Arvostelut käyttäjältä liskomies

Hyvin kirjoitettu kokonaisuus. Viimeinen virke minustakin jollaintavoin lössäyttää huolellisesti rakennellun kokonaisuuden, ei sovi tyyliltään muuhun tarinaan.

Huolellisesti viimeisteltyä ja loppuun asti editoitua, kielillisesti lähes täydellisyyttä hipovaa tekstiä on aina erittäin miellyttävää lukea. Pidin kerronnan niukkuudesta, eikä silmiini osunut ensimmäistäkään merkityksetöntä sanaa. Tiiviydestä huolimatta eheä kokonaisuus. Hyvä! :)

Juoni ei ollut täysin tuore (onko nykyaikana oikeastaan enää missään tarinassa?), kuten Jästipääkin mainitsi (olen tainnut nähdä saman leffan), mutta mielestäni riittävän tuore, tehdäkseen tarinasta nimenomaan sinun tarinasi. Vaikea keksiä, miksi antaisin vähemmän kuin 5 tähteä... :D

Tämä oli loistava, pidin oikein kovasti! :D

Kieli on hyvää, ja tarina rullaa koko ajan mukavasti eteenpäin. Hauskoja tilanteita, jotka eivät kohdalle sattuessa takuulla naurata. Kukapa peräänajaja koskaan olisi omasta mielestään syyllinen kolariin? :D

Loppuratkaisun suhteen täytyy olla Arskan kanssa samaa mieltä, se oli aavistuksen ennalta arvattava, vaikken minäkään tähän hätään muista täysin samanlaista lukeneeni.

Joka tapauksessa hyvää työtä. :)

Hyvää kuvailua ja kielen käyttöä. Alapon tavoin loppu ei kunnolla avautunut minullekaan. Ehkä se oli tarkoituksesikin?

Teksti on pääsääntöisesti hyvin kirjoitettua, etenkin nuori ikäsi huomioon ottaen. Välimerkkien kanssa kannattaa olla huolellisempi.

Sisällön suhteen olen aika lailla samoilla linjoilla Jästipään kanssa, novelli jää vajaaksi.

Psykopaatit, sadistit ja muut kieroutuneet yksilöt ovat herkkupaloja kirjoittajalle, mutta lukijalle ei riitä raakojen tai perverssien tekojen yksityiskohtainen kuvailu. Elokuvissa ja kirjallisuudessa on valitettavan yleistä paikata juonen heikkouksia ja ohuita henkilöhahmoja ylettömällä väkivallalla ja seksillä mässäilemällä. Hyvään kirjallisuuteen se ei riitä. Lukija haluaa saada enemmän ja tietää, miksi vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Ville teurastaa teinityttöjä, miksi vaimonsa Salla makaa pariskunnan alaikäisen pojan kanssa rähjäisessä tienvarsimotellissa, ja miksi Villen isoisä, 93 -vuotias sotaveteraani Pentti, pieksi vaimonsa hengiltä kävelykepillä jouluaterian päätteeksi. Noin niinkuin esimerkiksi. Ilman motiiveja henkilöt jäävät ohuiksi. Tutustu keksimiisi hahmoihin, myös niihin vastenmielisiin tyyppeihin, ja uskaltaudu sukeltamaan heidän sielunmaisemaansa. Kaikkea ei pidä selittää novellissa puhki, mutta anna ainakin vihjeitä henkilöidesi motiiveista.

Kirjoitat:

"Pian verta ei enää valunut- se oli ehtynyt." Miksi nimenomaan viiva? Itse olisin käyttänyt pistettä ja jättänyt ehkä viivan jälkeisen sivulauseen kokonaan pois.

Kauhua (ja muutakin) kirjoitettaessa kannattaa pohtia näkökulma huolellisesti. Jos näkökulma vaihtuu kesken luvun, laita yksi ylimääräinen enter. Rajattu kuvaus 1. tai 3. persoonassa toimii kauhussa usein paremmin, kuin ns. kaikkitietävä kertoja. Varsinainen pelko muodostuu lukijan mieleen usein siitä, mikä lymyää varjoissa, ei verisistä yksityiskohdista.

Arvostelun ja tähtien antamisen tekee vaikeaksi se, että kerrot tekstin olevan kirjoitettu oppitunnilla. 45 minuuttiin ei juurikaan mahdu aikaa editoida tekstiä, korjailla virheitä tai antaa idean kypsyä ennen lopullisen version valmistumista. Silloin tekstikään ei välttämättä ole aivan parasta, mihin kykenisit ajan kanssa jo nyt.

Jatka toki kirjoittamista, olet vielä nuori. Sinulla on ideoita ja näppis pysyy sinulla selvästi käsissä. Mestariksi tulee vain harjoittelemalla, eli lue ja kirjoita paljon, ja jaa tuotoksesi meidän muiden kanssa. :)

Pakko tunnustaa, että minä pidin tästä. Ehkä sillä on jotakin tekemistä sen kanssa, että olin joskus ammoisina opiskeluaikoina kesätöissä kirjastossa... :D

Novelli etenee lennokkaan jouhevasti, ja nuoren kertoja-minän sopivasti karski ja kaunistelematon kieli tuo novelliin tarinan ilmapiiriin sopivaa karua elämänmakuisuutta ja realismia. Et sorru missään vaiheessa tarpeettomaan sievistelyyn, selittelyyn tai jaaritteluun, vaan luotat lukijaan. Hyvä!

Muutamia pieniä kielioppijuttuja: Jokunen pilkku puuttui, mm. ja -sanaa ennen tulee pilkku silloin, kun sana erottaa kaksi lausetta, eikä lauseilla ole yhteisiä jäseniä. Yhdessä kappaleessa kerroit ensin Romuluksesta se -pronominilla, mutta vaihdoit kesken kappaleen hän -pronominiin. Vaihdos tuntui tarpeettomalta, ja kieliasun myötä tekstin tyyli muuttui kesken kappaleen.

Hyvää työtä, minä pidin!

Mielenkiintoinen lähestymistapa kahden eri sivilisaation kohtaamiseen. Ideassa olisi ainesta huomattavasti syvällisempään ja laajempaankin kertomukseen. Ehkä jopa romaaniksi asti. Ainakin minua jäi kiinnostamaan, millä Thoraksen kulttuurievoluutio on täyttänyt uskonnottomuuden tyhjäksi jättämän lokeron, kuinka planeetalla eletään jne. Ovatko esim. tieteessä joillain aloilla meitä pidemmällä?

Tänä(kin) vuonna Portin novellikilpailussa palkittiin kaksi tarinaa, joissa ihmiskunta ja alienit kohtasivat. Tämä sinun idiksesi ei ole ainakaan aiheen mielikuvituksettomimmasta päästä, lisäksi siinä on roimasti ainesta syvällisemmällekin yhteiskunnalliselle pohdiskelulle.

"Sadankahdenkymmenentuhannen valovuoden toisissa päissä" Voisiko tuota muotoilla jollain tapaa sujuvammaksi?

Hyvä tarina. Jatkoa toivoisin. Esim. pohdiskelua, kuinka kahden päällisin puolin samankaltaisen planeetan kulttuureiden ilmeiset erot tulevat jatkossa vaikuttamaan Maan ja Thoraksen suhteisiin.

Aihevalintasi on hyvä, ajankohtainen ja tärkeä. Kuten Jästipääkin totesi, kiusaamisesta voisi kirjoittaa enemmänkin. Juonirakenne on myös hyvä, tarina kulki jouhevasti kohtauksesta toiseen. Olettaisin, että olet varsin nuori kirjoittaja. Oikeinkirjoitukseen ja kielioppiin olisi hyvä kiinnittää jatkossa hieman enemmän huomiota. Hyvä tapa on esimerkiksi lukea oma tekstinsä itselleen ääneen, jolloin kankeudet ja kielioppivirheet tulevat paremmin esiin.

Esimerkiksi:

"Kun saavuin kotiin, asumme modernissa kartanossa mutta kukaan luokkaisistani ei uskonut eikä kukaan kehdannut käydä meillä kylässä." Tuossa virkkeessä ensimmäinen lause (Kun saavuin kotiin), on oikeastaan tarpeeton, ja herättää lukijassa yimääräisen kysymyksen: tapahtuuko kotiintulon hetkellä jotain olennaista. Lyhyempi virke: "Asumme modernissa kartanossa mutta kukaan luokkaisistani ei uskonut eikä kukaan kehdannut käydä meillä kylässä." Sisältää kaiken tarvittavan informaation (kotiintulonhan mainitsit myöhemmin sujuvalla tavalla samassa kappaleessa), mutta on ilmaisuna täsmällisempi ja ikäänkuin jämäkämpi.

Loppuratkaisu oli surumielinen, mutta sopi kokonaisuuteen.

Hyvä, jatka vain kirjoittamista!

Minä pidin novellistasi kovasti, enkä luokittelisi tätä varsinaiseksi sotatarinaksi. Lisäulottuvuuksia tuo novellin historiallinen konteksti. Saksalaissotilaan vaimon silmien ummistaminen ilmeisiltä tosiasioilta oli loistavasti kerrottu. Varastelukierrettä jatkava puna-armeijan sotilas. Tuossa on vertauskuvallisuutta, joka laittaa lukijan vaivihkaa pohtimaan, kumpi oli pahempi: Hitlerin Saksa vai Stalinin Neuvostoliitto? Herää kysymys, mitä korulle tapahtui sodan jälkeen? Päätyikö takaisin omistajalleen tai omistajansa perilliselle vai esimerkiksi Stalinin rakastajattaren kaulaan? Pidin myös siitä, ettet sortunut mässäilemään keskitysleirien kurjuuskuvailuilla, mihin monilla vastaavaan ympäristöön tarinansa sijoittavilla on taipumus. Toistuva tarina korun anastamisesta toi jostain syystä mieleeni Cloud Atlas -elokuvan (tämä siis positiivisena palautteena), jossa myös historia toistaa itseään. :D

Neuvostoliittolaissotilas on sanahirviö, joka tuntuu ikävän kankealta kaunokirjallisessa tekstissä, mutta eipä sille oikeastaan ole olemassa korrektia synonyymiä silloin, kun näkökulma on hänen.

Pikku jutun huomasin. Kirjoitit:

"Sotilas nosti kiväärinsä hartialle ja kääntyi kannoillaan." Kivääriä (tai muuta hihnasta roikkuvaa henkilökohtaita asetta) kannetaan olalla.

Siitä olen Alapo80:n kanssa samaa mieltä, että mistä tahansa voi toki kirjoittaa. Vampyyrit ovat aiheena varsin kulunut lajiyypin oltua suosiossa jo varsin pitkään, taisi nykyinen vampyyri -buumi alkaa ekasta Underworld -leffasta joskus 2000 -luvun alkupuoliskolla.

Hieman enemmän omaperäisyyttä jäin TL:n tavoin kaipaamaan.

Vampyyrin ja päähenkilön kohtaaminen metsässä olisi mielestäni kaivannut hieman enemmän kuvailua ja tunnelman luontia, nyt jäi tarinan juonen kannalta olennaisesta kohtaamisesta hieman hätäinen tuntu. Käytät toisaalta varsin paljon virkkeitä pukeutumisen yksityiskohtaiseen kuvaamiseen (esim. miksi lukijan tarvitsee tietää, että jollakulla on sukkahousut, jos se ei kerran pillifarkkujen läpi näy?). Kannattaa keskittyä juonen kannalta olennaiseen, eli sukkahousut kannattaa mainita silloin, jos niillä on tarinassa jossain vaiheessa jokin merkitys. Esimerkiksi jos sankaritar myöhemmin sitoo niillä pahiksen betoniporsaaseen ja viskaa mereen... :D

Jonkinlaista sekavuutta toi se, että näkökulmahenkilö tuntui ajoittain vaihtelevan kesken kappaleen, sekä se, että joissain kohdin kerroit minä -muodossa, kun tarina pääosin kuitenkin kulki kolmannessa persoonassa. Esimerkiksi:

"Valitse, sisko ja vampyyriksi muuttuminen, vai ei siskoa ja normaali elämä?" mies kuiskasi niin ettei Cecilia kuullut. Vastaustani ei tarvinnut harkita, minä mieluummin vaikka kuolisin Cecilian edestä.

Ensin kerroit 3. persoonassa, mutta tässä hyppäsit kesken kaiken 1. persoonaan.

Ideoita sinulla tuntuu riittävän ja kauhugenre mitä ilmeisimmin kiinnostaa sinua, joten ei muuta kuin jatkoa tarinalle. Hieman vielä harjoitusta, kyllä se siitä. :)