 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei woosh!
Nyt joudun ihan alkuun sanomaan sellaisen, että pari käyttämääsi termiä saivat pohtimaan jopa rasistista näkökulmaa, mutta kokonaisuutena arvioiden nuo käyttämäsi ilmaisut sopivat tekstin muuhun irvokkuuteen taiteellisesti, joten päätin antaa kirjoituksen olla nähtävissä.
Toivottavasti kyseessä ei ole Sinun omakohtainen kokemus joulusta!
Yhdyn aikaisempaan palautteeseen ainakin siltä osin, että kirjoittajana Sinulla todella on kykyjä! Teksti on miltei runollista ja mielestäni soljuvaa luettavaa, eli jotenkin oudon aaltoilevaa ja helppolukuista.
Muutama huomio:
Luulen, että olet yrittänyt luoda tekstistä ahdistavan ja olet onnistunut siinä. Kenties kirjoituksesta on havaittavissa myös halu shokeerata tai herättää jopa liiallisesti tunteita lukijassa. Tietynlainen liiallinen ”mässäily” kuvottavilla asioilla on aistittavissa.
Putosin hieman kärryiltä hetkeksi kohdassa, jossa kertoja (päähenkilö) on lähdössä rappuun, javasta kolmannella lukukerralla tajusin, että koiraa ilmeisesti tökättiin veitsellä? Käytät hyvin lukijaa johdattelevia mielleyhtymiä, kuten ”…, ohut verivana korvaa kohti kääntyy, hieraisen rystystä sitä pakottaa.”. Ainakin minä sain kuvan, että nyt on äidin hoitoa motattu.
Kuitenkin kohdassa, ”Vitutuksen adrenaliini korvissa… - …ja kohtaa heilahtavan käden.”, minä putosin hieman kärryiltä siinä, mitä haluat kertoa. Kuitenkin kritiikkini voi jättää omaan arvoonsa, sillä minulla ei ole tarjota mitään kehitysehdotusta, sillä kirjoituksesi on niin omintakeista, että en saa siitä juuri kiinni.
Viimeinen virke, ”Lämmin olo, ruohikon tuoksu, iloinen nauru, pieni poika hymyilee leveästi, siniset silmät, kaukaisesti tutunoloiset kutsuvat mukaan.”, on kaunis ja lämmin! Mielestäni voisit keskittyä enemmän myös rakkausaihealueeseen, sillä osaat kirjoittaa todella kauniisti!
Sellainen jäi vaivaamaan, että sammuiko päähenkilö, vai riistikö oman henkensä lopussa?
Kiitos tarinasta!
