Arvostelut käyttäjältä Alapo80

Moikka Antero!

Tämä olisi ehkä parempi tuolla mielipiteet osiossa, mutta ei anneta sen häiritä :D

Nyt tulee kyllä aika voimakasta saagaa! Kielellisesti en huomaa juuri virheitä, eivätkä ne tämän tyyppisessä vuodatuksessa edes juuri haittaa.

Tämä ärsytys on helposti monistettavissa moniin muihinkin totteisiin!

Kiitos mielipiteestä! :D

Ps. "Rasvanahkaisen työjätkänpesusuopapullosta on tarkoituksella jätetty saippua sana pois, koska siinä on hieman hienostunut sointi.". Mainio virke!!! Hyvä! :D

Moikka kesäsade!

Runon ajatus on selkeä, mystinen ja kaunis!

Ensimmäinen juttu, joka pisti silmään, on tuo "kuin kutsui minua.". Näkemykseni mukaan sen pitäisi olla "kun kutsui minua." tai "kutsui minua.". Nyt se ikään kuin kutsui minua, mutta ei kuitenkaan.

Kenties hieman epäselväsi minulle jäi muutamien pilkkujen tarjoitus, esimerkiksi "Ihan tyhjästä, eteeni.". Mielestäni tuo olisi toiminut loistavasti ilman pilkkuakin, sillä predikaatin (ilmestyi) poisjättäminen, sanajärjestyksen muuttaminen ja objektin (vene) antaminen lukijalle jo edellisellä rivillä luovat riittävän runollisen vaikutelman. Tuo pilkku vain hämmentää lukijaa.

Hieman jäi pimentoon mitä rajalla tapahtui, mutta tietyt asiat onkin hyvä jättää lukijalle pureskeltaviksi! :D

Pidin!

Kiitos!

Moikka Penny!

Viattoman mukava ja mielyttävä tarina. Kirjoitat kauniisti ja selkeästi!

Pilkuista asiaa.
Kun käytät kun - sanaa konjunktiona, joka erottaa päälauseen sivulauseesta, tulee kun sanan eteen tulla pilkku.
"Sydäntä oikein puristaa kun hän huokailee minun takiani.".
"Sydäntä oikein puristaa, kun hän huokailee minun takiani.".
Sama juttu seuraavassa, paitsi sana on että.
"Ne sanovat että täällä kummittelee.".
"Ne sanovat, että täällä kummittelee.".

Lauseiden erottamisesta. Normaalisti päälause tulee ennen sivulaisetta.
Kirjoitat: "Minun silmäni näyttävät silloin pieniltä metsälammilta, Ida sanoo.".
Ajatukseni: "Ida sanoo, että minun silmäni näyttävät silloin pieniltä metsälammilta.".
Tai jos pidät kiinni tuosta omastasi, niin suosittelisin seuraavaa.
"Minun silmäni näyttävät silloin pieniltä metsälammilta, niin ainakin Ida sanoo.".

Tuo poikien tulo on mahtava kohta! Siinä tajuan, toivottavasti ainakin, että myös tytöt ovat aaveita! :D Säväyttävää! Hyvä!

Juonella olisit kenties voinut revitellä hieman enemmän. Mielestäni Kreetta ottaa tilanteen nopeasti haltuun, kenties liiankin nopeasti. Loit mainion jännityksen vampyyrin tappamisella, mutta luovuit leikistä helposti. Olisi ollut jännittävää, kun Kreetta upottaa vaarnan kuolleeseen rintaan. Sen olisin mielelläni lukenut.

Hyvää kerrontaa ja jouhevasti etenevä juoni.

Kiitos!

Moikka hannavaan85!

Kerrankin otsikko liittyy voimakkaasti runon sisältöön :D

Oletko ajatellut, että sametinpehmeän voisi kirjoittaa myös yhteen? Vähän kuin tummanpunainen tai kirkkaanvihreä. Ehkä se ei sovi runoon, mutta ajatuksena.

"ääretön"

Mielestäni, jos runoa luetaan ääneen, on sen rytmitys tärkeä. Ja jos säkeet eivät ole "symmetrisiä", eli säkeiden rivimäärä vaihtelee, se sekoittaa runon rytmiä. Tai sitten niin, että tasaisesti on ensin kolme riviä ja sitten kaksi, sitten taas kolme ja kaksi.

Osassä säkeistä on selkeä yhteneväisyys, mutta osassa ei. Esimerkiksi "Mieli leijailee, ajatukset liitelee..." mutta taas "Liike huomaamaton, ajatus ohikiitävä...".
Tarkoitan, että mieli ja ajatus liittyvät voimakkaasti toisiinsa, mutta liike ja ajatus ei. Kenties liike ja tunne voisivat toimia?

Eli jäin hieman kaipailemaan sellaista määrätietoisen samankaltaisesti rytmitettyä, jonka ajatukset liittyvät toisiinsa. Olikohan tuossa mitään tolkkua? :D

Kiitos!

Moikka haterain!

Tietyssä mielessä olen Kulmalan palautteen kanssa samaa mieltä, vaikkakin olen sitä mieltä, että laulujen sanoituksilla ja runoilla on todella paljon yhteistö, joten en koe sitä pahana.

Se, mikä hieman kaihertaa, on runon kokonaisvaltainen lohduttomuus. "Sinua" ei ole, eli vastakaikua ei löydy edes pahassa mielessä. Henkilö ei näy tai haista, mutta kuuleeko? Miksi kyselee pelastusta muodossa pelasta, eikä passiivissa pelastakaa? Eli minulle tuli mieleen, että jonkun kuullaan olevan, mutta joku ei vastaa. Lisäksi pohdin, paloiko maailma yleensä, vai vain kertojan maailma, sillä jos koko maailma paloi, miten joku voi olla pelastamassa? Vai onko pelastajakin pelastusta vailla? Eli onko molemmat, jonka toinen kuulee ja pyytää apua, sekä toinen josta ei lukija tiedä mitään, pelastuksen tarpeessa ja lähekkäin? :D

Hitto :D Loit kyllä ajatuksia! Kiitos siitä!

Moikka Jerry!

Erittäin samanluonteinen kuin Kirjaston naiset :D Pidin! Rääväsuinen ja eläväinen novelli.

Kappalejaosta sananen. Vältä turhaa enteriä, sillä sille ei ole tarvetta. Ainoastaan, jos aihe vaihtuu radikaalisti tai jokin tapahtuma muuttuu. Annan esimerkin.
"Bussin ikkunaan alkaa ilmestyä tutun näköisiä paikkoja.
On jotenkin unenomainen fiilis. Huomaan pulssin kiihtyvän. Ennen keikkaa käy usein näin. Jännitys saa ajatukset ja tunteet heittelemään.
Kaupunki ei näytä niin rumalta kuin muistin. Täällä lymyilee paljon vanhoja tuttuja. En ole paras pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihin, mutta ainakin Arttu ja Roosa lupasivat tulla moikkaamaan. Ja huomenna menen katsomaan vanhempia. Pieninä annoksina niitäkin sietää.
Tuntuu oudolta olla täällä. Kaikki muistot saavat vanhan kotikaupungin tuntumaan kovalta mestalta, vaikka nuorena paikkaa vihasi.
Huolestuttavaa. Mä oon vasta 23 ja syyllistyn samanlaiseen nostalgiaan kun vanhat ukot.".
Mielestäni parempi ratkaisu. Korjasin myös tuon kerronnan numeron :D
"Bussin ikkunaan alkaa ilmestyä tutun näköisiä paikkoja. On jotenkin unenomainen fiilis. Huomaan pulssin kiihtyvän. Ennen keikkaa käy usein näin. Jännitys saa ajatukset ja tunteet heittelemään. Kaupunki ei näytä niin rumalta kuin muistin. Täällä lymyilee paljon vanhoja tuttuja. En ole paras pitämään yhteyttä vanhoihin kavereihin, mutta ainakin Arttu ja Roosa lupasivat tulla moikkaamaan. Ja huomenna menen katsomaan vanhempia. Pieninä annoksina niitäkin sietää. Tuntuu oudolta olla täällä. Kaikki muistot saavat vanhan kotikaupungin tuntumaan kovalta mestalta, vaikka nuorena paikkaa vihasi. Huolestuttavaa. Mä oon vasta kakskymmentäkolme ja syyllistyn samanlaiseen nostalgiaan kun vanhat ukot.".
Eli mielestäni tässä ei ole sellaista radikaalia aiheenvaihtoa, joka vaatisi enterin käyttöä. Koko kappale on kuvailua, muistelua ja ajatuksenjuoksua.
Kenties kaikki nuo luvut 1, 2, 3 jne. olisi voinut kirjoittaa yksi kappale per luku, eikä se olisi haitannut lukuelämystä lainkaan.

Tuo 5. kappaleen dialogi oli mainiota! Sopivan kiusallista ja uskottavaa! :D Hyvää työtä!

Juonesta sen verran, että jotenkin tuo loppu jäi laimeaksi verrattuna tarinan pohjustukseen ja päähenkilön luonteeseen. Kirjoitat muuten elävästi, mutta lopussa tuntuu, että haluat vain äkkiä novellin päätökseen. Kielellisesti en juuri puuttunut, vaikka kenties joitain kankeuksia ja virheitä olisikin saattanut olla, sillä pienet virheet sopivat tekstisi "kansanomaisuuteen" :D

Kiitos!

Moikka wilshirist!

Runosi tunnekuvaukset ovat kattavia. Se luo mielikuvaa kokeneesta ja itsetietoisesta ihmisestä. Loppu hämmentää minua hieman, sillä en osaa yhdistää toisen vuoksi elämistä kokeneen ihmisen tunnekuohuihin.Eli sanoma, jos runossa sellaista olet halunnut painottaa, jää minulle hieman epäselväksi.

Löysin runoihin tutustuessani tuollaisen linkin, jossa on melko selkeää asiaa runoista. http://www2.amk.fi/mater/kulttuuri/sanataide/files/Runo/rakennetasolla.htm
Älä käsitä väärin. Linkkasin vain siksi, jos lydät sieltä jotain ajatuksia itsellesi.

Mietin tuota, mitä sanotaan runon rytmityksestä. Tuo alun listaaminen ei ole kovin rytmistä, eli se muistuttaa lähinnä kakofonista sanojen yhteenliittämistä...no ehkä vahvasti sanottu. Mielestäni olisit voinut jatkaa tuon erotan - sanan käyttöä, vaikka läpi koko ensimmäisen säkeen. Se olisi tuonut rytmiä, kun tarkkaan miettii, mitä milloinkin erottaa :D

Tuo lopetus on kyllä hämmentävä, mutta kenties se ei olekaan huono. Mitä useammin tuota luen, niin sitä hienommalta tuo irrallisen oloinen lopetus tuntuu. Se on jotain, joka jättää ajatuksen leijumaan.

Kiitos!

Moikka haterain!

Selkeä ja suoraviivainen runo. Riittävän brutaali ja häpeilemätön.
Toivoton, synkkä ja luovuttanut.

Hyviä ilmaisuja, kuten "blade of solitude"!

Ehkä hitusen pötköön kirjoitettu, ja jos olisit hieman vielä pidentänyt, niin olisit varmasti saanut runon jaettua kolmeen säkeeseen, joilla kaikilla olisi oma sanoma, kuten huumeiden käyttö, luovuttaminen ja kuolema.

Hyvää työtä!

Kiitos!

Moikka Korppu!

Minulle tulee tuosta mielikuva, että joku lähtee rohkeasti kohti tavoitetta, kohti unelmaa. Sitten kuitenkin joku häiritsee tuossa lopussa. Se on jotenkin irtonainen. Eli ensin tehdään jotain ja päätetään asia, ja kuitenkin seuraavaksi siitä luovutaan. Tuo on omituista.

Ehkä haet jotain ihmisen tapaan luovuttaa tai perääntymiseen vaikeuksien ilmettyä...tai sitten et :D

Sanoma jäi hieman epäselväksi, mutta ajatuksia herätit! :D

Kiitos!

Moikka usva!

Mukavaa, kun nämä kappaleet ovat näin pitkiä, että niihin ehtii kunnolla paneutua! Pidin lepoonsaattamisrituaaleista! Se mikä hieman häiritsi, oli vanhuksen ja nuorukaisen saattomenojen samankaltaisuus. Mielestäni kirjoituksesi on parantunut paljon! Ei liiemmin turhaa, juoni kulkee ja turha lässytys on poissa! :D

Kappalejaosta pikkuisen. Ihmettelin, miksi ensimmäinen rivi on niin irrallinen. Se on käytännössä samaa aihetta, kuin sitä seuraaava kerronta ja dialogikin. Mielestäni tuohon ei tarvitsisi kuin välilyönnin verran tyhjää.

Sanoin aikaisemmin tuosta aikamuodosta.
Kirjoitat: "Aurinko on jo laskenut puiden latvojen tasalle, kun kuulen koirien haukkuvan. Nousen Hallan luota ja astun ulos pimenevään iltaan.".
Ajatukseni: "Aurinko oli jo laskenut puiden latvojen tasalle, kun kuulin koirien haukkuvan. Nousin Hallan luota ja astuin ulos pimenevään iltaan.".
Tässä mielestäni tulee preesensissä kirjoittamisen kankeus. Tuo alku, kun joku on tässä hetkessä kirjoitettuna jo tehnyt jotain, ja kun siitä jatketaan, että tuo tapahtuma on samassa virkkeessä normaalin preesens lauseen kanssa, niin syntyy jotenkin omituinen ilmaisu. Sitä ei imperfektissä tule. Kesties seuraava olisi jouhevampi.
"Auringon laskettua puiden latvojen tasalle, kuulen koirien haukkuvan. Nousen Hallan luota ja astun ulos pimenevään iltaan.".
Tai ehkä.
"Aurinko on laskenut puiden latvojen tasalle. Kuulen koirien haukkuvan ja nousen Hallan luota ulos pimenevään iltaan.".
Koeta nyt löytää tuosta sitten jonkinlainen keskitie :D

Toistosta.
"Silmäni täyttyvät kyyneleistä ja alan itkeä. Itken Malin...".
"Silmäni täyttyvät kyyneleistä. Itken Malin...".
Eli on selvää, että kun silmät täyttyvät kyyneleistä, niin silloin itketään. Lisäksi seuraava lause alkaa itkeä sanalla, joten toisen voi hyvin jättää pois.

Ensin kerroit, että vedenhenki oli vienyt Malin, ja sitten, että poika on valmis lähtemään. Löysin siis ristiriidan, sillä kuvittelin, että pojan sielu oli menetetty, esi-isien johdatuksen ulottumattomissa, vedenhengen hallussa.

Vielä toinen aikamuotoihin.
"Lääkkeitä valmistaessani Päivyt riipi miehen yllä olleet rievut ja peitti tämän pehmeällä taljalla.".
Mielestäni.
"Lääkkeitä valmistaessani Päivyt riipii miehen yllä olleet rievut ja peittää tämän pehmeällä taljalla.".
Eli toimethan tapahtuvat samanaikaisesti minä teen ja hän tekee. Tuo valmistaessani on imperfektin lauseenvastike, joka sopii kuitenkin myös preesensiin...tai jotain :D Eli kun valmistan lääkkeitä, Päivyt riipii...
Imperfektissä: "Lääkkeitä valmistaessani Päivyt riipi miehen yllä olleet rievut ja peitti tämän pehmeällä taljalla.".
Taas selkeässä preesensissä: "Minä valmistan lääkkeitä, ja Päivyt riipii miehen yllä olleet rievut ja peittelee tämän pehmeällä taljalla.".
Tätä tarkoitin ensimmäisessä palautteessani sillä, että preesensin käyttö aiheuttaa ajoittain sekavuutta...tai jos en sitä sanonut, niin nyt sanon :D Ja erityisesti lauseenvastikkeiden kanssa täytyy olla tarkka.
Esimerkiksi: Juoksen, kun ampiaiset lentävät pesästä. vs Juoksen ampiaisten lentäessä pesästä.
Ja vastaavasti imperfektissä.
Juoksin, kun ampiaiset lensivät pesästä. vs Juoksin ampiaisten lentäessä pesästä.
Eli lauseenvastike on sama molemmissa aikamuodoissa, ja nyt kun kirjoitit minun valmistaessani joku riipi, niin tiedostamattasi tulit kirjoittaneeksi imperfektilauseen :D

Tarkkana yksikköjen ja monikkojen kanssa.
"...liikutellen jalkojaan. Koetan rauhoittaa häntä. Jalka ei...".
Eli jalkojaan, niin "Jalat eivät...".

"Kiedon taljan ympärilleni ja tuijotan tuleen.". Mahtavaa! Hyvä mielikuva ja hyvä tunnelma! :D

"...nimetessään hänet Ohtoksi?".
"...nimetessään hänet Ohdoksi?".
:D

Juoni saa hyvän käänteen muukalaisen saapuessa! Tarina etenee hyvällä tavalla, ja ainakin tähän saakka olet onnistunut välttämään turhat kliseet! Myös karhupelinappula, jonka merkitystä olen kovasti miettinyt, alkaa saada roolia.

Hyvää työtä!