Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Tämä oli vähän raskasta luettavaa. Kappalejaot olisi helpottanut paljon.

En oikein päässyt sisään tähän tarinaan. Tässä mentiin hyvin suoraan asiaan, mutta taustat skipattiin oikeastaan täysin. Hahmoista ei kerrota kovin paljon, vain se mikä on tämän juonen kannalta oleellista, niin lukija ei kummemmin kiinny heihin. Jos juoni on hyvä niin tämä ei välttämättä ole ongelma, mutta tässä olisin kaivannut sitä. Juoni oli nimittäin suoraan sanoen aika tylsä. Petu oli joutunut vankilaan ja puhui kerran päivässä jollekin naiselle, jotta saisi tietää miksi. Mitään muuta ei oikeastaan tapahtunut. Tämäkin olisi vielä voinut olla ihan kiinnostavaa, jos olisi paljastunut joku hirveä salajuoni Petun menneisyydestä tai jotain, mutta eipä tätä hirveästi käsitelty. Epikrates nyt oli kai vähän salajuonitellut, mutta tämä kerrottiin ehkä kahdessa lauseessa. Ei minusta hirveän kiinnostavaa.

Minua häiritsi myös se etten saanut kiinni siitä että missä tämä tapahtui. Vähän suomalaismaisen nimen takia ajattelin ensin että Petu on suomalainen, mutta ei. Itse asiassa en vieläkään tiedä mistä Petu oli kotoisin. Jostain idästä. Lopulta mainittiin että tässä ollaan Kreikassa. Mutta ilmeisesti ei kuitenkaan nyky-Kreikassa. Vaan joskus aikoja sitten. Paljon tässä mainittiin eri kansalaisuuksia, mutta kun en ole niihin sen kummemmin perehtynyt, niin en oikein pysynyt mukana siinä, kun en jaksanut alkaa jokaista niistä erikseen tarkistamaan wikipediasta. Ehkä joku historiantuntija olisi tykännyt enemmän, itselle kaikessa mukana pysyminen kävi mahdottomaksi.

Tässä käsiteltiin myös ainakin epäsuorasti naisten asemaa eri kulttuureissa, mikä olisi voinut tuoda jotain kiinnostavaa teemaa tähän. Mutta sekin jäi vain Petun epämääräiseksi pohdinnaksi ja muutamaksi hahmojen väliseksi nopeaksi heitoksi, niin en tiedä haluttiinko tässä sanoa aiheesta oikeasti mitään.

Kirjoittaminen näkyisi kuitenkin olevan hyvin hanskassa, virheitä ei sattunut silmään yhtäkään. Mutta tarinan kerronnassa olisi parannettavaa.

Mukava joulutarina tosiaan, kiitos siitä. Ihan kiva että tännekin tulee luettavaksi vähän joulutunnelmaa, mihin nyt juuri tänä koronajouluna saattaa muuten olla vähän hankala päästä.

Kuten haavanlehti sanoikin, niin tavallaanhan tämä oli hyvinkin ennalta-arvattava, mutta niinhän nämä joulutarinat tuppaa olemaan. Hyvin se sopi tämän henkeen. Ja Elinan kirje oli koskettava.

Johan on mielikuvituksellista meininkiä! Hienoa!

En ihan pysty näkemään mielessäni millaisia otuksia nuo päänpudistelijat ovat, mutta kerronta on kuitenkin niin sujuvaa että se ei sinänsä haittaa, ne tuntuvat kuitenkin luonnollisilta olennoilta, vaikka aika paljon jätetäänkin kertomatta. Hauska maailma heillä, apurahoineen ihmisten ja toisten outojen olentojen, Pakkojen, tutkimiseen. Hauska myös lukea miten he keskustelevat lautakunnan edessä datan julkistamisesta ja vertaisarvioinnista. Hieno, omaperäinen ja virkistävä tekstinpätkä!

Vain kaksi pientä juttua joista haluan huomauttaa:

"Päänpudistajat pitivät itseään jalona kansana, jolla vain esiintyi aivoajatuksia." - Tämä lause olisi selkeämpi jos olisi tyyliin "...ainoana jolla esiintyi aivoajatuksia." Sehän tuossa kai oli pointtina?

Tähän olisi mielestäni voinut keksiä vielä jonkun paremman lopetuksen. Nyt se loppuu jotenkin vähän kesken kaiken. Vähän vaikka jotain että mihin tuo kaaos auditoriassa sitten lopulta johti, tms.

Yllättävän tarkkaa kuvailua alussa Ailanan näkökulmasta, ottaen huomioon että tämä kuolee heti pois. Tulee mieleen Ned Stark Game of Thronesin ekalla kaudella/ekassa kirjassa. Siinä se toimi hyvin, kun "päähenkilö" sitten yllättäen kuolikin nopeasti pois. Tässä näkisin sen ehkä vähän turhana, olisin siis leikannut hänen näkökulmaansa enemmän pois alusta.

Kun myöskin Sandon kuolee pois, niin Dorrenista ilmeisesti on tulossa päähenkilö. Olisin halunnut tietää hänestä paljon enemmän, nyt Dorreniin ei pääse syntymään minkäänlaista tunnesidettä. Toivottavasti syntyy myöhemmissä osissa.

Noitakuningas varjohenkineen oli selvästi mielenkiintoisin asia tässä. Olet selvästi hyvä keksimään kiinnostavia pahiksia, olen huomannut aiemmistakin tarinoistasi. Vaikka nimen takia tätä vertaa pakostakin Angmarin Noitakuninkaaseen. :D

Virkistävää kuitenkin että välillä tällaisessa aika perinteisen oloisessa fantasiatarinassa pahis saa näinkin täydellisen voiton. Ainakin alkuun. Ovelasti Noitakuningas junaili Sandonin hukkaamaan tuon miekkansa voiman. Eikä nyt ole mitenkään ihan ilmeistä että miten Dorren & co nyt tämän tilanteen voitoksi kääntäisivät. Jäämme odottamaan.

Jos haluat tuon toisen identtisen kirjoituksesi poistaa täältä, niin käsittääkseni se onnistuu laittamalla ylläpidolle viestiä ja pyytämällä poistamaan.

Kommentoin tässä kaikkia tähän asti julkaistuja 4 ekaa osaa samassa.

Ihan alku tuntui jotenkin vähän tylsältä, vaikka sinänsä ihan hyvää kuvailua siinä olikin kylmästä ja rämästä mökistä. Mutta kun alkoi selvitä mistä tässä on kyse, niin jo alkoi kiinnostaa. Viimeistään kun Martti saapui paikalle ja ojensi kaljapulloa, niin olin ihan täysillä messissä! Martti on muutenkin ollut suosikkini tähän asti, jätkä vaan tuntuu olevan niin kuutamolla että ei voi kuin nauraa, vaikka tylysti jättikin päähahmon (sanottiinko hänen nimeä muuten missään? En nyt muista, ja jos ei, niin ihan hauskaa puhua vain "minästä" näinkin pitkään) tuonne saarelle, ja osuvasti vain mutisi ettei pitäisi juoda kaljaa kun on keliakia. Hitto mikä jätkä!

Mielenkiintoisesti kanssa vuorotellen käsitellään nykyaikaa ja menneitä muistoja, kun niitä alkaa palautua. En ole ihan varma tykkäsinkö siitä mitä Minkkiselle kävi, mutta hyvin tällein lakonisesti "sankarimme" tässä lopussa siihen reagoi. No, tulevassa kaiketi selviää, mitä sitten tässä välillä on vielä tapahtunut.

Kerronnassa on myös sopivasti mustaa huumoria mukana, vaikka aika kaukana mistään komediasta tämä aihe onkin.

Tässä saattaa olla ihan mielenkiintoinen mysteeri taustalla, mutta mielestäni se ei täysin tässä välity lukijalle.

Minäkin sanoisin että tarina olisi hyötynyt prologista. Tässä ei oikein pääse sisään siihen että mitä mysteeriä tässä nyt oikein ratkotaan. Joku Taina on ilmeisesti joskus murhattu. Mutta tämä jää kovin etäiseksi asiaksi. Lukijalle pitäisi mielestäni antaa enemmän yksityiskohtia tästä. Tai jos prologi ei toimi juonen rakenteen kannalta, niin alkuun vaikka joku keskustelu missä kunnolla kerrotaan kaikki mitä tuosta keissistä tiedetään.

Kerronnassa olisi myös paljon parannettavaa. Tässä kerrotaan tapahtumia hyvin suoraan siten kuin ne tapahtuvat. Vähän niin kuin raportoidaan hahmojen tekemisiä. Voisit vaikka vähän avata hahmojen omia ajatuksia. Niin pääsisi paljon paremmin heihin kiinni, ja näkisi samalla heidän persoonallisuuksiaan. Tai keksiä jotain muita tapoja herättää lukijassa mielenkiintoa. Nyt tämä on vähän tällaista kaavamaista juonen eteenpäin kuljettamista.

Kieliopista, niin ainakin yhdyssanavirheitä ja jotain muitakin oli jonkun verran. Jos tarina on hyvä niin ei pienet tällaiset virheet niin haittaa, mutta vähän ne hankaloittaa tässä kuitenkin lukemisen sujuvuutta.

Tässä kuljetetaan kahta tarinaa eteenpäin rinnakkain. Toisaalta Johanneksen ja Lailan rikosjuttu, ja sitten Simon ja Igorin... mikä? Jotain juonittelua siinä on, Simo päässyt valtuuston puheenjohtajaksi, ja jotain hämärää meneillään. Mutta miten tämä liittyy varsinaiseen tarinaan? Sen olisi mielestäni voinut jo tässä vaiheessa tehdä lukijalle selväksi.

Lopussa oli ihan hyvä koukku, kun tuo vanha nainen ehdotteli palaamaan asiaan muutaman päivän päästä konvehtirasian kanssa. Tietää siis ilmeisesti jotain. Ehkä tästä vielä kehittyy jotain mielenkiintoista.

Tähän loppuun, niin vielä mietityttää, että miten vahvasti tämä pohjautuu tositapahtumiin? Tulkitsin tämän niin että nuo murhat on oikeasti tapahtuneita, mutta nämä hahmot jotka nykyajassa niitä lähtee selvittämään täysin keksittyjä?

Ihan kiva tällainen selvästi japanilaistyyliseen maailmaan sijoittuva samuraitarina. Juoni oli ihan toimiva, mutta aika peruskamaa, ei mitään hirveän yllätyksellistä tai erityistä.

Näissä pitemmissä tarinoissasi sanoisin että varmaan eniten voisi parantaa tekemällä hahmoista persoonallisempia ja mielenkiintoisempia. Nämä oli sillä lailla ihan ok, että kaikki täyttivät paikkansa tarinassa, mutta eivät mitenkään erityisesti painuneet mieleen.

Yksityiskohta, joka ainakin itselläni jäi tästä tarinasta eniten mieleen, oli Kaito Nun kivisilmä. En usko että kiven heittäminen silmään oikeasti menisi ihan noin, mutta mielenkiintoinen tapaus kuitenkin. :D

Vau, hienoa riimittelyä. Hyvin olet löytänyt sopivia sanoja joka kohtaan, jotka luo sopivan kaihoisan tunnelman hyvästeille. En hirveästi lue runoja, mutta tämä oli kyllä ihan parhaasta päästä.

Hmm... ihan hyvin kirjoitettu, ja sinänsä mukavaa luettavaa... Mutta en kyllä yhtään saanut kiinni siitä että mikä tämän pointti oli. Mistä tämä kertoi? Mitä tässä tapahtuu? Ketkä tässä puhuu? Jos tässä oli joku idea, niin se ei nyt oikein auennut.

Tämä oli oivaltava ja hauskasti kirjoitettu. Vähän absurdia huumoria, joka toimi hyvin. Yritän tässä kuvitella sikaa vaihtamaan sorkillaan aseen patruunoita... no, eihän sitä tarvitse tietää miten tämä tarkalleen onnistui, kunhan tietää että näin nyt kuitenkin tapahtui. :D

Mielestäni olet Arska kirjoittajana parhaimmillasi just tällaisen oudon huumorin parissa. Tässä oli joitain tosi hauskasti kirjoitettuja kohtia. Vaikkapa: "Niin Elmeri oli ollut myös hyvin tietoinen, ettei kyseessä ollut mikään seksuaalinen ahdisteluyritys, kun isäntä syksynmittaan oli nipistellyt sian pakaroita." Tämä on ainakin mun mielestä tosi virkistävää luettavaa ja hyvää kielenkäyttöä.

Loppu oli jotenkin liikuttava kun tappaja Kutvonen luuli kuolevansa, mutta sika se olikin tosiaan poistanut luodin, ja sitten sitä oltiinkin hyviä ystäviä. Olisipa oikeassakin maailmassa tällaisia ikäviä hommia tekevillä vähän kunnioittavampi asenne näitä "asiakkaita" kohtaan. (Vähän ihmettelin alkuun tuota asiakas-termiä, mutta silloin ajattelin että tappaja tarkoittaisi jotain palkkamurhaajaa, tähän eläinten teurastajaan se termi ehkä soveltuikin lopulta ihan hyvin.)

Kirjoitusvirheitä oli jonkin verran vielä mukana, mutta mitäpä tuosta.