Arvostelut käyttäjältä Banshee

Pidin kyllä astelmasta, mutta teksti ei mennyt kovin syvälliseksi. Toki aina ei ole tarkoitustaan, mutta tuntuu, että täällä käsitellään usein niin pintapuolisesti vakavia tapahtumia lyhyissä kirjoituksissa.

Tavallaan asetelma oli myös ennalta arvattavissa.Teksti itsessään selkeää.

"Veri valui heti tummana siirappimaisena mössönä maahan, vaikka Jaakolla oli paksu takki."

Random faktaa: Veri ei ole tummaa siirappimaista mössöä, vaan useimmiten juoksevaa punaista nestettä. Veren sävy riippuu happipitoisuudesta ja laskimoveri on tummaa. Mutta joutuessaan ilman kanssa tekemisiin veri muuttuu punaiseksi. Kun käyt verikokeella, niin veri on purkissa tummaa, koska se ei ole päässyt hapen kanssa tekemisiin. Jos nyt valtimoon vetää vekin, niin ehkäpä sillon kyllä veri tulee tummana ulos.

Heippa

En oikein tiedä, miten koulu-aineita tulisi arvioida, kun en ole vähään aikaan siinä maailmassa oleillut. Mutta sellainen tuli itse tekniikasta mieleen, että toistat sanan "mielikuvitus" laskujeni mukaan 21 kertaa. Myös siivet/siivittää toistuu 9 kertaa.
Vähempi olisi riittänyt, vaikka aihe oli mielikuvitus, toiston takia tulee hiuka luettelomaisuutta tekstiin.

Ajatusrakenteet olivat myös tutun toistamista, ei ole mitään uutta auringon alla, että yksinäinen lapsi turvautuu mielikuvitukseen. Mielikuvitus antaa siivet on myös todella kulunut juttu.

"Mielikuvitusta voisi verrata suureen, monimuotoiseen ja äärettömään avaruudenkaltaiseen tilaan, jossa jokainen idea ja ajatus on oma yksilöllinen planeettansa ja niistä muodostuneet suuremmat idea- ja ajatuskokonaisuudet kuin aurinkokuntia ja laajimmat niistä suuria galakseja. Mielemme ja mielikuvituksemme toimii taivaalla kiitävän komeetan lailla – jo yksi pieni idea voi riittää synnyttämään kipinän, joka laittaa kaiken alulle. Ideattomuuden kylmästä tuhkasta syntyy äkisti tuliset, nopeat siivet saava idea, joka lähtee lentoon kuin feenikslintu. "

En itse kestä tällaista tekstiä,jossa lähdetään tavoittelemaan suuruutta, todennäköisesti mahtiponttista musiikkia kuunnellen. Itse en enää kuuntele Ed Sheeranin I see fire biisiä, koska se saa minut oksentamaan galakseja ja feenikxlintuja tekstiin.

Kouluaineeksi tämä on kuitenkin hyvä, itse yläaste -ja lukioiässä ajattelin lähinnä kuinka monta pinniä laitan tukkaanija missä on mun ripsiväri. En yhtään ihmettele, jos opettajasi arvostaa tekstiäsi, koska suurin osa nuorista taitaa käyttää enimmäkseen somea tekstin tuottamiseen. En halua edes tietää millaista tekstiä ne jonnet tuottaa, ei sillä että haluaisin lukea edes omia kirjoituksiani teini-iän vuosilta.

Sillä tavoin siis ajatuksesi ja kykysi ajatella nousee tekstistä esiin, se on tie, jolla kannattaa pysyä.

Ja olet oikeassa, mielikuvitus on rikkaus. Siitä kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain, koska elämä voi tuoda eteen hyvien kokemusten lisäksi huonoja, ja sitä helposti pääsee kyynistymään, leikkimielisyys unohtuu.

Kysyin kerran äidiltäni, mikä on hänen villein unensa, ja hän vastasi nähneensä unta, jossa suusta valui kahvia. Muuten hän näkee unia kaupassakäynnistä ja autonpesusta...

Mutta mielikuvitus on myös muutakin kuin kyky upota omaan sisäiseen maailmaan, minua mielikuvitus on auttanut työelämässä ratkaisukyvyn suhteen, ennakoinnissa ja ihmisten ymmärtämisessä. Minulle naurettiin, kun ala-asteen alussa leikin koiraa tunnilla ja hevosta välitunnilla, toin kouluun hämähäkkejä. Nyt asioin Suomen suurimpien yritysten työmaajohdon kanssa, ja osa naurajista lappaa puistossa lehtiä kottikärryyn RTK-haalarit päällä.(No ei sillä, että siinä olisi mitään vikaa)

Korjaan ajatusvirheeni: "Tässä on yhteinen lauseenvastike," - piti kirjoittaa lauseenjäsen:) lauseenvastike on ihan toinen juttu.

Hei

Kirjoitat tosi hyvin ikäiseksesi ja hienoa, että olet löytänyt näin mukavan harrastuksen kuin kirjoittaminen. Siitä voi olla paljon hyötyä aikuisena, kun on paljon kaikenlaisia töitä, joissa on hyvä, jos osaa kirjoittaa. Saattaa tulla tarve esim. päivittää yritysten nettisivuja, tehdä mainoksia, kaikenlainen muukin kuin kirjailijana oleminen voi pitää sisällään tekstin tuottamista.

Vaikka kirjoitatkin jo selkeästi, niin antaisin sellaisen neuvon, että kirjoittaessa kannattaa pyrkiä suurimpaan mahdolliseen yksinkertaisuuteen. Kirjoitat esim. "Kun nukahdin yhtenä viikonlopun lauantain iltana" - voisit yhtä hyvin kirjoittaa: Kun nukahdin lauantai-iltana. Viesti on molemmissa sama, koska kaikki tietävät jo, että lauantai on viikonloppua ja "yhtenä" sanaa ei tarvita osoittamaan tiettyä päivää.

Yksinkertaiseen ilmaisuun kannattaa pyrkiä, jotta saat samaan tekstimäärään enemmän yksityiskohtia ja lukija pystyy käsittelemään tekstin nopeammin. Jos on paljon täytesanoja, niin teksti voi tuntua lukijasta puurossa kahlaamiselta, eli sanojen käsittely aivoissa vie liikaa aikaa ja lukija turhautuu:)

Esim. "Kurkistin lätäkköön, mutta en pian saanut miltei silmiäni irti vedestä, vaan jo melkein join."

---> Kurkistin lätäkköön enkä saanut silmiäni irti vedestä, melkein join.

Muistan kuinka ala-asteella ja yläasteella oli kouluaineissa sanamääriä, ja sitten lauseita pidenneltiin täytesanoilla, jotta saataisiin niistä riittävän pituisia. Mutta oikeassa kirjallisessa maailmassa pitääkin tehdä päinvastoin, eikä lukija keskity sanamärään, vaan tekstin laatuun ja lukumiellyttävyyteen.

Mielestäni dialogisi on hyvää, yleensä nuorimmat kirjoittajat eivät vielä oikein tee dialogia, joten hyvä, että olet päässyt sen kanssa vauhtiin.

Pilkutuksesi ei ihan vielä ole kunnossa, mutta sitä varmasti vielä opetellaan, ja se tulee kuntoon ajan kanssa.

Esim. "Lyyhistyin sammalmättäälle istumaan, ja suljin silmäni."

Tässä on yhteinen lauseenvastike, eikä pilkkua tarvita: tekijää ei erikseen kerrota. Jos lause menisi näin: "minä lyyhistyin sammalmättäälle istumaan, ja minä suljin silmäni." - niin tulisi pilkku. Joskaan "minä" sana ei ole luonnollinen tuossa kohtaa, väänsin esimerkin väkisin.

"Heräsin joltakin pehmeältä alustalta"

---> "Heräsin pehmeältä alustalta"

Vältä luvailussa niinsanottuja epämääräisyyksiä, kuten "eräänlainen" - "jokinlainen - "yhdenlainen". Ne rasittavat lukijaa ja ovat tarpeettomia lisäsanoja:)

Tässä näitä ajatuksia, stemppiä kirjoittamiseen!

Flunssaisena en jaksa kokonaisuutta kommentoida, mutta joitakin teknisiä juttuja huomasin pikakelauksella:

"Mies avasi silmänsä. Hän ei nähnyt kuin kirkasta valkoista valoa joka häikäisi häntä pahasti."

--> Mies avasi silmänsä, hän ei nähnyt kuin valkoista valoa, joka häikäisi pahasti.

Mieti, häikäisevä valo on kirkas, sitä ei tarvitse enää kirjoittaa.
Ja "hän" vahvisteenkin voisi jättää pois.

"Hänestä tuntui että hän alkoi selvitä hieman, hänen koko älyllinen kapasiteettinsa ei enää kulunut jalkojen liikuttamiseen."

"Hänen päänsä tuntui nyt harvinaisen selvältä."

"Hänestä tuntui että hän alkoi vajota siihen, joten hän tarttui vasemmalla kädellään tiukasti penkkiin."

"Dejanista tuntui että hän alkoi taas vajota tajuttomuuteen."

"Hänestä tuntui että hänen päänsä painoi tonnin, ja näkökenttää peittivät punaiset ja vihreät täplät."


Älä kerro miltä henkilöstä tuntuu, vaan esitä se tekoina.

Pilkutus.

Mielestäni tällaisessa tekstissä on yksi haaste: maailmanlopuista, rakkaudesta, mistä vaan suuruudesta puhuminen lipsahtaa helposti diipadaapan puolelle, koska lukija odottaa jotain todella originellia. Esim. rakkaus on jokaiselle niin tuttu aihe, että kun sen on ottanut aiheeksi, niin keroonnan pitää olla oivaltavaa ja omaperäistä, jotta se ei tuntuisi käytetyltä. Tai sitten teatraaliselta kielikuvien epäonnistuessa.

Tässä tekstissä ei ollut juuri muuta omaperäistä kuin keuhkoahtauma - jonka itse rinnastaisin kyllä saasteisiin, koska planeetalla on aina ollut kaikkea päällä.

Teksti itsessään on selkeää ja eteenpäin kulkevaa. Mutta ajatusrakenteet on käytettyjä. Se kun ei ole kovin omaperäistä, että yhdistää maailmanloppuun mustan, silmien sulkemisen ja auringonlaskun. Näitä asioita käytetään yleisesti kuvaamaan jonkin asian loppumista. Eikä se auta, että sateenkaaresta tulee mustavalkoinen tai auringosta ulkokultainen. Käytetty, mikä käytetty.

"Hiuksensa violoteiksi värjännyt tyttö istui järven rannalla kuulokkeet korvissa lempipaikallaan auringon lämmittämällä rantakivellä. Tuijotti vettä, jossa auringon valo leikkii huokutellen häntä uimaan kylmään veteen. Tyttö siirsi katseeni vedestä lahden toiselle puolelle vastarannalle. Hiukset liuhuivat tuulessa, kun tyttö tarkasteli pää kallellaan tuttua näkymää. Ei se vain enää ollut tuttu..."

Aloitat imperfektillä, mutta siirryt seuraavassa lauseessa preesensiin.

" Tyttö siirsi katseeni vedestä lahden toiselle puolelle vastarannalle"

Lauserakenne viittaa siihen, että tyttö fyysisesti siirtää katseen.

"kukkapenkeissä kukat olivat puhjenneet viime yönä kukkaan"

Liikaa toistoa

Tarinan juoni meni pikakelauksella, oli enemmänkin nopea tiivistys aiheesta. Dialogi oli sujuvaa, mutta ei tähän tarinaan kovin paljon syvyyttä saa tämän pituisena. En nyt tosin tiedä kuuluuko ikäryhmän kirjoittajien edes kovin syvällistä vielä kirjoittaa (ikä näkyy tekstin rakenteessa ja aiheessa)

Mutta jos nyt miettii kirjoituksen rakennetta, niin keskityt lähes yhtä paljon vastarannan kuvailuun kuin lesbo-miettimiseen. Kumpi on olennaista tarinan kannalta? Asiaa voisit pohtia:)

Mitävittuumäjustluin?

Hei, jos tarina alkaa ripulilla, sisältää Stygen ja nelikätisen avaruusneidon, niin voidaan ehkä lähtökohtaisesti olettaa, että kirjallisuussnobelia ei ole tulossa.

Tämä ei ole kirjallinen haihurrikaani, vaan pikemminkin kolmepäisen hain jatko-osa, josta miettii, että miksi se on olemassa ja kuka sitä katsoo. Mutta kyllä mä pari kertaa nauroin, absurdious uppoaa aina.

Jos haluat kirjoittaa huumoriscifiä, niin pissa-kakka vitsit ja käsien määrä ei pidemmän päälle kannattele tekstiä. Mutta olet selkeästi luova ihminen.

Vaikea arvostella lyhyitä tekstinpätkiä. Lyhyt teksti ei yleensä oikein sisällä mitään silmiinpistäviä kielikuvia tai nokkeluuksia. Toisaalta tarina ei ehdi rakentua niin, että sitä voisi kommentoida.

Mielestäni tässä oli hiukan turhaa teatraalisuutta ja poukkoilua, etkä ehkä aloittanut täysin oikeasta kohdasta. Ihmisillä on todella sitkeä tarve pohjustaa varsinaista tapahtumaa maalailemalla maisema/tilannekuvia ennen kuin alkaa tapahtua. Se on myös joskus pakollista, koska koko käsikirjoitus ei voi olla pelkkää tykistystä. Usein tätä maalailua käytetään kuitenkin väärissä paikoissa laittamalla esim. tekstin alkuun hidasteeksi turha säätiedotus. Mieti missä kohtaa tarinaa alkaa tapahtua ja aloita aina sieltä, hahmot ja tapahtumat kuuluu syventää tarinan kuluessa, ei tarinaa varten. Käytä silti toki riittävä määrä suvantovaiheita, ettei lukijalle tule tapahtuma-ähkyä.

En tiedä tarinaa tämän ympäriltä, joten vaikea kommentoida alkaako uni oikeasta kohtaa. Omasta mielestäni airoilut ja selällään makoilut olivat turhaa ja sekavaa täytettä.

Uni voisi mielestäni alkaa: "Samuel nousi kiireesti ylös ja ehti nähdä airojen katoavan syvyyksiin. Kauhu pisti hänen sydämeensä."

Mielestäni tehokkaampaa kuin:"Airot rimpuilivat pienen veneen hankaimissa yrittäen päästä synkkää yötä pakoon"

Itse inhoan kaikkea tähtitaivaaseen ja kuuhun liittyvää, kyseiset elementit toistuvat jokaisessa vähänkin runollisessa yönkuvauksessa. Mieti, mitä muita aistimuksia pimeydessä on, etsi jotain uutta.

Ajatus - mitä jos ei olisikaan mitään kalmoja? Mitä jos henkilö veneessä on niin syyllisyytensä kourissa, että tuottaakin itse itselleen romahduksen odottaessaan jotain, mitä ei tule tapahtumaan. Kalmot on jotenkin vähän klisee, raskas ja käytetty hahmo syyllisydelle.

Ja muista, älä kerro tunteita, esitä ne reaktioina. (Hikoilu, vapina, pulssin nousu vs. hän tunsi pelkoa, kun teki sitä ja tätä)

Kielellisesti sinulla on parannettavaa, käytät ilmaisuja, jotka eivät ole suoria tai luonnollisia.

"Airot rimpuilivat pienen veneen hankaimissa yrittäen päästä synkkää yötä pakoon"

Viitata airoihin, kuten ihmisiin. Airot eivät rimpuile, airot voivat kolista vasten kolia. Rimpuilu on elollisen olennon tekemää vastavuoroista kamppailua.

"Niitä seuraten hän löysi myös pohjantähden. Kauniina vyönä taivaan poikki kulki linnunrata."

"Järven peilityynestä pinnasta tähtitaivas heijastui kaikessa kauneudessaan"

Olen itse käynyt raskaan läksyn tälläisten lauseiden takia. Siksi sanon nyt "rumasti" - näistä ei ole yhtään mitään hyötyä, vaikka täällä joku voi komppailla kauniiksi. Oikeassa kirjallisessa ammattilaisten maailmassa hajanaiset runolliset lauseet tekstin seassa ovat mestareiden tehokeino, väärissä käsissä yleensä kolahtaa omaan nilkkaan. Harrastelija haluaa vilpittömästi kirjoittaa kauniisti, kylvää nättejä lauseita sinne tänne kuvitellen niiden olevan se tekstin vau-efekti. Mutta lauseet vain pistävät esiin muusta tavallisemmasta tekstistä liiaan runollisina, ja lukija ihmettelee mitä tapahtui ja miksi teksti ei ole tyylissään johdonmukainen. Jopa silloin, kun kielikuva on uniikki. Oman ongelmani olen ratkaissut tekemällä kökköisiä runoja, kun tekee mieli laulaa tekstiin lyriikkaa ja tähtitaivaita.

"Hän kurotti veneen laidan yli vain nähdäkseen oman pelästyneen peilikuvansa."

Olet jo hyvin keskittynyt selkeyteen, mutta vieläkin voisi tiivistää.
--> Hän kurotti laidan yli nähdäkseen pelästyneen peilikuvansa.

Ollaan veneessä, on selkeää mikä laita on kyseessä. Peilikuvan omistajuutta ei tarvitse alleviivata.

Tekstissäsi oli hyvää selkeä kirjoitus. Tästä kohdasta pidin eniten: "Samuel tunsi tukehtuvansa, hukkuvansa. Kipu poltti keuhkoissa, hän ei voinut hengittää. Näkökenttä välkkyi hetken ja sammui sitten hiljalleen hiipuen"

Harrastelijamaisuus näkyy kielen kankeutena, mutta se lähtee pois, kun kirjoitat ja ikää tulee lisää. Kirjoittaminen vaatii vaan sitä työtä. Pääosin hallitset jo kielen selkeyden, mutta keskity enemmän siihen, mikä on lukijalle oleellista ja ilmaise se proosallisesti.

Mieti siis, mikä on jokaisen kohtauksen kiinnostava elementti, ja jos haluat kuvailla, rakenna kuvailu kiinnostavan asian ympärille. Jos tarinassa on kamppailu, niin onko järkevää, että lähes puolet kirjoituksessa on ympäristön kuvailua ja kamppailu tiivistyy pikakelauksella loppuun? Lukijaa ei kiinnosta laulavat linnut tai tähtitaivas, vaan ACTION. Riko olettamuksesi siitä, että lukijan pitää tietää maisema tilanteen ympäriltä, huomaa maisemakuvaustarpeen nousevan omasta halustasi kirjoittaa se, ei juonen vaatimuksesta. Opettele erottamaan omat tarpeesi juonellisista tarpeista.

HUH
Olipa filosofista.

Keskittymishäiriöinen lukija ja "tajunnanvirta" ovat huono yhdistelmä, mutta yritin parhaani mukaan päästä kärryille. En vain sisäistänyt kirjoituksen keskeistä ideaa, saatekirje, haastattelu? Teksti itsessään oli kyyllä ihan selkokielistä

Tuntuu siis kuin henkilöä haastateltaisiin, mutta ilmeisesti kuitenkin ajattelee päänsä sisällä, jolloin kerronnasta tulee vähän hassu viba. Ainakin minulle.

Hulluusnäkymät ovat mielestäni liian alleviivaavia, tekee liian selkeäksi asian.

Aihe itsessään on jättebra, muutakin kuin fantasiaa ja romantiikkaa on joskus kiva lukea täällä. Hyvä! Foliohattuilua! Liskomiehiä! Pidän myös tarinan rakentamisesta otsakkeilla, se on mielestäni kehittyneempää tarinankerrontaa.