Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Sadut Hiljaisuus (satu aikuisille)
QR-Code dieser Seite

Hiljaisuus (satu aikuisille)



Hiljaisuus on kuin kalustamaton huone, joka antaa asujalle mahdollisuuden toteuttaa mielikuvitustaan. Ennen kuin käsitin tämän jouduin läpi käymään monta epämiellyttävää kokemusta.

Vankilaan jouduttuani luulin, että vapautemme menetys oli rangaistuksemme ja tuomiomme kärsittyämme pääsisimme pois. Tämän oli illuusio, jonka vartijat särkivät.
Näytti siltä, että heidän tehtävänsä oli, pikemminkin nujertaa kaikki vastustushalu, kuin pitää meitä sellissä.

Huomattuani tämän päätin, minua ei nujerreta. Muistin äitini sanoneen että nöyrän niskoja ei taiteta.
Aloin harjoitella hiljaiseloa. Aluksi oli vaikeaa olla koko ajan tietoinen, mitä – ja miten tein tehtäväni, mutta vähitellen onnistuin elämään kuin varjo vankien keskellä. En koskaan ottanut kiirehtivää askelta ja kuitenkin pidin varani ettei kenenkään tarvinnut käskeä minua kiirehtimään. Opin puhumaan äänellä, joka oli väritön ja valitsin sanani huolella, että henkilö, jonka kanssa puhuin pian unohti mitä sanoin.
Tietenkin oli tehtäviä, joista oli melkein kuin ”pakko” saada kuritusta. Siinä oli pikemminkin kyse vartijasta kuin itse työstä. Jotkut vartijoista tuntuivat potevan kroonillisesta tyytymättömyydestä ja heidän piti saada kohde johon he saattoivat purkaa vihansa.

Näin meni vuosi tai pari ja luulin että hiljaiseloni onnistui ja säästyin vartijoiden kidutukselta. Saippuakuplani hajosi.

Vartijoiden esimies oli pannut merkille hiljaiseloni ja päätteli, että hiljaisuuteni ja nöyryyteni ei ollut aitoa vaan teeskentelyä.

Hän ”vainusi verta” ja antoi vartijoille käskyn löytää tai keksiä rikkomuksia joista minua saattoi syyttää. ”Tuo vanki elää hiljaiseloa säästyäkseen nejertumiselta, tuollaisena häntä ei voi päästää täältä pois.”

Ainoa tapa minkä hän tunsi oli fyysinen väkivalta. Minua lyötiin kuin perunasäkkiä. Kerta toisensa jälkeen makasin sairaalassa ruumis täynnä murtumia ja mustelmia.

Minulla oli oma menetelmäni, minkä avulla taitoin tuskalta kärjen niin että vartijat eivät kyenneet murtamaan tahdon voimaani. Ymmärsin että äitini sananparteen kätkeytyi psykolooginen totuus: Kaikki vastustus murtuu ennemmin tai myöhemmin. Siksi hyväksyin kaiken kivun mitä sain osakseni.

Lopulta vartijoiden esimies kyllästyi ja heitti minut eristysselliin syyttäen että näytin sopimatonta esimerkkiä toisille vangeille. Ja lisäsi: Aikasi eristyksessä ei lyhennä tuomio aikaasi.

Näin alkoi aikani eristyksessä – ilman rajoitusta. Jäljelle jäi vain sellin loputon hiljaisuus.

Nukkuminen muodostui askartelukseni ja nukahtaminen taidoksi, jonka kehittäminen ei loppunut koskaan.
Huomasin, että ajatukset päässäni ravasivat kuin lauma kesyttämättömiä oravia. Lakkaamatta oksalta toiselle ja taas sama rata uudestaan. Tiesin että ellen saa ajatuksiani kuriin niin hallitsemattomat ajatukset vievät mieleni terveyden.

Ilmeisesti vartiopäälikön tarkoitus oli, että lopulta piinaisin itseäni ajatuksilla. Löysin tähän ratkaisun.
Mielikuvituksissani aloin seurata olravien temmellystä metsässä. Lopulta löysin oravista yhden, jota saatoin seurata koko ajan.
Sitten otin avukseni toisen menetelmän jota olin käyttänyt opiskelu aikanani. Läksyjä lukiessani huomasin, että ajatukseni hyppäsivät lukiessani kerta toisensa jälkeen. Saadakseni ajatukseni takaisin lukemaani napautin sormellani pöytään tai johonkin muuhun kovaan pintaan, kirjan kanteen tai vaikkapa avoinna olevaan sivuun. Siten sain ajatukseni keskittymään lukemiseen.

Nyt minulla ei ollut kirjoja luettavana mutta oli ajatuksia paimenettavana. Kun näin oravan niin keskityin siihen ja joka kerta kun ajatukseni karkasivat oravasta niin liikautin etusormeani.
Näin meni monta päivää, ehkä viikoja kunnes orava eräänä päivänä pysähtyi ja me tuijotimme toisiamme. En tiedä kuinka kauan. Havahduin. Ympärilläni oli hiljaista ja myös sisälläni oli hiljaista. Orava oli kadonnut.

Tästä alkoi harjoitteluni saavuttaa sisäinen hiljaisuus.
En tiedä kuinka kauan siinä meni mutta vähitellen opin saavuttamaan tämän tilan nopeammin ja nopeammin. Eräänä päivänä yllätyin sillä tuntui kuin hiljaisuus otti minut vastaan tervehtien, tässä olen.

Havaitsin että hiljaisuus ei ollut vain passiivinen ajatuksettomuus, siinä oli potentiaalia.
Se astui mieleni sopukkoihin, kuin vaitelias ystävä ja sammutti meluavat ajatukset yhden kerrallaan ja toi tullessaan syvän rauhan.

Hiljaisuus oli kuin tyhjä talo ilman huonekaluja. Siitä tuli koti, jota aloin kalustaa kertomuksilla. Niiden mukana tuli ihmisiä ja eläimiä.
Ihmeekseni huomasin että huoneeni rajoitukset katosivat.
Saatoin nähdä horisontin kaukana minne tahansa katsoinkin.
Hiljaisuus muuttui maailmaksi joka oli täynnä ihmeitä ja seikkailua.
Mau

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.3  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Hiljaisuus (satu aikuisille) 2020-09-26 08:29:41 L.R
Arvosana 
 
3.5
L.R Arvostellut: L.R    September 26, 2020
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Olen jälleen paljolti samaa mieltä Oriodionin aatteiden kanssa.
Tämä satu on mielestäni ihan hyvin kirjoitettu ja tahditettu, mutta olisi voinut hyötyä suuremmasta pituudesta ja teemojen syvemmästä tutkinnasta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Hiljaisuus (satu aikuisille) 2020-09-21 18:56:36 Oriodion
Arvosana 
 
3.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    September 21, 2020
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihan hyvin kuvattu vangin ajatuksia eristyksissä. Tuntuu ihan uskottavalta.

Eipä tähän mitään sen kummempaa kritiikkiäkään ole, paitsi ehkä että ehkä olisi voinut olla joku selkeämpi "punainen lanka". Hiljaisuus, mielikuvitus, tavat pysyä järjissään paikassa missä ei voi tehdä mitään. En tiedä, mutta tuntuu että jotenkin tästä olisi voinut saada enemmänkin irti, menemällä vielä syvemmälle näihin teemoihin. Mutta ihan kiva näinkin.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS