Arvostelut käyttäjältä Oriodion

Oikein kiva kertomus. Hyvä aihe, eipä ihan heti olisi tullut mieleen että tarinan päähenkilö voi olla piano. Pianon ja pojan suhde lopussa oli erityisen kaunista luettavaa. Ja viimeinen lause, "Ja hänellä oli uusi sävel mielessään." oli ihana loppu. Vaikka piano on mennyttä, niin sen muisto elää ja voi yhä synnyttää uusia säveliä. Luulen että piano olisi tähän tyytyväinen. :)

Kommentoin kokonaisuutena koko Hehku-sarjaa.

Alku oli vähän hidastempoinen eikä niin hirveän kiinnostava, mutta loppua kohden tarina kävi mielenkiintoisemmaksi. Viimeistään silloin kun Emma alkoi tajuta mitä mystinen hehku tarkoitti. Tämä oli hyvin toteutettu kohta - itsekin hoksasin sen juuri ennen Emmaa ja oli erittäin tyydyttävää saada heti vahvistus omalle arvaukselle.

Hahmot oli ihan uskottavia. Itseäni olisi kiinnostanut vähän enemmän kuulla näistä mystisemmistä asioista ja vähemmän arkisemmista. Vaikka ihan hyvin eri hahmojen suhteet oli toteutettu.

Engelistä olisi voinut kertoa vähän enemmän. Kuka siellä hoitaa asioita? Mikään ei maksa mitään ja olutta voi vain hakea torilta. Miten tämä toimii? Miten uudet rakennukset sinne ilmestyvät? Rakennetaanko ne vai tuleeko ne itsestään enkelillisillä voimilla? Jonkinlainen puolienkeleitä korkeampi auktoriteetti siellä selvästi on kun sääntöjä rikkovia voidaan potkia pois. Aika paljon asioita jäi muutenkin auki. Miten Leo vaikka joutui zombi-modeensa? (Tai kai tämä oli viimeinen osa? Voisi tarina tästä tietysti jatkuakin.)

Jotain vähän hassuja kohtia oli, esimerkiksi miksi ihmeessä bussikuski ei pysähtynyt heti kun bussissa kuitenkin alettiin ammuskelemaan, ja miten Emma ja Luke sai Leon kannettua niin helposti sillalle, jos Leo kuitenkin oli niin vahva ettäsai bussin ovet murrettua auki noin vain? Mutta eipä nämä isommin häirinneet.

Emman isä oli siisti hahmo! Kun selvisi että Emma näkee ihmisten kuoleman ennalta, ja sitten esiin ilmestyy tuollainen Helvetin enkeli -enkeli, niin olin ihan varma että se on itse Lucifer! Ymmärrettävästi Emma ei suhtaudu isäänsä hirveän lämpimästi mutta tuomitsee isänsä kuitenkin mielestäni liiankin pikaisesti eikä edes harkitse vaihtoehtoa että tämä voisi välittää tyttärestään.

Kerrontaa voisi vähän parantaa. Esimerkiksi usein kerrotaan aika itsestäänselviä asioita. Nopeasti takaisin selailtuani löysin esimerkiksi tällaisen esimerkin (3. osasta): "Kuvat olivat todella hienoja. Yhdessä oli paholaisen kuva ja toisessa enkeli. Siellä oli myös auto ja moottoripyörä. Minä tunsin itseni kateelliseksi. Minulla ei ollut yhtäkään luovuuteen viittaavaa taitoa. Mutta siitä huolimatta pystyin kuitenkin sanomaan mitkä kuvat olivat hienoja ja mitkä huonoja. Ja nämä kuvat olivat erittäin hienoja."
Kyllähän nyt kuka vain voi sanoa ovatko kuvat (omasta mielestä) hienoja tai huonoja. Vähän tämän tyyppisiä kohtia, missä on turhan paljon selittelyä, oli siellä täällä.

Mutta siis, ihan kiinnostava tarina kokonaisuutena.

Ihan ok tarina, teksti on oikein hyvin kirjoitettu. Loppu tulee vähän nopeasti ja aika puun takaa. Olisi voinut avata enemmän sitä että kuka toi Suokko oikein on. Muutenkin olisi ehkä voinut olla vähän enemmän pituutta niin olisi päässyt paremmin mukaan kaikkiin tapahtumiin. Hyviä yksityiskohtia mukana, esimerkiksi muistinmenetys ja siihen johtaneiden huumausaineiden vaikutus vaikutti uskottavalta. Nimi on vähän outo: miten virvatuli liittyy asiaan?

Alkaa hyvin. Eka lause menee suoraan asiaan!

Susanne on vakuuttava, vaikkei kovin mukava hahmo. Pointsit eläinlääkärille siitä että ei suostunut lopettamaan Möttöstä tuskallisesti. Kuten tässä onkin jo kommentoitu, niin lopussa on hyvä twisti mukana kun Susanna yksinkertaisesti ostaa uuden sormen, ja näin palataan takaisin lähtöpisteeseen. Vaikkakin tonni kuulostaa aika halvalta hinnalta sormesta, itse en kyllä niin halvalla luopuisi omastani! :P

Luinpas jotain vähän vanhempia novelleja.

Tämä oli ihana, vähän pessi-ja-illusiamainen tarina. Hyvin ammennettu suomalaisesta mytologiasta. Lukijana todella samaistuin Miskaan ja Venlaan. Hyvin kuvailtu niin veden kuin metsänkin väki. Ja menninkäinen oli hauska. Joissain kohdissa oli hankala tietää ollaanko nykyajassa vai jossain takaumassa, vaikka takaumat taisikin olla aina imperfektissä ja nykyaika presenssissä, niin että sinänsä ne kyllä erotti.

Alun prologi tuntui vähän irralliselta. Olisin ehkä tykännyt enemmän jos siinä kerrottu info olisi ripoteltu sinne tänne mukaan tarinaan.

Huh, aika karu tarina. Omaperäisen tilanteen olet rakentanut. Tyylikkäästi toteutettu, ilman turhia selittelyjä. Vaikka ehkä itse olisin kuitenkin vähän kaivannut jotain tietoa siitä että miten ihmeessä nämä kirjainnimiset ihmiset on tollaseen paikkaan päätynyt, mutta kuitenkin ihan hyvä ratkaisu jättää se avoimeksi. Tyly lopetus. "Koska minä voin" tiivistänee aika hyvin koko homman, kuka se sitten onkaan joka sen lausuu.

Onko tämä tekstipätkä osa jotain isompaa kokonaisuutta? Tuntuu nimittäin että tästä puuttuu paljon.

Teksti on hyvää ja helposti luettavaa. Mutta tässä ei hirveästi avata minkälaisessa maailmassa eletään, vaikka tulee sellainen vaikutelma että kirjoittajalla olisi kyllä kaikki hyvin hanskassa. Jos tämä tosiaan on pätkä jotain pitempää tarinaa niin voisi varmaan olla hyvä kokonaisuus, mutta pelkästään tämän perusteella paha sanoa, kun tässä kerrotaan vain tuosta yhdestä tapahtumasta ilman tilanteen taustoja. Ja jos ei ole osa isompaa tarinaa niin ainakin tästä varmasti voisi rakentaa sellaisen.

Nanorobotit oli jännä keksintö. Hauskasti myös kyläläiset luulee niitä taikuudeksi.

Pääasiallinen kritiikkini tähän tarinaan on sama mitä olen joihinkin muihinkin tarinoihisi kommentoinut. Hahmot ei ole kovin persoonallisia. Tarinan alku oli mukava, mutta Amoksen lähdettyä suorittamaan tehtäväänsä hän tuntuu lukijan näkökulmasta operoivan jotenkin autopilotilla. Tarkoitan, että itse en ainakaan saanut kiinni siitä miksi Amos päättää tehdä asioita joita hän tekee. Valkoista tornia esimerkiksi olisi voinut pohjustaa vähän, nyt Amos vain ottaa sen suunnaksi ilman kovin kummoisia selittelyjä. Samoin kun hän lähtee konevelhojen asuinsijoille, niin siinä on pitkä kohta missä kerrotaan kaikki mitä hän tekee, mutta ei yhtään että miksi.

Tarina loppui aika äkisti. Siihen olisi voinut koittaa saada vähän enemmän jotain jälkipuintia mukaan.

Huomautan vielä yhden asian, joka ei varsinaisesti ole kritiikkiä. Kun konevelhot hyökkäävät kylään, niin ensimmäisenä tulen avaa eräs kyläläisistä. Tässä kohtaa lukija ei vielä tiedä kunnolla mistä on kysymys. Itselle ainakin, kun en ollut vielä varma onko konevelhot oikeasti pahoja, niin iski sellainen tunne että älä nyt hyvä mies ala niitä noin vain ampumaan! Myöhemmin toki varmistuu että pahojahan ne on. En tiedä haitko tuollaista hetkellistä ristiriitaista reaktiota, mutta jos et, niin voisi lukijallekin kertoa miksi konevelhot on pahoja ennen kuin aletaan avaamaan tulta niitä kohti. (Vaikka niiden ampuminen taisikin olla aika turhaa. Hyvä keksintö muuten nuo tulitukseltakin suojaavat nanorobotit.)

Mutta ongelmistaan huolimatta ihan kiva tarina.

Hahah, täähän oli hupaisa! Hauska pohdiskella läpi tarinan että onko Martti tosiaan vastaanottanut viestin Arcturuksesta vai onko tää vaan jotain piinkovan alkoholistin huuruilua. Ja toi epilogin viimeinen repliikki! Kiitos tästä naurusta. :D

Pikkujuttuna huomautan, että tässä sanotaan signaalin kulkevan Arcturuksesta kohti Linnunrataa, mutta itse asiassahan Arcturus on tähti Linnunradan sisällä, aikalailla meidän lähinaapurustossa. Nojoo. Ja eikö tämä muuten olisi luokitukseltaan scifiä? No, miten vain, hyvä tarina oli kuitenkin!

Oi voi Aatos... Tää oli kivasti kirjoitettu, vaikka kovin surullinen loppu. Iski vahvasti tunteisiin. Helppo samaistua pikkupojan fantasioihin. Myöskin joitain mahtavia kielikikkailuja mukana, esim "Mutta todennäköinen ei ole totta, se on vain toden näköistä."