Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Ensi alkuun, niin huomautan vain että ymmärrän kyllä Arskan ratkaisun olla antamatta tähtimääräistä arvostelua, mutta silloin tästä ei näy ulospäin että on annettu palautetta. No, nytpä tulee sekin näkyville.

Kekseliäs formaatti tarinankerrontaan. Itse tarina oli yksinkertainen ja synkkä, mutta jotenkin aika realistisen tuntuinen. Tässä olisi ehkä voinut avata tilannetta enemmänkin yksityiskohtaisemmilla ja useammilla kirjeillä, koska nyt lukija ei pääse kovin syvälle tapahtumiin. Vaikka toisaalta silloin tuo realistisuus saattaisi kärsiä, koska tuskinpa tuollainen nuori masennuksissaan ihan hirveästi meitä lukijoita ajattelisi kirjeitä raapustaessaan. Eli toisaalta ymmärrän kyllä tämän annettujen tietojen niukkuudenkin, mutta ehkä vähän voisi mielestäni joustaa realistisuudessa mielenkiintoisemman tarinan vuoksi.

Arska kommentoi että tarinaa voisi jatkaa itsemurhan tehneen läheisten näkökulmasta. Olen tästä vähän eri mieltä. Toki tällainen teko vaikuttaa vahvasti muihinkin, mutta tämä tuntui kuitenkin hyvin vahvasti juuri näiden kirjeiden kirjoittajan omalta tarinalta, joka tulee tässä traagiseen päätökseensä. Vähättelemättä mitenkään läheisten kokemaa surua, niin sanoisin että se on kuitenkin toinen tarina.

Tykkäsin tosiaan tästä kekseliäästä tavasta kertoa tarinaa. Ajateltavaa tämä antoi, eli hyvää työtä.

Hyvin kirjoitettu. Ihan hyvä ja kokonaisen oloinen lyhyttarina. Tulee sellainen tunne että kirjoittaja kyllä tietää minkälaisen tarinan on halunnut kirjoittaa.

En kuitenkaan anna tämän enempää tähtiä koska tämä ei ollut hirveän jännittävä tai toiminnallinen. En sano että välttämättä olisi pitänytkään olla, mutta itseeni tämä ei tällaisena kummitustarinana kuitenkaan mitenkään hirveän syvälle kolahtanut. No, ihan kiva kuitenkin.

Tykkäsin silti tuosta kummituspojasta, joka jätettiin aika mysteeriksi. Ilmeisesti kyseessä on tuo kuollut Sebastian, päättelin, vaikkei tätä ihan suoraan sanottukaan?

Ihan hauska pikku tarina. Hyvin kirjoitettu, ja pysyi asiassa. Hyvin saattoi aavistaa jo etukäteen että ehkäpä Jennykin on samalla asialla sateella, vaikkei tuon asian sisältöä vielä siinä vaiheessa ollutkaan paljastettu.

Ihan alkuun pisti silmään nämä ¬-merkit, joita oli paljon siellä täällä häiritsemässä lukemista. Liekö jäänyt jotain oudosti kopioituneita rivinvaihtomerkkejä?

Mutta tarina alkoi kuitenkin kiinnostaa kun siihen pääsi sisään. Jännä, aika dystooppinen maailma tässä. Vähän tulee mieleen joku Orwell noiden eri luokkaisten ihmisten kanssa. Oliko niitä nyt O(mistajat), T(yöläiset), U(rheilijat) J(outilaat) ja A(sunnottomat).

Loppua kohden kiinnostus vähän laski. Olisi ehkä auttanut jos hahmoihin olisi päässyt syvemmin sisään, olisi voinut olla enemmän dialogia ja hahmojen ajatuksia. Päähenkilöstäkään ei ihan hirveästi kerrota, miten hän vaikkapa suhtautuu näihin uusiin tilanteisiin.

Mutta siis, ihan hyvä tarina, ja hyvin kirjoitettukin. Kappalejakoja olisi voinut tosin olla enemmän, nyt ei oikein tullut mitään luontevia kohtia pitää taukoa lukemisessa niin oli välillä vähän uuvuttavaa.

Vähän erikoinen satu. Ainakin aluksi, mutta vähän paremmin toki avautui loppuun luettuani. Ihan omaperäinen kertomus. Ja vau, yli 30 vuotta vanha.

En osaa sanoa hirveän paljon tästä itse tarinasta. Vähän ehkä olisin kaivannut enemmän selityksiä sille, että miten nuo asiat tapahtuivat. Mutta ihan hauskaa tupruttelua, ja onneksi tuo nainen lopulta palautui ainakin jokseenkin ennalleen.

Kirjoitusasultaan hyvää tekstiä, joskin huutomerkkejä käytettiin mielestäni liikaa.

Kirjoitusasultaan hyvää tekstiä, missä on vahva teema. Mutta ihan täysin en tässä pystynyt samaistumaan Cariniin.

Tässä on painavaa asiaa, niin noihin Carinin tuntemuksiin olisi mielestäni hyvä päästä syvemmälle sisään. Kerrot tässä mitä Carin on kokenut, mutta se jää aika pintapuoliseksi, ikään kuin nopea selonteko tapahtuneista. Kertomus saattaisi jättää syvemmän vaikutuksen jos mentäisi yksityiskohtaisemmin läpi noita tapahtumia, nyt Carinin vanhoista kiusaajista ei hirveästi saa käsitystä että keitä he ovat, ja mitä kaikkea he nyt oikein ovat tehneet. Myöskin, kun alussa sanotaan että nyt Carin tuntee löytäneensä paikkansa tuossa uudessa lukiossa, niin sekin käytännössä vain ilmoitetaan, että näin asia on, mutta ei kerrota juuri että miksi tuo paikka tuntuu niin paljon paremmalta. Tarkoitan, että tässä vain kerrotaan, että hän on saanut uusia ystäviä, mutta lukija ymmärtäisi tilannetta paremmin jos kerrottaisi jotain noista ystävistä ja Carinin kanssakäymisestä heidän kanssaan.

Vaikka kai tämä pyrki enemmän keskittymään Carinin henkilökohtaisiin tuntemuksiin kuin niihin konkrettisiin tapahtumiin, mutta niitä tuntemuksia on mielestäni lukijana vaikea ymmärtää näin vähällä tiedolla.

Pikkujuttuna puutun tähän kohtaan: "Kysyessään tytöltä, mikä oli hätänä, he saivat vain vaisun vastauksen: �Ihan hyvin.�"
Eikö "ihan hyvin" ole pikemminkin vastaus kysymykseen "miten menee?" kuin "mikä on hätänä?" Eli siis jos halutaan kiistää että olisi mitään hätää, niin eikö vastaus olisi "ei mikään"?

Hauska alku, Asseri Ryöni, aikamiespoikamies neljännessä polvessa. Rupesi kiinnostamaan että mitenkäs tuo toimii, mutta siihen ei sitten niin mentykään.

No, oli tämä varsinainenkin tarina ihan mukava. Kirjoittajan tyylille tuttua mukavan lempeää maalaistunnelmaa, sopivia ripauksia huumoria mukana kerronnassa. Ehkä ei niin vakavassa mielessä uskottava kohtaaminen ulkoplaneettalaisen vierailijan kanssa, mutta näin kevyenä ei-niin-vakavana luettavana toimii hyvin. Hauskasti ihmetellään planeetan ja Suomen outoja tapoja. Nauratti kyllä myös kun Viitanepista vääntyi Pekka Viitanen. Ja mukavaa vähän vanhanaikaista itäsuomalaista meininkiä, kun kaikilla ei vielä pankkikorttiakaan ole.

Jep, selvää Arskaa. Vahva 3,5.

Nojaa, kai tämä on tekstinä ihan hyvin kirjoitettua, mutta itseäni ei ainakaan jaksa kiinnostaa tällainen pelkistetty seksifantasiointi jossa ei ainakaan nopeasti läpi käytynä tunnu olevaan mitään varsinaista sisältöä.

Joo, sujuvaa kerrontaa tämä on. Kerrot tosiaan aika paljon yksityiskohtia, mutta ei se välttämättä ole huono asia, ei ne tässä ainakaan erityisempää sekavuutta aiheuttaneet.

Kieliopillisesti tuon haavanlehden osoittaman kohdan lisäksi, niin jotain yhdyssanavirheitä taisi olla, esimerkiksi: "yksinkertaisessa pellava vaatteissa" pitäisi kai oikeaoppisesti olla "yksinkertaisessa/yksinkertaisissa pellavavaatteessa/pellavavaatteissa" (tuossa on siis myös yksikkö ja monikko sekaisin). Mutta ei näistä siis merkittävää haittaa ole, tällaisia pikkujuttuja.

Juonesta en vielä sano mitään kun tässä ei vielä hirveästi selviä mistä on kyse. Täytyy kuitenkin mainita, että oletko lukenut kirjan "Viimeinen haltia"? Kirjoittaja taitaa olla italialainen, Silvana De Mari. Tuli vain mieleen tuosta kun isoäiti oli pelotellut haltialasta ihmisillä, tässä kirjassa tuon viimeisen haltian isoäiti oli tehnyt juuri samaa, ja samoin ihmiset kohteli haltioita aika huonosti.

Hauska tarina tämä on. Ouvaka on kyllä huvittavan itsekäs ja typerä hallitsija, mutta sitten lopulta tosi surkuteltava olento. Kunnon pikkulapsen mielellä varustettu kaveri jolla on ihan liikaa valtaa. Fran-rotta oli myös hyvä lisä, ja Ouvakan ja Franin side sai minut välittämään Ouvakasta kaikesta huolimatta.

Tuosta ekasta osasta tykkäsin enemmän. Ihan hyvin tarina tässäkin jatkui, mutta ei ollut ihan yhtä mielenkiintoista enää kun Ouvaka vain matkasi tuon "noidan" kanssa.

Kirjoitusasua olisi voinut vielä vähän hioa. Paljon vähän keskeneräisen oloisia lauseita.