Arvostelut käyttäjältä Arska

Hyvä! Nyt huumoripuoli aukesi minulle läpi kokoelman. Mahtavasti toteutettu raapalemuotoon ja homma toimii. Tarinat ovat selkeitä ja sujuvaa luettavaa. Raapalemuodon asettamasta rajoituksesta huolimatta kokonaisuus ei ole millaan muotoa pakotetun omaista, vaan todella siis toimivaa kerrontaa.

Tämä alkaa aivan huikealla sisääntulolla. Kaksi ensimmäsitä osiota loistavaa huumoria. Olin aivan innoissani.
Sitten tapahtui jotain, joka käänsi koko aiheenkäsittelyn päälaelleen. Odotin kai liikaa jatkoa noihin ensimmäisiin tapahtumiin ja sitä kuinka tarina lähtee jatkumaan. Ei se sitten alkuasetelmista jatkunutkaan odottamallani tavalla, ja otteeni tarinan huumoriin lipesi.
Toisaalta tietysti aikaansaatiin tarinaan se kaivattu yllätyksellinen käänne. Ehkä sen olisi voinut tehdä johonkin toiseenkin suuntaan?

Ja tietysti toisaalta on hyvä myös olla varovainen käsitellessä näitä uskonnollisia asioita. Jotkut saattavat vetää isonkin herneen nenäänsä.

Mahtava aloitus ja siitä isot kiitokset kirjoittajalle.

Tämä on hyvin tunnepitoinen kertomus, mutta se jää tavallaan vajaaksi ilman noiden tapahtumaan johtaneiden tilanteiden käsittelyä.

Voimakas tunnelataus on koko tarinan peruata ilman aiheeseen johtavien syiden kuvausta. Eli lukija jää kaipaamaan syvällisempää pohjustusta ja aiheesta todellakin voisi saada pidemmän kaavan kautta paljon enemmän irti.

Osaat kirjoituksellasi välittää lukijalle paljon. Tekstisi on elävästi kuvailevaa ja kerronta kulkee kuvailevasti ja selkeästi. Tekstiäsi on helppo lukea ja sen sisältöön saa helposti näkemyksen, joten toivoisin sinun panostavan teksteissäsi tapahtumien syvällisempään käsittelyyn.

Kiitos tekstistäsi.

Komppaan Oriodionia täysin.

Novellissa on kuvattu yksittäisiä asioita, joista ei muodostu kokonaisuuskuvaa. Tämä voisi olla pohjustuksena pidempään tarinaan, jossa sitten yksittäiset asiapätkät koostaisivat toimivan kokonaisuuden.
Nyt lukijalle jää enemmän kysymyksiä novellin lukemisen jälkeen kuin niille kuvattuja ratkaisuja.
No, joo. Toteemihan tarvittiin jostakin syystä keväänjuhlimisen rituaaleihin, mutta mikä oli se syy?

Tarina on lyhyt ja antaa sisällöllisesti kovin vähän, joten palautteeseen ja arviointiin en oikein pysty saamaan sisältöä.

Kirjoitusasultaan teksti on hyvää ja tämän tason tekstillä pystyy luomaan hyvää proosaa, kunhan siihen saadaan juonellinen rakenne ja siihen kiinnostava sisältö.

Mielenkiintoinen aihevalinta.

Teksti kuvaa seksityöntekjän arkipäivää, ja aihevalintana sen on kai tarkoitus luoda lukijalle salaperäisyyden kautta kiinnostavuutta.
Kirjoittajan ilmaisukieli on laadukasta ja hyvin toteutettua. Kieliasu on helposti kohdattavaa ja se tekee aiheen seuraamisesta helppoa ja juonessa pysyminen on lukijalle sujuvaa.
Sisällöllisesti en kovin mieltäkohauttavaa tempoa löytänyt, ja jotenkin jäi hieman keskeneräinen mielikuva. Ehkä se johtuu siitä, ettei tekstiin ole kirjoitetti isompaa yllätävyyttä. Itselleni tuli heti mielikuva siitä, että tarina jää kesken. En tarkoita kaivanneeni siihen mitään yksityiskohtaisia kuvailuja työsuoritteista.

Jäin vielä ihmettelemään tuota aiempaa kommenttia. Onko seksityössä kyse suurella sydämellä tehdystä laupeudentyöstä, vai onko kyseessä toisen ihmisen fyysisten tarpeiden hyväksikäytöstä ansiomielessä?

Hei Eadin!

Olet valinnut aiheen, joka noataa kipeitä muistoja monen lukijan mieleen. Siksi en lähde laatimaan arvostelua tekstillesi, mutta kommentin verran käsittelen sitä.

Luot tekstilläsi tapahtumaketjukuvauksen syvästä kaipauksesta, joka johtaa itsemurhan kautta haettuun lopulliseen ratkaisuun. Kerronnasta ei selviä, mikä on johtanut tuon kaivatun henkilön poismenoon. Onko siinä kyse tapaturmasta, sairaudesta vai onko siinäkin kyseessä itsemurha.
Tuolla seikalla ei sinällään ole merkitystä muutoin kuin siinä mielessä, että oman käden kautta tapahtunut kuolema on moninkertaisesti järkyttävämpi ja vaikeimmin ymmärrettävissä, ja se nostattaa jälkeenjäävien mielessä monenlaisia mietteitä siitä, olisiko ollut jotain tehtävissä. Jopa syyllisyyden tunteita tapahtumiin johtaneista seikoista.

Vaikka tarinassasi kerronnan päähenkilö hakee helpotusta omaan pahaan oloonsa äärimmäisen ratkaisun kautta, niin tarina ei lopu siihen. Ehkä kertomustakin olisi syytä jatkaa kuvailuun niiden rakkaitten tuskasta, jotka aina jäävät jälkeen.

Itsemurha ei ole ratkaisu. Se on pako elämästä.

------

Kirjoitat hyvin ja ilmaisukielesi on selkeää ja kuvailu nousee esiin tavallaan lempeän ymmärrettävässä muodossa. Saat lukijan mielenkiinnon sitoutumaan aiheen seuraamiseen, joten kerronnan seuraaminen on sujuvaa.
Jään mielenkinnolla odottamaan seuraavia tekstejäsi. Sujuvasta ilmaisustasi voisin päätellä kirjoittamisen olevan sinulle helppo ja luonnollinen tapa ilmaista itseäsi ja tunteitasi.

Kiitos tekstistäsi.

---Arska---

Tarina on mielenkiintoinen ja mukavan helppolukuinen. Kuten haavanlehtikin mainitsee, kirjoittamnen on onnistuneen sujuvaa.
Juoni etenee mukavaa tahtia ja on kiinnostavalla tavalla luotua. Joisssakin kohdin olin havaitsevani tekstissä pientä kankeutta, joka hieman karautti sujuvuutta hiekalle, muttei sentään kokonaisuuteen vaikuttanut mitenkään isommin häiritsevästi. Mittava kokonaisuus, joka todella piti kiinnostuksen yllä, vaikka lukemiseen pitikin muiden kiireitten vuoksi käyttää useampi yksittäinen lukukerta.

Hyvää työtä. Tarinasta voisi saada vaikka romaanin mittaisen teoksen. Alkuasetelmasta lähtien juoni puikkelehtii mielenkiintoisten yksityiskohtien kautta ja voisi löytää tiensä lukemattomiin uusiin seikkailuihin, ja ehkä tulevaisuudessa löytäkin.

Myllä minäkin pidin tästä. Tarina voisi istua myös tuonne satujen maailmaan, mutta pääasia on se, että se on luettavissa.

Joo, mystinen juttu tämä Pikku Asia todellakin on. Kerronta luo mukavan ja jopa leppoisan tunnelman, joka kuitenkin jollakin tasolla kätkee sisäänsä myös jännitteen.

Mitä Pikku Asialla on vielä edessään? Ainakin paljon opittavaa kissoista. Tarinaan jää kiinnostava vaihe loppuun, joka antaa odottaa tähän mahdollisesti jatkoa...?

Hyvin kuvailevaa tekstiä, jossa tuodaan vahvasti esiin sotavangin karut kokemukset vankileirillä. Kiinnostavalla tavalla kirjoittaja on onnistunut luomaan tarinaan sen sisäisen tunnelman.

Tuo loppuosan dokumentaatio ei sen sijaan saa varauksetonta hyväksyntääni. On totta se, että neuvostovankien kohtelu ei ollut mitään isompaa ylpeilyn aihetta tarjoavaa. On huomioitava tässä yhteydessä se, että Neuvostoliitto omilla valtapyrkimyksillään on vahintään yhtälailla vastuullinen sotavankien kohtelusta meillä Suomessa.
Suomi yllätettiin lähes varautumattomana sotilaalliseen konfliktiin. Ne voimavarat, jolla vähälukuinen ja heikosti varustettu armeijamme joutui puolustamaan maamme itsenäisyyttä piti toki käyttää omien rintamamiestemme toimintakyvyn ylläpitämiseen ja jos jotain jäi jäljelle, niin niillä sitten oli yritettävä sotavankien kohdalla pärjätä. Eihän kysymykseen voinut tulla tilanne, jossa rintamasotilaat olisivat riutuneet ravinnon puutteeseen ja sotavankien hyvinvointi olisi turvattu.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus tuuditti päättäjät hyväuskoisesti siihen, että Neuvostoliiton esittämät vaatimukset olisivat hoidettavissa neuvotteluteitse, mutta kuten historia kertoo, luulo oli täysin väärä. Neuvostoliiton valtapyrkimykset ja tavoite Suomen miehittämiseen, eivät ehkä olsi jääneet siihen. Seuraavana olisi ehkä ollut vuorossa Ruotsi ja Norja. Siinä vaiheessa olisi suurvallalla ollut käytännössä hallinnassaan koko pohjoinen Eurooppa ja esteetön kulku Atlantille ja sitä kautta lähes rajattomat operointimahdollisuudet. Lisämausteena Suomem Petsamossa olleet maailman suurimmat nikkelimalmiot ja Ruotsin mittavat rautakaivokset.

Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota on kahden vaiheen kokonaisuus. Talvi- ja jatkosota ovat toisiinsa nivoutuva ja erottelematon historian vaihe.

Se, että sotavankien kohtelusta pyritään kaivameen negatiiviset yksityiskohdat ja sillä syyllistämään sen aikaiset päätökset, ei palvele mitään tarkoitusta. Historia on historiaa ja ne faktat niiltä ajoilta on toki tunnustettava, mutta onko syytä lähteä tuomaan esiin näkemyksiä, jotka ovat tavallaan lähtökohtaisesti asenteellisia?

Sotavankien kohtelusta on toisenlaistakin tietoa. Heitä käytettiin maatiloilla työvoimana, koska miehet olivat rintamalla ja maatyöt piti saada hoidettua. Sotavangit saivat monissakin paikoissa hyvää kohtelua, söivät samoissa pöydissä talonvaäen kanssa, samaa ruokaa. Hoitelivat taloissa rengin töitä ja joissakin tapauksissa taisivat päästä jopa isännänkin hommmiin.
Kerrotaan tapauksista, joissa sotavangit itkivät joutuessaan palaamaan Suureen ja Mahtavaan. Monilla olisi ollut halu jäädä, mutta sitä ei " Isä Aurinkoinen" sallinut.

Oman näkemykseni mukaan suurin isänmaan petturi oli " Vanha Jokirosvo" itse. Kyseenalaistetaanko hänen kunniaansa? Monet kyseenalaistavat ja monet pitävät suurena sankarinaan.

Pidän jostakin syystä näistä runoistasi. Kuvaat niissä jollakin mystisellä tavalla luotua tunnelmaa käyttäen kiinnostavalla otteella moniulotteista sielunmaisemaa.

Tässä runossa on elementtejä, jotka istuvat juuri tähän syksyiseen ajankohtaan. viimeisen säkeen vertauskuvallinen kieliasu kuvaa hyvin pimeän yön varjoissa kulkijan mielialaa.