Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Tämä olikin mielenkiintoista luettavaa. Jatkuu ilmeisesti vielä? Toivottavasti saat kirjoitettua loputkin, olisi kyllä kiva lukea.

Vähän oli häiritseviä kirjoitusvirheitä ja joissain kohdissa vähän naiivin oloista kerrontaa, mutta itse sisältö oli täyttä asiaa.

Alku oli kuin Meduusan isku leffa, kun numero 7 herää Jason Bournen tapaan muistamatta mistään mitään, niin odotin jotain sen tapaista, mutta ihan eri juttuhan tämä on. Mutta hyvin sai lukijan kiinnostumaan tilanteesta, oli suorastaan pakko lukea lisää. Hyvää kamaa oli myös Äänen lausahdus että ei sellaista voi tappaa joka ei ole elävä, tms. Vaikkakin kai kloonit periaatteessa on ihan eläviä? Syntyneet vain eri tavalla.

Parasta antia oli ilman muuta moraaliset haasteet joita hahmoille tässä tuputettiin. Etenkin Alecin koetus kun joutui päättämään marjoilla kuka elää ja kuka kuolee. Tiukka päätös, ja täysin ymmärrettävä, vaikkakaan ei tosiaan kovin sankarillinen ratkaisu. Äänen toteamus tämän jälkeen oli myös loistava, siitä miten kasvava nuori mies tarvitsee vitamiineja. Karu opetus Thomasille. Tähän myöskin palattiin siististi kun Alec pelkäsi että kostaako Thomas tämän nyt kun hänen henkensä oli sen varassa että Thomas pitää nappia alhaalla.

Vaikka Thomas olikin alkuun aika ärsyttävä, niin sisäinen individualistini kuitenkin huusi hänen puolestaan, kun hän huomautti heidän olevan orjia vailla vapaata tahtoa. Tästä olisi ehkä voinut saada enemmänkin irti. Tai ehkä myöhemmin vielä saadaankin? Esimerkiksi nyt kun he ovat päässeet pois laitoksesta, niin estääkö mikään heitä pakenemasta? Thomas ainakin voisi hyvin ottaa hatkat nyt kun siihen on mahdollisuus. Aika helposti Ääni tuntui heihin luottavan. Vaikka totesikin sen itsekin, tavallaan ainakin. Tai ehkä Ääni voi yhä hallita niitä tatuointeja kaukaakin? Olisi kyllä kiva saada jatkoa.

Jännä ajatus että nämä kloonit ovat tosiaan syntyneet koeputkista sellaisina kuin ovat, ilman mitään omia muistoja mutta silti tiedostaen millainen maailma yleisesti on (tai oli). Ja pohdinnan arvoinen kysymys lukijalle, että onko tällainen miten oikeutettua, vaikka sitten olisikin isoja haasteita maailmassa joita varten nämä on kehitetty. Ei hirveästi voi moittia niitäkään versioita jotka päättivät ryhtyä terroristeiksi. Kloonaajien syyksi kaikki niiden teot mielestäni menee. Ja jännä ajatus lähteä ajamaan takaa toisia versioita itsestään. Tämä oli loistavasti sanottu: "Tai siis, kun he ovat me ja me emme ole mitään järjen jättiläisiä. Kuinka fiksuja he voivat olla?" :D

Hyvä konsepti tosiaan, joka herättää paljon ajatuksia vapaudesta, moraalista ja muusta!

Tämä oli mielenkiintoinen ja omalaatuisella, vähän mystisellä tavalla kerrottu tarina. Tykkäsin myös Piano-novellistasi, ja selvästi näissä on jotenkin saman tyylistä kerrontaa. Piano oli ehkä kuitenkin vähän parempi, mutta hyvä tämäkin.

Tykkäsin siitä miten ihmishahmoja ei kuvailtu oikeastaan yhtään, vaan viitattiin vain pariskuntana. Oleellisestihan tämä oli kamppailu talon ja siinä piileskelevän pahuuden välillä, ja ihmisparat nyt vain sattui joutumaan tähän pelinappuloiksi. Tykkäsin myös että pahuutta ei mitenkään selitelty, se vain oli talossa asuva pahuus.

Ohikulkevaa vanhaa naista jo kommentoitiinkin, sen olisin itsekin jättänyt pois, tuntui vähän turhalta lisältä, joka ei tuonut mitään tarinaan.

Tässä ei ole kakkoslukua. Ensimmäisestä hypätään kolmanteen. Muutenkin tuntuu vähän turhalta jakaa tämä erillisiin lukuihin, kun teksti on kuitenkin aika lyhyt ja tarina hyvin jatkuva.

Ja viimeisenä pienenä kritiikkinä niin vähän tarinan sujuvuutta mielestäni haittasi kun ilmaistiin niin tarkasti että 22 päivää menisi ennen kuin pahuus voisi syödä heidät. Tähän mystiseen tyyliin sopisi paremmin jos ei mentäisi noin yksityiskohtiin, ja muutenkin tuosta herää kysymys että miksi juuri 22 päivää, mitä ehkä olisikin turha alkaa selittelemään.

Tämä oli paras kokonaisuus mitä olen sinulta lukenut. Tarina itsessään nyt ei ole kovin ihmeellinen, mutta se ei tuntunutkaan olevan tässä pääasia. Tämä tulevaisuuden maailma on hyvin ideoitu, ja aika realistisenkin tuntuinen. Johonkin tällaiseen ehkä tullaankin päätymään, kun ihmiskunta ei tunnu koskaan ottavan opikseen...

Tarinassa ei ollut hirveästi jännitystä, mutta eipä toisaalta tarvettakaan. Lopputaistelu toi vähän sitäkin mukaan. Ehkä olisi voinut vähän selkeämmin huomioida sen että yhdessä kohtaa hypättiin jotain yli vuosi eteenpäin, kun Ernon koulutus olikin yhtäkkiä jo päättynyt. Myös tarinan loppu tuli vähän yllättäen, sitä olisi voinut vähän pitkittääkin.

Teksti oli hyvin kirjoitettu. Ainoa mikä erityisemmin pisti silmään oli termi "non-letaali" mitä käytit aseista jossain kohtaa. Eikö tälle ole mitään järkevää suomennosta?

"Hauska" yksityiskohta oli kommentti USA:n ja Meksikon välisestä kesken jääneestä muurista jota Trump ilmeisesti oli alkanut rakennuttamaan, etenkin näin vuonna 2020 lukiessa. Pahasti yliarvioit miten pitkälle tuo projekti pääsisi (ainakin nyt näyttää siltä). :D

Ja yhdessä kohtaa sait minut oikeasti liikuttumaan. Nimittäin kun Erno näki kuvan sinivalaasta, ja kerrottiin että sinivalas oli suurin eläin mikä oli koskaan ollut olemassa. Kauhean surullista kun tajusin että ne oli kuollut sukupuuttoon. :(

Sain luettua koko tämän tarinan, eli Vampyyrien juoksun vanhat versiot + Demonin lennon. Tai Vampyyrien juoksun alusta en lukenut kaikkia näitä vanhoja osia kun olen lukenut niitä uudempia versioita, niin siinä saatan olla missannut jotain yksityiskohtia jotka on tässä ehkä relevantteja. Niinkuin ilmeisesti tässä Aaron oli varastanut kuukiven vampyyreiltä, kun siinä mitä itse luin Aaron muistaakseni löysi sen kuolleen äitinsä kätköistä. Tiivistän tähän omat ajatukseni koko kokonaisuudesta.

Tarina on ihan mielenkiintoinen, ja hyvin rakennettu näinkin mittava kokonaisuus. Hahmot on pääosin ihan hyviä ja uskottavia, vaikkakin heidän tekemiään ratkaisuja voisi perustella paremmin. He tekevät paljon virheitä mikä on uskottavaa ja tarinan kannalta hyvä, ja vaikka pidänkin Aaronin tietynlaisesta typeryydestä (Aaron taisikin jossain välissä ihan suoraan kuvata itseään aika tyhmäksi) niin joissain kohdissa se menee mielestäni vähän turhankin pitkälle. Ainakin kun Maria yrittää kerran viedä kuukiven pimeän noidille, niin mielestäni on jo vähän epäuskottavaa että Aaron antaa kiven Marialle vielä uudestaan tämän jälkeen. Ja jos Maria itsekin kerran on täysivoimainen pimeän noita, niin miksei hän vain käytä kiveä itse? Joskus myös olisin kaivannut vähän vakavampia seurauksia heidän tekemilleen virheille, esimerkiksi tässä aikalailla pahin mahdollinen tapahtuu kun pimeän noidat saa kuukiven, mutta sitten Aaron kuitenkin pelastaa tilanteen ennen kuin mitään pahaa ehtii tapahtua. Näissä ikään kuin ennalta määrätty juoni sanelee hahmojen ratkaisuja välittämättä siitä onko ne uskottavia, kun oikeassa maailmassa hahmojen ratkaisut määräisivät juonen kulun.

Tykkäsin siitä että tarina ei jakanut maailmaa mustavalkoisesti hyväksi ja pahaksi. Paitsi ehkä pimeän noidille olisin kuitenkin kaivannut vähän selityksiä että miksi he kaikki on niin yksiselitteisesti pahoja. Mutta muuten hyvin toteutettu, esimerkiksi jättiläiset on kivasti siinä hyvän ja pahan rajalla, ja vampyyrit nähdään ensin vain pahoina, mutta sitten nähdään ensin pieni vilaus hyvyydestä Brandomin kanssa ja sitten lopulta vampyyrien johtajakin auttaa Aaronia. Mutta vampyyrimaiseen tapaansa kiduttamalla vangittua pimeää noitaa ja sitten tappamalla tämän. Tässä on ihan jännä moraalinen twisti, että kukaan "hyviksistä" ei pysty itse kiduttamaan vastustajaa, mutta sitten kenelläkään ei ole ongelmaa sen kanssa kun vampyyri tulee paikalle kiduttamaan, jolloin kenenkään ei tarvitse itse "liata käsiään". Tätä olisi kuitenkin voinut käsitellä enemmän, nyt tulee sellainen tunne että lukijan pitäisi edelleen ajatella heitä täysin puhtoisina hyviksinä, mitä he eivät kyllä mielestäni ole.

Aaronin sisäinen kamppailu valon ja pimeän välillä oli myös mielenkiintoista, mutta siihen olisi voinut paneutua syvemmällekin. Välillä hänellä on pieniä omantunnontuskia jättiläisten kiristyksen ja demonin valloilleen päästämisen kanssa, mutta mielestäni ei ihan riittävästi. Tässä ei myöskään ihan tullut sellaista tunnetta että oikeasti olisi riskiä että Aaron voisi vajota kokonaan pimeyteen, mikä olisi mielestäni tuonut hyvää jännitettä tarinaan.

Jotkut kohdat on kirjoitettu vähän huolimattomasti. Esimerkki: "Syntyi paniikki ja ihmiset lähtivät juoksemaan eri suuntiin tönien toisiaan ja muutamalta ihmiselta mitä luultavammin murtui pari paikkaa, mutta se oli pieni hinta siitä, että koko kaupunki kuolisi." Tästä puuttuu aika oleellinen EI. Ja yksi vähän ärsyttävä asia: miksi "kaatui" on koko ajan kirjoitettu "kaatusi"? Ja sitten tosi usein kerrotaan hyvin tarkasti että joku asia oli "seitsemän metrin päässä" tai jotain vastaavaa. Mielestäni ihan liian usein kerrotaan noin tarkkoja yksityiskohtia kun sillä nyt ei ole mitään merkitystä onko se viisi vai kymmenen metriä. Suuren osan näistä voisi korvata sanomalla vain "lähellä" tai jotain. Muutenkin kerrontaa voisi sujuvoittaa ilmaisemalla asioita vähän hienovaraisemmin.

Tarina on siis hyvä, ja vähän hiomalla tässä olisi potentiaalia korkeampiinkin tähtiin kuin mitä nyt annan.

Ihan hyvin alkaa, kyllä tähän nuoreen kertojaan pystyy ihan hyvin samaistumaan. Näin lyhyestä pätkästä vaikea sanoa sen enempää kun ei tiedä mihin tämä jatkuu. Ehkä vähän voisi mielestäni selkeyttää sanomalla pääasian, eli sen että isä oli kuollut, vähän suorempaan, nyt jouduin hetken miettimään että mitä tässä nyt tapahtuukaan. Vaikka tietysti ymmärrettävää että alle kymmenvuotiaalla ei ole asiasta niin selkeää näkemystä. Ihan hyvä alku kuitenkin.

Jännä. Tuntuu jotenkin että avautuikohan tämä nyt mulle ihan täysin. Vaikka selvästi tässä on pointtia, ja tarina tietää mikä haluaa olla.

Luin siis kaikki 3 osaa. Eka oli hyvä intro, missä Sadun luonne/suunnitelma vähän paljastuu lukijalle. Tokassa vähän jää mysteeriksi miten Satu saa isän noin sekoamaan. Ja tässä hieno lopetus paperisilpun kanssa. Hyvin kääntyi tilanne, että ensin näytti siltä että Satu saa isän tappamaan lapsensa, mutta lopulta isä suojeleekin heitä Sadulta. Tajusin tosin tämän vasta luettuani muiden kommentteja. Vaikka vähän jäi mietityttämään että mikä se nelikirjaiminen sana nyt oli. "Tapa" vai?

Aika paljon saatu kerrottua näinkin vähällä tekstillä. Oikein tyylikästä. Mutta ehkä vähän pitempi teksti olisi saanut avattua tätä ideaa vähän paremmin. Vähän vaikeaselkoista. No, joutuupahan ainakin miettimään asiaa. Vaikka ehkä oli tarkoituskin jättää lukija tällaiseen raivostuttavaan epätietoisuuteen.

Tässä on ihan omaperäinen ja kiinnostava idea, mutta toteutuksessa löytyy paljon parannettavaa. Lukemista häiritsee kirjoitusvirheet, etenkin pilkkuja löytyy paljon sieltä täältä, niitä käytetään mielestäni paljon enemmän kuin olisi tarpeen. Myös outoja väliviivoja on paljon, jotka ehkä johtuu siitä että olet kopioinut tekstin kirjoitettuasi sen ensin jonnekin missä sanoja tavutetaan useammalle riville, ja sitten tavuviiva kopioituu mukaan? Kannattaisi tarkistaa nämä ja poistaa tänne tulevasta tekstistä. Ensimmäisessä osassa myös kappalejakoja saisi olla enemmän, lukemista helpottamiseksi. Ainakin eri lukujen välillä. Toisessa osassa tämä oli tehty paremmin.

Tarinassa ei ole mitään selkeää "pääjuonta". Lähinnä esitellään millaista tuo noutajan/suojelijan työ on. Ei siinä, voihan tarina tähänkin rakentua, mutta silloin se käy pitemmän päälle vähän tylsäksi, ja tämä alkaa olla jo sen verran pitkä että ollaan siinä rajalla. Hahmot eivät ole kovin mielenkiintoisia, niin lukija ei saa heistä juuri syytä pysyä mukana tarinassa. Alex (jota ekassa osassa jossain kohtaa myös jostain syystä kutsutaan Aleksiksi?) tekee työtään tuonpuoleisessa. Nojoo, entä sitten? Yksi poikkeus tähän kuitenkin oli. Sandie Nelsonin viimeisiä hetkiä kuvattiin hyvin, ja tähän teloitettavaan vankiin lukija oikeasti samaistui. Tällä tavalla kun avaisit muitakin hahmoja, niin olisi heti paljon mielenkiintoisempaa luettavaa. (Missä tämä muuten tapahtui? Sain sen käsityksen että Alex olisi suomalainen, mutta onko Sandie amerikkalainen, kun joutuu sähkötuolilla teloitettavaksi?)

Joitain asioita joita jäin miettimään. Alexille sanotaan että he eivät enää voi vaikuttaa elävien maailman tapahtumiin, mutta kyllähän vaikka rekan pysäyttäminen ja siten liikenteen jumittaminen on aika vahvaa vaikuttamista, eli poikkeuksia on. Kukaan ei erityisemmin tunnu valvovan Alexin tekemisiä, niin voisiko Alex halutessaan väärinkäyttää näitä voimiaan, vai estääkö joku suurempi voima sen? Tai jos alex vain jättäisi tekemättä työnsä? Myöskin kiinnostaisi mitä olisi tapahtunut jos Klaus ei lähtisi Alexin mukaan areenalle venäläistä rulettia pelaamaan, niin kuin oli tarkoitus, vaan juoksisi pakoon? Usein toistettiin sitä että kaikella on tarkoituksensa. Mutta mitä jos tosiaan yrittäisi rikkoa sitä tarkoitusta?

Tuonpuoleinen jäi myös hyvin epämääräiseksi paikaksi. Siellä on joku neuvosto, mutta hirveästi enempää ei asioita avata. Mainittiin myös että Alex voisi käydä muissa galakseissa, ja näin hän sanoikin tekevänsä. Miksei tästä kerrottu sen enempää? Tuntuisi ihan mainitsemisen arvoiselta asialta, että vähän kuvailtaisi sitä minkälainen paikka se toinen galaksi on, jos Alex tosiaan siellä käy. :P

Ja oliko tämä tarina muuten tässä, vai onko lisää osia vielä tulossa? Kun ei tosiaan ole mitään varsinaista "pääjuonta" niin on vaikea sanoa loppuiko tämä nyt tähän.

Luin tähän asti julkaistut osat tästä tarinasta. Toivottavasti tulee vielä loputkin joskus luettavaksi.

Juoni on hyvä. Jännitystä rakennetaan hyvin, ja paljastetaan pikku hiljaa tietoja tapahtuneista. Alussa olisi ehkä voinut vähän nopeamminkin mennä, vähän ehkä parani myöhempiä osia kohti mentäessä. Vielä tässä vaiheessa ei ole kunnolla selvinnyt mistä koko hommassa on kyse, tai no vähän Väinön kertomuksesta, jos se oli totta. Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää.

Hahmot sen sijaan ei ole kovin kummoisia. Päähenkilöistä ei kerrota juuri mitään, Amanda on ainoa josta edes tiedetään mitään työn ulkopuolelta. Muuten he ovat vain ITT:n agentteja, jotka voisi periaatteessa korvata kenellä tahansa. En osaa juurikaan sanoa mitään heidän persoonallisuuksistaan. Alussa kestikin aika kauan että muistin kuka oli kuka. Tällaisessa juonivetoisessa tarinassa hahmot nyt ei ehkä olekaan tarinan tärkein elementti, mutta silti haluaisin päästä vähän paremmin heihin kiinni. Sivuhahmoistakaan Väinö ja Gustav ovat ainoat jotka vaikuttavat jokseenkin mielenkiintoisilta. Tai mahdollisesti ehkä myös Toni - tuli jotenkin sellainen viba että onko Toni mahdollisesti petturi? Selviää toivottavasti tulevaisuudessa.

Ympäristöä voisi myös kuvailla vähän enemmän. Hailuoto tuntuu siistiltä paikalta sijoittaa murhamysteeri, tätä voisi hyödyntää paremmin kuvailemalla enemmän miljöötä missä liikutaan.

Lukemista helpottaisi kappaleen vaihto uuden repliikin kohdalla, niin olisi selkeämpää aina että kuka nyt puhuukaan. Kirjoitusvirheitä löytyi myös sieltä täältä, etenkin yhdyssanojen suhteen, mutta ei nyt mitenkään niin paljon että hirveästi olisi häirinnyt.

Tiivistettynä oikein kivalta vaikuttava jännäri, josta saisi mielestäni vieläkin paremman avaamalla enemmän hahmoja ja kuvailemalla paikkoja.

Kivasti kerrottu satu. Paljon perus satu-elementtejä, sisarukset jotka kaikki omaa jonkun yhden aika stereotyyppisen piirteen. Mutta jännään ympäristöön tuotu, enpä olisi tullut ajatelleeksi että sekajätetunkion ötököistä voisi tällaisen tarinan kertoa. Hauskin osuus oli ötököiden uskon käsitteleminen, kun serkkupoika on vakuuttunut siitä että tunkioiden ulkopuolista elämää ei ole olemassa, ja tunkioita on todistetusti 32 ja ne ovat syntyneet sattumalta.

Luin nämä uusimmat versiot Vampyyrien juoksusta. Tästä näyttää olevan vanhempiakin versioita, joista vilkuilin vähän miten tarina jatkuu (olettaen että et muuta sitä hirveästi) mutta koitan tässä arvostella nyt vain tätä uutta versiota tähän asti.

Tarina, maailma ja hahmot on sinänsä kaikki ihan hyviä. Samaa mieltä kuin L.R. siitä että isoin ongelma on tapahtumien realistisuus. Miksi tosiaan aletaan miettiä jotain siivoamista kun koko kylä on vaarassa tuhoutua? Ja ehkä kaikista hassuin on kun edellisessä osassa Monica käyttää taikuuttaan Aaroniin aikamoisella voimalla eikä tajua Aaronin ymmärtävän siitä että hän on velho. Monica kuitenkin vaikuttaa muuten ihan fiksulta tyypiltä, niin tämä pistää kyllä silmään. Ja alussa vähän hassua että Aaron kuulee vampyyriuhasta jossain kapakkakeskustelussa. Jos vampyyrit tosiaan on tulossa ja niin vaarallisia niin luulisi että siitä kannattaisi kertoa muuallakin kuin vain jollekin ryyppykaverille? Miten tällaiset kapakkaveikot ylipäänsä oli tällaista tietoa saanut käsiinsä?

Oma suosikkini oli varmaankin Brandom ja Tom. Hauska juttu nostaa vähän esiin pari yksittäistä vampyyriä, ja antaa vähän persoonallisuuksiakin heille. Brandom-parka, yritti olla ystävällinen ja hakea vettä Aaronille, mutta kuolee heti pois. :(

Kirjoitat pääosin ihan sujuvasti mutta jotain vähän hassuja kohtia tekstissä on, jotka ikään kuin selittää asiat vähän turhan suoraan lukijalle päin naamaa. Esimerkiksi: "Toiset vampyyrit tuhahtivat ja se muistutti Aaronia ärsyttävästi teini ikäisistä tytöistä jotka kuvittelivat olevansa kuningattaria. Aaron oli jo pienestä pitäen vältellyt sellaisia ihmisiä." Vähän sama myös Brandomin tapauksessa, siinä on ihan hyvää pohdintaa että onko vampyyrit sittenkään aina pahoja, mutta hyvin suoraan heitetään lukijalle. Teksti olisi parempaa jos tällaiset asiat esiteltäisiin jotenkin hienovaraisemmin.