Joe Hendrix ja Vallaton sota
1.
Hydracor oli pieni, Turmsin valtavassa mediamonopoolisessa aurinkokunnassa sijaiteseva planeetta. Se oli väkiluvultaan noin neljän miljoonan ihmisen asuttama. Sen elämä oli teknologisesti hyvin paljon yksinkertaisempaa kuin muiden Turmsin aurinkokunnan populaatiohelvettiplaneetoiden. Populaatiohelvetti oli Hydradoric älymystön keksimä ja suosima sana puhuttaessa muista Turmisin aurinkokunnan planeetoista.
Tällä Hydracorin planeetalla asui myös Joe Hendrix perheineen. Tai oikeammin sanottuna Joella oli vain vastavihitty vaimo, mutta he suunnittelivat jo yhdessä pienissä päissään lasten hankkimista ja kaikin puolin elämästä riemuitsemista.
Joen vaimolla, May Hendrixillä, oli oma firma. Se myi siivousvälineitä, Hydracorin uusinta uutta, joten rahasta heillä ei ollut pulaa vaikkei sitä liioin liikaakaan ikinä ollut. Firman mimi oli muuten O.U.C.H.S.T.F.C.N mikä oli lyhennös englanninkielestä Ou you cotcha have some tools for cleanin now. Kaiken lisäksi May Hendrix oli vain 25 vuotias hemaiseva punatukkainen kaunotar ja monen Hydracorilisen miehen, miksei naisenkin silmän ilo ja unelma.
Mutta Joen hän oli kokonaan.
Joe itse oli taas vain yksi yksinkertainen ja vähään tyytyväinen 32-vuotias työssään viihtyvä automekaanikko. Mies joka oli selvinnyt kunniallisesti yhdestä maailmansodasta (Nro.79) ja yhdestä harvinaisen vihaisesta äidistä.
Joe oli todellakin onnellinen Maynsa kanssa nyt kun hapan äitikin oli poissa kuvioista(Joen äiti oli aina pelännyt kuolevansa tukehtumalla peräpukamiin, mutta oli kuitenkin luojan kiitos saanut luonnollisen vanhuuden tuottaman kuoleman).
Elämä siis potki heitä persuksille hyvällä tavalla ja oikein kunnolla.
Eräänä kauniina kesä iltana Joe oli palaamassa töistä linja-autolla kotiin ja jäi lähinnällä pysäkillään pois. Hän käveli tapansa mukaan reippaasti mäkeä ylös heidän pieneen punaiseen omakotitaloon. Hän moikkasi naapuriaan matkalla:
"Terve Bill! Kuinkas menee? Firmassa pitää varmaan kiirettä, luulisin?"
"Eipä tässä hätää, asiat menevät ihan suhtkoht. Joten sen puoleen kaikki on ihan ok. Mutta, kuulitko jo muuten siitä että me saamme Lean kanssa uuden lapsen. Hän oli käynyt tänään lääkärillä ja he olivat pystyneet näkemään senkin, että se on poika. Voitko kuvitella!" Bill Sunday huusi innoissaan pihaltaan.
"Aivan mahtavaa Bill! Onneksi olkoon! Sanohan Lealle terveisiä minulta. No, illan jatkoja!" Joe sanoi ja lähti astelemaan kotiinsa.
Kotiovella hän tunsi helpotuksen. Päivän työt olivat nyt tehty ja May ja koti odottivat.
Hän astui sisälle.
Hehkuvan kaunis punapäinen May juoksi onnellisena ovelle vastaan miestään ja hyppäsi riehakkaasti tämän syliin. Pusuja sateli hetkessä molemmin puolin ja onni oli huipussaan.
"Kuinkas päiväsi meni töissä kulta? May kysyi roikkuen miehensä sylissä.
"Se meni ihan ok. Sitä tavallista, sitä tavallista. Entä omasi?" Joe vastasi suoraan.
"Ihan ok, ihan ok myös." May sanoi, mietti hetken ja jatkoi sitten: "Hei, tiedätkö mitä, Joe? Minulla olisi jotain kerrottavaa sinulle koska asiat ovat itse asiassa paremmin kuin hyivn ja ajattelin, että voisimme ruokailun jälkeen hieman keskustella. Sopiiko se sinulle, kulta?"
"Sopii hyvin. Miksipä ei? Mistä oikein on kyse?" Joe jatkoi.
"Ruoan jälkeen sitten. Mennään syömään, minulla on kaikki jo valmiina. Pöytäkin on katettu hienosti vain meitä kahta varten!" May sanoi innokkaasti ja laskeutui Joen sylistä.
2.
Pöytä oli todellakin hienosti katettu, kuten May oli sanonutkin. Kynttilät paloivat valojen sijasta ja tunnelma oli jotakin herkkää, kaunista ja ainutlaatuista. He asettautuivat pöytään ja Joe oli jo aloittamassa syömisen, kuin May ehdoitti molemmille lasillisia kunnon kuohuvaa shampanjaa. Joe otti shampanjapullon ja hetkessä korkki poksahti kattoon. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä ja he joivat harmoonisesti lasilliset kuohuvaa shampanjaa.
"Meille Joe. Meille ja meidän yhteiselle ja loistavalle tulevaisuudelle!" May sanoi hemaisevasti ja he suutelivat pöydän yli. Sitten he aloittivat syömisen. Joe maisteli kaikkia herkkuja pöydästä aina grillatusta kanasta Mayn omatekemiin karjalanpiirakoihin. Ja hän ihmetteli mielessään mistä kaikesta oli oikein kysymys. Mitä kerrottavaa Mayllä oikein oli hänelle?
Vihdoin kun he olivat saaneet aterian syötyä ja Joen uteliaisuus oli kasvanut kriittiseen pisteeseen jossa hänen oli pakko kysyä, hän kysyi:
"Mitä tämä kaikki oikein merkitsee May? Mistäs nyt oikein tulee? Katetut pöydät, herkulliset ruuat, shampanjat ja kaikki." Joe jatkoi: "Kertoisitko nyt?"
"Oi Joe! En itsekkään malta enää. No, olin tänään naapurin Lean mukana lääkärissä enkä...No, emme olleet siellä pelkästään hänen takiaan. Minä olen tutkittavana myös Joe", May saoi innokkaasti.
"Mitä nyt oikein tarkoitat? Onko tämä sitä mitä minä arvelen?", Joe kysyi hämillään.
"Me saamme lapsen Joe! Me todellakin saamme lapsen!", May sanoi, kuin olisi haljennut kahtia jos ei olisi sillä hetkellä sanonut asiaansa.
"Vau...tarkoitan vau! Minusta siis tulee isä...hmm, ei yhtään hassumpaa. Ei ollenkaan!" Joe riemuitsi ja tunsi todella olevansa iloinen asiasta.
Silloin mollemmat ryntäsivät toistensa syliin ja he itkivät silkasta onnesta...tai no Joe ainakin melkein itki. Todella lähellä se kuitenkin oli!
Seuraavat muutama päivää heillä menikin asian parissa touhuten ja jutellen ja eräänä iltana Joe tokaisikin vaimolleen istuessaan sohvalla television ääressä:
"Olen hieman pohtinut tuota nimi juttua. Olen ajatellut monia nimiä ja minulla on jo ehdotus tuosta nimestä. Haluatko kuulla sen May?"
May katsoi innostuneesti miestään istuessaan hänen vierellään sohvalla ja sanoi:
"Minä arvaan jo nimen mitä aiot ehdotta tai oikeastaan voisi melkein sanoa, että tiedän. Aiot ehdottaa Laraa, eikö?"
"Muistat siis vielläkin tuon Tomb Raider peli innostukseni? Pelin nimihän oli Lara On The Fools Tomb That Loved The World ja rakastin sitä jollain kierolla tavalla juuri sen naurettavuuden takia. Neljäskymmenesyhdeksäsosa, voitko kuvitella!" Joe naureskeli ja jatkoi:
"Kyllä! Juuri tuota nmeä ajattelin, mutta sitä et tiennyt, että-"
"Että ajattelit myös Kauniista ja rohkeista, tuosta jo kohta viisikymmäntäkahdeksan vuotta televisiossa pyörineestä sarjasta, nimeä Brooke. Ja sitäkin vain äärimmäisen pirullisuutesi takia, vai mitä?" May keskeytti. Molemmat purskahtivat nauruun ja pudistivat päätään ja Joe sanoi:
"Ei, kyllä me paremman nimen keksimme"
3.
Eräänä iltana Joe palaili jälleen töistä ja käveli tuttua kotiinsa vievää mäkeä pysäkiltä ylös. Naapuri Bill Sunday oli jälleen pihallaan ja pesi autoaan. Bill huusi yli-innokkaan iloisesti mäkeä ylös kapuavalle Joelle:
"Tervehdys Joe! sitä tullaan töistä. Kuinkas päivä meni? May muuten kävi meillä kertomassa teidänkin iloisesta uutisesta. Onneksi olkoon vain sinullekin Joe! Onneksi olkoon. Sinustakin on tulossa pikku hiljaa ihan mies."
"Kiitoksia Bill, kiitoksia. Katsellaan nyt miten hommat sitten lähtevät käyntiin, kun tyttö syntyy", Joe vastasi rauhallisesti.
"Tehdään niin. Ompahan sitten lapsilla kaverit, kun molemmat syntyvät ja siitä kasvavat. Hienoa vai mitä Joe?, Bill intoili ja vahasi lisää autoaan.
"Näin on Bill. No, päivän jatkoja.", Joe vastasi ja käveli kotiinsa Billin jäädessä hinkkaamaan autoaan kuminen ilon ilme naamallaan.
Sisällä May tuli jälleen Joe vastaan ja yritti hypätä hänen syliin. Joe kuitenkin hienovaraisesti torjui yrityksen:
"Ei nyt kulta. Minulla on jotenkin huono olo...Aivan kuin jotain olisi pielessä."
"Mikä nyt on kulta? Onko jotain sattunut?", May kyseli.
"Ei mitään ole sattunut. on vain sellainen aavistus kuin kaikki ei olisi kunnossa. Ei muuta", Joe sanoi ja käveli peremmälle.
"No, mutta Joe. Kaikkihan on ihan hyvin. Ei meillä ole mitään hätää. Mene sinä lepäilemään ja katso vaikka uutiset, niin minä laitan meille sillä aikaa ruokaa uuniin", May lohdutteli tullen sisälle Joen perässä.
"Tehdään niin."
Hetken päästä Joe istui tutulla sohvallaan ja aukaisi television. Uutiset olivat meneillä ja juontaja vaikutti Joesta jotenkin omituiselta ja hätääntyneeltä. Hän keskittyi tarkemmin kuuntelemaan mitä uutisissa sanottiin. Juontaja puhui monotonisella äänellä:
"Olemme saaneet tietoomme todella häkellyttävän ja vaarallisen uutisen. Planeetan turvallisuusyksikkö Hydrasafe on saanut tietoonsa, että Hydracoria tulee ravisuttamaan todella uhkaava katastroofi. Tietojemme mukaan planeetan ilmakehään laskeutuu tänä iltana noin 21.15 Zadaher-virus tuntemattomista syistä. Virus on tunnettu naisia tuhoavana voimana kautta aikojen ja on luultu, että se on saatu lopullisesti hävitetyksi Turmisin aurinkokunnasta, mutta näin ei ilmeisesti olekaan. Hydrasafe ilmoittaa ettei asialle voi tehdä enää mitään ja, että Hydracorin kaikkia naispuolisia henkilöitä pyydetään välittömästi lähtemään lähimmälle Hydrahospital asemalle saamaan ilmainen valtion kustantama eutanasia, sillä muuten kuolemasta tule naisille äärimmäisen tuskallinen. Miesten ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin olla vaimojensa ja tyttölapsiensa tukena, sillä miehiin virus ei vaikuta lainkaan. Lisää ohjeita jäljelle jääneille miehille seuraa aamu uutisissa.Nyt jatkamme koripal..."
Juontajan ääni vaimeni Joen korvissa ja Joe tunsi pyörtyvänsä. Hän notkahti sohvalla ja sai vaivoin vaakkuvan ruumiinsa tolalleen. Hän oli liveästi sanottuna lievässä shokissa ja hänen oikea kätensä alkoi nytkähdellä ilkeännäköisesti.
"Mitä siellä oli kultaseni? Uutisissa tarkoitan. Annas kun tulen katsomaan", May kuulosteli ja lähti kohti olohuonetta.
"Mikä sinulle on joe? Olet melkein sininen. Soitanko ambulanssin?", May sanoi hädissään nähdessään miehensä ja hänen edelleen nytkähtelevän oikean kätensä.
"He he hee, joo...Ei kun ei! Ei missään nimessä! Nyt on May tosi kysessä...meidän täytyy lähteä autollasi saman tien Hydrahospitaaliin. Uutiset...", Joe soperteli sekavana ja pyörtyi lattialle.
4.
Kaksikymmentäkolme minuuttia myöhemmin Joe kuuli äänen korvissaan:
"Herätys Herra Hendrix. Herätys nyt vaan!"
Joe siristeli silmiään ja sanoi: "Onko painajainen ohi?"
"Herätkää vain nyt Herra Hendrix", hän kuuli äänen toistavan selvemmin ja selvemmin. Silloin hänen tajuntaansa tunkeutui tapahtumat jotka edelsivät hän pyörtymistään. Hän muisti kaikeen ja riuhtaisi itsensä sängystä ylös ja lyssähti sille takaisin.
"Missä May on! Kertokaa minulle heti missä May on?" Joe huusi naishoitajalle joka seisoi hänen vierassään ja hän näki naisen jo täydellisesti.
"May Hendrix on tällä hetkellä saattohuoneessa. Hänellä ei ole hätää...vielä. Voitte mennä tapaamaan häntä heti kun tokenette Herra Herdrix", nainen vastasi.
"Minä menen nyt! Mikä huone?" Joe sanoi vihaisena ja nousi sängyltä jolla oli maannut.
Nainen luovutti heti alkuunsa: "Käytävän päässä. Toinen ovi vasemmalla"
"Kiitos", Joe sanoi ollen jo matkalla saattohuoneeseen.
"May?", Joe sanoi avatessaan huoneen oven ja toisti: "May? Oletko sinä täällä, kultaseni?"
Huoneessa oli himmeä valaistus ja perältä kuului hiljaista nyyhkytystä. Joe asteli peremmälle ja näki May yhdellä sängyistä. Muut sängyt olivat kaikki miesten ja poikien ympäröimiä.
"May. Kuulit...tarkoitan tiedät siis jo.", Joe sanoi istuutuessaan sängylle jolla May makasi. Joe katsoi häntä hetken ja näki May kauniit kasvot ja lainehtivat punaiset hiukset. Silloin Joe puhkesi lohduttomaan itkuun ja painautui kiinni Mayeen. Yhdessä he itkivät puolituntia kummankaan sanomatta sanaakaan, kunnes vihdoin ja viimein May sanoi: "Kulta pieni, kyllä sinä pärjäät ilman meitäkin. Minä tiedän sen..."
Joe itku yltyi ja hän sanoi kyynelten valuessa hänen kasvoillan Maylle:
"Pärjäänkö...En tiedä, mutta sen tiedän, että rakastan sinua ikuisesti. Rakastan sinua yli kaiken ja tulen aina rakastamaan. Vietetään tämä viimeinen ilta yhdessä May. Ollaan viime hetket yhdessä, kunnes ratkaiseva..."
"Niin teemme rakas Joe. juuri niin me teemme", May vastasi ja he syleilivät toisiaan. Illalla Joen ollessa yksin heidän yhteisessä kodissaan Maytä ei enää ollut olemassa muualla kuin Joen muistoissa.
5.
Aamulla auringonnousun aikaan, kaksi viikkoa Mayn poistumisen jälkeen, Joe Hendrix käveli allapäin noutamaan postiaan. Ja hänellä oli alakuloisuuteensa erittäin hyvät syynsä, sillä hänkin oli menettänyt vaimonsa, niin kuin kaikki muutkin Hydracor planeetan miehet.
Sellaista sattui Joe Hendrixin maailmankaikkeudessa.
Postilaatikolla hän tapasi naapurinsa Bill Sundayn ja he tervehtivät toisiaan:
"Terve Joe, postia hakemassa? Se taitaa kuitenkin olla aikasta turhaa. Tiedäthän, postin jakelu lopetetaan viikon sisällä." Bill Sunday sanoi
"Tiedän, tiedän, mutta on vain pakko jotenkin yrittää elää viimeiseen asti niin kuin kaikki olisi kunnossa. Muutenhan sitä masentuu vaikka ei sen puoleen olen jo masentunut, mutta enemmän. Tiedäthän..."
"Jep, tiedän. Pikkuinen alakuloisuus vaivaa minuakin. Se on harmillista. No, vajaan kolmen viikon päästä nähdään kuinka äijien käy!" naapuri vastasi ja asteli tiehensä.
Joe katseli hetken hänen peräänsä ja käveli sen jälkeen takaisin kotiinsa päivän lehden kanssa.
"Aah, lisää uutisia kilpailusta. Joka päivä samat jutut!" Joe ajatteli ääneen ja laittoi lehden sivuun ottaakseen kahvia.
"Minunkin olisi aika lähteä hakemaan tarvikkeeni. Aika umpeutuu kolmen päivän sisällä. Taidankin hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä tänään", Joe tuumi ja hörppi lisää kahvia katsellen kotinsa ikkunasta ulos.
Puolen tunnin päästä Joe seisoi lähimmällä bussipysäkillä ja odotteli muiden kanssa bussia. Tunnelma pysäkillä oli lievästi sanoen kireä. Ihmiset katsoivat toisiaan vainoharhaisuutta uhkuen ja yrittivät kuitenkin samalla pysytellä omissa nahoissaan, niin kuin olisi tavallinen työpäivä. Ja kattia kanssa, kaikki oli kaukana tavallisesta työpäivästä!
Pitkän ja kireän bussimatkan (Hydracor oli maailmankaikkeuden viimeinen planeetta, jolla käytetiin tavallisia bussilinjoja. Muilla planeetoilla oli jo käytössä materiansiirtovälineet, jotka helpottivat huomattavasti liikkumista paikasta toiseen) Matkan jälkeen Joe seisoi kaupungin keskustassa kaupungin sosiaaliyksikön satakaksikymmentäyhdeksän kerroksisen pilvenpiirtäjän edessä. Masentavaa, hän ajatteli ja astui rakennuksen liukuovista sisään.
Aulassa oli vilske joka suuntaan, ihmisiä juoksenteli ympäriinsä, niin kuin maailmanloppu olisi ollut tulossa. Todellisuudessa vain Hydracorin loppu lähestyi lähestymistään muun maailmankaikkeuden jatkaessa edelleen suhteellisen normaaliin tapaansa elämää.
Omituista, mutta totta, näin voi todellakin tapahtua. Maailmassa ainut varma asia on ettei mikään ole varmaa, ei edes tämä lause.
Joe kaivoi aulassa taskustaan lapun jossa oli ohjeet tavaroiden hakemista varten. Lapussa luki tavaroiden luovutuspisteen sijaitsevan rakennuksen ylimmässä kerroksessa.
Hän suuntasi hissille.
Päästyään rakennuksen ylimpään kerrokseen hän huomasi yllätyksekseen käytävän olevan aivan tyhjä lukuun ottamatta yhtä luihun näköistä siivoojaa joka oli täysin uppoutunut työhönsä.
Joe käveli hänen luokseen ja kysäisi mieheltä:
"Missä kaikki ovat? Olen tullut hakemaan tarvikkeitani kilpailua varten, minun täytyy varmaankin olla väärässä kerroksessa?"
"Ei, olette aivan oikeassa kerroksessa, suurin osa ihmisista vain on hakenut tavaransa jo kuukausia sitten. Te olette vaan aika myöhään liikkeellä", siivooja vastasi.
"Joo, niin kai sitten. Mistäköhän voisin hakea tavarani?", Joe kysyi.
"Käytävän päässä on keltainen luukku. Ette voi erehtyä", Mies sanoi ja jatkoi huomattavasti innostuneemmin: "Hei, muuten, olisitko kiinnostunut laittamaan rahaa minun kanssani G.V.S.E.L:n? Ketään ei tunnu kiinnostavan, mutta minä ainakin aion yrittää"
"Mikä on G.V.S.E.L?" Joe kysyi hämmästyneenä.
"Galaksien Välinen Sankarin Etsintä Lotto. G.V.S.E.L, ettekö todellakaan ole kuullut siitä?" siivooja ihmetteli.
"En. Ja nyt kun kuulen siitä, niin voin vakuuttaa teille heti etten ole kiinnostunut, enkä halua kuulla siitä enempää" Joe kiivastui hieman.
"Noin kaikki sanovat. Harmi, siitä nimittäin voisi tienata kovat rahat, jos veikkaus osuisi oikeaan ja sattuisi vielä itse voittamaan Hydracorin kilpailun. Harmi tosiaan ettei ketään ole kiinnostunut!", mies tuskasteli.
Joe pyöritteli päätään ja lähti astelemaan eteenpäin käytävää jättäen siivoojan yksin harmittelemaan asiaansa lottokupongit kädessään.
6.
Keltaisen luukun takana istui isokokoinen keski ikäinen miehen köriläs syöden donitseja ja lukien samalla päivän lehteä. Joe keskeytti hänet ja sanoi tulleensa hakemaan tavaroitaan.
"Olette aikasta myöhään liikkeellä. Suurin osa ihmisistä on hakenut pakettinsa jo aikapäivät sitten. Teillä on varmaankin mukananne tähtiliiton lähettämä todistus oikeudestanne pakettiin?" mies sanoi puoliksi mussuttaen viimeisiä donitsin jämiä.
Joe kaivoi todistuksen taskustaan.
"Odottakaa hetki. Käyn varastossa hakemassa pakettinne" mies tokaisi ja asteli kuitti kädessään pois tiskiltä.
Mitäköhän tästäkin seuraa? Mitä kaikkea ihmeellistä tuo salaperäinen paketti pitää sisällään? Mihin helvettiin tämä maailma on oikein menossa? Tuon tyylisiä ajatuksia kulki tiuhaan tahtiin Joen aivosoluissa hänen odotellessaan tiskin edessä.
Vihdoin mies tuli takaisin paketti mukanaan.
Ennen kuin voin antaa teille tämän paketin teidän täytyy täyttää tämä lomake. Kilpailun järjestävät valtiot haluavat vain tietää muutamia oleellisia asioita. Tässä, olkaa hyvä", mies sanoi ja ojensi kaavakkeen Joelle.
Hetken Joe katseli kaavaketta ja luki sen sisältöä. Siinä oli kaikenlaisia kysymyksiä, kuten: Jos satutte voittamaan kilpailun, niin mitä teette vapaudellanne ja voitto rahoillanne? Jos joku muu kansalainen pyytää tai ehdottaa teille liittoutumista sodassa, niin miten toimitte? Siedättekö paineita hyvin stressaavissa tilanteissa, esim joutuassanne riistämään toiselta hengen tai jos teidän henkeänne uhataan? Ja niin edespäin.
Joe otti aikansa ja vastasi kaikkiin kysymyksiin huolellisesti vaikka pitikin kysymyksiä aivan älyvapaina ja ihmetteli minkälaiset tähtiliiton puupäät ne olivat laatineet. Saatuaan lomakkeen valmiiksi hän ojensi sen virkailijalle.
"Kaikki näyttää hyvältä. Tässä pakettinne ja onnea nyt vain minunkin puolesta vaikka kaikkihan me ollaan tässä samassa sopassa" Mies jatkoi päivälehden lukemista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja Joe poistui paikalta kotiinsa.
Välissä voimme hieman valaista asiaa. May kuoleman jälkeen kului yksi päivä ja yksi yö ennen kuin televisiosta tuli tuota järkyttävää uutista järkyttävämpi uutinen. Nimittäin Turmsin aurinkokunnan valtaa pitävä taho, TGM eli Turms Galaksy Media, oli esittänyt Hydracorin asukkaille erittäin miellyttävän "suostu tai sinut pakotetaan suostumaan" tyylisen kilpailun. Kilpailun säännöt olivat helpot jokaisen ymmärtää.
Suunnilleen näin sanottiin televisiossa:
"Kilpailun aikana tapa jokainen vastaan tuleva Hydracorilainen ja koita itse selviytyä viimeiseksi kaikista. Jos todella olet viimeinen hengissä selvinnyt miespuolinen henkilö planeetalla kilpailu loppuu ja olet voittanut itsellesi vapauden, vaimon ja miljoonan Turmsin aurinkokunnan krediittiä. Kilpailu televisioidaan reaaliaikaisena lähetyksenä ympäri muita Turmsin aurinkokunnan planeettoja muiden ihmisten viihteeksi. Lisäohjeita seuraa myöhemmin."
Suurin enemmistö Hydracorin miehistä oli epätoivossaan suostunut tuohon kilpailuun. Myös Joe.
7.
Tasan kolmenviikon päästä aamulla Joe heräsi ja tunsi syvän puistatuksen luissaan. H hetki oli koittantut ja pian koko Hydracor olisi yhtä suurta taistelutannerta. Hän päätti kuitenkin keitellä vielä kahvit tähänkin aamuun. Kahvin tippuessa hän kuuli ovikellon soivan.
"Kuka helvetti siellä voi oikein olla. Joko sota on alkanut? Ei kai vielä, sehän kuulutetaan ympäri planeettaa vasta puolenpäivän aikaan" Joe tuumiseli mennessään ulkoovelle.
"Tervehdys rakas naapuri. Ajattelin vain tulla sanomaan, että olet ollut loistava naapuri kaikki nämä vuodet ja tulee olemaan harmi ottaa sinut hengiltä. Mutta peli on peliä. Et kai pahastu sanoistani, Joe?", naapurin Bill Sunday sanoi Joen avattua ulko-oven.
"Joo, no se nähdään sitten. Äläpäs nyt kuitenkaan ole liian innokas, voihan olla ettet saakkaan minua niin vain hengiltä...mutta niin kuin sanoin, niin sehän nähdään sitten. Mukava naapuri olet muuten itsekin ollut, ei käy kieltäminen, ei." Joe vastasi hänelle ollen vielä uninen ja hän jatkoi:
"Mutta olin juuri keittelemässä aamukahveja ja voisin mennä takaisin sisälle nauttimaan ne rauhassa. Ties vaikka jäisivät viimeisiksi"
"Jep Joe, hyvät aamukahvit ja eiköhän me tässä kohta nähdä. Ja muista olla puolenpäivän aikaan valmiina. Minä ainakin olen, ihan vain noin varoituksen sanaksi", naapuri virnuili ja lähti poistumaan.
"Joo, hyvää päivän jatkoa sinullekkin...No, ainakin puoleen päivään asti", Joe huusi perään ja poistui sisälle aamukahvinsa kimppuun.
Vähän enne puoltapäivää Joe alkoi tarkistella tavaroitaan ja avasi television nähdäkseen mitä Hydracodin uutisissa sanottiin. Uutiset alkoivat juuri ja miespuolinen juontaja selitti naama hikipisaroilla kilpailu alkamishetken olevan käsillä. Juontaja lisäsi loppuun, ettei hän enää välittänyt paskankaan vertaa juontajan paikastaan ja että hänkin lähtisi samantien valmistautumaan sotaan.
"Mukavan oloinen juontaja tuo on aina ollut. Ymmärtäähän sen ettei työt enää paljonkaan maistu tällaisessa tilanteessa. No, paras minunkin vain odotella vielä nämä muutamat minuutit lähtölaskentaa", Joe tuumi itsekseen.
Vihdoin kello oli kaksitoista ja ympäri planeettaa alkoi soimaan sireeni joka ilmoitti kilpailun alkaneen.
"No, voi helvetti, nyt se sitten on menoa! Täytyy kai yrittää saada tuo naapuri ensiksi hengiltä. Sehän tässä pahin uhka tällä hetkellä on" Joe tuumaili kuumeisesti ja kaivoi paketista sädepistoolin esiin. Hikipisaroita valui hänen ohimoiltaan karpaleina.
Samassa Joen talon ovi räjähti sepposen selälleen ja Bill Sunday syöksyi sisään päästäen kauhean sotahuudon.
"Helvetti", Joe ärjyi ja kiepsahti sädepistoolinsa kanssa lähimmän nurkan taakse.
"Nyt se on alkanut naapuri. Eiköhän aleta pitämään hauskaa!", Bill huusi intoa ihkuen.
"Ja paskat tässä mitään hauskaa pidetä nuija!",Joe huusi ja hyppäsi nurkan takaa samalla pamauttaen Billiltä pään pois haartioita rasittamasta. Irronnut pää vieri nopeaan tahtiin huoneen nurkkaan ja pysähtyi sinne päästäen kolahtavan äänen.
"Siinä sinulle intoa Bill! Siinä sitä intoa minunkin puolestani! Ai, niin, ja kun päivällä sanoin sinua hyväksi naapuriksi, niin valehtelin. Täysmoukka ja itsekeskeinen paska sinä olet aina ollut minun mielestäni. Adios amigo, Adios!", Joe puhkui päättömälle ilmeisen kuolleelle Bill Sundaylle voitonhurmassaan ja varmastikin laiton määrä adrealiinia kiehui hänen suonissaan. Hän tunsi olonsa taivaalliseksi ja otti lisää kokaiinikapseleita repustaan.
"Tämä hommahan käy näköjään, kuin luonnostaa minulta! Katsotaanpa mitä monitori kertoo Hydracorin tämän hetken tapahtumista! Katsotaanpas vain!", Joe puhkui ja kaivoi paketista monitorin ja laittoi sen päälle.
"Tämähän näyttää, että planeetalla on yksi suuri helvetti menossa ja ihmisiä tippuu kuin sieniä sateella. No, tämä tatti ainakin aikoo vielä pysyä hengissä!", Joe naureskeli kieroutuneesti itsekseen. Nauruun saattoin olla myös vaikuttamassa hänen ottamansa kokaiinikapselit. Sellaista sattuu ainakin Joen maailamssa.
Tuntiessaan edelleen olonsa aivna mahtavaksi hän päätti lähteä hakemaan lisää päänahkoja ja asetti 360 astetta näyttävät infrakiirarit päähänsä joilla näki joka puolelle ympärilleen. Hän näki noin seitsemän henkilön lähestyvän taloaan ja oli melkein paskoa housuihinsa. "No, voi perkele, kohta niitä päänahkoja saadaan! kyllä joo, muttei vain nuo saisi sitä ennen saisi minun kaljuuntuvaa päänahkaani! Voi minua parkaa!", Hän puhui sekavasti soperrellen ja kaivoi paketistaan samalla sädegranaatteja ja heilui ympäriinsä 360 astetta näyttävät infrakiikarit päässä olohuoneessaan.
Yhtäkkiä ikkuna räsähti panoksen voimasta ja osui melkein Joeen. Joe heitti lasit pois päästään ja syöksyi ikkunaan tulittaen aseellaan maailmanlopun tahtiin. Kuului huutoa ja mies kauempana putosi polvilleen ja Joe kyyristyi ikkunan alle kauhusta kalpeana miettimään:
"Paskiaiset, he ovat liittoutuneet vaikka säännöt kieltävät sen! Muillakin naapureilla taitaa olla jotain hampaan kolossa minua vastaan. No, yksi poissa laskuista, kuusi jäljellä!"
Samassa sisälle lensi sädekranaatti ja se pyöri noin metrin päähän Joesta.
Silmänräpäyksessä Joe tajusi takanaan olevan rikkinäisen ikkunan ja ponnahti siitä ulos kranaatin räjähdyksen säestäessä hänen putoamistaan nurmikolle. Joe ei saanut vahinkoja. Ikkunasta tuprusi paksu savupilvi ulos ja sen hälvetessä sisältä rupesi kuulumaan miesten ääniä.
Eräs äänistä sanoi voitonriemuisesti:
"Taisimme saada sen! En ole ikinään pitänyt hänestä ja vielä vaimonkin eläessä tuntui, että hän katseli aina Darjaa sillä silmällä!"
"En vain pelkästään katsellut sillä silmällä Harrison, senkin idiootti!" Joe huusi miehelle. "Vaimosi oli oikein mukava...ainakin sängyssä!" Joe ajatteli hiljaa ääneen nurmikolla ja päätti tehdä koko roskasakista selvää.
Hän kaivoi taskustaan viimeisen sädekranaatin, koska muut olivat jääneet sisään ja heitti sen sisälle. Seuraukset olivat selvät, miehistä ei jäänyt ainoakaan henkiin puhumattakaa, että olisi jäänyt edes yhdeksi palaseksi.
"Noin, siinä teille!", Joe riehui ja huuteli täynnä jännityksen tuomaa ekstaasia ja kaivoi taskustaan uuden kokaiinikapselin höpöttäen samalla:
"Toivottavasti tässä on viihdettä teille tarpeeksi! Minulle ainakin on!"
Hän pui nyrkkiään taivasta kohti ja päätti lähteä naapurin talolle katsomaan mitä siellä olisi. Jospa vaikka löytäisi omia tuhoutuneita tavaroitaan joita jokaisessa pakkauksessa oli.
"Ainakin ehdottomasti näitä kokaiinikapselieita pitää saada lisää!" hän tuumi ääneen tallustellessaan naapuritalolle.
Bill Sundayn talon ovi oli apposen auki. Joe asteli muina miehinä sisään aivan kuin sillä olisi ollut jotain väliä. Sisällä hän katseli paikkoja ja näki olohuoneessa baarikaapin. Hän avasi sen ja kaatoi itselleen lasillisen kirkasta brandyä.
"Vai näin sinä asut tai pikemminkin asuit Bill Sunday. Ihan hienoa, ei käy kieltäminen, ei. Vituttaa vain kun sinunlaiset pellet saavat kaiken tällaisen hienon ja loistavan. No, etpä tee enää tällä mitään!", Joe tuumaili voitonriemun tunteen täysin vallattua hänet ja naukkaii siemauksia brandy lasillistaan.
Seuraavaksi hän asteli keittiöön ja näki pöydällä molemmat asiat mitä tarvitsisi: Autonavaimet ja Billin paketin mukana tulleen monitorin.
"Mahtavaa!" hän tuumi ja käynnisti monitorin. Hän katseli sitä hetken omituinen loimuava kiilto silmissään. Pisteitä liikkui ympäriinsä ja edes takaisin Hydracoria simuloivalla kartalla ruudussa ja niitä myös sammui jatkuvasti. Nuo pisteet olivat ihmisiä ja itse asiassa myös Joe oli yksi noista loputtomista pisteitä, jotka hyvää vauhtia lähestyivät loppuaan.
"Tuiki, tuiki tähtönen...ei perkele, miten nyt sainkaan tästä näkymään oman pisteeni? Noinko?" Joe sanoi, syötti salaisen koodinsa laitteeseen ja painoi yhtä monitoorin lukuisista välkehtivistä nappuloita. Kone sanoi monotoonisella äänellä:
"Joe Hendrix. Status: Elossa...vielä. Uhkia: Paljon! G.V.S.E.L:n voittokerroin: 1: 39786578012.122357."
8.
Joe ravisteli laitetta ja tuumasi:
"Mitä perkelettä! Uhkia: Paljon? Eikä täällä ole ketään. Juurihan eliminoin tuon
yhdenkin roskasakin!"
Silloin keittiön avonaisesta ovesta vieri sitään sädekranatti ja Joe katsoi sitä silmät päässä hehkuen.
"Perkeleee!", Hän huusi kauhuissaan ja vaistomaisesti ennen kuin teki syöksyi viereiseen huoneeseen hän nappasi pöydältä entisen Bill Sundayn auton avaimet(omakin, Mayn entinen auto, hänellä olisi ollut, mutta Billin Hyper-chrysler oli huomattavasti huokuttelevampi käyttää Joen mielestä).
Sädekranaatti räjähti Joe ollessa ilmassa näyttävän hyppynsä aikana ja antoi hänelle lisää vauhtia niin että hän paiskautui keittiötä seuraavan huoneen peräseinästä läpi kolmanteen huoneeseen. Ja vauhdilla. Keittiö oli nyt täysin pirstaleina.
"Luulen, että saimme sen! Joku Joe Hendrixhän se oli. No, nyt se on kuollut Joe Hendrix!", Joku huusi savun seassa keittiön ovella ja perään kuului perkeleenmoista naurua. Sitten nauru lakkasi ja toinen ääni sanoi:
"Tarkista nyt kuitenkin vielä kaiken varalta!"
"Tarkista itse! Haluat lähettää minut surman suuhun...ammut minua kuitenkin selkään. Ehkä minun olisi viisainta kaiken varovaisuuden nimissä ampua sinut!", ensimmäinen äänistä sanoi. Joe kuunteli hiljaa huoneen lattiala maaten ja pidellen kylkeään. Häntä melkein nauratti.
"Varo sanojasi, poika! Mene nyt tarkistamaan se!", Jälkimmäinen äänistä sanoi.
"Joo, mä tarkistan. Mä nimittäin tarkistan saman tien ettei susta ole mulle vaaraa!", Ensimmäinen äänistä uhosi ja toinen yritti sanoa jotain kun samassa kuului laukaus ja tuo ääni lakkasi valittamisensa kuin seinään.
"Vittu, mitä hulluja", Joe tuumi ja nuosi lattialta ottaen samalla sädepistoolinsa taskustaan.
Hän meni seinään kiinni aukon viereen.
"No, nyt mä voin mennä tarkitaa onko tästä Joe Hendrixistä tullut haamu vai vieläkö se sätkii!" ääni joka kuulosti Joen korvaan ensimmäiseltä ääneltä sanoi ja keittiöstä kuului kävelyn ääniä.
Joe skarppasi.
Samassa senässä olevasta reijäjästä työntyi pää ulos ja Joe hämmästyi. Hän ei tiennyt muutakaan mitä tehdä, joten hyppäsi miehen kaulaan roikkumaan. Kuului ilkeä korahtus ja sen jälkeen miehen ruumis seinän toisella puolella lysähti kasaan. Joe roikkui edelleen kaulassa kiinni ja huusi miehelle:
"Luovuta perkele, luovuta!"
Joe ei saanut vastausta ja tajusi silloin: Mies oli kuollut. Hänen niskansa olivat taittuneen Joe hypätessä miehen kaulaan. Joe hellitti otettaan ja päästi lopullisesti miehestä irti.
"No helvetti! Noin helppoa...no, mielummin helppoa kuin vaikeata. Ainakin jos on kyse oman henkensä pitämisesta." Joe soperteli ja silloin ruumis nytkähti ilkeästi ja Joe hyppäsi taaksepäin selälleen. Hän ampui sädepistoolilla miestä suoraan keskellä päätä. Se halkesi kuin mehukas kurpitsa ja pian lattia täyttyi verestä. Joe käänsi päänsä poispäin.
"Ei tällaista voi katsella selvinpäin. Pitää saada lisää kokaiinikapseleita ja paljon! Hyi helvetti tätä kaikkea", Joe pohti oksennyksen maku suussaan noustessaan lattialta ylös. Hän käveli reiälle ja ryömi päättömän miehen yli ja meni tuhoutuneeseen keittiöön. Joe yritti ravistella suurimpia pölyjä ja likoja itsestään pois, mutta oli auttamattomasti täysin sonnan peitossa. Hän tyytyi siihen ja laittoi monitorin uudelleen päälle, koska se oli sammunut äskeisen hässäkän aikana. Nyt hän ei nähnyt ympärillään minkäänlaisia uhkia ja itse asiassa huomasi ettei kumma kyllä Hydracorilla ollut enää edes paljoakaan elossa olevia ihmisiä. Monitoorin mukaan vain vaivaiset tuhatkaksisataakolmekymmentäyksi ihmistä oli enää elossa koko planeetalla. Joe ei voinut uskoa sitä, mutta hänelle nousi voimakas toivon tunne rintaan ja hän ajatteli, että hän vie jutun loppuun asti, hoitaa itsensä voittajaksi tässä sairassa pelissä.
"Kokaiinikapseleita. Missäköhän niitä on? Löytyisikö niitä mistään?" Joe mietti pyöriessään keittiössä.
Sitten hänellä välähti: Ulkona olevalla kuolleella miehellä voisi olla niitä!
Hän käveli nopeasti ulos talosta ja näki raadon makaavan keskellä pihaa. Joe asteli miehen luokse ja teki seuraavan havainnon: mies oli auttamattomasti kuollut. Joe penkoi miehen taskuja ja löysi kuin löysikin muutaman kokaiinikapelin ja lisäksi lehtileikkeen ja tositteen jossa oli G.V.S.E.L:n tunnus. Hän oli hämmentynyt sillä näki lehtileikkeessä omat kasvonsa ja päätti nopeasti ottaa yhden kokaiinikapseli lisää.
"Hmm...Todella omituista. Lehden kannessahan on minun naamani. Mitä tämä tarkoittaa?" Joe alkoi katsella artikkelia kapselieden tehdessä jo vaikutusta hänen elimistössään. Ja mielessä. Turmsin aurinkokunnan virallinen veikkuslehti Joen käsissä välitti hänen silmilleen tekstiä, jota hänen oli vaikea uskoa:
"Joe Hendrix on todettu Hydracorin sodan yhdeksi vakuuttavimmiksi voittajaehdokkaiksi. Hänen alla oleva profiilinsa on kerta kaikkiaan täydellistä voittaja ainesta. Voittokerroin on vain 3: 10:stä vakuuttavat salaiset tietolähteemme. Analysoikaamme nyt hänen mahdollisuutensa."
Teksti jatkui edelleen, mutta Joe lopetti sen lukemisen ja katsoi tositetta kädessään. Siinä oli lyöty vetoa hänen puolestaan 500 000:en Turmsin krediitin puolesta. Hän oli ihmeissään. Todella ihmeissään. Hänen logiikallaan kenenkään ei pitäisi lyödä hänen puolestaan vetoa, koska silloin ei olisi itse elossa noutaankseen rahoja. Ainoastaan itsensä puolestahan kannattaisi lyödä vetoa, hän ajatteli. Ja sitä paitsi monitoorin tiedot näyttivät aivan muuta kuin hänen kädessään oleva veikkauslehti. Omituista, hän pohti. Todella omituista. No, hän ajatteli, jatketaan kisaa. Eiköhän jutut aikoinaan selviä.
9.
Joe katsahti uudelleen monitooriin. Hän näki hämmästyksekseen, että jäljellä oli enää 237 ihmistä ja päätti suunnata samantien matkansa teurastuspaikalle. Hän päätteli että suurin osa tuostakin porukasta olisi jo kuollut kun hän saapuisi paikalle.
Joe ryntäsi edesmenneen Bill Sundayn autolle. Sisällä hän näki kaikki auton herkut, muumuassa hyperhifistereolaitteiston ja kiero virnistys ilmestyi hänen naamalleen. Hän ajatteli, että nyt rokataan ja rollataan ja laittoi stereot päälle. Hänen epäonnekseen auton kaiuttimet alkoivat syytää sisuksistaan ulos mitä pahaenteisintä klassistamusiikkia, Bachin kuutamosonaattia ja Joe läimäytti samantien radion päälle. Sieltä kuului monotonisella äänellä seuraavaa:
"Vallaton sota menossa! Valloton sota menossa! Vallaton sota menossa!"
Joe koitti seuraavaa kanavaa, mutta tulos oli sama. Sama monotooninen ääni toitotti samaa lausetta edestakaisin ja edestakaisin. Joe sulki koko laitteen pettyneenä. "Ilmeisesti tänään ei sitten rokatakkaan! Harmi kyllä." Hän sanoi itselleen ja katsoi kädessään olevaan monitoriin. Hän navigoi siitä suunnan tapahtumapaikkaa kohden ja auto ampaisi pihasta yöhön Joe puikoissa. Hän ajeli puolituntia rauhallisesti samalla miettien voittonsa mahdollisuutta, kunnes monitori hänen sylissään ilmoitti:
"VAARA! VAARA! EDESSA ON VAARA!"
Joe katsoi eteenpäin autosta ja totesi monitorille: "Ei tuo mikään vaara ole. Vain noin tusina miehiä tiellä. Senkun jyrään niiden ylitse!" Joe painoi auton kaasupolkimen pohjaan ja seuraukset olivat veriset tiellä väijyksissä olevien miesten kannalta. Turvassa auton sisällä Joe huuteli itsekseen voitonriemuisena, mutta noita äänteitä on aivan turha toista tässä. Ne osoittavat vain kirjoittajan huonoa makua.
Välikohtauksen jälkeen Joe jatkoi matkaansa. Hän arvioi että matkaa oli enää muutama minuutti ja katsoi jälleen sylissään olevaan monitoriin. Hämmästyksekseen hän näki, että hänen lisäkseen elossa oli enää vain yksi mies. Hän ei voinut uskoa sitä, mutta voitonvarmuuden tuoma riemunilme nousi väkisinkin hänen kasvoilleen.
Hän jatkoi ajamistaan.
Yhtäkkiä hän kuuli laukauksen ja auto alkoi heittelehtimään hänen allaan pahaenteisesti. Joe tajusi heti, että yksi renkaista oli ammuttu tyhjäksi. Auto luistui vaarallisesti päin tienvarressa olevaa mainostaulua ja myös pysähtyi mainostauluun.
Auton konepellin alta alkoi nousta pakdua savua ja Joe odotteli lisää laukauksia. Kun niitä ei hetkeen kuulunut Joe hyppäsi nopeasti auton ovesta ulos tielle ja näki vain yhden miehen. Tuo mies oli ainut hänen lisäkseen Hydracorilla elossa oleva kilpailija. Mies nosti nopeasti kätensä jossa hänellä oli aseensa ja painoi liipasinta. Joe älähti ja suojasi vaistomaisesti päätään mutta mitään ei tapahtunutkaan. Luotia ei tullut. Joe tajusi heti: Mieheltä on loppunut panokset. Tuo renkaaseen ammuttu panos oli ollut miehen viimeinen panoksensa.
Taas tuo kiero voiton riemuinen ilme palasi Joen kasvoille ja haltioissaan hän suuntasi oman aseensa miesta päin. Hän painoi armottomanan liipasinta ja nyt vuorostaan tuo toinen mies älähti ja suojasi päätään. Mutta nytkään mitään ei tapahtunut. Voitteko uskoa, molemmilta mieheiltä oli loppunut panokset. Joella tosin olisi ehkä ollut autossa lisää mutta ei ollut enää aikaa hakea niitä sillä hänen vastustajansa hyökkäsi häntä kohden hurjistunut ilme melkein punaisilla kasvoillaan. Joe potkaisi miestä suoraan vatsaan ja mies kaatui heti älähtäen vatsalleen maahan. Silloin Joe tajusi: nyt olet voittanut tämän kisan kun vain hyppäät hänen päänsä päälle ja teet niin hänestä lopun. Vaikka Joe hetken ajatteli , että tämä on erittäin ikävää ja valitettavaa, että tällaista joutuu tekemään, niin silti hän teki sen.
10.
Hän teki sen ilman mitään sen pidempiä moraalisia ajatteluita. Ja silloin koko Hydracorin planeetta alkoi soimaan jonkinlaista kummallista aina kaukaisimpiin fanfaareihin ylettyvää musiikkia ja hänen päälleen laskeutuivat taivaalta suuret neonparrasvalot.
Joe tajusi: Olen todellakin voittanut tämä kisan ja nyt tämä musiikki soi sen takia ja nämä parrasvalot ovat tässä sen takia.
Joe oli täysin oikeassa. Ja seuraavassa hetkessä pimeä taivas oli täynnä ilotulitteita, musiikin lisäksi. Häntä kohden lensi juhlallisen näköinen avaruusalus ja taivaalta kuului teennäisen innostunut ääni:
"Joe Hendrix! Sinä rakas olet voittanut kisan! Astu alukseen joka on tulossa sinua kohti! Nähdään kohta!" ääni kuulosti Joesta hälyyttävästi May Hendrixin, Joen edesmenneen vaimon ääneltä. Joe ihmetteli sitä todenteolla katsellessaan aluksen laskeutuassa Hydracorin pinnalle. Viimein alus oli laskeutunut ja joku hahmo alukselta lähestyi häntä. Joe tarkensi katsettaan ja näki mahdottoman: Se oli ilmiselväsi ilmielävä May Hendrix. May Hendrix joka juoksi alukselta suoraan häntä kohti. Joe ei voinut uskoa näkemäänsä ja jälleen hänen vasen kätensä nytkähteli, mutta sitä kesti vain hetken.
Silloin May hyppäsi hämmentyneen Joen kaulaan ja suuteli häntä. Kun May huomasi ettei Joe tiennyt mitä tehdä hän rauhoitti ja sanoi Joelle:
"Taidat olla ihmeissäsi? Se olen minä tässä, rakkaasi May Hendrix!"
"Mutta miten? Mitä? Mitä? Mitä? Sinunhan pitäisi olla kuollut!" Joe sanoi vaimolleen oikeastaan melkein hetken raivoten. Jopa yksinkertaine Joe tajusi, että häntä oli petetty jollain tavalla, muttei vielä tiennyt millä.
"Haluat varmaan selityksen, etkö, kultaseni?" May sanoi edessään seisovalle miehelleen.
"Se olisi paikallaan" Joe tokaisi yksikantaan ja odotti.
"Isi on niin ylpeä sinusta Joe! Isi todellakin on niin ylpeä sinusta!" May sanoi riemuissaan ja oli jälleen hyppäämnässä Joe kaulaan mutta Joe perääntyi. "Mitä tuo nyt oikein tarkoittaa? Isi on ylpeä sinusta? Mitä se tarkoittaa?"
May rauhoitti ja alkoi kertoa Joelle seuraavaa: "Se tarkoittaa sitä, että minun isäni on tuo suuren television yrityksen omistaja, joka tämän kisan järjesti. Niinpä kai tajuat, että sinua on hieman...huijattu. Minä nimittäin sain ennen meidän tapaamistamme päähän piston, että minun pitäisi saada mies Hydracor planeetalta. No, isä ei pitänyt ajatuksesta, hänen mielestään Hydracorilla asui maailmankaikkeuden surkeimman olennot joita voi nimittää miehiksi. Minä oli kuitenkin eri mieltä, uskoin, että Hydracorin miehet ovat yhtä rautaisia, kuin muidenkin planeettojen miehet ovat. Niinpä suunnittelimme tämän kilpailun jo ennen kuin sinä ja minä edes tapasimme. Isälläni olivat mielessä vain katsoja luvut, mutta minulla oli sinut kultaseni! Siitä kaikki lähti."
Pettymyksen ilmettä Joen kasvoilla ei voi kuvailla hänen sanoessaan seuraavan:
"Vai niin. Että niin ovat asiat. Ette sitten välittänyt pätkääkään niiden ihmisten hengistä jotka Hydracorilla ennen asuivat?"
May innostui asiasta ja sanoi: "Oi, totta kai me välitimme. Ketään ei ole oikeasti loukkaantunut. Kaikki on viety turvaan muille planeetoille, Rakas Joe!"
Joe melkein raivostui ja sanoi: "Mutta näinhän omin silmin kaiken! Tapoin kymmeniä miehiä itsekin!"
May reagoi heti Joen sanoihin: "Ei. Et tappanut yhtään oikeaa miestä. Kukaan heistä ei ollut oikea elossa oleva ihminen. Vain simulantteja eli robotteja. Me käytimme vain niitä, Joe"
"Simulantteja eli robotteja... nyt en ymmärrä tai ymmärrän, mutta en oikein kuitenkaan ymmärrä..." Joe sanoi ja taas hänen vasen käten nyki hieman ilkeännäköisesit. Hän oli aivan loppu. May sanoi vielä: "Vain sinä oli oikeasti vaarassa. Eikä kukaan muu." Hän lisäsi anteeksipyytävällä äänellä: "Ethän ole pahoillasi kulta, ethän?"
Kaikinpuolin hämmästynyt Joe ei saanut sanaa suustaan. Hän änkytti vain jotain epämääräistä häiriintynyt katse silmissään ja kasvoillaan. May katsoi häntä ja sanoi: "Älä nyt kulta ole noin murtuneen näköinen. Se ei edes näytä hyvältä televisiossa."
Sitten May innostui ja hyppäsi taas Joen syliin ja huusi koko maailmankaikkeuden nähden:
"Tule mennään tapaamaan isää! Hän on niin ylpeä sinusta! Hän on niin ylpeä sinusta!"
Loppu
