Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Tämän kesän helleaaltoon sopiva tarina. :)

Tämä on ihan mukava kertomus, mutta aika yksinkertainen, siksi annan vähän vähemmän tähtiä kuin suurimmalle osalle tarinoistasi.

Lopetus oli hyvä. Onko Chaticacawa todella suuri shamaani ja myös hyvä opettaja, vai vain taitava peittelemään omaa tietämättömyyttään? Se jääköön lukijan tulkittavaksi.

Edellisiin scifi-tarinoihisi verrattuna tästä puuttuu varsinainen tarina. Tämä on enemmän vain kuvaus tällaisesta yhdestä lyhyestä käynnistä vieraalla planeetalla jota valmistellaan omiin tarpeisiin sopivaksi muokattavaksi. Vai onko tähän tulossa vielä jatkoa? Mutta teksti on kyllä hyvää ja sujuvaa. Hyviä pieniä mainintoja näistä oudoista maan ulkopuolisista asioista, kuten juurikin mirme, ja ohimenevä maininta siitä että Patrrilla on kuusi raajaa. Tämän tajusin vasta nyt toisella lukukerralla, ensimmäisellä ajattelin että nämä olisi neliraajaisia ihmisiä.

En ole itse näiden maankaltaistamis-ajatusten fani. Tai voiko tässä puhua maankaltaistamisesta jos tulijat on joltain ihan muulta planeetalta, mutta kuitenkin. Että mennään muuttamaan kokonaisia planeettoja omiin oloihin sopiviksi. Etenkään jos siellä jotain elämänmuotoja jo asuu, jotka tästä kärsisi. Ja harmi jos hienot mirme-alueet hävitetään, mitä ne sitten onkaan.

Mikä oli muuten Verne? Tämän planeetan nimi?

Tämä onkin aika erilainen kuin monet muut tekstisi. Sitä arvostan, kiva lukea monipuolisia juttuja.

Tämä aika napakaksi tehty huumoripläjäys ei kuitenkaan osunut minuun ihan hirveästi. Jäi mielestäni vähän tyngäksi. No, voihan joku muu saada paremmat naurut tästä sinänsä ihan huvittavasta mahdollisesta arkielämän tilanteesta.

Mutapallo-ottelu oli hauska!

Tämän osan varsinaisesti mielenkiintoinen asia tuli kuitenkin vasta lopussa. Arkkivelho Tengil ja oppilaansa Matias, oli mukavaa että tunnisti jotain hahmoja aiemmistakin osista. Vaikka hirveän hyvää käsitystä ei vielä ole tullut että miten nämä liittyvät toisiinsa. Etrean ja Astrulian sota on kokonaisuutena vielä aika hämärän peitossa. Mutta kyllä tässä selvästi on jonkinlaista yhtenäistä maailmaa ja tarinaa.

Tuo paljastus että Inara olikin itse asiassa jo kuollut prinsessa Suudia oli aika kylmäävä. Tengil on aika jäätävä hahmo... en nyt tiedä onko varsinainen pahis, mutta ainakaan ei ihan hirveästi takerru "kunniallisuuden rippeisiinsä". Pitääköhän Hahtoakin edelleen aasina...

Tämä on ilmeisesti uusi versio aiemmasta tarinanpätkästäsi. En ihan tarkalleen muista miten se meni, mutta aika paljon taitaa olla muuttunut. Tässä myös taidettiin päästä juonta jo huomattavasti pitemmälle, mikä on hyvä. Sanoisin että se aiempi versio oli kuitenkin vähän huolellisemmin kirjoitettu.

Sinun kannattaa vielä lukea tämä muutamaan kertaan läpi, koska kirjoitusvirheitä on jäänyt aika paljon. Esimerkiksi tällaisia: "Olin ollut tyytynyt tilanteeseen."

Alussa kiinnitin huomiota tähän kohtaan: "Valtoimenaan leijailevat hiukseni kilpailivat kilvan liekkien kuparisen loiston kanssa."
Kilpailivat kilvan kuulostaa vähän oudolta.

Mutta se tuosta kieliopista. Itse tarina on kiinnostava. Herätät lukijan mielenkiinnon paljastamalla alussa vain vähän asioita. Siran nimikään ei paljastu ihan heti, ja asioita selviää hiljalleen, mikä on hyvä. Vieläkään ei ole selvinnyt ihan hirveän paljon, niin ei pysty oikein sanomaan millainen kokonaisuus tästä on tulossa. Mutta kaikki toki aikanaan.

Kerrontasi on hyvää, tunnelma tuossa pakokohtauksessa etenkin pysyy koko ajan sopivan jännittävänä. Tuo pakopaikka minne Miraldi Siran vie tuntuu kivalta, vähän salamyhkäiseltä paikalta. Siinä olisi mielestäni tosin voinut olla enemmän kuvailua, jotta lukija näkisi tuon laakson paremmin mielessään.

Tuo "kettutyttö" oli hyvä hahmo. Arvasin Narian olevan se kettu jo hänen kuvailunsa perusteella – hyvää kuvailua siis, koska ei sitä myöskään ollut tehty liian ilmiselväksi. Hänen nimensä tosin vaihteli (välillä Naria, välillä Narian).

Sanoisin että nuo haltiavoimat olisivat vaatineet vähän lisää selitystä. Eikö Miraldi voisi kertoa niistä vähän tarkemmin, kun alkaa neuvoa Siraa kukkien kanssa, kun Sira ei selvästi hirveästi tiedä, ja lukijakin haluaisi mielellään oppia niistä lisää?

Mielestäni siis mielenkiintoinen tarinan alku, vähän vielä hienosäätöä niin tulee oikein hyvä.

Vau. Upeasti kirjoitettua tekstiä. Ihan kaikkea tästä ei pystynyt millään ymmärtämään, sen verran tiuhaan paiskotaan kovaa scifiä päin lukijaa ilman kummoisia selittelyjä, mutta kuitenkin mukavan pehmeällä otteella, ja tulee vahva tunne että kirjoittaja tietää tasan mitä kirjoittaa. Ja ehkä tästä avautuu uusia asioita uudestaan lukiessa (olen nyt lukenut 2 kertaa läpi). Juonesta on vaikea sanoa hirveästi, mutta todella kiinnostavasti kirjoitettua tekstiä, joka vähän raottaa tuota mystistä scifimaailmaa.

Tykkään ylipäätään kirjoitustyylistäsi. Siihen voi olla vähän vaikea päästä sisään, koska siinä ei ole mitään turhia selittelyjä, mutta ainakin se luo tosiaan vaikutelman että kirjoittaja kirjoittaa juuri sitä mitä itse haluaa, pyytelemättä mitään anteeksi. Sama aiemmissakin teksteissäsi (olen lukenut ainakin Sunnuntain ja Koska minä voin). Vähän ehkä vaikeasti sisäistettävää, mutta ne jää hyvin mieleen, ja vielä paljon myöhemminkin olen huomannut miettineeni että ymmärsinköhän sittenkään niistä ihan kaikkea oikein. Arvostan!

Hmm... Tykkäsin tämän tarinan alusta. Siinä tuli mielenkiintoista sekoitusta kristinuskosta ja muinaisesta skandinavialaisista uskosta ja mitä nuo gootit sitten tarkkaan ottaen ovatkaan. Monia jänniä puita oli mukana kertomuksessa! Mutta mikä sen sauvan merkitys lopulta oli? Andreas/Wulfila löysi sen, mutta siihen ei sitten hirveästi palattu.

Loppu sen sijaan tuntui turhan paljon kristilliseltä saarnaamiselta.

Tekstissä nuo keijujen laulut oli vähän vaikeatulkintaisia: onko tarpeen olla sekä "," että "/" erottamassa värssyjä? Saisiko niistä tehtyä vähän sujuvammin luettavia?

Sitten huomasin miettiväni miten saarni taipuu. Ehkä "saarnen" on ihan oikein, en ole varma. Itse sanoisin "saarnin". Jotenkin ihan hauskalta kuulostava muoto kuitenkin, enkä taida tarkistaakaan mikä olisi oikeaoppinen muoto, hauskempaa vain spekuloida ja maistella sanoja suussaan.

Sitten olisi myös ollut kiva tietää vähän mikä tuo Conrad Aikenin runo on. Perustuuko tämä siihen vai?

Mutta ihan kiva tarina, plussineen ja miinuksineen, vaikken sen kristillisestä sisällöstä välitäkään. (Paitsi neitsyt Maria Paratiisin "infotiskinä" oli hauska mielikuva!)

Kyllähän tästä rakentuu ihan mielenkiintoinen kasa raapaleita historiasta. Vähän tulee mieleen Sapiens - upeimpia kirjoja mitä olen lukenut. Itse kyllä tosin edelleen kaipailisin vähän jotain "punaista lankaa" joka vähän selventäisi miten nämä liittyy toisiinsa. Mutta ihan omaperäisen ja mielenkiintoisen idean olet keksinyt.

Hauskin oli että Jumala on jo kasvanut aikamieheksi! :D

Kiva tarina! Paljon aineksia oli joita tunnistin muistakin tarinoistasi, kuten leppoisaa kalastelua ja puhua pälpättävä tarinankertoja. Mutta hyvin osaat yhdistellä näitä elementtejä omiksi tarinoikseen.

Suosikkini tässä oli tuo satu tonttutytöstä ja peikkokuninkaasta. Ihan yksinäänkin olisi hyvä satu. Siinä tosin haltia taisi olla jonkun kerran myös haltijana, mutta pikkujuttuhan tuo on.

Lukiessani mieleni vaihteli sen välillä että onko 3,5 vai 4 tähden tarina, mutta tontuilta tullut kortti oli niin kiva lopetus että se pyöristi tämän ylös 4 tähteen. :)

En ihan täysin tajunnut mikä tämän tarkoitus oli. Ilmeisesti jotain "raapaleisia" pätkiä maailman/ihmisen historiasta? Hauskasti kirjoitettu kyllä ("Perhana, se oli kesken!"), mutta vaatisi ehkä jotain lisäselityksiä, jotta tämä aukenisi kunnolla. No jos tämä oli vasta osa 1 niin se ehkä korjaantuu vielä.