 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Kirjoitusasultaan hyvää tekstiä, missä on vahva teema. Mutta ihan täysin en tässä pystynyt samaistumaan Cariniin.
Tässä on painavaa asiaa, niin noihin Carinin tuntemuksiin olisi mielestäni hyvä päästä syvemmälle sisään. Kerrot tässä mitä Carin on kokenut, mutta se jää aika pintapuoliseksi, ikään kuin nopea selonteko tapahtuneista. Kertomus saattaisi jättää syvemmän vaikutuksen jos mentäisi yksityiskohtaisemmin läpi noita tapahtumia, nyt Carinin vanhoista kiusaajista ei hirveästi saa käsitystä että keitä he ovat, ja mitä kaikkea he nyt oikein ovat tehneet. Myöskin, kun alussa sanotaan että nyt Carin tuntee löytäneensä paikkansa tuossa uudessa lukiossa, niin sekin käytännössä vain ilmoitetaan, että näin asia on, mutta ei kerrota juuri että miksi tuo paikka tuntuu niin paljon paremmalta. Tarkoitan, että tässä vain kerrotaan, että hän on saanut uusia ystäviä, mutta lukija ymmärtäisi tilannetta paremmin jos kerrottaisi jotain noista ystävistä ja Carinin kanssakäymisestä heidän kanssaan.
Vaikka kai tämä pyrki enemmän keskittymään Carinin henkilökohtaisiin tuntemuksiin kuin niihin konkrettisiin tapahtumiin, mutta niitä tuntemuksia on mielestäni lukijana vaikea ymmärtää näin vähällä tiedolla.
Pikkujuttuna puutun tähän kohtaan: "Kysyessään tytöltä, mikä oli hätänä, he saivat vain vaisun vastauksen: ”Ihan hyvin.”"
Eikö "ihan hyvin" ole pikemminkin vastaus kysymykseen "miten menee?" kuin "mikä on hätänä?" Eli siis jos halutaan kiistää että olisi mitään hätää, niin eikö vastaus olisi "ei mikään"?
