Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Kuka minä olen?
QR-Code dieser Seite

Kuka minä olen?

Tuijotan peilikuvaani. Välillä minusta tuntuu, etten tunnista sitä tyttöä, joka minua peilistä katsoo. Nostan käteni peilille ja sivelen peilikuvani poskea. Ehkä tuolla toisella puolella, joku katsoo minua nyt ja miettii, ettei tunnista itseään peilistä. Ehkä on olemassa joku rinnakkainen todellisuus, jossa toinen Ilsa katsoo itseään peilistä ja miettii, miten on päätynyt tähän tilanteeseen. Tai sitten hänellä on kaikki hyvin, ehkä hänellä on puoliso, koti ja rakastava perhe. Ehkä tragediat eivät ole merkanneet hänen mieltään ja kehoaan niin kuin minulle on käynyt.

Annan käteni valua hitaasti peiliä pitkin alas. Näen miten peilikuvallani valuvat kyyneleet poskia pitkin aina puserolle asti. Minun on pakko nostaa käteni omalle poskelleni, jotta ymmärrän, että se todella olen minä, joka itkee. Että tuolla peilin toisella puolella ei ole toista Ilsaa. Katson liekkien merkitsemiä kasvojani. Seuraan merkkejä ohimoltani aina kaulalle saakka. Tiedän, että merkit jatkuvat puseroni alla aina vasempaan kyynärpäähän saakka sekä pitkin kylkeäni aina vyötärölle asti. Niin monta vuotta olen näitä merkkejä katsonut. Olen käyttänyt paljon aikaa ja energiaa niiden peittämiseen ja parantamiseen. Siellä ne kuitenkin ovat, ikuisena muistutuksena siitä kauheasta yöstä. Käännän katseeni pois peilistä niin kuin joka ilta lopulta teen. Harjaan hampaani niin, etten enää nosta katsettani peiliin. Letitän hiukseni ja sammutan kylpyhuoneen valon. Istun pimeässä kylpyhuoneessa niin pitkään, että olen valmis menemään sänkyyn muistojeni piinattavaksi. Lopulta, kolmen tunnin jälkeen, koen olevani tarpeeksi väsynyt, jotta voin antaa painajaisten tulla. Ne tulevat joka yö lupaa kysymättä.

Sänkyni on iso ja pehmeä. Kun ostin uutta sänkyä, ajattelin, että minun pitää edes voida maata mukavasti, vaikka muistot kiduttaisivat minua. Mutta sänky ei auta. Ei ole ollut mitään merkitystä sillä kuinka pehmeä sänkyni on, sillä en tunne mitään ympäriltäni. Päädyn joka yö sinne lattialle. Joka yö makaan muistoissani lattialla ja kuvittelen ympärilleni kuumat lattiat sekä punaoranssit liekit.

Minä en ole siis yksi niistä onnekkaista ihmisistä, jotka osaavat olla kiitollisia toisesta mahdollisuudestaan. En syleile elämää, vaan pikemminkin työnnän elämää pois läheltäni. Sulkeudun itseeni ja unohdan ympäröivän maailman, sillä sisäinen kaaokseni on liian valtava ohitettavaksi. Se ei suostu olemaan ilman huomiota. Se myllää sisälläni niin pitkään, että minun on pakko keskittää kaikki energiani siihen. Pääsin tästä kaikesta yli silloin heti tapahtuman jälkeen, mutta viiden vuoden takaiset tapahtumat nostivat kaiken pintaan. Tuntuu kuin kaikki nämä tunteet ja ajatukset olisivat olleet sisälläni unessa ja tarvittiin vain yksi ilta herättämään ne. Yksi hetki niin oma henkilökohtainen helvettini oli valmis.

Kiedon peiton tiukasti ympärilleni. Suljen silmäni ja pakotan itseni uneen. Tunnin päästä säpsähdän hereille. Haukon henkeäni ja muistutan itseäni kerta toisensa jälkeen siitä, että kaikki oli vaan muistoja. Että kaikki on nyt hyvin. Lasken kymmenestä nollaan ja tasaan hengitystäni. Miksi tämä ei ikinä lopu? Miksi kuukaudesta toiseen minä elän uudelleen läpi kaikki ne kammottavuudet? Mikä minussa on vialla, kun en kykene päästämään menneestä irti?

Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän milloin en enää kykene asumaan tässä asunnossa ja se päivä lähenee koko ajan. Hetki hetkeltä lähenee se päivä, jolloin pakkaan tavarani ja lähden eteenpäin. Sitä mihin menen en tiedä. Makaan valveilla ja tuijotan kattoa pohtien samalla mihin ilmansuuntaan tällä kertaa suuntaisin. Puoli vuotta täällä, samassa kaupungissa enoni kanssa, riittää. Tiedän, että hän yrittää parhaansa. Tiedän, että minun pitäisi yrittää enemmän ja olla kiitollinen siitä kaikesta mitä hän on minun hyväkseni tehnyt. Mutta en voi. En vaan voi päästää häntä lähelleni. Ehkä minä seuraavassa kaupungissa kokeilen sitä terapiaa, mitä hän niin usein minulle ehdottaa.

Kiedon peittoa tiukemmin ympärilleni ja suljen silmäni. Hyvällä tuurilla saan vielä muutaman tunnin nukuttua ennen kuin kello herättää seuraavaan päivään. Päivään, joka on samanlainen kuin kaikki muutkin. Päivään, jolloin toivon vain pääseväni pois täältä.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.8  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Kuka minä olen? 2020-09-27 17:08:14 Oriodion
Arvosana 
 
3.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    September 27, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvin kirjoitettu kyllä, lukijana on helppo samaistua tämän hahmon tuntemuksiin. Peilifiilistely oli hyvä avaus, ja "Siellä ne kuitenkin ovat, ikuisena muistutuksena siitä kauheasta yöstä." herätti kunnolla mielenkiinnon. Itse kuitenkin olisin kaipaillut vähän enemmän tietoa siitä että mitä tässä nyt oikeastaan on tapahtunut. Tämä herätti mielenkiinnon mutta ei antanut oikein vastauksia.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Kuka minä olen? 2020-09-26 07:25:30 L.R
Arvosana 
 
4.5
L.R Arvostellut: L.R    September 26, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Pidän paljon siitä miten olet tämän tarinan kirjoittanut, se on hyvin tahditettu ja proosasi on mielestäni todella hyvää. Mielestäni löysit tässä tarinassa myös hyvän tasapainon siihen että mitä asioita kerrot lukijalle ja mitä jätät kertomatta, niin että lukija ymmärtää mitä tarinassa tapahtuu, mutta sen tahditus ei kärsi turhasta taustatiedosta.

Eli todella hyvän lyhyt tarinan olet mielestäni onnistunut kirjoittamaan.



Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
11
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS