Arvostelut käyttäjältä illuusia

Tajusin vasta nyt että sinullakin on täällä tekstejä, muuten olisin antanut palautetta jo aikaisemmin. :) Olet antanut minulle niin hyvää palautetta että koitan vastata samalla mitalla, vaikka tämä nyt onkin jo kolme vuotta vanha teksti palaute varmaan siitä huolimatta kelpaa.

Olen armottoman rehellinen. En halua olla ilkeä, mutta myönnän että keskittymiseni herpaantui reilusti ennen puolta väliä tästä tekstistä.

Kaikesta näkee että olet taustatyösi tehnyt mitä tulee sotakoneiden ja taistelun kuvaukseen. Sitä on pakko kunnioittaa, tiedät todellakin mistä kirjoitat, ymmärrät että sota ei ole vain satunnaista räiskintää sinne tänne.

Mutta mutta.. Ystäväsi on oikeassa että kuvaus on aika kliinistä. Lisäksi minulla ei ole puoleenkaan väliin mennessä edes selvää mikä sota on kyseessä, jossain vaiheessa heitetään sivumainintana että sotaa on käyty viikko mutta muuten tilanteesta ei oikein saa mitään kokonaiskuvaa. Kokonaiskuva olisi hyvä tuoda esiin jo alussa.

Hahmot eivät myöskään oikein erotu toisistaan, yksi vähän heittelee vitsejä mutta muuten he eivät mielestäni ole tarpeeksi omia persooniaan jotta heistä alkaisi oikeasti välittää. Minulla ei ole edes aavistustakaan miltä hahmot näyttävät ulkonäöltään, sellaiset asiat olisi ainakin syytä kertoa.

Dialogi on uskottavaa, sellaista mitä sotilaiden voisi olettaakin käyvän, mutta ei oikein vie tarinaa kauheasti eteenpäin. Hahmojen persoonat eivät myös oikein tule dialogin kautta ilmi, koska se keskittyy olemaan informaation jakamista. Toki sotatilanteessa tämä on ymmärrettävää, mutta silti kaipaisin hahmoisin enemmän särmää.

Ai niin ja tyhmänä pakko kysyä että mikä ihme on CV? Minulle tulee siitä mieleen vain ansioluettelo mutta en usko että tässä yhteydessä tarkoitat sitä. :D

Muutama muotoseikka vielä:

- Jos hahmo sanoo perkele, ei ole tarvetta sanoa että hahmo on vittuuntunut, se on aika itsestään selvää. Ole tarkkana milloin yliselität asioita.

- Kappalejaot olisi kova sana! Tätä on vähän hankala lukea kun tämä on näin yhdessä pötkössä

- Ole tarkkana sen suhteen kuinka paljon käytät sotalyhenteitä. Kylliksi käytettynä ne luovat tunnelmaa, mutta ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä mikä ihme on T-80 jne. Liikaa käytettynä tuollaiset yksityiskohdat vain ärsyttävät ja niistä tulee vain tyhmä olo lukijalle.

- Muuten kirjoitat ihan sujuvaa tekstiä, enemmän kuvailua ja yksityiskohtiin paneutumista paikoin kuitenkin kaipaisin.

Toivottavasti tästä on hyötyä.

Hmm. Olen vähän kahden vaiheilla ärsyttääkö puhekieli ja jatkuva kiroilu minua tässä tekstissä vai ei. Aluksi se ärsytti, mutta pikkuhiljaa siihen alkoi tottua, ja kertoo se kieltämättä hahmosta aika paljon. Hahmon inhimillinen vitutus kaikkea kohtaan on tavallaan ihan viihdyttävää, mutta se tulee selväksi tekstistä kyllä ilmankin että sitä täytyy koko ajan toistella. Onhan se ihan hauska lähtökohta myöskin, mutta ei siitä vielä tarinaa synny. Jotain muutakin pitäisi osata kertoa kuin että vituttaa niin ettei väreissä näe. :D

Myös päähenkilön epämääräiseksi jäävä olemus häiritsee enemmän kuin puhekieli. En muutenkaan oikeastaan tajunnut tämän tekstin tarkoitusta, mihin aikakauteen tällä viittaat ja ollanko tässä oikeasti sodassa vai armeijassa.. (Vaikka otsikko antaakin ymmärtää että armeijassa)

Mitähän tästä nyt muuta sanoisi.. Onhan tuo tavallaan tuokiokuvauksena ihan toimiva, mutta kuten sanottu en vielä näe tässä varsinaisesti tarinaa, koska tästä puuttuu kaikki konflikti ja ristiriidat jotka ainakin minusta jokaisessa tarinassa pitää olla jotta siitä tulee mielenkiintoinen.

Summa summarum: Viihdyttävä pikku teksti inhimillisestä vitutuksesta, mutta yritä tehdä tästä joku tarina ja kerro hahmosta vähän lisää niin tästä voi tulla ihan hauskakin tarina. :)

Sujuvaa ja uskottavaa dialogia. Onnistut hyvin tuomaan hahmojen persoonallisuutta esiin dialogin kautta ja se etenee uskottavasti. Vastaukseksi kysymykseesi, faija vähän särähtää omaan korvaani, mutta ei kovin pahasti. Vaihtaisin joko isäksi tai sitten lisäisin dialogiin hieman jotain murretta niin se jotenkin kuulostaisi luontevammalta. Mietin sitäkin että faija sanan käyttäminen tuo heti mielikuvan teinistä, mutta kuitenkin tekstin perusteella hahmo vaikuttaa vanhemmalta (varsinkin kun isä antaa luvan kanssa polttaa tupakkaa).

Mutta ei se hirveästi loppujen lopuksi häiritse.

Pidän lakonisesta tyylistäsi, onnistut hyvin lyhyillä toteavilla lauseilla luomaan hyvän tunnelman tekstiin ja kertomaan hahmoista.

Toinen pätkä on varsin hilpeä, rouvan kiusaantuneisuus tulee hyvin ilmi ja tilanne varsin riemastuttava vaikka ei siitä enempää tiedäkään.

Lukisin mielelläni lisääkin tätä.

Sympaattinen tarina. Tuo vampyyrijuttu on aika helppo arvata jo alussa, mutta lopetus yllättää hauskasti. Erinomaista dialogia ja muutenkin hyvin kirjoitettu juttu.

Ainut mitä mietin on, että miten Kauko on voinut soittaa avustajalleen jos hänellä kerran ei ole sähköjä? Mietin, että olisiko ihan mahdotonta jos Virpi olisi saanut kirjeen? Se ehkä lisäisi semmoista oudon fiilistä heti aluksi nimittäin ja toisi lukijalle heti tunteen, että nyt ei kaikki ole ihan normaalia.

Musta huumori toimii myös hyvin ja päähenkilö on uskottava. Lyhyesti sanottuna tykkäsin tästä erittäin paljon.

Kiiltokuva vertaus elämästä on tavallaan osuva ja mielikuva rypistyneestä kiiltokuvasta on onnistunut.

Pari asiaa kuitenkin tekisin toisin. Sana rutattuna jotenkin särähtää ainakin omaan korvaan, käyttäisin jotain vähän runollisempaa sanaa. "Rypistetty" ehkä toimisi? Tai jotenkin tulee mieleen jotain paperitolloksi rutistamista myös.

Säkejakoa miettisin myös ehkä vähän uudestaan. Yleensä runoudessa toimii se, että jos tuntuu että pitää laittaa pilkku voi yhtä hyvin vaihtaa säettä.

Eli esim ensimmäinen säe voisi mennä näin:

"Elämä
kaunis kuin kiiltokuva
päättyi rutattuna
rikottuna."

Masennus ja suru välittyy runosta hyvin. Karsisin kuitenkin "niin" "ja" "että" ja "jos" sanoja, sitten runo toimisi jotenkin paremmin ja tiiviimmin.

Tyyliin tähän tapaan:

"Edes joku voisi
aidosti välittää
ei säälistä
ei velvollisuudentunnosta
omasta tahdostaan."

Pidän kyllä tästä tarinasta. Tuota keskiluokkaisen onnen kuvausta on ehkä hieman liikaa, vaikka toisaalta uutisten lakoninen toteamus että kaikki naiset saavat eutanasian tulee siten juuri sopivasti puun takaa.

Absurdit käänteet, musta huumori ja hieman naiivi tyyli toimivat tässä oikein hyvin. Lyhyesti sanottuna tämä on varsin riemastuttava tarina. Hyvää viihdettä, kiitos!

Ihan hauska tuokiokuva. Vähän ihmettelen, että hahmosta itsestään ei oikeastaan anneta mitään tietoa eikä tekstistä oikeastaan mitenkään välity että se tapahtuu Afrikassa. Välillä hahmo vaikuttaa jopa lapselliselta (halu kurottaa puuta leijonan häkistä Tarzan kuvitelmat jne.) mutta loppupuolella illuusio särkyy.

Kertoisin siis hahmosta lisää ja panostaisin hieman tunnelman kuvailuun muutenkin.

Tuokiokuvana tämä on ihan toimiva, mutta ei tämä varsinaisesti tarina vielä ole.

Tyylisi on miellyttävän lakoninen ja sarkastinen ja pidän tavasta miten kiinnität huomiota yksityiskohtiin.

Ai niin, ja aloittaisin ehkä tällä lauseella: "Muutamat äidit peittivät lastensa silmät. He olivat varmoja, että pian tapahtuisi jotain pahaa ja veristä."

Se toisi heti tilanteen selväksi lukijalle ja herättäisi kiinnostuksen.

Tätä asetelmaa voisi periaatteessa jatkaakin.

Kiinnostava runo, loppu on voimakas.

Pieni muutosehdotus. Alun jakaisin ehkä säkeisiin tähän tapaan niin sanoma tulisi ehkä esiin vielä tehokkaammin:

"Hiljaisuuden keskeltä
kohoaa huuto
vastasyntyneen parkaisu."

Sitä mietin myös että onko tuota enään sanaa tarpeen toistaa, tuntuu että se kaksi kertaa on näin lyhyessä runossa vähän liikaa.

Mietin, että toimisiko tuo yksi säkeistö jotenkin näin:

"se itkee äitiään
sitä siveää huoraa
jota ei ole"

Toki se ehkä vähän muuttaa säkeen ajatusta, mutta kunhan esitin idean.

Mukavan persoonallinen runo.

Tässä on hyvä tunnelma, tykkään erityisesti ajatuksesta kyynelien keräämisestä. Mietin myös tuota joka sanaa, että onko se välttämättä hyvä sana aloittaa säe. Pitäisin tuon säejaon kuitenkin mitä sinulla on, korvaisin vain sanan joka sanalla "se."

Eli:

"Istuin satamalaiturilla odottamassa laivaa
se ei koskaan saapunut."

Näin runo mielestäni jotenkin kokoaisi itsensä paremmin.

Mietin myös että lopetus voisi ehkä olla jotenkin lakonisempi ja tehokkaampi näin:

"Keräsin kyyneleeni, nousin
lähdin pois."

Mutta makuasioita.