Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
QR-Code dieser Seite

Nälkä Hot

Paniikinomainen kylmä hiki puski oitis iholle. Emielin olisi tehnyt mieli ponkaista pystyyn, mutta edelliset kerrat olivat opettaneet, että oli maattava liikkumatta. Ei saanut tulla heti huomatuksi. Etäinen kirkuminen oli herättänyt miehen levottomasta unestaan. Kouristava väristys kulki korvista varpaisiin.

Metsästys oli alkanut.

Saalistaja tiesi kaikki uhrinsa heikot kohdat ja osasi käyttää niitä hyödykseen. Kukapa tiesi sen paremmin kuin oman lajin edustaja – ihminen ihmisestä.

Emiel tutki ympäristöään liikuttamalla vain silmiään. Pimeyttä, muutama korostunut siluetti esineestä ja himmeä valo sängyn alla, joka varmisti, että hätään herätettynä mies löytäisi ovesta ulos. Ikkunan eteen oli nostettu pahvinpala, joka peitti suurimman osan ulkomaailmasta. Sen takaa näkyi vain mustaa.

Sitten leimahdus. Kirkkaat valot sytytettiin. Ihmisiä ajettiin vastakkaiseen suuntaan.

Emiel nousi ylös. Hän kahmaisi sänkynsä vierestä likaisen paidan ja säntäsi ulos asuinrakennelmastaan. Täällä ei pidetty öisin valoja. Se toimi puolustuksena, mutta myös ansana. Ihminen ei ollut yön tai pimeän valtija. Valottomuuden turvin saattoi päästä pakoon, tai ajautua suoraan saalistajan eteen.

Mies kyyristyi seinän viereen. Mihin suuntaan kannattaisi juosta? Joskus ne sytyttivät valot ohjaamaan ihmiset pois päin, mutta odottivat juuri siellä saalista. Myös takaa-ajettava oli fiksu, silloin kannatti juosta kohti valoja. Usein niiden takana ei ollut miehitystä, vaan kaikki oli sijoitettu kiinniottamiseen. Paitsi jos saman aivokapasiteetin omistava saalistaja osasi odottaa tätä ja jättikin miehensä valojen luo odottamaan.

Turvallisesta poistumissuunnasta epävarmana Emiel pinkaisi kohti reunaa. Kirkkaat valolähteet jäivät oikealle. Joku juoksi niitä kohti aivan Emielin edestä.

Hän ei ollut edes varma mihin oli suuntaamassa. Pilkkopimeässä ei nähnyt eteensä. Sokaisevat valot jättivät silmiin valopalloja, kun siirsi katseensa niistä pois. Tämä oli epätoivoista rämpimistä, Emiel myönsi.

Jotain kuului edessäpäin. Se sai Emielin kiskaisemaan likaisen paidan päälleen. Hän jätti juoksemisen ja keskittyi lavastukseen. Vaatteen sujahdettua paikoilleen mies kaapaisi maasta tomua ja taputteli sitä kasvoihinsa ja hiusten sekaan.

Valonheitin harasi hänen lävitseen ja palasi nopeasti mieheen. Emiel lopetti puuhansa ja valui polvilleen. Hän konttasi tomussa ja hiekassa eteenpäin, yritti nousta jaloilleen ja sai tähän tuhraantumaan monta sekuntia. Mies tunsi tarkkaavaiset katseet itsessään.

”Jätetään”, kuului käskevä ääni. Kellertävä valaistus katosi Emielin ympäriltä ja hän jäi pimeyteen.

Tällä kertaa riski oli toiminut. Jos saalistajat löysivät tarpeeksi puhtaita ja terveitä yksilöitä, likaiset ja sairaat jätettiin taakse. Välillä metsästysonni ei ollut kohdillaan ja tällöin kelpasi jokainen hengittävä ihminen.

Emiel jäi maahan istumaan. Oli parasta odottaa, että valot oikealla sammuisivat ja saalistajat palaisivat yhteisöihinsä. Mies joutui toivomaan, että he saisivat kiinni tarpeeksi muita ihmisiä, etteivät he palaisi sen säälittävän pakoon pääsemättömän uhrin luo vielä aamuyöstä. Oli silti turvallisinta jäädä alueelle. Jos vaelsi tarpeeksi kauas, vastaan saattoi tulla toinen metsästysporukka.

Ihmiskunta oli ylikansoittanut maan. Runsauteen tottunut rotu oli kuluttanut surutta maapallon ruokavarannot loppuun. Oli turhaan vatvottu ja pelätty öljyn loppumista, maailman saastuttamista, otsonikerroksen ohenemista ja luonnonkatastrofeja. Suuret epidemiat kulkivat samoja polkuja kuin ne mitä olivat noudattaneet jo vuosituhansia. Tuhlaileva ja itsekäs ihminen oli syönyt itsensä ahdinkoon.

Emiel ei ollut köyhä, koditon tai sairas. Nämä eivät silti paljon merkinneet, kun nälkä iski. Kaikki olivat saalistajia, ja kaikki olivat saaliita. Vallalla oli hyvin pitkälti Charles Darwinin ja Alfred Russel Wallacen kehittelemä luonnonvalinta, joka oli noussut teoriasta faktaksi vain muutamassa vuosikymmenessä.

Suolisto kurni, ja Emiel tunsi kateuden pistoksen tämän illan saalistajia kohtaan. He juhlisivat, kun aurinko kohoaisi vuorten takaa.

Emielillä ei ollut perhettä, siksi hän olikin säilynyt elossa niin pitkään. Rakkaus ja välittäminen hidastivat, tekivät huonoja päätöksiä ja asettivat oman selviytymisen toiselle sijalle. Harva nykyään enää kokikaan todellista rakkautta. Perheelliset olivat kadonneet epäitsekkyyden myötä.

Korvia vihlova ja iholla riipivä kiljunta helähti pimeydestä.
Emielin teki pahaa. Hän ei kyennyt enää istumaan paikoillaan, vaan äänet ja sen herättämät tunteet pakottivat liikkumaan. Mies nousi jaloilleen ja jatkoi kiireisin askelin toiseen suuntaan.
Sitten hän kompastui.

Emiel makasi rähmällään maassa. Jotain pehmeää tuntui poskea vasten. Mies koitti sitä kädellään. Se kutitti. Mielenkiinto heräsi. Hän yritti sivuuttaa sitä, mutta palasi jatkuvasti uteliaisuuden äärelle. Emiel nosti paitansa alle ommellusta pussukasta pienen led-valaisimen. Hän varjosti toisella kädellä sen aiheuttamaa kirkkautta ja suuntasi valon kohti maata.

Hiuksia.
Pitkiä vaaleita hiuksia tuppoina.
Ne oli leikattu hätäisesti veitsellä irti ja tiputettu kasaksi maahan. Tässä kohtaa saalistaja oli saanut palkintonsa.

--------------------------------------------------------------------------------------------

Uusi päivä nousi ensin pienen värähtelyn kera, kunnes se soi lopulta ihmisen tärkeimmän aistin mahdollistavaa luonnonvaraa – auringonvaloa. Emiel ei tiennyt missä hän oli. Hän oli saattanut kulkea pimeydessä jopa kilometrejä. Maata peittävä hiekka ja muta oli vaihtunut ruohotupsuiseen kallioon. Edessä näkyi metsää.

Emiel siirtyi pehmeälle mättäälle ja nojasi kädellään kaarnan karheutta vastaan. Kahina nousi korviin, kun tuuli törmäsi lehtiin. Lehdet läpsyttelivät tohkeissaan toisiaan.

Jostain kuului muminaa.
Emiel otti varovaisia askeleita sen suuntaan. Ääni ei kuulostanut vaaralliselta. Sen rinnalle asettui solina.

Pienen puron vieressä kyykisteli resuinen mies. Päälaella ei kasvanut enää haituvaakaan, mutta parta oli komea. Hän tuijotti veteen silmät kiiluen.

Emiel lähestyi.

”Se korjaa itseään”, mies sanoi ääneen, muttei kääntynyt katsomaan tulijaa.
”Mikä?” Emiel ihmetteli.
”Luonto korjaa itseään”, mies hoki. ”Etkö näe?”
”Mitä pitäisi nähdä?” Emiel kysyi ja katsoi veden pintaa.

Ryvettynyt kulkija nosti sormensa. Nyt Emielkin huomasin sen – vedessä ui kaloja.

Ihminen oli tuominnut kaksikymmentä vuotta sitten maapallon eläimistön sukupuuton rajoille. Kaloja ei oltu saatu vuosikausiin verkkoihin, taivaalla ei näkynyt kuin yksittäisiä lintuja ja Emiel ei ollut nähnyt nisäkkäitä viiteentoista vuoteen. Aluksi viljaa oli kasvatettu tehokkaasti, mutta pian kukaan ei jaksanut vaivautua työlääseen hommaan, josta ei kuitenkaan ollut kovin pitkäksi aikaa hyötyä. Ihminen oli lihansyöjä, jolloin katseet nostettiin helpoimpaan kohteeseen.

”Mistä ne ovat tulleet?” Emiel ihmetteli ja siirtyi miehen viereen katsomaan tätä ihmettä.
”Populaatiot ovat kasvaneet. Ne ovat saaneet olla rauhassa, jolloin se pienimääräinen fauna, joka jäi jälkeen, on tehostanut tuotantonsa ja vahvistanut asemansa takaisin. Se pyrkii aikaisempaan tasapainoonsa”, Emielille selitettiin innokkaasti. ”Ihmisten lukumäärä laskee hurjaa vauhtia. Kohta lajimme pärjää taas eläinruoalla. Sitten voimme alkaa jälleen viljelemään ja kasvattamaan satoa. Kannibalismi on pian historiaa!”

Mies hyppelehti innosta paikoillaan. Se säikäytti pinnan tuntumassa oleskelleet kalat, jotka ponkaisivat syvyyksiin. Emiel katsoi niiden jättämiä veden väreitä mietteissään.

Ihminen tuhosi lajiaan niin kärkkäästi, että pian sen määrä olisi luonnon sietokyvyn rajoissa jälleen. Sitten ihmiset voisivat aloittaa alusta, viisaampina.

Emiel nosti joenpenkkaa rajaavan kiven. Hän katsoi sen rosoista ja kovaa pintaa.
Sitten hän iski kiven tanssahtelevan miehen ohimoon. Resupekka ei huomannut hyökkäystä, vaan otti koko lyönnin voiman päähänsä. Mies kaatui maahan ruohon pehmentäessä ääntä.

Tänään on kova nälkä, Emiel mietti ja tarttui likaisten kenkien yläpuolelta laihoista nilkoista.

Ylläpidon palaute

 
Nälkä 2015-02-19 09:18:10 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    February 19, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka TarraLeguaani!

Oikein mainio tuotos! Selkeä kokonaisuus. Huomaa, että olet miettinyt juonen, tai sitten Sinulla on vain mieletön taito keksiä käänteitä! Isoimpina häiriötekijöinä pidin tyhjiä rivejä, eli tekstin ulkoasua ja tiettyä turhaa jaarittelua.

Pakko hieman urputtaa tuosta alusta :D
"Paniikinomainen kylmä hiki puski oitis iholle.".
Tuo oitis - sana viittaa mielestäni johonkin tapahtumaan, joka on tapahtunut aivan hetki sitten, mutta minä en voi tuota tapahtumaa lukijana tietää, sillä aloitit vasta :D Mielestäni se on turha täytesana, joka pilaa tuon kappaleen odottavan ja jännittyneen tunnelman ja sen, että jos jos jonkin tapahtuman jälkeen olisikin tullut oitis hiki, niin nyt tunnelma on taas odottava. Eli jotain kävi, hiki tuli oitis, mutta tuo tapahtuma ei paljastanut tai laukaissut tilanetta.
"Paniikinomainen kylmä hiki puski iholle.". Mielestäni tuo on enemmän kuin riittävä.

Käytät paljon tyhjiä rivejä, ja tästä olen Jästipään kanssa vääntänyt...ja paljon :D
Mielestäni selkeä kappalejako ja selkeät ajatukset helpottavat lukemista. Annan ajatuksen, joka noudattaa omaa mielikuvaani kappalejaosta:
"Paniikinomainen kylmä hiki puski oitis iholle. Emielin olisi tehnyt mieli ponkaista pystyyn, mutta edelliset kerrat olivat opettaneet, että oli maattava liikkumatta. Ei saanut tulla heti huomatuksi. Etäinen kirkuminen oli herättänyt miehen levottomasta unestaan. Kouristava väristys kulki korvista varpaisiin. Metsästys oli alkanut.
Saalistaja tiesi kaikki uhrinsa heikot kohdat ja osasi käyttää niitä hyödykseen. Kukapa tiesi sen paremmin kuin oman lajin edustaja – ihminen ihmisestä.
Emiel tutki ympäristöään liikuttamalla vain silmiään. Pimeyttä, muutama korostunut siluetti esineestä ja himmeä valo sängyn alla, joka varmisti, että hätään herätettynä mies löytäisi ovesta ulos. Ikkunan eteen oli nostettu pahvinpala, joka peitti suurimman osan ulkomaailmasta. Sen takaa näkyi vain mustaa. Sitten leimahdus. Kirkkaat valot sytytettiin. Ihmisiä ajettiin vastakkaiseen suuntaan. Emiel nousi ylös. Hän kahmaisi sänkynsä vierestä likaisen paidan ja säntäsi ulos asuinrakennelmastaan. Täällä ei pidetty öisin valoja. Se toimi puolustuksena, mutta myös ansana. Ihminen ei ollut yön tai pimeän valtija. Valottomuuden turvin saattoi päästä pakoon, tai ajautua suoraan saalistajan eteen.".
En tiedä mitä olet mieltä, mutta itse koen tuon selkeämpänä.

Kirjoita vain se, mikä on pakko.
"Sokaisevat valot jättivät silmiin valopalloja, kun siirsi katseensa niistä pois.".
Ajatukseni: "Sokaisevat valot jättivät silmiin valopalloja.". Lukija tietää tuon, niin voit ainakin olettaa :D Tuossa kohdin tekstissä on hyvä draivi ja jännittäviä, nopeatempoisia tapahtumia. Ainakin minun lukukokemustani tuollainen itsestäänselvyyden kertominen häiritsee.

"Tällä kertaa riski oli toiminut. Jos saalistajat löysivät tarpeeksi puhtaita ja terveitä yksilöitä, likaiset ja sairaat jätettiin taakse. Välillä metsästysonni ei ollut kohdillaan ja tällöin kelpasi jokainen hengittävä ihminen.".
Tämä on mahtavaa! Raotat maailmaa, saalistajien motivaatioita, juonta siinä mielessä, että saalistajat eivät ole tappamassa vaan vangitsemassa, sekä sen, että päähenkilö on kokenut ja neuvokas! Hyvää työtä!

Hahaa! Mahtava lopetus ja kuvaus ihmisen petollisuudesta ja itsekyydestä!!! Luot päähenkilöstä inhimillisen ja välittävän! Mietinkin, että jatkuuko novelli lisää seuraavassa jatkossa, mutta tuo Einsteinin nerokkuutta hiova loppuratkaisu on todella kekseliäs!!! HUIKEAA!!! Tulipa hyvä mieli! :D

Pidin tästä! Hyvä miljöö, erinomainen puutteen ja synkkyyden kuvailu! ...ja tuo lopetus! Se vasta oli jotain!!!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 5 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.6  (5)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Nälkä 2016-01-10 21:43:43 TöppöJ
Arvosana 
 
4.5
TöppöJ Arvostellut: TöppöJ    January 10, 2016
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

***JUONIPALJASTUS***

Kirjoitus piti hyvin otteessaan ja tieto "pelin" hengestä oli mielestäni hyvin rakenneltu.
Vaikka loppu oli hyvä, itse odotin ansaa ja tarinan jatkoa.
:)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Nälkä 2015-02-19 10:52:00 Arska
Arvosana 
 
5.0
Arska Arvostellut: Arska    February 19, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyytävästi visioitu näkemys tulevaisuuteen.
Kirjoitusasu on selkeää, ja helppolukuista, joten se uppoaa lukijaan, nostaen tilannekuvat myötäelettäviksi. Vaikka luotu maailmankuva ei varmasti tule koetuksi toiveita vastaavana, eikä todella odotetunlaisena, se silti on riittävän realistinen tuomaan uskottavan tunnelman tarinaan.

Aiheen karuudesta huolimatta, tämä on houkuttavaa luettavaa. Omalla tavallaan myös koukuttavaa. Yllättävyydestään huolimatta ratkaisut kerronnassa tuntuvat asettuvan loogisesti juoneen, ja siitä lie tulee tuo koukuttavuus.

Loppuratkaisu on kertomuksen sisältöön asettuva, ja huolimatta sen omalla tavallaan julmasta asusta, siinä on myös pirullisen loogista huumoria. Mainiosti pätetty novelli.

Ehdottomasti luettava kokonaisuus. Hyvä!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Nälkä 2015-02-18 16:11:52 liskomies
Arvosana 
 
4.5
liskomies Arvostellut: liskomies    February 18, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Minäkin sijoittaisin tämän scifi-osioon, saattaisi tavoittaa siellä paremmin aiheesta kiinnostuneet lukijansa.

Loistava tarina kokonaisuudessaan.

Aihe on mitä kliseisin, ja genressä vallalla olevan tulevaisuudendystopia -buumin myötä varsin loppuun kaluttu. Ei tässäkään sinänsä ihan valtavasti uutta ollut, mutta genrekirjallisuus nyt tuppaa usein olemaan sellaista, ja toisaalta minun kokemukseni mukaan osa scifin lukijoistakin on varsin konservatiivisiä. Mutta, osittainen kliseisyys ei minua ainakaan haitannut, sillä monella tasolla onnistuit kuitenkin viemään tarinan läpi omanasi.

Kalat viitteenä ihmisen jälkeen toipuvasta luonnosta olivat loistava ajatus, ennen siihen kohtaan pääsemistä tarina tuntui kulkevan eläimettömässä maailmassaan jossainmäärin The Road -elokuvan alun hengessä, mutta kala-kohtauksen myötä novelli nousi nimenomaan sinun tarinaksesi ja otti reippaan askeleen poispäin genren kliseistä. Loppu oli hyvä oivallus saaliin muuttuessa saalistajaksi. Lisäpointsi myös siitä, että muistit mainita Wallacen luonnonvalinta-teorian toisena isänä. Aika monelta hän tuppaa unohtumaan Darwinin maineen vuoksi. Tuollaiset fakta-yksityiskohdat tuovat scifi-tekstiin aina lisää uskottavuutta ja ulottuvuutta.

Kieli on hyvää ja sujuvaa lukea, kuten sinulla aina. Luot tunnelman ja kokonaisen maailman muutamalla virkkeellä, jopa parilla sanalla. Pidän kovasti lyhyestä ja "terävästä" tyylistäsi (toki makuasia), jossa jokaisella sanalla on merkitys. Niin hyvässä novellissa mielestäni tuleekin olla.

Lähes kenelle tahansa muulle olisin antanut tästä tekstistä 5 tähteä. Taidan olla kohdallasi aavistuksen ankarampi, koska olet selkeästi yksi sivuston lupaavimmista kirjoittajista ja sinulla on todellisia mahdollisuuksia menestyä alalla, jos haluat jatkaa työtä kirjailijanurasi eteen. En tiedä, oletko ehkä mahdollisesti jo paljonkin julkaissut paperimuodossa, mutta tekstisi taso alkaa mielestäni olla kypsää esim. spefi-antologioihin, alan lehtiin (Portti, Kosmoskynä, jne...) tai vaikkapa omaan romaaniin/novellikokoelmaan.

Hyvä, kiitos! :D

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Nälkä 2015-02-17 19:17:53 Jästipää
Arvosana 
 
4.5
Jästipää Arvostellut: Jästipää    February 17, 2015
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Ihanan ahdistava ja kyyninen teksti! :) Kuten yleensä, kirjoitat erinomaista tekstiä, kuvailet hyvin, käytät sanoja älykkäästi ja pienillä lauseilla kerrot paljon. Tämä tarina oli pelottavan uskottava. Itse olisin laittanut tämän scifi kategoriaan, tämä sopisi sinne paremmin? Loppu oli minusta todella hyvä. Minusta tämä on yksi parhaita tekstejäsi täällä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
Nälkä 2015-02-17 15:07:12 Sanaseppo
Arvosana 
 
4.5
Sanaseppo Arvostellut: Sanaseppo    February 17, 2015
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Maailmanlopun jälkeinen elämä on melko kaluttu aihepiiri, mutta novelli antoi taas uutta pureskeltavaa (kjeh kjeh) aiheesta. Voi miettiä kuinka todennäköinen on nykyisenkaltaisen yhteiskunnan täydellinen romahtaminen ja vaikka se tapahtuisikin, niin vielä muuntuminen novellissa kuvatuksi Thomas Hobbesin luonnontilaksi tai Mad Max -maailmaksi. Silti, kuvaus Emielin selviytymiskamppailusta on puoleensavetävää. Lopun täydellinen kyynisyys yllätti ja huvitti.

Kielestä ei minulla ole suurempaa moitteen sijaa, hyvin sujuvaa. Taisin joskus aiemminkin mainita tästä, mutta käytät lauseiden pituuden vaihtelua näppärästi tehokeinona. Esimerkiksi "Metsästys on alkanut." nostetaan omaksi kappaleekseen, mikä kätevästi alleviivaa sen merkitystä, luo tiettyä elokuvamaisuutta ja toimii hyvin novellissa, jossa se ei ehdi käydä puuduttavaksi.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS