 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| 1043 kohdetta - näytetään 1021 - 1030 | « 1 ... 99 100 101 102 103 104 105 » |
Kiitos tarinasta kotikirjailija!
Ihan alkuun haluan pahoitella, että palaute on viipynyt näin pitkään! On ollut muutama kiireellinen asia menossa.
Sitten itse tekstiin!
Samanlainen alma ja henki - tyylinen rempseä kirjoitus sujuu sinulta mainiosti! Kuitenkin tarinan luonne ja harvempi dialogi poikkeaa mielestäni aikaisemmasta tekstistäsi...ei kuitenkaan huonolla tavalla! Pidän tavastasi kirjoittaa ja tekstiäsi on helppo lukea!
Jonkin verran paikansin kirjoitusvirheitä ja muutamia näppihäiriöitä, kuten "Siemennystä varten oli emakko oli taltutettava.", mutta noin pienet virheet annetaan ilman muuta anteeksi! :D
Ajatus geenimuuntelusaaresta oli mainio! Yleensäkin aiheena ihmisen tekemät muokkaukset luontoon ja eläimiin saavat mielikuvituksen laukkaamaan!
Kuvailet miljöötä hyvin! Sinulla on selvästi kirkas kuva saaresta ja sen asukeista! Luulisin, että olet joko kasvanut maaseudulla tai ainakin perehtynyt aiheeseen, sillä niin tarkkoja olivat kuvailut ja yksityiskohdat sikojen kasvatuksesta.
Yksittäinen lause, "...,että jos vattenfal pettäisi, niin sitten juostaisiin ja lujaa.", on sellainen, että hymy karkasi välittömästi minunkin karvaiseen naamaan! :D Hyvä!
Hieman häiritsi don Miron hahmo. Olit mielestäni aikaisemmin kuvaillut miehen etäiseksi pomotyyliseksi ja arvokkaaksi, mutta dialogin osa "Mitä sinä olet risteyttänyt?" tuntuu kovin tuttavalliselta ja jopa röyhkeältä kysyttäväksi pomolta, jota hieman katsotaan ylöspäin ja "säikytään".
Ja ne sulkeet :D. Taisin viimeksikin palautteessa niistä hieman rutista ja teen sen taas. Olet niin hyvä kirjoittaja, että olen varma että pystyt kuvailemaan sulkeetkin lauseena osana tekstiä! :D
Dialogi, jossa don Miro kertoo karkuaisesta ja kehottaa olemaan menemästä metsään ja välittämään tiedon muille, loit jännittävän tunnelman, enkä malttanut odottaa kuinka teksti jatkuu. Kuitenkin jatkoit kertomalla geenimuuntelun tuloksista ja se mielestäni tappoi hyvän jännityksen, jonka olit luonut aivan hetkeä aikaisemmin. Olisin toivonut, että olisit vain jatkanut suoraan metsään ja toiminnan ytimeen ilman turhaa, anteeksi ilmaisuni, jargonia muista koe-elukoista. Ne kuvailut olisi mielestäni voinut ympätä aikaisempaan saarenkuvailuun.
Toivoisin hieman selvempää kappalejakoa. Kirjoitat tarinan yhteen pötköön, ilman kokonaisuuksia erottavaa "tuplaenteriä". Näkemys on minun, mutta ainakin omaa silmää helpottaa, jos tekstissä on "katkoja", jotka viestivät, että nyt päivä loppui ja seuraava aamu tuli.
Kuitenkin, kun kirjoitit sian jahtaamisesta metsässä, olet saanut tarinan etenemään vauhdilla, ilman turhia katkoja, jolloin toimintakliimaksi jatkui repivänä tykityksenä aina navetan palamisesta alkavaan loppuun saakka. Hyvä! Sitä oli mukava lukea, ja tarinasi eteni kuin siivillä!
Viimeisenä asiana sian kasvojen kuvailu. "Lyhytkärsäinen ihmisnaaman irvikuva" on yksi parhaista kuvailuista koskaan! Se kertoo kaiken tarvittavan ja sanavalinnat hipovat taivaita! Mahtavaa! Siitä sai juuri niin vapaan kuvan, kuin halusi ja kuitenkin mielikuva oli tarkka! Mahtavaa!
Kaikkiaan erinomainen novelli! Kiitos paljon! :D
Moi Väinämö!
Pidän tyylistäsi! Miltei runollista ja hyvin pohdiskelevaa!
Hieman häiritsevänä pidän, ja olen asiasta vaihtanut kolmannenkin osapuolen kanssa ajatuksia, sitä että pohdintoja on vaikea yhdistää toisiinsa.
Toisin sanoen ajatuksen juoksusi on niin kiivasta, että keskivertolukijan on vaikea seurata tekstiä kokonaisuutena ja yhdistää mietteitä tarinan kulkuun.
Esimerkkinä ylläolevasta seuraava:
Sain kuvan, että päähenkilö katselee maisemaa ikkunasta, jonka jälkeen ajatukset lähtevät johdattamaan lukijaa "korkeammalle" - tasolle. Sen jälkeen kirjoitat "Istun takaisin jalopuisen työpöytäni ääreen,...". En huomannut, että päähenkilö olisi istunut ensimmäistäkään kertaa.
Se, mitä yritän sanoa on se, että kenties ajatuksen juoksu pitäisi jotenkin selkeämmin yhdistää tarinan kulkuun. Koetan antaa esimerkin, sillä en osaa kirjoittaa, kuten sinä. "Vilkaisen vielä nopeasti ikkunasta ja istuudun kirjoituspöydän ääreen. Kuin tarkoituksella, katseeni osuu ...(johonkin, joka liittyy päähhenkilön historiaan)... Huokaisen ja tyrkkään sitä sormellani." ja tästä jatkuisi tarinasi kohdasta "Tapanani ei ole yleensä ollut kiertää...".
Toivottavasti ylläolevasta saa jotain ymmärrettävää kokoon. Pähkinänkuoressa muotoiltuna sama: Sido taidokkaasti luodut ajatelmat tehokkaammin miljööseen, ja vie tarinaa eteenpäin muutenkin, kuin pohdintoina. Nyt kirjoitus tuntuu lähtevän hitaasti käyntiin, sillä ajatuksen juoksua on paljon ilman tarinan etenemistä juuri lainkaan.
Kaikkineen täytyy sanoa, että osaat todella kirjoittaa. Se, miten pidät synkät pohdiskelut järkevänä ajatuksen virtanan ilman, että se tuntuu toistolta tai kliseeltä, teki minuun vaikutuksen!
Hyvä!
Hei Veijaritarina!
Kiitos kirjoituksesta! Erittäin mielenkiintoista materiaalia. En tiedä kauanko olet asiaa ja aihetta miettinyt, mutta lukijalle (tässä tapauksessa minä) välittyi kuva, että olet pyöritellyt ajatusta koneesta jonkin aikaa.
Olen monelle sanonut, että aina ei kannata hyväksyä sitä, minkä saa ensimmäisenä paperille, ja sanon sinulle saman. Muutama esimerkki.
Kohta, jossa kirjoitat Waltin iskeneen isoäitiä toistuvasti veitsellä, kirjoitat seuraavasti, ”Osan paikkoihin, joita ei halua eikä kunnolla edes osaa ajatella.”. Tämä on mielestäni turha virke siksi, että kenties ei halua, mutta ainakin itse osaan kyllä ajatella miten veitsellä voi tökkiä. Sukuelimet, silmät, kurkku jne. Minun vaihtoehto virkkeelle, ”…veitsellä 27 kertaa, jopa paikkoihin, joihin ei kenenkään voisi edes kuvitella haluavan iskeä.” .
Toinen esimerkki on, kun vartija tulee hakemaan Waltia. Kirjoitat ”Vartija osui sähköpampulla Waltia niskaan.”. Hieman tämän jälkeen kuvailet, kuinka Mario oli toipunut omasta iskustaan. Ensimmäiseen korvaisin sanan osui, joka viittaa kamppailun aikana siihen, että vartija onnistui osumaan niskaan, sanoilla ”iski varoittamatta”, jolloin mielestäni kävisi selvemmäksi se, että tämä ei halunnut neuvotella, eikä aikonut kuunnella vastaväitteitä. Toiseen kohtaan korvaisin ”omasta iskustaan” esimerkiksi ”Waltin polven iskusta” tai ”saamastaan kurituksesta”. Minulle jäi kuva, että Mario olisi iskenyt.
Seuraa toistoa ja koeta käyttää vaihtoehtoisia sanoja, esimerkiksi kun päähenkilö haetaan koneelle, käytät sanaa ”sanoi” hyvin lähekkäin. Korvaisin itse jälkimmäisen kohdasta ”Hänen ylimielinen katseensa sanoi, että pian…” sanalla kertoi, joka myös mielestäni kuvaa paremmin katsetta.
Usein myös kannattaa jälkiluvun aikana miettiä katkaiseeko lauseen pilkulla vai pisteellä. Esimerkiksi kohta, jossa päähenkilö odottaa sellissä, ”Kai sitä kului minuutti, tunti, ikuisuus. Viimein kuulin oven avautuvan.”, oma ajatukseni ”Kai sitä kului minuutti, tunti, ikuisuus, kunnes viimein kuulin oven avautuvan.”.
Nyt kun on tullut lunta tupaan kovasti, niin muutama hyvä asia loppuun.
Lause ”Mies kirkui kuin varoitusääni viidakossa.” on aivan huippu! Vahva mielikuva ja erinomainen lause! Samoin kun kappale, ”Olin yksin. Sellin viisi… - …Viimein kuulin oven avautuvan.”, on mieletön! Kuvaat leijailevan pölyn ja valon niin taidokkaasti, että jouduin lukemaan kohdan pariin kertaan, ja miltei kyynel tuli silmään! :D
Tarina kaikkineen on oikein hyvä! Pidin ajatuksesta ja tavasta, jolla henkilöt puhuvat! Olisin toivonut kuitenkin hieman tarkennuksia maailmaan, koneen kehittämiseen ja muutenkin taustoihin (paitsi päähenkilöön liittyen, jonka historian kone tarkensi hyvin).
Kiitos poikkeavasta, hyvästä scifi – novellista!
Näin henkilökohtaisten asioiden kritisointi on minulle melkoisen hankalaa, joten jätän palautteeni lyhyeksi.
Arvostan itsekriittisyyttäsi ja häpeilemättömyyttäsi siinä, että tuot ajatuksiasi rohkeasti julki, eikä ainakaan tule sellaista kuvaa, että mietit liikaa, mitä muut sinusta ajattelevat.
Kerroit, kuinka haluat olla vapaa jonkun muun valmiiksi miettimistä toimintamalleista ja ajatuksista. Olisinpa itse samanlainen. Toisinaan tyytyy ilolla toisten suunnittelemiin, valmiiksi mietittyihin toimiin ja näkemyksiin.
Teksitistäsi huomaa, että todella mietit asioita!
Kiitos näkemyksiesi jakamisesta!
Hei woosh!
Nyt joudun ihan alkuun sanomaan sellaisen, että pari käyttämääsi termiä saivat pohtimaan jopa rasistista näkökulmaa, mutta kokonaisuutena arvioiden nuo käyttämäsi ilmaisut sopivat tekstin muuhun irvokkuuteen taiteellisesti, joten päätin antaa kirjoituksen olla nähtävissä.
Toivottavasti kyseessä ei ole Sinun omakohtainen kokemus joulusta!
Yhdyn aikaisempaan palautteeseen ainakin siltä osin, että kirjoittajana Sinulla todella on kykyjä! Teksti on miltei runollista ja mielestäni soljuvaa luettavaa, eli jotenkin oudon aaltoilevaa ja helppolukuista.
Muutama huomio:
Luulen, että olet yrittänyt luoda tekstistä ahdistavan ja olet onnistunut siinä. Kenties kirjoituksesta on havaittavissa myös halu shokeerata tai herättää jopa liiallisesti tunteita lukijassa. Tietynlainen liiallinen ”mässäily” kuvottavilla asioilla on aistittavissa.
Putosin hieman kärryiltä hetkeksi kohdassa, jossa kertoja (päähenkilö) on lähdössä rappuun, javasta kolmannella lukukerralla tajusin, että koiraa ilmeisesti tökättiin veitsellä? Käytät hyvin lukijaa johdattelevia mielleyhtymiä, kuten ”…, ohut verivana korvaa kohti kääntyy, hieraisen rystystä sitä pakottaa.”. Ainakin minä sain kuvan, että nyt on äidin hoitoa motattu.
Kuitenkin kohdassa, ”Vitutuksen adrenaliini korvissa… - …ja kohtaa heilahtavan käden.”, minä putosin hieman kärryiltä siinä, mitä haluat kertoa. Kuitenkin kritiikkini voi jättää omaan arvoonsa, sillä minulla ei ole tarjota mitään kehitysehdotusta, sillä kirjoituksesi on niin omintakeista, että en saa siitä juuri kiinni.
Viimeinen virke, ”Lämmin olo, ruohikon tuoksu, iloinen nauru, pieni poika hymyilee leveästi, siniset silmät, kaukaisesti tutunoloiset kutsuvat mukaan.”, on kaunis ja lämmin! Mielestäni voisit keskittyä enemmän myös rakkausaihealueeseen, sillä osaat kirjoittaa todella kauniisti!
Sellainen jäi vaivaamaan, että sammuiko päähenkilö, vai riistikö oman henkensä lopussa?
Kiitos tarinasta!
Kirjoittajalle VMN!
Kirjasin palautteita sekalaisesti paperille, eivätkä ne välttämättä etene tarinasi mukaan. Pahoitteluni siitä.
Alkuun haluan kiittää erinomaisesta tarinasta! Fantasian ystävänä voin sanoa, että se tempaisi mukaansa! Onnistuit pitämään juonen ja käänteet erinomaisesti hallinnassa, eikä novelli ollut ennalta-arvattava (luulin loppuun saakka, että luolasta löytyisi timantteja :D).
Aihe oli hyvin valittu ja suunniteltu!
Sitten muutamia asioita, jotka hieman vaivasivat lukiessa:
Kuten omassa arviossasikin kerroit, sinulla on selvästi ”elokuvamainen näkemys” tapahtumista. Siitä johtuva tapahtumien liiallinen selittäminen häiritsi erityisesti tarinan alussa. Esimerkkinä kohta, jossa kerrot ”…Rahmat käänsi panssaroidun poninsa etenemään alaspäin.”. Voin nähdä mielikuvana kääpiön nykäisevän suitsista ja jatkavan rinnettä alas, mutta turhan tarkka selvittäminen kangistaa tekstiä ja tekee lukemisesta haasteellisempaa.
Kustannustoimittaja sanoi minulle jotakuinkin seuraavasti samasta aiheesta, ”Kerro vain se, mikä on pakko, ja anna lukijan muodostaa itse mielikuva, sillä lukija ei ole tyhmä ja vaikka kuinka selvität mielikuvaasi, on se kuitenkin erilainen kuin lukijalla.”.
Annan esimerkin omasta näkemyksestäni kirjoittaa sama kohta, ”...Rahmat, katseltuaan hetken osaston etenemistä, ohjasi poninsa eteenpäin, rinnettä alas.”. En sano, että tapani on parempi tai oikea, mutta ajatuksena vain.
Mielestäni voisit hieman enemmän hutkia enteriä. Koko jakso on kirjoitettu hyvin tiiviiksi ja suosittelisin että aina, kun aihe tai asiakokonaisuus vaihtuu, jättäisit yhden tyhjän rivin väliin. Näin tekstiä on hieman helpompi lukea. Esimerkkinä kohta sivulla 19 (kirjoittaja sivun tulostusnäkymän mukaan annettu sivu nro.), ”…Talvi on armoton.” Anher nyökkäsi. Kun leiri oli purettu,…”. Itse olisin jättänyt tyhjän rivin ennen kun – sanaa.
Väliin hyvää. Vaikka tarinasi alku oli mielestäni kankea lukea, se parani koko ajan luettavammaksi mitä pidemmälle päästiin. Kuitenkin alusta saakka huomio. Dialogisi oli ilmiömäisiä! Esimerkki, ””Kirotut kivet…” Crane Seter mutisi ja kannusti hevostaan.”, on lyhyt ja ytimekäs lause todentuntuisella kommentilla höystettynä! Raivokkaan kova juttu! Toinen esimerkki sivulla 2, ”Crane hymähti tyytymättömänä… - …, jos emme kuole tänne.”. Aivan mahtavaa! Suorastaan eeppistä tykitystä! :D Hyvä!
Pilkut. Näihin sääntöihin kannattaa tutustua. Niitä saisi olla paikoin enemmän, mutta valitsin esimerkiksi sivulta 23, ”Hän kuuli kirkumista, huutoa, nainen aneli, ettei häntä oteta, ei taas.”. Itse kirjoittaisin virkkeen seuraavasti, ”Hän kuuli kirkumista ja huutoa, jossain nainen aneli ettei häntä otettaisi, ei taas.”. Wikipediat muun muassa antaa melko kovat tiedot kielioppisäännöistä pähkinänkuoressa.
Sanavalinnat. Osassa kohdin käytät mielestäni aika kapulakielisanoja. Esimerkkejä muutama. Sivu 7, ”Rahmat pudisti sanattomana päätänsä.”, josta mielestäni sanattomana voi jättää pois tai korvata sanalla vaiti. Sivu 10, ”…ritarit nytkähtivät liikkeelle…”, vaikka nytkähtivät liikkeelle onkin hauska ilmaus, se sopii mielestäni paremmin panssarivaunulle :D. Sivu 11, ”…kolme poikaa ja huputettu hahmo.”. Huputettu kuulostaa hieman…ööö…väkivaltaiselta. Itse käyttäisin esimerkiksi huppuun verhoutunut tai vast. Sama sana putkahtaa esiin muutamassa muussakin kohdassa. Viimeisenä sivu 23, ”vatsa oli viilletty toista kymmenestä kohtaa,…”, toista kymmenestä voisi olla useasta.
Lisäksi olen muutamalle muullekin kirjoittaja – sivustoon tarinan laittaneelle kehottanut välttämään asti – sanaa ja korvaamaan sen saakka – sanalla.
Viimeistely. Olet selvästi lahjakas kirjoittaja, mutta parissa kohdassa teksti hieman takkuaa. Sain kerran eräältä tutulta kirjailijalta (Tom Arnkil, mm. kirja Kuninkaan korva) vinkin, että oma teksti kannattaa lukea itselleen ääneen, jolloin kaikki kankeus on kuultavissa. Eräs toinen henkilö, joka on omaa kirjaani arvioinut sanoi, että koskaan ei kannata tyytyä ensimmäiseen vaihtoehtoon, jonka saa kirjoitettua, vaan miettiä, voinko sanoa tämän jotenkin toisin, selkeämmin.
Joitain kirjoitusvirheitä löytyi myös, mutta ne ovat kokonaisuutena kovin pieni osa tarinaasi, eivätkä haitanneet. Niistäkin viimeistelyllä pääsee varmasti eroon.
Loppuyhteenvetona seuraavaa:
Kaksi päähenkilöä ja heidän välinen ristiriita toimi, hahmot olivat uskottavia ja mm. Cranen hahmon ajatusten muuttuminen tarinan loppua kohden oli hyvä!
Jääkohtaus oli mieletön! Huomaa, että olit sen monesti visioinut!
Olivatko Branen ja Branen II eri hahmoja? Se hieman toisinaan sekoitti.
Kaiken kaikkiaan nautin kirjoituksestasi valtavasti! Sen lukeminen oli nautinnollista ja ainakin itse kiinnostuin, mitä lopussa tulee tapahtumaan! Hyvää työtä!
Toivottavasti saamme sinulta lisää perusfantasia-aiheista matskua näille sivuille!
Kiitos, että sain lukea novellisi!
Kiitos Pweep!
Ihan alkuun haluan sanoa, että tällainen kritisointi on aina helppoa, sillä toisten teksteistä löytyy helpommin virheitä, kuin omista.
Olet saanut hyvin typistettyä ahdistuksen viimeiset hetket tiiviiseen pakettiin! Jos kirjoituksesi lukisi ilman tarkoitusta antaa palautetta, arvioisin sen erinomaiseksi! Alla kuitenkin muutamia asioita, jotka tökkäsivät minua silmään.
Kirjoitat lyhyitä lauseita, joka sinänsä on hyvä, mutta toisaalta se hieman syö tunnelmaa. Esimerkkinä kaksi ensimmäistä lausetta, jotka olisit mielestäni voinut yhdistää yhdeksi virkkeeksi vaikka seuraavasti. ”Istuin hiljaa sairaalasängyn vieressä ja seurasin, miten nopeasti ja kylmästi elämä saattoikaan ihmisestä lähteä.”. En sano, että tämä on kaikkien mielestä oikea ratkaisu, mutta ajatuksena sinulle.
Kirjoitat, ”Viimeiset kyyneleeni putosivat sängyn reunalle.”. Miksi ne ovat viimeiset? Sain kuvan, että on itketty niin kauan, että kyyneleitä ei enää ole. Pohdiskelin vaihtoehtoa sille, että vain kyyneleet (ilman sanaa viimeiset) olisivat pudonneet.
En tiedä miten yleensä kirjoittavat viimeistelevät tekstejään, mutta tiedän ainakin itsestäni että kun luen ääneen tekstin ja maistelen sanoja, löytyy yleensä vaihtoehtoisia tapoja kirjoittaa.
Sanon tämän siksi, että mielestäni yllä olevaankin liittyen, on tunteellisessa tekstissäsi hieman siihen sopimattomia sanoja, kuten tuo putosivat, jonka voisi kenties korvata sanalla vierivät tai tipahtelivat.
Samaan tunteellisuuteen liittyen käytät paria täytesanaa, joiden ajatuksen lukija tietää muutoinkin. Esimerkiksi ”Nyt oli aika, päästää käteni irti, vaikka en olisi halunnutkaan.”. Oma ajatukseni oli seuraavanlainen, ”Nyt oli aika päästää irti, vaikka en olisi halunnutkaan.”.
Kirjoitat, ”Kaikki muistoni mieheni kanssa tulvivat mieleeni, ja hymyilin nyt uskottavammin.”. Virke on kaunis! Ja kuitenkin hieman elämystä katkoo parin sanan muodot. Näkemykseni olisi seuraava, ”Kaikki muistot miehen kanssa tulvivat mieleeni kauniina ja lämpiminä, ja hymyilin uskottavammin.”, eli toisin sanoen uskon, että jos hieman pidempään maistelisit sanoja ja pohtisit vaihtoehtoja, saisit sellaisia kirjoituksia aikaan, että minullakin tulisi itku! :D
En tarkoita, että omat esimerkkini olisivat jotenkin täydellisiä, tai edes hyviä. Yritän ainoastaan jotenkin kömpelösti tuoda ajatuksiani esille.
Vertauksesi satujen kaltaiseen ihmeeseen, joka jää toteutumatta on mainio! Todellisuus, toiveet, turhanaikainen lapsen usko kohdatessa betoninluja, kylmä totuus elämästä, jolloin kaikki toivo loppuu välittyy mielestäni erinomaisesti lukijalle. Hetki jolloin kaikki sadut päättyvät! Hyvä! :D
Kokonaisuutena pidin kirjoituksestasi paljon! Hieman lisää tunteellisuutta ja veden lailla noruvia lauseita, niin jo tulee tippa silmään raavaammallakin kollilla! :D
Kiitos kirjoituksesta!
Kotikirjoittajalle!
Täytyy sanoa, että novellisi alku sai minut vetämään henkeä ja silmäämään uudelleen tulostamani paperinippua toivoen, että olisin jo tarinan lopussa. Kuitenkaan ei mennyt pitkään, niin juoni iski tarinaan kuin halko, jonka djinnisi muutti ruoaksi :D
Sinulla on erittäin rempseä, omintakeinen tyyli kirjoittaa ja juuri tuohon tyyliin päähenkilön nimi, Alma, sopii enemmän kuin täydellisesti. Mieltäni jäi kuitenkin vaivaamaan nimi asiassa se, että mainitset sukunimen olevan Holopainen ja kuitenkin myöhemmässä vaiheessa nousee esiin nimi Toropainen. Kenties kyseessä oli näppihäiriö. Yhtä kaikki, molemmat sukunimet kyllä sopivat :D
Tekstisi on todella sujuvaa ja helppolukuista. Kuitenkin käytät sulkumerkkejä tiettyihin täsmennyksiin, jotka mielestäni olisi voinut sitoa osaksi leipätekstiä. Esimerkkinä kohta, jossa kylmä yö vaivaa Almaa. Kuvailet suluissa, että ilman autoa ei päässyt minnekään, ja mielestäni kohdan olisi voinut kirjoittaa vaikka seuraavasti, ”…auton liikenteessä, sillä autotta ei päässyt juuri minnekään.”. Käytät sulkumerkkejä myös kuvaamaan jäätelöastian kokoa jne. Itse jättäisin näin hyvästä tarinasta sulut pois ja hakisin toisenlaisia ratkaisuja.
Kun kerroit dialogissa toisesta maailmasta, Toismaa, ja siitä kuinka ”nykymaan” asukit saattaisivat asua siellä monisataa vuotiaiksi, odotin automaattisesti että sinnehän Alma lopussa suuntaa, mutta kuinkas kävikään. Toisin sanoen loppuratkaisu oli ainakin minulle hyvin yllättävä! Pisteet Sinulle siitä!
Toimaahan liittyen jäin kaipaamaan hieman tarkempaa kuvausta. Sinulla, ainakin uskoisin niin, on selkeä näkemys tuosta toisesta ulottuvuudesta, mutta lukijalle se jäi hieman huteraksi. Oma päällimmäinen mielikuva oli paikka, jossa velhot ovat yleisiä ja arkipäivää, enkä usko, että tästä kuitenkaan oli kysymys.
Hengen dialogit olivat ylimaallisia ja valinnat Alman kuvailuun huikeita! :D Aivan huippuja ja nyt onkin pakko listata pari esimerkkiä. ”Talvimaan prinsessa”, ”oi pöydän mestari”, ”oi sinä varovaisuuden perikuva” ja ”tälle kamelinkakkarn varjolle”. Tapasi kuvailla on hymyn huulille tuova. Esimerkkinä virke ”Niinpä Alma käski katsella naulakon nuttuja ja pöksyjä ulkoasujen malliksi ja sitten joko muuttua naiseksi niitä lainatakseen tai tekemään kapineista miehiset vastineet jos aikoi uroksena esiintyä.”, on erinomaisen sujuva ja pitkänäkin ymmärrettävä ja viihdyttävä!
Yllä olevaan viitaten korvaani särähti pahasti hengen maallisemmat ilmaisut, kuten ”meikäläistä”, kohdassa jossa djinni kertoo joutumistaan nykytilanteeseen. Kerrontaasi ei mielestäni sopinut myöskään puhekielen ilmaisut kuten ”kummiskin” kohdassa, jossa Egyptin putkassa keskusteltiin pulaan joutuneet naisen kanssa.
Novelliin oli sujahtanut muutamia näppihäiriöitä, jotka ilmenivat kirjoitusvirheinä, mutta ne eivät lukuelämystä rasittaneet.
Kaikkiaan novellisi oli mukaansatempaava ja mainio!
Nautin todella paljon sen lukemisesta! Toivottavasti kuulemme sinusta näillä sivuilla lisää!
Kiitos!
Erittäin mukava tunnelma kuvassa!
Erityisesti "paperi", joka muistuttaa rypistettyä / liekeistä pelastettua paperia, on miellyttävä ja taitavasti tehty!
Jäin ainakin itse kaipaamaan hieman väriä ja syvyyttä kasvoihin.
Hei Väinämö!
Aluksi haluan sanoa, että kirjoituksessasi on mahtava tunnelma, harras ja uupunut. Kerrontasi on leikkisesti ajateltuna laiskaa ja verkkaista, pohdiskelevaa, ja se mielestäni sopii pätkään hyvin!
Hieman harmittaa, että luettavana on vain noinkin lyhyt pätkä, sillä olisi ollut mukava tietää, miten tilanteeseen oli tultu.
Muutamia huomioita.
- Korvaisin itse sanan ”tuprahti” sanalla ”tuprautti”, joka mielestäni tekisi lauseesta hieman helpommin luettavan.
- Virke, joka alkaa ”Sikari huulessa…” ja päättyy ”Tyynen järven pintaan.”, on mielestäni hieman sekava. Jouduin lukemaan sen monesti, että pääsin kärryille, mistä oli kysymys. Kuitenkin käytät erittäin taitavasti mielikuvia, ja erityisesti nostan esille katseen harhailun, jossa tosin näkökohde sanana tuntuu omituiselta. Itse ehkä lyhentelisin sitä hieman, pari pistettä. Esimerkiksi ”joen pintaan…” jälkeen piste. Jatko voisi olla esimerkiksi ”Platinamainen valo, joka silloin tällöin pikkutarkasti…” ja tuosta virkkeen loppuun saakka.
- Minua jäi askarruttamaan oliko tekstissä yö vai päivä. Se kenties oli selvinnyt tekstissäsi jo aikaisemmin. Sellainen mielikuva, että platinamainen valo oli kuunvalo, tuli mieleen.
- Huomio tihkusateen uhasta oli mainio! :D Se loi lisää synkkää, harmaata tunnelmaa!
Huomaa, että olet lahjakas kirjoittaja, sillä tekstissäsi ei ole yhtään ”hän” – sanaa, mutta silti viesti menee lukijaan perille. Sinun lahjakkuudellasi kirjoittaisin kuitenkin ehkä lyhyempiä virkkeitä, kuten ensimmäinen ”Jalat veivät… - …pikkusikariaskia.”, joka on jotenkin runollisen kertova. Tapahtuma välittyy ilman liikoja verbejä ja persoonapronominejä! Se on taito, jonka myös itse toivoisin joskus osaavani.
Lisäisin vielä loppuun sellaiset asiat, kuin yksityiskohdat. Mantteli antaa heti harmaan ja likaisen tuntuman, joka on mielestäni ainoa oikea tuntuma tekstiin. Savun tuprahdus huulten välistä on erinomaisen selkeä mielikuva lukijalle ja ainakin itse saatoin sieluni silmin nähdä miehen istumassa kädet taskussa, ruskea sikari huulilla.
Tekstin pätkä olisi saattanut sopia jopa kirjan aloitukseksi, vaikka saattaahan se sitä ollakin! :D Toivon, että pääsen joskus lukemaan koko kirjan!
Kiitos tekstistä!
| 1043 kohdetta - näytetään 1021 - 1030 | « 1 ... 99 100 101 102 103 104 105 » |
