 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Kiintoisa satu, josta jää jotenkin katkelmamainen fiilis. Vaikka tämä on tällaista opettavaa satutyyppiä, olisin kaivannut jonkun tarinan opetuksen ympärille. Tällaisenaan teksti on liian irtonainen eikä jää toivotulla tavalla mieleen.
Jäin kertomuksen ydinpointin sijasta funtsimaan, keitä Ruusu ja Orvokki ovat. Ovatko nämä ihmisiä vai kukkia? Koska dialogissa on paljon luontokuvailua niin ajattelin, että Ruusu ja Orvokki voisivat olla kukkia. Sitten mieltäni jäi vaivaamaan se, miksi kasvit juttelisivat ystävyydestä? Jotenkaan tällainen ajatus ei oikein iskenyt. Ruusu ja Orvokki voisivat tietenkin olla myös ihmisiä, jolloin tarinaa täytyy tarkastella eri perspektiivistä kuin edellistä. Mutta mikä tekstissä olisi juuri nimenomaista satua, jos Ruusu ja Orvokki olisivatkin ihmisiä? Ehkä tarkoitit tekstin tulkinnanvaraiseksi, mutta itseäni se jäi nyt vähän häirimään.
Dialogissa on kauniita ajatuksia ja hyviä vinkkejä hyvän ystävän tunnistamiseen, mutta niistä jäi valitettavasti kliseinen ja imelä maku suuhun. Lopun viimeinen lause "Sittenhän sinä olet minun ystäväni! – huudahti Ruusu", on vähän töksähtävä ja outo. Satu loppuu kuin seinään.
Muuten tekstinpätkässä on mukavaa, lempeää ja aurinkoista tunnelmointia ja hyvä, satuun sopivan "vanhahtava" kertomistapa. Kirjoitat hyvin ja viehättävästi. Tätä olisi lukenut mielellään pidemmänkin pätkän.
