Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Ikuinen päivä ikuinen yö
QR-Code dieser Seite

Ikuinen päivä ikuinen yö



Pimeyden alue levittäytyi hänen edessään, sen lopullinen raja
oli vain muutaman minuutin lentomatkan päässä. Yhä pidemmiksi
muuttuvat maaston varjot vilisivät alapuolella, hänen kiitäessä jat-
kuvasti lisääntyvässä hämärässä kohti taivaanrantaa. Siellä odotti
musta ikuinen yö, pimeys joka ei ollut liikkunut lähes viiteen suku-
polveen.Aurinko ei koskaan noussut siellä minne hän oli menossa eikä laskenut siellä mistä hän oli tulossa.
Garet tunsi lenturinsa hidastuvan sen kadottaessa Auringosta saata- vaa voimaa, hän kytki nopeasti akut päälle, niiden avulla hän
lentäisi noutopaikkaan, ja virtaa jäisi yhä mahdolliseen paluuseen.
Pimeys oli jo melkein täydellistä, Garet riisui paksut suojalasinsa
joilla hän oli suojannut näköään valoisassa viettämänsä ajan. Hän
muutti suuntaansa hiukan vasemmalle, yksi planeettaa kiertävistä
kolmesta kuusta oli noussut, ja sen himmeässä sinertävässä hohtees-
sa hän erotti tutun kalliomuodostelman johon ohjata.
Juuri ennen laskeutumista Garet väläytti koneen keulavalolla pa-
ri pitkää merkkiä, sitten lenturi tömähti pehmeästi hiekkaan kallioi-
den keskelle.Hän sammutti koneen, ja purki tavaransa, käsitellen
erityisellä huolella kahta raskaampaa pakettia, peitettyään ajokkin-
sa kumimaisella suojapeitteellä hän saattoi vihdoin levätä. Viimei-
nen lento kaikkine mutkitteluineen oli ollut puuduttava, ja kohta oli-
si edessä toinen rasittava matka, hän pujottautui unipussiinsa ja
nukahti melkein samantien.
1



Garet heräsi kimeään ulisevaan ääneen, hän tunnisti unihorrok-
sen läpi äänen, ja oli tiennyt odottaa sitä. Hän ryömi ulos pussista
katsellen ympärilleen, jonkinmatkan päässä makasi laiha lyhytkarvai-
nen eläin tarkkaillen kallioista alarinnettä. Garet kaivoi laukusta
kuivatun lihapalasen ja heitti sen otukselle, päästellen samalla vai-
meita viheltäviä ääniä huuliensa välistä. Eläin nappasi lihan nope-
asti suuhunsa, alkaen järsimään sitä pieniä urahduksia päästellen.
- Taitaapa olla herkkua, etpä usein saakkaan valossa kasvanutta
pulleaa käärmettä, puheli Garet leppoisasti eläimelle.
Itse hän joi pitkän kulauksen vettä, sitä ei annettaisi eläimelle, ei koskaan. Noiden otuksien tärkein ihmisiä hyödyttävä ominaisuus
oli nimenomaan veden vainuaminen, helppoa vettä saatuaan ne menettivät vainunsa nopeasti.
Garet odotti, ja eläin odotti, ylhäällä taivaalla tuikkivat himmeät
tähdet, ja pieni sinertävä kuu loi heikkoa hohdettaan maahan.
Eläin päästi hiljaisen vinkuvan äänen ja nousi lyhyiden jalkojensa varaan jännittyneenä, pian kallioiden välistä kuului lyhyt vihellys
johon eläin vastasi matalasti ulvahtaen. Sitten esiin käveli kolme
hahmoa, heillä oli yllään polviin ylettyvät takit, ja kasvoja peittävät
huivit jotka jättivät vain silmät näkyviin. He astelivat tervehtien lei-
riin, ja noista kolmesta selvästi lyhyin pysähtyi Garetin eteen, riisui
huivinsa ja kysyi uteliaasti.
- Menikö matka hyvin salakuljettaja?
- Hyvin meni Tula, hän vastasi.
- Olit poissa seitsemän unta kauemmin kuin edellisillä kerroilla,
totesi Tula katsoen häntä tarkasti.
Garet vilkuili Tulan seuralaisia jotka olivat ottaneet kantamuksis-
taan esiin öljykeittimen, metallisen kannun, ja pieniä nyyttejä. He
kaatoivat kannuun vettä, ja sekoittivat siihen parin nyytin sisällön.
2



- Aah cofuaa, huokaisi Garet, Jary ja Mik tietävät kyllä mitä mies
tarvitsee palattuaan, istutaan alas juomaan.
- Vai tietävät he, tokaisi Tula pisteliäästi, tuijottaen Garetia ärty-
neesti tummilla silmillään, istuen sitten pienelle kivelle.
Garet istui myös rauhallisesti häntä vastapäätä, katsellen hiljaa kun Tulan seuralaiset, tai oikeammin suojelijat saivat juoman valmiiksi.
Saatuaan kuuman mukin käteensä hän maisteli siitä ryystäen nautinnolli-
sesti, pakottaen itsensä olemaan katsomatta Tulaa.
- Se on sitten viisas tuo sinun elikkosi, mutta sen ulinaan herää-
minen osaa kyllä ärsyttää, hän sanoi muina miehinä.
Tula laski kätensä ja taputti viereensä tullutta hiekkadogria.
- Hyvä että se muistaa sinut salakuljettaja Garet,jos se olisi pa-
lannut hiljaa takaisin me olisimme lähteneet pois.
- Niin, se on tosiaan viisas, ja olet kouluttanut sen hyvin.
Garet huomasi kuinka Tulan kärsivällisyys alkoi jo loppumaan, Mik
ja Jary olivat siirtyneet hieman kauemmaksi pelaamaan jotain nop-
papeliä. Garet maisteli juomaansa, sisällään nauraen ja odottaen
tulevaa räjähdystä.
- Valonpirut sentään sinua,Tula melkein huusi, nyt kerrot löysit-
kö mitään, vai makasitko vain ruskeiden valoisantyttöjen syleilyis-
sä kaikki unet siellä?
Garet katsoi Tulaa silmiin, he olivat pimeydessä syntyneitä, ja nä-
kivät melkein täydellisesti täällä. Nuo silmät olivat edelleenkin kau-
neimmat mitkä hän oli koskaan nähnyt. Kuusi kertaa oli keltainen kuu
jo näkynyt taivaalla sen jälkeen kun yksinäinen Garet tapasi ensim- mäiset klaanilaiset, pääsi kanjoniin, ja rakastui Tulaan.
Hänellä oli kahdeksantoista kuuta ikää, kun isä katosi valoisalle
puolelle, äiti oli kuollut maanvyörymän alle jo yli neljä kuuta aikai-
semmin, ja he olivat jääneet isän kanssa kahden.
3



He jatkoivat sitä ainoaa työtä minkä osasivat, salakuljettamista.
Isä opetti hänelle kaiken tietämänsä, yhteisillä matkoilla hän myös tutustui kaikkiin isän kontakteihin molemmilla puolilla. Kunnes isä
lähti yksin lyhyelle matkalle, eikä palannut. Matkoilla saattoi usein
sattua pieniä vastoinkäymisiä ja viivästymisiä, mutta kun oli kulu-
nut viisitoista unta yli aiotusta paluusta, Garet tiesi ettei näkisi isää
enään koskaan. Tätä valoisan aluetta hallitsevat Brownit olivat ar-
mottomia, kiinnijääneen salakuljettajan kohtalo ratkaistiin nopeas-
ti ja lopullisesti.
Garet oli kauan aikaa masentunut surressaan isäänsä, mutta hänen oli elettävä ja syötävä, joten hän alkoi tehdä matkoja yksin.
Ja riskejä ottaen hän myös ansaitsi hyvin. Hän kuljetti kaikenlaista
tavaraa, kuten palavaa öljykiveä ja aseita pimeään, mustaa lasia
ja kumia valoisaan, mitä vain asiakkaat tarvitsivatkin. Hänestä tuli
taitava, rohkea, ja asiakkaat luottivat häneen.
Eräällä myyntimatkallaan pimeällä puolella hän sitten tapasi kaksi
Kanjonienklaanin jäsentä, he tarvitsivat kipeästi kaikenlaista, ja
löysivät hänet. Niinpä hän meni ensimmäistä kertaa syvälle kanjonei-
hin, noihin suuriin maankuoren halkeamiin, jotka saattoivat olla jopa
kymmenen kilometrin syvyisiä. Garet oli kuullut isältään tarinoita
näistä paikoista, mutta hän ei meinannut uskoa silmiään kun he laskeu- tuivat Deeriratsujen kantamina miehen sylen levyistä kallioon hakattua polkua alas. Polun vieressä ammotti huikaiseva syvyys jonka loppu huk-
kui jonnekkin usvaiseen hämärään, Garet katsoi tuon pohjattomalta näyt- tävän tyhjyyden yli, siellä kohosi kanjonin toinen seinämä noin sadan
metrin päässä. "Tänne olisi Brownien lähes mahdotonta hyökätä" hän
ajatteli, polkuja voisi helposti puolustaa, ja lentoaluksilla ei olisi
juurikaan tilaa toimia ahtaassa kanjonissa"
4



Garet oli jo mennyt laskuissa sekaisin kuinka monta kertaa polku
oli kääntynyt päinvastaiseen suuntaan heidän matkallaan. Vihdoin he
saapuivat isolle tasanteelle jossa oli puustoa ja asumuksia, se oli klaanin pääpaikka. Oli vaikea tietää kuinka syvälle he olivat tulleet, Garet katseli ylöspäin kallionseinämää, ja arvioi matkan noin kahdeksi
kilometriksi. Tasannetta jonne he saapuivat oli selvästi laajennettu ihmisvoimin syvemmälle seinämän sisään, Garet laski nopeasti noin
parisenkymmentä rakennusta, joista osa oli kaksikerroksisia.
Alueen toisessa reunassa kallioseinämästä pulppusi ulos pieni maan- alainen joki, se virtasi tasanteen reunan yli, jatkaen putouksena matkaa syvyyteen. Garet esiteltiin klaanin päällikölle ja vanhimmille, hänelle tarjottiin cofuaa, ja he keskustelivat tavaroista joita hän voisi mahdollisesti toimittaa klaanille. Tutkivien katseiden alla
Garetille tuli tunne että heillä oli jotain muutakin mielessä, ja häntä arvioitiin. Päästyään vihdoin sopimukseen ensimmäisistä toimi-
tuksista Garet oli tyytyväinen, heidän käteltyä hän oli poistumassa
asunnosta, kun tapahtui se mitä hän ei koskaan unohtaisi.
Melkein häneen törmäten huoneeseen ryntäsi lyhyeen tunikaan pu-
keutunut pitkäsäärinen, noin kuudentoista kuunkierron ikäinen tyttö.
Tytön pitkät hiukset olivat märät, ja hän selitti jotain päällikölle
selvästi vihaisena jalkaansa polkien. Päällikkö kuunteli purkausta
hymyillen, laski kätensä tytön olkapäälle, ja sanoi jotain rauhoittelevaa.
Sitten tyttö kääntyi Garetiin päin ja katsoi häntä noilla leimuavilla
kauniilla silmillään, katseessa oli epäluuloa, mutta myös hiven kiinnos-
tunutta uteliaisuutta. Tyttö oli temperamentikas ja kiihkeä Tula, samalla hetkellä kun heidän katseensa kohtasivat, Garet tiesi kohtalonsa; hän jäisi klaaniin, ja tulisi kuolemaan noiden silmien omistajan puolesta, ja hän tekisi sen ilomielin.
5



Nyt, kuusi kuunkiertoa myöhemmin, hänen edessään ei istunut
enään hontelo tyttö, Tulasta oli varttunut kaunis, itsevarma ja muo-
dokas nainen, joka katsoi Garetia vaativasti.
- Niin, olet oikeassa..aloitti Garet, ja Tula henkäisi syvään.
- Olen..sinä siis..
- Jouduin tosiaan olemaan kauemmin tälläkertaa, jatkoi Garet,
piileskelin ja odotin että sain toisenkin räjähteen.
- Saitko toisenkin? Tula pomppasi pystyyn, siis saitko viimeisen
myös?, Garet sehän on mahtavaa, hän hihkui, ja hetken näytti että
hän syöksyisi halaamaan Garetia, mutta sai sitten hillittyä itsensä.
- Kiitos, hieman siinä meni aikaa, mutta päätin jäädä odottamaan
kun sekin oli jo melkein valmis, totesi Garet hymyillen.
Mik ja Jarykin olivat nousseet ylös, ja tulleet kuuntelemaan heitä.
- Olin..olimme jo hiukan huolissamme kun viivyit, sanoi Tula, ja
hänen poskensa tummuivat aavistuksen.
- Ajatelkaa, pian muutamme tämän planeetan takaisin sellaisek-
si kuin se oli kun esi-isämme saapuivat tähtien takaa. Valon ja pi-
meän vaihtelua, kunnon sateita eikä vain tihkua. Metsiä, jokia, vä-
rikkäitä kasveja, aivan kuten isoäitini tarinoissa jotka hän oli kuul-
lut omalta isoäidiltään, olen unelmoinut siitä lapsesta asti.
Sanoi Tula haaveksivasti, ja katsoi taivaalle kuin sadetta odottaen.
- Niin, ainakin yritämme, totesi Garet.
- Se onnistuu, vakuutti Tula kiihkeästi, tarraten Garetia käsivar-
resta, olemme uhranneet siihen jo niin paljon työtä ja aikaa.
Myös Jary ja Mik nyökyttelivät hyväksyvästi mutisten.
- Nyt meidän täytyy lähteä takaisin kanjoniin, hoputti Tula, isä ja muut ovat varmaan jo huolissaan, nyt he saavat iloisen yllätyksen.
He keräsivät Garetin tavarat, Jary ja Mik ottivat isommat räjähde-
paketit vankoille harteilleen, sitten he lähtivät Deeriratsujen luo.
6



Lastattuaan kaikki tavarat kahden ylimääräisen Deerin selkään,
he lähtivät pitkälle paluumatkalle. Kallioisen rinteen jälkeen mat-
kanteko helpottui, maa oli pehmeää, ja siellä täällä kasvoi pieniä
hiukan kitukasvuisia puita. Vähän ennen kuin he aikoivat leiriytyä,
näkyi kaukana takana kaksi liikkuvaa valojuovaa, Brownien tiedus-
telualus haravoi valonheittimillään maastoa.
- Ehkä he etsivät sinua Garet, huikkasi Tula.
- Luultavasti, vastasi Garet, jouduin väistelemään niitä jo aiem-
minkin valoisassa.
He päättivät ratsastaa varalta vielä kauemmas ennen leiriytymistä,
aluksessa ei luultavasti olisi tarpeeksi vara-akkuja voidakseen tul-
la kovin paljon pidemmälle pimeään.
Vihdoin he tulivat pienen puurykelmän suojaan, paikka oli heille
entuudestaan tuttu edellisiltä matkoilta. Siellä oli myös pieni lähde
joka pulppusi hiljaa maan sisästä, sen viereen he asettuivat lepää-
mään. Tula ei päästänyt hiekkadogriaan veden ääreen, vaan ko-
mensi sen pois etsimään juotavansa omilla konsteillaan. Nuo eläi-
met vainusivat veden maan alta, ja kaivautuivat ällistyttävän nope-
asti jopa kolmen metrin syvyyteen.
He keittivät kuivattua liharouhetta makoisaksi puuroksi, ja joivat
raikasta vettä päälle. Myöhemmin he istuivat kuumaa cofuaa juo-
den ja jutellen, muut kertoivat Garetille klaanin kuulumisia, ja hän
puolestaan kertoi viimeisimmästä matkastaan. He puhuivat myös
tulevaisuudesta, kaikkia mietitytti klaanin suuren suunnitelman on-
nistuminen, ja mitä siitä seuraisi ihmisille ja planeetalle.
Tulan dogri tuli takaisin ja kytkettiin puuhun, sitten kaikki ryömi-
vät unipusseihinsa nukkumaan, edessä olisi vielä pitkä ratsastus.
Garet makasi pussissaan ja katseli tummaa taivasta, myös hän oli
hieman levoton, vaikka luottikin klaanin tiedemiesten laskelmiin.
7



Tehtyään muutaman onnistuneen matkan klaanille, Garet vih-
doin kysyi päälliköltä lupaa muuttaa asumaan kanjoniin, päällikkö kätteli häntä iloisena, ja toivotti lämpimästi tervetulleeksi.
Kahden taitavan rakennusmiehen kanssa tehtiin suunnitelmat, ja he ra-
kensivat Garetille tasanteen reunaan joen lähelle pienen talon jossa oli kaksi huonetta. Kului melkein yksi keltaisen kuun kierto,
sitten Garet kutsuttiin klaanin neuvoston luokse, ja hänelle uskot-
tiin klaanin salaisuus.
Jo muutamia kuunkiertoja sitten klaanin tiedemiehet olivat tutki-
muksissaan tulleet siihen tulokseen, että tämä planeetta tulisi kuo-
lemaan, jos sitä ei saataisi jälleen pyörimään. Kukaan ei varmasti
tiennyt miksi planeetta oli aikoinaan pysähtynyt, tarina kertoi että
suuri tähti olisi mennyt ohi läheltä planeettaa, ja sen vetovoima py-
säytti maan sisuksen. Mutta se tiedettiin, että ainainen pimeys ilman
auringonvaloa näivetti pikkuhiljaa kaiken kasvuston täällä, ja
jatkuva paahde ja kuumuus tuhosi valoisanpuolen yhtälailla.
Planeetan ruokavarat vähenivät kokoajan, vesi katosi ja eläimet
saivat yhä vähemmän jälkeläisiä, jotain olisi tehtävä, ja pian.
Heidän mielestään ainoa ratkaisu oli, että saataisiin aikaan voi-
makkailla räjähteillä aiheutettuja sysäyksiä, jotka voisivat saada
sisuksen jälleen liikkeeseen. Mutta ensin olisi etsittävä kanjonien
pohjilta mahdollisimman syvät kohdat, ja sitten vielä porattava räjäh-
teille jopa kahden kilometrin syvyiset paikat. Paikkoja pitäisi olla
neljä, noin viidenkymmenen kilometrin välein, tarkasti ajoitetut peräk-
käiset suuret räjähdykset niissä saisivat aikaan sopivan paineiskujen
sarjan. Garet olikin jo hiukan ihmetellyt outoja metallitankoja, joita hänen haluttiin tuovan klaanille, ja oli saanut selityksen että niillä porataan vettä ja mineraaleja. Nyt hänen pitäisi alkaa tuomaan räjähteitä
valoisasta, siellä tehdyt olivat jopa kolmekin kertaa tehokkaampia
8



kuin olisi pimeän puolen heikkolaatuisien aineksien valmiste. Räjähteiden
hankinta tulisi kestämään muutaman kuunkierron, ja sillä välin saataisiin porattua paikat valmiiksi.
- Miten käy kun planeetta alkaa pyörimään?, kysyi Garet, eivätkö Brownit käy kimppuumme lentoaluksillaan? miten voimme välttää sodan heidän kanssaan?
- Olemme ottaneet vaivihkaa varovasti yhteyttä kauempana oleviin rauhan-
tahtoisiin Browneihin, sielläkin on tajuttu planeettaa uhkaava tuho, ja he ovat valmiita kukistamaan tämän alueen sotaa aikovat. He ymmärtävät että kun planeetta alkaa pyörimään, meidän on elettävä yhdessä ja sovussa, me tarvitsemme toisiamme,kertoi päällikkö suunitelmista.
- Entä ihmiset? miten mahdamme tottua valoon, Garet vielä aprikoi,
suurin osa ei ole koskaan nähnyt Aurinkoa.
- Monilla on tietysti alussa hankalaa, ja kestää varmaan puoli
kuunkiertoa ennenkuin useimpien silmät sopeutuvat, mutta hetottuvat
kyllä, vakuutti päällikkö, tietysti kaikki eivät edes halua tottua,
vaan alkavat nukkumaan valoisat ajat, ja työskentelemään pimeällä.
Mutta heitäkin tarvitaan.
Garet kiitti klaanilaisia luottamuksesta, ja lupasi tehdä parhaan
sa toimittaakseen räjähteet mahdollisimman pian.
Ja niin hän oli tehnytkin, lähes neljän kuun aikana hän oli tuonut
jo neljätoista räjähdepanosta, vielä nämä kaksi viimeistä, ja kaikki
olisi valmista, neljä panosta jokaiseen porattuun reikään.
Hän tunsi olonsa levottomaksi, hän oli ehkä juuri tehnyt viimeisen
salakuljetusmatkansa, kaikki muuttuisi pian, tämä maailma muut-
tuisi täysin erilaiseksi. Hän käänsi päätään ja katsoi vähän matkan
päässä nukkuvaa Tulaa, levottomuus kaikkosi hiljaa, ja pian Garet
vaipui syvään uneen.
9



Vielä yhden unen he viettivät seuraavassa leiripaikassa, kunnes
vihdoin kolmannen uniajan jo lähestyessä saapuivat kanjonin reu-
nalle. Sitten seurasi pitkä laskeutuminen alas päätasanteelle, sin-
ne päästyään he olivat, niin ihmiset kuin eläimetkin, jo uuvuksissa.
He luovuttivat lastinsa muille, ja pääsivät vihdoinkin lepäämään.
Garet heräsi myöhään, söi niukan aterian, ja suunnisti sitten pääl-
likön asumukselle. Melkein koko tasanne oli valaistu tulikiveä polt
tavan koneen tuottamalla sähkövalolla, klaanilaiset totuttelivat jo valoon. Ihmisiä oli kerääntynyt pieniin ryhmiin keskustelemaan, he
ilmeisesti tiesivät jo että suuri muutoksen hetki oli pian käsillä.
Koko paikan ilmapiiri oli odottava ja jännittynyt.
Päällikkö Emer otti hänet vastaan sydämellisesti, mutta hänen
kasvoiltaan Garet saattoi lukea hivenen huolestuneisuutta.
- Onko kaikki hyvin? kysyi Garet, näen silmissäsi huolta, kai räjähteet olivat kunnossa?
- Ne ovat hyviä, niinkuin kaikki muutkin tuomasi, olet tehnyt to-
della hienon työn. Ja tämä viimeinen matkasi ylitti odotukset, sillä
aikaa kun te nukuitte olemme jo laskeneet ne alas, niitä laitetaan
parhaillaan viimeiseen porausreikään, Emer kertoi.
- Olet oikeassa, olen hiukan huolissani, pitkä odotus ja kova työ
on nyt lopussa, hän jatkoi. Planeetan kohtalo on käsissämme, ja
emme edes tiedä tarkkaan mitkä ovat seuraukset.
Garet laski kätensä päällikön olkapäälle.
- Uskon että suuri vastuu painaa mieltäsi, hän sanoi, mutta tie-
dämme myös että jos emme tekisi mitään, tämä maa olisi jokatapauksessa
tuhoon tuomittu parissa sukupolvessa.
- Niinhän se olisi, olet oikeassa, teemme sen mitä täytyy ja mu-
rehdimme myöhemmin, jos aihetta siihen tulee, Emer vastasi, kun
seuraava uniaika alkaa, me räjäytämme.
10



Ovelta kuului koputus, ja sisään astui mies joka oli vastuussa
klaanin sähköstä. Hän tervehti päällikköä tyytyväisen näköisenä.
- Sähkölankojen yliviennit ovat hyvässä vauhdissa, mies kertoi,
olemme valmiit hyvissä ajoin ennen uniaikaa.
Garet katsoi häntä ja Emeriä kysyvästi.
-Mitkä sähkölangat? hän uteli.
- Aivan, ethän tiennytkään että päätimme varautua mahdollises-
ti tulevaan hyokkäykseen, selitti Emer, kanjonien ylitse, seinämäs-
tä toiseen vedetään metallilankoja joihin johdetaan sähkövirtaa.Se
ei ole niin vahvaa että tappaisi ihmisen, mutta lentoaluksen osues-
sa lankaan sähköisku saa sen laitteet sekaisin, ja ne tipahtavat.
- Hyvä puolustuskeino, ihasteli Garet.
- Suojaamme niillä räjäytyspaikat, ja tällaiset asuintasanteetkin,
lankoja tulee monelle eri korkeudelle pitkin kanjonia. Ne ovat to-
della hyvä suoja aluksia vastaan, vakuutti Emer, niitä käytettiin vii-
meksi noin kolmekymmentä kuuta sitten kun Brownit tekivät jatku-
via iskuja tänne. Myöhemmin langat otettiin pois kun ne häiritsivät
Albojen tulemista alas pesimään, ja kuten tiedät, Albat ovat meille tärkeä ruoanlähde.
- Mitä teemme seuraavaksi? Garet kysyi
- Minä ja Omhi lähdemme alas, vastasi Emer nyökäten sähkö-
vastaavaan päin, menee aikaa päästä räjäytyspaikalle. Teemme
laukaisulankojen tarkistuksen, ja jos kaikki on kunnossa alan heti
laukaisemaan panoksia. Turha odotella sitten yhtään pi...
- Isä, minä tulen myös mukaasi, Tulan ääni keskeytti Emerin.
Kaikki kääntyivät katsomaan Tulaa, joka seisoi huoneensa ovella,
hän oli pukeutunut lähes vartalonmyötäiseen Deerinnahkaiseen metsästys- asuunsa, ja piti kädessä jousta ja nuolipussia, lempiasettaan.
Päättäväinen ilme kasvoillaan hän tuli heidän luokseen.
11



- Tula tyttäreni, sanoi Emer, en halua että tulet alas, sinusta on
enemmän hyötyä täällä. Jos jotain yllättävää tapahtuu, niin ihmisillä
täytyy olla joku kehen he luottavat, ja joku joka tekee nopeita päätöksiä.
Tässä asiassa minä luotan sinuun ja Garetiin.
Tula katsoi isäänsä itsepäisesti, kuin yrittäen muuttaa päätöksen.
- Isä minä haluan, hän sanoi ja polki jalkaansa äkäisenä. Sitten
hän katsoi Garetia katseella joka haki liittolaista.
Tuo pieni kohtaus väläytti Garetin mieleen muiston monen kuun
takaa, ja hän tunsi sydämensä pakahtuvan.
- Tula..hän sanoi vaikeasti, ja yskäisi sitten kurkkunsa selväksi.
- Tula isäsi on oikeassa, hän jatkoi, he eivät tarvitse siellä apua,
paikkamme on täällä ylhäällä muiden kanssa. Täällä voimme olla
hyödyksi tarvittaessa, emme alhaalla kanjonin pohjalla.
Tula antoi periksi, katsoi isäänsä ja nyökkäsi hitaasti.
- Hyvä on, jään tänne, hän sanoi, näemme kun Aurinko vihdoin
valaisee nämä kanjonit.
Tula kääntyi ja lähti ulos.
Garet katsoi hänen peräänsä, ja tunsi Emerin käden olkapäällään.
- Garet, jos jotain tapahtuisi..siis jos en tulisi takaisin, Emer sa-
noi melkein kuiskaten, voinhan luottaa sinuun?
- Kyllä, vastasi Garet katsoen ovea joka sulkeutui Tulan jälkeen,
annan vaikka henkeni hänen puolestaan.
- Minä näin teidän katseenne silloin kun ensikertaa tapasitte,
olet hyvä mies Garet, pidämme suuret juhlat kun tämä on ohi.
sanoi Emer hymyillen.
- Mutta eihän hän..siis me..Garet takelteli.
- Olet sokea kuten kaikki me miehet olemme, nauroi Emer
- Mutta nyt alamme muuttamaan tulevaisuutta, Omhi, lähdetään
alas räjäyttämään tämä planeetta taas liikkeelle.
12



Emer ja Omhi lähtivät ensin Deereillä ratsastaen alemmas,
noin kilometrin jälkeen matka jatkui köysihisseillä vielä kahdeksan
kilometriä alaspäin. Kanjonin pohjalla oli vieläkin pimeämpää kuin
asuintasanteella, vastakkaisten seinämien väli oli enään vain noin
kolmekymmentä metriä, ja niistä huokui selvästi tunnettavaa lämpöä. He saapuivat pienen asuinrakennuksen luokse, sen nurkalla oli tuli-
kivigeneraattori tekemässä virtaa, ja sitä hoitava mies astui
juuri rakennuksesta ulos.He juttelivat hetken, ja mies vakuutti kaiken
olevan kunnossa koneen osalta. Rakennuksessa Omhi lähetti välittömästi
tarkistussignaalin viestilankoja pitkin kolmeen muuhun räjäytyspaikkaan, ja kaikista tuli nopeasti vastaus.
- Kaikki kunnossa Emer, hän sanoi.
- Hyvä, eiköhän aloiteta sitten, vastasi Emer
Generaattorin puoleisella seinällä oli paneeli jossa oli neljä pientä
kahvaa, he kytkivät seinästä tulevan virtalangan siihen, ja poistivat
jokaisessa kahvassa olevan varmistustapin. Emer keskittyi, hän oli
harjoitellut tätä muutaman kerran pienillä maanpäällisillä paukuil-
la, ja kertasi nyt mielessään kahvojen kääntämisen nopeusrytmin.
Hän katsoi vieressä seisovaa Omhia silmiin, Omhin otsalla valui
hikipisaroita, ja hän katsoi vakavana takaisin.
Emer käänsi katseensa paneeliin, hän nielaisi ja nosti kätensä en-
simmäiselle kahvalle.
13



Sillä välin Garet ja Tula olivat kierrelleet tasanteella jututtamas-
sa ihmisiä, jotkut olivat hermostuneita, ja he rauhoittelivat heitä.
Toiset taas olivat iloisia, ja odottivat innolla tulevaa suurta muutos-
ta elämässä. Uniaika lähestyi, ja he menivät päällikön talolle syö-
mään, Tula laittoi nopeasti Albasta tehtyä rasvaista muhennosta.
Myös Tula oli menettänyt äitinsä ollessaan hyvin nuori, ja kylän naiset
olivat opettaneet hänelle talonpidon taidot.
- Herkullista, kehui Garet, en tiennytkään että olet näin hyvä lait-
tamaan ruokaa, tätähän söisi useamminkin.
- Kunhan valehtelet, sanoi Tula kipakasti mutta mielissään,ja ethän
sinä mitään tiedä ja huomaa kun olet aina niillä matkoillasi.
hän jatkoi ja nousi pöydästä mennen hakemaan viiniä, joka oli har-
vinaista herkkua pimeässä.
- Huomaa?..mitäs minun pitäisi huomata? kysyi Garet.
- Mitä..huomatakko?..no ei mitään, vastasi Tula, ja Garet näki kuinka
hänen toinen jalkansa nousi ehkä sentin, ja tömähti takaisin lattiaan.
- Otatko viiniä vai et matkamies? Tula kysyi hiukan äkäisesti.
- Otan kiitos, en kuitenkaan saa nukuttua tänä uniaikana.
- Niin, tuskimpa minäkään, sanoi Tula.
He joivat pari lasillista jutellen niitä näitä, kummankin ajatukset oli-
vat kuitenkin kaukana alhaalla kanjonin pohjalla.
- Lähdetään ulos, sanoi sitten Garet, pian se tapahtuu, vaikka
eihän mitään ihan heti huomaa, mutta en kestä olla sisällä enään.
- En minäkään, vastasi Tula, otan jouseni,ja hae sinäkin aseesi varalta, jos vaikka Brownit tulevat.
He siirtyivät ulos, tasanteella paloi enään muutama pieni valo, joitain
hahmoja istuskeli talojen edustoilla odottaen.
Garet käväisi asunnossaan hakemassa metsästysaseensa.
14



He istuivat tasanteen reunan lähellä olevalla penkillä, katsellen
tähtiä tuikkivalle taivaalle josta näkyi ohut kaistale kanjonin seinä-
mien välisestä raosta. Kumpikaan ei keksinyt oikein mitään sanot-
tavaa, he vain odottivat.
- Garet, sanoi sitten Tula hiljaa, minun täytyy myöntää että pel-
kään hiukan mitä tulee tapahtumaan, ja olen huolissani isästä.
- Tiedän Tula, kaikki me pelkäämme epävarmaa tulevaisuutta, minäkin,
Garet vastasi, mutta olen varma että näemme isäsi pian.
- Niin, onhan hän paljon kokenut ja osaa pitää huolen itsestään.
Tuskin oli Tula sanonut viimeisen sanan, kun he tunsivat lyhyen ja
selvän värähdyksen tasanteessa. Sitten tuntui toinen, ja nopeasti
vielä kolmas pitempikestoinen joka tärisytti penkkiä heidän allaan.
He nousivat seisomaan ja kävelivät nopeasti kauemmas reunasta
joka äkkiä ei tuntunut turvalliselta paikalta. Sitten tärinä loppui, oli
täysin hiljaista hetken aikaa, he seisoivat vierekkäin odottaen jota-
kin tapahtuvan, kunnes kuulivat suhinan.
Suhiseva ääni kasvoi nopeasti, ja sitten iski tuuli joka melkein kaatoi
heidät maahan, he käänsivät selkänsä tuulelle ja suojasivat kasvojaan käsillään.
Raivoisa ilmavirtaus riepotteli heitä loputtomalta tuntuvan ajan, kunnes
laantui äkkiä siedettäväksi puhuriksi.
Garet ja Tula pitelivät kiinni toisistaan hieman järkyttyneinä, Ga-
ret oli vaistomaisesti suojannut Tulaa vartalollaan tuulelta. Nyt he
suoristautuivat ja katselivat ympärilleen.
- Mitä tapahtui..mikä tuo tuuli oli?..huusi Tula.
- Minä luulen että se onnistui..se tosiaan taisi onnistua, isäsi te-
ki sen Tula, Garet vastasi innoissaan, näemme kohta Auringon.
- Auringon, toisti Tula nauraen, Garet me näemme Auringon.
Tula hyppäsi Garetin syliin ja suuteli tätä nauraen ja itkien vuoro-
tellen, kunnes havahtui, ja vetäytyi nolona kauemmas.
15



He seisoivat vähän matkan päässä toisistaan kuin odottaen jo-
tain, Garet tunsi huulillaan yhä tuon suutelun makean maun, suu-
telun josta hän oli unelmoinut niin kauan. Hän selvitti kurkkuaan.
- Krhm..katsotaampa tähtiä, näemme niistä jos tosiaan olemme
alkaneet liikkumaan, hän sanoi.
- Niin tosiaankin, Tula havahtui, sieltähän sen näemme.
He alkoivat tutkimaan tuota kapeaa taivaan osaa jonka näkivät.
- Me liikumme, olen nyt varma siitä, Garet totesi, huomaatko kun
kanjonin yläreunat vaalenevat, valo tulee.
- Olet oikeassa, mutisi Tula, tuota Garet, anteeksi tuo äskeinen,
innostuin niin kun sanoit että olemme onnistuneet.
- Eipä tuo haittaa Tula, vastasi Garet, mukavaltahan se tuntui.
- Niin..mukaval..aloitti Tula,.. vai mukavalta tuntui, älä ala sala-
kuljettaja kuvittelemaan mitään, hän sitten tiuskaisi.
- Enhän minä, toppuutteli Garet, päällikön tyttärestä mitään ala.
- Päällikön..valonpirut sinua, mitä se tähän kuuluu kenen tyttö olen,
luuletko sinä että..
- Valonpiruista puheenollen, keskeytti Garet Tulan vuodatuksen,
tuolta taitaa olla ainakin kolme tulossa.
- Mitä? huudahti Tula, ja tuli Garetin viereen katsomaan ylös.
Korkealla jo hiukan vaalenneessa kanjonissa näkyi kolme pientä
lentoalusta, ne syöksyivät alaspäin kohti heitä. Näkyi valonväläys,
ja yksi niistä alkoi kieppumaan holtittomasti, rysähtäen sitten kan-
jonin seinämään tulipalloksi.
- Suojaan Tula, nyt heti, Garet huusi.
He alkoivat juosta poispäin tasanteen reunasta, sisemmälle louhi-
tulle alueelle. Takaa kuului toinen kaukainen räsähdys ja räjähdys.
Viimeisen lentoaluksen ulina lähestyi, kunnes kuului taas sähköi-
nen räsähdys, ja valtava isku heitti Garetin nurin.
16



Viimeinen Brownien alus syöksyi sähköiskun saatuaan suoraan ta-
santeelle, se liukui päin Garetin taloa, hajoittaen sen kappaleiksi ja pysähtyi puoleksi pienen joen päälle. Tasanteelle iskeytyessään
se osui vain kahden metrin päähän Garetista, joka menetti hetkek-
si tajuntansa iskusta.
Garet heräsi, suussa maistui maa, ja päässä humisi, hän nousi
ylös. Jalat tuntuivat toimivan, "mitä tapahtui?" hän muisti, "ulinaa
ja kova isku, lentoalus" Garet katsoi ympärilleen, ja näki romuttu-
neen aluksen talonsa raunioiden lähellä. Aluksen kuomu aukesi, ja kaksi
Brownieta alkoi hivuttautua ulos romusta. Garet etsi asettaan, se oli
puoleksi maahan painuneena hänen jalkojensa vieressä, hän otti sen ja alkoi juoksemaan kohti alusta.
Garet ampui juostessaan, ase pamahti ilkeästi maan tukkiman piipun
haljetessa, ja lennähti hyödyttömänä pois hänen käsistään. Samassa hän
näki silmäkulmastaan jonkin vilahtavan ilmassa, toisen Brownien rintaan
iskeytyi nuoli. Brownie kaatui kaikki kuusi raajaa sätkien maahan,
seuraava nuoli hipaisi toista Brownieta kypärästä harmittomasti. Garet
vilkaisi vasemmalle, Tula seisoi jousi kädessä ja haparoi juuri seuraavaa nuolta viinestä. Garet muutti juoksusuuntaansa hieman, niin että hän pääsi
Brownien ja Tulan väliin. Hän juoksi kohti Brownieta joka sai aseensa
juuri koholle ja ampui, Garet tunsi iskun rinnassaan, samalla hetkellä hän sai kätensä kiinni Brownien kurkkuun. He molemmat syöksyivät Garetin
vauhdin voimasta jokeen, Garet painoi vihollistaan veden alle, tietäen
etteivät Browniet voineet pidättää hengitystään.
Virta kuljetti heitä kohti tasanteen reunaa, Garet kuuli Tulan huudon,
mutta ainoa mitä hän ajatteli, oli Brownien pitäminen pinnan alla. Sitten Garetin voimat loppuivat, viimeiseksi hän tajusi tasanteen reunan tulevan ja putouksen alkavan.
17



Oli valoisaa, suljettujen luomiensa läpikin hän vaistosi sen.
Garet avasi silmänsä ja tajusi makaavansa selällään sängyssä, ja
kääntäessään päätään näki avaran huoneen jonka ikkunoista tulvi
valoa sisään ohuiden verhojen lävitse.
- Garet, sinä olet vihdoinkin herännyt,Tulan huudahdus kuului
huoneen toiselta puolen.
Garet yritti kohottautua ylös, mutta nainen oli jo vuoteen vieressä
ja painoi päättäväisesti hänet takaisin alas.
- Älä nouse, olet vielä heikko. Olet ollut jo melkein kuoleman por-
teilla kolme päivää ja kolme yötä.
- Kolme päivää ja...Garet takelteli, siis Päiviä ja Öitä,?
- Niin, ihan oikeita päiviä, ja oikeita öitä Garet.
- Me siis onnistuimme Tula, planeetta pyörii, hän huokaisi..Mutta
miten minä olen täällä? muistan että kieleke loppui, ja putosin.
- Verkko Garet, etkö muista?
- Verkko..verkko tietenkin, hän muisti, verkko joka oli pingotettu
heti kielekkeen alapuolelle joen kohdalle, estämään ihmisten ja ta-
varoiden tippumisen virran mukana syvyyksiin.
Sitten Garet tunsi Tulan painavan päänsä hänen rinnalleen syvään
huokaisten. Hän huomasi naisen vapisevan.
- Garet..Tula nyyhkäisi, isä..isä ei selvinnyt, tuli maanvyöry, ja he
kaikki jäivät sinne. Minua pelottaa, olen nyt yksin.
Garet tunsi järkytyksen ja surun aallon pyyhkäisevän mieleensä, Emer oli poissa. Päällikkö ja hyvä ystävä kuollut, mutta nyt olisi oltava vahva heidän kaikkien takia, oli niin paljon tekemistä tässä uudessa muuttuneessa maailmassa.
- Tula, hän sanoi, isäsi oli minullekkin kuin isä, tämä uutinen on
musertavan surullinen, mutta et ole yksin, et niin kauan kuin minä elän. Me jatkamme hänen unelmaansa, luota minuun.
- Minä luotan sinuun, oma Salakuljettajani, nyyhkäisi Tula, ja ki-
pusi Garetin viereen.





















Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Ikuinen päivä ikuinen yö 2017-11-14 11:25:23 Dhanne
Arvosana 
 
4.5
Dhanne Arvostellut: Dhanne    November 14, 2017
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Onpas hyvin sujuvaa kerrontaa, johon olet varmasti kuluttanut tovin enemmän aikaa. Harmi, ettei kukaan muu ole kommentoinut tarinaasi. Kenties hankala tekstinasettelu ja pituus ovat vieneet lukijat, mene ja tiedä.

Tarinassa itsessään oli paljon hyvää, etenkin kohdassa: "Ajatelkaa, pian muutamme tämän planeetan takaisin sellaiseksi kuin se oli kun esi-isämme saapuivat tähtien takaa. Valon ja pimeän vaihtelua, kunnon sateita eikä vain tihkua." Tuli heti mieleen omat tarinat ja fantasiat siitä, miten maailma pitäisi muuttaa paremmaksi paikaksi. Tietysti saa olla melkoiset räjähteet jos esimerkiksi Maan kokoisen planeetan sisuksen saisi pyörimään uudestaan. Menee scifin ja fantasian risteymäksi, mikä ei tietysti haittaa.

Tarinalla oli selkeä kaari: alku, keskiosa ja loppu. Missään vaiheessa kerronta ei tuntunut pysähtyvän, vaan uusia asioita tuli eteen sopivalla tahdilla.

Mitä jäi mietityttämään? Harvinaisen vähän. Alussa luulin lukiessa, että tarina kertoisi salakuljettamisesta, mutta sitä ei juuri käsitelty. Kenties olisin halunnut maistiaisen siitä, millaista on salakuljettaminen valon ja varjon planeetalla, ainakin päähenkilöä olisi siten voinut tuoda paremmin esiin. Mitä ehkä eniten jäin kaipaamaan on pidettävät henkilöhahmot. Nykyisellään hahmot jäivät turhan geneerisiksi, vaikka Tulan kerrotaan olevan temperamentikas ja kiihkeä. Etenkin Garet olisi voinut olla pidettävämpi henkilö, jotta lopun taistelussa olisi henkeen ja vereen kannustanut häntä. Tiedän kuinka vaikeaa sellaisten hahmojen kirjoittaminen on, joten jätän sen haasteeksi.

Kirjoittaja.fissä tarinat eivät yleensä ole kovin tasokkaita, joten erottuakseen annan puoli pistettä paremman arvosanan: 4,5. 4,0 tämä ainakin ansaitsee, vitoseen olisi vaatinut nuo pidettävät henkilöhahmot.

Pidän tällaisistä tarinoista! Jatkahan kirjoittamista!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS