 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Minä pidin novellistasi kovasti, enkä luokittelisi tätä varsinaiseksi sotatarinaksi. Lisäulottuvuuksia tuo novellin historiallinen konteksti. Saksalaissotilaan vaimon silmien ummistaminen ilmeisiltä tosiasioilta oli loistavasti kerrottu. Varastelukierrettä jatkava puna-armeijan sotilas. Tuossa on vertauskuvallisuutta, joka laittaa lukijan vaivihkaa pohtimaan, kumpi oli pahempi: Hitlerin Saksa vai Stalinin Neuvostoliitto? Herää kysymys, mitä korulle tapahtui sodan jälkeen? Päätyikö takaisin omistajalleen tai omistajansa perilliselle vai esimerkiksi Stalinin rakastajattaren kaulaan? Pidin myös siitä, ettet sortunut mässäilemään keskitysleirien kurjuuskuvailuilla, mihin monilla vastaavaan ympäristöön tarinansa sijoittavilla on taipumus. Toistuva tarina korun anastamisesta toi jostain syystä mieleeni Cloud Atlas -elokuvan (tämä siis positiivisena palautteena), jossa myös historia toistaa itseään. :D
Neuvostoliittolaissotilas on sanahirviö, joka tuntuu ikävän kankealta kaunokirjallisessa tekstissä, mutta eipä sille oikeastaan ole olemassa korrektia synonyymiä silloin, kun näkökulma on hänen.
Pikku jutun huomasin. Kirjoitit:
"Sotilas nosti kiväärinsä hartialle ja kääntyi kannoillaan." Kivääriä (tai muuta hihnasta roikkuvaa henkilökohtaita asetta) kannetaan olalla.
