Haltialapsi Hilpi Hot
Eli kerran neito Hilpi,
hiuksensa kuin kultakilpi. Sorja ol' hän lailla liljan, naiseks' varttunut jo hiljan. Sievin kylän neitosista Hilpi oli kaunehista. Kellä muulla siellä, kellä sydän ois ollut yhtä hellä? Oli orpo syntyessään Hilpi-rukka löytyessään. Hänet metsän siimeksistä matkamies löys' syrjäteiltä. Lie kuka tytön hyljännyt? Kai silloin oli peljännyt outoakin kauneutta, vauvan katseen viisautta. Kuin koivumetsän haltioilla ol' piirteet, tavat lapsosella, jotka, kun Hilpi vielä varttui, vuosi vuodelta vain karttui. Jos lien' hän lapsi haltioiden, miksi hyljätty on moinen iloinen kultatukka soma, joll' oli kohta koti oma? Kasvot niin kuin enkeleillä hän puoleen katsoi leikkimiellä. Sinisilmäin lähteet syvät tunsi pahat sekä hyvät. Hilpin laulu kyläss' raikui, kauas taivaanrantaan kaikui. Oi, kuink' soman heleästi alkoi hän laulun keveästi! Hilpin jalat paljaat sorjat, jäsenensä nuoret, norjat tunsi metsän joka tien, jotka vaaroihin myös vie. Viaton niin luonnonlapsi läksi metsään, kultahapsi kerran koilla kevätaamun kirkkaankalvakan kuin haamun. Ol' Hilpi metsän kutsun kuullut, ensin tuulen lauluks' luullut, mutt' puhui ääni haltioiden: "Tule luoksemm' tyttönen! Lapsi sinä olet meidän kadonnut, et koskaan heidän, jotka sinut pelastivat, kodissansa kasvattivat!" Vastas Hilpi: "Mutta miksi? Kasvoin tääll' ja rakkahiksi mulle on tullut ystäväni sekä kasvattajani!" Ol' Hilpin äiti surullinen. Hän huusi melkein vaikeroiden: "Mun tyttäreni olet sa, haltialapsi eloisa! Sun ääntäs' sekä olemusta kaipaan, sekä luottamusta siihen, mitä kerron kohta surullista, tavatonta!" Astui esiin metsän impi, jop' tytärtänsä kaunihimpi. Hän Hilpin syliin hellään sulki, toi julman totuuden jo julki: "Kosk' sussa metsän veri virtaa, hiukses' on kuin kultapirtaa, et voi naiseks' tultuasi jäädä tänne varttuasi. Sun verenperintösi määrää, että ompi täysin väärää elo kyläss' vanhaks' asti, sillä sulle kuolemaksi se koituu mailla ihmisten. Sun kehos' jatkaa tietäen, ett' sielus' metsän kotiin halaa, sinne naisena taas palaa. Mutt' jos sielun, ruumiin jaat, sa kuolet, jätät nämä maat. On kohtalosi luoksemm' tulla, Hilpi-rakkain, eikä kuolla!" Menetyksen syvää tuskaa tuns' Hilpi nyt niin katkeraa, ett' hän itki kyyneleensä poispäin vielä lähtiessä. Hyvästel' hän tutut maat, kotikonnut, pirttihaat. Kiils' kyynelhelmet mullassa, auringonnousun kullassa. Niin lähti Hilpi-neito haltialapsi kaunis, hento. On hänest' enää muistona kyynelhelmet aarteina kylän ihmislapsosen, jok' löysi helmen jokaisen. On Hilpi kylästänsä poissa, mutt' ikinä ei tullut toista, jot' enemmän ois' kaivattu, itketty ja surettu. Jäi muisto harras sydämiin, kaipaajain mieliin hiljaisiin. ArvostelutKäyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)
Haltialapsi Hilpi
2017-02-21 12:14:56
lentokykysi
Tuttu tarina mutta aina uusi, kasvot kasvulle antaa. Monta moninaista kappaletta sisällä pitää runo, joka ja riittävistä pitää riimittelystä se viehkeyttä varmaan löytää hienohelmaisuutta, uutta tarinasta. Hyvä kertomus voi olla vanhankin kertomuksen uudelleen kirjoittamista näköalojen heivaamista vanhan kertomuksen Sydänmaille. Hallittua on kokonaisuus pieniä läikkiä ei tahroja, sisältää siellä täällä, jotka oman ymmärryksen mukaan sanoisin toisin, tekisin. Yhden otan tästä esimerkkinä. vauvan katseen viisautta... mielestäni kertomus olisi saanut liikkua lyhyemmässä liekassa. Perusteellinen selvitys ei aina istu hyvin päälle puettuna, että sen tuntisi, runosta riisuttuna, lukijallekin. Vähän jäi vaivaamaan pitkä kappale, joka siellä välissä oli, en löytänyt sille perusteita. Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 00
Powered by JReviews
|