Arvostelut käyttäjältä Taruh

Erikoinen, raskassoutuinen ja lukijan mielenkiinnon herättävä. Tunnelma on juro ja painostava. Bjarkan puolestaan on hienosti luotu, synkeä hahmo. Tyylisi on tasaisen selkeä ja hallittu, rönsyilemätön (toisin kuin palautteenantajalla :D). Tarina etenee hitaasti mutta varmasti ja avautuu lukijalle sitä enemmän, mitä pidemmälle lukee. Tykkäsin.

Pilkutuksia jäin miettimään. Esim:
"Bjarkan kuuli jonkun hihittävän, kuvitelma ei jättänyt rauhaa, kunnes jalan nykäistessä hän tajusi kuka se oli, ja lopetti".
"Mutta kuolleet ihmiset, niihin hän ei kyllästynyt; paniikkikohtauksia, muistikatkoksia ja menetettyä aikaa, napanuora sairaalan parkkipaikalla, kouristuneet pariskunnat, hassut muodostelmat, joihin ihmiset olivat kaatuneet, tahattomat käsimerkit, kauhu vääristyneillä kasvoilla".
Voisiko näissä olla enemmän pisteitä ja vähemmän pilkkuja? Joitakin lauseita voisi hioa vielä ytimekkäimmiksi, selkeimmiksi.

"- Hilloa, hilloa, kansalle. Hilloa! Jumalauta! Herää perkele." -> Tästä kohdasta tuli välittömästi mieleen Pasilan Rauno Repomies. Siis tässä kohdassa ei ole mitään vikaa, tällainen reaktio kertoo vain sen, että arvostelija on katsonut liikaa kyseistä sarjaa. :D

Vaikka mainitset tekstin olevan keskeneräinen, lopetus päättyy mielestäni hyvään kohtaan. Jättää lukijalle ajateltavaa. Kokonaisuutena olisi toki suotavaa, että tekstiä olisi enemmän, jotta tarina hahmottuisi paremmin.

Mielenkiintoinen vaikkakin hivenen sekava kuvaus unien atmosfääristä. Aloitus on hyvä ja kiintoisa, tarinan tajunnanvirtauskerronta etenee sopivan psykedeelisesti ja tekstin tunnelma on sopivasti kauniin unenomainen.

Kirjoitat hyvin ja stoorin rakenne on kohdillaan, mutta ongelmana on se, että tekstin pitäisi olla mukaansatempaavampaa. Tavallaan tarinasta puuttui se ns. koukku. Lisäksi henkilökohtaisesti muuttaisin loppua joksikin muuksi. Lopetuksesi on hyvä näinkin, mutta vähän ehkä kliseinen.

"Iryn kelluu nyt unien kuplassa ja alkaa tuntea siirtyvänsä unten rajamaille – sinne, missä tavallisilla ihmisillä ei ole koskaan ollut asiaa ja jonne on vaarallista joutua ikuisiksi ajoiksi pääsemättä koskaan takaisin". Tämä oli jännä, tästä olisin toivonut lisää tekstiä!

Hieno novelli, jota voisi pohjustaa enemmän ja jatkaa lisää.

Mukava pikkutarina ja kiva idea! Teksti kaipailee oikolukemista kyllä, kuvitteellinen punakynäni sauhuaa...

Jotenkin jäin miettimään novellisi nimeä. "Aika" on kovin painokas, raskas ja syvälliseltäkin kuulostava nimi tarinalle, jonka ydin on keveämpi ja lennokkaampi. Lisäksi koko homman pointti jätti vähän kylmäksi.

Tekstissä on ihan hyvää tunnelmointia, mutta tarina voisi edetä jännittävämminkin...

Edellisen palautteeni sanat sopivat tähänkin osaan. Lataa tällaiset lyhyet pätkät nipuksi yhteen lataukseen. Edelleen tästä on hankalaa sanoa juuta tai jaata...

Tarina etenee aivan liian vauhdikkaasti ja nopeatempoisesti. Lukija putoaa kärryiltä. Keitä päähenkilöt, Alice, Chris Bombertown (hyvä nimi muuten!) ja Wishien pariskunta tarkalleen ottaen ovat? Jää kuvailemaan ainakin henkilöhahmoja lisää, kerro taustoista enemmän ja etene iisimmällä vauhdilla.

Moi! Kiva, kun lataat tekstejäsi tänne, mutta voisitko ladata kerrallaan pidemmän pätkän? Psykopaatti 1/3 ja 2/3 ovat pituudeltaan sellaisia, että voisivat olla yhtä hyvin samassa latauksessa ja myös 3/3 jos se on samanpituinen edeltäjiensä kanssa. Näin lyhyttä tekstiä on vaikeaa arvioida, tästä ei saa mitään otetta...Agatha Christien Hercule Poirot-parodiaa?

Surullinen ja tunteellinen tarina, jonka pointti koulukiusaamisesta on iskevä. Kaunis kirjoitustyyli on selkeä ja ytimekäs, joka on vallan mainio juttu.

Kappalejako on erikoinen, ilmeisesti runollisuutta etsiskelevä, mutta pidin ratkaisustasi. Se tuo tiettyä syvyyttä lukukokemukseen.

Itse olisin lopettanut tarinan jo tähän kohtaan
"Tunnin jälkeen kiität minua.
Olet ujo, mutta ensimmäistä kertaa näen sinun hymyilevän.
Maailman kaunein ja säteilevin hymy. Sillä hetkellä päätän,
että tuon hymyn tahdon nähdä jatkossakin kasvoillasi.
On, kuin aurinko olisi syttynyt paistamaan, kasvosi loistavat niin upeina"

koska jatko on, huolimatta siitä, että se on realismia traagisemmasta päästä, hieman ylidramaattinen. Itsemurha historiantunnin jälkeen koulun vessassa ja jäähyväiskirje tutulle, johon on vasta tutustumassa, tuntuu tyylittömältä. Ymmärsin, mitä ideaa ajoit takaa, mutta tarinan lopetus olisi vielä pysäyttävämpi jos päähenkilö tutustuisi kiusattuun paremmin seuraavien kuukausien ajan ja huomaa, miten hieno persoona tämä on ja sitten, yhtäkkiä, kiusattu päätyy tuhoontuomittuun ratkaisuunsa.

Mutta jokatapauksessa novellisi on hyvä ja apea kuvaus kiusatun arjesta. Kiitos!

Mukava, lämminhenkinen ja kiireetön tarina Marin mielekkäästä rantapäivästä. Tekstiä luki vaivattomasti ja tunnelma on aurinkoisen onnellinen.

Tuntuu siltä, että novellin ydin on tunnelmointipuolessa. Paikoin onnistut kivasti, mutta kokonaisuus voisi olla jotenkin samaistuttavampi tai kiintoisampi. Komppaan Bansheeta - kuvaus unelmaperheen ihannerantapäivästä vailla mitään sen kummempaa jujua ei kosketa lukijaa. Tarinaa lukiessa toivoi joka välissä, että jotain tapahtuisi. Koska mitään ei kummiskaan tapahdu, teksti on jokseenkin pitkäveteistä seurattavaa. Ainakin itse toivoisin tähän lisää menoa ja meininkiä sekä lisää pituutta, jossa voisi syventyä hahmoihin paremmin.

Lisäksi teksti toimisi paremmin opettavana satuna. Satu, joka kertoo esim. siitä, miten limsanjuonti kuluttaa hampaita tai vaihtoehtoisesti miten tärkeää on suojautua auringolta, toisi tekstiin kaivattua pointtia.

Vaihtaisin näiden kahden lauseen paikkoja "Sedimentin kauniin siniseksi värjäämä järvi aukeni yhtäkkiä heidän eteensä, kun tie nousi viimeisen kukkulan päälle ja alkoi laskeutua kohti järven rantaa" ja "Perhe Jarvidson ei ollut käynyt järvellä vuosikausiin" koska mielestäni aloitus toimisi paremmin niin päin.

Tarinan lopetuksesta on myös sanottava, että se oli omaan makuuni ylionnellinen. Liikaa hymyilyä ja naurua. Korninpuoleista.

Muuten novelli toimii kevyenä ja huolettomana kesätarinana.

Vaikuttava, tunnelmallinen ja eeppinen runo, josta tulee vahvasti Tolkienin tekstit mieleen! Tykkäsin! Mietin tätä lukiessa, että teksti saattaa olla paikoin ehkä liiankin tolkienmaista, mutta ei se itseäni häirinnyt. :)

Kiintoisa satu, josta jää jotenkin katkelmamainen fiilis. Vaikka tämä on tällaista opettavaa satutyyppiä, olisin kaivannut jonkun tarinan opetuksen ympärille. Tällaisenaan teksti on liian irtonainen eikä jää toivotulla tavalla mieleen.

Jäin kertomuksen ydinpointin sijasta funtsimaan, keitä Ruusu ja Orvokki ovat. Ovatko nämä ihmisiä vai kukkia? Koska dialogissa on paljon luontokuvailua niin ajattelin, että Ruusu ja Orvokki voisivat olla kukkia. Sitten mieltäni jäi vaivaamaan se, miksi kasvit juttelisivat ystävyydestä? Jotenkaan tällainen ajatus ei oikein iskenyt. Ruusu ja Orvokki voisivat tietenkin olla myös ihmisiä, jolloin tarinaa täytyy tarkastella eri perspektiivistä kuin edellistä. Mutta mikä tekstissä olisi juuri nimenomaista satua, jos Ruusu ja Orvokki olisivatkin ihmisiä? Ehkä tarkoitit tekstin tulkinnanvaraiseksi, mutta itseäni se jäi nyt vähän häirimään.

Dialogissa on kauniita ajatuksia ja hyviä vinkkejä hyvän ystävän tunnistamiseen, mutta niistä jäi valitettavasti kliseinen ja imelä maku suuhun. Lopun viimeinen lause "Sittenhän sinä olet minun ystäväni! – huudahti Ruusu", on vähän töksähtävä ja outo. Satu loppuu kuin seinään.

Muuten tekstinpätkässä on mukavaa, lempeää ja aurinkoista tunnelmointia ja hyvä, satuun sopivan "vanhahtava" kertomistapa. Kirjoitat hyvin ja viehättävästi. Tätä olisi lukenut mielellään pidemmänkin pätkän.

Jee, uusi Styge-tarina!

Vallan mainio kertomus, omaperäinen, viihdyttävä ja erinomaisesti otteessaan pitävä.

Tarinan nimestä ja varsinkin kohdasta "Päädyin Beethoven viulukonserttiin D-duurissa. Se oli rauhallinen, muttei liian synkkä, tavallaan jopa toivoa antava. Siinä oli lämmintä ja kaunista rupsutella" ounastelin jo, millainen päähenkilön esitys olisi. Flatulisti oli kuitenkin hyvä ja tarpeeksi yllättävä ajatus lopun yllätyskäänteeksi.

"Yleisö muuttui hysteeriseksi. Lapsien korvia tukittiin, mummot pyörtyivät ja miehet käärivät hihojaan taistelun merkiksi" on kohta tekstissä, josta pidin kovasti. Vinkeää! Ja Le Pétomanen mainitseminen oli myös hauska ja yleissivistävä juttu.

Muuten letkeään tekstiin jään kaipailemaan samoja juttuja kuin takethiswaltz.