Arvostelut käyttäjältä Procyon

Hei Helmikatriina ja kiitos runostasi.

Tässä runossa puhuja leikittelee selvästi ajan, alkamisen ja lopumisen kanssa, ja saa lukijankin pohtimaan samaa: kuka päättää missä on alku ja missä on loppu? Runon puhuja tuntuu päättävän lopussa, että jotain on kuitenkin ohi ja jokin toinen alkaa. Onko se sama loppu, josta alussa puhutaan, jää avoimeksi.

Pohdinnan kaari etenee runossa todella hyvin (alusta loppuun :D), eikä merkistys jää epäselväksi. Vaikka en ihan kaikkea muuta kuvailemaasi välttämättä ymmärtänyt, nautin rikkaista sanoista. Osaat kirjoittaa kaunista kieltä. Esimerkiksi ajan päällä liukuva saituri on mahtava kuva! Näitä voisi olla runossa mielestäni lisääkin.

Tällaisenaan 'Lopun' pohdinta jääkin mielestäni vähän vajaaksi. Olisiko sitä pystynyt kasvattamaan vielä lisää? Mikä muu esimerkiksi loppuu ja alkaa, mikä muu kuluu kuin aika? Vai voisiko loppu-sanan kanssa vaikka leikitellä? Olisiko jonnekin vaikka hoppu?

'Loppu' on tällaisenaan kuitenkin virkistävää ja sujuvaa lueattavaa, eikä välttämättä kaipaa sen kummempaa koristusta ylleen, jos et niin tunne. Minä olen vain yksi lukija ja joku muu voi nähdä asian ihan toisin. Tärkeintä on että sinä tiedät miten runosi toimii. Mukavia runoiluja!

Kiitos kauniin haikeasta runostasi, Havina.

'Sieluni silmät' kuvaavat minulle sekä viipyilevää että tuttua maiseman kuvausta. Järvi ja pihakuusi sijoittavat sopivan tuttuun, mutta eivät liian kliseiseen maisemaan. Laineet ja heinokko tuovat kuusen kanssa mukavan kontrastin, kuuset kun harvemmin taitavat kasvaa aivan järven rannassa.

Mietin, olisiko kontrasteja voinut tuoda runoon vielä lisääkin tai jopa suurempina? Koska runon hidas ja viipyilevä tunnelma on muuten niin kohdallaan, mietin myös, ovatko kolmas je neljäs säe vähän liian nopeita. Tuollaisinaan ne tuntuvat menevän ohi turhan nopeasti, kun itse vielä mielelläni viilistelisin laineita ja heinikkoa.

Mielestäni runon kruunaa sen otsikko. 'Sieluni silmät' lisää runoon mukavasti kerroksia ja saa ajattelemaan, tapahtuuko runo sittenkin jonkun mielessä ja mikä silloin on viimeisen säkeen 'tämä' josta uneksitaan. Ajatus kutkuttaa ja saa lukemaan runon uudelleen lisämerkityksiä etsien. Oikein hyvä!

Kiitos monitahoisesta runostasi, Teuwo. Pidän 'Majakassa' erityisesti siitä, ettei se avaudu heti ensimmäisellä kerralla, mutta jokaisen lukukerran jälkeen minulle selviää vähän enemmän.

'Majakkassa' koen vahvaa haluamisen ja ei-haluamisen ristiriitaa, jota runon puhuja kuvaa hitaasti ja omalla tahdilla etenevällä kielellä. Tämä on mielestäni todella toimiva ratkaisu, koska silloin puhuja vaikuttaa olevan taustalla, tai ainakin sivussa omista päätöksistään. Runon kieli tukee hyvin kokonaisuutta, samoin sen toteava ja näköalan laaja liikkumattomuus.

Kahdessa säkeessä jäin miettimään oudolta tuntuvaa sanajäejestystä. (kohdissa "ehkä kaukaisuuden tarinat, joita en tahdo enää kuulla, haluavat ilmoille päästä" ja "tahdon löytää kiven, jota heittämisen sijaan puhutella haluaisin") Minun lukukokemustani nämä kohdat hidastivat, mikä esti uppoutumista runoon aivan kokonaan.

Kielesi on hyvin rikasta ja 'Majakassa' käytät hyviä sanankäänteitä syventämään tunnelmaa. Esimerkiksi 'valo, jota yrittää säilyttää', 'kohtuun kuoleva lapsuus' ja 'vene, joka ei päätä suuntaa' riipaisevat todella syvältä.

Näkisin, että tämä runo toimisi hyvin ääneen lausuttuna? Oletko kokeillut sitä?

Kiitos vielä kerran runostasi ja intoa uusien väsäämiseen!

Kiitos vetävästä ja omaperäisestä runostasi, lentokykysi. Tässähän kiven elämä lähtee ihan uudella tavalla kasvamaan lyhyilä leikkauksilla kohti runon loppua. Kiven ja metsän voi ihan kuulla hengittävän kuten jonkin vanhan ja unohdetun läsnäolon. Aivan mahtava on tuon retkeilijän tulo kiven luo, ja viimeinen säe, jossa hän kirjoittaa kaiken ylös. Lopetus ihmisen näkökulmassahan ikään kuin aloittaa runon kaaren uudestaan.

Ainoa, mikä runossa minua haittaa, on sen hidas ja hieman selittelevä alku. Se voisi olla mielestäni tiiviimpi. Mutta silti runo kuvaa niin osuvasti sammaloituneen, mutta eläväisen kiven henkeä, ettei moinen kankeus paljoa haittaa. Kiitos paljon!

Kiitos veikeästä runostasi Helmikatriina!

Pidin runon lukemisesta uudelleen ja uudelleen: säkeissä piilee syvä imu ja olet selvästi tehnyt töitä tämän rakenteen kanssa. :)

Vaikka nautin runossa kuvatusta matkassa ajassa, hapokkuudessa ja itseydessä, sen sisältämä viesti jäi kuitenkin vähän etäiseksi ja epäselväksi. Pystyisikö esimerkiksi hapokkuuden merkitystä avaamaan lisää?

Lisäksi viimeisen säkeistön ensimmäinen säe 'sanoi kerrostumat' jäi häiritsemään minua. Jos lukijan häiritseminen on runon tällä kohtaa sopivaa, voit jättää sen näinkin. Jos ei niin muuttaisin sen kirjakieliseen muotoon 'sanoivat kerrostumat'. Tämäkin on vain ehdotus, jonka sopivuuden voit itse päättää.

Kokonaisuutena tämä runo kiehtoo minua hurjasti, koska se on niin toiminnallinen: on valumista, on happo, jälkiä ja puhuvia kerroksia.
Siksi siihen kaipaisi vähän lisää tarttumapintaa, tilaa johon astua sisään.

Kiitos runostasi Helmikatriina! Se oli todella hupaisaa ja leikittelevää luettavaa, erityisesti pidin paino-sanan monimerkityksellisestä irrottelusta.

Kokonaisuutena runo pitäytyy vähän hajanainsena. Vaikka mukana on hyviä elementtejä, kuten maapallo, sanat jotka luovat avaruuteen heitettynä jotain uutta, se jäi minulle etäiseksi. Pystyisiköhän tätä muokkaamaan niin, että runon lukija pääsisi jotenkin paremmin sisälle runoon? Voisiko siihen vaikka kuvailla polun tai puhutella lukijaa?

Nautin tämän runon lukemisesta uudelleen ja uudelleen. Siinä on jokin sisäinen veto ja energia, sillä on selvästi sanottavaa ja se sanooa sen. Hienoa!

Kiitos kauniista sanoista, kynäilijä47.

'Rauhassa' kulkee läpikohtaisin hurskas tunnelma, ja sellaisenaan kokonainen. Tätä sanomaa saisi tuoda ihmisille enemmänkin, ja tässä runosssa siihen ajatukseen on mukava hetkeksi pysähtyä.

Mitä tähän ehkä lisäisin, olisi jonkilainen käänne tai muutos. Jos herkkä saisi rinnalleen vastakkaista voimaa, se voi olla vielä herkempi, vielä tunteikkaampi. Itse varmaan tiedät parhaiten, mikä se vastakainen asia voisi olla.

Hyvä runo on näinkin, ja ihanan rauhallinen ja virkistävä näin marraskuun ja joulukuun hämäriin. Kiitos!

Kiitos runostasi kaisannaloviisa.

'kultaiset aallot' on yksinkertaisuudessaan herkkä, vahvasti minimalistinen ja yhteen suuntaan katsova kuva. Kaksi sävyä; kultainen ja vihreä sekä niiden sisässä kulkeva aika tulee jännällä tavalla konkreettisesti ilmi.

Tästä vahvuudestaan huolimatta jäin kaipaamaan runoon moniäänisyyttä ja syvyyttä. Toisiko puhujan tai ajan toiminnallisuus, liikkuminen tai tekeminen sinusta runoon jotain tärkeää lisää? Tai ehkä ajan virtauksen voisi laittaa menemään visuaalisesti koko runon läpi?

Toiseksi viimeinen säe saa minut ymmälleen. Tekeekö aika siis puutarhoja ja miten? Olisiko jokin toinen verbi tähän parempi?

Olet osannut valita hyvät, yksinkertaiset sanat ja niiden pohjalta kasvattanut tunnelman, joka tiivistyy loppua kohti.
Maailman hämmentyneenä paikalleen jääminen osuu ja uppoaa.

Hei Loviisa V, ja kiitos jakamastasi runosta. Hämähäkinseitti on kaunis kuva sekä hauraudesta että kestävyydestä, ja olet runossa tuonut siitä molemmat puolet esille. Tähän on hienoa!

Kuitenkin nämä kaksi asiaa: hauraus ja kestävyys, menevät mielessäni runossa vähän sekaisin. Erityisesti säkeessä heikko tuulenvire tulee sellainen tunnelma, että apua nyt langat katkeavat, mutta sitten en oikeastaan saa kiinni mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Silloin hauraan ja vahvan leikki jää mielestäni vähän turhan avonaiseksi. (Mikäli se edes oli runosi tarkoitus?)

Toisaalta runot eivät useinkaan selitä kaikkea ollakseen toimivia runoja. Kohtaamani epäselvyys voi olla runossasi jopa välttämätön. Tällaisenaan se ei kuitenkaan minulle täysin avautunut.