Tasanko ei kerro ihmisyydestä
nurkat eivät huokaile juorujaan
mutta ikkunasta tuleva valo yrittää jotain kuiskailla
ehkä kaukaisuuden tarinat, joita en tahdo enää kuulla, haluavat ilmoille päästä
Valo, jota yritän säilyttää ei merkitse mitään
kalliot, joita meri pahoinpitelee eivät kerro mitään
tahdon löytää kiven, jota heittämisen sijaan puhutella haluaisin
Veden alla on maailma, sellainen kirkas, jota voisin ymmärtää ellen olisi tässä
kaulan ympärillä kuristava napanuora, tai silmät seinässä
haluan olla taivaalla, en maalla
kaukaisuuden huudot kiidättävät minut tänne
missä jokainen on ulkopuolisuutta hyljeksivä olento
vailla mannerta
Lapsuus kuoli kohtuun
en halua edes tietää miltä teistä tuntuu
Tämä loputon meri, sen piiskat, jotka rannikkoa hakkaavat ja pohjaton loputtomuus, joka kutsuu, en tiedä
löydän sinut lähempää kuin oletatkaan, mutta haluat olla aalto, joka mereen katoaa.
minä, vene, joka ei suuntaansa päätä
