Arvostelut käyttäjältä lentokykysi

Mielestäni runo on kaksi osainen tuskan tunteminen, joka ilmenee kolmena ensisäkeistönä.
Viimeiset kolme säkeistöä on taistelijan runoutta, selviytyjän, rinteellä alaspäin pudonneen luottamus voiman saamiseen luonnosta, kiivetessä, kohotessa siivilleen korkeamaalle. Mitä runoilija näkee rivillä - jota tarvitaan puhdistuakseen talven kylmän valkoisuudesta - kevään riemulaulu. Telkkä on lopussa kuin korkeampi piste. Sillä siipisulkien alla on uusi elämä.

Vielä liitän uskomuksen Telkästä
sotka eli telkkä, lintu jonka munasta luotiin aikoinaan maailma

Runon aihe joka tuottaa minulle päänvaivaa. Kysymys kuuluu, kuinka kauan ihminen voi kiihdyttää itseänsä? Sanat ovat askeleemme, joten paikkaan kansasi maailman sängyn patjan reikiä. Muuten kohta emme ole minkään päällä. Kiitos runosta.
Runsaampi runosi olisi saanut olla.

Mielenkiintoinen vertaus, tai ei oikein minua saanut uskomaan kuvan olevan suuresta sanasta se oikea vertaus. Pikemmin voisi olla, jo kuljettu pois, erilleen ja pakotetaan toinen tulemaan mukana rullaportaille. Pidetään kädestä kiinni noin muodon vuoksi. Ollaan menossa ostoksille toiseen kerrokseen, katsotaan ja kelataan ostaisiko, mitä tulisi ostettua tarpeetonta, herätysostoksen. jne.
On sanottava ihan hyvin ja hauskasti poljet runoratsulla maata. Kiitos siitä. Vertaus ei kuitenkaan saanut hyppäämään rullaportaisiin. Kokemaan runoasi rakkausrunoksi.

Tuttu tarina mutta aina uusi, kasvot kasvulle antaa. Monta moninaista kappaletta sisällä pitää runo, joka ja riittävistä pitää riimittelystä se viehkeyttä varmaan löytää hienohelmaisuutta, uutta tarinasta. Hyvä kertomus voi olla vanhankin kertomuksen uudelleen kirjoittamista näköalojen heivaamista vanhan kertomuksen Sydänmaille. Hallittua on kokonaisuus pieniä läikkiä ei tahroja, sisältää siellä täällä, jotka oman ymmärryksen mukaan sanoisin toisin, tekisin. Yhden otan tästä esimerkkinä. vauvan katseen viisautta... mielestäni kertomus olisi saanut liikkua lyhyemmässä liekassa. Perusteellinen selvitys ei aina istu hyvin päälle puettuna, että sen tuntisi, runosta riisuttuna, lukijallekin. Vähän jäi vaivaamaan pitkä kappale, joka siellä välissä oli, en löytänyt sille perusteita.
Ja lopuksi, hyväksi lopuks. Ansaitsee hyvin runosi putkahtaa maailman runouden joukkoon. Ah, tuo viisaus ja kauneus jos se olisi mullakin... Lopuks, loppujen lopuksi multa tiettävästi kaunistaa.

Kuoleman kohtaaminen tulee mieleen runon merkillisellä tavoin kaivaessa pintaa syvemmälle, tulee eteeni teurastaja, joka irrottaa minun ihoni = ruumiin sielusta juoksemisesta väsyneen nahkani vähin erin, loput irrottaa teurastaja = kuolema. Läheiseni polttavat minut tuhkaksi. Minä ole hetken aikaa elävä lähimpien muistoissa ja vähitellen minut saattaneet juoksevat kukin minkäkin asian perässä. ELÄMÄ ON LYHYT. Vauhti kiihtyy. Avoin loppu runossa. Taasko se alkaa uusi kierros? Toiveeni on maratoni ja sitten maali.
Mielenkiintoisella otteella kirjoitat. Selkeä on kielesi. Pidin. Kiitos.

Tässä runossa paljastuu karu kuva sielun repaleisesta luonteesta. On yö, aamutossut kuljettava ja kannattelee synkän yö sisäistä olotilaa, joka paisuu vaikenemiseen. Kaiken aikaa runon ytimenä on arkipäiväin sana, joissa huokuu tarpeellisuus ettei jalat palellu, askelille jotka ilmentävät elämänkokemusta omaavan henkilön, alamailla kulkemista. Jokin on täyttänyt hänet ja samalla tyhjentänyt .Rakkauden puute, kosketuksen ja yksinäisyys kun olisi niin paljon, mihin toista tarvitsisi. Jokainen lause on kutsu. Jokainen lause on äänetön huuto postilaatikon ulkopuoliselle maailmalle, jota huutoa ei tullut, vakaa kantani on että huuto tyhjyyteen tuntuisi tilanteessa turhalta, postilaatikolla aamutossuissa. Tuo kuva ei ole lohdullinen se ole koominen. Se ei ole nousevan päivän valo. Se on ihmisen osa, hyvin kirjoitettu ja irrotettu osa elämää

Nyt pitää sanoa että otan kengät jalassa tullessani kynnyksen yli runohuoneeseen. On pelottavaa arvostella toista ja sanoa mielipiteensä. Näin kuitenkin on. Uskoisin että sinä et välitä niin paljon, yhden lukijanaan mielipiteestä. Moi olet täysin väärässä. Tämä on sinun ajatuksesi. Minä kirjoitin.
En mä asun totuuksia tämä on mielipiteeni. Huonoa se on vähän laiska ja vähäantava. Onhan siinä sinun äänesi sinun silmäsi jotka ovat nähneet ja kokeneet runosi. En tiedä kuinka väkevänä sinä tunsit runoa tehdessäsi, luodessasi. Miksi näin helistän kulkusia?
Voi pistää äitini piikkiin, joka oli sitä mieltä, että kauniisti pitää puhua ja elää fiksusti, musta on tullut anteeksipyytävä mutta kuitenkin, jotakin kiertotietä, vähän kaarrellen olen elämässä mukana. Summa pidän runoistasi

Vähän tarvitaan sanoja saadakseen tämä lukija hullaantuneeksi runoksi kudotun hyvän olotilan luomiseksi, jota tilaa auttoi, mitä parahin päivä.
Muistin juuri että en ole kiittänyt sinua runoista. KIITOS Erityisesti tähän runoon sopii hyvin puhtaaksi pestyt sanat, jotka ovat kovassa käytössä hankautuneet ja niiden merkitystä niin hyvin ymmärrämme ja sanat yleensä esiintyvät samaa meille tarkoittaen. Voitko arvata, missä minä nyt olen, minä istun mättäällä katsoen sinitaivaalle ja luen runoasi.
Totuus on istun ja kirjoitan kun en muuta osaisi.

Teit vaikeaksi tai toisaalta runoon antamalla mielenkiintoisen otsakkeen. Kuljetat jouheasti sanat paperilla, joten kuten ymmärsin tuon, otsakkeen niin että se synnyttäisi mielen kuvan noin tuhat sanaa - sanotaan rivien välissä lukemista - mitä lukijan mieleen tulee, vain on niin vaikea nähdä ja saada tietoa. Jokin jäi kiusaamaan ja se oli runon viimeinen sana loppui, loppuiko sanat?. Tuliko loppusanat, suhteelle, laululle, rahalle tai…? Miksi juuri loppui, ei loppu, ja se olisi siinä. Ei päässyt runoilija tai sitten hän tunsi, että nyt on tultu yhteiseen pisteeseen, jolloin on aika pistää, laitettava runolle piste. Johan lukijakin on muodostanut tuhat sanaa runosta? Ja nyt loppui ei ole kesken jäämisen pelkoa, kun pistää loppuun sanan loppui. Se on paljon henkilökohtaisempaa kuin loppu.
Lopuksi, kyllä siltä tuhanteen sana riittää ajateltavaa. Hyvinkin saattaa ihmisille olen samoja kokemuksia kun runoilijalla. Pidin runosta. Suosittelen runoa muillekin, siksi annan 3,5 ja loppui, ei sanat vaan aika.

Jos näkisimme hyvin meillä pitäisi olla kehysten lisäksi silmälasit vieraan vahvuuksilla, mutta mitä me näkisimme kun olemme niin likinäköisiä. Katsella, no niin silmälasien läpi näemme toisen raapineen onnellista elämää, josta itse on jäänyt vaille. Tuo runon keskityspotku on käsittääkseni kateellisuutta, johon keskittäen, joutuu maksamaan hintaa. Ei rikota ikkunoita! Jää Jäädytään ikkunaan kiinni. Näin näe, seuratessa tapahtumien kulkua. Mikä pelastaa?
En itse rakenteeseen puutu. Olen huono sillläpuolen. Mitä ja millä tavoin on herättänyt tunteet, niitä, niitä kommenttini. Hyvää vai huonoa? Haluaisin kuulla?