Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Tämä oli ihan kiva scifi-tarina, vaikkakaan ei mielestäni yhtä mielenkiintoinen kuin Ajan ohittamat, joka on paras mitä olen sulta lukenut.

Aika negatiivisen kuvan nuo saivat ihmiskunnasta. Vaikka itsekin usein suhtaudun aika pessimistisesti ihmiskuntaan, koska olemmehan me tosiaan ihan älyttömän sotaisia ja tuhoisia ym, niin tuli noille silti vähän liioitellun negatiivinen näkemys, varmaan ihan tarkoituksella. :D Mutta onhan täällä sentään muutakin kuin sotaa ja luonnon tuhoamista, kuten juurikin tuo musiikki. Tuo musiikin ihmettely olikin suosikkini tässä. Loppu oli hieno, vaikka en tuon kyseisen kappaleen sanoja tunnistakaan.

Käsittääkseni Leke ja päällikkö kutsuttiin takaisin, kun päätettiin että ihmiskuntaa ei auteta pelastumaan Maapalloa kohti jostain Oulberroin alueen suunnalta tulevilta kappaleilta. Jos tämä Oulberroi on jossain aurinkokunnan ulkopuolella, niin todellisuudessa olisi äärimmäisen epätodennäköistä että tällaiset kappaleet aiheuttaisivat meille vaaraa, ja myöskin niillä kestäisi vähintään miljoonia vuosia kulkea tänne asti. Nämä nyt vain tällaisia huomioita, eihän scifin toki tarvitse kaikin puolin realistista olla. :)

Olihan tämä ehkä joiltain osin vähän sekava, tai sanotaanko että tarina poukkoili vähän sinne ja tänne, mutta minua se ei pahemmin haitannut. Onhan oikea elämäkin aika sekamelskaa, eikä vain jotain tiettyyn asiaan keskittyvää "juonta". Eli ihan hyvin se sopi että ensin seurattiin Tompan puuhastelua jehovien, Hilun ja paikallisen "voimakaksikon" kanssa, ja sitten hypättiin vähän vakavampiin asioihin. Eri asiat oli pääosin kuitenkin saatu pidettyä ihan kiinnostavina, esimerkiksi Tompan suhtautuminen jehoviin oli veikeää, vaikkei ehkä varsinaisen tarinan kannalta niin tärkeää ollutkaan. Ehkä joku kommentti Hilusta ja Jaspesta ja Ressusta olisi voinut lopussa vielä olla, ettei niitä ihan kokonaan olisi unohdettu.

Eniten tässä itseäni haittasi oikeastaan kirjoitusvirheet, joita oli suht paljon. No välillä tuo murre oli sen verran vahvaa että kirjoitusvirheet saattoivat hukkua sen sekaan, eikä ollut ihan varma että onko se nyt tarkoituksella noin vai lipsahtanut, niin se ehkä joissain kohtia vähän pelasti. :D

Sitä vähän mietin, että aika kepeästi Tomppa ja etenkin Uki suhtautuivat vangitsemisiinsa. No, ehkä he olivat sellaisia jotka eivät niin turhia huolehdi silloin kun eivät hirveästi pysty asialle tekemään, mutta vähän pisti omaan silmääni jotenkin kuitenkin.

"Ikiliikkuja" itsessään oli mielenkiintoinen juttu. Jotain tuollaisia ideoita muistelen lukeneeni että olisi oikeasti ainakin spekuloitu että voitaisi saada toimimaan, olisikohan sellaista yritetty rakentaakin. Harmi, ettei sitä tässä sitten saatu toimimaan. Olisi hämäräperäiset energiayhtiöt saaneet nenilleen! Vaikkei siitä nyt kai ainakaan tässä Tompan kyhäilemässä mallissa olisi mihinkään ilmaiseen energiantuottoon ollutkaan riskiä.

Kokonaisuutena oikein hyvä.

Tavallaan olen lukevan kanssa samaa mieltä että pitemmät lauseet voisivat tehdä tekstistä monipuolisempaa, mutta ei se omaa lukemistani hirveästi kuitenkaan haitannut. Vähän lisää infoa voisi olla kiva saada päähenkilöstä tosiaan (ja tämän tyttöystävästä; ehkä vähän hassua että tyttöystävään viitataan lähinnä tyttöystävänä eikä nimellä, tulee vähän mieleen että onko ne nyt niin läheisiä sittenkään), ja tämän maailman jamasta.

Tarinan idea on kuitenkin todella mielenkiintoinen. Ihan jopa realistinen dystooppinen tulevaisuuden näkymä maapallolle, joka on ylikansoitettu tappiin asti ja sitten jouduttu menemään tällaiseen Kiinan yhden lapsen politiikkaakin rajumpaan keinoon rajoittaa lisääntymistä. Vähän tulee jotenkin myös Nälkäpeli mieleen. Kiinnostavinta tässä ainakin itselleni on tämä konsepti, niin siksi olisi kiva tietää enemmän maailmasta kokonaisuutena, se mitä yksittäisiä haasteita tuolla Kamiopelissä on ei ole mielestäni yhtä tärkeää. Vaikka ihan hyvin senkin suhteen pidetään yllä jännitystä.

Vielä yleisempi kommentti. Kirjoitat ja julkaiset tietysti tarinoita siinä tahdissa ja järjestyksessä kuin itse haluat, mutta ihan vain jos satut miettimään että mitäköhän mahdolliset lukijat odottaa. Sulla on täällä useampia keskeneräisiä tarinoita joille olisi kiva saada jatkoa (Aseronian miekka ja Jälkeläiset ainakin, ja nyt tämä). No, jos mieluummin aloitat uutta tarinaa niin ei kai siinä. Sanoinpahan kuitenkin. :D

Tämä on hyvin kirjoitettua tekstiä. Jotain pieniä pilkkuvirheitä löytyy joita voisi halutessaan vielä korjailla. Ainoa vähän enemmän häiritsevä asia on että jätät usein tällaisia sanoja taivuttamatta: "ja portsari vilkaisi hänen verisiä käsiä". Tuo pitäisi mielestäni olla "käsiään".

Mutta tiivis tunnelma pysyy hyvin läpi tekstin. Ariin ja muihinkin hahmoihin on helppo samaistua, heidän rikollisista meiningeistään huolimatta, ja kaikkien tekemiset tuntuvat loogisilta.

Aika kummisetämäinen fiilis tästä tulee. Olisi saattanut ansaita neljännenkin tähden, jos olisin enemmän tämän genren ystävä. Mutta siis, oikein hyvä. Ja varmaan tämä jatkuukin vielä, koska tässähän jäi paljon asioita vielä auki?

Tämän kesän helleaaltoon sopiva tarina. :)

Tämä on ihan mukava kertomus, mutta aika yksinkertainen, siksi annan vähän vähemmän tähtiä kuin suurimmalle osalle tarinoistasi.

Lopetus oli hyvä. Onko Chaticacawa todella suuri shamaani ja myös hyvä opettaja, vai vain taitava peittelemään omaa tietämättömyyttään? Se jääköön lukijan tulkittavaksi.

Edellisiin scifi-tarinoihisi verrattuna tästä puuttuu varsinainen tarina. Tämä on enemmän vain kuvaus tällaisesta yhdestä lyhyestä käynnistä vieraalla planeetalla jota valmistellaan omiin tarpeisiin sopivaksi muokattavaksi. Vai onko tähän tulossa vielä jatkoa? Mutta teksti on kyllä hyvää ja sujuvaa. Hyviä pieniä mainintoja näistä oudoista maan ulkopuolisista asioista, kuten juurikin mirme, ja ohimenevä maininta siitä että Patrrilla on kuusi raajaa. Tämän tajusin vasta nyt toisella lukukerralla, ensimmäisellä ajattelin että nämä olisi neliraajaisia ihmisiä.

En ole itse näiden maankaltaistamis-ajatusten fani. Tai voiko tässä puhua maankaltaistamisesta jos tulijat on joltain ihan muulta planeetalta, mutta kuitenkin. Että mennään muuttamaan kokonaisia planeettoja omiin oloihin sopiviksi. Etenkään jos siellä jotain elämänmuotoja jo asuu, jotka tästä kärsisi. Ja harmi jos hienot mirme-alueet hävitetään, mitä ne sitten onkaan.

Mikä oli muuten Verne? Tämän planeetan nimi?

Tämä onkin aika erilainen kuin monet muut tekstisi. Sitä arvostan, kiva lukea monipuolisia juttuja.

Tämä aika napakaksi tehty huumoripläjäys ei kuitenkaan osunut minuun ihan hirveästi. Jäi mielestäni vähän tyngäksi. No, voihan joku muu saada paremmat naurut tästä sinänsä ihan huvittavasta mahdollisesta arkielämän tilanteesta.

Mutapallo-ottelu oli hauska!

Tämän osan varsinaisesti mielenkiintoinen asia tuli kuitenkin vasta lopussa. Arkkivelho Tengil ja oppilaansa Matias, oli mukavaa että tunnisti jotain hahmoja aiemmistakin osista. Vaikka hirveän hyvää käsitystä ei vielä ole tullut että miten nämä liittyvät toisiinsa. Etrean ja Astrulian sota on kokonaisuutena vielä aika hämärän peitossa. Mutta kyllä tässä selvästi on jonkinlaista yhtenäistä maailmaa ja tarinaa.

Tuo paljastus että Inara olikin itse asiassa jo kuollut prinsessa Suudia oli aika kylmäävä. Tengil on aika jäätävä hahmo... en nyt tiedä onko varsinainen pahis, mutta ainakaan ei ihan hirveästi takerru "kunniallisuuden rippeisiinsä". Pitääköhän Hahtoakin edelleen aasina...

Tämä on ilmeisesti uusi versio aiemmasta tarinanpätkästäsi. En ihan tarkalleen muista miten se meni, mutta aika paljon taitaa olla muuttunut. Tässä myös taidettiin päästä juonta jo huomattavasti pitemmälle, mikä on hyvä. Sanoisin että se aiempi versio oli kuitenkin vähän huolellisemmin kirjoitettu.

Sinun kannattaa vielä lukea tämä muutamaan kertaan läpi, koska kirjoitusvirheitä on jäänyt aika paljon. Esimerkiksi tällaisia: "Olin ollut tyytynyt tilanteeseen."

Alussa kiinnitin huomiota tähän kohtaan: "Valtoimenaan leijailevat hiukseni kilpailivat kilvan liekkien kuparisen loiston kanssa."
Kilpailivat kilvan kuulostaa vähän oudolta.

Mutta se tuosta kieliopista. Itse tarina on kiinnostava. Herätät lukijan mielenkiinnon paljastamalla alussa vain vähän asioita. Siran nimikään ei paljastu ihan heti, ja asioita selviää hiljalleen, mikä on hyvä. Vieläkään ei ole selvinnyt ihan hirveän paljon, niin ei pysty oikein sanomaan millainen kokonaisuus tästä on tulossa. Mutta kaikki toki aikanaan.

Kerrontasi on hyvää, tunnelma tuossa pakokohtauksessa etenkin pysyy koko ajan sopivan jännittävänä. Tuo pakopaikka minne Miraldi Siran vie tuntuu kivalta, vähän salamyhkäiseltä paikalta. Siinä olisi mielestäni tosin voinut olla enemmän kuvailua, jotta lukija näkisi tuon laakson paremmin mielessään.

Tuo "kettutyttö" oli hyvä hahmo. Arvasin Narian olevan se kettu jo hänen kuvailunsa perusteella – hyvää kuvailua siis, koska ei sitä myöskään ollut tehty liian ilmiselväksi. Hänen nimensä tosin vaihteli (välillä Naria, välillä Narian).

Sanoisin että nuo haltiavoimat olisivat vaatineet vähän lisää selitystä. Eikö Miraldi voisi kertoa niistä vähän tarkemmin, kun alkaa neuvoa Siraa kukkien kanssa, kun Sira ei selvästi hirveästi tiedä, ja lukijakin haluaisi mielellään oppia niistä lisää?

Mielestäni siis mielenkiintoinen tarinan alku, vähän vielä hienosäätöä niin tulee oikein hyvä.

Vau. Upeasti kirjoitettua tekstiä. Ihan kaikkea tästä ei pystynyt millään ymmärtämään, sen verran tiuhaan paiskotaan kovaa scifiä päin lukijaa ilman kummoisia selittelyjä, mutta kuitenkin mukavan pehmeällä otteella, ja tulee vahva tunne että kirjoittaja tietää tasan mitä kirjoittaa. Ja ehkä tästä avautuu uusia asioita uudestaan lukiessa (olen nyt lukenut 2 kertaa läpi). Juonesta on vaikea sanoa hirveästi, mutta todella kiinnostavasti kirjoitettua tekstiä, joka vähän raottaa tuota mystistä scifimaailmaa.

Tykkään ylipäätään kirjoitustyylistäsi. Siihen voi olla vähän vaikea päästä sisään, koska siinä ei ole mitään turhia selittelyjä, mutta ainakin se luo tosiaan vaikutelman että kirjoittaja kirjoittaa juuri sitä mitä itse haluaa, pyytelemättä mitään anteeksi. Sama aiemmissakin teksteissäsi (olen lukenut ainakin Sunnuntain ja Koska minä voin). Vähän ehkä vaikeasti sisäistettävää, mutta ne jää hyvin mieleen, ja vielä paljon myöhemminkin olen huomannut miettineeni että ymmärsinköhän sittenkään niistä ihan kaikkea oikein. Arvostan!