Review Detail

Vaikea arvostella lyhyitä tekstinpätkiä. Lyhyt teksti ei yleensä oikein sisällä mitään silmiinpistäviä kielikuvia tai nokkeluuksia. Toisaalta tarina ei ehdi rakentua niin, että sitä voisi kommentoida.

Mielestäni tässä oli hiukan turhaa teatraalisuutta ja poukkoilua, etkä ehkä aloittanut täysin oikeasta kohdasta. Ihmisillä on todella sitkeä tarve pohjustaa varsinaista tapahtumaa maalailemalla maisema/tilannekuvia ennen kuin alkaa tapahtua. Se on myös joskus pakollista, koska koko käsikirjoitus ei voi olla pelkkää tykistystä. Usein tätä maalailua käytetään kuitenkin väärissä paikoissa laittamalla esim. tekstin alkuun hidasteeksi turha säätiedotus. Mieti missä kohtaa tarinaa alkaa tapahtua ja aloita aina sieltä, hahmot ja tapahtumat kuuluu syventää tarinan kuluessa, ei tarinaa varten. Käytä silti toki riittävä määrä suvantovaiheita, ettei lukijalle tule tapahtuma-ähkyä.

En tiedä tarinaa tämän ympäriltä, joten vaikea kommentoida alkaako uni oikeasta kohtaa. Omasta mielestäni airoilut ja selällään makoilut olivat turhaa ja sekavaa täytettä.

Uni voisi mielestäni alkaa: "Samuel nousi kiireesti ylös ja ehti nähdä airojen katoavan syvyyksiin. Kauhu pisti hänen sydämeensä."

Mielestäni tehokkaampaa kuin:"Airot rimpuilivat pienen veneen hankaimissa yrittäen päästä synkkää yötä pakoon"

Itse inhoan kaikkea tähtitaivaaseen ja kuuhun liittyvää, kyseiset elementit toistuvat jokaisessa vähänkin runollisessa yönkuvauksessa. Mieti, mitä muita aistimuksia pimeydessä on, etsi jotain uutta.

Ajatus - mitä jos ei olisikaan mitään kalmoja? Mitä jos henkilö veneessä on niin syyllisyytensä kourissa, että tuottaakin itse itselleen romahduksen odottaessaan jotain, mitä ei tule tapahtumaan. Kalmot on jotenkin vähän klisee, raskas ja käytetty hahmo syyllisydelle.

Ja muista, älä kerro tunteita, esitä ne reaktioina. (Hikoilu, vapina, pulssin nousu vs. hän tunsi pelkoa, kun teki sitä ja tätä)

Kielellisesti sinulla on parannettavaa, käytät ilmaisuja, jotka eivät ole suoria tai luonnollisia.

"Airot rimpuilivat pienen veneen hankaimissa yrittäen päästä synkkää yötä pakoon"

Viitata airoihin, kuten ihmisiin. Airot eivät rimpuile, airot voivat kolista vasten kolia. Rimpuilu on elollisen olennon tekemää vastavuoroista kamppailua.

"Niitä seuraten hän löysi myös pohjantähden. Kauniina vyönä taivaan poikki kulki linnunrata."

"Järven peilityynestä pinnasta tähtitaivas heijastui kaikessa kauneudessaan"

Olen itse käynyt raskaan läksyn tälläisten lauseiden takia. Siksi sanon nyt "rumasti" - näistä ei ole yhtään mitään hyötyä, vaikka täällä joku voi komppailla kauniiksi. Oikeassa kirjallisessa ammattilaisten maailmassa hajanaiset runolliset lauseet tekstin seassa ovat mestareiden tehokeino, väärissä käsissä yleensä kolahtaa omaan nilkkaan. Harrastelija haluaa vilpittömästi kirjoittaa kauniisti, kylvää nättejä lauseita sinne tänne kuvitellen niiden olevan se tekstin vau-efekti. Mutta lauseet vain pistävät esiin muusta tavallisemmasta tekstistä liiaan runollisina, ja lukija ihmettelee mitä tapahtui ja miksi teksti ei ole tyylissään johdonmukainen. Jopa silloin, kun kielikuva on uniikki. Oman ongelmani olen ratkaissut tekemällä kökköisiä runoja, kun tekee mieli laulaa tekstiin lyriikkaa ja tähtitaivaita.

"Hän kurotti veneen laidan yli vain nähdäkseen oman pelästyneen peilikuvansa."

Olet jo hyvin keskittynyt selkeyteen, mutta vieläkin voisi tiivistää.
--> Hän kurotti laidan yli nähdäkseen pelästyneen peilikuvansa.

Ollaan veneessä, on selkeää mikä laita on kyseessä. Peilikuvan omistajuutta ei tarvitse alleviivata.

Tekstissäsi oli hyvää selkeä kirjoitus. Tästä kohdasta pidin eniten: "Samuel tunsi tukehtuvansa, hukkuvansa. Kipu poltti keuhkoissa, hän ei voinut hengittää. Näkökenttä välkkyi hetken ja sammui sitten hiljalleen hiipuen"

Harrastelijamaisuus näkyy kielen kankeutena, mutta se lähtee pois, kun kirjoitat ja ikää tulee lisää. Kirjoittaminen vaatii vaan sitä työtä. Pääosin hallitset jo kielen selkeyden, mutta keskity enemmän siihen, mikä on lukijalle oleellista ja ilmaise se proosallisesti.

Mieti siis, mikä on jokaisen kohtauksen kiinnostava elementti, ja jos haluat kuvailla, rakenna kuvailu kiinnostavan asian ympärille. Jos tarinassa on kamppailu, niin onko järkevää, että lähes puolet kirjoituksessa on ympäristön kuvailua ja kamppailu tiivistyy pikakelauksella loppuun? Lukijaa ei kiinnosta laulavat linnut tai tähtitaivas, vaan ACTION. Riko olettamuksesi siitä, että lukijan pitää tietää maisema tilanteen ympäriltä, huomaa maisemakuvaustarpeen nousevan omasta halustasi kirjoittaa se, ei juonen vaatimuksesta. Opettele erottamaan omat tarpeesi juonellisista tarpeista.

HUH
Olipa filosofista.