Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Muut Puukiipijä
QR-Code dieser Seite

Puukiipijä Hot

Marraskuu. Harmaat pilvet peittivät taivasta, ja heikko sade tihkui hiljalleen hämärässä puiden lehtensä menettäneiden oksien läpi maata kohti. Metsä oli hiljainen. Vain hento, korkea sirahdus kertoi silloin tällöin tarkkakorvaiselle kuulijalle, että metsä ei ollut vaipunut täysin horrokseen lähestyvän talven edestä.

Puukiipijä sirahti uudestaan, ja lennähti sitten taas uuden puun tyvelle, etsi hetken oikeaa suuntaa, ja alkoi sitten ohuella nokallaan etsiskellä kylmästä kankeita hyönteisiä puun kaarnan alta. Se löysi yhden ötökan sieltä, toisen täältä, nousten hiljalleen ylöspäin puun runkoa pitkin. Puukiipijällä ei ollut kiire, eikä sen tarvinnut pitää itsestään meteliä. Muut joko tiesivät sen olemassaolosta, tai sitten eivät.

Maan tasalta kuului töminää. Puukiipijä lennähti taas uuden puun tyvelle, ja lähti sitten jälleen nousemaan puun runkoa hitaasti ylöspäin. Samalla se vilkaisi äänten suuntaan. Ryteiköstä rämpi esiin kaksi ihmistä, jotka molemmat kantoivat kiikareita kaulallaan.

”Kuulitko sinä sen?” toinen ihmisistä örähti. ”Jossain täälläpäin se oli.”

”En kuullut kerrassaan mitään”, toinen vastasi.

”Minä uskon, että se oli puukiipijä. Semmoinen korkea piiperrys.”

Ihmisolennot tiirailivat ympärilleen, käyttäen toisinaan kiikareita apunaan. Puukiipijä vilkaisi vieraita välinpitämättömänä, ja jatkoi sitten taas ruokailuaan. Sillä ei ollut aavistustakaan, miksi ihmiset olisivat kiinnostuneita siitä. Kunhan eivät tulisi liian lähelle – tuollaiset isot, meluavat örmyt – saisivat ne puukiipijän puolesta tiirata niin paljon kuin halusivat. Puukiipijää se ei liikuttanut.

Ruokailu jatkui hissuksiin. Hyönteisiä löytyi puunrungosta, kun tiesi mistä etsiä.

”Ei löydy”, toinen ihmisistä kommentoi taas. ”Ehkä kuulit omiasi.”

”En usko. Ollaan nyt hetki hiljaa ja kuunnellaan.”

Vähän ihmisten mölyäminen alkoi ärsyttää puukiipijää. Se ei yleensä välittänyt muiden menosta, vaan antoi muiden elää omaa elämäänsä, ja nämä antoivat sen elää omaansa. Mutta nuo ihmiset ääntelivät enemmän kuin koko muu metsä. Ärtyneenä puukiipijä päästi taas uuden sirahduksen.

”Hys! Aivan kun olisin taas kuullut jotain.”

”Minä en kyllä kuullut mitään.”

Ihmiset höristelivät korviaan. Päästyään taas riittävän korkealle puun runkoa pitkin, päätti puukiipijä että seuraava puu saisi olla jossain hyvän matkan päässä. Se lähti taas lentoon, ja jätti ihmiskaksikon taakseen.

”Ehkä minä sittenkin kuulin omiani”, se kuuli vielä toisen ihmisen sanovan.

Hyvän matkan päässä puukiipijä asettui taas uuden puun tyvelle, ja lähti hiljalleen nousemaan ylemmäs. Jälleen hento sirahdus rikkoi marraskuisen tihkusateen peittämän metsän hiljaisuuden, eikä puukiipijä välittänyt siitä, kuuliko joku sen vai ei.



Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.8  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Puukiipijä 2021-11-15 07:58:36 Arska
Arvosana 
 
3.5
Arska Arvostellut: Arska    November 15, 2021
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

No niin..

Tunnelmaa, sitähän tämä henkii ensimetreiltä alkaen. Juonirakenne on hento ja jopa minimalistinen jollakin tavoin, mutta minä pidän juuri tässä kerronnassa siitä. Istuu hyvin tarinan tunnelmaan.

Tuo kommentti lukeva 33:ta, sai tarkistamaan näkökantaa. Todellakin, jos tätä lukee tarkoin ja ajatuksella, niin aivan oikein. Kyllä teksti todellakin tulkkautuu kuten lukeva33 sanoo.

Minua se ei haitannut, en edes osannut nähdä kokonaisuutta noin, sillä tuo tunnelma sieppasi kunnolla kyytiinsä.

Ajankohtaan hyvin istuva tunnelmapala, josta todella pidän.

Kiitos.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Puukiipijä 2021-11-14 01:41:00 lukeva33
Arvosana 
 
2.0
lukeva33 Arvostellut: lukeva33    November 14, 2021
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Outoa on, outoa. Siis minä en kyllä nyt ollenkaan päässyt samalle aaltopituudelle Oriodion sun kanssa. En halua moittia tai mitään semmoista, mutta en vain tajunnut mikä on idea tässä. En tiedä veikö mun kaiken keskittymisen tarinaan tuo alun sekava virke joka jäi vaivaamaan.. Siis yritän selventää eli: "Harmaat pilvet peittivät taivasta, (oikeen hyvä tähän asti, mutta sitten): "Ja heikko sade tihkui hiljalleen hämärässä puiden lehtensä menettäneiden oksien läpi maata kohti." Jos luet tuon muutaman kerran niin varmaan huomaat itsekkin että siinä on jotain vialla.?..( ovatko puut menettäneet lehtensä siis hämärässä? Siis tuo on jotenkin niin hassun sekava että mulla jäi se heti junnaamaan päähän.
Ja Oriodion, en halua tässä sulle v..tuilla yhtään, hienoja tarinoita sulla. Tämä esimerkki just kertoo sen että meidän pitäisi näitä tarinoitamme lukea uudestaan pienen lepoajan jälkeen että huomaisimme hassut jutut. Kerron esimerkkinä että olen nyt juuri itse yhteen tarinaani muotoillut kahden virkkeen pätkää jo viikon, ja se ei vaan tunnu asettuvan oikean tuntuiseksi millään.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS