Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi TYÖTÄ JA ASUNTOA VAILLA
QR-Code dieser Seite

TYÖTÄ JA ASUNTOA VAILLA

TYÖTÄ JA ASUNTOA VAILLA
Kati Vahattu oli perinnölli¬sesti työtön. Sinä päivänä, jolloin Malla toi lopputilin kotiin, Kati tiesi perineensä työttömyy¬den. Hän oli liian nuori periäkseen äitinsä työpai¬kan. Isällä ei koskaan ollut ollutkaan työtä, vaan hän kuului joutilaisiin. J−kortti oikeutti kalastukseen ja metsästykseen.
Taloyhtiö kuuli lopputilistä ja vaati puolen vuoden vuokraa etukäteen. Se ei onnistunut, kun muutkin velkaa antaneet tulivat vaatimaan rahojaan heti paikalla, ja myös sähköyhtiö halusi etumaksua, samoin puhelinfirma. Vahatun perheellä ei ollut tarpeeksi varoja. Heidän omaisuutensa, lukuunottamatta päällä olevia vaatteita, myytiin pakko¬huutokaupalla.
Koulu kuului vain työläisille ja omistavan luokan lapsille. Katin kumpikaan vanhempi ei kuulunut enää T- luokkaan, joten hänet potkaistiin koulusta pois. Mukaansa tyttö ei saanut kuin puolivalmiin kynttilänjalan, jota käsityötunnilla oli sorvattu.
Kati oli aina katsellut hieman säälien huoltotoimistossa käyviä. Nyt hän itse jouti vanhempiensa kanssa avaamaan lasioven ja jonottamaan sinapinvärisessä aulassa virkailijan puheille päästyä.
Virkailija kuunteli, kun Malla ja Petrus selvittelivät tilannetta. Sitten herra näppäili konettaan hetkisen ja lopulta vaati jokaiselta silmätunnistuksen skanneriin ja kädenjäljen samaten. Sylkinäytteestä tallennettiin dna, ja sitten henkilökorttiin tarvittavat tiedot olivatkin valmiina.
− Olette nyt virallisesti asunnottomia, joten Petrus vahattu, luovuta J−korttisi, koska et ole enää joutilas, vaan asunnoton. Saat A−kortin, kuten myös Malla ja Kati. A−kortti oikeuttaa ilmaisaterioin ja yöpymiseen vapaahotelleissa. Kortilla saat myöskin asunnottoman peruspaketin. Siihen kuuluu makuupussi, tuulipuku, alusvaatekerta, kattila, tuoppi, puukko, kolme koukkua ja viiden metrin kestosiima. Vavan voi tehdä mistä tahansa risusta. Niin ja naiset, käykää E-piikillä, pääsette eroon kuukautisista, tai jos haluatte pitää ne, joudutte itse hommaamaan terveyssiteet.
Virkailijan selostuksen aikana nurkassa humissut kone oli tulostanut kortit. Kukin Vahatun perheestä sai oman punaisen läpyskänsä, joka merkkasi heidät yhteiskunnan pohjasakaksi.

Kati kävi äitinsä kanssa piikillä. Kuukautiset yleensäkin olivat keljut, ja rahattomana yhteismajoituksessa ne olisivat olleet silkkaa kirousta. Kangassiteet olisi pitänyt pestä päivittäin, ja kertakäyttöiset siteet niin kalliita, ettei A−naiset uskaltaneet niistä kunnolla edes unek¬sia.
Malla kävi hakemassa korttinsa lupaaman tavarakasan, ja vaihtoi saman tien kirjavat vaatteensa asunnottoman univormuun eli harmaaseen tuulipukuun. Kirjavan puseronsa ja siniset housunsa Malla möi lumppukauppaan ja osti kattilansa täyteen moottoripirtua ja ryhtyi täyttämään omaa päätään. Mieltymys humalaan olikin ollut potkujen syy.
Petruskin oli myynyt omat värikkäät vaatteensa, ja pukeutunut asemansa mukaiseen harmaaseen. Kolikoita helistellen hän tuumasi tyttärelleen:
− Pistetäänpä raha poikimaan. Areenalla on varmaan joku kilpailu, josta voi lyödä vetoa. Minulla on sellainen kutina, että voitto tulee.
Kati huokasi. Sen puheen hän oli kuullut turhan monta kertaa, vaikka voittoa ei ollut koskaan näkynyt. Petrus silmäili tyttärensä takkia ja ehdotti senkin myymistä, jotta pelirahaa olisi tullut reilummin.
− En ala, isä. Tämä takki on ainut mitä kodista on jäljellä. Kati sanoi, ja lähti kävelemään puistoon.
Huhtikuun alun kylmä tuuli puisteli nuttua. Mahakin muistutti täyttämisen tarpeesta, mutta taskussa oli vain viisi senttiä, eikä sillä saanut mitään.
Kati muisteli koulussa kuulemiaan juttuja asunnottomista, ja katsoi uusin silmin puistoissa ruokintakatosten ympärillä norkoilevia kaneja, variksia ja puluja. Huoltotoimisto huolehti kasveista ja eläinten ruokkimi¬sesta, sekä toimitti puistoihin lisää elikoita, kun entiset oli met¬sästetty loppuun.
Kati muisti koulussa kerrotun ruokapuistojen perustamisesta. Ensin oli istutettu hedelmäpuita ja marjapensaita koristekasvien tilalle, jotta köyhimmätkin saivat jotain terveellistä edes syksyisin. Seuraavaksi oli laillistettu pulujen metsästys ja citykaneistakin tehty laillista riistaa siellä missä niitä oli. Pian kaikki kaupungit hankkivat kaneja ja päästivät niitä puistoihin, sanoen A−korttilaisille, että ottakaa kiinni, jos lihaa haluatte. Varikset, rastaat ja lokit lisättiin riistalistalle. A−korttilaiset saivat metsästää ja kalastaa, J−korttilaiset vain kalastaa ilmaiseksi kaupungin omistamilla alueilla.
Kaupunki huomio eläinkunnan kylvämällä nurmikoiksi apilaa ja raiheinää sekä suosi pörriäisiä niittämällä puistoja palstoina niin että osalla puistossa oli voikukkia aina kukassa ja myöhemmin apila ja sinimailanen sai kukkia rauhassa.
Kati seurasi metsästäjien käyt¬täytymistä. Pyytäjät istuivat penkillä, vahtien vähän matkan päässä olevaa rotanloukkua, jossa syöttinä oli puuronnokare. Kun eläin erehtyi syöttipalaa tavoittelem¬aan, loukku laukesi ja onnel¬linen pummi sai liharuokaa. Jotkut onkivat käyttäen syöttinä leivanmurua ja kolmihaaraista koukkua, joka takertui pulun tai variksen kurkkuun. Pari kaniloukkuakin oli vireissä ja loukun omistava porukka vahti aarteitaan kahden tai kolmen hengen voimin.
Asunnottomat olivat harmaapukuisia, laihoja ja tappamistaitoisia, eikä välttämättä aina kilttejä tai kunniallisia. Keväisin myös melkoisen nälkäisiä.
Sen Katikin huomasi ensimmäisenä. Puissa ei ollut vielä edes silmuja, eikä ruoho kasvanut vaan harvat pälvet lumikasojen vierillä olivat kulonruskeita. Eikä Kati tiennyt, että miten olisi linnun pyydystänyt, tai miten sen kypsentänyt. Kond¬itorian tuoksut nostivat veden suuhun, mutta sisälle ei ollut asiaa. Sitten Kati muisti, että a−luokkalaiset maksoivat ruuastaan työllään.
Arasti hän meni kysymään hommaa yhdestä baarista. Tarjoilija käski siivota pöydät. Samassa ovesta harppoi sisälle harmaapukuinen eukko ja karjahti:
− Hei punatakki, äläpäs tule meidän apajille!
Sanojensa tehosteeksi harmaa serkku, tempaisi Katin kädestä pesuun vietävän lautasen. Myyjä ryntäsi paikalle patukka kourassa ärähtäen:
− Harmailla on etuoikeus.
− Mutta tehän lupasitte...
− Harmailla on etuoikeus, häivy!
Sama tapahtui toisessakin kuppilassa, eikä matkahuollossa kukaan antanut hänelle laukkua kannettavaksi. Sen sijaan hän sai muutaman mustelman ja menetti huivinsa.
Kati totesi, että säännöt ne jylläsivät asunnottomienkin keskuudessa. Pärjätäkseen porukassa hänen oli noudettava A−kortin antama sel¬viytymispaketti.
Tavaratalon myyjä vilkaisi A−korttia. Kati johdatettiin takahuoneeseen, missä hän sai riisua T-luokan pukunsa ja pukeutua yhteiskunnallista asemaansa vastaavaan univormuun.
Hän sai myöskin tiukkaan myttyyn käärityn makuupussin ja siihen kuuluvan kantohihnan, sekä kaksi narunpätkää, joilla kattila ja tuoppi saatiin sidottua nyyttiin kiinni. Onkivehkeet sopivat puvun suuriin taskuihin ja puukko roikkui vyöstä.
Kati myi värikkäät vaatteensa. Hän päätti kokeilla sairaalan tähde¬ruokaa. Annosta odotellessaan hän huomasi ilmoituksen " J−luovuttaja kaksi ateriaa, A−luovuttaja kolme ateriaa."
Kati siirtyi verenluovuttajien koppe¬roon. Tippaiita kysyi nimen ja tunnusnumeron sekä tuikkasi varsin ronskisti neulan suoneen. Kati makasi aikansa alalleen, kun kaksi pussia täyttyi punaisesta nesteestä. Se tuntui päässä ja vei voimaa polvista, mutta ruokakupongit ilahduttivat.
Lappua kourassaan puristaen hän laahusti ruokajonoon. Annostelija kippasi Katin kattilaan ison kauhallisen epämääräistä muhennosta, josta erottui perunanhituja, herneitä ja salaatinlehtiä ruskeanmustan mössön seasta. Kati tajusi, että jäteruoka oli kirjaimellisesti jätettä. Pataan oli kaavittu kaikki tähteet niin keittoastioista kuin lautasistakin, ja lisäkkeeksi heitetty hidut ja muut kuorimatähteet.
Ongelmaksi tuli, miten saada sotku suuhun sillä lusikkaa ei ollut. Muilla pummeilla oli aseinaan puisia lastoja tai kauhoja. Kati tajusi, että lusikka oli itse tehtävä. Kaavittuaan annoksensa loppuun sormet ainoana aseena hän alkoi heti aterian jälkeen etsiä puupalaa, josta saisi lusikan.
Väsymys painoi jalkoja. Katulamput olivat syttyneet jo aikoja sitten ja kunnialliset kansalaiset viettivät aikaansa televisioiden ääressä. Useimmat asunnottomatkin olivat jo yöpaikoissaan. Kati kyseli harvoilta vastaantulevilta vapaahotellia. Kulkiessaan Kati oli ajautunut kaupungin laitamille.
Lähin asunnottomien asuntola oli vanha paperitehdas.
Hallitus oli määrännyt suuren rakennemuutoksen loppuvuosina tyhjät rakennukset asunnottomien käyttöön, kun matkustavaiset valittivat asunnottomien valtaamista metroasemista, ja tunneleissa pyörivät joukko haittasi jo liikennettä. Samoin kauppiaat parkuivat aina vain suurempaan ääneen ostoskeskusten parkkihalleissa ja katetuilla kauppakaduilla majailevista joutilaista, ja talojen omistajat väsyivät potkimaan portaikoista, ullakoilta ja kellareista kulkureita, sekä kärräämään tonteiltaan kuolleita kremato¬rioon.
Vapaahotelleissa oli kaksi osastoa. Ilmaisessa makuusalissa oli parikymmentä metriä pitkiä ja pari metriä leveitä ja kolmisenkymmentä senttiä korkeita laatikoita täytettynä oljilla. Laatikoiden välissä oli metriset käytävät. Karsinaan sai kuka hyvänsä oikaista itsensä ilman sukupuolilajittelua tai oikeutta yksityisyy¬teen.
Täyte vaihdet¬tiin syksyisin sadonkorjuun jälkeen. Yhteisp¬atjassa asusti ihmisten lisäksi melkoinen eläintarha hämähäkeistä hiiriin. Pikkukarja ei haitannut ihmisiä paljoakaan. Eniten asukkaat purnasivat joidenkin serkkujen tavasta syöttää yhteispatjaa vuohil¬leen.
Maksamalla 50 senttiä sai vuorokaudeksi haltuunsa parin neliön karsinan, jossa mukavuutena oli kahden vaaksan kerros olkia. Eurolla sai lukon karsinansa oveen. Lukolliset karsinat olivat varsinkin vuohenomistajien suosiossa, koska lukko varjeli kallisarvoista kuttua, ettei kukaan päässyt salaa lypsämään tai jopa teurastamaan sitä. Myös kaninkasvattajat, kananpitäjät ja jotkut rottafarmarit suosivat lukittuja karsinoita ja asuivat itse elikoittensa kanssa, elleivät olleet kustantaneet itselleen toistakin loukkoa tai majailleet yhteispetiällä.
Hallissa kaikui äänten sekamelska. Koirat räksyttivät, jotkut ihmi¬sistä rähjäsivät keskenään, humalassa tai selvin päin. Kakarat parkuivat ja vuohet määkyivät. Yskiminen ja aivastelu, nenien tuhistelu kaikui joka puolelta, sillä kevättalvi oli flunssan aikaa.
Kalan, lanttujen, sonnan ja likaisten vaatteiden lemu ryyditti ilmaa ja tarttui asukkaisiin, niin että A−luokka tunnettiin paitsi harmais¬ta vaatteista, myös tuoksustaan.
Yhdessä sivuhuoneessa oli tusinan verran sähköhelloja sekä muutama lukittu kaappi vakituisten asukkaiden käytössä. Virtaa hellat saivat läheisestä biokaasulaitoksesta jonne vapaahotellin asukkaat toimitti¬vat omat ja elukoittensa sonnat maksuksi sähköstä.
Tehtaan toisessa päässä harjoiteltiin jalkapalloa, koripalloa ja juoksulajeja, sillä urheilu oli TAV-luokan ainoa harrastus ja monille ainoa työkin.
Kati levitti makuupussinsa ilmaissaliin tyhjään kohtaan ja kaivoi taskustaan rakennustyömaalta sieppaamansa reilun vaaksan pituisen laidanpään. Hän mietti, miten saisi palikasta lusikan. Epäröiden hän piirsi puukonkärjellä lusikan ääriviivat palaan ja alkoi veistellä. Jonkun ajan kuluttua hänellä oli kauhan ja lastan väliltä oleva lätyskä, jolla pystyi kaapimaan puuroa lautaselta ja hämmentämään keitosta kattilassa. Tyytyväisenä työhönsä tyttö nukahti haiseville oljille.
Aamulla Kati vääntäytyi lattialle raapien lutikanpuremaa. Haukottele¬via harmaita serkkuja toikkaroi käytävillä. Karjanomistajat jonottivat eläinten rehuannosta konttorin ovella. Kopallisen heiniä ja tuopin kauroja sai esittämällä karjakortin valvojalle.
Valvoja lopetti rehunjaon ja teki kierroksen makuupaikoilla, mukanaan kottikärryt ja pari rotevaa serkkua. Heidän tehtävänä oli riisua yön aikana kuolleet, toimittaa ruumiit krematorioon ja varusteet huoltotoimiston varikolle.
Vakavasti sairaat saivat pökerryttävää lääkettä, jotta lakkasivat voihkimasta. Monet lakkasivat hengittämäs¬täkin, mutta A−luokkalaiset tiesivät, että heille oli tarjolla vain kokeiluhoi¬tojen osasto sairaalassa. Nopea kivuton kuolema oli parempi vaih¬toehto kuin joutua kokeiluun.
Käärittyään makuupussin kasaan ja sidottuaan astiansa pussin hihnaan Kati laahusti tavaroineen ulos tihkusatei¬seen. Harmaa vaate oli tuulen ja pienen sateenkin pitävää, joten kosteus ei haitannut muualla kuin kankaisissa kengissä. Olemisen kurjuus tuntui sitäkin pahemmin, joka paikassa. Nälkäkin vaati huo¬miota osakseen.
Kati tiesi huoltotoimiston keittiön, ja sen tarjoaman ilmai¬sen ruuan, jota sai joka toinen päivä. Tyttö tallusteli jakopaikalle ensimmäistä kertaa eläissään, käytti A−korttia tunnistajassa, ja pani kattilansa puu¬roraanan alle. Kone roiskautti litran harmaan¬ruskeaa sosetta astiaan.
Ruoka oli valmistettu päivän energiantarpeen täyttäväksi sekä terveelliseksi, tyydyttämään myös vitamiinien ja kuitujen tarpeen. Makua ei kukaan ollut ajatellut, eikä kai ollut tarpeenkaan. Olihan keittiön asiakkailla omasta takaa maailman paras mauste- nimittäin kiljuva nälkä.
Keitos haisi koiranmuonalta ja näytti muusilta. Se maistui hajultaan, jättäen suuhun tahmean rasvaisen olon ja leseitä hampais¬iin. Täyttä¬vää¬kin se oli. Kati pystyi lusikoimaan vain kolmanneksen annok¬sesta, kun entiset pyrkivät ylös nopeammin kuin uusi lasti alas.
Kulkiessaan sinne tänne hän osui bussiasemalle, jossa muutamat harmaa¬nutut tienasivat jokusen sentin kannis¬kelemalla matkustavaisten tavaroita. Kati yritti päästä kantajaksi, mutta hän oli vielä liian arka uskal¬taa¬kseen tyrkkiä kokeneem¬pia serkkuja sivuun.
Kaupunkia halkovan joen rannalla kyyhötti jo joukko onkijoita, vaikka jääriitteet kelluivatkin muutamissa rantamutkissa eikä kalojen syönti ollut edes kohtalainen. Suurin osa oli harmaissa, mutta myös värikkäät puvut kuuluivat kuvaan. Joutilas−luokkaan kuuluivat ne henkilöstä, joilla joku perheenjäsen oli töissä, ja siten asunto muualla kuin vapaahotelleissa.
Katia harmitti, kun oli kaatanut puuronsa maahan. Se olisi nyt kelv¬annut syötiksi. Matojen kaivamista oli turha ajatellakaan. Ensinnäkin maa oli vielä roudassa, ja toiseksi se oli kiellettyä ja rannalla tarpeeksi kateellisia valvomassa kiellon noudattamista. Yksi onkija antoi tytön ottaa kalalta silmän. Katikin pääsi saalistamisesta osalliseksi.
Katin syötti painui veden alle. Hänen oli tyytyminen pelkkiin eväk¬käisiin. Jotkut onkijat käyttivät kelluvia syöttejä, vipaten makupalan sorsaparven suuntaan. Eräs lintu erehtyikin nielaisemaan pullasta tehdyn ansan. Lintu huomasi virheensä, yrit¬täen sylkäistä koukun pois, muttei onnistunut. Siima vinkui ja kiristyi äärimmilleen, kun lintu ponnisti ilmaan. Taisteltuaan hetken linnun kanssa nainen sai vedettyä saaliinsa alas. Hän tarrasi lintua ensin siivestä, sitten jaloista kiinni ja iski sorsan pään jäiseen maahan.
Viikon aikana Kati oppi elämästä enemmän kuin viidessätoista aikaisem¬massa vuodessa, kouluaika mukaan lukien. Yksi tärkeimmistä opeista oli se, että uloste, niin oma kuin kadulta löydetty läjäkin oli kymmenen senttiä kilo biokaasulaitokselle vietynä, ja paskan kuljetukseen tarvittiin paperia.
Paperia sai roskapön¬töstä, jos ehti ennen pöntön ominutta serkkua penkomaan. Vapaita roskiksia ei ollut ja pöntön valtaaminen olisi vaatinut hieman enemmän tappelua kuin mihin Kati vielä oli valmis.
Paperin ja muunkin tarpeelliselta vaikuttavan sieppaaminen roskiksesta sujui jo seuraavalla viikolla paremmin, samoin pakoon juoksu, jos pöntön varannut pummi sattui varkauden huomaamaan.
Sekin selvisi, että huoltotoimiston puuro, joka koostui lähinnä kalojen perkausjätteistä, perunoista ja ohrasta, oli täysin syötävää, kun oli kaksi päivää kasvattanut nälkää. Auton alle jäänyt eläin, myös koiran tai kissan raato alkoi merkitä juhla-ateriaa ja irrallaan lentelevä paperinpala päivän pelastusta.
Kati oppi myös sen, etteivät kaikki asunnottomat olleet ollenkaan tasa−arvoisia, vaan A−luokan sisällä oli tiukka hierarkia. Jokaisessa vapaahotellissa oli oma jenginsä. ja isommissa pari kolmekin ryhmittymää. Pomot määräsivät marssijärjestyksen ja kätyrit valvoivat, että systeemin alin sakki teki työnsä ja luovutti osan saaliistaan sekä ruuastaan käskijöilleen.
Oli myös villejä, jotka vähät välit¬tivät kenenkään määräyksistä ja tappelivat hanakasti kätyreitten kanssa, ja joskus mätkivät jengipomojakin. Se tosin tiesi, että oli terveellisintä sitten kävellä toiseen kaupunkiin, ellei halunnut puukosta selkäänsä.
Usein villitkin kulkivat pareittain tai kolmen koplina pystyäkseen paremmin puolustautumaan isompaa joukkiota vastaan.
Itsensä myyjät olivat orjia, jotka tosin harvemmin kulkivat harmaissa tai asuivat vapaahotelleissa, mutta heidänkin oli maksettava pomoille, jotka itsekin majailivat vuokrataloissa.
Urheilijan statusta havittelevat olivat tallaan orjan asemassa. jengipomo maksoi osallistumisen, ja piti suurimman osan suojattinsa voittamista rahoista. Monesti urheilijalle annettiin myös ohjeet siitä, että oli terveellisintä hävitä, siis jos vetokertoimet olivat suotuisat sellaiseen toimintaan.
Kati etsiskeli vanhempiaan, kulkien ristiin rastiin kaupungin kym¬menessä vapaahotellissa. Kati löysi sekä isänsä ja äitinsä, muttei viihtynyt enää heidän luonaan käytöstä poistetun ostospalatsin pah¬noilla. Tyttö tunsi olonsa mukavammaksi lakkautetussa koulussa pesivän porukan seurassa
Koulun pomo oli Kakshammas, pomoksi reiluimmasta päästä. Hän otti Katin puhutteluunsa, ja selosti ryhmään pääsyn ehdot. Vastineeksi Katin piti tuoda joka toinen ilmaisateriansa koulun kanitarhalle sekä maksaa euro viikossa opetuksesta ja oikeudesta saada kaninkappale silloin tällöin.
Ehtojen selvennyksen jälkeen Kakshammas antoi käytännön ohjeita ja kertoi muutakin:
− Mene huoltoasemalle. Kun valjakko pysäytetään juomaan ja syömään rehujaan, kysy, että tarviiko katsoa kaviot ja kuivata hevoset. Hevosten rehuannoksia ei kannata varastaa, huoltamonomistajat ovat siitä tarkkoja, mutta paskat voit siepata sankoosi, jos ehdit muilta serkuilta sen tekemään. Saat sangon minulta. Autoilijoilta puolestaan voit tuulilasin pesua ja asioilla juoksua. Niin ja siisti itsesi, joen vesi on ilmaista. Siistinä saat paremmin asiakkaita. Jos jollakulla parkuu kakara ja osaat hiljentää sen, voit helposti tienata jokusen sentin ja hyvällä tuurilla koko euron. Ota mukaasi myös tuolta kanisteri, joskus autoilijat suostuvat lirauttamaan pari desiä öljyä maksuksi palveluksista ja se öljy kelpaa hyvin ruuanlaittoon.
− Olet sä varma, että mut otetaan töihin?
− Höhlä, en tietenkään. Mikään ei ole varmaa paitsi nälkä ja kuolema. Mutta mitään ei saa, ellei yritä. Senkus vain tunget asemalle ja koetat lypsää asiakkailta lantin. No, lantteja useammin saat kirouksia ja joskus läimäyksenkin, mutta se kuuluu asiaan. A−luokkalainen ei voi kuin kärsiä. Muista se. Tee mitä lystäät harmaalle sakille, poliisi ei puutu meidän keskinäisiin tekoihin, jos et ihan jeparin nenän edessä pistä serkkua hengiltä, mutta jos kosket T- tai varsinkin O-luokan väkeen, päädyt siirtoklinikalle nopsaan kuin jänis puskaan! Niin ja muista, röyhkein voittaa.
− Mikä on se siirtoklinikka?
− Tiedäthän että ihmisille voidaan vaihtaa sairaat elimet terveiksi. Jostakin vaan pitää saada niitä elimiä. Siksi, jos harmaa rikkoo lakia, hänet passitetaan klinikalle. Siellä ne voivat viedä kaiken sydäntä myöten. Sama juttu, jos satut sairastuu ja ambulanssi hakee, jos on tautia, joudut koehoito osastoon, jos loukkaannut, päädyt klinikalle rikkaampien varaosiksi. Muuten, olet iso ja riskin näköinen, voit hyvinkin kelvata myös kohdun vuokraajaksi.
− Ootko tosissas?
− Tottakai. O-luokan naiset haluaa lapsia muttei halua kärsiä raskauden ja synnytyksen vaivoja. Niinpä ne palkkaa jonkun meikäläisen hautomaan alkiotaan. Yleensä kantajaksi valitaan suurikokoinen ja nuori akka, onhan siten paremmat mahdollisuudet saada vankka penska ja sille paljon maitoa, yleensä sopimukseen kuuluu imetys.
Jotkut haluaa kakaran pottakuivanakin ja sehän vaan tietää pitempää sopimusta. Kantamis− ja imettämisaikaan saa asustaa kunnon kämp¬ässä ja syödä kuin kuningas. Tietäähän ne O-luokkaiset, ettei huoltotoimi¬ston puu¬roilla kovin vahvoja pentuja tehdä, ja tietty herrat tahtoo kakrunsa hyväkuntoseksi.
No, tosin joskus käy niinkin, ettei penska ei miellytäkään tilaajaa, niin tai tulee kaksoset ja tilaaja ottaa vain toisen, mutta mahtuuhan ne näille pahnoille. Niin tai voisithan aluksi kokeilla sikiön tuottamista.
− Mitä se sitten tarkoittaa?
− Ilmottaudut jollekin lääkäriasemalle. Sitten sut hedelmöitetään ja sikiö nypätään ulos neljän-viiden viikon kulutta, tai joskus ne tahtoo vanhempiakin, ja hautomis¬ai¬kaan saat hyvät sapuskat. Joskus tohtorit tahtoo kokeilla eri ruokien tai ympäristöjen vaikutusta asiaan mutta niistä saa eri korvauksenkin. Yleensä se on viiskymppiä kerta. Tai voit sä tarjota myyntiin munas¬olujakin. Jos olet erikoisryhmää, voit vaatia verestä rahaa, muuten saat tyytyä pelkkään sapuskamaksuun.
Kakshampaan luento pani tytön miettimään. Toistaiseksi hän päätti pysytellä kadulla ja opetella asunnottoman elämisen ehdot. Oppaaksi Kakshammas antoi Lindan, vuosia Kakshampaan kätyrinä toimineen vikkelän eukon.
Katin suuri hetki koitti, kun hän nakkasi kanin pökerryksiin ja sai tarrattua otuksesta kiinni ennenkuin eläin tointui pakenemaan.
− Iske se puuta vasten kuoliaaksi. Linda neuvoi.
Kati vaihtoi otteen takajalkoihin ja roimasi pupun pihlajaan kolme neljä kertaa. Linda mutisi hyväksyvästi ja sanoi:
− Hyvä. Nyt laske veri tuoppiin.
Kati epäröi pistää puukolla eläimen kurkkuun. Linda näytti sen kädestä pitäen. Verta Kati ei suostunut maistamaankaan. Opettaja sai juoda sen kokonaan.
− Nylje se. Leikkaa käpälät nivelistä ja sitten vedä viilto kinte¬reestä persreijän kautta toiseen ja kisko nahka irti.
Katin kurkussa oli melkoinen möykky hänen kiskoessaan lämmintä nahkaa irti lihoista. Nyljetty kani näytti surkean pieneltä. Kati viilsi mahapeitteet auki ja hammasta purren nosti suolet ulos. Linda potkaisi kuolaavan koiran sivuun ja opasti, kuinka sappi napattiin eroon maksasta. Koira sai loput suolet, tai osan niistä sillä paikalle ehti toinenkin hurtta jakamaan saalista.
− Mitä tälle nyt tehdään? Kati kysyi roikottaen nahkaa ja kaninruhoa käsissään.
− Nahka myydään nahkurille ja lihat keitetään.
Kati päätti hieman huvitella, olihan kanin nahka tuottanut lantin ja robotin tuuraaminen säilyketehtaassa kolme euroa. Huoltoasemaltakin oli kertynyt hieman rahaa, samoin ravintolasta, jossa hän oli korvan¬nut perunankuorimakonetta, ja saanut rahan lisäksi luvan kaluta pihviluut ennen roskiin heittoa.
Areena oli avoin kaikille, sisäänpääsyn rajoitti vain tulijoiden oma ylpeys. Hallin sisällä liikuskeli runsas väkijoukko. Suurimmalla osalla oli yllään pakaroille ulottuva tuulitakki ja samaa ain¬etta olevat housut. Huivit olivat villaa, koirankarvaa tai keinokuitua kunkin varallisuuden mukaan. Jalkoja suojasi tossukat. Yleisin malli oli pohjastaan auton rengasta ja päältä jonkin elikon nahkaa tai kangasta, käyttäjien itsensä kokoon kursimia.
Hallin sisätilat oli jaettu värillisillä raidoilla osas¬toihin. Otte¬luvalvojat nappasivat lantin ennenkuin antoivat urheiluluvan omalla tontillaan.
Ovensuussa tapeltiin heinäsäkeillä tukilla seisoen. Pudonnut menetti rahansa ja voittaja sai puolitois¬takertaisena omansa takaisin. Perä¬seinällä kiskot¬tiin köyttä. Nyrkkeilyn ja painin harrastajilla oli omat kehänsä. Köyden veto painoa vastaan ja säkin kantaminen kuuluivat kuvioihin. Pussijuoksijoille ja puujalkatanss¬ijoille löytyi paikka, samoin tarkkuusheittä¬jille. Pyörivän ruorin lassoaminen ja köyden kiipeä¬minen saivat niin
tekijänsä kuin näkijänsä, eikä poikke¬usta tehnyt miekkai¬luk¬aan.
Vedonlyönti kuului olennaisena osana joka otteluun.
Kati seisahtui kiipeilyköysien luokse, jossa jo odotti neljä ottelijaa ryhmän täydennystä. Viimeksi paikalle tassutti hintelä harmaa, eikä hänestä nähnyt, oliko hän naisten vai miesten puolelle kuuluva. Se oli yleistä asunnottomien joukossa, sillä huoltotoimisto tunsi vain yhden pukumallin ja kangaslaadun, joka ei turhan tarkasti nouda¬tellut kantajansa muot¬oja.
− Kannattaako kokeillakaan, mä voitan varmasti. Kati naurahti.
− Senkus yrität. Vaaleatukkainen kloppi vastasi sävyllä, joka kertoi poikasen olevan muuttumassa mieheksi.
Kaikki maksoivat osallistumisen ja lähettäjä läiskäytti käsiään alkumerkiksi. Kolmen metrin kipuaminen otti voimille, mutta Katilla oli jäljellä vielä hieman entisiä voimiaan. Hän ehti ensimmäisenä kilauttamaan merkkikelloa ja liukui alas melkein polttaen kätensä. Toisena luisui lattialle viimeksi tullut poika.
− Kiitos hyvästä vastuksesta. Kati sanoi ojentaen kätensä.
− Onneksi olkoot! Mutta miekkakehässä saat selkääsi, jos rahasi riittää.
− Mitäpä muutakaan voitollani tekisin. Kati tuumasi, ja esittäytyi sitten. Poika sanoi nimekseen Untamo Kesänen.
Miekkailu oli kehittynyt vuosisatojen saatossa, ja palannut osittain juurilleen kaksintaisteluun, jossa kisaajat liikkuivat muutaman neliön alalla, väistellen esteitä, hankkien plussia korokkeista ja häviten taistelun, jos astuivat monttuun. Pisteitä laski tuntopuvut, joten kilpailijat oli vapautettu sähköpiuhasta jo sata vuotta sitten.
Areenan miekkakehä oli puolet oikeasta kilpailulavasta, ja sen tappiomonttu oli vain viitisen senttiä syvä, eikä miinus−rinkejä ollut ollenkaan. Tasapeli tuli, ellei kumpikaan luovuttanut viidessä minuutissa.
Melkein ensimmäisistä iskujen vaihdosta oli selvää, että Kati oli altavastaaja. Koulussa hän oli harrastanut miekkailua, mutta nyt hän tunsi itsensä konttaavaksi kilpikonnaksi. Untamo oli kuin tuulispää, läpsien puisella miekalla kipeitä iskuja joka puolelle. Yhtä antama¬ansa osumaa kohden Kati sai vastaa¬nottaa viisi, eikä se jäänyt katso¬jiltakaan huomaamatta. Untamolle hurrattiin kuin oikeassa kisassa.
Untamo ajoi kisakumppaninsa neljässä minuutissa monttuun, ja silloin kaikille oli jo selvää, että laiha poika oli pitkit¬tänyt kisaa, otellakseen koko rahan edestä.
− Sinähän ottelet kuin ammattilainen. Minua pidettiin koulussa luok¬kani parhaana. Kati tokaisi.
− Koulussa? Oletko sinä koulussa?
− En enää. Äiskä menetti hommansa ja velkojat vei asunnon toista kuukautta sitten.
− Mun suku tippui T-luokasta pari sukupolvea sitten, mutta usko pois, mä vielä heitän A−kortin hittoon!
− Ainoa tapa päästä A−luokasta ja saada edes J−kortti on joko naida O- tai T-luokkainen tai voittaa kisoissa tarpeeksi usein, jotta A−luokan pomon sijalle tulee rikkaampi, joka tarjoaa kämpän ja sapuskat.
− Mä aion yrittää kolmoskisaan. Untamo tuumasi.
− Kuule, pitäisiköhän sun kävellä ympäriinsä eikä vain istua. Kati huomautti.
− Kuinka niin?
− Koulussa ope käski aina urheilutunnin jälkeen jäähdytellä, siis kävellä ja venytellä viitisen minuuttia ennenkuin mentiin pukemaan. Se sanoi, että siten lihakset ei jäykisti, niin ja ennen tuntia piti kanssa venytellä ja hölkätä, jotta oltais lämmitty eikä reväy¬tetty paikkoja.
− Hei, rupeat sä mun valmentajaksi. Untamo nauroi.
− En mä osaa.
− Ihan totta, olisi kiva saada joku harjoituskaveriksi. Pantaisiin voitto puoliksi. Untamo sanoi.
− No olkoot. Mä voin vaikka yrittää kirjastoon katsomaan jotain urhei¬lukirjaa ja ruokareseptejä. Mä muistelen lukeneeni, että ruoka on hirmuisen tärkeää, siis muutenkin kuin vain täyttämään tyhjää mahaa. Sä tarttet paljon kivennäisiä ja vitamiineja. Voisin keittää sulle vaikka nokkossoppaa.
− Eihän niitä voi syödä.
− Kyllä voi. Linda opetti. Tule säkin tapaamaan Lindaa, hän neuvoi mulle mitä kasveja voi syödä ja miten pulu kivitetään ja kani tapetaan. Ja miten nahka kuiva¬tetaan tuhkalla, jotta se kelpaisi nahkurille.
− Kyllä mäkin voikukan tunnen ja osaan kanin sekä parkita että paistaa, mutta nokkosia en ole ennen syönyt.
Kakshammas katsoi Katin tuomaa toveria alta kulmainsa, mutta sitten melkein hampaaton suu levisi hymyyn, kun Untamo veti puseronsa alta kaksi kania selittäen tuovansa ne lahjaksi. Liha toi Untamolle pääsyn Kakshampaan klaaniin.
Kanikeiton ääressä rupateltiin sitä sun tätä ja Untamo kertoi suunnitelmistaan. Vanha pummi nyökytteli hyväksyvästi ja sanoi:
− Mielit siis Kolmoiskisaan. No, mikäpä siinä. Harjoittele yleistä ketteryyttä. Tee kyykkyhyppyjä ja kuperkeikkoja, niin ja hanki kes¬tävyyttä. Kisan esterata vie monesta mehut jo puolivälissä. Juok¬sentele noita portaita ylös ja alas kunnes hengästyt ja sitten vielä kerran, kun luulet kuolevasi.
Untamo muutti koululle. Kati ja Untamo vuokrasivat yhteisen karsinan, jotta makuupusseja ja muita varusteita ei tarvinnut kuljettaa mukana koko aikaa. Köysi, puukko ja tyhjä säkki jäivät silti jatkuvaksi taakaksi. Eihän sitä koskaan tiennyt, mitä tulisi vastaan.
Kakshampaan käskystä Linda vahti, että poika teki juoksuharjoituksensa, jopa hiekalla täytetty säkki harteillaan, sekä heitti keihästä ja suoritti kyykkyhyppynsä ja kuperkeikkansa tarpeeksi runsaina. Katin osana oli silloin saalistaa kaksinverroin, jotta urheilija olisi saanut mahansa edes puoliksi täyteen.
Asunnottomat olivat halpaa työvoimaa. Hommat olivat satunnaisia, mutta jos jostain meni kone rikki, saattoi koneenomistaja tulla hakemaan laitteelleen tuuraajaa vapaahotellista koneen korjaamisen ajaksi.
Työt olivat yleensä raskaista ja keljuja. Kati istui kolme päivää ompelimossa ommellen tiukasta kankaasta purjeita kaksin verroin urheilukauppaan. Palkka oli pari euroa päivältä, mutta päivät kuluivat töissä niin tarkkaan, että ruokaa jaksoi hakea vain huoltotoimiston kattilasta.
Untamo pyöritti grillivartaita kioskilla pyörityskoneen lakkoillessa, luuttusi hotellin käytäviä ja toimitti pesukoneen virkaa yksityista¬lossa perheen pyykkikoneen hajottua. Kati lastasi rekkoja ja sitten oli huoltoasemalla piikana, keräten rypsiöljyä. Hotellilla perunankuorijana ollessaan Kati tienasi hyvin, sai ruuantähteitä mahansa täydeltä ja ison pussin perunankuoria kotiin vietäväksikin. Hyvä päivä oli myös se, kun sai olla marketissa ovia aukomassa automaatin sipattua.
Untamo sai pestin ikkunanpesijäksi, kun pesurobotti kaipasi korjausta. Tornita¬lojen yläkerrosten ikkunoiden pesussa oli omat vaaransa, varsinkin kun ilma oli yllättäin kylmenny ja räntäsateinen tuuli kohmetti sormet ja teki työkelkan liukkaaksi, mutta viiden euron päiväpalkasta poika oli valmis riskee¬raamaan paljon. Koululle palatessaan Untamo oli kohmeinen.
Kakshammas puisteli päätään.
− Et sinä noin voita kisaa, et ikinä. Jätä kokonaan työnteko. Klaani kerää kolehdin ja maksaa osallistumismaksun. Keskity harjoitteluun. Pidä sinä huoli siitä, että olet kunnossa kisan alkaessa. maan. Linda, keitä puhtijuomaa pajusta ja nokkosista. Kati, hanki jotain syötävää. Osta vaikka. tuossa on puoli euroa.
Untamon lievä vastustelu murrettiin porukan yhteispäätöksellä. Poika sai keskittyä harjoitteluun Katin ja Lindan vuorotellessa ohjauksessa, toisen ollessa ruokaa hankkimassa.
Kisaa edeltävänä päivän Kakshammas komensi sekä Untamon että Katin pesulle. Kati ei ollut vielä tutustunut yleiseen pesulaan vaan oli varjellut nahkansa vedeltä koko asunnottomuutensa ajan. Tukka oli tahmea ja vaatteissa käytön jäljet sekä tyypillinen asunnottoman haju.
− Miten mä voin pestä vaatteet, kun ei ole vaihtovaatteita? Kati päivitteli.
− TAV-kortilla kaupungin pesulassa saa pestä kerran kuussa ilmaiseksi. Menet vaan pesu¬laan, riisut kamppeesi ja pistät ne likoon ja sitten peset itsesi ja sitten vaatteesi ja panet ne kuivumaan kuivauskaappiin, ja otat kylpy¬takin väliköstä, ja odotat kunnes vaatteesi ovat kuivia! Kakshammas selitti naureskellen.
Kisan osallistumismaksu oli viisi euroa ja katsojien sisäänpääsy kolme euroa, halvimmillaan. Toveruksilla oli rahat osallistumiseen. Kati pääsi mukaan Untamon seurassa, sillä jokainen kilpailija sai tuoda yhden huoltajan mukanaan. Kakshammas juoni itsensä katsomoon. Linda ei pystynyt ostamaan lippua, mutta osallistui vedonlyöntiin.
Kolmoskisa oli yksinomaan asunnottomille tarkoitettu. Joka lajin viisi parasta sai vuodeksi oikeuden osallistua yleiskisoihin T- ja O-luokan sekä ammattiurheilun U-luokan kanssa. Jokainen kisaan tullut toivoi sijoittuvansa seuraavana vuonna itse U-luokkaan.
Puoli tuntia ennen ilmoittautumisen alkua urheilijoiden piti kokoontua hallin pihaan. Saapuessaan tulijat saivat suuret numerolaput, jotka kiinnitettiin paidan selkään ja rintamukseen. Näin vedonlyöjät voivat aloittaa harrastuksensa ja ryhtyä veikkaamaan, että kuka ehti ilmottautua ajoissa ja päästä siten kisaan, sillä vain kolmekymmentä ensinnä luukulle ehtinyttä päästettiin ottelemaan.
Systeemi tiesi sitä, että pihalla nahisteltiin melkoisesti. Olihan jokainen toisensa vihollinen ja jos jonkun sain telottua sairastuvalle, oli itsellä paremmat mahdollisuudet päästä ilmoittautumaan.
Untamoa lyötiin selkään ja Kati sai iskun mahaansa, ennenkuin pelin henki selveni. Katin tajuttua tehtävänsä hän käytti nyrkkejään ja koipiaan hyvin tehokkaasti varjellen Untamon enimmiltä kolhuilta. Itse hän tosin oli mustelmilla, mutta pysyi sentään pystyssä. Samaa ei voinut sanoa kaikista. Puolentusinaa kilpailijaa tai heidän avusta-jaansa kannet¬tiin ulos ennen ilmoitusluukkujen avautumista ja varsi¬naisen ryntäy¬ksen alkua.
Lehdistön edustajat ajelivat matalissa avoautoissa kuvaten otteluiden alustan kiihkeitä tunnelmia, ja haastatteli satunnaisesti kohdalle osuvia kisaajia. Aloitusrähinät olivat melkeinpä suositumpia kuin itse kisa.
Ilmoittautumisluukun avauduttua alkoi todellinen tappelu. Kati käski Untamon pysyä tiiviisti kyljessään ja selän takana, kun aloitti ryntäyksen luukkua kohti pää kumarassa ja kyynärpäillään uraa avaten. Temppua oli harjoiteltu Kakshampaan kehotuksesta useinkin sekä omassa porukassa, että varsinkin ruokajonoissa.
Untamo sai numeron kaksikymmentä, ja pääsi hallin ovesta sisälle.
Kuulutus käsi ottelijat paikalle. Kilpailuvalvojat paimensivat ottelijat kisapaikalle, joka poikkesi Yleisestä Areenasta niin koris¬teiden runsauden kuin valaistuksen kirkkaudenkin vuoksi. Kaikki suorituspaikat olivat tarkasti useiden kameroiden valvonnassa sillä yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia katsojista ja vedonlyöjistä oli kotikatso¬moissaan telkkareitten ääressä.
Ensimmäinen laji oli estejuoksu. Rata kiersi hallin seinustaa. Lähtö tapahtui leveältä kaistalta keskeltä hallia ja kilpailijat tekivät parhaansa tyrmätäkseen vastu¬stajansa mieluiten ennen radalle pääsyä, sillä radalla voi rinnakkain juosta vain neljä.
Ensimmäisenä oli kolmoispuomi, jonka yli piti kiivetä, sitten oli limbo, lankku, jonka ali ryömittiin, oli vanteen läpihyppy, verkon ylitys vaati hieman kiipeilyä, vesieste vaati pituushyppytaitoa. Lyhyen tasaisen osuuden jälkeen oli loikattava metrin levyisen esteen yli. Ylityspuomi, alituspuomi ja kolme peräk¬käispuomia niin että väliin mahtui vain yksi askel vaativat jatkuvaa askelrytmin vaihtoa. Trippelin jälkeen seurasi sukellus auton renkaan läpi ja viimeinen oli puomi, jolle piti kiivetä ja sitten hypätä tukin päältä matalamman parrun yli. Kolme kilpailijaa läkähtyi matkalle.
Untamo sijoittui viidenneksi juoksussa, joten hän pääsi mukaan tarkkuusheittoon, johon valittiin viisitoista parasta.
Ensin heitettiin kirvestä kiinteään maaliin, kuulalla ja puukolla pyöriviin maaleihin sekä keihästä kanin kokoiseen säkkiin. Kisan neljä parasta pääsi jatkoon.
Untamo voitti tarkkuusheiton kahdella pisteellä seuraavaksi tulleeseen, ja sai siten valita ensimmäisen vastustajansa miekkailussa.
Miekkailijaparit taistelivat hallin keskellä omissa kehissään. Kummankin parin hävinneet ottelivat sitten keskenään ja voittajat keskenään ja voittajien voittaja oli koko kisan voittaja.
Otteluille ei ollut aikarajaa. Kehien lattioissa oli kolmen ja viiden miinuksen ympyrät sekä tappiokuoppa. Jos sai kaksikymmentä miinusta tai joutui perääntymään kuoppaan, oli hävinnyt. Myös aseen pudotus merkitsi tappiota.
Ensimmäisen ottelunsa Untamo voitta vajaassa kymmenessä minuutissa, kun sai vastustajansa pudottamaan aseensa. Voittajien ottelu sen sijaan kesti yli puoli tuntia, ennekuin Untamon vastustaja hairahtui astumaan tappiokuppaan.
Untamo hihkaisi heilauttaen kerran miekkaansa päänsä päällä, ja lysähti sitten puolipökertyneenä areenalle. Tuomari joutui kannattelemaan häntä käsivarresta voittajan kierroksella, mutta sen hän teki mielellään. Mies muisti harvoin nähneensä harmaan miekkailevan yhtä hyvin.
− Kaksisataa euroa! Nyt syödäänkin kunnolla, ja maksullisella puolella. Untamo nauroi, kun Kati autteli hänelle takkia päälle.
Kakshammas tuli Lindan keralla mukaan, ja otti puolet palkkiorahoista haltuunsa, mutta lupasi vastineeksi vakipaikan Untamolle Koulun jengissä ja apua ruuanhankintaa harjoittelukaudella.
Kesä saapui pitkin harppauksin. Huoltotoimistosta tultiin hakemaan työläisiä kaupungin pelloille. Kakshammas ei suostunut liikkumaan minnekään valtaamaltaan kouluta. Jengipomon oli puolustettava aluettaan. Lindakin jäi kaupunkiin valvomaan joukkion etuja ja alueita, mutta Kati ja Untamo sekä viisi muuta lähetettiin porukan puolesta töihin, joten he pääsivät tuhannen muun kanssa maalle
Huoltotoimisto säästi kuljetuskuluissa. Työhön kelpuutetut saivat aluksi tyhjentää biokaasulaitoksen maatuneet säiliöt ja sitten matkata kompostikuormien päällä pelloille levittämään paskaa. Ne urakan saaneista, jotka omistivat vuohen, ottivat elikkonsa mukaan, samoin koirat pääsivät maalle. Kanit ja rotat jäivät vapaahotelleihin jonkun töihin kelpaamattoman hoitoon.
Huoltotoimiston traktoriporukka huolehti sonnan ajosta kasoiksi pelloille. Asunnottomat levittivät moskan talikoilla tasaiseksi kerrokseksi viime mustan mullan päälle. Traktori ja varsinkin sen polttoaine oli liian kallista muokkaustöihin. Lehmätkin kelpasivat vetämää karhia, kun nopealiikkeisempiä hevosia tarvittiin työnjohtajien ratsuiksi ja kuljettamaan tavaroita kaupungin ja peltojen ja majoitustelttojen välillä.
Kolmessa vuorossa hikoilevat lehmät ja lehmien ajurit saivat pellon muokattua parissa vuorokaudessa istutuskuntoon. Sitten ryhdyttiin kylvötöihin.
Ensinnä vuorossa oli turnipsit. Maa harattiin ja sitten puisella paripiikillä vedettiin matalat vaot, joihin turnipsin siemenet kylvettiin. Kylväjän jäljessä kulki multaaja. Vesivaunu kulki traktorin kiskomana kylvämättömällä alueella ja kastelijat kiikuttivat kannuilla veden vaunusta kylvöriveille.
Kaalien kohdalla meneteltiin samoin, tosin kaalit istutettiin taimina. Myös sipulia laitettiin kasvamaan puolen hehtaarin alalle.
Perunoiden viljely oli asunnottomien päätyö. Siemenperunalaatikot ja apulantasäkit tuotiin kantamalla kylvöpaikalle. Vahvimmat joukosta tarttuivat sahranaisoihin alkaen vetää vakoja. Vähävoimaisimmat, eli keskenkasvuiset kersat, vanhat ja vaivaiset tökkivät itäneet perunat uriin ja ripottivat päälle harmaat keinolannoitetta. Hyvissä voimissa olevat, mutta vetäjiksi liian heikot kulkivat hännänhuippuina peittäen potut mullalla, niin että lopputuloksena oli kumpupenkkejä.
Maatyöt olivat raskaita, mutta ruoka-annokset olivat työn mukaisia. Vain peltotöihin osallistuneille huoltotoimisto kustansi ruisleipää, voita, perunoita ja läskisoosia mahan täydeltä. Juomaksi oli maitoa peltojen laidalla laiduntavista lehmistä tai asunnottomien omista vuohista, sekä tietenkin vettä yltäkyllin.
Pääsy kesätöihin huoltotoimiston viljelyksille oli useimman TAV-korttilaisen unelma. Yhtä suosittuja oli talkoot, joilla keskikesän aikaan korjattiin heiniä ja lehdeksiä huoltotoimiston karjatarhoille. Jokainen töissä ollut sai etusetelin, jolla sai viisi kiloa heiniä ja puoli litraa väkirehua jokaista tehtyä päivää kohti. Rehukupongit oli helppoja myydä, ellei itse tarvinnut niitä.
Maalle päässeet huvittelivat urheillen samalla kun harjoittelivat mak¬sullisia otteluita varten. Untamo kunnostautui niin juoksuissa kuin tarkkuusheitossakin, eikä miekkailussa kukaan pärjännyt hänelle.
Untamo ja Kati olivat kaupungin lähimmillä pelloilla, vain viitisentoista kilometriä koululta. Untamo otti tavakseen kerätä heinäsylyksen ja juosta ruohotaakka niskassa kaupun¬kiin, viemään kaneille rehua. Monet muutkin TAV.t kuljettivat heiniä ja lehdeksiä kaupunkiin jääneille tovereilleen tai omalle karjalleen, mutta Untamo oli harvoja, jotka tekivät urakan juosten.
Kakshammas lähimpineen piti koulua hallussa. Untamon toimittama rehu riitti yhteen ruokintakertaan, mutta lisärehua oli jengiläistenkin haettava puistoista ja tyhjiltä tonteilta, mistä vain onnistui saamaan. Linda teki rehunhaku− ja jätteenkeräysmatkoja pitemmälle kuin talvisin, mutta Kakshammas pysyi koululla.
Oli liian riskialtista jättää kymmenunta kania vartioimatta, puhumattakaan varsin mukavasta pesäpaikasta. Jos rakennus olisi jäänyt tyhjilleen, olisi joku toinen jengi vallannut sen. Nyt jo tieto siitä, että Kakshammas istui portailla varsijousi vierellään ja linko kivineen käden ulottuvilla, häivytti valtausajatukset useimmilta ja pari yrittäjää poistui kuhmu päässään ja nuoli käsivarressaan.
Väen vähentyminen näkyi kaupungilla. Biokaasulaitos maksoi saman sontakilosta kesät talvet, mutta kun kerääjiä oli vähemmän, sai yksi kerääjä suuremman tilin. Koulun jengikin teki tiliä paitsi omien kaniensa jätöksillä, niin myös tyhjentämällä vartioimattomat naapuriporukan karsinat sonnasta. Myös kadulta löytyi enemmän hevosten kasoja kaasulaitokselle myytäväksi.
Vahva ruoka ja raskas työ olivat kehittäneet Untamon lihaksia, samoin kuin pitkät juoksumatkat. Harjoitus metsään tehdyllä esteradalla päättyi useimmiten Untamon voittoon, vaikka varsin moni muukin haaveili U-luokasta ja sen eduista.
Untamo jäi kaikille avoimissa Henrynkisoissa viidenneksi, mutta sai nimensä lehteen, yhtenä nuorimpana osallistujana. Voitto tuli myös parin naapurikaupungin kilpailuissa, ja joku urheilutoimittaja keksi ryhtyä seuraamaan pojan uraa.
Piirimestaruustasolla Untamo oli jo saavuttanut sellaisen pistetason, että olisi päässyt valtakunnallisiin, jos kilpailupaikka olisi ollut lähempänä. Melkein tuhannen kilometrin kävely oli liian rankka, jotta toverukset olisivat viitsi¬neet edes yrittää sitä. Junalippuun heillä ei ollut varaa, tai olisi ollut, ellei joku olisi kalauttanut Katia tainnoksiin ja ryöstänyt mahan ympärille sidottua rahavyötä.
Huoltotoimisto lähetti parisataa asiakastaan poimimaan mustikoita ja tatteja. Sitten kauppiaat tekivät omat urakkatarjoukset, lähet¬täen kuorma-autolasteittain väkeä pitkin maaseutua keräilemään sieniä ja marjoja. Poimintaurakka miltei tyhjensi kaupungin asunnottomista, ja vei maalle melkoisen osan myös joutilas−luokasta.
Se sopi hyvin myös huoltotoimistolle. Kanien syyspoikueet ja varisten ja lokkien toinen pesimisjakso (hormonihoidolla aikaansaatu) sujuivat rauhassa. Emot saivat hoitaa jälkeläisensä selviytymisikäisiksi ilman nälkäisten ihmisten aiheuttamaa vaaraa.
Sadonkorjuu tehtiin urakkatyönä. Traktorit niittivät ja A−väki sitoi lyhteet, latoi kuhilaat ja myöhemmin kantoi viljat peltihallei¬hin puitaviksi. Myös viljankorjuu tuotti rehukuponkeja sekä runsaasti ähkytäysiä vuohia, jotka saivat luvan laiduntaa sänkipelloissa.
Puistojen puut ja pensaat notkuivat herkullista satoa. Köyhät keräsivät omenoita laatikoihin ja mehustivat herukoita sen minkä saivat hankittua sokeria. Sairaalat, koulut ja ravintolat ostivat syksyn satoa, antaen rahan tilalta ruokakuponkeja. Kunkin laitoksen ruokakupongilla sai tähderuokaa muutaman annoksen. Muutoin tähteistä joutui maksamaan kymmenen senttiä annokselta.
Sadonkorjuu jatkui viljan keräämisen jälkeen perunan ja juurikkaiden nostolla sekä keräkaalin korjuulla. Rehukaali sai jäädä peltoon. Kauriit ja jänikset söivät sen sieltä suoraan. Perunannosto täytti myös ihmisten mahat ja taskutkin. Perunoiden sullominen vaatteisiin oli periaatteessa kielletty, mutta kukaan ei tarkastanut muhkuraisia työläisiä päivän päätteeksi. Huoltotoimisto tiesi, ettei kukaan voinut kantaa housuissaan ja takissaan puolta säkkiä enempään, ja asunnottomillehan perunat oli tarkoitettukin, joten tavallaan omiaan varastivat.
Untamo ja Kati olivat pottupellolla vain puolet ajasta, sitten he lähtivät kävelemään naapurikaupunkiin. Siellä järjestettiin Tähkä−kisa, jossa rahan lisäksi oli mahdollista voittaa leipäkuponkeja kuukaudeksi, puoleksi vuodeksi tai vuodeksi.
Kisapaikalla oli tavallista vähemmän ilmoittautujia, mutta vähä väki oli sitäkin enemmän tosissaan. Kaikenlaisten aseiden tuonti kilpailu¬paikalle oli kielletty. Se ei estänyt salakuljetusta.
Untamo oli voittamalla neljästi kesän aikana saanut osakseen mainetta. parhaimpia urheilijoita kyräiltiin aina, ja nyt Untamokin oli päässyt kadehdinnan kohteeksi. naljailun ja herjojen lisäksi lausuttiin suoria uhkauksiakin. Kiivain oli käkkäräpartainen hujoppi.
− Sä et ainakaan tätä kilpailua voita! Kähäräparta ärähti hui¬taisten Untamoa kohti nyrkillä. Kati tarrasi iskevään käteen kiepauttaen miehen puolivoltissa sivuun. Miehen avustaja syöksyi paikalle survais¬ten Untamoa kainaloon puukon.
− Apua, Murha! Kati karjaisi nähdessään ystävänsä horjahtavan taaksepäin veren roiskahtaessa kyljelle ja rinnuksille.
Puukottaja livahti väkijoukkoon eikä hänestä kukaan ollut kovinkaan kiinnostunut. Verinen uhri herätti enemmän uteliasuutta. Joku lehti¬mieskin ennätti kameroineen paikalle kertomaan tapauksesta.
− Nuori urheilulupaus haavoittunut alkuottelussa! Uutissieppo kailotti, eikä aikonut tehdä tilaa pelastuspalvelun väelle vaan halusi haastatella Untamoa. Kati yritti antaa ensiapua ja estää ympärillä tungeksiva asunnottomia tallaamasta kaatuneen päälle.
− Viedään yleiseen sairaalaan, ambulanssin päällikkö lausahti.
− EI! viekää koulun vapaahotelliin. Untamo puhisi veripisaran tullessa suupieleen.
− Ei ainakaan kokeiluosastolle. Kati ärisi pysyen toverinsa vierellä.
− Häivy, tuo on valmis tapaus siirtoon, keuhko tosin hajalla mutta muut osat käyttökelpoisia. Ambulanssinmies tokaisi.
− Kita kiinni, en ole vielä paloitteluvalmis! Untamo tiuski.
− Meiltä onkin tilattu nuorta haimaa... ensiapuväki nauroi.
− Hei kaverit, tulkaa auttaan, Untamo aiotaan...
Kati roikkui ambulanssikuskin käsivarresta, yrittäen estää kaverinsa autoon panoa. Lehdistö seurasi valppaana, kun Kati sai rauhoituspiikin kylkeensä ja tuupertui. Hänetkin heivattiin kyytiin.
Heti ovien sulkeuduttua Kati kimposi pystyyn, etsien hätäisesti aseeksi kelpaavaa kalua, ja lastaten hoitotarvikkeita Untamon viereen.
− Ethän sä pökrännytkään! Untamo ilahtui.
− Piikki osui suojaliiviin. Mutta eikös sullakin ole suojukset?
− Vain munasuoja ja vatsavyö potkuja vastaan, mutta eihän kainalopistolta suojaudu edes kovanahkaliivillä.
− Kohta häivytään. Kati tuumi raplaten lukon auki.
Auton hidastaessa vauhtia sairaalan piha−alueella Kati tyrkkäsi pariovet auki ja survaisi paarit ulos. Tärsky sai Untamon parkaisemaan. Katikin rääkäisi pudotessaan polvilleen asfaltille, mutta silkasta pelosta ponkaisi samassa pystyyn, tarttui hiljalleen vieriviin paareihin ja lähti nilkuttaen lykkimään paareja puistoa kohti.
Ambulanssia seurannut toimittajan auto kurvasi tien tukoksi, estäen ambulanssia kääntymästä ja samalla huolto−ovien luona ruokaa jonottaneet asunnottomat ryntäsivät ajoneuvojen luokse. A−luokkaiset kilpailivat joskus verisestikin keskenään milloin mistäkin, mutta jos asunnoton joutui pulaan työläisen tai omistajan kanssa, niin silloin kaikki lähistön harmaat kerääntyivät puolustamaan omaansa.
Kakshammas lähetti Lindan hakemaan rappioalkoholistin tasolle vajonneen, ja J−luokkaan pudonneen lääkärin hoitamaan Untamoa. Viralta pantu tohtori tutki potilaan, tikkasi muutaman tikin ja antoi varastostaan antibioottivoidetta sekä kirjoitti hoito−ohjeet. Lopuksi mies sanoi:
− Kyllä sinä henkiin jäät mutta taisi ottelusi loppua siihen.
−Älä unta nää. Osallistun jo JOULU-turneeseen, takuulla, en ehkä kolmiottelussa niin ainakin totojuoksijana ja tarkkuusheittäjänä.
− Lyön sun puolestasi vetoa, niin että voitakin sitten, lääkäri naureskeli
− Ja mä käyn tuikkaamassa terästä sen puukottajan omaan mahaan. Linda tokaisi.
− Onneksi se häirikkö on meikäläisiä, poliisi ei puutu kostoon. Kakshammas tuumasi.
Puukkoa heiluttanutta urheiluavustajaa ei nähty sen jälkeen.
Untamo ei saanut tarpeeksi tunnustusta urheilijana, jotta kukaan olisi tarjonnut asuntoa tai vakituista ateriaa. Keuhkoon tullut vamma ei parantuntunut niin vain, vaan esti tehokkaan juoksun. Untamo pysyi kilpailemaan kunnolla vain tarkkuusheitossa. Voista tuloksena oli muutaman kympin palkkio ja oikeus tyhjentää yhden ravintolan jäteastia.
Kati vuokrasi kohtunsa. Häneen istutettiin kolme o-luokan alkiota ja kaksi niistä lähti kasvamaan. Tilaaja halusi vain yhden ja käski kasvattaa kakarat pottakuiviksi, jotta voisi valita paremman.
Kasvatusajaksi Kati sai asumisluvan laitakaupungin mökkiin ja kolme tukevaa ateriaa päivässä. Untamo muutti mökkiin, sillä perusteella että Kati tarvitsi apuvahdin lapsille ja henkivartijan villejä asunnottomia vastaa, sillä yksinäinen nainen lapsineen oli houkutteleva saalis rötöstelyyn taipuville asunnottomille.
Ruokapalkkansa Kati jakoi Kakshampaan kanssa, säilyttääkseen oikeutensa asua koululla kasvatusurakan jälkeen.
Puolentoista vuoden mökkeilyn jälkeen Kati muutti tähteeksi jääneen tenava kanssa koululle, Kakshampaan suojiin.
Vuotta myöhemmin Kati tuotti hormonilääkityksen avulla kuusi sikiötä kerralla. Tutkijat olivat tyytyväisiä sikiöiden laatuun, mutta Katia ei huvittanut olla jatku¬vasti raskaana ja alistua aborttiin kolmen kuukauden välein, joten hän lopetti sen homman.
Kaupan porukka halusi vallata Länsipuiston, joka oli perinteisesti koululla asuvien metsästysmaata. Rajariitaan eivät poliisit puuttuneet vaan antoivat rauhassa sairaalan elinsiirtoyksikön ja koehoito-osaston hankkia materiaaliaan.
Terveydenhoitoväki toivoi sodan jatkuvan pitkään, sillä jokainen, joka ei ambulanssin tullessa päässyt pakoon, päätyi sairaalaan paloiteltavaksi tai kokeisiin. Ensin Linda kivitettiin tainnoksiin ja heitettiin jokeen. Ruumis löytyi seuraavan päivänä alajuoksun satamasta. Kakshammaskin osallistui kahinointiin ja sai nuolen mahaansa ja sairaalan elinsiirtäjät saivat ilokseen vahvan sydämen ja toimivat munuaiset.
Kaupan porukka luuli jo voittaneensa tappelun koululaisten jäätyä johtajatta, mutta Kati sai mielet muuttumaan. Muutaman selkäsaunan jälkeen ja Untamon heiteltyä kiviä hirmuisella osumatarkkuudella kauppalaiset pakenivat takaisin puiston toiselle puolen.
Koulun jäljelle jääneet asukkaat tunnustivat Katin ja Untamon johtajuuden. Toverukset muuttivat karsinoista Kakshampaan huoneeseen. laudoista ja muovista kyhätty seinä yhden ikkunan kohdalla tuntui suorastaan ylellisyydeltä. Olihan siellä jopa kaappi ja ties mistä ja milloin raahattu joustinsänky, tosin usean kertaa säkkikankailla paikatulla päällysteellä, mutta kummiskin.
Kevään tullessa rajariidat laantuivat hiljalleen. Oli taas aika saalistaa ja yrittää huoltotoimiston peltotöihin tai maatiloille kausikeikoille. Kati ja Untamo jäivät, kuten pomot yleensäkin, puolustamaan reviiriään ja vah¬timaan karsinoissa kasvavia kaneja, jotka takasivat lihamurenen ainakin kerran viikossa koko klaanille.






Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
TYÖTÄ JA ASUNTOA VAILLA 2021-02-17 15:00:02 Oriodion
Arvosana 
 
3.0
Oriodion Arvostellut: Oriodion    February 17, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihan alkuun pisti silmään nämä ¬-merkit, joita oli paljon siellä täällä häiritsemässä lukemista. Liekö jäänyt jotain oudosti kopioituneita rivinvaihtomerkkejä?

Mutta tarina alkoi kuitenkin kiinnostaa kun siihen pääsi sisään. Jännä, aika dystooppinen maailma tässä. Vähän tulee mieleen joku Orwell noiden eri luokkaisten ihmisten kanssa. Oliko niitä nyt O(mistajat), T(yöläiset), U(rheilijat) J(outilaat) ja A(sunnottomat).

Loppua kohden kiinnostus vähän laski. Olisi ehkä auttanut jos hahmoihin olisi päässyt syvemmin sisään, olisi voinut olla enemmän dialogia ja hahmojen ajatuksia. Päähenkilöstäkään ei ihan hirveästi kerrota, miten hän vaikkapa suhtautuu näihin uusiin tilanteisiin.

Mutta siis, ihan hyvä tarina, ja hyvin kirjoitettukin. Kappalejakoja olisi voinut tosin olla enemmän, nyt ei oikein tullut mitään luontevia kohtia pitää taukoa lukemisessa niin oli välillä vähän uuvuttavaa.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS