Arvostelut käyttäjältä Taruh

Mielestäni tekstistäsi löytyy paljon hyvää. Vaikka teksti onkin lyhyt niin tarinan henkilöillä on havaittavissa luonteensa ja kerronta on mukavan rauhallista. Oikeinkirjoitus toimii, samoin lauseetkin, jotka ovat selkeitä ja helppolukuisia.

Jäin lähinnä funtsimaan joidenkin kuvailujen tarpeellisuutta. Joissakin kohdissa on paikoin (näitä paikkoja ei tosin ollut paljoa) kenties hivenen epäolennaista/turhan arkista kuvailua, joka ehkä vähän jarruttaa lukukokemuksen tenhoa. Esim. koin tämän kohdan
"Kevyt viilentävä tuulenvire hyväili kuumia kasvojani, suljin silmäni. Hengitin hetken syvään rauhoittuakseni, jonka jälkeen tempaisin autonavaimet pois virtalukosta. Lähdin kävelemään asfaltoidun pihan poikki kohti työpaikkani pääovia."
vähän epäkiinnostavaksi kun tarinaa voisi mukaansatempaavammin jatkaa suoraan seuraavasta kappaleesta.

Hahmojen repliikit ovat luontevat ja uskottavat, mutta jos haluaa tarrata niillä lukijan mielenkiinnon, niin ne voisivat olla nasevampiakin. Sama pätee myös päähahmoihin vaikka vähän paha niitä nyt on lähteä tuon novellin pituuden perusteella arvioimaan...

Mielenkiintoinen novelli, jossa on kiva, viehättävä idea!

Tätä olisi lukenut lisääkin vaikka juoni itsessään on hyvin itsensä kiteyttävä vai kuinka tämän nyt ilmaisisin. Teksti on selkeää ja helposti seurattavaa muutamista pilkkuvirheistä huolimatta. Hiomisehdotuksena neuvoisin kokeilemaan oman tekstin ääneen lukemista/maistelemista. Kuulostellessaan omaa tekstiään huomaa parhaiten, mitkä kohdat tökkivät sanojen soljuvuudessa. Myös joitakin hiukan kliseisiä ja kulutettuja ilmauksia kannattaa välttää.

Tässä tarinassa olisin toivonut, ettei kumpikaan päähahmoista olisi sanonut mitään. Jos kertomus olisi "sanaton", siinä olisi jännittävää ja omanlaistaan viehätystä ehkä enemmän kuin nyt vaikka toki muutaman lausahduksen jälkeen tarina päättyy luontevasti.

Kaunis, haavoittuvainen ja herkkä tarina nuoren rakkauden lumosta. Hyvä juonenkaari etenee kivasti ja tätä luki mielellään.

Jos tässä olisi enemmän pohjustusta, tunnelmointia ja kuvailua niin tarinan surullisuus iskisi lukijaan vielä paljon kovemmin. Jäin myös kaipalemaan enemmän kuvausta onnettomuudesta ja siitä, miten se vaikutti Sallan tuttaviin. Esim. isän mielipidettä asiasta olisi ollut kiintoisaa kuulla.

Muuten ei hassumpi tarina! :)

Hyvä, erikoinen ja kiintoisa novelli, jonka selkeää tekstiä luki jouhevasti eteenpäin ja joka säilytti lukijansa mielenkiinnon alusta loppuun asti. Jätät tarinaa hienosti auki ja ikään kuin lukijan päätettäväksi, joka on etenkin lopetuksessa hyvä. Lisäksi tuo mystinen musta on ideana oivallinen.

Jästipää ja E. mainitsivat paljon niitä asioita, joita tuli itsellekin mieleen, esim. pohjustuksesta, sanailusta ja tarinan surrealismista. Kiinnitin myös huomiota sanojen "musta" ja "synkkyys" ylikäyttöön. Siinä ja noin niin kuin muutenkin on hyvä pyrkiä käyttämään enemmän synonyymeja, jotta tekstin kieli olisi värikkäämpää ja sutjakampaa. Tarinan hahmoja olisi myös hyvä elävöittää ehkä persoonallisimmiksi esim. dialogin kautta vaikka toisaalta jos novellin ydin onkin siinä akromaatti-tunnelmoinnissa niin sitten henkilöiden olisi hyväkin olla värisävyyn sopivia (siinä tapauksessa, kuten E. totesi, musta olisi pääosassa). Jollain tavalla novellisi kaipailisi enemmän selkeyttä siihen, että onko se akromaatti-tunnelmapala vai akromaattinen kertomus Roosa-nimisen naisen elämästä. Nuo olisivat tähän luontevimmat vaihtoehdot, mutta jos tarinan kirjoittaisi uudestaan niin mustan näkökulma tarjoaisi kyllä sen jännittävimmän perspektiivin...

Eniten kaipailisin lisää tunnelmointia plus hyppysellisen yksityiskohtia. Kuvailet mustaa hyvin, mutta kaikki muu jää hiukan ylimalkaiseksi, turhan suoraviivaiseksi meiningiksi. Kertomisen rytminvaihtelu on yksi toimivista keinoista, jolla tekstiin saa lisää draamaa ja sykettä. Esim. jos haluaa korostaa esim. toiminallisen kohdan tempoa, niin tiheämpi ja rivakampi kerronta korostaa tätä efektiä vaikkapa rauhallisemman kuvailun/tunnelmoinnin jälkeen. Tarinassa on hyvä olla (mikäli mahdollista ja sopii kertomukseen) vähän kaikenlaisia, viilattuja tunnealoja; maltillisempia hengähdyshetkiä, tyyniä tarkastelutuokioita, jyskyttävää jännitystä, jotta se tarjoaisi lukijalle vakuuttavamman elämyksen.

Mutta kyllähän novelleissa kaiken a ja o on hyvä juoni, joka tässä Akromaatissa on. Tykkäsin.

Heips! Nättiä tekstiä aika klassisesta aiheesta, johon monien on helppo samaistua.

En ole varsinaisesti mikään runoekspertti, mutta jotenkin itseäni lukijana häiritsee nuo yhden sanan rivit. Runosi toimii äänettömästi luettuna, mutta kun sitä alkaa lukea ääneen, niin yhden sanan rivien ongelma paljastuu; runon rytmi tökkii ja on töksähtelevää. Ongelmaan auttaa kun sijoittaa kappaleisiin pidempiä fraaseja ja lukee/makustelee sitä ääneen.

Mutta noin muuten olet saavuttanut runoosi kauniin herkän tunnelman. Seuraavalla kerralla pidempiä fraaseja niin hyvä tulee! :)

Mahtava aihe runoon! Vähän kun jatkaisit tätä vielä muutamalla säkeistöllä, niin avot!

Mainio ja lupsakka runo, jossa on ilahduttavasti mukana huumoriakin. Tykkäsin, teksti rullaa eteenpäin sujuvasti ja on vaivatonta luettavaa. Runossasi on jotenkin laulunomainen tunnelma, etenkin loppuun mentäessä sanat alkavat muistuttamaan sanoitusta, joka ei tietenkään sinänsä ole ollenkaan huono homma.

Kokeilemisen arvoista voisi olla toistuvien fraasinalkujen muuttaminen muotoon, jossa asia pysyy samana, mutta on ilmaistu sanojen eri synonyymeillä. Biisimuodossa samat hokemat eivät niin haittaa, mutta runoversiossa pistävät silmään.

Heips! Kivaa kertomusta tivolia pyörittävistä vampyyrinuorukaisista. Tarina etenee sillä tavalla kiintoisasti, että se saa edetessään jatkuvasti uusia piirteitä ja lopetuksen kohdalla ollaan jo uudenlaisissa ympyröissä. Lisäksi tätä oli lukiessa helppo kuvitella jonkin iltamyöhäisen TV-sarjan avajaisjaksoksi, joka päättyy teemabiisiin ja lopputeksteihin ja johon on odotettavasti tulossa uusia käänteitä ja uusia hahmoja. Olen ennenkin joo luonnehtinut kirjoituksiasi TV-sarjamaisiksi ja edelleen tarkoitan sitä siis hyvässä mielessä. Itseäni kiehtovat kirjoittajat, jotka onnistuvat luomaan ikään kuin jotain elokuvamaista sanojen muodossa.

Tekstiäsi on ihan suht jouhevaa lukea eikä kirjoitusvirheitäkään nyt niin silmiinpistävästi ole (lähinnä muutamia yhdyssanavirheitä ja sanan "aukea" muuttaisin tutummaksi sanaksi "aukio"), mutta samalla mieleen tulee joitakin ehdotuksia, joita voisit ehkä soveltaa seuraaviin teksteihin.

Itse tekstissä kaipailisin enemmän värikkäämpien ja kuvailevampien sanojen käyttöä tuttujen ja turvallisten sanojen/lausahduksien sijaan. Dialogia osaat käyttää ja tuoda hyvin esille, mutta siinäkin olisi mukavaa jos hahmojen persoonallisuudet kuvastuisivat enemmän esim. juuri erilaisilla tyyleillä ja puhetavoilla, joitten ei tarvitse olla niin virallisia. Ja kuvailuun kaipaan lisää rauhaa, kekseliäisyyttä sekä dramaattisuutta, nyt niistä jää vähän sellainen olo, ettet malta pysähtyä niinkään niihin vaan keskityt mieluummin jatkamaan tarinaa. Annan pienen esimerkin, joka ei tosin ole sieltä huipuimmasta päästä, mutta jonka pointilla saisi miljööseen kukaties enemmän eloa ja lisää mielenkiintoa.

"Kyle tönäisi Mattin keltaiseen telttaan ja ensimmäisenä heidän nenäänsä iski suitsukkeiden haju. Seuraavaksi he näkivät keskellä telttaa pyöreän pöydän. Noin metrin halkaisijaltaan. Pöydällä oli kristallipallo joka oli harmaa. Pöydän äärellä istui valkoiseen paitaan ja mustiin housuihin pukeutunut vaalea hiuksinen nainen."

-> "Kyle päätti Mattin vastusteluista huolimatta toimia niin kuin häneltä olisi voinut odottaakin: eli rynnätä kellertävään teltanpahaseen kera kauhistuneen ystävänsä. Vain humahdus ja äimistyneet pojat seisoivat keskellä mystistä laavua. Ja vain sekunninräpäys ja he jähmettyivät täydellisesti paikoilleen. Vahva, pistävä suitsukkeenleimahdus tulvahti heidän sieraimiinsa, jota köhivä Kyle ei osannut arvostaa niin paljon kuin olisi ehkä halunnut. Sameiden hajusteiden hallavat, viekoittelevat kiehkurat kehystivät pyöreää pöytää, jonka äärellä istui musta, pahaenteinen varjo. Pojat nielaisivat. Nurkassa lymyilijän kiiluvat, naiselliset silmät tapittivat heitä mietteliäästi, yhtä kierosti ja ikiaikaisesti kuin pöydän päällä hehkuva kristallipallo. Kun värähtelevät Matt ja Kyle hipsaisivat epävarmasti hiukan eteenpäin, klassisesti mustaan ja valkoiseen pukeutunut vaaleaverikkö ojentautui heitä kohti".

Hahmoista sen verran, että toisaalta mukavaa, että Matt ja Kyle ovat tavanomaisen tuntuisia, kuten muutkin hahmot, mutta saisiko näihin lisää särmää? Jos joku hahmoista olisi eksentrisemmänpuoleinen, se toisi vastapainoa muuten aika tällaisille klassisille, tutunoloisille hahmoille.

Tarinasta tuli mieleen, että toisaalta hienoa, että keskityt kuvaamaan päähenkilöidemme eloa kaikenlaisissa asioissa, mutta tykkäisin jos fiksaisit niitä joitakin epäolennaisempia asioita veks, jotka saavat tarinan laahaamaan. Tietty stoorin ei tarvitse olla pelkkää actionia ja rauhallisemmatkin hetket ovat tarpeen, mutta aloituksesta mietin, tarvitseeko lukijan tietää poikien pallopelistä ja jokaisesta ajatuksesta jne.
Sitten joitakin pikkujuttuja. Ihmettelin, miksi Mattin ja Kylen tarvitsee tietää Katen nimi jos näillä ei ole myöhemmin mitään erityisempää tämän varalle. Jos vaikka Matt ihastuisi/vihastuisi Kateen ensisilmäyksellä niin sitten nimen tivaamisen ymmärtää jos nainen alkaisi pyörimään toisen ajatuksissa kohtaamisen jälkeen. Mutta nyt kohtaus tuntuu vähän kuin siltä, että kyselisin lähikauppani myyjän nimeä enkä tekisi sillä tiedolla kerrassaan mitään sen jälkeen.
Korostat tarinasi hahmoissa sitä, että nämäkin ihmettelevät sitä, kuinka kivuttomasti loppupeleissä muuttuvat vampyyreiksi, jotka voivat tappaa ihmisen noin vaan. Jotenkin olisin kaivannut enemmän tämän pohdintaa. Miksi muodonmuutos oli niin helppo? Miksi toisen surmaaminen ei kolkuta omaatuntoa? Mikä poikien moraalissa tai mielessä noin muutenkin on muuttunut ja miksi? Miksi tämä vaivaa/ei vaivaa näitä? Jotenkin jäi nyt tätä lukijaa vaivaamaan muodonmuutoksen vaivattomuus...
Sitten tämä hassu kohta särähti hiukan.
"Kun Matt pääsi kotiin hän teki ajatuksissaan tapansa mukaan makaronia ja jauhelihaa. Söi sitä samaa, mitä hän söi joka päivä."
Tässä kohtaa pysäytin lukemiseni ja kummastelin, että hiljenikö Matt meditoimaan ja täyttämään mielensä henkisellä ruoalla jonka kuvitteli makaroniksi ja jauhelihaksi, ehkä koska tällä ei ollut rahaa kunnolliseen ateriaan ja tämä koetti täyttää vatsaansa ajatuksen voimalla? Tai munkin jälkeen tälle jäi vielä makaronin ja jauhelihan himo, jota tämä tyydytti mielikuvalla ruoasta? Sytytykseni on ehkä vähän hidas tänään :D mutta asian ilmaiseminen tuolla tavalla voi just synnyttää lukijassa tällaisiakin mielikuvia. Eli kyseinen lause selkeämmin mieluummin vaikka muotoon: "Kun Matt pääsi kotiin, hän ryhtyi ruoanlaittoon. Hän oli ajatuksissaan eikä saanut mielestään keskustelua, jonka oli käynyt Kylen kanssa. Jauheliha ruskistui pannulla ja makaronikattila kiuhui. Se oli jotain niin arkipäiväistä, tätähän Matt puuhasteli jokaisena elonsa päivänä; makaronilaatikkoa. Ja sitähän Matt myös söi jok'ikisenä päivänä".

Elikkäs lopputiivistelmäksi, lisää tekstiin enemmän väriä ja draamaa. Tarina jäi hyvään kohtaan ja kyllähän sen idea on aika kutkuttava.

Täytyy kyllä sanoa, että tykkään valtavasti näistä runoistasi. Sinulla on tyyli hanskassa ja kirjoitat kauniilla tavalla.

"Metsän lapsessa" huokuu hyvin sen sanottaisiinko ikiaikainen teema. Teksti soljuu sujuvasti ja sen tunnelma välittää sadunomaisia ja maalauksellisen kauniita mielikuvia. Jos jotain pitäisi kritisoida niin korkeintaan sitä, ettei tarina ole kovinkaan yllätyksellinen, mutta toimii silti mainiosti kuvailevana kuvailuna.

Heipsan! Mukava pikkutarina, toi mieleeni neljännellä luokalla rustaamani kettusadun.

Toivoisin, että tarinasi olisi pidempi ja siinä olisi enemmän kuvailuja (esim. miltä jotkin asiat tuntuivat/näyttivät). Mutta idea on hauska, nimet hienoja ja lisäksi tämä on saduksi hyvänlaisen sadunomainen.