja uskon meillä Yamanin kanssa olevan jatkossa mukavaa sivuston leppoisassa ilmapiirissä.

Kiitos Y

Mielenkiintoinen aihe ja sen käsittelytapa.

Sikäli kuin yhtään pääsin kärryille, niin olen samaa mieltä kanssasi: Erilailla ajattelevat ovat niitä, jotka saavat muutokset aikaan. Ihmisten maailmahan muuttuu jatkuvasti. Välillä huonompaan suuntaan, välillä siihen toiseen. Muutos on kehityksen tae.

sanot: " Kunnia ja raha, siinä on motivaationne." Ehkä se on juuri näin, en minä tiedä. Olen ajatellut että, se on enemminkin siinä, mitä näillä voidaan saavuttaa. Valtaa. Vallanhimo ajaa ihmistä hankkimaan asemaa, arvostusta ja omaisuutta. Miksi? Luulen vastauksen tuohon olevan jopa yllättävän yksinkertainen.

Käsittelet ajatelmassasi maapallon tulevaisuutta. Olen itse alkanut ajatella niin, ettei asiasta kannata juurikaan ollaa huolissaan. Ihmiskunta ryöstää luontoa ja luonnonvaroja yhä kiihtyvään tahtiin. Mielestäni se ei ole lainkaan huono asia, koska juuri siinä piilee maapallon pelastumisen avain. Ahneuteen ja vallanhimoon perustuva länsimainen "korkeakulttuuri" johtaa elinympäristön tuhoamiseen. Siinä vaiheessa, kun luonto on raiskattu elinkelvottomaksi, on väistämättä edessä ihmiskunnankin tuhoutuminen, ja juuri se tulee pelastamaan maapallon. Vaikka planeetta olisi elinkelvoton tuhansia-, kymmeniätuhansia, tai satojatuhansia vuosia, niin elämä täältä ei täysin katoa, ja planeetalla on aikaa toipua, ja nousta uuteen kukoistukseensa. Aikaa on vielä jopa siihen, että jostakin savannien reunamilta laskeutuu jälleen puustaan joku kädellinen, ja nousee kävelemään kahdella jalalla.

Mikä on sitten onnistumisen, tai epäonnistumisen suhde onnelliseen elämään? Oikeastaan ei mikään. Jokainen meistä onnistuu ja epäonnistuu arkipäiväisissäkin asioissa. Pyhäpäiväisistä nyt puhumattakaan, eikä sillä ole tekoa onnellisuuden kanssa kuin näennäisesti pienen hetken.

Jos otetaan käsitteelyyn ihmiskunnan edestajien suuret oivallukset ja niiden onnistumiset, ovatko ne lisänneet onnellisuutta. Einsteinin suhteellisuusteoria on yksi kaikkien aikojen suurimmista oivalluksista. Onko se lisännyt onnellisuutta? Mikäli teoriaa ei olisi onnistuttu laatimaan, mitä olisi ihmiskunta menettänyt? Ehkä paljonkin, mutta myöskään ei ensimmäistä atomia olisi halkaistu, ei laukaistu ensimmäistäkään atomipommia, eikä ainoaakaan ydinvoimalaa olisi rakennettu.
Eihän sillä maailmaa olisi pelastettu, ehkä vain pitkitetty kärsimystä, mutta ehkä myös maailmassa olisi enemmän onnellisia ihmisiä.

Ihminen on aikojen saatossa sopeutunut muuttuviin olosuhteisiin ja oppinut ajattelemaan asioiden yhteyttä toisiinsa. Siitä lähtee kaikki kehitys. Kyky ajatella ja soveltaa ajatuksissa aiempaa kokemusta uusiin olossuhteisiin antaa mahdollisuuden myös ennakoida tulevaa.

Kannattaako siis ajatella ja miettiä tulevaa, vai olisiko parempi elää vain hetkessä. Miettimättä huomisen tuomaa? En tiedä. Tulevaisuus on kuitenkin aina arvoitus ja monien sattumien summa.

Kylläpä vain!

Tässä on mahdollisesti lähdetty laatimaan pidempää kertomusta, jonka aloitussanat nyt tuotiin esiin.

Tarinan henkilötiimi on juuri sopivan kirjavaa taustoiltaan, joten tässä on hyvät maahdollisuudet kehitellä juonellisesti kiehtova ja monippuolinen kertomus.

Kirjoituksellisiin haasteisiin ei tässä pätkässä ole onnistuttu täysin vastaamaan ja lähinnä esiin nousevat yhdyssanojen kohdalle osuvat. Aiheessa ja alkuasetelmissa on kyllä mshdollisuudet, ja jatko-osassa kannattaa keskittyä juonenkuljetuksen lisäksi kirjoitukselliseen ulkoasuun.

Ei tästä nyt oikein mitään tähtisikermää pysty antamaan, koskaa ollaan vielä hyvin alkuasetelmissa, eikä tarinan juoneen saa kosketusta lainkaan. Johonkin suuntaanhan juonenkin on kuljettava vaikka alku ei aina siitä todellista kuvaa loisikaan.

Lähtöasetelmissa on selkeästi kuitenkin hyvät mahdollisuudet laatia juoneen yllättävästikin polveileva rakenne. Käytä nuo mahdollisuudet.

Ensilukemalta oma mielipiteeni tästä on: erkkierkki heikkierkki, heikkierkkierkki erkki. Heikkiheikki!

Toista kertaa en heti jaksanut novellin sisältöön syventyäkään. Myönnettäköön, että kerronnassa on mielestäni lievää toiston makua, mutta se lienee vain oma tuntuma ja pelkästään makuasia.

Tarinan sisällöllistä antia kommentoisin seuraavasti: Tässä liikutaan jo kielellisen ilmaisun äärirajoilla, ehkä jopa hieman niiden ylikin. Ensimmäinen reaktio oli samansuuntainen, kuin Jästipäälläkin: täyttä pelleilyähän tämä on, eikä sisällölliseen antiin ole vaivauduttu suuntaamaan pientäkään ajatusta. No, sehän oli ensimmäinen ajatus, mutta sen jälkeen nousi esiin kysymys: Onko todella näin, vai onko novelliin kuitenkin onnistuttu kätkemään sisällöllinen viesti? Mikä se siinä tapauksessa olisi?

Aikajanassa kauas tulevaisuuteen ajoitettu mielikuvatuote voi hyvinkin heijastaa kieliopillinen kehityksen suuntautumaa, joka on jo tänä päivänä havaittavissa orastavana ituna arkikielessä. Sanallisen ilmaisun muotokielessä on jo havaittavissa suunta, johon erkkiheikkiheikkikin selkeästi viittaa. Onhan noiden nousevien tulevaisuudentoivojen sanallinen valmius selkeästi pelkistetympää, kuin heidän isovanhemmillaan.
Kauppakeskuksien käytävillä notkuvien varhaisteinien kielellinen ilmaisu myötää jokseenkin heikkierkkiä, joskin sanamuoto on vielä hieman kehitysvaiheessa, mutta tuonne tarinan vuosilukuun 4620 mennessä saattaa hyvinkin olla jo hioutunut valmiiksi. Tänäänhän erkkiheikkien tilalla vielä käytetään ilmaisuja: "veetun veetun veetu, ku veetuttaa." tää alinomainen veetutus."

Kyl maar se siitä.

Aivan mahtava tarina. Ensimmäisn kappaleen kieliasu on todella osuvasti toteutettu ja se vie lukijan heti sisälle kerrontaan.
Toinen jatkaa vielä samaa rataa, mutta kolmannen alkuosa on jotenkin erilaista, ja siinä kerronta hieman notkahtaa. Tosin vain hieman ja vain hetkeksi.

Loppuosaan kerronta liittää mukaan syvällisen ajattelukannan, ja tästä pidän erityisen paljon. Vaikka kerronnassa ei keskitytä osoittamaan suoraan luonnon kiertokulun tarkoituksenmukaisuutta, se kuitenkin nousee esiin. Ainakin tälläisen luonnossa liikkuvan tarkkailijan katsannossa. Ihmisillä on taipumus nähdä luonnon kiertokulussa hyvän ja paham elementtejä, koska luonnon armottomuus koetteleen luomakunnan yksilöitä eri tavoin. Yksi selviytyy äärimmäisissä oloissa hengissä tekemiensä oikeiden valintojen, tai sattuman kautta, ja toinen menehtyy. Yksilöt muodostavat lajin, ja lajin kannalta tällä on merkityksensä. Laji säilyy, ja kanta vahvistuu, koska vahvmmat yksilöt ovat aina enemmistönä selviytyneiden joukossa. Luonto on tarkoituksenmukainen, ja siinä tarkoituksenmukaisuudessa ihminen näkee sen kauneuden.

Tarinan kanahaukka oli lajinsa valioita, mutta ei niin taitava metsästäjä, kuin olisi pitänyt olla selviytyäkseen äärimmäisissä oloissa. Ehkä kyse ei ollut kyvystä metsästää, vaan kyvystä hankkia metsästysreviiri saalisvarmemmalta alueelta. Se ei selviytynyt, koska sen perimät geenit eivät olleet riittävän laadukkaita takaamaan sen elämä. Yksilö hävisi, mutta lajille se oli paras vaihtoehto.

Hyvä ja hieman erilainen tarina. Kiitos

Hyvä!
Siinä aivan ensimmäinen vaikutelmani runostasi. Selkeä kerronnallinen kokonaisuus, jolla ei lähdetä haahuilemaan utopian ulapoita, vaan pysytellään tukevasti jalat pohjassa pitäen tutun turvallisella syvyydellä.
Proosaanhan tämä runo selvästi rakentuu, ja lyyrisyyden osuus on näin vaatimattomampi, mutta kerronnan sisällölle tuo proosamaisuus antaa vahvan alustan, jolle selkeäsanaisen runorakenteen voi pystyttää.
Ehkä juuri tuo selkeys tekee runostasi myös voimaakkaan tunneilmaisussaan, ja elävyydessään. Kirjoitat paljon, ja näin olet omaksunut taidon siirtää mielikuvasi tekstiin, ja pystyt välittämään sen lukijoillesi.

Harvemmin tulee paneuduttua tähän runopuoleen nykyisin, joskus aiemmin kirjoittelin niitä itsekin, mutta ...

Kiitos runosta.

----Arska----

Tarina fantasiamaailmassa.
Pidän tavastasi käyttää mielikuvitustasi hillitysti luodessasi mielikuvia. Vaikka tarina sijoittuu fantasiamaailmaan, on mielestäni kiinnostavuutta lisäävää, kun kertoja ei lähde liialliseen utopiaan kuljettaessaan juonta, vaan säilyttää tietynlaisen realismin tunnun kerronnassaan.
Fantasia antaa lähes rajattomat puitteet kerronnan rakentamiseen, mutta silti mielestäni kertojan ei pidä lähteä aivan äärirajoja etsimään.

Tässä tarinassa on mielenkiintoinen viritys, henkilöt ja alullaan oleva juonenrakentelu vaikuttavat kiinnostavilta. Joitakin pieniä yksityiskohtia, joissa lukijan sakellus hieman töksähtää on. Ei kuitenkaan kovin pahoja, ja vaikka lukemisen rytmi ehkä hieman horjahtaa, se kyllä palautuu nopeasti. Etsin tuolta tekstistä yhden kohdan esimerkiksi:

" Miettien toimeksiantoaan hän nousi ylös, ja lähti kävelemeään kohti kaupungin parakkeja, jotka sijaitsivat muurien ulkopuolella. Mies juoksi, ja olikin pian kaupungin portilla. " Tuossa ensin mainitaan, kuinka mies lähti kävelemään. Seuraava lause alkaa. " Mies juoksi,..". Jotain pientä pykälää siinä mielestäni on, ja kaipaisin tuohon jotain selvitystä, miksi kävelemään lähtenyt mies juoksee. vaikka vain maininta: Mies vaihtoi kävelyn juoksuksi, tai joku muu syy siihen, että etenemistapa on vaihtunut.

Toinen kohta, jossa hieman haparoin lukiessani, oli kerronnan siirtyessä satamaan. Siinä oli jotenkin tilanteeseen kuulumaton yllättävyys, tai niin sen koin. Tarinan eteneminen palautti kuitenkin tapahtumaketjun heti kronologiseen järjestykseensä, joten ei siinä suurempaa kummastelua aiheutunut.

Hyvää sujuvaa kerrontaa, joka ylläpitää mielenkiinnon, eikä tuo mainitsemasi maailmojen kuvailun vähäisyys ainakaan vaivannut kertomuksen seuraamista. Pikemminkin koen niin, että on parempikin, ettei koko miljöö ole valmiina heti kertomuksen alussa lukijan todettavaksi. Sitä voi rakentaa juonen etenemisen myötä, ja sen rinnalla. Voi olla jopa tarinan seuraamisen kannalta hyväksikin, ettei heti alkuun ole rakennettu liian tarkkaa miljöökuvausta, jonka hyödyntäminen pitkässä tarinassa saattaa tuottaa toistuvuuden tunnetta.

Ei vauhtia, ei vaarallisia tilanteita ja seikkailun, sekä romantiikankin osuus kertomuksessa on jotakuinkin suhteellinen.
Mitä tässä siis oli viiden tähden aarvosta?

Tässä oli kertomus. Elävä, lempeä kuvaus hetkestä Perttelin penkillä. Lämminhenkinen tunnelmapala kevään ihmeestä. Ei täysin vailla seikkailua ja romantiikkaa, vaikka niiden osuus suhteellisena jääkin lukijan löydettäväksi, niin silti ne tarinasta löytyvät. Ei niin, että ne esiintyönnettäisiin korostetun voimakkaasti, vaan ne nousevat esiin kertomuksessa hiljaa, ja salaa kuin keväiset hiirenkorvat koivun oksille. Mistä ja kuinka ne oikein ilmestyivät, sitä tuskin kukaan huomasi, siinä ne vain olivat.

Hymy on aina hymy.
Ja hymy miehen ja naisen välillä on aina pieni seikkailu. Pieni romanttinen seikkailu. Ei aina täysin vailla aavistuksenomaista eroottista jännitettä. Ei aina sillä viritettynä. Silti aina pieni romanttineen seikkailu. Käsilaukkuun, tai taskuun sujautettavaksi, ja mukaan otettavaksi. Ei se mitään maksa, silti se on äärettömän kallis.

Tämän tarinan jälkeen on helppo hymyillä.