Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Auringonpilkku
QR-Code dieser Seite

Auringonpilkku




Auringonpilkku.


Oli kulunt lähes viisitoista vuotta siitä, kun Kyösti edellisen keran oli vieraillut tässä pikkutaajamassa.

Mikään ei näyttänyt muuttuneen. Uutta ei ollut rakennettu, eikä vanhaa purettu. Baarin pihakin oli yhtä pölyisen hiekkainen kuin aina ennenkin. Ja itse baari, kahvila – ravintola Ruiskaunokki näytti aivan samalta. Siistit kukkalaatikot seinustalla ja yleisilmeeltään siisti ja huoliteltu rakennus poikkesi edukseen muutoin nuupahtaneen oloisesta kyläkeskustasta.
Suuren kirkkaanpuhtaan ikkunan nimitekstiä myötäillen ikkunan reunamaa kierteli sinikukkaisten ruiskaunokkien nauha.

Kyösti Auerma istui hetken autossaan ja katseli kohti kahvilan ikkunaseinää. Näytti todella siltä kuin aika olisi pysähtynyt. Mikään täällä ei näyttänyt muuttuvan, eikä täällä mitään kiinnostavaa kai koskaan tapahtuisikaan. Kyösti oli kuitenkin luvannut käydä Sappolassa, tapaamassa tätiään, joka asui nykyisin paikallisessa palvelutalossa. Ensin hän kuitenkin poikkeaisi pitkän ajomatkan jälkeen paikallisessa baarissa kahvikupillisella.
Täti oli viime talvena saanut halvauskohtaksen, eikä ehkä pystyisi keittämään vieraalleen kahvia, joten välttääkseen kiusallisen tilanteen Kyösti päätti nauttia kupillisen ennen vierailuaan. Voisi sitten totuudenmukaisesti todeta, ettei kahvitukselle ollut aihetta.

Sisällä kahvilassa oli kuitenkin muutoksen tuulet puhaltaneet. Viidentoistavuoden takaiset marmorikuvioiset ikilevypöydät olivat vaihtuneet vaaleisiin puupintaisiin ja paksujalkaiset tummapuiset tuolit oli korvattu kevyillä metallirunkoisilla, joiden isuin- ja selkänojaosat näyttivät olevan keinorottinkia.
Ennen tiskin takana hääräillyt, mustaksi tukkansa värjännyt Maiju, jota asiakkaat silloin sanoivat ”Mustaksi Maijaksi”, ja joka tuntui jopa nauttineen lisänimestään, oli poissa.
Punatukkainen, joka nyt tiskin takaa käänsi katseensa ovesta astuvan Kyöstin suuntaan, oli selvästi uudempaa ikäluokkaa.
Hyvännäköinen, totesi Kyösti mielessään.

Baarin takaseinän yhdessä pöydässä istui neljän henkilön seurue. Kolme miestä ja nainen. Vajaat tuopit kertoivat tulijalle heti käynnissä olevan iltapäiväharrasteen tärkeimmät yksityiskohdat.

Pienen sisätilan keskivaiheilla istui yksi mies kahvimukin ääressä. Miehen olemuksessa oli ensinäkemältä jo jotain erikoista, sellaista joka sai tulijan huomion. Asukokonaisuu olisi ehkä sattunut jonnekin -70 luvun lavatansseihin, mutta täällä ja nyt se vaikutti lähinnä koomiselta. Siisti vaalea, helmenharmaa pikkutakki ja jalassa murretun vaaleanvihreän sävyiset prässihousut, joiden lahkeista pilkistivät puvuntakin sävyiset sukat, jotka vuorostaan sukeutuivat lähes lakerinkiiltäviin mustiin korkeakantaisiin ja kapeakärkisiin kenkiin. Kenkien kiiltoa ei juurikaan himmentänyt hiekkapihalta niihin tarttunut ohut vaalea pölykerros. Puvuntakin rintataskusta pilkisti lohenlihanvärinen liina, joka näytti olevan samaa kuosia kuin takin alta näkyvä kauluspaita. Paidan kauluskäänteiden pitkät terävät taitteet sojottivat takin kaulusten yli kuin saksen kärjet.
Itse asukokonaisuuden kantaja istui sotilaallisen ryhdikkäänä, vaalea tukka kiiltäväksi öljytyillä laineilla yli päälaen.

Kahvimukin lisäksi pöydällä oli ruskea paperipussi, jota kirjoi pussin lävitse pyrkivät rasvatahrat. Miehen edessä oli pyöreällä valkoisella pullalautasella munkki. Tuore reikämunkki, Kyöstin ajatuksiin livahti aavistus pussin sisällöstä. Reikämunkkeja sielläkin. Ehkä päätelmään johti baarin ilmassa leijuva tuoreen munkin herkullinen aromi.

Päivää. Mitähän laitetaan? punatukkaisen ääni havahdutti Kyöstin hetkeksi ajatukset vallanneesta kohteesta.
Iso kahvi ja taidanpa ottaa tuollaisen munkin. Niin päivää tietenkin, tokaisi Kyösti. ihmetellen itsekin hieman hämmennystään.
Valitettavasti munkit on loppu, punatukkainen ilmoitti.
Mutta...tuo, tai siis, Kyösti huomasi änkyttävänsä, ja viittasi huomaamattaan sormellaan salin keskellä istuvaan hahmoon.
Niin, hän osti kaikki. Laitetaanko jotain muuta?

Kyösti vilkaisi nopeasti lasivitriinin tarjontaa ja päätti.
No, tuollainen lakkaviineri.
Minä voin tuoda pöytään, punatukkainen naurahti, vilkaisten munkkipussin haltijan suuntaan.

Kyösti siirtyi istumaan ikkunan vieressä sijaitsevaan pöytään, johon punatukkainen kantoikin hetken kuluttua kahvikupin ja viinerin lisäksi pienen kermakon ja sokerikon.

Noita en tarvi. Anteeksi etten huomannut sanoa, Kyösti pahoitteli.
Enpä tuota itskään kysynyt, punatukkainen hymähti ja jatkoi: - Minä olen Hilkka.

”Punahilkka ” Välähti Kyöstin ajatuksiin kuin etiäisenä aiemmin baaria emännöineen Mustan Maijan ajoilta.
Asiakkaat sanova ”Punahilkaksi”, punatukkainen naurahti.
Kyösti, Kyösti huomasi esittäytyvänsä yllättäen eteen tulleessa tilanteessa.
Tulitko koskelle? Meiltä saa kalastusluvat, jos tarvit sellaisia, ilmoitti punatukka.
En. Tulin käymään sukulaisissa. Tätini asuu täällä palvelutalossa, enkä ole nähnyt häntä liki kymmmeneen vuoteen. Täällä Sappolassa olen käynyt viimeksi joskus viisitoista vuotta sitten.
Aivan. Muuten, jos..., punatukkaisen lause jäi kesken, kun baariin astui kaksi virkapukista poliisia ja hänen oli palattava tiskinsä taa.

Kyösti keskittyi kahvitteluunsa, mutta seuraili samalla tapahtumia ympärillään. Polisit tervehtivät paikallista Punahilkkaa ja saivat Kyöstin suureksi hämmästykseksi kahvinsa kera muhkeat reikämunkit. Punatukkainen loi jotenkin epävarmanoloisen katseen Kyöstin suuntaan, aivan kuin olisi halunnut antaa selityksen mnkkien yllättävälle esiin tulolle. Kohdatessaa Kyöstin katseen, hän suuntasi omansa nopeasti munkkipussin haltijaa kohti. Erikoisesti pukeutunut munkinostaja liittyi siis jollakin tavalla siihen, ettei munkkia Kyöstille myyty.

Poliisit siirtyivät omaan pöytäänsä kahveineen ja takaseinän keskikaljoittelijat kippasivat kuin sopimuksesta tuoppinsa tyhjiksi ja poistuivat ilmeisen mielenosoituksellisesti ulos.
Kyösti katse hakeutui munkkimiehen suntaan. Alkoi olla jo ilmeistä, ettei kaverilla aivan kaikki palapelin palat olleet samasta sarjasta.

Munkki oli asetettu lautasen keskelle ja mies pyöritti sitä lautasen reunoista etusormillaan hitaasti, tarkkaillen samalla syventyneenä sokeroidun herkun jokaista yksityiskohtaa. Täyden kierroksen jälkeen hän tarttui molempien käsien etusormi-peukalo-otteella munkin vastakkaisilta puolilta ja nosti sen harkitun hitaasti, jopa viivytellen huulilleen.
Haukattuaan yhden ainoan palan, laski mies munkkinsa takaisin lautaselle ja siisri sen sitten ruskeaan paperipussiin. Tutkittuaan tuokion hartaannäköisenä pussinsa sisältöä, mies nosti uuden munkin lautaselleen ja hörppäsi sitten kahvimukistaan. Nyt uusi munkki sai saman käsittelyn edeltäjansä tapaan, ja sen jälkeen vielä kolmaskin. Paperipussin harras tarkastelu taisi vakuttaa munkkitutkijan siitä, että kaikki pussissa olevat munkit olivat tulleet käsitellyiksi, koska mies taitteli pussinsuun kauniisti laskostaen kiinni ja nousi pöydästään.

Pussi jäi pöydälle miehen astellessa tiskin ääreen. Kyösti seurasi kiinnostuneena, mitä seuraavaksi tapahtuisi.

Kiitos neiti Hilkka. Teidän munkkinne on nyt tarkastetta ja ovat erinomaisia ja aivan turvallisia, mies lausui kuuluvalla äänellä ja katseli ympärilleen. Kiinnostunut ilme syttyi hänen silmiinsä, kun katse tavoitti tuntemattoman henkilön ja mies suuntasi askeleensa kohti Kyöstin pöytää.
Hyvää päivää, minä olen Jalmari Palosuo astronomisen alkemian erikoistutkija. Erittäin mieluisaa nähdä vieraita tässä pikkukylässämme, mies esittäytyi.
Kyösti Auerma, vastasi Kyösti, hieman vaivautuneena miehen tunkeilevasta käytöksestä.
Valitettavasti ette tainnut saada munkkia, mutta minun on käytävä testaamassa niiden turvallisuus, ja se ajaa kaiken edelle.
Paitsi poliisien, ei Kyösti malttanut olla huomauttamatta.
Niin, poliisit. Nämä näyttävät tavallisilta poliiseilta, mutta eivät suinkaan ole. Nämä ovat Cosmopoliiseja, Jalmari Palosuo kuiskasi salaperäisen näköisenä, aivan kuin olisi juuri ilmoittanut suuren salaisuuden.
Ahaa, sanoi Kyösti.
Aivan niin, kuiskasi munkkimies. He voivat syödä vaaratta mitä vain, sillä heitä suojaa vakanssisuoja ja virkamerkki. - Sinä syöt viineriä. Se on hyvä, siinä ei ole mitään vaarallista.
Mikä noissa munkeissa sitten on, ei Kyösti malttanut olla vetämättä annetusta narusta.
Ei noissa ollutkaan. Ne tietävät jo, että tarkastan kaikki munkit, eivätkä enää laita niitä.
Vai niin, totesi Kyösti ja oikaisi selkäänsä ja vetäytyi hieman kauemmas syötyään viinerinsä viimeisen palan. Hän tunsi olonsa entistäkin hankalammaksi, sillä nyt oli aivan selvää, että munkkimies oli joku paikallinen kylähullu omine omituisuuksineen. Ja ilmeisesti tämä oli päättänyt nauttia tuntemattoman henkilön kustannuksella omista mielikuvituksellisuuksistaan.

Munkkimies ei selvästikään halunnut luovuttaa vielä kiinnostuksen kohteestaan.


Ennen ne laittoivat niitä ja juuri munkkeihin. Jostakin syystä ne eivät toimi kuin munkeissa ja donitseissa.
Ketkä laittoivat ja mitä? kysäisi Kyösti selvästi närkästyneenä ja vilkaisi jo poliisien suuntaan.
Sisäavaruuden alkemistit. Ne piilottavat munkkeihin tiedonmuruja. Kun ihminen syö kokonaisen munkin, hänessä on tiedonmuruja niin paljon, että sisäavaruuden alkemistit pystyvät lukemaan hänen ajatuksiaan ja ohjaamaan tekoja, supatti Jalmari Palosuo kiihkeästi pöydän yli kumartuneena. Samalla hän huomasi Kyöstin kädessä olevan kellon.
Voi hyvänen aika. Onko kello jo noin paljon? munkkimies älähti ja veti oman kellonsa näkyviin.
Ja teidän kellonne on vielä jälkiajassa. Ainakin viisitoista sekuntia. Nyt en enää ehdi. Olisin voinut kertoa paljon, mutta nyt minun on riennettävä kuuntelemaan kello viidentoista avaruuskohinaa.

Jalmari Palosuo nousi ja kiirehti ottamaan munkkipussinsa. Seuratessaan katseellaan ovelle rientävää munkkimiestä, Kyösti havaitsi vasta nyt oven kupeessa olevan pystynaulakon ja siinä roikkuvan kauhtuneen, hiekanvärisen popliinitakin ja mustan baskerin. Munkkimies pysähtyi ja puki poplarin päälleen. Baskeria päähän sijoittaessaan se kallistui sen verran, että Kyösti ehti nähdä päähieen sisustan vuorailun olevan kiiltävää foliota.
Asukokonaisuuden täyttäessä munkkimiehen sille asettamat tavoitteet, tämä kääntyi poliisien suntaan ja veti kämmensyrjänsä baskerin reunaan ammattisotilaan elkein.

Erinomaista. Todella hyvää työtä. Jatkakaa samaan malliin.
Poliisit nyökyttelivät tyytyväisesti hymyillen.

Koska Kyösti ei tietystkään voinut suoraan seurata tapahtumaa, hän käänsi katseensa punatukkaisen suuntaan kuin toivoen tämän jotenkin omalla reaktiollaan antavan vihjeen tapahtumien suunnasta.
Punatukkainen näytti seuraavan näytelmää avoimen kiinnostuneena, eikä peitellyt hyväntuulista hymyään. Ilmeisesti hän ei havainnut asiakkaansa hämmästystä.
Uteliaisuden voittaessa huomaavaisuuden, palasi Kyösti seuraamaan munkkimiehen näytöstä. Poplari ja musta baskeri muuttivat munkkimiehen olemuksen tanssilavamannekiinista jonkin vanhan ranskalaisleffan salapoliisiksi. Tämä uusi rooli istui kantajalleen edellisen tavoin täydellisesti, Miehen astuessa näyttävin elkein ovesta munkkipussi kainalossaan.

Minä kerron kohta, kunhan herra Auringonpilkku lähtee, punatukkainen lausahti tiskinsä takaa Kyöstin suuntaan.
Taisipa lähteä jo, tuumi Kyösti yhä hämillään.
Ei sentään, hän tulee takaisin aivan pian.
Tuntui vain olleen kovinkin kiireissään. Jää pian ne kello viidentoista avaruuskohinat kuuntelematta.
Tuo kuuluu kuvioon, punatukkainen paljasti.

Samassa poplaripukuinen munkkimies ryntäsikin takaisin baariin.

Saanko käyttää takaovea, neiti Hilkka. Kohtalo vaanii kulman takana, enkä halua vielä kohdata sitä, munkkimies huohotti tohkeissaan.
Toki. Kaikin mokomin. Reitti lienee tuttu, joten ole hyvä vain.
Suuri kiitos itseni ja ihmiskunnan puolesta, lausui munkkimies paatos äänessään kuin johtaisi juuri sillä hetkellä historiallista mullistusta. Kääntyi sitten Kyöstin suuntaan ja jatkoi.
Olkaa varovaisia suojautumattomat. Alkemistit ovat aktivoituneet ja säteilyttävät tiedonmurusia sisäavaruudesta käsin. On vain ajankysymys kuinka pitkään maapallon magneettikenttä kestää. Tiesittekö, että linnunradan keskellä on musta aukko ja se on portti sisäavaruuteen. Sieltä ne tulevat.
Välttäkää munkkeja, ne ovat kaikkein pahimpia. Alkemistien säteilytys ei pysty teihin, jollette syö munkkeja.
Nyt minun on mentävä. Ehkä vielä ehdin tekemään tarvittavan. Heipparit, hihkaisi mies lopuksi ja livahti keittiöön.

Punatukkainen tuli tiskinsä takaa ja istutui Kyöstin vastapäättä.

Tulitpa parhaaseen katseluaikaan. Hän on herra Auringonpilkku.
Joo, varsinainen auringonpilkku. Ei taida kaverilla aivan kaikki inkkarit pysyä kanootissa, Kyösti arveli.
Niin. Jalmari on omanlaatuisensa, mutta täysin harmiton. Jotkut sanovat häntä herra Auringonpilkuksi, ja jotkut yhdennentoistapäivän kylähulluksi. Tänään on se yhdestoista. Seuraavat kymmenen päivää Jalmari on aivan kuin kuka tahansa asiansa hoitava kyläläinen.
Muuten, jos haluat sen munkin, niin niitä löytyy. Talo voi tarjota.

Ensin Kyösti aikoi kieltäytyä, mutta sanoikin.
Okei. Se käy, jos kerrot samalla, miksi munkkia ei voinut äsken myydä?
Hyvä. Käyn hakemassa, ja saat santsikupillisen samalla.

Punatukkainen toi lupaamansa tuotteet pöytään ja alkoi kertoa Kyöstille Auringonpilkusta.
Jalmarin paremmin tuntevat sanovat hänen kilahtaneen joskus teini-iässä, kun joku komeetta oli saapumassa uhkaavan lähelle maata. Joku Halley, tai sen tapainen. Jalmari oli kaiketi ollut jo silloin hyvin kiinnostunut avaruudesta ja seurannut omalla kaukoputkellaan komeettaa. Maailmalla kierteli kaikennäköisiä teorioita, jotka saivat pojan hurahtamaan niin täysillä johonkin sellaiseen, että pää ei tainnut kestää. Nää on nyt tietysti kuulopuheita, mutta kai niissä jotain perääkin on.
Noista munkeista hiukan tarkemmin. Jalmarilla on pakkomielle niihin. Jollakin tavalla asia liittyy avaruuteen, ainakin hänen mielestään. Jotain avaruusdonitseja liikkuu mustassa aukossa ja siksi munkit ovat joutuneen Jalmarin mustalle listalle. Hän ostaa ne kaikki, joten pidän näkyvillä vain puolisen tusinaa, ettei miesparka tukehtuisi tarkastukseensa.
Jalmari pahoittaa mielensä totaalisesti, jos paljastuu se, ettei hän saanutkaan tutkimukseensa kaikkia mnkkeja. Siitä seuraa melkoinen luento niistä seuraamuksista, jotka ovat mahdollisesti tulossa. Sen lisäksi hän loukkaantuu verisesti. Poliisit ovat jo muutaman voden olleet ainoa poikkeus jonka hän hyväksyy munkkisääntöönsä.
Tuo lisänimi viittaa auringonpilkkujen esiintymiseen, punahilkka paljasti taustoja.

Kyllähän Kyösti oivalsi Auringonpilkku nimen tulevan tuosta yhdentoista päivän syklistä, vaikka aito auringonpulkkujen esiintymisjakso oli sama vuosissa.


-----------

Iloinen yllätys oli Selmatädin vointi. Paljon pahempaa oli Kyösti pelännyt, mutta Selma vaikutti olevan lähes ennallaan. Ehkä liikkuminen oli hieman varovaisenpaa, ja oikean käden voimanpuute tuntui jo tevetulohalauksessa. Muutoin ei tädin tilanteessa ollut huolen aihetta. Sama pilke silmäkulmassa oli tallella ja mieliala yhtä valoisa kuten aina ennenkin.

Nyt kiehautetaan tulokahvit, oikeat kunnon munkkikahvit. Tilasin tuosta kahvilasta tuoreet munkit, kun kuulin sinun olevan tänään tulossa, Selma touhusi.
Ehkä hieman myöhemmin, toppuutteli Kyösti. - Poikkesin tuossa baarissa kysymässä tätä palvelutalon sijaintia. Otin siinä kahvin ja munkin. Sain jopa santsikupillisen, joten nyt ei kahvihammasta jurikaan kolottele, hän jatkoi kiertäen hieman kahvittelunsa todellista syytä.
Voi, voi. Olisinhan minä kahvit mielelläni sinulle keittänyt. Hilkka varmaan oli siellä, kun santsitkin olet saanut. Siinä on oikein mukava ja ystävällinen ihminen. Muistatko sinä Nurmiston Hilkan? Isä oli asemapäällikkö Järventauksen asemalla.

Kyllähän Kyösti muisti Järventauksen aseman ja asemapäälliköstäkin oli jonkinnäköinen muistikuva. Sen hän muisti myös, että lapsia asemapäälliköllä oli melkoinen lauma, mutta ei Kyösti heihin ollut koskaan tutustunut. Matkaa asemalle oli Joenpolvesta lähes kymmenen kilometriä, joten harvat olivat ollet ne kerrat, kun oli poljettu asemankioskille jäätelölle. Saihan sitä lähempääkin. Oman kylän kaupasta ja baarilta.

Joenpolven tila, Selmatädin ja Kyöstin isän kotipaikka, hieman kylätaajaman ulkopuolella jokivarressa oli lapsuuskesien mummila. Sappolankosken alapuolella, joenmutkassa sijaitsivat maatilan rakennukset ja tilukset yltivät jokivarren molemmin puolin pitkälle, joten hyviä onkipaikkoja oli ollut helppo löytää. Noiden lapsuuskesien kalareissujen muisto nosti väkisin hymyn Kyöstin poskipäille.

No, Hilkkaakos siinä muistelet, kun noin hymyilyttää, Selma kiusoitteli.
Tuli vain vanhat onkireissut niin elävästi mieleeni, Kyösti hymähti.
Kai sinä muutamaksi päiväksi ainakin jäät, niin ehdit käydä joella kalassa? Selma kysäisi.
Enpä taida. Kai minä iltasella lähden ajelemaan takaisinpäin.
No, et kyllä yötävasten mihinkään lähde. Minä olen laittanut Joenpolven aittaan sinulle jo nukkumapaikankin valmiiksi, esitti Selma selvänä vaatimuksena.
Mites sinä siellä maalla? Sinähän asut nykyisin täällä kylällä, ihmetteli Kyösti.
Taksillahan minä. Käynhän minä siellä lähes päivittäin, kun sain kunnalta sellaisen taksikortin. Sinnehän minä muutan takaisin, kun tämä kuntoutushomma saadaan läpikäytyä.
Pärjäätkös sinä siellä yksinäsi, kun se juttu sinulle on käynyt? Kyösti viittasi Selman halvautumiseen, muttei oikein tiennyt kuinka asian ottaisi esiin.
Minun pitäisi kyllä kuntoutua entiselleni, sanoo lääkäri. Pääsin silloin talvella hyvissäajoin hoitoon, Selma kertoi hyväntuulisesti hymähtäen.
Sehän on oikein mukava kuulla. Pelkäsin jotain pahempaa, kun kuulin sinun joutuneen palvelutaloon.
No, tämä palvelutaloon muutto on pelkästään tämän omituisen järjestelmän sanelema seikka. Olisin minä jo sairaalasta päästyäni pärjännyt kotona, mutta systeemi pelaa niin hullusti, että sieltä kuntoutukseen tulon joutuisin itse maksamaan. Taksikortilla ei voi käydä lääkärikäynneilla, sillä ne ovat Kelan korvattavia. Kelan taksikyydissä on kahdenkymmenenviiden euron omavastuu. Kuntoutus rinnastetaan läkärikäynteihin, joten joka reissun joutuisin maksamaan itse. Matka on juuri sen verran lyhyt, että omavastuuosuus aina menee ja se justiinsa riittää koko matkaan.
Taksikortilla voi ajella kaikki muut matkat, paitsi ne lääkärireissut. Minäpä siis ajelen päivittäin Joenpolveen ja takaisin korttia vilauttamalla.
Mutta, onhan siellä kaikennäköstä tekemistä, eikä sinulla vielä taida toisessaa kädessä olla paljoakaan voimaa, arveli Kyösti.
Eipä todellakaan vielä ole, mutta sen pitäisi kyllä kuntouttamalla korjautua. Eikä minun tarvitse itse puuhailla enempää kuin kykenen. Olen palkannut Joenpolveen tilanhoitajan, joka asuu siellä siinä vanhassa päärakennuksessa. Siellä on nyt pehtoori, joka pitää paikat ojennuksessa. Oikein rivakka ja aikaansaava mies, joka osaa hoitaa maatilan työt ammattitaidolla. Niinhän se pitää ollakin, jää sinulle sitten aikanaan kunnossa oleva tila ja rakennukset.
Minulle? hämmästyu Kyösti.
Niin tietysti. Etkös sinä ole ajatellut asiaa. Meillähän Rollen kanssa ei ole perillistä, ja isälläsikään ei ole muita lapsia. Kyllä se sinulle tulee jäämään. Ollihan omistaa siitä puolet, kun tila on vielä jakamatta ja perikunnan nimissä. Kun me ei Rollen kanssa saatu lapsia, niin jätettiin isäsi kanssa tila perikunnan nimiin, niin se siirtyy sitten suoraan aikanaan sinulle.
En minä ole koskaan ajatellut asiaa tuolta kantilta.
Nyt sitten alat ajatella siltäkin kantilta. Ja kyllä sinä voit muutamaksi päiväksi jäädä Joenpolveen. Minäkin tulen sinne heti huomenna kuntoutusjakson jälkeen. Käyt joella kalassa. Ahventa sieltä ainakin luulisi nöusevan ja ilalla ehkä koskelta siikaakin. Ajattela, miltä tuore savusiika maistuu? Millonhan viimeksi olet sellaisella herkutellutkaan. Pehtoori antaa kalavehkeet ja tarvittaessa savustaakin, jollet enää itse osaa. Selma selvästi härnäsi Kyöstiä.
Kai minä sen vielä taidan, arveli Kyösti virne suupielessään. - No, jos minä nyt vaikka huomiseen. Eipä minulla mihinkään niin tulenpalavaa kiirettä ole, ja mukavaahan se on yöpyä Joenpolven vanhassa aitassa.
Hyvä. Kerrohan nyt, mitä sinä olet puuhaillut, kun et ole täälläkän ehtinyt käymään aikoihin? Selma uteli mielissään Kyöstin päätöksestä.
Minähän lähdin silloin armeijan jälkeen heti Norjaan öljynporauslautalle. Siellä meni melkein kolme vuotta, kunnes kyllästyin kylmiin ja myrskyisiin talviin. Siirryin sieltä suoraan Meksikonlahedelle samoihin hommiin, mutta toisenlaisen ääripään ilmoihin. Siellä ne vasta myrskyt oli myrskyjä ja helteet helteitä. Ei sitä pidemmänpäälle pohjoismaalainen jaksa sellaista, joten otin pestin rahtilaivaan, joka seilasi Rion ja Tokion väliä. Se pesti päättyi tuossa parisen kuukautta sitten, joten päätin viettää muutaman kuukauden kotimaisemissa. Isältä kuulin sinun asuvan nykyisin palvelutalossa, joten päätin lähteä tervehtimään, ja tässä sitä nyt ollaan.
Oletpa sinä ehtinyt maailmaa kiertää ja mikäpä se on poikamiehen kierrellessä, vaan oletko ajatellut asettua joskus aloillesi ja akottua?
Tämäpä se vasta tuntuu olevan kaikkia kiinnostava aihe. Arvaa vaan, onko tullut kuultua tuo kysymys ainakin tuhanteen kertaan. Ja vastaus on ettei moinen ole mielessä käynyt.
Eikö s olis jo aika alkaa sitäkin miettiä, Selmatäti veikisteli. - Sinähän täytit jo kolmekymmentä toissavuonna. Kohta huomaat olevasi tällainen vanhus ja haluatko sinä todella olla Auerman suvun viimeinen?
No, älähän nyt Selmatäti. Vielähän tässä ehtii perheen perustaa. Noppeimmat ehtisivät montakin. Eikä sitä pidä hötkyillä niissä asioissa, ettei todella joudu ottamaan uusintoja, Kyösti toppuutteli.

Siinä sitten kahviteltiin tarinoinnin lomassa ja Kyösti huomasi illan venähtäneen kohtuullisen pitkälle.

Jaa, kello onkin jo noin paljon, joten minäpä taidan tästä ajella sinne Joenpolveen.
Et sitten karkaa sieltä huomenna ennen minun tuloani, Selma vielä käskytti.
Nähdään huomenna siellä sitten, Kyösti rauhotteli tätiään.


--------------

Joenpolven vanhan hirsiaitan tuoksut toivat elävästi mieleen ne lapsuuskesät, joka Kyösti oli vanhempineen maatilalla viettänyt.

Ikkunaton aitta oli pimeä Kyöstin herätessä. Tutut tuoksut ja äänet loivat tuttuja muistikuvia mieleen. Tuulen kohahtelu ja räystään alla pesivien pääskyjen sirkutus, kaukainen käen kukahtelu ja koskelta kuuluva hiljainen kohina saivat aikaan nostalgisen ja jopa omalla tavallaan satumaisen hyvänolon tunteen, jota Kyösti yritti saada mielessään säilymään. Tunnelma kuitenkin särähti säpäleiksi melkein samassa. Aitan ovelle koputetiin ja miesääni hihkaisi.

Joko se vieras malttaa heräillä. Siellä olis tuvanpuolella kahvi kuumana ja pientä aamupalaa tarjolla.
Kiitos, kiitos. Kyllä täällä jo hereillä ollaan ja pikapuoliin tullaan, vastasi Kyösti hieman pettyneenä nostalgisen hetken nopeaan päättymiseen.

Kyöstin kömpiessä aitasta kesäiseen auringonpaisteeseen, hänen katseensa osui pihalla seisovaan pehtooriin. Riuskanoloinen nuorehko mies, jonka siniset silmät näyttivät nauravan hänen ojentaessa kättä tervehdykseen. Luja kädenpuristus tuki ensivaikutelmaa reippaasta ja tarmokkaasta tilanhoitajasta, ja aamupäivän auringonvalossa kylpevä pihapiiri vahvisti vaikutelmaa entisestään. Kaikki paikat olivat huolitellun hyväkuntoisia pihanurmen leikkausta myöten. Selmatäti ei ollut liiotellut pehtoorinsa osaamisen tasoa.
Joku pieni juttu vaivasi Kyöstin ajatusta, mutta hän ei saanut siihen otetta.

Vasta istuessaan kahvipöydässä pehtoorin vastapäätä hän äkkiä oivalsi mistä tuo aavistuksenomainen tunteen outous johtui. Ilmeisesti hän oli ollut vielä niin unenpöpperössä tilanhoitajan käteen tarttuessaan, ettei tullut ajatelleeksi asiaa syvemmin pehtoorin esitellessä itsensä Jalmariksi.
Nyt istuessaan kahvimuki kädessä ja mutustellessaan paistetulla kananmunalla ja pekonisiivulla päällystettyä paahtoleipäpalaa, hän pohti asiaa lähemmin.
Eilinen herra Auringonpilkku siellä Ruiskaunokkibaarissa oli myös nimeltään Jalmari.

Tämä pehtoori voisi olla jopa eilisen Jalmarin veli, sillä joitakin hyvin samanoloisia piirteitä miehessä oli. Pehtoori vaikutti olevan kuitenkin vantterampi ja ehkä hieman eilistä munkkimiestä lyhyempi ja tuskin sentään veljeksillä olisi sama etunimi.
Ehkä sentään serkuksia, käväisi Kyöstin mielessä, sillä vaalea hiuspehko ja silmien sinisyys kielivät läheisestä sukulaisuudesta. Tosin Pehtoorin tukka oli tuulen ja auringon pörröttämä pehko, poiketen eileisen herra Auringonpilkun huolitelluista rasvalaineista.
Olin näkevinäni aamulla leipomon pussin kaapissa. Siinä lienee jotain makeaa kahvin seuraksi, pehtoori hymähti ja nousi noutamaan muistamaansa herkkpussia.

Leipomon pussi näytti Kyöstin mielestä hyvin tutunomaiselta. Juuri samanlaisen kanssa oli eilinen munkkimies lähtenyt kahvilan takaovesta. Jalmari kurkisti pussin sisältöä ja manasi.

Hitto. Eihän näitä voikaan tarjota, jokaisesta on otettu koepala. Se on sitten eilen ollut jollakin foliohattupäivä.
Niinpä taisi olla, Kyösti tuumaili hieman hymyillen. Satuin itse paikalle paikalliseen baariin, ja parhaaseen katseluaikaan.
Olitko sinä siellä? Hämmästeli Jalmari. - En kyllä itse yhtään muista, mutta niinhän se aina menee. Hattupäivästä ei jää itselle mitään mieikuvaa
Siis, tarkoitatko itse olleesi se munkinmaistaja herra Auringonpilkku? Hämmästeli Kyösti nolostuneena.
Kylläpä vain. Minä itse, Jalmari naurahti hyväntuulisena, ja jatkoi. - Ei sinun tarvitse yhtään nolostua, ei siinä täällä mitään hämmästeltävää ole. Sappolassa se on aivan normaalia. Täällä jokaisella on oma foliohattupäivänsä.
Ei kai? pääsi Kyöstiltä hämmästynyt kommentti. -Tarkoitan, ettei kai sentään jokaisella, tai siis ei kai ...tai en minä tiedä ...miten? hän änkytteli hämmentyneenä.

Jalmaria Kyöstin nolostelu näytti suorastaan huvittavan ja hän totesi virnistellen:

Niin se vain täällä taitaa olla, vaikka yhtä kyläläistä kyllä epäillään vahvasti täyspäiseksi. Hän kyllä on jyrkästi itse asian kiistänyt ja väittää oman hattupäivänsä vain osuvan niin hassusti, ettei kukaan ole löytänyt paikalle silloin.
Millokas täällä on meno tälläiseksi sitten muuttunut? Uteli kyösti yhä epäileväisenä.
Kait se on aina ollut. Se on niin normaalia täällä, ettei sitä kukaan enää edes taida huomata ennen kuin joku ulkopuolinen sattuu paikalle.

Kyösti pohti asiaa mielessään. Olihan hän itsekin asunut kesäisin Sappolassa lapsena, eikä kyllä muistikuvissa löytynyt sellaista, joka Jalmarin väittämää tukisi. Vai oliko sittenkin. Eiko sillä Anttooni Auermalla sittenkin ollut jotain erikoista käytöksessään. Anttooni, Kyöstin isovaari oli ollut Joenpolven ratasmyllyn viimeinen mylläri ja pikkupoika-ajoiltaan Kyösti muisti isovaarin puhuneen jotain myllykummituksesta. Asia oli jo hiipunut muistikuvista melkoisen tarkoin, mutta se taisi mennä niin, että Anttooni oli maininnut lähtevänsä myllylle hoitelemaan myllykummituksen virkaa. Pikkupojasta asia oli ollut kovin jännittävä, vaikka vanhemmat olivat pojan utelun vastanneet isovaarin menevän vain jauhamaan täydenkuun viljaa, koska siitä leivottu leipä vasta parasta herkkua olisi. Entäpä, jos Anttoonivaari olikin ollut osa-aikainen myllykummitus?

Muuten, kysyi Kyösti. - vieläkö Joenpolven vanha ratasmylly on olemassa?
On toki, Jalmari vastasi. - Mylly on museoitu nähtävyydeksi ja vielä sillä kerran syksyisin jauhetaan perinteistä täydenkuun jauhoa. Koko erä menee aina Ruiskaunokille, joka käyttää sen omiin leivonnaisiinsa. Vanhan paikallistarun mukaan myllykummitus jauhaa sen ja siksi siinä on ainutlaatuinen maku.
Ei kai kukaan tosissaan enää usko kummituksiin? epäili Kyösti.
Kuka uskoo, kuka ei: Sappolassa kaikki on mahdollista.

Kyösti pohti kuulemaansa ajatuksiin vaipuneena. Hän oli kiertänyt maailmaa puolelta, jos toiselta ja nähnyt ja kokenut monennäköisiä juttuja ja uskomuksia. Erilaisia kummitustarinoita löytyi kaikilta maailman kolkilta ja kaikille niistä oli yksi yhetinen tekijä: Minkäänlaista vakuuttavaa näyttöä ei niiden todenperäisyyteen ollut, mutta aina oli niitä, jotka uskoivat.

Kyösti oli nähnyt paljon matkoillaan, ja hän oli etsinyt omaa paikkaansa maailman turuilta, eikä sellaista ollut löytynyt.
Nyt istuessaan pehtoori Jalmarin kanssa Joenpolven pirtissä nauttimassa aamiaistaan, hän tunsi jotain aivan erinomaista. Hän tunsi löytäneensä sen. Sappola oli paikka johon hän kuului.

Eikä se ollut lainkaan hullumpi tunne.

Ja oli vielä yksi asia, joka oli alkanut kiinnostaa: Se liittyi punatukkaiseen naiseen ja foliohattupäivään.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Auringonpilkku 2020-09-21 15:18:44 L.R
Arvosana 
 
3.5
L.R Arvostellut: L.R    September 21, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Kaiken kaikkiaan ihan viihtyttävä tarina. Mielestäni tuo kahvilakohtaus oli todella viihdyttävä ja herätti hyvin lukijan mielenkiinnon.
Minusta tämä lopetus jossa Kyösti tajuaa kuuluvansa Sappolaan ei ihan toiminut. Ottaen huomioon kuinka paljon tarinan tapahtuvat kummastuttivat Kyöstiä olisin enemmänkin olettanut hänen poistuvan Sappolasta mitä nopeimmiten. Pidin kuitenkin siitä paljastuksesta että jokaisella kyläläisistä on oma "foliohattupäivänsä" ja tämä lausahdus oli todella hyvä:

"Niin se vain täällä taitaa olla, vaikka yhtä kyläläistä kyllä epäillään vahvasti täyspäiseksi. Hän kyllä on jyrkästi itse asian kiistänyt ja väittää oman hattupäivänsä vain osuvan niin hassusti, ettei kukaan ole löytänyt paikalle silloin."

Eli hyvää huumoriakin olet tarinaasi lisännyt ja kaiken kaikkiaan tämä on ihan mukavaa luettavaa.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Auringonpilkku 2020-09-12 10:48:29 Oriodion
Arvosana 
 
3.5
Oriodion Arvostellut: Oriodion    September 12, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Mukavan lempeä pikkukaupunki/maalaistunnelma tässä. Foliohattu-auringonpilkku-munkkimies oli loistava! Mahtavia myös muiden kahvilan hahmojen reaktiot tähän. Ja hauska kun lopussa paljastui että pehtoori Jalmari olikin sama mies.

Nimen perusteella odotin jotain scifijuttua, mutta vaikka tarina oli vähän erilainen kuin odotin, niin ei millään negatiivisella tavalla.

Harmi jos repliikkimerkit jäi puuttumaan, mutta ei se luettavuutta mitenkään hirveästi haitannut.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Auringonpilkku 2020-09-08 06:01:30 Arska
Arvosana 
 
N/A
Arska Arvostellut: Arska    September 08, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Woe tokkiisa, mitenkä tässä on käännä. Nehän ovat repliikkilöehe etumerkit karussa johonnii heleskuttii. Vian näeppä onnii Taina käyvvä mullen joskus aikaisemminnii, joten elkeepä alkaa ollenkaan tämän tarinan ruotimissee. Minäpä pyyvvän ylläpitoon nappoomuan poikkee koko kyhhäymelmän.

Näyttää siltä,että käyttämäni kirjoitusohjelman asetuksissa ei joku toimi. Repliikkimerkit olivat vielä siirtoikkunassa paikallaan.

Pahoitteluni sekavan tekstituottren laadusta.

---Arska---

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS