Arvostelut käyttäjältä Arska

Huumori on taitolaji, ja näin hautajaistunnelmaan istutettuna siinä varmasti on haastetta. Hienoista ironiaa haistan tuon oudon kaverin kohdalla. Raapaleessa on kyllä särmää vähintään tarpeeksi, ellei jopa enemmänkin.
Mitä huumoriin tulee, sen yksi perustehoista liittyy yllättävyyteen ja sitä ei raapaleen yhteenvedossa puutu. Karusta aiheesta huolimatta, ja juuri särmikkyyden ansiosta hienoa työtä.

Aika kivasti pyörii sun runomyllysi vesiratas lyriikan virrassa. Kevyttä hyväntuulista ilmaisua, josta en löydä tunnelman raskasmielisyyttä hakemallakaan. En kyllä hakenut.

Runosi kulkee menneen kuvassa, pohtien tehtyjä päättömyyksiä, ja niiden vaikutelmia. Oliko kaikki niin viisastakaan? Onko ihminen nurinpäin niin kaunis katseltava. Itseasiassa, toisin kuin runosi antaa olettaa, juuri nurinpäin ihminen näyttää kauneimmalta. Ei ehkä fyysisesti niin persiillään. Nurinpäin niin, ettei piilota mitään itsestään, ei vedä roolia, johon ei kuulu. Eli on niin oma itsensä, kuin vain nurinpäin ollessa voi.

Luen tätä runoasi niin, että tämä on palautuma lapsuuteen, tai ainakin muistelo lähelle sitä. Aikaan ja hetkeen, jolloin on ollut tärkeää tehdä vaikutus toiseen. Jälkeenpäin sitten on noussut esiin ajatus siitä, menikö hieman överiksi.
Voi olla, että tulkintani on pahastikin pielessä, mutten ryhdy sittenkään "helistelemään niitä kulkusia". Tämä runo toimii minulle siinä tunnelmassa, jonka löysin liimaamaan palaset yhteen.



Tottakai jokainen meistä haluaa ensiksi sen hyvännäköisen. Mutta on osattava nähdä se nurinpäin oleva oikeinpäin.

Nyt minulla ei ole perusteita jättää kommentistani pois arviointia, kute Kissanhännässä tein, joten tähtiä sataa.

Kiitos letkeän hauskasta runostasi.

Aivan ensimmäiseksi mietin onko kolme liian vähän vai laitanko neljä tähteä. Päädyin sitten päässäni ( en päissäni ) päätymään tuohon neljäntähden. Perustelut: jaloviinan maksimi on kolme tähteä. Tämä menee jo selvästi laatukonjakkeihin.

Aivan toiseksi mietin, voiko jossakin päin posti olla noin ajoissa, mutta lienee niin, että se onkin kokolailla myöhässä.

Runossasi värisee talvinen kylmyys kaikessa kuutamoisessa kipakkuudessaan. Riskinotto runoudessa aina kannattaa, onnistu se tai ei. Onhan melkoinen riski lähteä yön pimeyteen aamutossuissa. eikö ne ole hiivatin liukkaaat.

Runosi sisältää myös herkän kuvailun yksinäisyydestä, joka puskee päälle aina pahimmin juuri yöaikaan. Yksinäisyys, se on kylmyyttä sielulle, ei siinä auta Ainot, tai Reinot. Tuskin ne jäiset polttopuutkaan.

Ja sitten vielä. Postilaatikkokin huutaa tyhjyyttään, mutta kannattaa se käydä katsomassa vaikka keskellä yötä. Jos siellä nyt kuitenkin sattuisi olemaan se sielualämmittävä kirje. Odotettu viesti, joka sytyttäisi liekkeihi ne sielun jäiset pölkyt. Kyllä sitä sitten lipsuttelisi liukkailla aamutosuilla, vaikkeivat ne juurikaan lämmitä. Tuskin sitä silloin edes huomaa.

Aivan erinomainen runo, jossa on niin syvään rakennettu tunnelma, että minulta ainakin kesti muutaman lukukerran, ennen kuin upposin.

Runosi on rakennettu vanhaan sananlaskuun, jonka sisältämä sanoma kertoo itsensä korostamisesta, ja siitä, kuinka ympäristö suhtautuu siihen.

Olet onnistunut laatimaan runosi säkeisiin tuon sanoman, ja kirjoittamaan noiden rivien väliin sen sanoman tarkoittaman viisauden. Jos hieman mukailen sananlaskuja minäkin, niin ehkä saan sisällytettyä jotain samaa tiivistettynä: Joka itsensä korottaa, se katajaan kapsahtaa.

En lähde tekemään arviointia runosi suhteen, koska olet saanut arvion, jota hämmästelet. En toki pelkää ilmaista omaa arvostustani, mutta aiheuttaisin ehkä ristiriiaa, enkä moista halua. Tuosta "lentokykysi" mielipiteestä mieleeni tulee ajatus, ettei hän kirjoita omalla äidinkielellään, ja siksi ilmaisukieli saattaa vaikuttaa epätarkalta. Siinä tapauksessa rivienvälien lukeminenkin voi osoittautua haasteellisksi.
Mikä siis minut saa arvelemaan tätä, on kommenttiin liittyvät yksityiskohdat, jotka vaikuttavat sananlaskumaisilta, mutta ovat ainakin minulle vieraita.

Kiitos runostasi

Tästä tulee täydet pinnat. Mukavan humoristista sanaleikkiä, jossa on selkeä ja älykäs filosofia.

Runomuotoon rutistettu suhteellisuusteoria yhdistettynä suhteettomuusteoriaan.

Kaikkihan, kuten tiedetään, on suhteellista. Paitsi suhteellisuuden suhde suhteettomuuteen. muuten oliskin, mutta kun ei voi. Eihän suhteettomuus voi olla suhteellista suhteessa suhteellisuuteen, vai oliko se toisinpäin?

Sanoisin: Aivan erinomaisen kikkarapäistä kikkailua kiemuraisella kielikuvitteella.

Sikana tykkäsin.

Kemia oli minulle kouluaikoina lähes intohimoinen oppiaine. Ei kai tarvinne kovin paljoa mielikuvitusta vaivata, kun tuo otsikon kaava paljastuu vähemmänkin asiaan vihkiytyneelle.

Se siitä.

Itse lyhyeen tarinaasi: jälleen syntyy lyyrinen tunnelma kuin itsestään. Käytät vertauskuvia tekstissässi luomaan runonomaista tunnelmaa, johon pieni salaperäisyys kätkeytyy. Näitä on miellyttävä lukea, sillä tuo pieni arvoituksellisuus haastaa lukijan mielikuvitussta etsimään ratkaisuja tekstin sisältöön. Juonellista rakennetta en kovin syvällisenä löydä ja siksi luen tätäkin runomuotoon ajateltuna lyyrisenä sanaleikkinä, joka toki sisältää itsenäisen sanoman.
Kirjoitat niin lyhyesti, että eihän tuohon juonirakennetta perinteisen novellin tapaan voisikaan sisällyttää. Juonen sijaan tekstissäsi kulkee tuo lyyrinen rytmi ja sanoman pelkistetty ja herkkä runomaisuus.

Novelliosiossaa jälleen kolme ja puoli tähteä. Runofoorumissa teksti ansaitsisi jo enemmän.

---Kiitos----

Mielenkiintoisesti rakennettu tarina, joka kyllä otti tiukasti imuunsa. Omaperäinen aihevalinta ja siihen rakennettu juoni pitää lukijan kiinni kertomuksessa ensimetreiltä loppuun asti.

Juonen rakenne pysyy kirjoittajan otteessa, ja välittyy lukijallekin selkeäpiirteisenä, jolloin kertomuksen eteneminen on kiintoisaa seurattavaa.
Tarina liikkuu kiinnostavalla tavalla vieraassa aihepiirissä, ja vaikka tapahtumakulku etenee nykyfaktojen ulkopuolisessa todellisuudessa, niin lukijan on helppo seurata juonellisen rakenteen etenemistä. Dialogin osittain filosofinen sävy kiehtoo lukijaa tarinan juonen myötä.

Lyhyesti todettuna: kiinnostava kokonaisuus, jonka parissa ei ehdi pitkästymään.

Kiitos peka!

Mitä?

Pitäisikö luopua teennäisestä protokollasta?
Heittää hemmettiin kaikkinainen teeskennelty moraalinen säädyllisyys?

Jopa estotkin riisua. Miettimättä mitä siitä seuraa?

Katsella vain maailman menoa ja antaa tuulen viedä pilvensä juuri niille laitumille, missä ne parhaiten lihovat.

Eivätkö ne sieltä tule takaisin ja laske vetensä päällemme? Tiedätkö yhtään, mitä siitä seuraa?
Sanonko minä, mitä tuollaisesta ajattelen?

Minä ajattelen, että olet niin hiivatin oikeassa.

Oltaisiin vain niin kuin ellunkanat. Niin perhanan onnellisia, että napaan koskee. Onnellisia siitä vähästä mitä on.
Ja vielä onnellisempia siitä paljosta mitä ei ole.

Hei Sagittarius!

Kolme ja puoli tähteä tekstistäsi. Pohdin tovin, onko se tarpeeksi, mutta päädyin tuohon lähinnä tekstin lyhyyden vuoksi.
Kerronnassa on kauniisti kulkeva kielikuvio, joka on paljolti lyyrinen. Luenkin tätä enemminkin runomitassa, kuin proosana. Kuvailu näyttäytyy pitkälti vertauskuvallisena, ja varsinainen sanoma ei ainakaan minulle nouse puhtaasti esiin, vaan jää verhoutuneena leijumaan tunteena mielen ja tiedostamisen rajapinnalle. Sanomassa lienee jotain epätoivoon liittyvää, mutta se tuodaan esiin kuin mainitsemasi kaunis harhakuva. Tullako ymmärretyksi, ymmärretyksi oikein? Ehkä harkitsematta sanottu sana, jota ei enää takaisin saa. Ei saa, mutta sanat eivät lopu, ja vaikka kaikki rauta ei ole taottavissa, niin kyllä sitä muokkaamaan pystyy, ja sen saa taipumaan haluttuun muotoonkin. Täytyy vain uskaltaa yrittää.

Niin se on sanojenkin kanssa. Väärinkäsityksen voi korjata, jos vain tahtoa on riittävästi. Lipesinkö aiheesta liian kauas? Lyhyt novellisi nostatti esiin ajatuksia, jotka koen hyvin henkilökohtaisesti.

---Kiitos----

Terve!

Jopa vain osasit novellin laatia. Taatusti tiedät novellisi olevan lievästi ilmaistuna haasteellinen arvosteltava ja siksi myös haastava kommentoitavaksi.

Ampiainen, tuo pirumaisuuden maallistuma on alivuokralaisista erinomaisuudessaan yksi ei toivutummista kämppäkavereista. Sen perimmäisiä aivoituksia ei normipipo päässään kulkeva juurikaan ymmärrä. Tämän mullistavan havainnon tuloksena päätin syventyä novelliisi ja sen tuomaan haasteeseen tukeutumalla äärimmäisiin olosuhteisiin kehittämälläni universaalisuojalla, elikkä perinteisellä alumiinivuoratulla sherlokholmes tyyppisellä päähineellä. Helpotti lähes välittömästi.

Novelliisi:

Tuon ensimmäisen kappaleen loppupuolella luot illuusion kylmän, ei vaan todella kylmän kesän ampiaisriesasta. Kuvaelma sai minut pohtimaan novellisi sisällöllistä sanomaa ja aloin epäillä tarinasi uivan syvien vesien yllä. Ehkä jopa todella syvien, tummien vesien.

En laajemmalti syvenny tarinan kirjalliseen muotoiluun, vaikka kerronnallinen muotokieli viehättääkin minua lukijana. Minua kiinnostaa lähinnä asettamasi haaste, joka on upotettu syvälle, ehkä liiankin syvälle minun kykyni ulottumattomiin. Löydänkö helmen raakkujen joukosta? En, jollen löydä niitä raakkujakaan.


Mutta, jos meidän oravanpyörämme on tupaten täynnä hiiriä, niin onko se yhtään parempi, kuin se ampiaisten utelias ja tunkeileva pörinä. Vaikka on toki aina mahdollista hypätä itse oravanpyörästään ja jäädä katselemaan hiirten järjetöntä kilpailua siitä, kuka niistä pääsee johtamaan tuota päätöntä karusellia.

Tai sitten vain voi rempata vessan viihtyisäksi, asettuakseen sinne. Onhan niitä hullumpiakin paikkoja olemassa. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan?

Luenko kaiken kirjaimellisesti? En tiedä,ehkä?


Neljän tähden perusteet: Erittäin omaperäinen ajatuskulku tarinan lävitse. Ei takuulla jätä lukijaansa vlinpitämättömäksi. Ehkä hyvinkin epävarmaksi, ja tyhjän päällekin, mutta kiehtovalla otteellaan riiputtaa takuulla.
Ennustan tarinan kommenttien jäävän ainakin keskiarvoisiin määriin, tai niiden alle. Haastava arvioitava ja kommentoitavakin, niin haastava etten usko kovin monen uskaltavan vastaa haasteseen.